Ystävänpäivälahja rakkaalle

16.02.2015

Otto saa hääpäivälahjaksi kokemuksen, keikkamatkan Lontooseen mun kanssa, mutta tahdoin antaa hänelle myös jotain konkreettista. Meillä taisi olla aika samansuuntaiset ajatukset Oton kanssa, sillä ystävänpäivänä myös Otto sai itselleen kaulakorun. Se on koru, jonka suunnittelin uudella mielettömällä Jevelo -appilla, itse tekemästäni kuvasta, kun sain mahdollisuuden kokeilla sovellusta. Jevelo on sovellus, jossa voi muutamassa minuutissa suunnitella itselleen tai lahjaksi omalla iPhonella tai iPadilla korun, ja tilata sen suoraan kotiin.

IMG_1209x

Sovelluksen idean on kehittänyt mestarikultaseppä Kristian Saarikorpi, jonka kultasepänverstaalle mulla oli ilo ja kunnia käydä pari viikkoa sitten tutustumassa Fiskarsissa. Mieletön paikka, missä pääsin omin silmin näkemään kuinka uniikit, sovelluksen käyttäjien itse suunnittelemat korut syntyvät 3D-tulostuksen ja perinteisen kultasepän taitojen tuloksena. Jevelo on ilmainen sovellus, jonka  voi tällä hetkellä ladata omalle iPhonelle (5 tai uudempi) tai iPadille TÄSTÄ, ja pian myös androidille. Sovelluksessa voi suunnitella ja tallentaa niin monta suunnitelmaa kuin ikinä haluaa, ja tilata lempparinsa itselle hopeisena uniikkina koruna.

IMG_1204x

Uniikkien korujen suunnittelu on aiemmin ollut hidasta, kallista ja hankalaa meille jotka emme kultasepäntaitoja omaa itse. Siksi en ole oikeastaan sellaisesta uskaltanut edes haaveilla ennen, olisi pitänyt etsiä kultaseppä, toivoa että hän ymmärtää idean ja että hän vielä osaa toteuttaa sen tismalleen niinkuin minä toivon. Jevelon avulla pääsee näkemään jo ennen tilaamista, miltä valmis koru tulee näyttämään, ja sen voi muokata täysin omaan makuun sopivaksi. Kun korun on muokannut sen näköiseksi kun haluaa, sen voi tallentaa, ja app tekee siitä 3D-mallinnuksen suoraan puhelimeesi, jolla näkee miltä koru näyttää valmiina. Mikäli mallinnus miellyttää, siitä voi tilata korun, joka toimitetaan kotiin parissa viikossa.

IMG_1225x IMG_1243x

Tällä hetkellä koruja voi valmistaa kahdella eri tyylillä, kaiverrettuna tai kuvioleikkauksella. Eli haluamansa kuvion voi joko kaivertaa tai läpileikata koruun. Sovellukseen on tulossa kevään aikan myös mahdollisuus värillisiin koruihin, sekä mahdollisuus valita erilaisia ja eripituisia ketjuja riipuksille.

Korun voi tehdä kuvasta tai tekstistä, piirustuksesta tai vaikka tatuoinnista.  Aiemmin puhelimeen tallennettujen kuvien lisäksi sovelluksen omalla kameratoiminnolla voi ottaa kuvan mistä tahansa ja nähdä samantien miltä se näyttäisi koruna. Tämä mullisti mun ajattelutavan, koska nyt mä näen koruja kaikkialla. Mieletön kuvio lattiassa, hauska graffiti alikulun seinässä tai lapsen maailman kaunein hymy aamulla herätessä tallentuu kädenkäänteessa kauniiksi, uniikiksi muistoksi. Mä olen aina rakastanut suunnitella vaatteita,  kenkiä ja kaikkea mahdollista. Pienestä asti olen piirtänyt ja suunnitellut, mutta aiemmin suunnitelmien toteuttaminen on ollut käytännössä mahdotonta.

IMG_1232x

Koru saatu Jevelolta.

Oton koru, jossa on teksti AMOR VINCIT OMNIA, rakkaus voittaa kaiken, oli mun ensimmäinen korusuunnitelma, ja mä tykkään siitä hulluna, kuten onneksi Ottokin. Tuossa sovelluksessa on vain sellainen paha juttu, että suunnitteluun jää koukkuun ja mun pää pursuaa ideoita ja kuvia joista saisin mielettömiä koruja itselleni ja muille. Mä vannon että tämä ei jää tähän, pakko suunnitella lisää. Mulla on myös halu kehittyä ja suunnitella vielä siistimpiä ja ihanampia koruja, tässä(kin) oletan harjoituksen tekevän mestarin.

ARVONTA PÄÄTTYNYT. Jos sinäkin haluat päästä suunnittelemaan uniikkeja koruja, lataa sovellus ilmaiseksi ja osallistu upeaan kilpailuun TÄSTÄ. Suunnittele viisi omaa korua sovelluksella, tallenna suunnitelmat hashtagilla #EYEcontest ja osallistut arvontaan, jossa viisi onnekasta voittaa itselleen suunnittelemansa valmiin korun. Sovelluksessa voi myös selata muiden käyttäjien jakamia korusuunnitelmia, ja inspiroitua niistä, jos ei itselle heti tule ideaa mieleen. Kokeilkaa ihmeessä, tämä on helppoa, hauskaa ja ilmaista, ainakin siihen asti että tekee sen täydellisen korun joka on vain pakko saada!


8 Responses to “Ystävänpäivälahja rakkaalle”

  1. Iina sanoo:

    Harmi kun en omista iPhonea tai iPadia 🙁 Android mulla on, joten odottelen sovelluksen toimimista siinä.

  2. Kristarzan sanoo:

    Ihana idea! Mitkä kaikki asiat vaikuttavat korun hintaan? Ja missä korkeuksissa korujen hinnat liikkuvat? Täytyy päästä heti kokeilemaan kun sovelluksen saa myös androidille 🙂

  3. Riikka sanoo:

    Hehe, pakko sanoa että miehes kyllä vaan komistuu päivä päivältä! ;D

  4. Susanne sanoo:

    Aivan mahtava. Harmi tosiaan ettei saa vielä androidille appia, mutta jospa tuo Ipad heräisi sen verran henkiin, että saisin miehelle tehtyä hääpäivälahjan. Sulla on kyllä muutenkin ihan todella mahtava blogi, oon muun muassa ruokaohjeita tässä innostunut testailemaan pariinkin otteeseen kun on oma pää jumissa. Kiitos että kirjoitat!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon<3 Voi vitsit, toivottavasti Ipadi heräisi henkiin, mulle tuli ihan mahti fiilis kun sai antaa uniikin lahjan jollaista ei kenelläkään toisella ole :)! Ja hei kiitos, mahtavaa että blogista on iloa! <3 Aurinkoista ja ihanaa kevättä sinne!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.