Kotimaamme Suomi, hyvinvointivaltio. (kts. kukkahattutätivaltio)
Kuten saatoitte arvata, on meidän huushollin ainoan kaksilahkeisen vuoro avata sanainen arkkunsa, mutta kyse ei ole tälläkään kertaa yksinomaan peleistä, vaan myös vanhempien vastuusta kasvattajina sekä ihmisten sietämättömästä välinpitämättömyydestä.
Törmäsin ko. artikkeliin aamulla bussissa matkalla töihin, ja koin asiakseni ottaa kantaa, niin pelaajana kuin kasvattajana. Muutaman vuotta taaksepäin olisin varmaan ohittanut tämän asian huvittuneen olankohautuksen saattelemana, mutta kahden lapsen isänä? En tällä kertaa.
Syrjälän koululla pidetyssä, lähestulkoot noitavainomaisessa vanhempainillassa on pelikansan mieltä tällä kertaa pahoittanut, selkeästi harvinaisen itseoppinut, lastenpsykologi Riitta Martsola. Täysin ilman minkäänlaisia todisteita väitteilleen, saanen lisätä. Jos jollakulla jäi kyseinen artikkeli puolitiehen tai muuten vaan ei jaksanut lukea, niin saanen kiteyttää asian:
Pokemon ja Kung Fu Panda ovat päätöntä väkivaltaa, pelit ovat pahasta lapsille, lastenohjelmat valmistavat lapsia actionleffojen suurkuluttajiksi ja jälleen kerran pelejä syytetään siitä että lapsen ja vanhemman välinen kommunikaatio on retuperällään.
Miten ihmeessä Martsola on päässyt tähän lopputulokseen? Onko hän itse toteuttanut jonkin asteen tutkimuksen? Missä on artikkelissa esiintyvien väitteiden lähteet? Artikkelin pohjalta vaikuttaa lähinnä siltä että mennään ”tämä on näin koska minä sanon näin”-linjalla, ja vanhemmat ovat heti samaa mieltä, koska kyllä psykologi on aina oikeassa.
”– Ennen lapset saivat univaikeuksia ja keskittymisongelmia nähtyään aikuisten ohjelmia, nyt he saavat niitä lastenohjelmista. Lastenohjelmien joukossa on paljon sellaisia, jotka valmistavat lapsia actionleffojen suurkuluttajiksi, Martsola sanoo.” ”– Aina viikonloppuaamuisin kaupallisilta kanavilta tulee lapsille haitallista ohjelmaa, kertoo lastenpsykologi Riitta Martsola.”
Millä perusteella? Onko todisteita? Onko minkäänlaisia lähteitä? Ei. Itsehän 90-luvulla Tom & Jerryä katsoneena koen täysin normaaliksi räjähteiden työntämisen toisten ruokiin, ja muiden ihmisten paukuttamisen vasaralla. Ja mitä pahaa on actionleffoissa? Entäs tämä sitten:
”Pelit, joissa lapsi ja nuori osallistuvat itse väkivallan tekemiseen esimerkiksi katsomalla tähtäimen läpi maailmaa tai osallistumalla raiskauksiin, ovat mielenterveyden kannalta erityisen vaarallisia.”
Varmasti olisivat, sitä en kiellä. Tosin täytyy myöntää että tarhaikäisestä alkaen varmaan tuhatta peliä pelanneena en ole yhteenkään peliin törmännyt jossa ”osallistutaan raiskauksiin”. Aika tarkka genre.
”Myös niin kutsutut Call of Duty -pelit, jotka on tehty niin taitavasti, että veri näyttää valuvan pelikoneesta pöydälle, ovat vahingollisia.” ”Pieni lapsi, joka on ollut tekemisissä tällaisen pelin kanssa, ei edes uskalla kertoa siitä vanhemmilleen. Hän on usein vanhempien koneella ja pelkää koneen menneen veritulvan vuoksi rikki.”
Tämä jälkimmäinen väite on niin absurdi että en edes tiedä mistä aloittaa. Lapsi ei uskalla kertoa vanhemmilleen tietokoneesta valuvasta veritulvasta ja/tai koneen rikkoontumisen mahdollisuudesta? Ensinnäkin, jos lapsi ei uskalla puhua vanhemmilleen, uskaltaisin väittää että lähtökohtaisesti ongelma on jossain ihan muualla kuin peleissä. Laiminlyönti tulee näin päällimmäisenä mieleen. Ja todisteena siitä että Martsola on selkeästi asteen verran pihalla teknologiasta näin yleisesti: jos lapsi pelaa peliä vanhempiensa koneella, on joku sen siihen selkeästi asentanut. En usko että lapsi siihen itse pystyy, tietokoneet kun ovat lähtökohtaisesti vähän haastavampia kuin pelikonsolit. Puhumattakaan siitä että jonkun on täytynyt ko. väkivaltainen raiskauspeli ostaa. Josta päästäänkin seuraavaan asiaan. Lainatakseni dome.fi:tä:
”Mitkä ovatkaan Martsolan mukaan vahingollisimpia lastenpelejä? No, esimerkiksi Counter-Strike (toim. huom: PEGI-ikäraja 16 tai 18 vuotta, pelistä riippuen) ja Call of Duty (toim. huom: PEGI-ikäraja 16 tai 18 vuotta, pelistä riippuen). Huomaatteko ongelman? Martsola kuvailee lastenpeleinä 16-vuotiaille ja aikuisille suunnattuja pelejä.”
Jep.
En tiedä teistä, mutta itseäni alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän tällainen paapominen. Martsolan kaltaiset ihmiset antavat välinpitämättömille vanhemmille väsyneen tekosyyn nakkasta huonosti käyttäytyvän lapsen tavat oman kasvatuksen kusahtamisen sijasta pelien syyksi. Se ettei pikku Kalle-Ismo-Marjukasta tullutkaan mieluista lasta, ei tarkoita sitä että tarvitsee koittaa pilata muidenkin päivä. Jos nyt kuitenkin vilkaistaisiin sinne peiliin päin ensin eikä automaattisesti osoiteta syyttävällä sormella ensimmäistä asiaa joka sattuu vastaan, oli se sitten lapsen opettajat, isovanhemmat, musiikki, naapurin Tero tai kuten tässä tapauksessa, videopelit. Tästä syystä mielipiteet, päättömät väitteet ja faktat olisi hyvä itse kunkin pitää erillään:
”Pojat, jotka riskipelaavat, käyvät ylikierroksilla.” Tämä on väite.
Peleillä ei ole todettua negatiivista vaikutusta lapsiin. Tämä on fakta.
”He ovat agressiivisempia ja levottomampia ja heidän itsehillintänsä on heikompi.” Tämä on väite.
Videopelejä pelaavat lapset ovat luovempia. Tämä on fakta.
Vaikka itse sanonkin, niin uskaltaisin väittää että todisteiden esittäminen tuo huomattavasti enemmän vakuutta asioihin. Jos yhtään heräsi mielenkiinto pelien todettuja vaikutuksia kohtaan, suosittelen lukemaan seuraavat artikkelit: 5 Reasons Video Games Are Actually Good for You ja 5 More Reasons Video Games Are Actually Good for You. Ja kaikista väitteistä löytyy muuten lähteet.
Täytyy muuten mainita että Tiarallahan on tabletti nykyään, ja vaikka ko. laite onkin meillä ollut vain vähän aikaa, en ole huomannut kuin positiivista kehitystä tyttäressämme. Tiaran käsi-silmäkoordinaatio on parantunut huomattavasti, Tiara on oppinut olemaan varovainen käsitellessään muitakin asioita kuin tablettia, eikä kertaakaan ole tabletti mennyt esim. legojen tai piirtämisen edelle. Vihaajat vihaa eikö niin?
Viimeksi kun muuten kirjoitin Iinan blogiin, olin aivan älyttömän yllättynyt kaikesta positiivisesta palautteesta jota se aiheutti, ja tahdon kiittää teitä siitä. On aivan älyttömän hienoa nähdä että onnistuu edes muutaman ihmisen vakuuttamaan näkemään niinkin valitettavan ristiriitaisen aiheen kuin pelaamisen positiivisin silmin. Tällä kertaa tahdon tosin saada aikaiseksi ihan rehellistä keskustelua, tahdon kuulla teidän näkemyksenne asiasta. Niin puolesta- kuin vastaanpuhuvat kommentit ovat tervetulleita, kunhan kaikki muistetaan että pysytään kohteliana, eikä sekoiteta mielipiteitä ja faktoja.
Pikselöidyin terveisin, Otto
P.S. Koska nimenomaan haluan saada keskustelua aikaiseksi, niin seuraan kommentteja aika tiiviisti sekä tämän päivän että huomisen. Ihan oikeasti, tulkaa juttelemaan.
Täyttä asiaa! Suomessa nyt on paapomista muutenkin niin jumalattoman paljon, mut se menee periaatteessa jo toiseksi aiheeksi eli ei siitä nyt. Mut tästä pelijutusta en oo koskaan ymmärtänyt sitä hirveetä keuhkoomista.
Lähdetään vaikka siitä, että jos vanhempi ostaa lapselleen K-18 merkityn pelin, niin silloin vanhempi ihan itse tekee sen päätöksen, että antaa lapsensa sellaisia pelata. Pointti ”nokun sit sitä kiusataan koulussa kun on ainoa joka ei sitä pelaa” on idioottimainen, ellei satu olemaan sellainen vanhempi joka pää kolmantena jalkana ostaa lapselleen aina kaiken mitä muillakin on ettei herranterttu vahingossakaan erotu joukosta tippaakaan. Mut sekin on sit ihan asia erikseen jota kyseisen vanhemman tulisi käsitellä ammattiauttajan kanssa.
Ikärajasuosituksetkin on toki suosituksia. Oon ite myös aina pelannut, ja myös näitä K-18 pelejä muksuna, enkä ole tramatisoitunut, eikä musta kasvanut raiskaajaa tai murhaajaa tai muutenkaan väkivaltaista persoonaa. Samaan syssyyn vois varmaan laskea sen, että olen saanut katsella kauhuleffoja/väkivaltaleffoja aika nuoresta, eikä nekään ole mua kierouttaneet. Ja miksi? Koska meidän kotona VANHEMMAT hoitivat sen kasvatuksen, ei pelit eikä televisio eikä leffat eikä tietokone. Vaikka lapsi pelaisi väkivaltapelejä, jos vanhemmat osaa kasvattaa lapsiaan edes jotenkuten, lapsesta tuskin kasvaa kouluampujaa. Useimmiten väkivaltaisten ihmisten taustalla on nimenomaan vaikeat kotioltavat, väkivaltaa kotona, välinpitämättömyyttä, kamalia juttuja. Rohkenen vetää bullshit-kortin, jos joku väittää, että tasapainoisessa ja rakastavassa perheessä kasvanut Neiti tai Herra X on aikuisena yhtäkkiä seuraava Hitler, koska pelasi CODia.
Eipä oo oikein lisättävää Oton ja Sofian sanomisiin, siinä oli kaikki kiteytettyä !
Mun kommentti tais hävitä tästä johonkin, laitan kohta uudestaan. :<
Joo ei lähdetä siihen paapomiseen tällä kertaa, ehkä joskus tulevaisuudessa.
Mut oon kyllä täysin samaa mieltä. Kukaan ei uskalla myöntää tehneensä itse väärin täysin omaa tietämättömyyttään. Siitähän se kierre sit lähtee. Saatana mä muistan ku me aikoinaan saatiin pleikka kakkonen joululahjaksi, ja sen mukaan täysin meidän ikäisille sopiva Jak & Daxter, sekä täysin meille sopimaton GTA3.
Faija kävi kurkkaamassa kerran että mitä me pelattiin, totes että ”jaaha siinä jäätiin auton alle, eipä ollut varmaan maailman fiksuin veto mutta meni jo.” Tarkisti kertaalleen että ollaan tietosia siitä että kyseessä on vain peli, ja antoi asian olla. Ei ollut sen vaikeempaa. 
Vähän ehkä tarkemmin katto mitä meille osti mutta ei lähtenyt enää siinä vaiheessa rajottamaan.
Ja tuohan siinä just on, jotenki tuntuu että nykyään ”aikuisilla” on niin kiire ettei ehdi omia lapsiaan kasvattamaan. Ja sit syytetään muita kun ei kehdata myöntää omia mokiaan. Sama kun lähtisi taidetta väittämään kaiken pahan juureksi koska nimenomaan Hitler pyrki taidekouluun. Äly hoi.
(Piti viedä vempulat nukkumaan. :D)
Mä oon lukenut notalwaysright.comista vaikka kuinka monta tekstiä liittyen uusimpaan GTA:han, jonka vanhemmat ostaa lapsilleen ihan sokeana. ”Koska mun Martta-Petteri haluaa tän!!11”. Kyllä mun mielestä lasten kieroon kasvaminen on aikalailla täysin kiinni vanhemmista ja ylipäätään kommunikaatiosta. Lasten kanssa pitää keskustella asioista, jotta ne oppii ymmärtämään faktan fiktiosta ja sen, mikä on oikein ja mikä väärin. Jos mistään ei koskaan keskustella, lapsi oppii muodostamaan omat mielipiteensä toisten tekojen ja mielipiteiden mukaisiksi. Ja näin meillä onkin kohta kasa masentuneita ihmisvihaajia, jotka pahimmassa tapauksessa päättää itse päivänsä tai ehkä jopa jonkun toisen päivän. Ja sitten syytetään ”videopelejä” ja elokuvia, vaikka vika onkin oikeasti lasten vanhempien välinpitämättömyydestä keskustella huonotkin asiat läpi lastensa kanssa.
Meille tuli ensimmäinen tietokone vuonna 1995, ei siinä mitään nettiä ollut. Kummisetä asensi siihen Wolf3D:n ja myöhemmin Doomin. Me pelattiin niitä aina isän kanssa kahdestaan, eikä mulle koskaan jäänyt epäselväksi se fakta, että se on peliä, se ei liity (eikä saa liittyä) oikeaan elämään millään tavalla. 2000-luvun alussa meille tuli sitten vihdoin kotiin internet. Ensimmäisen vuoden ja vähän jopa toistakin vuotta äiti istui mun vieressä katsomassa mitä mä teen netissä. Kysyi, selitti, kertoi ja jopa etsittiin yhdessä kaikennäköistä tietoa internetistä. Eikä se tehnyt sitä sen takia ettei se olisi muhun luottanut. Vaan että jos tulee vastaan joku huono asia, niin se tietää mitä on tapahtunut, miksi on tapahtunut ja on samantien valmiudessa keskustelemaan asian läpi, ettei mikään jää hautumaan ja harmittamaan. Tänäkin päivänä mä yhä kerron äidille kuulumisia henkilöistä ja asioista, joita mä internetissä tapaan ja se on aidosti kiinnostunut kuulemaan mitä Viivi-Pekalle kuuluu nykyään, jonka kanssa on juteltu ihan alkuajoista lähtien.
