Asioita, jotka tekee mut iloiseksi just nyt

27.11.2019

Marraskuun viimeisen viikon ja hyvän, positiivisen fiiliksen vuoksi mä haluan nyt listata asioita, joista tulee mulle hyvä mieli just nyt. Sellaisia juttuja, jotka on saaneet mut hymyilemään viime aikoina. Mun mielestä välillä on tosi hyvä kiinnittää huomiota niihin ihaniin pieniin asioihin, joista tulee hyvä fiilis. Haluaisin myös ihan hirveästi kuulla teiltä, että mitkä asiat teille on tuonut hyvää fiilistä viime aikoina?

1. Jouluvalot joka puolella. Siitä huolimatta, että ei vieläkään olla saatu ripustettua itse meidän  terassille jouluvaloja, kaikki muut jouluvalot on saaneet mut hymyilemään viime päivinä tosi paljon. Ulkona on ihan mielettömän ihanan näköistä illalla pimeälläkin, kun kaikki tuhannet valot loistaa niin kirkkaana. Rakastan joulun ajan hämärtyviä päiviä ja kauniita valoja iltaisin.

2. Meidän lasten joululahjatoiveet. Meidän joululahjafilosofiasta on tulossa luukku blogin joulukalenteriin, mutta en vielä paljasta monesko luukku se on. Sanon silti, että ne toiveet on saanut mut oikeasti hymyilemään viime aikoina niin paljon.

3. Oton lähestyvä joululoma. Enää muutama viikko ja hänellä alkaa kuukauden mittainen joululoma koulusta. AH! Ja toki lastenkin joululoma hymyilyttää, en malta odottaa, että saadaan hengailla yhdessä koko perhe ne pari viikkoa.

4. Teidän viestit. Viime päivinä Instan puolella on käyty ihan käsittämättömän vilkasta keskustelua ja olen saanut teiltä niin monta uskomattoman ihanaa viestiä, että olen ollut aivan häkeltynyt. Vaikka mulla meni yhtenä iltana neljä tuntia ja toisena päivänä vielä useampi tunti (ja peukalo kramppasi) vastata viestisumaan, siitä tuli niin hyvä mieli. Kiitos ihan mielettömän paljon! Ja peukalokramppikin helpotti yön jälkeen, hah.

5. Kirjat, joita olen lukenut viime aikoina. Sekin saa hymyilemään, että tänä vuonna olen lukenut enemmän kirjoja, kuin varmaan viitenä viime vuonna yhteensä. Kyllä sille lukemisellekin löytyy aikaa, kun vaan ottaa sitä jostain välistä. Ajattelin ottaa vielä oikein loppukirin tähän loppuvuoteen ja lukea ainakin viisi kirjaa. Katsotaan miten käy.

6. Blogijoulukalenterin tekeminen ja askartelu. Vaikka askartelu ja käsityöt onkin mun työtä varten, mä rentoudun ihan älyttömästi niitä tehdessä. Rakastan piipertää lankojen parissa ja liimailla ja suunnitella. Ja kotona on ihanan kotoisaa just nyt, kun itsetehtyjä askarteluprojekteja hengailee siellä täällä.

7. Viikonloppuna koittava kahdenkeskinen reissu Oton kanssa. Me reissataan ihan Suomen sisällä, mutta saadaan 48 tuntia kahdenkeskistä aikaa. Me ollaan viimeksi oltu niin kauan kahdestaan joskus vuonna 2015, joten odotan sitä ihan todella paljon. Aikomuksena on vain rentoutua, syödä hyvin, ulkoilla, jutella hurjasti, nukkua pitkään ja valmistella yhtä joululahjaprojektia, joka on tietenkin kivaa puuhaa.

8. Meidän podcastin jouluspessun nauhoitukset. YLLÄRII! Tänään nauhoitettiin Yhdessä-podin jouluspessu-jakso Oton kanssa ja se ilmestyy 7.12. tutuilla alustoilla. Vitsit oli ihana päästä nauhoittamaan pitkän tauon jälkeen ja vielä puhumaan meidän lempiaiheesta, eli joulusta. Koittakaa kestää, seuraavat viikot tässä blogissa tulevat olemaan hyvin jouluntäyteisiä.

