Neljä vuotta sitten tammikuussa mä sairastuin keuhkokuumeeseen. Se oli viimeinen niitti mun koulunkäynnille, joka oli kärsinyt mun sairasteluista (ja laiskuudesta) koko ensimmäisen lukukauden. Olin ollut koulusta niin paljon poissa ensimmäisen 7kk aikana, että olisin joutunut aloittamaan parturi-kampaajaopintojen ensimmäisen vuoden seuraavana syksynä uudelleen. Kun sairaskierre alkoi edellisenä syksynä, mä luovutin liian helpolla. Ahdistuin siitä että jäin jälkeen, ja sen sijaan että olisin tarttunut hommiin mä vaan annoin olla. Niinkuin annoin vähän kaiken olla silloin, en jaksanut kiinnostua mistään, paitsi kavereista.

Täytin mun elämän kavereiden kanssa hengailulla, koska silloin pystyin välttelemään niitä asioita joita mun olisi oikeasti pitänyt tehdä. Kavereiden kanssa unohdin koulun, siivouksen ja kaikki muut ”ikävät” velvollisuudet. Mulla oli niihin aikoihin paljon sellaisia kavereita jotka tykkäsivät myös vaan hengailla, millään ei ollut mitään väliä. En ollut ikinä kotona, tai jos olin niin en ainakaan yksin.

Missä mä olisin nyt, jos en olisi tavannut Ottoa ja saanut elämälleni uutta suuntaa, uusia haaveita, meidän lapsia? Sitä mä en tiedä, mutta voin arvata. En yhtään missään. Oli silloin vielä ihan rikki mun äidin sairauden käsittelystä, tai siitä etten ollut käsitellyt niitä asioita kunnolla. Muistan niin hyvin ne ajatukset, kun olin vihdoin muuttanut takaisin Oulusta Helsinkiin haaveiltuani siitä neljä vuotta, ja sitten musta ei tuntunutkaan miltään. Uusi alku ei ollutkaan uusi alku, vaan aika oli pysähtynyt samaksi harmaaksi mössöksi. Mä itkin äidille iltaisin puhelimessa, että tätäkö mä oikeasti odotin neljä vuotta.

Koulu ei tuntunut miltään, se ei ollutkaan sitä mistä mä haaveilin. Mulla oli ikävä äitiä ja mun ystäviä ja sukulaisia jotka jäivät Pohjoiseen, ja aina kun olin yksin musta vaan tuntui että olen ihan umpikujassa, en yhtään tiennyt mitä halusin, koska selkeästi en halunnutkaan sitä mitä olin luullut haluavani. Elämä ei yllättäen pyörähtänytkään itsestään täydellisesti raiteilleen monen hankalan vuoden jälkeen kun muutin Helsinkiin, vaan mun olisi ihan pitänyt tehdä itse jotain muuttaakseni elämäni suuntaa, herreguud eihän musta sellaiseen ollut.

Mä arvaan, että olisin jättänyt koulun kesken, enkä aloittanut uudelleen seuraavana syksynä. Silloin mä olin kadottanut täysin kunnianhimoni, enkä tiennyt mistä haaveilla. Mä olisin ehkä hakenut töitä jossain vaiheessa, mahdollisesti palannut takaisin puhelinmyyntiin jota olin jaksanut kokeilla hurjat viisi päivää edellisenä syksynä. Olin siinä hyvä, sain myytyä viidessä päivässä niin monta lehtitilausta että sain ihan hyvät tienestit pelkästään sillä. Mutta mua ei kiinnostanut käydä siellä, tai tehdä mitään muutakaan säännöllistä. Kammosin rutiineja ja auktoriteetteja.