On monia tapoja kasvattaa lapsi, mutta vaikka mä itse olenkin kasvanut aikalailla pinkissä pilvilinnassa, niin kyllä mä silti tiedän myös sen elämän huonon puolen, en vaan anna sen olla se suurempi ja dominoivampi osa mun elämää.
Kiitos Otto, että otit asian esille. Mietin tätä ihan samaa, uutista lukiessani.
”Kortit piiloon, poliisit tuloo!” sanoi mummoni kun harjoittelimme pelaamaan tikkiä pennin panoksilla. Tulevaisuus oli sillä niitattu, kasvattaja minusta tuli
Olen itse joutunut muuttamaan omia ajatuksia vuosien varrella. Onneksi olen nainen, mielipiteitä voi vaihtaa. Aiempi kantani pleikkarin ja iPadin pelien lähinnä viihdyttämisen tarkoituksesta on muuttunut monipuoliseen asioiden hallintaan (kolmiuloitteista hahmottamista, syyseuraus, laskeminen, kommunikaatio, yhdessä toimiminen, mielikuvitus, hienomotoriikka mm.)
Toivon, että saataisiin enemmän tutkimustuloksia pelien hyödyllisyydestä. Kiitos sinun viittauksistasi!
Itsekin aloitin pelaamisen Doomilla muutaman vuoden iässä, enkä kasvanut millään asteella kieroon.
On niin turhaa että tällaisestakin asiasta on saatu näin paljon peppukipua aikaiseksi. Miksei voi vain pitää sellaista kohtuullista linjaa kaikessa? Ja maalaisjärkeä mukaan kiitos!
Aah Doom, niin hyvää tuomiota.
Äläpä, täytyy myöntää että itekki ehkä otan asian vähän turhan kuivana peppuun, mut ku aihe on rakas ni pakko puolustaa henkeen ja vereen.
Niin siis sitä tarkoitin, että kukkahattutädit jaksavat keksiä jatkuvasti uusia asioita mistä mököttää, niin kuin pelit ja lastenohjelmat. Itsekin puolustan pelaamista, ja olen täysin samaa mieltä kanssasi! Ihmiset eivät vain jostain syystä ymmärrä aina kaikkea.
Täysin perehtymättä postausta enempää asiaan tai siihen asiallisesti linkattuihin lähteisiin ja ottamatta kantaa asiaan suuntaan tai toiseen… Mielestäni tälläisella jutulla on siinä mielessä hyviä vaikutuksia, jos se herättää nimenomaan ajatuksia ja keskustelua! Sinänsä oman kannanoton suunta (samaa vai eri mieltä kuin asiantuntija) ei ole tärkeä vaan se, että siihen mielipiteeseen tulee oikeasti mietittyä se oma arvoperusta ja peilattua sitä omaan toimintaan. Ei niitä aina tule kaikkien mietittyä. Monesti äärimmäiset mielipiteet on niitä mitkä herättää kiinnittämään asioihin huomiota, valitettavasti. Totuus kun monessa asiassa on se, että ilmiö sisältää sekä valkoista että mustaa ja kaikki mahdolliset harmaan sävyt siitä välistä. Tämä kun yhdistetään vielä siihen, että jokainen ihminen ja elämäntilanne on uniikki, niin mielipiteistä ei voi muuta kuin kiistellä. Tämä ei siis ole mikään puolustuspuhe kyseisen alkuperäisjutun kantaan, vaan lähinnä se, että näen vastaavanlaisilla ”kannanotoilla” tämän yhden hyvänkin puolen.
Se millaisia pelejä lapset pelaavat ovat vanhempien vastuulla. Ei pleikkapelit Hugo tai Crash ole aiheuttanut meidän perheessä mitään ongelmaa. Minusta tai monesta muustakaan ystävästäni ei ole tullut psykopaattia, syrjäytynyttä, narkkaria tai yhteiskunnassa muuten hyljeksittyä vaikka ollaan katsottu Pokemonia, Disneyn Hiidenpata (Siinä se Turre uhraa itsensä pataan ja kuolleet ruumiit alkaa käveleen) tms.
Olen sitä mieltä että vastuu on kuitenkin vanhemmilla ja että mikä vaan voi olla haitaksi. Se että miten asioita käytetään on se ratkaiseva:)
Vastuu nimenomaan on vanhemmilla, kunhan se vastuu aina muistetaan kantaa, eikä lykätä lähimpään koloon heti kun mahdollista.
Vanhat lastenohjelmathan oli muutenki paljon karumpia ku nykyajan Mikki Hiiren Kerhotalot, eikös se joku Kaukametsän Pakolaisetkin ollut suhteellisen kuumottava? Tai joku Pikku Kakkosen Morso.
Itse muistan kun aladdinsissa laulettiin: ”korvat pois leikataan aina muukalaisten”.. ja kas kas.. eipä tuotakaan enää ole..! Tämä pikkusieluinen mutsi järkytty.sillä kaikenhan pitäö olla just niin ku ennen oli:)
Mut kysymys herää, että miksi oi miksi? Se o pitänyt muuttaa?!?
Nyökyttelin tekstin läpeensä. Jos pelit tekisivät lapsista pahoja, niin esim. rakkaan veljeni pitäisi varmastikkin olla joku massamurhaaja, kun on kuluttanut pelejä ihan lapsesta asti. Aina on oltava syntipukki ja kun ei uskalleta vyöryttää sitä vastuuta vanhemmille, etsitään niitä syitä sitten niistä peleistä tai vaikka musiikista. Ja minusta se on raivostuttavaa! Kun lapselle opettaa, että pelit ovat pääasiallisesti satua ja oikea maailma on erilainen, niin en näe mitään pahaa lapsen pelaamisessa. Varsinkaan, jos elämässä on myös muuta ja lapsi on tasapainoinen. 3-vuotias tyttäreni osaa pelata kännykällä ja tabletilla pelejä ja väitän kyllä niistä olevan hänelle hyötyä (esim. juuri sen silmän ja käden koordinaation kanssa). Itsekkin olen pelannut (wowia) vuosia, mutta ei minustakaan kamalaa ihmistä tullut…
Aamen! Itekki paukuttanut WoW:ia lähestulkoot julkasusta asti, enkä mä koe mitään pakottavaa tarvetta lähteä metsään hakkaamaan rottia ja hämähäkkejä koska kokemus, korkeintaan koen omaavani vahvemmat sormilihakset.
Toi on muutenki vähä sama ku se että kirjallisuus on väärin, kirjoihin kun tupataan uppoutumaan syvällisemmin kuin elokuviin yms. *köh* Fifty Shades of Gray *köh*
Näinpä!
Ja samalla lailla ne lapsukaiset (ja nuoret ja aikuisetkin) kirjaa lukiessaan istuu paikallaan, kun koneella tai konsolilla pelatessa… 
Haha Otto tää oli loistava
Kiitti! Junnasin tätä aamusta asti, ku iskee inspis ni sit iskee.
Minusta pelaaminen sopivassa suhteessa on hyvä asia. Liiallisesta pelaamisesta, joka on jo riippuvuus, mulla on omakohtaisia kokemuksia siihen. Vanhempani ovat päästäneet 13-vuotta nuoremman veljeni pelaamisen riippuvaisuudeksi.
Koulussa on kova paine, muillakin pojilla on sellainen ja sellainen laite ja peli, munkin on saatava. Siitä se kierre lähti ja nyt 6-luokalla olevalla veljelläni on koulumenestys laskenut niin, että kuraattorin ja psykologin kanssa on mietitty keinoja siihen, miten veljeni pääsisi taas kärryille ja onko hän kypsä yläasteelle ensi vuonna. Velleni pelaa vapaa aikanaan, ei harrasta ei käy kavereiden luona. Jos hänen luonaan käy joku, silloinkin hän vain pelaa. Veljeni on aika lapsellinen eikä osaa kommunikoida kunnolla ihmisten kanssa. Jos hän ei saa jotain peliä tai joku ei lataa sitä hänelle, alkaa itkeminen ja raivoaminen.
Mutta vanhemmat ovat antaneet hänelle pelejä ja pelata rajattomasti että hän olisi hiljaa, poissa tieltä. Ja niinhän onkin. Ei häntä paljon näy, kun nököttää huoneessaan pelaamassa. Turha on ollut minun asiasta sanoa, olen yrittänyt, mutta siihen se on jäänyt. Olen nähnyt, että hän on pelannut K18 pelejä ja sitten ihmetellään, kun hän ei halua nukkua ilman yövaloa ja muutenkin hän pelkää kaikkia mörköjä vielä. Tuskin kuitenkaan hänelle tuollaiset pelit on kovin soveliaita, mutta eihän niitä voi kukaan vahdata. Ikärajoituksia pitäisi kyllä mielestäni noudattaa, koska herkät lapset voivat saada niistä pelkotiloja.
Herkästi ne pelit vievät mukanaan ja jos niiden käyttöä ei valvota, käy kuten veljelleni. Onneksi kuitenkin nykymaailmassa suurin osa vanhemmista osaa laittaa rajat pelaamiselle, kun niitäkin kehittäviä ja opettaviakin pelejä on paljon markkinoilla. Ehkä pelaamiseen pätee sellainenkin sananlasku, että tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Vanhemman pitää asettaa ne rajat, koska muuten käy niin, ettei lapsi teekään muutakuin pelaa, mutta silloin se ei ole pelin syytä vaan vanhempien.
Tuo on valitettavasti totta, en kiellä etteikö pelit osais viedä mennessäänkin, pahimmassa tapauksessa. Mulla itseasiassa kanssa yks kaveri vaa yhtäkkiä hävis yläasteen jälkeen. Sain kuulla vähän aikaa sen jälkeen että se oli kunnolla alkanu pelaamaan, ei muuta tehnykkää, lihos +30kg. Toisaalta osasyynä siihenki oli todennäköisesti ongelmallinen tilanne vanhempien kanssa, ne kun olivat eronneet eivätkä pahemmin olleet paikalla saati läsnä. Ellen väärin muista ni sillä tyssäs pelaaminenki ja sälli alkoholisoitu. Mut nääki on just näitä valitettavia ääritapauksia.
Pitää nyt vaan toivoa että teillä tuo tilanne helpottaisi, täysi kunnioitus kuitenkin sinulle siitä että tilanteestasi huolimatta pystyt suhtautumaan asiaan näin objektiivisesti. Tuollainen on harvinaista. Kaikkea hyvää teille.
Joudun samaistumaan kirjoitukseesi täysin. Itselläni vain on kaksi veljeä, täysin pelien armoilla. Suurimmat riidat veljesten välillä syntyy peleistä, kuka pelaa milläkin konsolilla, mitä peliä ja kuinka kauan. Arvosanat laskee, mikään ei kiinnosta. Peli peli peli peli, ja vielä kerran peli. Aamusta iltaan. Välillä saatetaan muistaa syödä, ehkä. Eikä minunkaan sanomisillani ole mitään merkitystä.
Myönnän kyllä, että ovat pojat hyötyneetkin tuosta. Nuorimmainen on itseäni 5 vuotta nuorempi, ja päihittää mut mennen tullen englannissa.
En kuitenkaan ajattele, että pelaaminen ym. olisi mitenkään lasta huonontava asia, päinvastoin. Mutta jos ei ole mitään muuta kuin pelaaminen, se on asia erikseen.
Hieno kirjoitus Otto kuitenkin kaikinpuolin!
Mun 2v piirtelee mun puhelimen johki piirto ohjelmaan ja kattoo välillä jos on paha mieli niin angry birds toons mini klippeja enkä kyllä oo huomannut että ton käytös olis muuttunut yhtään
toi kirjotus menee kyllä mun mielestä kans jo pitkälle 
en vaan voi ymmärtää et miten se on tolta pois jos joku lapsi pelaa jotain peliä ja sitten menee mönkään jossain asiassa esim. Käytös muuttuu 
eiköhän siinä pitäis vanhemmissakin olla jo jotain vikaa(esim ei huomaa) jos ennen kiltti muuttuu kavereita hakkaavaks 
tai tarkoitan et kyllä mulla ainakin hälytyskellot rupeisivat soimaan jos mun lapsi alkaa muuttua angry birdiksi 
(heh,ompa mulla huono huumori.. :D)
Eli samaa ku meidän Tipa, värittää hedelmiä tabletilla, ja kattoo jotain tabletilta valmiina löytyviä Chuggingtoneja ja Lego-ohjelmia.
Kerran se kokeili mun tabletilla sellasta peliä missä piti sormella liiskata muurahaisia jotka vei jotain kakkupaloja, ja tämä ei johtanut siihen että se nyt aina liiskaa kaikki ötökät jotka näkee, vaan päinvastoin oppi tunnistamaan muurahaisen oikeesti. Niitä on ilmeisin kiva aina tuijottuu ku ne kipittää ympäriinsä. 
Hieno kirjoitus jälleen, Otto! Ei taas voi kuin pudistella päätään tämän psykologin ”argumenteille”. Eiköhän se ihan päällimmäiseksi ole kasvatuksesta ja ”oikean elämän” ihmissuhteista kiinni miten lapsi oppii muita ihmisiä kohtelemaan. Peleistä ei itsellä ole hirveästi kokemusta niitä perus Mariota ja Crashia lukuunottamatta, mutta mm. Tarantinon leffoja 12-vuotiaasta lähtien tapittaneena voin sanoa, että eipä se väkivalllalle ruudun välityksellä altistuminen ole tehnyt siitä tosielämässä yhtään vähemmän vastenmielistä. Oiskohan täällä Suomessa aika alkaa puuttumaan vähän kovemmalla kädellä niihin ihan oikeisiin väkivaltarikoksiin sen sijaan, että syytellään pelejä ja elokuvia ongelmasta, joka todellisuudessa kumpuaa ihan muualta.
Jep, pahamaineisella kukkahattutätiliigalla on vähän turhan paljon sanavaltaa täällä meidän jo valmiiksi kylmässä pohjosessa. Tarantino on kyllä hieno esimerkki, en ymmärrä miten esim. Kill Billiin suhtaudutaan niin paljon suvaitsevammin kuin GTA:han. Django Unchained on mestariteos mutta Battlefield on väkivaltapornoa, ok.
Täysin samaa mieltä asiasta kanssasi. Vastuu on kuitenkin loppupeleissä vanhemmilla, että millaisia pelejä se lapsi pelaa ja kuinka paljon. Työkseni toimin kasvattajana ja ikävä kyllä moni alkuopetusikäinen lapsi elää täysin pelimaailmoissa. Täytyy todeta että he elävät juuriki call of duty/gta/ cs maailmoissa…ei hugo, mikkihiiri tms jotka heille kuuluisi. Myöskin se, että pelataan joka päivä monta tuntia tuon ikäisenä on haitaksi… Luovuutta varmasti tulee peleistä kohtuullisesti ja oikean ikäryhmän pelejä pelatessa, mutta kääntöpuolella on lapset jotka eivät pysty normaaliin lapsen leikkiin tai piirtelyyn koska surullista kyllä pelimaailma on koko ajan mielessä.
