Viime viikkoina blogeissa on pyörinyt Julia Toivolan alulle laittama haaste, miltä bloggaajien kodeissa näyttää just nyt. Miltä näyttää silloin, kun kotia ei ole stailattu siistimmäksi, ei leluja kerätty seesteistä tunnelmaa varten, eikä keittiöstä nostettu kaikkia ylimääräisiä tavaroita kaappeihin tyhjien tasojen saavuttamiseksi. Vaikka meidän koti näkyy sellaisena kuin se on aika paljon Instagram storiesin puolella, niin tänne blogiin harvoin eksyy niitä arkirealistisia kotikuvia. Niinpä päätin itsekin ottaa osaa tähän haasteeseen, joten tervetuloa meidän kotiin ihan tavallisena arkipäivänä.

Meidän kotona kengät on hyvin harvoin siististi kenkähyllyissä, sillä tuo yksi reilut 80cm pitkä tyyppi käy muutaman kerran päivässä järjestelemässä ne uudelleen. Hänen mielestään sopiva järjestys kengille on hieman erilainen, kuin äidin ja isin mielestä. Olohuone on yleensä täynnä duploja, sillä niillä leikkiminen on parasta, mitä taapero tällä hetkellä tietää. Niistä riittää hupia myös isosiskoille, vaikka kahdestaan isot tytöt enemmän leikkivätkin pikkulegoilla. Kirjat on kirjakorissa aina hujanhajan, ja niitä luetaan ahkerasti. Sohva kaipaisi taas uutta pesua tekstiilipesurilla, joka on tällä hetkellä naapurilla lainassa.

Meillä on aina portailla tavaraa odottamassa yläkertaan viemistä. Joskus ne odottavat siinä portaalla muutaman päivänkin, kun kukaan ei vaan muista tarttua niihin kävellessään ylös. Rakas mieheni tykkää ripusta portaiden ritilälle pyyhkeen käytyään suihkussa – tapa jota en käsitä, koska ihan yhtä lyhyt matka olisi viedä se pyyhe edes alakerran kylppärin naulakkoon!

Otto taas inhoaa sitä, että meillä on yleensä aina keittiössä epämääräisiä pahvilaatikoita.  Joskus jos olen mukana jossain esim. ruokakamppiksessa, saan ison pahvilaatikollisen sitä tuotetta, jota tarvitsisin siis yleensä 1 tai maksimissaan kaksi pakettia. Joskus saan tuotteet jo kuukausia ennen kuin kampanjan toteutuksen yksityiskohdat ovat selvillä, ja joudun säilömään näitä pahvilaatikoita vaikka kuinka kauan, koska en voi käyttää tuotteita, kun tarvitsen niitä vielä. Mulla on iso kaapillinen näitä varten, mutta yleensä sekin on ihan täynnä, ja ne eksyvät myös pöydälle.

Yleensä lahjoitan lopulta ylijääneet tuotteet kavereille tai hyväntekeväisyyteen, koska usein niitä on jopa niin paljon, että ei itse ehdittäisi käyttää kaikkea ennen kuin ne menevät jo vanhaksi. Aikana jolloin turhaa hävikkiä on todellakin syytä välttää, olisi ehkä yritystenkin hyvä miettiä, että kuinka paljon niitä tuotteita lähetetään. Mulle paras vaihtoehto on, että käyn itse ostamassa kampanjaan tarvittavat tuotteet, niin silloin ei tarvitse säilöä mitään pitkiä aikoja, eikä miettiä mihin saisi annettua kaiken ylimääräisen.

Oton pelinurkka/työpiste/koulunurkka harvoin näkyy blogissa. Mutta siellä se on meidän alakerrassa portaiden alla, ja se on hyvinkin esillä ihan joka päivä. Vielä joskus tulevaisuudessa Otolla on meidän omassa talossa oma peliluola, ja hän voi sinne laittaa vaikka kolme näyttöä vierekkäin ja kaikki mahdolliset konsolit ja pömpelit ja pöytäkoneet ja läppärit esille. Nyt hän on joutunut tyytymään tällaiseen kompaktimpaan ratkaisuun, ja onkin siihen onneksi ihan tyytyväinen.