Mä arvaan että olisin elänyt holtittoman huolettomasti, enkä edennyt neljässä vuodessa yhtään, päinvastoin. Takapakki olisi ollut jossain vaiheessa väistämätön. Ullanlinnan kaupunkikämppä olisi vaihtunut johonkin pk-seudun viimeisen kolkan lähiöön, tai sitten olisin palannut maitojunalla takaisin Ouluun. En tiedä olisinko koskaan löytänyt sitä mistä mä oikeasti olen kiinnostunut. Olisinko koskaan keksinyt haluavani opiskella markkinointia, tai aloittanut bloggaamista. En varmasti.

Mutta mä tapasin Oton. Otto antoi mulle jotain, mihin en itse pystynyt itseni kanssa. Rakkautta, huolenpitoa ja turvaa. Mutta olisiko Oton rakkauden voima yksin riittänyt muuttamaan sitä ameebaa joksi olin muuttunut, täksi kunnianhimoiseksi ja elämänilon löytäneeksi Iinaksi joka olen nyt? Silloin mä en ollut se ihminen joka haluan Oton rinnalla, kahden lapsen äitinä olla. En se vaimo jonka Otto ansaitsee. Ei se olisi ollut Oton tehtävä mua muuttaakaan, itsestä sen muutoksen tulee lähteä. Ei omia haaveita ja niiden toteuttamista voi sysätä toisen vastuulle. Siksi mä uskonkin, että ilman jotain tarkoitusta, jotain syytä yrittää olla parempi ihminen, me ei oltaisi Oton kanssa tässä nyt, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.

Vasta kaksi viivaa testissä saivat mut kyseenalaistamaan kaiken, mitä siihen asti olin pitänyt tärkeänä ja kaiken, minkä olin jättänyt huomiotta.

Niistä kahdesta viivasta on huomenna tasan neljä vuotta. Kävin tänään keuhkoröntgenissä, koska mulla epäillään keuhkokuumetta, jälleen. Kaikki muu onkin sitten muuttunut neljän vuoden takaisesta. Tällä kertaa mahdollinen keuhkokuume ei johdu rakkauden tai huolenpidon puutteesta, epäterveellisistä elämäntavoista eikä siitä että riekkuisin yömyöhään ulkona nahkatakissa kahdenkymmenen asteen pakkasella. Tällä kertaa se (onneksi vielä ehkä-statuksella oleva) keuhkokuume on vain huonoa tuuria, salama joka iskee kahdesti samaan puuhun. Ei ole muuten kuvituskuvat tältä päivältä, voin kertoa että tänään look on vähän väsyneempi, ei mene edes arskojen taakse piiloon. Nyt on aika levätä ja kerätä voimia, tätä tautia ei paranneta sykkimällä joka suuntaan. Levon jälkeen edessä on ihana, aurinkoinen kevät ja haasteet joita innolla odotan. En olisi neljä vuotta sitten uskonut, ettekä olisi tekään.

 Missä te olisitte nyt, jos elämän merkittävä käännekohta olisi jäänyt tapahtumatta?

Otto saa hääpäivälahjaksi kokemuksen, keikkamatkan Lontooseen mun kanssa, mutta tahdoin antaa hänelle myös jotain konkreettista. Meillä taisi olla aika samansuuntaiset ajatukset Oton kanssa, sillä ystävänpäivänä myös Otto sai itselleen kaulakorun. Se on koru, jonka suunnittelin uudella mielettömällä Jevelo -appilla, itse tekemästäni kuvasta, kun sain mahdollisuuden kokeilla sovellusta. Jevelo on sovellus, jossa voi muutamassa minuutissa suunnitella itselleen tai lahjaksi omalla iPhonella tai iPadilla korun, ja tilata sen suoraan kotiin.

Sovelluksen idean on kehittänyt mestarikultaseppä Kristian Saarikorpi, jonka kultasepänverstaalle mulla oli ilo ja kunnia käydä pari viikkoa sitten tutustumassa Fiskarsissa. Mieletön paikka, missä pääsin omin silmin näkemään kuinka uniikit, sovelluksen käyttäjien itse suunnittelemat korut syntyvät 3D-tulostuksen ja perinteisen kultasepän taitojen tuloksena. Jevelo on ilmainen sovellus, jonka  voi tällä hetkellä ladata omalle iPhonelle (5 tai uudempi) tai iPadille TÄSTÄ, ja pian myös androidille. Sovelluksessa voi suunnitella ja tallentaa niin monta suunnitelmaa kuin ikinä haluaa, ja tilata lempparinsa itselle hopeisena uniikkina koruna.