Tulipas sekava teksti, mutta pointti oli kuitenkin se, että olen kanssasi samaa mieltä ;D
Joo ei mä ymmärrän kyllä täysin.
Kohtuus kaikessa jne. jne. Mutta sehän siinä just on, vastuu kasvattajalla on pitää huoli siitä että mikä on sen ikäiselle ok ja mikä ei. Kaikki tietää että kuukauden vanhalle vauvalle ei anneta chiliä, kaikki tietää että Matrix ei sovi 3-vuotiaalle, mutta kukaan ei tunnu tietävän että CoD ei sovi 7-vuotiaalle.
Hyvä Otto, oon ihan samoilla linjoilla sun kans! Ja pakko myös mainita, että oot aivan loistava kirjoittaja
Olen itse opiskellut kehityspsykologiaa ja kyllähän se niin on, että videopelejä pelaavilla ja näitä räiskintäelokuvia katsovilla lapsilla on todettu taipuvuutta väkivaltaisuuteen, onhan aggressiiviseen käytökseen ohjaava malli siellä kuitenkin todella vahva. Tästä kaikesta huolimatta, olen kuitenkin sitä mieltä että ne ovat vanhemmat joiden vastuulla tämä on. He ovat syypäitä kun ostavat lapsilleen K16 ja jopa K18 materiaalia ja tietenkin on myös vanhemman tehtävä opettaa lapselle missä menee raja tosimaailman ja fiktion välillä, missä menee raja siinä mikä on oikeaa ja väärää käytöstä. Mielestäni siis syy ei ole videopeleissä/elokuvissa, vaan vanhemmissa jotka eivät opeta lapsiaan käyttämään niitä oikein.
Sehän siinä, ne ikärajasuositukset on niissä koteloissa ihan syystä.
En voi millään uskoa että esim. Mario-pelit aiheuttavat minkään sortin aggressiivisuutta ”normaaleissa” olosuhteissa ja kohtuudella pelattuna. Annappa lapselle kauhupeli niin aivan varmana säikkyy, maalaisjärkeä hyvät ihmiset. 
Asiatekstiä taas kerran, Otto!
Paitsi että. Kyllä pelaaminen mun mielestä voi vaikuttaa lapseen myös negatiivisesti. Riipuu lapsesta. Pelaajista voi tulla nimenomaan agressiivisempia jne… Tai näin olen ymmärtänyt. Ja tätä olen myös nähnyt. Kuinka usein teidän Tiara sa pelata? Entä tulevaisuudessa, jos neiti haluisi mielellään pelata 24/7? Kulkeeko missä raja? Mun mielestä pelaaminen sopivassa suhteessa on mahtava juttu, mutta liikaa on liikaa. Muutakin täytyy olla kun pelit 
Kiitos! Tottakai kaikki me ollaan yksilöllisiä, ei siinä mitään. Mutta lapsen iälle soveltuvilla peleillä ei ole tutkimuksissa nimenomaan ollut mitään negatiivista vaikutusta lapsen kehitykseen. Yleensä ongelmat kumpuavat ensisijaisesti muualta, valitettavasti.
Ja ei meillä ole toistaiseksi ollut tarvetta rajoittaa Tipan tabletin käyttöä, ku ei se sitä varsinaisesti kaipaa. Jos sille toteaa että nyt viedään tabletti lataukseen niin se antaa sen kiltisti ja menee keksimään muuta tekemistä. Tulevaisuuden pelaamista en ole varsinaisesti miettinyt vielä, mutta näin äkkisiltään sanoisin että niin kauan kun perusasiat, niinkuin sosiaaliset suhteet ja koulu hoidetaan kunnolla, niin miksei siinä missä minäkin, en ala mitään tuntirajaa iskemään mutta kohtuus kaikessa.
Mä aina mietin, että onkohan ne psykologit oikeasti pelanneet niitä pelejä joita noin arvostelevat? Tuntuu, että kovimmat huutajat ovat niitä, jotka eivät itse tiedä mitä pelit oikeasti sisältävät.
Mulla onkin pelaamisesta vain hyvää sanottavaa. Minulla on nykyään 12-vuotias kummipoika ja koska pelaan PS3:sta, on meillä paljon yhteistä juteltavaa. Suhteemme olisi varmasti paljon tylsempi jos emme voisi jakaa pelikokemuksia, pohtia yhdessä kannattaako PS4 jossain vaiheessa hankkia jne. Ja olenpa myös ohjeistanut kummipoikani äitiä millaisia pelejä pojalle kannattaa hankkia.
Poika on saanut meillä pelata ja testata muutamaa k-18 -peliä, mutta vain niin, että minä olen ennalta valinnut hänelle tietyn kohdan pelistä jossa ei varmasti tapahdu mitään pahaa. Ja olen tietysti ollut vierellä valvomassa ja pelaamassa hänen kanssaan. Tuskinpa tällä menettelyllä on mitään peruuttamatonta vahinkoa tapahtunut. Päin vastoin se on lähentänyt minua ja kummipoikaani
Musta kanssa vähän tuntuu että ei oo, esim. jenkeissähän mun ymmärtääkseni edes ESRB ei pelaa pelejä joille ne lätkäsee ikärajan. Valmistaja vaan infoaa mitä peli sisältää ja näyttää pahimmat kohdat videolla, ikäraja tulee sen perusteella. (Voin koittaa kaivaa urlin jos joku haluaa artikkelin lukea.)
Ja tuo mitä sinä teet on nimenomaan oikein. En voi kuin toivoa että ihmiset ottaisivat mallia tuosta. Itsekin jos pelaan esim. Everybody’s Golfia tai Katamari Damacya niin tottakai Tiara saa katsoa, ne on aika pitkälti iloisia värejä ja pirteätä musiikkia, mutta Soul Sacrificen tyyliset aikuisille suunnatut roolipelit eivät todellakaan kuulu asioihin jotka Tipan tulisi nähdä pitkään aikaan.
Ja jos et muuten sattunut katsomaan niitä kahta artikkelia mitä linkitin, niin toisessa oli juttua siitä miten lapsen kanssa, nimenomaan lapsen iälle sopivien, pelien pelaaminen lähentää lapsen ja vanhemman(/kummitädin) suhdetta.
Kukin taplaa tyylillään. Meillä ei videopelejä pelata ei nyt eikä ikinä, mutta jos kaveriperheissä pelataan, ei mulla ole mitään syytä sitä paheksua taikka kritisoida. Meillä ei myöskään katsota puolta tuntia kauempaa telkkaria niin kauan kuin lapset on pieniä, mutta jälleen kerran kaveriperheissä toljotettais vaikka neljä tuntia, ei mulla käy pienessä mielessäkään sitä edes ihmetellä. Jokainen kasvattaa lapsensa niin kuin itse haluaa.
Nyt joku varmaan miettii, minkä takia olen niin ”natsimutsi”. Itse erittäin herkkänä ihmisenä näen edelleen painajaisia jos edes mainoksessa näen jonkin ”pelottavan” kohdan. Meidän pian 4v tyttäreni on perinyt minut ja on todella herkkä, näki kaksi minuuttia kaverin luona pelottavaa ohjelmaa ja heräili koko seuraavan yön. 2-vuotias poikamme on myös todella herkkä, mutta hän nyt ei vielä telkkaria katsokaan. Koen, että meillä on oikeus olla herkkiä ja elää tyylillämme pienessä pumpulimaailmassamme
Teillä nimenomaan on siihen täysi oikeus, sitä ei saa kukaan teiltä viedä pois. Ja kunnioitan sitä että et arvostele muita heidän tekemistensä perusteella, kuten sanoit kukin taplaa tyylillään.
Pumpulissa eläminen olisi kyllä ihanteellista, aina ei vaan mene nallekarkit tasan.
Älyttömän hyvä postaus! Tätä samaa on tullut ihmeteltyä, kun arjessa huomaa esim. kouluampumisten syyksi ihmisten heittävän ”no sehän pelasikin niitä räiskintäpelejä!” Kappas, ihan kun kaikki muut niitä pelaavat eivät tee mitään tuollaista. Perustelematon väite, taas.
Se, kun lapsena pelaili muutaman tunnin viikossa pleikkarilla, ei oo saanut ainakaan mua ajattelemaan toisten tykittämistä normaalina ajanvietteenä. Ei, vaan samoin kuin telkkariohjelmat, leikit ja ulkona juokseminen- ne oli vain ajanvietettä kaikki. Tottakai lapsia on syytä varjella aikuisten asioista etc, mutta joku raja- ei ne lapset missään muumien pehmopilvissä voi elää, ihan niitten omankin kehityksen vuoksi. Minun mielestä.
Älä vaan, tuossa on yhtä paljon järkeä kuin siinä että isketään kaikki väkivaltarikokset kahvin piikkiin koska pulssi nousee? Ei mitään perää. Ja elokuvat saavat edelleen olla rauhassa. Jep.
Mut näihän se on, rajansa kaikella ja terve järki käteen niin hyvä tulee. Oon samaa mieltä kanssasi.
Mahtavaa! Kaikki asiat niin hyvin sanottuna
Toivon, että kyseessä oleva psykologi lukisi tämän. Lisää näitä!
Vois tulla butthurtia jos lukis.
Toisaalta en ole ainoa joka esittää mielipiteensä tästä että tuskin tää mitenkään valikoituu, ei siinä. Mutta kiitos kovasti, ja kirjottelen joo aina kun se on aiheellista. 
No voi hyvänen aika.
Mä kyllä vakaasti uskon ja toivon että jokainen vanhempi osaa huolehtia oman lapsensa pelaamiset, että nyt on ollut Riitalla pientä ylilyöntiä jutuissaan. 
Mä en pelaamisesta tiedä kuin oikeastaan oman, vähäisen, kokemukseni verran: lapsena pleikkari ykkönen (joka on muuten edelleen tallessa ja priimakunnossa, tää herättää aina suurta arvostusta mun miespuolisten ystävien silmissä :D) ja siihen hirveä määrä pelejä. Muistan aina kun iskä pelasi sillä Medal of Honoria ja kitisin että pääsisin peliin mukaan, voi sitä riemun päivää kun otettiin ensimmäiset kaksintaistelut. :’) En koe että tästä syystä olisi henkinen tasapaino järkkynyt, enkä kyllä oikeastaan väkivaltainenkaan ole. 
Mulla oli pienenä tiukat rajat siinä paljon sai pelata ja vastapainona urheilin paljon, tätä samaa aion varmaan toteuttaa omanikin kohdalla kun aika tulee. Luulen nimittäin että tuo pelikonsoli tulee poikalapsen myötä ”vakiona”. 
Oho ei paha, meidän pleikkari potkas tyhjää aikoja sitten, N64 toimii vielä!
Ja tuohan on just oikein, itsehän haaveilen että meidänki tytöt innostuis samalla tavalla. Nyt on kyl tosin pakko kysyä, että mitä mieltä oot tästä:
”In February 2011 researchers from Utah-based Brigham Young University’s School of Family Life published the results of a study on video games and children between 11 and 16 years old. They had found that girls who played video games with a parent were better behaved, had stronger connections with their family and enjoyed overall better mental health.”
Pitääkö millään tavalla sun tapauksessas paikkaansa vai onko täysin tuulesta temmatun kuuloinen?
Ja joo voi olla aika oikeessa, poikalapsi ja pelaaminen kulkevat, vaikka edes lyhyen matkaa, yleensä käsi kädessä.
No voi, mä olen aina ollut semmoinen kiltti ja kuuliainen lapsi ja olen edelleen yli parikymppisenä perheellisenä ihmisenä joskus vähän nolonkin paljon vanhempieni perään.
Niistä mun ja iskän pelihetkistä mulla on ihan hirveästi hyviä muistoja (ja pahoja, kyllä se harmittaa kun iskä pistää änärissä ihan 6-0 
) ja pienenä tykkäsin niistä nimenomaan siksi kun se oli vaan mun ja iskän juttu. 
Juuri tuon mä kahden tytön isänä toivoinkin kuulevani.
Kiitos kun vastasit!
voihelvetti täyttä asiaa koko teksti!!!!
ei lisättävää.
Olen iloinen, minä kiitän!
Otsikkoa lukiessani luulin jo että Iina on kirjoittamassa puolustuspuhetta teidän lasten tabletista tms, mutta täällä olikin Otto kirjoittamassa! Ehkä sun pitäis aloittaa oma blogi kun tää on aika hölmöä (mun mielestä) että Iinan mies kirjoittaa hänelle tärkeästä aiheesta tänne blogiin mikä on ihan asian vierestä ja tuli tosi puun takaa. Ehkä blogin nimeksi pitäisi muuttaa Iina & Otto.
Tai siis äly hoi. Mikä ihmisiä vaivaa. Laitetaankohan ne muumit k-18 kun se pappa polttelee sitä piippua niin usein..
No ei vaan, oot Otto ihan kiva
– Ja tuohon pääponttiin! Musta toi koko kirjoitus oli ihan älytön. Niin kuin sä itsekin sanoit, niin tuossa puhuttiin k-18 peleistä lastenpeleinä. Eihän ne ole tarkoitettu pienille lapsille ja se on aikuisten tehtävä katsoa ja rajata hyvän maun rajoissa se pelaaminen.
Kun se, että jos lapsi pelaa paljon ja lukittautuu huoneeseensa, niin harvemmin se on sen pelin vika. Tai uskaltaisin sanoa että koskaan. Yleensä tällaiset nuoret ovat niitä laiminlyötyjä ja joiden vanhempia ei kiinnosta tarpeeksi tai eivät huomaa asiaa, ollessaan vaikka paljon töissä tai baareissa.
Aikuisen pitäis mun mielestä alusta asti opettaa lapsensa siihen, että pelaaminen on hauskaa ajanvietettä mutta sitä ei tarvitse tehdä monta tuntia päivässä ja että ystävät ja sosiaaliset suhteet ovat kaikista tärkein juttu ja opettaa lapselle muitakin kivoja ajanvietteitä, että pelaaminen on vain yksi niistä. Toisekseen, kyllä aikuinen ihminen tietää että se on vain peli! Kuten elokuvissakin tai lautapeleissä, niin joissain on se k-18 merkintä ja sitä ei ole sen nuoremmille tarkoitettukaan. Jos pieni lapsi saa käsiinsä sellaisen pelin niin se ei ole sen pelin vika.
Se, että lapsella on paha olla tai hän on käyttäytymishäiriöinen ja pelaa paljon, niin aikuisten pitäis ymmärtää että se vika ei ole siihen peliin uppoutumisessa tai siinä että pelaa paljon, vaan jossain paljon syvemmällä..
Se että räiskitään ihmisiä ja avustetaan raiskauksessa ( O.O ?) tai mitä tahansa, niin se saattaa olla vain aikuisen ihmisen tapa nollata aivot ja rentoutua pelin lomassa. Ei se tarkoita että kukaan sellaista oikeasti tekis hei haloo.. Musta on niin tyhmää kirjoittaa tätä tekstiä enkä saa sanotuksi sitä mitä sanon, koska toi sun laittama linkki oli niin typerä!