9. Anna lapsesi pukea sinut -viikko. Eli siis hommahan meni niin, että unohdin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän. Päätin siis sen kunniaksi viettää anna lapsesi pukea sinut -viikon, eli lapset saavat tällä viikolla joka arkipäivä valita minulle asun (viikonloppuna en ole kotona). Loppuviikosta luvassa siis kooste ja asukuvat kaikista asuista ja fiilikset lasten valinnoista.

10. Se, miten tyhjät meidän pyykkikorit on. Ollaan otettu itseämme niskasta kiinni pyykkisuman kanssa ja saatu taltutettua koko syksyn meitä ärsyttäneet pyykkivuoret. Ne eivät kertaakaan ole tänä syksynä ennen tätä kadonneet kokonaan, vaan aina vain vähän pienentyneet. Ollaan siis aina pesty ne ihan pakolliset lempparit vaan ja sitten aina ne ei-niin-usein käytetyt on vaan jääneet ja jääneet. Nyt ollaan saatu kaikki pestyä ja pyykkikori(en) pohja(t) näkyy vihdoin. Olen niin ylpeä meistä! Pyykit on meidän inhokkihommaa niin siksi ne on ne, jotka aina kärsii jos on muuten paljon tekemistä. Mutta nyt on vaatekaapit ja pyykkikorit järjestyksessä ja seesteinen fiilis siltäkin osin.

Mikä teitä on hymyilyttänyt viime aikoina tai tehnyt iloiseksi?


6 Responses to “Asioita, jotka tekee mut iloiseksi just nyt”

  1. Avatar Essi sanoo:

    Ilahduttaa, kun lasten flunssat on taltutettu, joulukuu alkaa, esikoisella on viikonloppuna jouluinen leiripäivä, meidän rakas toinen lapsi täytti 5 vuotta, ihanaa joulutekemistä on niin paljon ja ja ja ja. Listaa voisi vaan jatkaa. 😄 Pyykkien hoitaminen on mun lempihommaa kotona. 😄

  2. Avatar Emma sanoo:

    Ilahduttaa lähestyvä joulu, siisti koti (sain suursiivouksen päätökseen😪), tänään kävelemään oppinut ”vauvani” ja ilahduttaa juuri tehty suklaakakku 😇

  3. Ihana postaus. Tuli itsellekin oikein hyvä mieli tätä lukiessa. 💕 Saan varmaan lainata ideaa?
    Mua ilahduttaa oman blogin uusi ulkoasu, jonka vaihtoa olen suunnitellut pidemmän aikaa. Sen lisäksi taaperon höpötykset. ❤️ Pienempi on ihan mahtavassa iässä just nyt. 🤩 Ja jouluvalot. Best thing ever. ✨

  4. Avatar Emma sanoo:

    Ihana lista ja odotan innolla että näen mitä lapset keksivät sinun päälle :)

  5. Avatar Nimetön sanoo:

    Joulupuu keräys https://joulupuu.org. Osallistuttiin lasten kanssa, kuten tapana on ollut. Lapset saivat valita puusta lahjojen saajat ja miettivät todella ajan ja ajatuksen kanssa heille sopivat lahjat. Tuli hyvä mieli kaikin puolin.

  6. Avatar Helii. sanoo:

    Juuri tänään aamupäivällä tuntui ettei iloa löydy mistään, kun vettä ja räntää satoi vuoronperään ja kahlasin vesiloskassa vauva vaunuissa kuskaamaan useaan otteeseen lapsia kerhoon ja eskariin. Inha sää ja särkevät jalat veti mielen matalaksi. Mutta sitten tää postaus antoikin aihetta tsempata, kiitos hyvänmielen nostatuksesta! :)

Kommentoi