Uniikkien korujen suunnittelu on aiemmin ollut hidasta, kallista ja hankalaa meille jotka emme kultasepäntaitoja omaa itse. Siksi en ole oikeastaan sellaisesta uskaltanut edes haaveilla ennen, olisi pitänyt etsiä kultaseppä, toivoa että hän ymmärtää idean ja että hän vielä osaa toteuttaa sen tismalleen niinkuin minä toivon. Jevelon avulla pääsee näkemään jo ennen tilaamista, miltä valmis koru tulee näyttämään, ja sen voi muokata täysin omaan makuun sopivaksi. Kun korun on muokannut sen näköiseksi kun haluaa, sen voi tallentaa, ja app tekee siitä 3D-mallinnuksen suoraan puhelimeesi, jolla näkee miltä koru näyttää valmiina. Mikäli mallinnus miellyttää, siitä voi tilata korun, joka toimitetaan kotiin parissa viikossa.

Tällä hetkellä koruja voi valmistaa kahdella eri tyylillä, kaiverrettuna tai kuvioleikkauksella. Eli haluamansa kuvion voi joko kaivertaa tai läpileikata koruun. Sovellukseen on tulossa kevään aikan myös mahdollisuus värillisiin koruihin, sekä mahdollisuus valita erilaisia ja eripituisia ketjuja riipuksille.

Korun voi tehdä kuvasta tai tekstistä, piirustuksesta tai vaikka tatuoinnista.  Aiemmin puhelimeen tallennettujen kuvien lisäksi sovelluksen omalla kameratoiminnolla voi ottaa kuvan mistä tahansa ja nähdä samantien miltä se näyttäisi koruna. Tämä mullisti mun ajattelutavan, koska nyt mä näen koruja kaikkialla. Mieletön kuvio lattiassa, hauska graffiti alikulun seinässä tai lapsen maailman kaunein hymy aamulla herätessä tallentuu kädenkäänteessa kauniiksi, uniikiksi muistoksi. Mä olen aina rakastanut suunnitella vaatteita,  kenkiä ja kaikkea mahdollista. Pienestä asti olen piirtänyt ja suunnitellut, mutta aiemmin suunnitelmien toteuttaminen on ollut käytännössä mahdotonta.

Koru saatu Jevelolta.

Oton koru, jossa on teksti AMOR VINCIT OMNIA, rakkaus voittaa kaiken, oli mun ensimmäinen korusuunnitelma, ja mä tykkään siitä hulluna, kuten onneksi Ottokin. Tuossa sovelluksessa on vain sellainen paha juttu, että suunnitteluun jää koukkuun ja mun pää pursuaa ideoita ja kuvia joista saisin mielettömiä koruja itselleni ja muille. Mä vannon että tämä ei jää tähän, pakko suunnitella lisää. Mulla on myös halu kehittyä ja suunnitella vielä siistimpiä ja ihanampia koruja, tässä(kin) oletan harjoituksen tekevän mestarin.

ARVONTA PÄÄTTYNYT. Jos sinäkin haluat päästä suunnittelemaan uniikkeja koruja, lataa sovellus ilmaiseksi ja osallistu upeaan kilpailuun TÄSTÄ. Suunnittele viisi omaa korua sovelluksella, tallenna suunnitelmat hashtagilla #EYEcontest ja osallistut arvontaan, jossa viisi onnekasta voittaa itselleen suunnittelemansa valmiin korun. Sovelluksessa voi myös selata muiden käyttäjien jakamia korusuunnitelmia, ja inspiroitua niistä, jos ei itselle heti tule ideaa mieleen. Kokeilkaa ihmeessä, tämä on helppoa, hauskaa ja ilmaista, ainakin siihen asti että tekee sen täydellisen korun joka on vain pakko saada!