Joo onhan tuota oman blogin aloittamista ehdotettu ennenkin, ja on mulla Bloggerissa rekisteröitynä nimi, ja ulkoasukin valmiina, mutta Iina aina pyytää että kirjoitan tänne, eikä mulla oo asiaa ku korkeintaan parin kuukauden välein, niin se tuskin ”oikeuttaa” nimeen Iina & Otto. Eiköhän tää oo sellasella 1:60 suhteella ihan Iinan blogi.
Mutta oot kyllä täysin oikeessa, se että tykkää esim. netissä pelata kilpailuhaluisesti toisia vastaan ei poikkea paljoakaan joukkueurheilusta tai kamppailulajeista. Pelit kun antavat virtuaalisena mahdollisuuden viedä sen astetta pidemmälle. Ei se tee pelistä pahaa, pitää vaan osata valita nimenomaan lapsille sopivat pelit. Pelit vaan on edelleen laajalti tuntematon viihteen muoto ”suurelle yleisölle”, vaikka esim GTAV yksin veti pelin valmistajalle Rockstarille vuorokaudessa 800 miljoonaa dollaria. Ei oo enää mikään pikkubisnes, eikä voi noin moni ihminen voi olla väärässä. Silti väärät ihmiset saavat äänensä kuuluviin, jostain kumman syystä.
Menipä ohi aiheen, pitäisi varmaan mennä nukkumaan. :Ddd
”se että tykkää esim. netissä pelata kilpailuhaluisesti toisia vastaan ei poikkea paljoakaan joukkueurheilusta tai kamppailulajeista. ”
Mielestäni tietokoneella istuminen poikkeaa kyllä erittäin paljon nurmikentällä hikihatussa juoksemisesta!
Ei tullut oikein väsyneenä läpi tuo minun tekstini enää, pahoitteluni. Ja kyllä, olet siinä ”hikihatussa” osiossa täysin oikeassa, pelaaminen ei kovin fyysistä ole. Mutta suorituslajeja kummatkin, joukkuepelejä tai yksilölaleja. Siinä vaan testataan erilaista osaamista. Sponsoroitu ammattipelaaminen varsinkin on yleistynyt hurjasti muutaman viime vuoden aikana, vaikkakin Suomi on hyvin jäljessä tässä asiassa.
Ohops, ylempi kommentti siis minun, tuli vahingossa Iinan tunnuksilla.
Lapsista ei ole kokemusta, mutta mun mies osti xboxin vuosi sitten ja voi että olin kauhuissani
Ja vieläpä kun mulle selvisi että sitä pelataa netin kautta ja jutellaan samalla muille, oli ihan uusi juttu minulle.. Mutta voi että tuohan on hyvä harrastus! Toki varsinkin uuden pelin ilmestyttyä toisinaan tympii kun sitä täytyy sitten pelata kaikki illat/yöt..
Nettipelaaminen on parasta, nimenomaan kavereiden kanssa. Miksi puhua facebookissa/puhelimessa kun voi tehdä sitä konsolin kautta ja pelata samalla.
Ymmärrän kyllä tuskasi, tarpeeksi kauan kun odottaa jotain tiettyä peliä niin aika paljon aikaa tulee helposti upotettua alkuvaiheilla, se on ihan normaalia.
Niin asiallinen teksti, että!! Tosiasia vaan on se, että maailma kehittyy ja samalla teknologia eikä teknologian tuloa lapsen maailmaan voi estää. Ja miksi pitäisikään? Huvittuneena lueskelin kommentteja tuosta tabletti postauksesta ja ei voi muutakun facepalmin tehdä. Tottakai lapsella pitää olla mielikuvitusta ja muutakin tekemistä, mutta kuten mainitsit Tiarallakaan ei ole tabletti mennyt muiden leikkien edelle. Ja jos tabletilla on kehittävää matskua niin ei se varmaan lapsen aivotoimintaa sekoita, niinkuin juuri näiden kukkahattutätien mielestä varmastikin liian aikaisin teknologian käytön aloittanut lapsi on häiriintynyt aikuisiällä.:-) On se kumma kun ennen vanhaan lapset näki vaikka mitä raakuuksia ihan todellisuudessakin. Mutta silloin ymmärrettiin mikä on todellista ja mikä ei. Nykyään lapsi pitäisi kasvattaa jossain pallossa ilman mitään vastoinkäymisiä tai mitään ”pahaa” lastenohjelmista lähtien näkemättä. Täytyy loppuun vielä todeta että pienenä skidinä (tyttönä) seurailin isoveljen pelaamista jossa räiskittiin ja ajeltiin pitkin las vegasin katuja, niin niistä hirveistä näkemisistä huolimatta olen maalaisjärkinen, ihan normaali nuori nainen jolla ei ole mitään häiriöitä tai traumoja ollut. Ei voi kyllä kun nauraa näille nyky ajan vanhemmille, en yleistä, mutta juuri sille osalle jotka paniikissa pitävät lapsen varmaan 10vuotiaaksi saakka sen pehmeän nallen kanssa ettei vaan haavaakaan pikkupenttimarjukan sormeen tule
pointsit sulle tekstistä, ootte huippu perhe ja varmasti loistavia vanhempia!
Eipä mullakaan mitään lisättävää oo, ihan täyttä asiaa koko teksti. Ei vissiin kohta sais antaa lasten mitään tehdä. Ainakaan psykologien mielestä. Kyllä mä ymmärrän, et liika on liikaa ja vanhemmat kyllä voi vilkasta niitä ikärajoja. Vaan en oo kuullu, et yksikään lapsi olis pokemonista traumoja saanu, tai hänestä muuten ois joku pahempikin pahis tullu. Jos nyt aletaan asiaa tarkemmin miettimään, niin varmaan muumitkin on liian raju ohjelma lapsille?
Kylläpä tuli munkin vietettyä lapsena aikaa erilaisten pelien ja ohjelmien äärellä, eikä musta mikään häiriintynyt tullu.
Mut Otto hei, lisää näitä mielipide postauksia! Upeeta settiä joka kerta.
Täytyypä tulla sanomaan meidän kantamme tulevan lapsemme pelaamiseen. Enää kolmisen viikkoa laskettuun aikaan!
No olen kuitenkin hänelle suonut omat pelihetkensä päivässä, ne kun niin tärkeä irroittautumis keino arjesta on! 
Mä tässä oon seuraillu kun toi Matti (mieheni) pelailee mm. DTA:ta ja Call of Dutya ja oon sille paasannu, että mä en ainakaa jaksa kuunnella koko iltaa räiskintää ja katsella kun jäniksii ammutaa, sekä autolla kaahaillaan päättömästi Rihannan soidessa taustalla!
Mielestämme videopelit ovat ok myös lasten pelattavaksi, kunhan vanhemmat tarkistavat mitä pelejä lapset pelaavat ja minkälaista materiaalia ne sisältävät, sekä järkevissä määrin noudattavat ikärajoja. Jokainen vastuullinen vanhempi noudattakoon omia kasvatusmetodejaan tässä asiassa, mutta pitäköön suunsa kiinni sitten toisten kasvatustyylille. Tarkoitan jos ei salli lapsensa pelaavan mitään pelejä, ei silloin puutu toisen perheen kasvatustyyliin, jossa sallitaan lapsen iälle sopivat pelit esim.
Olen lähihoitajaopiskelija ja työssäoppimisjaksolla törmäsin kyllä yhteen ikävään tapaukseen pelien takia, johon ammattihenkilön täytyi puuttua. Eräs poika ohjaili toisia lapsia leikkihuoneessa ja heidän tekemisiään (leikki, että oli ohjain kädessä), päästi pyssyn ääniä ja käski toisen kuolemaan, jotta voi jatkaa pelaamistaan. Poika oli myös hyvin agressiivinen (johtui osittain myös kasvatuksesta ja vanhemmista ylipäätään ja heidän jaksamattomuudestaan). Mutta ei tämä tarkoita, että kaikki lapset olisivat samanlaisia pelatessaan. Lapset tulee mielestämme kasvattaa pelaamaan fiksusti ja ymmärtämään, että kyseessä on todellakin peli… Tässä työssäoppimisjakson tapauksessa lapsi sai pelata kotonaan tunti tolkulla niin paljon kun halusi, sai jättää aterioita väliin koska peli oli kesken yms, mitään rajoja ei ollut. Kaiken lisäksi peli oli tarkoitettu 16 vuotiaille, poika oli 4.
En tiedä saitko Otto mitään selkoa tekstistä, tässä on niin hirvee väsymys päällä ja toi Mattiki hakkaa yllätys yllätys mitäs muutamaan kuin GTA:ta vieressä, joten teksti on mitä on!
”lähteitä ja todisteita” varmaan löytyisi jos tämä olisi ko. psykologin tieteellinen teksti, tuskin Nurmijärven sanomat käyttää lähteitä muutoinkaan jutuissaan? Olisi ollut aika hassua, että sellaisia olisi ollut.
olisi varmaan ollut hyvä olla tuolla paikan päällä kuulemassa koko juttu, ainakin itse olen monesti haastatteluissa tulkittu väärin. uskon kuitenkin, että esimerkiksi k7 merkinnät ovat syystä ohjelmissa, mutta enpä edes tiennyt aamupiirretyissä olevan k-merkintöjä. ja luulenpa ettei ne siis ole parasta katsottavaa omalle lapselle, mutta fakta on myös se ettei mulla oo aikaa koekatsoa ohjelmia ennakkoon. eli hyödyllistä tietoa tämä.
nykylapsethan on totutettu paljon nopeatempoisempaan tv-kulttuuriin mitä esim minä kolmikymppinen. pelle hermannitkin on leikattu uudelleen nopeammiksi nykypikkukakkoseen. sun tom&jerrytkin on ollut aika hidastempoisia vrt nykymuksujen ohjelmat. se miten tällainen nopeatempoisuus ja useiden multimedialaitteiden käyttö vaikuttaa lapseen on oikeasti asia, mistä ei voi olla tutkimustuloksia pitkältä aikaväliltä, ilmiö on niin uusi ja meidän muksut ekaa taaperopolvea tableteilla.
Tästä keissistä on keskusteltu paljonkin sosiaalisessa mediassa, mutta tuntuu että pelaajat räjähtelevät hieman liioitellusti. en tiedä onko paikallislehden juttujen taso muuallakaan niin hyvä, että kannattaa lähteä arvostelemaan ihmisen koulutusta ilman että on ollut paikalla. hieman yliampuvia mielipiteitä jutusta löytyi, mutta eipä tämä sunkaan kirjoitus mikään tyyni tieteisfaktapaketti ollut
Myönnettäköön, intohimopelaajana ehkä otin vähän turhan nopeasti nokkiini, mutta toisaalta en ole ainoa. Me joilla on oikeasti kokemusta peleistä voimme aivan suoraan todeta että Martsolan kommenteista suurin osa, varsinkin peleihin liittyvistä ”faktoista”, oli silkkaa puutaheinää. Omakätinen satojen tuntien kokemus voittaa aina kuulopuheet, se on fakta. Eikä tableteilla pelaaminen poikkea paljoa esim. Nintedo kosketusnäytöllisestä DS-käsikonsolista joka julkaistiin jo vuosia sitten. Se yhdistettynä Nintendon aika pitkälti lapsiperheystävälliseen pelitarjontaan oli aika menestys varsinkin perheen nuorimpien joukossa, minun 10 vuotta nuorempi sisko ja tämän kaverit mukaan lukien. Ja fiksu tyttö siitäkin tuli, fiksumpi kuin minusta.
Tämä lisäksi olen nähnyt ihan tarpeeksi monta tutkimusta nimenomaan pelien puolesta, sellaisia jotka ovat todistaneet Martsolan puheet vääriksi, tutkimuksia joista osa löytyy linkitettynä kirjoituksessani. Toki olisi mielenkiintoista nähdä ihan kunnon työt aiheesta, lähteineen kaikkineen, koska tottakai haluaisin tietää nimenomaan että onko tässä koko jutussa jotain hänttä, mutta toistaiseksi voi olla aika vakuuttaminen koko peliyhteisölle aiheutetun peppusäryn takia.
Ja mitä tulee tuohon lastenohjelmien nopeatempoisuuteen niin saman olen huomannut, ja vaikka en mikään piirrettyjen asiantuntija olekaan, enkä niin ole väittänytkään, niin vastuullisena vanhempana olen täysin tietoinen siitä mitä tyttäreni telkkarista kattoo, jos kattoo. Tipalle on muutenkin edelleen tärkeämpää ihan oikeasti leikkiminen, laulamien, tanssiminen ja piirtäminen, ja siinä on asia mitä en aio antaa tyttäreni kadottaa, vaikka meiltä televisio, kaksi tablettia ja kuusi pelikonsolia löytyykin.
Siis juuri tuota pointtia kannattaa käännellä puoleen ja toiseen: sulla on kokemusta sadoista peleistä OMALTA kohdaltasi, tällä ko. haastateltavalla on varmasti substanssiosaamista omalta alaltaan ihan yhtä monta tuntia. Hänhän ei tapaa työssään teidän Tiaran kaltaisia lapsia tai sinua, vaan lapsia ja nuoria joilla on ongelmia. Jos lapsien kanssa tekee töitä vuosikausia, sen mediakulttuurin muutoksen huomaa varmasti jotenkin lapsissa.Kaikille ei tule ongelmia, joillekin tulee. Eri asia miten Nurmijärven sanomat asiasta kirjoittaa.
Ihan noihin tutkimustuloksiin, että noita on aika paljon, puolesta ja vastaan. Jos googlailee vaikka video games behavior problems, löytyy aika paljon myös linkkiesi kanssa päinvastaisia tuloksia. Mutta siis mä luulen, että se pelihousujen repiminen johtuu nyt tavasta tuoda tämä näkökulma esiin, ei siitä itse asiasisällöstä mitä siellä vanhempainillassa on kenties puhuttu.
Ihan hyvä silti, että vaikka tää uutinen tulikin pelaajien reaktioiden kautta esille, saa moni vanhempi varmaan myös ahaa-elämyksiä. Silti muistuttaisin ettei Nurmijärven Syrjälän koulun muillakaan vierailijoilla taida olla osaa tai arpaa siihen onko Suomi hyvinvointivaltio ja omasta mielestäni kukkahatutäti-kortti on aika typerä avaus millekään mielipiteelle. Kun toi leidi tuskin puhui koko Suomen psykologiliiton tms puolesta.
Monet ovat tosiaan repineet tästäpelihousunsa. Peli-ihmiset pääsääntöisesti. Asia on tullut näiden Martelaa arvostelevien hyökkäysten kautta aika tutuksi
ps. en edelleenkään usko, että tutkimuksilla voidaan osoittaa tämänhetkisen mediamaailman vaikutuksia pitkällä aikavälillä, oli ne ensimmäiset tutkimukset peleille ja medialle myönteisiä tahi kielteisiä. Meillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kokemusta jo vauvaiästä alkavasta pelaamisesta.
