Mökkimeiningit

26.07.2015

Moikka! Huh miten ihana viikonloppu meillä on ollut, ai että! Pidettiin taukoa kodin laittamisesta koko eilinen päivä ja ajeltiin sadan kilsan päähän kavereiden mökille päiväksi rentoutumaan. Ajomatkat sujuivat kivasti ja perillä oli ihanaa. Kaikki jotka olivat mökillä meidän lisäksi ovat meidän lasten kummeja ja tytöt olivatkin iloisia kun saivat viettää mukavan päivän kummiensa seurassa. Meillä oli niin rentoa, ja mökillä oli niin rauhallista, ei ääntäkään kuulunut mistään ajoittaista kärpäsen surinaa tai hyttysten ininää lukuunottamatta.

Sääkin suosi meitä ja saatiin nauttia auringosta suurin osa päivästä. Vietettiin koko päivä ulkona, pelailtiin mölkkyä ja petankkia ja lapset piirtelivät ja keräsivät kukkia. Heille kohokohta taisi kuitenkin olla mustikkapensaat ja metsämansikat, neidit keräsivät mukiin mustikoita ja mansikoita ja söivät niitä myös suoraan metsästä ensimmäistä kertaa elämässään. Ihan huippua irtautua välillä kaupunkimeiningistä ja lähteä oikeasti syömään mustikoita sieltä missä ne kasvavat.

Grillattiin herkullisia kasvisnyyttejä ja lihaa ja maissia, ja jälkkäriksi Kaisla paistoi meille vielä kunnon letut kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Kertakaikkiaan just sellainen rentoutumispäivä mitä me ollaan kaivattu ensimmäisen arkiviikon jälkeen, oli ihan parasta. Ja oli muuten ensimmäinen mökkiretki tälle kesälle, toivottavasti ei viimeinen. Kiitos hurjasti meidän ihanille ystäville kutsusta<3

Tänään ollaankin sitten taas puurrettu kotona ja siivottu ja järjestelty ja vihdoin alkaa tuntua että tämä jo edistyykin johonkin, muuallakin kuin olkkarissa. Piipahdettiin laiskoina Itiksen Burger Kingissä syömässä kun oltiin järkkäilty koko päivä, oli ihan ylihyvää. Crispy chicken, se on vaan parasta aina silloin tällöin!

Nämä kuvat on muuten kaikki otettu Oton puhelimella, varmaan sen huomaakin mutta kyllä mun mielestä Oton puhelimessa on tosi hyvä kamera puhelimen kameraksi. Mä unohdin mun rakkaan Olympuksen kotiin eilen kun sinne mökille lähdettiin ja huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun pysähdyttiin viisi minuuttia ennen mökkiä ottamaan kuvia isosta lehmälaumasta. Ei mennyt ihan putkeen, mutta voi vitsi ne lehmät olivat söpöjä!

Nyt mä lähden saunaan ja isken jonkun hiusnaamion tähän rutikuivaan tukkaan, ja sen jälkeen vähän Netflixiä ja iltapalaleipiä, täydellinen sunnuntai-ilta siis. Huomenna jatkuu arki ja uudet kujeet!

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu<3


3 Responses to “Mökkimeiningit”

  1. Kaisla sanoo:

    Ihanaa kun kävitte ja ens kerralla teijän pitää olla vähän pidempään!

  2. Lottie sanoo:

    Hei jos hiukset on kuivat, suosittelen kokeilemaan neitsyt kookosöljyä 🙂 100% luonnontuote, parhaillaan luomua ja jättää kuivat hiukset silkkisen pehmeiksi. Jos ei haluu mitään rasvalookkia niin tosi varovasti kannattaa laittaa tosin.

  3. Linda sanoo:

    Onko noiden paprikoiden ja kesäkurpitsan kanssa jotain tuorejuustoa vai? 🙂 näyttää niin herkulliselta noinkin yksinkertainen ruoka 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.