Moikka! Musta tuntuu kuin olisin pitänyt pidemmänkin tauon bloggaamisesta vaikka päivitin viimeksi eilen aamupäivällä, ihan hupsua! Ehkä se johtuu siitä että eilinen päivä yksinään tuntui kokonaiselta viikonlopulta, kun me tehtiin niin paljon kaikkea tavallisesta arjesta poikkeavaa. Kyllä me arkenakin touhutaan paljon, mutta lasten kanssa aika kuluu aina niin nopeasti kun kokoajan on valppaana ja touhuaa ja koittaa pysyä lasten jutuissa perässä. Sitten kun saakin olla kahdestaan vaan ihan rauhassa, tuntuu tuntikin pidemmältä kuin kolme tuntia lasten kanssa. Kummassakaan tavassa viettää tunteja ei ole mitään vikaa, mä nautin kovasti sekä lasten kanssa olosta että Oton kanssa kahdestaan olosta. Mutta mun mielestä aika silti kuluu lasten kanssa nopeammin kuin ilman, ehkä se on sitten joku alitajuinen selviytymiskeino kaikista touhukkaista vanhemmuuden tunneista, että ne vuorokauden pienet omat hetket tuntuvat pidemmiltä, ja jaksaa paremmin.

Eilen aamupäivällä tosiaan touhuttiin lasten kanssa, katsottiin Risto Räppääjää ja soviteltiin uusia vaatteita. Lähdettiin iltapäivällä keskustaan ja mä en edelleenkään tiennyt minne me oltiin menossa, koska Otolla oli mulle yllätys. Hän sitten vei mut Stockmannin koruosastolle, ja sanoi että saan valita itselleni ystävänpäivä-hääpäivälahjaksi ihan minkä korun ikinä haluan. Se oli niin söpöä että en tiennyt miten päin olisin ollut, näytin aivan varmasti sydänsilmäemojilta kun pyörin siellä ja tutkin koruja. Lopulta päädyin Marc by Marc Jacobsin Standard Supply dogtag-pendantiin, joka on sopivan näyttävä, mutta kuitenkin vähäeleinen arkikäyttöön. Se sopii nätisti mun jouluna lahjaksi saamiin korvakoruihin. Kyllä se Otto tietää mistä vaimo tykkää, hän nimittäin kertoi katsoneensa ihan samaa korua, että olisi kuulemma valinnut sen mulle mutta ei uskaltanut!

Stockalta lähdettiin Pastoriin syömään, ja tällä kertaa kokemus ravintolasta hipoi täydellisyyttä! Paikka ei ollut ollenkaan liian täynnä ja musiikki oli juuri sopivalla äänenvoimakkuudella. Ekaa kertaahan me käytiin siellä mun synttäreiden tienoilla melkein heti avajaisten jälkeen, ja silloinkin ruoka oli täydellistä, mutta paikka oli vähän turhan meluisa intiimejä treffejä varten. Tällä kertaa Pastor ei ollut meidän ykkösvalinta, juuri siksi, koska muistin sen metelin ja halusin jotain rauhallisempaa. Mutta me ei saatu pöytää enää meidän ykkösvaihtoehtoon kun viikkoa etukäteen yritettiin (hyvä me, aina myöhässä), ja siksi päädyttiin antamaan Pastorille toinen mahdollisuus.

Se todella kannatti, ruoka oli jälleen aivan erinomaista, palvelu ensiluokkaista ja ympäristö rauhallinen ja viihtyisä. Veikkaan että käydään siellä vielä aika monta kertaa tulevaisuudessakin. Maisteltiin neljää eri alkupalaa yhdessä, ja pääruoaksi otettiin kanapataa, joka ei ehkä kuulosta niin luksukselta kuin mitä se oli. Mä olisin voinut nuolla lautasen tyhjäksi jos olisin kehdannut, ihan mieletöntä! Jälkkäreille ei löytynyt enää mahasta tilaa, joten lähdettiin vähän pyörimään kaupoissa. Ei me mitään kyllä ostettu, paitsi leffakarkit koska ”shoppailun” jälkeen mentiin Tennariin tsekkaamaan Viikossa Aikuiseksi.