Olipas kärkäs postaus
on vaan muistettava, että tutkimuksia varmasti löytyy puolesta ja vastaan. Eli jokainen löytää haluamansa tutkimukset mielipiteidensä tueksi. Näistä tutkimuksista pitäisi tehdä ns. meta-analyysi, eli yksinkertaistettuna nähtäisiin, onko enemmän tutkimuksia, jossa pelaamisella todetaan haittavaikutuksia vai ei havaita haittavaikutuksia. Lisäksi jokaiseen tutkimukseen liittyy heikkouksia, eli minua ei vakuuta jos linkkaa jonkin oman mielipiteen mukaisen tutkimuksen.
Mun mielestä pelien vaikutukset eivät ole joko hyviä tai pahoja. Sekä psykolgin että sun mielipide on mun mielestä vähän naiivin mustavalkoinen. Molemmat katsoo tiukasti omasta näkökulmasta. Psykologin on selvästi täysin out nykypäivästä ( tai sit media vain vääristää hänen sanomisiaan, huom sekin voi olla mahdollista!) ja sä taas pelaajana puolustat pelejä intohimoisesti. Pelaaminen kehittää kyllä lapsen taitoja monipuolisesti, esim. hahmottamista ja kielitaitoa. Mutta liiallinen pelaaminen on haitallista. Teen töitä lasten parissa. Liian moni pelaa yökaudet, elämän oikea rytmi on hukassa. Ei harrasteta enää liikuntaa, normaali sosiaalinen vuorovaikutus jää minimiin. Kapeutunut ajattelu pelien ympärille, aggressiivisuus, univaikeudet, levottomuus ja keskittymisvaikeudet voivat olla seurauksena pelaamisesta, minunkin kokemukseni mukaan. Jotkut tutkimukset varmasti väittävät että näin ei ole, kuten sanottu, tutkimuksia on sekä puolesta että vastaa . Nämä kaikki riippuvat lapsesta yksilönä, pelaamisen määrästä, pelin laadusta ym monista tekijöistä. Toiset ovat herkempiä, toiset enemmän alttiita riippuvuuksille. Siksi tutkimustulokset ovat jopa päinvastaisia, koska näitä kaikkia on vaikea kontrolloida tutkimuksissa. Jos lapsi pelaa ikätasoisia pelejä sopivasti, ei varmasti ole nähtävillä haittavaikutuksia vain myönteisiä vaikutuksia ! En jaksa ottaa kantaa yksittäisiin peleihin kun en niitä tunne.
Kyllä minun 2 vuotias poikani selvästi koukuttuu peleihin. Lisäksi ne tulevat herkästi uniin painajaisina, esim. Angry birds hirviöt tms. Jos hän on pelannut liikaa, hän saattaa olla levoton. Tälläisia havaintoja minä olen tehnyt. Mutta on hän niistä paljon oppinutkin. Jo oman poikani kohdalla voin sanoa pelaamisella siis olevan sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia.
Ja se, mikä on vanhempien vastuu peleistä, se on jo toinen tarina!!
Terv. 2 lapsen äiti ja alakouluikäisten lasten kanssa työskentelevä
Aloitetaas lopusta. ”Ja se, mikä on vanhempien vastuu peleistä, se on jo toinen tarina!!” Päinvastoin. Kirjoitukseni pointti nimenomaan oli että vastuu on vanhemmilla, että ei syytetä pelejä omista mokista ja omasta vastuuttomuudesta.
En väitä että olet väärässä. Liika pelaaminen on pahasta. Toisaalta niin on liika syöminenkin, liika auringonotto, liika paikallaan makaaminen ja liika alkoholin juonti. Mutta eihän ruokaa ja aurinkoa syytetä ylenpalttisesta käytöstä, miksi siis pelejäkään?
Enkä todellakaan kiellä ettemmekö olisi kaikki yksilöllisiä. Siinä missä Angry Birdsin hirviöt, eli veikkaan vihreitä possuja, tulevat poikasi uniin, niin Tipa on sitä mieltä että ”lintu lentää, poks”, ei siinä. Ei pelaaminen sovi kaikille, niinkuin urheilukaan, tai historia. Se ei tee siitä pahaa asiaa.
Hehee, voi Otto,Otto. Ihan kuin ottaisit henkilökohtaisesti jos peleistä mainitaan jotain pahaa
tai ihan kuin ”pelit” olisi joku ihminen, jota loukataan tai syyllistetään.kuten sanoit, liiallinen aurinko, liiallinen ruoka ovat haitaksi lapsille, kuten aikuisille.Ei ne pelitkään sen kummempia ole. Kyse on kohtuudesta, ei minkään asian absoluuttisesta hyvyydestä/pahuudesta. Ja tarkoitan sitä, että se kuka on vastuussa pelaamisesta, lapsen auringon saannista & ruokailusta, on todellakin toinen tarina sen jälkeen kun tiedetään näiden asioiden haitat ja hyödyt.
Tätä komppaan ihan täysin! Ei (lähes) mikään asia ole pelkästään hyvä tai paha, vaan tärkeää on miettiä sitä kohtuutta! Ja tutkimuksia löytyy aina puolesta ja vastaan, asiasta kuin asiasta. Sopiva määrä pelejä voi olla varmasti hyväksi ja kehittää lasta. Mutta myös itse olen nähnyt pikkuveljen kautta sitä, että liika ei ole hyväksi. Veljeni passivoitui ja usein kun pelaaminen olisi pitänyt lopettaa, syttyi sota. Muutos oli huomattava, kun elämään tuli muuta sisältöä, esimerkiksi liikkumista. Olen myös sitä mieltä, että pelit ja lastenohjelmat ovat monille vanhemmille liian helppo keino saada lapsi viihtymään, etenkin kun lapselle ei ole aikaa. Ongelmiin liittyy lähes aina myös muuta kuin itse pelit, esimerkiksi juuri vanhempien kiire tai välinpitämättömyys, mutta ei se tarkoita sitä että pelit olisivat yksinomaan hyväksi tai etteikö niistä voisi olla mitään haittaa. Omien lasten kohdalla aion pitää kiinni siitä, että pelata saa, mutta kohtuudella ja ikään sopivia pelejä. Kunhan elämässä on myös muuta sisältöä, kuten yhdessäoloa, ulkoilua, liikkumista jne. Ja ps, kyllähän myös liiasta syömisestä ja auringosta puhutaan, paljonkin. Kuten myös liian vähästä liikunnasta, yhdessäolosta, ajan ja rajojen puutteesta jne. Kohtuus ja tasapaino siis on ensisijaista lähes kaikessa!
Elämässä yleensäkin on kyse tasapainosta. Pelaaminen on hauska ajanviete ja harrastus, ja kuten kaikki muukin elämässä, voi sekin mennä liiallisuuksiin. Ihan totta puhut, yleensä he jotka eivät vain ymmärrä pelaamista harrastuksena näkevät sen olevan vain pitkään valvomista, energiajuomia ja yksinoloa pimeässä. Pelit tuovat yhteisöllisyyttä heille jotka pelaamisesta pitävät, mutta senkin voi vetäistä todella överiksi. Ja nuo ”tutkijat” näkevät useimmiten vain sen ruman puolen..
Meillä on 6kk ikäinen tytär, joka mielellään saa opetella pelaamaan isänsä kanssa nuita kaiken maailman pelejä. Toivottavasti he löytävät siitä yhteisen harrastuksen, mutta rajat siihen tulee tietenkin. Aikuisen täytyy osata vetää raja.
ps. entäs se ”the joulukalenteri” sitten
muistan että se tuli pikku kakkosen jälkeen vaikka olikin suunnattu aikuisille. Siinähän pahis joi viinaa ettei muuttuisi vampyyriksi vai mikä se oli. hah. enkä tunne ketään joka sitä olisi katsonut ja tullut juopoksi, ”ihan vaan koska katsoi sitä pienenä”. Nykyajan lapsia pidetään ihan idiootteina…
Mä myönnän olevani jonkinasteinen kukkahattutäti. Olen nimittäin niinkin vanha kuin 27-vuotias ja huomaan vuosi vuodelta kauhistelevani enemmän nykymaailmaa
Itse elin lapsuuteni Muumien ja Maija Mehiläisen seurassa, ja nykypäivän kaikenmaailman robottilastenohjelmat saavat kyllä mun karvat pystyyn. Aamuisin, kun avaa tv:n, ohjelmistossa on lapsille lähes poikkeuksetta ampumista, tappamista, liiskaamista – toisten vahingoittamista. Tässä asiassa tunnustan, että mieluummin katsoisin ja antaisin poikani katsoa tulevaisuudessa jotakin toisenlaista lastenohjelmaa. Mielestäni pienten lasten silmille ei tarvitse näyttää tappamista tai toisen satuttamista missään muodossa (lastenohjelmia kun katsoo lapset jo parista ikävuodesta ylöspäin), sillä yksi asia on varma: ainakaan hyviä vaikutuksia väkivallan katsomisella ei ole.
On totta, etteivät lapset varmastikaan suoranaisesti kopioi ohjelmista tai peleistä näkemäänsä väkivaltaa (vaikka ihan varmasti sitäkin tapahtuu pienemmissä määrin), mutta siitä muistan kyllä lukeneeni moniakin tutkimuksia, että väkivallan katsominen mm. kiihdyttää pulssia, saa ihon hikoilemaan ja ainakin hetkellisesti ”kannustaa” katsojaa väkivaltaan. En valitettavasti voi tähän hätään linkittää tähän niitä tutkimuksia, koska en ollenkaan muista enää, mistä olen niitä lukenut vuosien mittaan, mutta tutkimuksia tästä asiasta kuitenkin on tehty. Ehkäpä Google voisi auttaa tässä asiassa.
Kyllä se kuitenkin niin on, että pelien ja elokuvien ikärajoihin on syynsä ja monesti väkivaltaisiin sellaisiin ikäraja onkin 18, koska silloin pelaajan tai katsojan uskotaan olevan tarpeeksi kypsä osatakseen erottaa todellisuuden näkemästään, pieni lapsi kun ei välttämättä sitä vielä osaisi. Tottakai on lapsen vanhemman vastuulla kuinka lapsi aikansa käyttää, mutta myönnän ymmärtäväni monetkin tämän psykologin väitteistä, ainakin jos asiaa miettii hetken aikaa, eikä takerru lillukanvarsiin. Sitä paitsi asia, jonka esitit faktana ”Peleillä ei ole todettua negatiivista vaikutusta lapsiin.” ei kyllä ihan pidä paikkaansa. Tai varmasti pitää siinä määrin, ettei kaikilla peleillä yleisesti (tietenkään) ole negatiivista vaikutusta lapsiin, mutta väkivaltaisilla tai pelottavilla peleillä kyllä on, varsinkin juuri sillä hetkellä. (Google…)
Että tämä nyt oli sitten sellainen hieman eriävä mielipidekommentti
Mielestäni kun mitään tekstiä ei välttämättä kannata ihan purematta niellä, eikä siis tässäkään tapauksessa ottaa asioita sanatarkasti syyniin vaan yrittää nähdä pointit niiden sanojen takana. Ei meistä kenestäkään kai sarjamurhaajaa tai kouluampujaa tule pelkästään pelejä pelaamalla, mutta uskon kyllä, että ainakin jossain määrin väkivallan näkeminen yllyttää väkivaltaan ja pahimmillaan antaa esimerkin toiminnasta, mikäli sattuu olemaan niin onneton, ettei vanhemmat tms. ole lapselle kertomassa, ettei niin saa oikeassa maailmassa tehdä.
No juu, pitkä päivä ja ajatukset tuli näköjään vähän mössönä ulos, mutta toivottavasti pystyt näkemään mitä yritän sanoa
Ja argumentoi ihmeessä omasta puolestasi, haluaisin mielelläni yrittää ymmärtää paremmin mitä sinäkin yrität sanoa 
Peace out!
Ainakin kun mä olen ollut lapsi niin parhaimpia oli kaikenmaailman kaukometsän pakolaiset ja sitten nää muut pupu- ja eläintarinat missä näytettiin asioita tosi raa’astikin. Musta taas nykyään telkkarista tulee enemmänkin tietokoneanimoituja lastenohjelmia, missä pingviinit seisoo rivissä ja leipoo kakun, että ennenhän ne ohjelmat on vasta raakoja ollutkin.. Nykyään lapset yritetään kasvattaa pumpulissa. Kohta meillä oikeasti pelataan koripalloa kypärät päässä ilmapalloilla. (Southpark)
Jos harkitaan nykyään sitä että muumitkin pitäis kieltää muumipapan piipun takia nii huhhuh. Ei niitä muksuja silti liian pumpulissa kannata kasvattaa ja varmasti löytyy sopivia ohjelmia niille pari vuotiaille muualta, mutta yleensä aamulasten ohjelmia kattoo kouluikäiset. Munkin mielestä parhaita ohjelmia oli kaikki röllit sun muut pelottavat ohjelmat ja varmaan sekin pitäis kieltää, ettei lapsi näe huonosti hoidettuja hampaita koska sekin varmaan vääristää lapsen näkökulmaa asioihin. Hah.
Mua kyseinen artikkeli vain huvitti. Kyseinen mamma ei ole varmasti ikinä koskenutkaan konsolin ohjaimeen ja ei ole luultavasti ikinä ajatellut pelaamisen positiivisia puolia. Mä itse olen pelannut gta:ta alle kouluikäisestä ja silti mä kasvoin ihan normaaliksi aikuiseksi. Siinä missä teininä muut ryyppäsivät ja varastelivat, niin mä pelasin. Onko tuo naikkonen ajatellut pelaamista tuolta kannalta? Ei ole. Ja sulta oli kyllä tosi hyvä pointti tuo, että miksi edes pienet lapset ovat päästetty seuraamaan K-16 pelin pelaamista…. Musta ihmisten kannattaisi tutkia pelaamista paremmin, ennenkuin tuomitsevat. Parhaimmillaan pelaaminen parantaa luovuutta ja kielitaitoa. Ovatko he miettineet sitä?