Mä oon joskus kuullut joidenkin keskustelevan, ”kuinka hirveitä tällaiset puolisoiden tietokonenurkat on, ja kuinka he eivät anna omalle puolisolleen lupaa tehdä sellaista kotiin”. Mun mielestä se on vähän ikävää, koska kyllä ainakin meidän koti on tasapuolisesti meidän molempien. Vaikka mä en itse tuota pelinurkkausta laittaisi pystyyn jos yksin asuisin, niin se ei tarkoita, etteikö Otolla todellakin olisi oikeus rakentaa sellainen meidän yhteiseen kotiin. Ei Ottokaan varmaan laittaisi vaaterekkiä ja meikkipöytää, jos yksin asuisi.

Lapset nukkuvat vielä toistaiseksi kaikki kolme samassa huoneessa, kun esikoiselle tilattu sänky ei ole vielä valmistunut. Hänen koululaisen työpisteensä sijaitsee siis leikkihuoneessa. Kunhan hänen oma sänkynsä valmistuu, keskimmäinen ja taapero saavat jakaa kerrossängyn, ja toiseen lastenhuoneeseen tulee rutkasti lisää tilaa, kun taaperon iso pinnasänky lähtee pois.

Nukkumahuoneen, eli tulevan keskimmäisen ja kuopuksen huoneen, leluhyllykön kolme laatikkoa on karkuteillä. Ne jäivät siivouksen jälkeen tyhjiksi, ja lainasin niitä kirppiskamojen lajittelua varten. Nyt ne ovat jemmassa portaiden alla. Luulen, että keksitään tuon korkean hyllykön tilalle joku parempi ja pienempi säilytysratkaisu, kun kunnon läpikäynnin jälkeen tarpeellisia tavaroita jäikin jäljelle niin paljon vähemmän.

Leikkihuoneessa, eli tulevassa koululaisen huoneessa on lelut levällään barbieleikin ja kuopuksen nukkeleikin jäljiltä. Siellä kyllä on kaikille tavaroille oma paikka, mutta tavarat eivät vaan ole löytäneet lattialta paikoilleen, vaikka ei leikkikään enää näytä olevan kesken.

Yläkerran aula ei näy täällä juuri koskaan, syy: se on ihan kesken. Se on tila, jossa on aukkoja joka puolella, ja suurin pätkä kokonaista seinää löytyy tuon legohyllyn takaa. Tuossa hyllyssä on isojen tyttöjen koottuna pidettyt Lego Friendsit, loput löytyvät sekamelskana kahdesta jättimäisestä sängynaluslaatikosta nukkumahuoneesta. Tässä aulassa he aina istuvat ja leikkivät pitkiä leikkejä pikkulegoillaan. Nyt siinä on jostain syystä vielä junaradan palat ja taaperokärrykin. Tuo sama kärry on kulkenut meillä esikoisen vauva-ajasta asti. Kai se pitää säästää vieläkin, niin saa joku tytöistä antaa isona mahdolliselle omalle lapselleen, jos meille joskus lapsenlapsia siunaantuu.

Huomatkaa myös valoboksi, jossa on edelleen keskimmäisen toissavuotisten star wars 4v-synttäreiden jäljiltä lasten hieman muokkaama teksti. Se on jäänyt vähälle käytölle viimeisen puolentoista vuoden aikana näköjään.

Meidän makkarissa on liikaa tuoleja, tuuletin esillä ja epämääräinen vaateläjä Oton isoisän vanhassa keinutuolissa. Sängyn takana piilossa ovat edelleen ne laminaatit, jotka on tulossa tuohon juuri esiteltyyn aulaan, kunhan vain saisi aikaiseksi. Kyllä, taas on vuosi vierähtänyt. Mutta hei, hiljaa hyvä tulee. Niin kauan kun ei meitä itseä häiritse liikaa, niin ei sen tarvitse häiritä ketään muutakaan. Mehän täällä asutaan.

Mä rakastan meidän kotia, se näyttää ja tuntuu ihan meiltä. Täällä on kodikasta, täällä voi olla oma itsensä. Täällä on ihan parasta asua. Se on vieläkin vähän kesken, ja tulee varmasti olemaan aina vähän kesken, mutta se ei meitä haittaa. Täällä on hyvä olla. Vaikka tiedän jo nyt, että me tullaan vielä muuttamaan täältä isompaan joskus, mä rakastan silti tätä kotia. Tämä on paras koti, jossa me ollaan koskaan asuttu.