Oli muuten tosi hyvä leffa, ihan mahtavaa suomalaista huumoria. Sellainen leffa jota en ikinä osaisi kuvitella Hollywoodissa tehtävän, mutta joka ainakin muhun upposi aivan täysin. Nauraa rätkätettiin moneen otteeseen, ja niin tuntui tekevän kaikki muutkin leffasalissa. Käytiin viimeksi leffassa Tipan kanssa joululomalla, mutta kahdestaan ollaan käyty leffassa viimeksi muistaakseni Zeldan odotusaikana, eli yli kaksi vuotta sitten. Pitäisi käydä useammin, sen verran hauskaa se oli, ja onhan se leffakokemus vähän kokonaisvaltaisempi kun katsoo isolta kankaalta ja voi uppoutua täysin siihen.

Leffan jälkeen mentiin vielä käymään drinkeillä Kaislan ja Simon eli mun kaason ja Oton bestmanin kanssa. Olisi ollut hauska käydä koko kaaso-bestmanporukalla drinksuilla mutta 4/6 porukasta huitelee tällä hetkellä osa toisella puolen Suomea ja osa toisella puolen maailmaa, joten se ei ihan ollut mahdollista. Mutta ihanaa oli neljästäänkin, istuttiin rauhassa pari tuntia, nautittiin Kokomossa aivan mielettömät drinkit ja höpöteltiin. Mun drinkki oli nimeltään Tiki-Cucu ja nimensä mukaisesti siinä oli mm. kurkkua ja sen lisäksi passionhedelmää ja kaikkea ihanaa, yhteensä kuutta eri ainesosaa. Super raikasta ja hyvää! Jos kaipaatte vähän spesiaalimpia drinkkejä niin Kokomo oli ainakin musta aika kiva paikka!

Lähdettiin kotiin jo kymmenen maissa, ja katsottiin vielä vähän aikaa sarjaa tabletilta, ennenkuin mä nukahdin. Tänään ollaan ulkoiltu ja syöty Oton kokkaamia herkkuja, aika perus sunnuntai ihanasta auringosta nautiskellen. Eilen mä en ottanut kameraa edes mukaan keskustaan, koska haluttiin nauttia hääpäivästä kahdestaan ihan ilman kameraa, puhelinta ei lasketa haha! Se oli virkistävää, mutta ihan yhtä ihanaa oli tänään kuvata lapsia ja Ottoa kauniissa auringonvalossa, mä niin nautin kun saan kuvata taas vähän muutakin kun koko talven vallinnutta harmaata lumi-loskasotkua.

Oli ihana kävellä tyttöjen kanssa meren rannassa, kun auringon lämmön oikeasti tunsi eikä tuullut ollenkaan. Tytöt pääsivät ulkoiluttamaan uusia pipojaan ensi kertaa, ja mä tykkään kyllä molemmista! Zelda puhua pulputti ja osoitteli kaikkea mahdollista ulkona, ihania juttuja sieltä tulee kyllä. Tytöt kävelivät käsi kädessä kahdestaan pitkin rantabulevardia ja halivat toisiaan aina vähän väliä, taisivat matkalla sulattaa muutamat sydämet katseista päätellen. Kertakaikkisen ihana viikonloppu takana, ei voi muuta sanoa. Tuntuu että kaikki on ollut niin tasapainossa, sopivasti kahdenkeskistä aikaa, paljon yhteistä tekemistä lasten kanssa, ihania kavereita, herkullista ruokaa ja tietenkin tuo aurinko. Täydellinen viikonloppu, se olisi ollut mun otsikko jos Otto ei olisi ehtinyt ensiksi, damn! Kiitos kaikille joiden kanssa olen saanut olla ja jutella tänä viikonloppuna!