Toivottavasti en nyt kauheasti toista jo aiemmin sanottua kun en jaksanut iha jokaista kommenttia lukea. Toi psykologin mielipide on siinä mielessä yleistävä että hänen mukaansa kaikki pelit ovat lasten ongelmien lähde. Jos tekstissä tarkennenttaisiin että nimenomaan k18 pelien pelaaminen vaikka alle 15 tai alle 12-vuotiaana on haitallista (niinkuin varmasti onkin, ikärajat on syystä laitettu), voisi teksti olla jossain määrin asiallinen. Ikärajaltaan sallittujen pelien pelaaminen tuskin vahingoittaa lasta jos, niinkuin todettu, suhteet vanhempiin ja perheen ilmapiiri ovat kunnossa. Kuten sanoit, pelit lisäävät myös luovutta, olessaan oikeanlaisia ja ikäisilleen sopivia. Mutta oon myös nähnyt tutkimuksia joiden mukaan pelaaminen lisää agressiivista ja väliinpitämätöntä käytöstä, mutta niinkun joku jo sanoi, se on vanhempien vastuulla mitä lapsi pelaa. Itse olen kaupassa töisä ja usein näkee kuinka vanhempi ostaa esim. 10v lapselle k16 tai k18 pelin. Siitä kun huomauttaa niin vastaus on että saanhan minä tämän ostaa kun olen aikuinen….meillä ohjeena on että peli myydään, juuri siksi että vanhempien vastuu se loppujenlopuksi on eikä kaupantädin
Kaikenkaikkiaan tykkään tyylistäsi :)Oma poikaystäväni on myös vannoutunut wowin hakkaaja ja sun tekstit antaa mulle uskoa että siitäkin vielä saadaan aikaseks mahtava isä! 
Otto sun pitäis perustaa oma blogi. Sun kirjoitukset pistää aina miettimään asioita ja saisit sit sponsori lahjoina uusimmat konsolit ja pelit!
Täältä ilmoittautuu jo yksi lukija valmiiksi!
Mulla ei ole mitöön lisättävää:) osui ja upposi. Samaa mieltä lähes kaikessa. Tosin omalle mukulalle en tablettia ostaid:)ja lapsetkin niin erilaisia. Jotkun on herkempiä koukuttumaan, kun toiset.. mutta kukin kaivakoon omalla hiekkalaatikollaan:)
Kysymys vain. Mitkä tahot ovat rahoittaneet ne tutkimukset, joissa pelejä tutkitaan ja todetaan niiden olevan pelkästään harmittomia?
Loistavaa tekstiä taas kerran
mut sitä mä vaan että ku tossa luki että videopelejä pelaava lapsi on luovempi, niin millä tavalla? Ku eikö luovuus synny just sillon lapsilla ku niillä ei o mitään, lapsethan repäsee vaikka tyhjästä pahvilaatikosta monen päivänleikit jos muuta ei oo 
ja videopelejä pelatessahan vaan istutaan ja pelataan niin eikai se luovuutta nyt hirveestinlisää 
mut muuuten mukavaa luettavaa, go on!
Kiitos.
Mut joo sehän tosiaan riippuu ihan siitä mitä pelataan. Jalkapallopelit ei kuulu siihen luovaan kategoriaan, mutta esim. sellainen indietuotos kuin Minecraft, äärettömästi legopalikoita, erittäin suosittu nimenomaan nuorten poikien keskuudessa:
http://www.youtube.com/watch?v=tm0p_bBq5o0
;D
Voi hitto vieköön, aamen.
Hieno teksti kyllä, samaa mieltä sun kanssas vaikken itse mikään pelien suurkuluttaja olekaan.
Ja siis tottakai pelit voi aiheuttaa esim. levottomuutta jos niitä pelataan tuntikaupalla putkeen ja yömyöhään. Mutta sekin on taas ihan vanhemmista kiinni, että asettaako niitä rajoja niiden pelien pelaamiseen vai ei!
Aivan pakko kommentoida, ensimmäistä kertaa kyseiseen blogiin. En jaksanut lukea kaikkia kommentteja läpi, joten asiasta on varmasti joku muukin jo mainnut noissa kymmenissä kommenteissa. Pahoitteluni siis mahdollisesta toistosta!
Asiaan siis. Tietotekniikkaa käytetään nykyisin jo jossain päiväkodeissa oppimisvälineenä, omalla kohdallani ensimmäinen kontakti koulumaailmassa tietokoneeseen oli yläasteella. Maailma muuttuu nopeasti, eikä tässäkään asiassa ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Tietotekniikka tukee varmasti jollain tapaa lapsen ja nuoren kehitystä, mutta on siinä suuret haasteetkin. Kuinka löytää kultaisen keskitien?
Itsekin terveydenhuollon ammattihenkilönä olen erittäin huolestunut pelaamisen tuoman passiiviisuuden lisääntymisestä lasten keskuudessa. Pääpaino huolellani on somatiikassa, henkisestä kehitykestä en tässä puhu. Lapsilla on luontainen tarve liikkua, se on fakta. Jos lapselle annettaan koukuttava laite käsiinsä, hän varmasti pysähtyy sillä leikkimään keinupallon pelaamisen sijaan. (Tämäkin on fakta kehityspsykologiaan nojaten.) Ja mitä tämä passivoituminen tuo tullessaan lasten fysiikalle? Lapsista tulee kömpelöitä ja ylipainoisia. Lapset juoksevat luonnostaan, he kiipeävät ja tippuvat. Pikkuhiljaa he oppivat hallitsemaan kehoaan ja liikkuvat taitavammin. Lihakset vahvistuvat ja nivelet ovat terästä. Mutta ylipainon lisääntyessä lapset sairastuvat yhä useammin ”aikuisten sairauksiin”, kuten kakkostyypin diabetekseen. Se taas tuo mukanaan monia ongelmia (joita jokainen voi vaikka googlettamalla etsiä), uusia oireyhtymiä ja liitännäissairauksia. Tästä ei leikki ole enää kaukana. Ja kaikki se on vanhemman vastuulla. Kärjistetysti siis, tekeekö vanhempi lapsestaan sairaan, vai asettaako pelaamiselle tiukat rajat (esim. tunnin ulkoilun vastineeksi saa tunnin peliaikaa päivässä). Tietotekniikkaa ei voida poissulkea yhteiskunnastamme, mutta sitä tulisi käyttää viisaasti, erityisesti lasten kohdalla!
Muakin ärsyttää tällänen pelien laittaminen syypääksi. Martsola mikä lienee vaikuttaa just sellaiselta ihmiseltä, jolla ei oikeasti ole tietoakaan koko aiheesta. Kovin ammattimaista tehdä juttu ilman lähteitä tai todisteita tutkimuksista, pyh.
Itse sain 7-vuotiaana pleikkari kakkosen vanhemmilta joululahjaksi. Haluan tähän alkuun sanoa, että mulla se pleikkarin omistaminen opetti vastuuta, kun sitä piti kohdella varoen ja pelit piti siivota paikoilleen jne. Ennen pleikka kakkosta olin pleikkari ykkösellä pelaillut kavereilla Hugoa, Crashia ja jotain Barbie-pelejä. Mulla oli telkkari/tietsikka/pleikkari-aika päivittäin ja usein vanhemmat pelasivat mun kanssa noita pelejä. Pelattiin jotain eläinpelejä ja just noita yllä mainittuja. Muistan ne onnistumisentunteet, kun pääsi jonkin pelin läpi. Se oli ihan huippua ja olin niin ylpeä. Lisäksi pelit toi mulle uusia aiheita leikkeihin. Koiraleikkeihin opin koirapelistä paljon asioita jne. Englantiakin opin, mua esim. ärsytti, kun äiti sanoi yhden koirapelin hahmon Daisyn suomalaisittain, kun se olisi pitänyt olla Deisi.
Myöhemmin pelailin netissä milloin mitäkin ”tyttöjen pelejä” (en nyt yritä olla mitenkään seksistinen, mutta kun fakta on, että ei paljon poikia GoSupermodeliin, Barbienettiin tai johonkin lemmikkipeleihin eksynyt) ja tietenkin Sims 2 oli oikeastaan läpi mun ala-asteen mukana elämässä.
Pelaaminen oli mulle irtiotto ns. oikeasta elämästä. Meidän perheellä oli todella vaikeaa aikaa mun ala-asteen aikana, harrastin lajia, joka muuttui kovin nuorena melko ”ammattimaiseksi” ja olin noina aikoina melkoinen perfektionisti, että stressasin hirveästi. Sims tai muut netissä tai pleikkarilla pelattaviin pelit saivat mut rentoutumaan ja ne oli sitä omaa aikaa. Simsillä muistan ”ratkoneeni” jotain ihmissuhde-elämän kiemuroita 9-vuotiaana ja purkanut tilannetta, kun äiti ja isä meinasivat erota. Konkreettisena esimerkkinä muistan, kun ”erotin” pariskunnan ja ne pystyivätkin jatkamaan elämään, eikä mitään pahaa tapahtunutkaan. Se antoi mulle toivoa, että jos mun vanhemmat eroaisivat, elämä jatkuisi kuitenkin.
Juuri vanhempien vastuuta minäkin sysään. Rajat on rakkautta, peleissä kuin kaikessa muussakin. Ja kun jotkut tuo esiin ääritapauksia, niin ei ne koske vain pelejä vaan kaikkea elämässä. Liika on liikaa. Ikärajojen olemassaololle on syy ja on vanhempien tehtävä noudattaa niitä. Mutta eihän sekään tarkoita, että jos lapsi pelaa K16 peliä, siitä tulee satavarmasti murhaaja tai raiskaaja. Muistan kun itse kerran säikähdin ”saattaa sisältää seksuaalista materiaalia, haitallista lapsille”-merkintää 10-vuotiaana pleikkarin Simsissäni. Kerroin äidille siitä ja äiti totesi, että jos pelissä jokin tuntuu pahalta tai oudolta, mun pitää kertoa hänelle. Yhdessä alettiin pelaamaan sitä ja todettiin, ettei siinä mitään liian seksuaalista mun ikäiselle ollut.
Mulla pelit vaikutti positiivisesti. Ikinä ei ollut vaikeuksia ymmärtää pelin ja oikean elämän eroa. Tänäpäivänä en enää pelaa oikein mitään, mutta Simsiä on joskus ikävä!:D Hämmästyin muuten yks päivä, kun annoin yhden pikkutytön pelata mun ipadilla jotain siskoni asentamaa icecream jumpia tai jotain, miten hyvin tollanen 4-vuotias osasikaan käsitellä ipadia ja kuinka tarkka hän oli.
Hyvä teksti Otto!
Asiaa, Otto!
Kymppirivit on ihan mukavaa katseltavaa, ja pojat puhui jo 7 -vuotiaina englantia välitunneilla eikä luokkakaverit tajunneet mitään 
Meille tullaan usein ihmettelemään, miten 12-vuotiaat kaksospojat saavat pelata monta tuntia päivässä kun koulu varmaan kärsii ja silmät kuivuu ja tulee suunnilleen varvassyöpä. Noh, kärsiikö koulu? NO EI!
Lisää näitä!
Olen aivan samaa mieltä. En todellakaan ymmärrä tätä hyökkäystä pelejä vastaan, koska kuten vaikkapa lapsen karkinsyöntiä, pelaamistakin on vanhempien valvottava. Se on todellakin vanhempien tehtävä katsoa, että se oma pieni lapsi ei pelaa pelejä, jotka eivät ole hänen kehitystasolleen sopivia.
Mä en myöskään usko, että lähtökohtaisesti hyvässä ja tasapainoisessa perheessä kasvanut lapsi alkaisi väkivaltaiseksi tai muuten aggressiiviseksi vain pelien tai telkkarissa näkemänsä takia. Viimeistään kouluun mennessä lapset kuulevat ja näkevät kavereiden ja vanhempien oppilaiden kautta kaikenlaista. Jos jonkun lapsi ei ole nähnyt telkkarista Pokemonia, niin aika monen muun lapsi on. Tämä tietämätön lapsikin saa kyllä tietoonsa millainen ohjelma on Pokemon, mitä siinä tapahtuu ja millaisia hahmoja siinä on. Jos Pokemon tai muu vastaava lapsille suunnattu ohjelma aiheuttaa toistuvia käytöshäiriöitä, vikaa voi kyllä etsiä ihan muualta kuin niistä lastenohjelmista.
En todellakaan siis tarkoita, että nelivuotiaan pitäisi antaa pelata räiskintäpelejä tunnista toiseen. Mielestäni lapsille sopivat parhaiten juuri lasten pelit, mutta ei se kenestäkään kieroonkasvanutta tee, jos nyt sattuu jotain vähän isompien peliä pelaamaan vaikkapa kouluikäisenä. Esimerkiksi itse pelasin ensimmäistä kertaa Tomb Raideria 9-10-vuotiaana ja kasvoin täysin normaaliksi, vaikka siinä ammuttiinki ihmisiä tai Lara saattoi tippua piikkeihin, jotka lävistivät hänen ruumiinsa (verta ei ollut unohdettu). Sen sijaan, että olisin päätynyt väkivaltarikolliseksi tai muuten poikennut kaidalta polulta, pääsin opiskelemaan kasvatusalaa.
Vaikka mä olen niin sanotusti tuleva ammattikasvattaja eli opettaja, mä en katso että pelit ovat huono asia. Ne ovat erinomainen oppimis- ja opetusväline oikein käytettynä. Teknologiatuettu oppiminen on tulevaisuutta.
meillä on 3v tyttönen ja hän ei vielä käytä tietokonetta, nettiä tai tablettia. Ei ole mielestäni tarpeen vielä tässä iässä, ehtiihän tuo kun ei edes ole kiinnostunut kyseisistä tavaroista.
Lastenohjelmia katselee valitusti. Pikku kakkosesta ei katso kaikkia ohjelmia, koska siinä osa tuntuu pelottavan. Esim. pelkää rajuja ohjelmia, mielestäni esim. raa raa leijona ei ole liian raju, mutta lapsen mielestä on. Ei tykkää myöskään sellaisista missä on takaa-ajoja ja muita rajuja lyömisiä tms. Enempi tykkää ns. opettavaisista ohjelmista, kuten mikin kerhotalo, taavi-tiikeri, maisa jne. Nämä ohjelmat on minustakin kehittävämpiä kun sellaiset joissa mäiskitään päähän tavaroita tai tiputaan rotkoon tms jos telkkua katsellaan.
Mielestäni tosi monet pikku kakkosen ohjelmat ei ole hyviä ja osa on tosiaan aika väkivaltasia. Itse olen kyllä kanssa kattonut tommyt ja jerryt ja sen sellaiset mutta meidän lapsi tuntuu että ei ole valmis vielä sellaisiin kun itse sanoo aina että nyt on liian pelottava pois ohjelma.
Aivan oikein, mitä sitä tyrkättämään jos ei kiinnosta. Meillä kun noita laitteita on niin ei ihme että pienen tytön mielenkiinto herää.
Ei meilläkään kyllä katsota toistaiseksi mitään Pokemoneja sun muuta, Tipakin katsoo enimmäkseen Seikkailija Doraa ja vastaavanlaisia opetusohjelmia. Ei jaksa edes Muumit tyttöä pahemmin kiinnostaa.
Nyt on pakko sanoa, että tämä blogi koki aikamoisen arvonalennuksen. En voi käsittää, että noin tärkeään asiaan voitte suhtautua niin välinpitämättömästi. Lasten aggressiivisuus ja aikuisten ohjelmien katsomisen / pelien pelaamisen yhteys on todettu jo aikaa sitten. Ja nimenomaan aikuisten, niin kuin itsekin totesit, ja sama tuotiin myös artikkelissa esiin. Ei tässä kukaan olekaan väittänyt, että pelaaminen itsessään olisi kenellekään haitallista, mutta näin näytät asian ottaneen.