Huomenna mä esittelen teille ainakin Oton ystävänpäivälahjayllärin ja ensi viikolla luvassa kaikkea muutakin kivaa, kuten se päiväkodin ensimmäinen tutustumiskäynti kun meille tullaan kotiin kylään! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! Me käytiin eilen vähän ostoksilla etsimässä lapsille päiväkotiin mukavia sisävaatteita. Löydettiinkin aika kivoja juttuja keväisissä väreissä Zarasta ja H&M:ltä. Mun mielestä päiväkotivaatteiden pitää olla sellaisia missä lapsella on helppo ja mukava olla, ja jotka eivät tunnu ikävältä myöskään ulkovaatteiden alla. Farkut ja muut tiukemmat ja kovemmat kankaat jätän suosiolla cityvaatteiksi, vaikka aika vähän meillä muutenkaan tytöt pitävät farkkuja, kaikki meidän lasten farkut on superstretchiä tai sitten farkkulegginsejä, joita itsekin käytän yleensä. Farkuissakin mukavuus ennen kaikkea.

Löydettiin pari kivaa paitaa, mukavat housut ja söpöjä mekkoja. Zarassa oli myös maailman söpöimpiä kissankorvapipoja, jollainen oli pakko ostaa vaaleanpunaisena. Mä tykkään korvapipoista, mutta yleensä jätän ne suosiolla ostamatta koska korvien mukana tulee melkein aina myös naama, poikkeuksiakin olen tosin tehnyt. Mä en voi vastustaa pandoja, joten pandapipoja meillä on useampikin kappale erilaisena. Nuo pipot ovat kuitenkin täysin kuviottomia, ja ihanan yksinkertaisia juuri siksi.

Innostuin pastellivaaleanpunaisesta muutenkin, ja ostin myös pari sen sävyistä koristetyynyä olkkariin, eikä Otto edes vastustellut! Ihana mies, en olisi uskonut että saan vaaleanpunaista muuallekin kuin lastenhuoneeseen täysin ilman vastarintaa. Miten on mahdollista että tämä prinsessavaihe iskee mulle nyt yhtäkkiä, kun niin pitkään olen ollut vaan kirkkaiden värien perään? Meillä on aika pitkään ollut mustavalkoista ja vastapainoksi niitä kirkkaita värejä, joten rauhalliset pastellisävyt tuovat ainakin kivaa vaihtelua niihin. Nyt vaan iski kunnon pastellikuume ja tekee mieli tuoda sitä kaikkiin huoneisiin. Se on kuitenkin kiva että meillä on kaikki isommat jutut juuri mustia, valkoisia tai harmaita, niin aika pienillä jutuilla saa muutettua ilmettä, eikä tarvitse vaihtaa kaikkea vaikka haluaisikin tuoda uusia sävyjä sisustukseen, kun harva väri riitelee noiden kolmen kanssa.

Ystävänpäivän ohjelmassa on lasten kanssa elokuvan katselua ja pientä herkuttelua näin aamupäivällä, ja iltapäivällä otetaan Oton kanssa kahdestaan suunnaksi keskusta, ja jatketaan juhlintaa kahdestaan. Kiva päästä viimeinkin viettämään hääpäivää, vaikkakin melkein viikon myöhässä. Tytöt jäävät tänne mummun kanssa leikkimään ja hengailemaan. Meillä on tarkoituksena käydä ainakin syömässä ja leffassa, ja lisäksi Otolla on kuulemma joku ylläri jota mä olen tässä nyt pari viikkoa yrittänyt miettiä pääni puhki, että mitä se voisi olla, mutta en ole vielä keksinyt! Jännittää että mitä tässä vielä tapahtuukaan, hahaa! Varmasti jotain kivaa kuitenkin, siitä ei ole epäilystäkään!

Aivan ihanaa ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää kaikille<3

Innostuin teidän kommenteistanne pitämään hiuksia kiinni toisenkin kerran, tai oikeastaan olen pitänyt niitä aika paljon kiinni viimeaikoina. Osittain siksi, että mulla  on oikeassa poskessa meneillään vuosisadan kipeä ja punainen akneräjähdys johon toivon hiusten pois kasvoilta pitämisen auttavan edes vähän. Olen myös yrittänyt olla mahdollisimman paljon ilman meikkiä, ja käyttänyt kasvonaamiota säännöllisesti. Hassua miten ongelma iskee vain yhteen kohtaan, kun kuitenkin hoidan ja meikkaan koko nassua ihan samalla tavalla, enkä esimerkiksi nuku aina vain toisella kyljellä ja vaihdan tyynyliinankin todella usein. Inhottavaa, että iho-ongelmat palasivat yhtäkkiä vaikka olen jo pitkään päässyt niiden kanssa helpommalla. Toivottavasti auringonvalon lisääntyessä tämäkin jälleen helpottaa.

Nyt ei kuitenkaan pitänyt avautua mun naaman tilanteesta, vaan esitellä pitkästä aikaa päivän asua! Mä pukeuduin tässä yhtenä päivänä jonkin aikaa sitten saamiini tekonahkahousuihin ja villakangastakkiin, jotka toivat mielestäni kivaa kontrastia toisilleen. Tekonahkahousut eivät ole mitkään mun talvilempparit yleensä, kun ne tuntuvat niin kylmältä ihoa vasten yleensä. Näissä yksilöissä on kuitenkin ihanan pehmeä ja lämmin vuori, joka on miellyttävä ihoa vasten. Haittapuolena tosin se, että liukkaita sukkahousuja vasten se saa housut liukumaan kokoajan alaspäin, eivät kuitenkaan onneksi tipu jalasta, haha!

En voi kyllä sanoin kuvailla miten ihanaa valon lisääntyminen on, nyt valoa riittää jo niin pitkälle että ehdin napata asukuvat Oton kanssa sen jälkeen kun hän on päässyt töistä, eikä kuvailua tarvitse jättää pelkästään viikonlopuille. Talvi on bloggaamisen hankalinta aikaa kuvien kannalta, mutta kesän lähestyessä kuvaamisesta tulee taas helpompaa ja huomattavasti hauskempaa, kun ei ole pian enää niin kylmäkään. Odotan jo niin innolla että saa kesällä vaan napata kengät jalkaan ja lähteä sisävaatteissa ovesta ulos, eikä ole pukemisrumbaa jossa tulee hiki.

Takki Sheinside* / Toppi BikBok / Huivi Monki* / Housut New Yorker* / Kengät H&M / Koru Lindex / Laukku River Island / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Tykkään housujen vetoketjuyksityiskohdista polvissa, ne tuovat vähän särmää ja tekevät housuista erilaiset. Jalkaan sujautin talven lempparinilkkurit housujen seuraksi, ja päätin kerrankin käyttää eri laukkua kuin yleensä. River Islandin hapsulaukku on parin vuoden takainen ostos joka oli silloin tosi ahkerassa käytössä. Löysin sen kun kävin läpi kaappeja kevätsiivouksen yhteydessä,ja muistin taas miksi siitä tykkäsin. Sitä on helppo kantaa olalla, se on tilava ja kivan näköinen.

Tänään meillä on tarkoitus lähteä ostoksille kunhan Otto pääsee töistä, ja käydä tutkimassa vähän välikausivaatetarjontaa ja etsiä kaikkea muutakin tarpeellista kevääksi meille kaikille. Päiväkotiinkin tarvitsee hankkia vaikka mitä tytöille, ja voisin mä itsellenikin jotain kivaa etsiä huomiselle hääpäiväillalliselle. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Mitä tykkäätte asusta? Nahkahousut Hot or not?