On pakko huomauttaa, että käytät lähteenä käyttämääsi artikkelia aika räikeästi. Missään ei sanottu, että Kung Fu Panda tms. olisivat päätöntä väkivaltaa. Artikkelissa sanottiin ainostaan, että ne ovat alle 7-vuotiailta kielleettyjä ja sisältävät väkivaltaa, mikä on totta. Missä se ”silmitön väkivalta” -ilmaisu on? Aika lapsellista sinulta on myös sanoa, että vanhempainilta oli ”lähestulkoot noitavainomainen”. Artikkelin perusteella hyvin asialliselta tuo keskustelu on vaikuttanut. Voitko väittää, ettei nykyaikana, jolloin netti, pelit ja älypuhelimet kuuluvat arkeen, niistä keskusteleminen – nimenomaan mikä on lapsten hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta turvallista – olisi turhaa ja ”noitavainomaista?
Postauksen otsikkokin on hyvin naiivi; missä kohtaa artikkelia on sanottu, että ”kaikki on haitallista lapsille”. Ei missään, kuten ei myöskään, että pelaaminen itsessään olisi. Kritisoit, kun artikkelissa ei ole tutkimustuloksia ja lähteitä. No, kyseessä on sanomalehden artikkeli, ei väitöskirja. Ota käsitteet haltuusi. Epäilen, ettei korkeasti koulutettu ammattilainen, joka kyllä tuntee lähteiden käytön (toisin kuin sinä, ainakin tuota artikkelia lähteenäsi käyttäneenä), vain mielivaltaisesti omassa päästään keksisi väitteitä. Nimenomaan ”kahden lapsen isänä” asia olisi otettava tosissaan, ei niin, että koska minä pelaan, pelaaminen ei ole missään tapauksessa haitallista, ja kaikki jotka sitä epäilevät ovat kukkahattutätejä.
Ihmeellinen on väitteesi, että jos lapsi ei uskalla kertoa pelottavasta asiasta vanhemmilleen, on häntä suurin piirtein laiminlyöty. On kuule aika normaalia, etteivät lapset kaikkea kerro vanhemmilleen, ja turvallisestikin kiintynyt lapsi saattaa helposti jättää kertomatta kohtaamaansa pelottavan asian. Sillä ei ole mitään tekemistä huonon vanhemmuuden tai kasvatuksen kanssa, vaan pelkästään lapsen synnynnäinen temperamentti sanelee paljon. Artikkelissa ei myöskään puhuttu vanhemmista, jotka antavat lastensa tarkoituksella pelata k-18 -pelejä (niitäkin valitettavasti on). Älypuhelimia on joka puolella, ja aikana, jolloin netti on käytettävissä melkein missä vain, on ikään sopimattoman sisällön katsominen/pelaaminen todella helppoa ilman minkään pelin lataamista kotikoneelle. Se on arkipäivää ja nimenomaan asia, joka on huomioitava lapsen vanhempana. Älä ole sinisilmäinen. Artikkelissa tuotiin esiin myös vanhempien huoli, että lapsen ollessa kavereiden kanssa pelaamista on vaikeaa valvoa. Sillä kaverilla kun saattaa olla juuri ne vanhemmat, jotka ostavat sen Call of dutin lapselleen. (Kyse ei sitä paitsi ollut juuri tuosta pelistä, oletko sen fani, kun noin loukkaannuit pelin ”mollaamisesta”?) Hyvin myös aliarvioit lasten kykyä oppia, sillä todistettavasti hyvinkin nuori lapsi osaa ladata pelin koneelle aivan itsenäisesti. Todennäköisesti jopa paremmin, kun 70-80 -luvuilla lapsuuttaan elänyt vanhempi.
””Pojat, jotka riskipelaavat, käyvät ylikierroksilla.” Tämä on väite.
Peleillä ei ole todettua negatiivista vaikutusta lapsiin. Tämä on fakta.
”He ovat agressiivisempia ja levottomampia ja heidän itsehillintänsä on heikompi.” Tämä on väite.
Videopelejä pelaavat lapset ovat luovempia. Tämä on fakta.”
Jokainen ylläolevista kohdista on faktoja. MUTTA, se että peleillä olisi luovuutta lisäävä vaikutus tai että ne eivät ole haitallisia lapsen kehitykselle, edellyttää, että pelataan iälle sopivia pelejä eivätkä ne syö arjesta liian suurta osaa. Totean vielä kolmannen kerran: artikkelissa ei missään kohtaa sanottu, että pelaamisesta yleensä olisi haittaa, mihin tämän koko mielipidekirjoituksesi perustat. Ikärajoituksia painotettiin erittäin vahvasti. Nykyarjessa kun ei ole yksiselitteistä valvoa millaiseen sisältöön lapset pääseät käsiksi – netti on tarjolla kaikkialla.
Sinulla on oikeus mielipiteeseesi, mutta älä hyvä ihminen vääristele käyttämääsi lähdettä! Toivottavasti et tee lastesi kehityksen kannalta (tabletti ja lasten pelit eivät ole sellaisia) tulevaisuudessa haitallisia valintoja, vain koska itse tuijottelet tietokoneen ruutua näköjään vähän liikaa.
”Niin puolesta- kuin vastaanpuhuvat kommentit ovat tervetulleita, kunhan kaikki muistetaan että pysytään kohteliana, eikä sekoiteta mielipiteitä ja faktoja.”
Mun täytyy Nuppu sanoa, että olet varmaan missannut tekstin koko pointin
Mä ainakin koen että teksti nimenomaan peräänkuulutti vanhempien vastuuta, ei väittänyt että peleissä ei ole mitään vikaa edes väärinkäytettynä. Ja sori Otto että tuun sun kirjoitukseen huutelemaan, koen vaan tämän kommentin koskeneen myös minua koska tässä puhuttiin ”blogin arvonalennuksesta” :).
Kännykkä kun kirjoitin niin lähti kommentti ennen aikojaan
Mutta jatketaan: artikkelissa käytetty esimerkki Call of Duty oli hyvä esimerkki. Se ei ole lasten peli, joten älkää antako lasten pelata sitä.
Artikkelia joutui lukemaan vähän rivien välistä, mutta samaa asiaa siellä kokouksessa kuitenkin ajettiin, kuin mitä Ottokin tekstissään puhui. Itseäni kyllä ärsytti myös, ettei artikkelissa puhuttu muuta kuin pelien huonoista puolista, ei ollenkaan siitä, että ne voivat olla myös hyväksi lapselle. Mutta en tiedä, onko tästä asiasta puhuttu itse kokouksessa ja artikkelista on se haluttu jättää pois.
itse olen pelannut pienenä ja katsonut paljon väkivaltaisiakin lastenohjelmia, kyllä meilläkin niitä siis tulee olemaan, jos lapsia syntyy. Lastani kuitenkin haluan tarkkailla, että vaikuttaako esim. pelaaminen häneen negatiivisesti. Jos ei, en nää syytä kieltääkään pelaamista
Ei se edellinen kommentti siis tainnut lähteä ollenkaan. Menipäs sekavaksi koko kommentointini
Mun on jollain tapaa pakko kompata tätä kommenttia. Aluksi itsekin artikkelin lukeneenani tuohduin siitä ja koin sen jotenkin taas turhaksi holhoamiseksi. En ole samaa mieltä Nupun kanssa, minusta Otto kirjoitti hyvin, eikä se vaikuttanut mitenkään tämän blogin arvoon.
Mutta siitä olen Nupun kanssa kanssa samaa mieltä, että tässä vanhempainillassa oli nimenomaan tarkoitus ajaa samaa asiaa kuin mitä Ottokin kirjoituksessaan ajoi: valvokaa vanhemmat lastenne pelaamista. Nykyään näen kaupan kassalla ollessani töissä paljon tapauksia, jossa vanhemmat ovat ostamassa K16 peliä noin 7-8 vuotiaalle lapselleen (tämän huomaa esim siitä, että lapsi kanniskelee peliä itse, tuijottaa sitä kuola valuen, eikä meinaa edes antaa sitä maksettavaksi, kun peli on jo nyt niin tärkeä). Kassan velvollisuus on tässä vaiheessa kieltäytyä myymästä peliä, jos hänellä on syytä epäillä pelin joutuvan vääriin käsiin (samoin alkoholin ja tupakan kanssa). On uskomatonta miten vanhemmat eivät ymmärrä tätä ja suuttuvat jumalattoman paljon, osa jopa ihan ääneen myöntää, että peli on menossa lapselle, mutta se on vanhempien asia, miten he lapsiaan kasvattavat. Olen kyllä samaa mieltä, mutta tässä tapauksessa teen vain työtäni, enkä kyllä ymmärrä vanhempia, jotka ostavat pikkulapsille omaksi. K16 pelejä.
Kaikki vanhemmat eivät siis selkeästi asiasta ymmärrä mitään. Siksi on tärkeää, että muistutellaan pelien ikärajoista. Artikkelissa esiin tullut Call of Duty
Pari vuotta sitten silloinen Nuori Suomi (nykyisin osa Valoa, Valtakunnallista liikunta- ja urheiluorganisaatiotamme) julkaisi suosituksen, jonka mukaan lapsen tulisi harrastaa liikuntaa vähintään yhtä pitkä ajan päivässä kuin hän käyttää tietokoneen/ pelikonsolin parissa. Mielestäni tämä olisi hyvä sääntö kasvaville lapsille, ja sen toteutuksen valvominen on viime kädessä vanhempien vastuulla. Aivan pienillä lapsilla – kuten Tiara – liikuntaa tulee varmasti riittävästi päivässä muutenkin, mutta lapset kasvavat niin nopeasti! Siksi pikku-lastenkin vanhempien olisi hyvä painaa mieleen tämä ’sääntö’ ja pyrkiä vähitellen soveltamaan sitä.
Toinen asia, jonka tärkeydestä on pakko muistuttaa, on lapsille ääneen lukeminen, sillä se kehittää mielikuvitusta. Pelit tarjoavat valmiita hahmoja, tapahtumia, ympäristöjä jne., mutta ihmisen ja erityisesti lapsen mielikuvitus on valtava voima, jota on hyvä myös ruokkia. Mielestäni kannattaakin tarjota lapsille tasapuolisesti liikuntaa, pelejä, yhteistä lukemista ja aivan tavallisia arkisia puuhia. Ja luotan siihen, että niinhän te fiksut nuoret vanhemmat teettekin
Tottakai, olet aivan oikeassa. Itsekin harrastin nuorempana paljon ja kovimmillaan oli 7-8 harjoitukset viikossa, että joo olen samaa mieltä tuon liikunnaan suhteen. Sehän siinä on että meillä vanhemmilla on vastuu pitää huoli siitä että kohtuus säilyy kaikissa elämän osa-alueissa, nimenomaan pienillä lapsilla jotka eivät osaa vielä tällaisia päätöksiä/valintoja tehdä.
Joo, ei voi kyllä muuta sanoa kuin että asiaa puhut. Ihan nauratti noi jotkut artikkelissa kuvaillut vaaratilateet – kuinka räikeetä lasten aliarviointia on kuvitella että ees taaperoikäinen ei tajuaisi eroa siinä ”pulppuaako” veri ulos näytöstä vai ei?
Pitäisi olla aika voimakasta vikaa avaruudellisessa hahmottamisessa. Ja kuten sanoit, on ehkä jo vähän laajempi perheen ongelma jos koneelle on ladattu aikuisten pelejä joita lapset sitten keskenään pelailevat. Ylipäätään pelaaminen ja leffat pitäis olla vaan osa sitä samaan turvallista ympäristöä mitä lapsen muukin elämä. Vanhemmat tietää mitä lapset pelaa ja kattoo ja ottaa asiakseen tajuta sen verran ettei 6-vuotias pelaa vahingossa jotain k18-pelejä.
Mua niin harmittaa se kuinka vähän puhutaan siitä miten arvokkaita hyviä puolia peleillä on! Mun parhaita lapsuusmuistoja liittyy Nintendopeleihin ja pelaan viel 24-vuotiaana naisenakin jatkuvasti. Kukaan kukkahattutäti ei voi tajuta sitä millainen seikkalu esim. vaik Ocarina of Time voi lapselle olla! Ongelmanratkaisulyky kehittyy, ja kärsivällisyys ja lapsille pelaaminen on muutenkin tavallaan vaan mielekästä leikkiä. Aikuisten pitäis enemmänkin olla mukana pelaamisessa jos huolestuttaa – kyl mun mielestä ainaki oli hauskaa esitellä vanhemmille mitä kaikkee olin bongannu vaik Mario 64:ssä. Pelit ja leffat on lapsuudessa valtava rikkaus, viel näin vuosien päästä niistä tulee juteltua kavereiden kaa ja sit ollaan ihan tippa linssissä ku muistellaan vaik ekaa ratsastusta Gerudo Valleyhin. Tollasia klassikkomuistoja ei tuu kukkahattutädit ja -sedät ikin tajuamaan ja omaksi onnekseen he eivät osaa sitä ees surra.
OTTO <3
Oujee! <3
Mietin tässä vaan että mitä ihmeen pelejä rouvo Martsola antaa lastensa pelata kun ovat niin traumatisoituneita. Itse pelasin kouluikäisenä Manu ja Matti peliä tietokoneella ja katsoin muumeja ja ihan normaali minusta tuli. Pokemon oli myös suosikki sarja lapsena ja minusta ei ole tullut mitään kouluampujaa sen vuoksi. Olisi ihan mielenkiintoista minustakin tietää mihin tämä henkilö perustaa tämän ”tutkimuksensa”. Ja nyt muumitkin ovat kuulema liian vaarallisia lapsille koska muumipappa tupruttelee liikaa piippua -> http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620839747.html
Vanhempien vastuullahan se on mitä lapsiensa antaa pelata saatika mitä katsoa telkusta.
Ainii toi Muumihässäkkä, ei luoja. :DD
Mut joo mietin samaa, vahingossa ostanut aikuisille suunnatun pelin ja nyt etsitään syntipukkia. Että meillä Suomessa jaksetaan hössöttää asioista.
Otto oon niin samaa mieltä sun kanssa! Oon ite pelannu pikkulapsesta asti isoveljen ja vanhempien serkkujen perässä jos jonkinmoisia tappelu/sota/räiskintäpelejä ja oon mielestäni kasvanut silti ihan tasapainoiseks ja väkivaltaa kaikin puolin vastustavaksi normaaliksi ihmiseksi. Eihän ne pelit ollu mun ikäsille sopivia, mutta kyllä mä osasin ainakin aina erottaa pelimaailman oikeesta maailmasta. Porukat oli tarkkoja siitä ettei nökötetä koneen tai pleikan eessä 24/7 ja veljen kanssa meillä molemmilla oli urheiluharrastukset, paljon kavereita ja vietettiin paljon aikaa ulkoilmassa, vaikka oltiinkin (ja ollaan kyllä molemmat vieläkin, tosin mun pelaaminen rajottuu puhelinpeleihin ja koneella Simsiin :D) aikamoisia pelinörttejä.
Jos joskus tulevaisuudessa mulle omia lapsia siunaantuu, ni kyllä mä niiden kanssa jotai Crash Bandicootia aion pelaa
Mä tuun olemaan varmasti omia vanhempiani tarkempi pelien ja elokuvien ikärajojen kanssa, mut pelaaminen ylipäätänsä ei oo mun mielestä ollenkaan pahasta. 
Näin pelivalistajana (ja kolmekymppisenä pelien suurkuluttajana) nostan kukkahattua tälle kirjoitukselle. Työskentelen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Pelitaito-projektissa, ja kirjoitin juuri tänään itsekin samasta aiheesta: http://pelitaito.fi/blogi/2013/11/20/huonoja-uutisia-kasvattajille/
Kommenttiketjun lukeneena haluaisin kommentoida muutamaa asiaa.
– Ikärajat eivät ole olleet suosituksia enää vuoden 2012 alusta lähtien, vaan lakisääteisiä ja sitovia. K18-pelin (kuten minkä tahansa muunkin K18-materiaalin) luovuttaminen alaikäiselle on kielletty rikoslaissa, ja siten potentiaalisesti lastensuojeluilmoituksen paikka. Ikärajoista lisää tietoa löytyy osoitteesta http://www.ikarajat.fi.
– Peleistä on hyvä välillä kantaa tervettä huolta (kuten kaikesta lapsen kuluttamasta mediasta), mutta huoli pitää suunnata oikeisiin asioihin. Alaikäisten – erityisesti pienten lasten – K18-pelien pelaaminen on ihan oikea ongelma. Samoin elämän kaventuminen pelkästään pelaamisen ympärille. Paniikki ei kuitenkaan auta mitään eikä ketään. Pelit eivät ole mikään myyttinen peto, jota vastaan vanhemmat ovat voimattomia, vaan pelikasvatus kuuluu ihan normaalina osana tämän päivän kasvatusarkeen.
– ”Minuun eivät ole vaikuttaneet, joten keneenkään muuhunkaan tuskin vaikuttavat” ei ole hyvä argumentti, ei myöskään ”Johonkuhun on vaikuttanut, joten kaikkiin varmasti vaikuttavat.” Ihmiset ovat erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa asiat vaikuttavat eri tavalla. Sama rakkauslaulu on maailman ihanin vastarakastuneena ja raastava vastaeronneena. Yleistykset niin pelien haitallisuudesta kuin haitattomuudesta eivät ole järin hyödyllisiä, ja niistä tulee lähinnä riitaa.
Peleistä löytyy paljon asiallista tietoa kaiken kohkaamisen vastapainoksi. Suosittelen kaikille vanhemmille aiemmin mainittujen lisäksi vaikkapa seuraavia:
http://pelitaito.fi/vanhemmille/
http://pelitaito.fi/kouluillejaammattilaisille/tutkimustietoa-pelaamisesta/
http://www.pegi.info/fi/
http://pelitaito.fi/blogi/2013/01/10/pelaava-vanhemmuus/
http://pelitaito.fi/blogi/2012/07/30/ikarajoista-puhutaan-mutta-puhutaanko-peleista/
Kiitokset vielä hyvästä blogista ja myös hyvästä keskustelusta! Jään kuulolle.
Minä taas olen pelannut suhteellisen vähän, tietokoneella muistan lähinnä joskus kirjoitelleeni tarinoita tai vähän yrittäneeni nettiä käyttää ennen kuin aloin joskus 12-vuotiaana enemmän netistä kiinnostua. Tykkäsin kyllä katsoa, jos serkut esimerkiksi pelasivat jotain peliä, vaikka Hugoa
Poikaystäväni taas on osannut käyttää videoita ja varmaan Nintendoaankin jo joskus kolmevuotiaana, ja hänelle pelit ovat harrastus. Eniten olen itse pelannut JazzJackRabbit kakkosta pienenä ja nyt sitten Wiin nyrkkeilyä, joka on ihan hyvä vihanhallintakeinona (:
Hienolta kyllä kuulostaa Tiaran uuden tabletin myötä tulleet taidot!
Aika hyvin on tullut kommenttienkin puolella kaikki pointtini kiteytettyä. Järki käteen niiden pelien ikärajojen kanssa (tosin K-7 ainakin pienenä minusta tuntui todella turhalta rajalta), ja monipuolisesti tekemistä lapsille, niin hyvä tulee. Se, että vanhemmat antavat turvaa lapselleen ja osoittavat välittämistä olemalla aidosti läsnä, on tärkein asia. Terveisin tuleva (toivottavasti lasten)psykologi
On muuten todellava hyvin kirjoitettu teksti. Itseni voin laittaa tässä esimerkiksi. Oma ukko pahoinpiteli koko nuoruuteni minua ja veljeäni. Silloin minun pakokeinoni kaikkea sitä ”arkea” oli mennä kaverilleni käymään, jolla oli sitten pari tietokonetta isoveljensä kautta. Ja aina pelattavien pelien ikärajat eivät osuneet ihan omaan ikähaarukkaan. Se virtuaalimaailma ystäväni kanssa oli oma turvasatama. No teini-ikään päästyäni alko menemään aika lujaa, tuli paljon tehtyä helvetin tyhmiä asioita ja ehkä lievää mielenterveyttä ilmeni. Ja tätä lukiessani tuli heti mieleen kaikki tämä, ja aloin tosissani miettimään, että kummassa mahtoi olla vika. Tekikö pelit minusta levottoman ja häiriintyneen nuoren vai perheessä tapahtunut väkivalta? Vastaus on varmasti kaikille aika selvä.
Huuh, ihan liikaa kommentteja, että jaksaisin lukea, pahoittelut siis jos sanon saman mitä 50 muuta. Mutta tuo artikkeli (ja ilmeisesti myös kyseinen vanhempainilta) on taas tommosta ihan järjetöntä ihmisaivojen aliarvioimista, mitä Suomessa harrastetaan vähän liikaa. Tulee väkisinkin mieleen tästä, että jos noitten kukkahattutätsyjen mielestä pojat menee pilalle pelaamalla, niin tytöt ei sais leikkiä barbeilla, ettei niistä tuu anorektikkoja.
Molemmat suoraan sanottuja paskoja argumentteja, koska niille ei ainakaan toistaiseksi oo löytynyt mitään yleispätevää perustelua.
Kyllä lapsille ja nuorille voi tulla vaikka mitä psyykkisiä oireita ym. mutta olis ihan liian helppoa ja naiivia syyttää jotain yhtä tahoa niistä ongelmista.
Oon pelannut pelejä (väkivaltaisiakin, tosin en kovin pienenä) ja leikkinyt barbeilla. Oon aina ymmärtänyt sen, että toinen on peli ja toinen lelu, eikä mikään ohjenuora elämälle.
Toivoisin kuitenkin, että keskustelu näistäkin asioista pysyy aktiivisena molemmin puolin. Kuitenki teknologia ja peliteollisuus kehittyy huimaa vauhtia, ja tulee erilailla meidän arkeen (kuten just nyt vaikka mobiilipelit). Vanhempien ois tärkeetä pysyä mukana ja olla kiinnostuneita uusista lasten elämää koskettavista ilmiöistä. Täähän tietenkin vaatii vanhemmalta enemmän, ku vaan ne yksinkertaiset ”kaikki on sallittua” tai ”elä vaan pelaa tai leiki millään 1990-luvun jälkeen keksityllä”. Mutta onko joku sanonu että vanhemmuus ois helppoa, no ei usein ole!
Olen ihan samaa mieltä! Toki kohtuu kaikessa ja niinkuin tuossa yllä jo joku mainitsikin että kaikkea pitää olla: liikuntaa, lukemista pelejä yms. sopivassa suhteessa. Itse en hirveästi ole koskaan pelaillut, lähinnä oon ollut kirjoissa kiinni koko lapsuuden, mutta mun mielestä molemmat on ihan loistavia tapoja synnyttää luovuutta ja mielikuvitusta. Mun mielestä vaan on hirveän surullista, että lapsien käytöshäiriöt ynnämuut listataan heti juurikin näiden pelien/kirjojen/elokuvien syyksi. Kaikki kuitenkin lähtee siitä kasvatuksesta sekä vanhempien omasta käytöksestä ja aktiivisuudesta. Omat kasvatusvirheet vaan on niin helppo vierittää jonkun muun niskoille.
Raivostuttaa vaan tämä nykyinen Suomen ”hyvinvointivaltio” jossa on päättämässä ja vaikuttamassa asioihin juurikin nämä kaikesta kaiken niin hyvin tietävät tädit/sedät. En vielä ole tarkalleen keksinyt että mikä, mutta joku tässä Suomen järjestelmässä mättää. Ja aika pahasti. Tuntuu vaan, että koko ajan valutaan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Ihan vääriin asioihin kiinnitetään huomioita ja vääristä asioista säästetään, siltä se ainakin tuntuu.
Nyt harhautu tää aihekkin aika sivuraiteille, mutta on pakko vuodattaa kaikki mitä mielessä liikkuu näin tuohtuneena
Jospa vielä joskus Suomi saataisiin ihan oikeaksi hyvinvointivaltioksi ja jos vielä joskus pelejä ja kirjoja osattaisiin arvostaa niin paljon kuin niitä pitäisi arvostaa!
siis wau! mä en peleistä enkä pelaamisesta oo koskaan ollu kiinnostunu, mut nää sun postaukset on aina täyttä asiaa!! mun pikkusisko tykkäs nuorempana pelata pleikkarilla jottain tekkenii ja marioo, mut ei siitä mitään hullua tullu
iteasiassa se on fiksumpi ku mä jos ammattiin vertaa 
Sun postauksia sais olla usseemminkin
Tuolta löytyy pelikasvattajan käsikirja. Mielestäni sopii hyvin tämän kirjoituksen aiheeseen.
http://www.pelipaiva.fi/index.php?option=com_contact&view=category&id=4&Itemid=133
Meidän perheessä minä ja kaksi muuta vanhempaa sisarusta pelattiin tietokoneella aika pienestä pitäen. Siitä on ollu vaan hyötyä! Me kaikki kolme osattiin puhua englantia hyvin ennen kuin koulussa alkoi englannin opetus esim
meidän pelit kun oli aina englanniksi. Porukat oli pistäny koneelle ajastin lukituksen että ei me pystytty millon tahansa ja kuinka kauan tahansa pelaamaan kuitenkaan.
Meidän nuorin sisarus ei koskaan taas pelannut pelejä, se oli enemmänkin meidän vanhempien juttu mitä yhdessä tehtiin. Hän kamppailee englannin kanssa, kun meillä muilla on ollut siitä kolmannesta luokasta lukioon/amikseen asti 10. Itse kirjoitin just L, enkä oo koskaan joutunu enkun läksyjä tekeen tai lukee kokeisiin.
Oon jätkäkavereiden kanssa jutellu tästä, sillä tytöistä ei löydy paljoa sellasia jotka olisivat pienestä pitäen pelanneet. Moni uskoo että englanninkieliset pelit on kehittänyt kielitaitoa todella paljon
MUTTA aikuinen pitää huolen että pelaaminen ei pääse käsistä, ja että lapsi pelaa iälleen sopivia pelejä. Sitä k18 peliä ei oo pakko ostaa 8v lapselleen. Turha siitä on pelin tekijöitä syyttää, omaa tyhmyyttään!
http://imustbeme.blogspot.co.uk
Ainut negatiivinen asia peleissä on, että varmasti useat nykyajan lapset pelaa liikaa. Sekään ei ole videopelien syytä, vaan vanhempien. Ja kyllä noissa peleissä on ikärajat. Syyttää saa tässäkin asiassa vanhempia, ei videopelejä. Meillä lapset pelaa, se onkin pidetty sellaisena ”ekstrana”, kivana tekemisenä. Ja olen huomannut myös, että pelit kehittävät lasta. Vanhempien olis syytä katsoa pelien ikärajoja ja miettiä kohtuullista peliaikaa. Ja yksi plussa vielä peleistä, niistä oppii aika hyvin myös englantia. Se kun on tärkeä nykypäivänä ja varmasti vielä tärkeämpi tulevaisuudessa.
Eipä tuo siskonpoikani kohta 5v mitenkään häiriintynyt mielestäni ole vaikka räplää iPhonea taidokkaasti ja pelaa pleikalla keilaus- ja hiihtopelejä…
Tutkimuksiahan on aiheesta tehty vaikka kuinka, mut käsittääkseni missään ei oo pystytty vedenpitävästi esitämään että pelaaminen saisi aikaan väkivaltaisia, aggressiivisia ja persoonallisuushäiriöisiä lapsia (ja aikuisia tietenkin kun ne lapset siitä isoksi kasvaa…). Kouluampumisia sun muita on yritetty selittää sillä että kun on pelattu niitä väkivaltaa sisältäviä pelejä niin todellisuudentaju on hämärtynyt ja on lähdetty itse paukuttelemaan in real life. Totuushan on se että näiden ampujien päässä on jo vikaa, ehkä lapsuudessa on koettu traumoja tai kasvatus on ollut vähän sitä sun tätä tms tekijää jotka johtaneet sihen että kaikki inkkarit ei oo kanootissa. Pelit ei oo syy kouluampumisiin vaan kouluampujat pelaa koska ne saa niistä boostia ja saavat purkaa sitä skitsoa ajatusmaailmaansa. Kaikissa tutkimuksissa lähestulkoon on todettu että tämä pelien pelaaminen on vain yksi pieni tekijä jos sitä nyt jotenkin haluaa yhdistää käytöshäiriöihin, taustalla pitää olla miljoona muuta pieleen mennyttä asiaa eikä pelejä voi yksinään syyttää. Jos joku terve, psyykkisesti tasapainoinen nuori pelaa ikäiselleen sopivia pelejä, oli ne sitten väkivaltaisia pelejä tai mitä hyvänsä, niin sillä ei päässä naksahda eikä se lähde ketään tappamaan tai muutu persoonallisuudeltaan aggressiiviseksi. Että se siitä.
Muutenkin onhan tuo pelien pelaaminen lasta kehittävää, motoriikka ynnä muut, mutta liika on liikaa. Vanhempienhan sitä pitää kontrolloida että kuinka paljon se kersa aikaansa kuluttaa tabletilla tai muulla vehkeellä pelaten. Lapset on kuitenkin lapsia ja ne osaa kyllä leikkiä ja käyttää mielikuvitustaan ilman niitä vempaimiakin vaikkei niistäkään kohtuuden rajoissa haittaa ole.
[…] Kuten tiedätte, Otto on pelannut ihan pikkupojasta asti. Hän on kirjoittanut jo vuonna 2013 todella hyvän tekstin tänne mun blogiin, jota voisin siteerata tekstiä alusta loppuun myös tähän postaukseen. Mutta […]