Ai että, joululoma on tehnyt niin hyvää ja tullut niin tarpeeseen, mutta nyt on aika katkaista lomailut hetkeksi ja istahtaa alas kirjoittamaan vuosikooste tästä vuodesta 2023. Tämä vuosi on ollut vuoristorata alusta loppuun, mutta kiitollisena saan lopettaa sen hyvillä fiiliksillä ja täynnä toivoa tulevasta. Nyt sukelletaan kuitenkin hetkeksi vielä kaikkien käänteiden kimppuun.

 

Tammikuu

Ajettiin heti vuoden ensimmäisenä päivänä pohjoiseen sukulaisia ja ennenkaikkea mun pappaa moikkaamaan. Yövyttiin mun serkun luona maalla Oulun lähellä. Vietiin papalle lakkaliköörikonvehteja kun käytiin papan luona kylässä. Hän oli niistä niin iloinen. Vietettiin myös aikaa yhdessä mun tädin ja serkkujen kanssa. Oltiin Oulussa muutama päivä ja heti kun oltiin lähdetty takaisin kotia kohti, sain kuulla, että pappa oli joutunut sairaalaan. Siitä muutaman päivän kuluttua tuli tieto, että jos haluan vielä nähdä papan, on Ouluun lähdettävä heti. Lensin seuraavana aamuna aikaisin Ouluun ja vietin päivän papan luona sairaalassa sukulaisten kanssa. Seuraavana päivänä pappa kuoli. Se oli niin kova isku ja tapahtui niin äkkiä. Vielä viikkoa aiemmin naurettiin papan kanssa ja syötiin konvehteja, ja yhtäkkiä pappaa ei vaan enää ollut.

Ei se alku vuodelle jota odotin, ei todellakaan. Tammikuu on edelleen aika sumuisena mielessäni, mutta näiden uutisten jälkeen lohdutin itseäni keskittymällä kotiin ja perheeseen. Tehtiin Oton kanssa DIY-juttuja kuten violetti kulmahylly, vaihdettiin olkkarin järjestystä ja ulkoiltiin lasten kanssa. Meillä kotona -sivusto teki jutun meidän koululaisten huonejaosta kerrossängyn avulla. Tammikuun jälkeen en tiennyt mitä odottaa loppuvuodelta.

Helmikuu

Helmikuu on meidän perheelle aina juhlakuukausi, koska silloin juhlitaan niin kolmosen synttäreitä, hääpäivää kuin seurustelun vuosipäivääkin. Siitäkin tuli kuluneeksi jo 12 vuotta, kun kerroin Otolle olevani raskaana. Tänä vuonna mukaan mahtui myös ne juhlista surullisimmat, eli papan hautajaiset, jolloin ajettiin koko perhe Ouluun. Hautajaiset olivat tärkeä askel surun käsittelyssä ja sen jälkeen tuntui, että suru alkoi vähän helpottaa. Vietimme lasten kanssa hiihtolomaa ja kävimme Peuramaalla laskettelemassa. Kärsin myös pahoista migreeneistä, joita ehkä osasin odottaakin, koska migreeni aktivoituu mulla usein kovan stressin tai isojen tunteiden seurauksena. Pankista soitettiin, sillä asuntolainan korontarkistuspäivä lähestyi ja tiedossa oli 12kk Euriborille ja lainanlyhennykselle mojova nousu. Samalla päätimme ohimennen  kysäistä lainalupausta sijoitusasunnolle ja saimme sen heti siinä puhelimessa helposti, mikä tuli suurena iloisena yllätyksenä. Siitä alkoi jännittävä matka kohti ensimmäisen sijoitusasunnon ostoa.

Maaliskuu

Saimme lisää surullisia uutisia Oulusta ja tuntui, että kurjasti alkanut vuosi jatkuisi ehkä kurjana loppuun asti. Yritin uskoa hyvään ja keskittää energiaa työntekoon. Otto oli tukena. Olimme alkuvuodesta haaveilleet, että tämä on se vuosi kun perustamme yhteisen yrityksen Oton kanssa, eikä Otto enää palaisi hoitovapaalta palkkatöihin. Maaliskuussa päätimme kuitenkin, että emme ole siihen valmiita vielä ja fiksuinta olisi, että lykkäämme yrityksen perustamista ja Otto menee takaisin vanhalle tutulle työpaikalle syksyllä. Se tuntui turvalliselta ajatukselta, vaikka samalla harmitti, että yhteinen iso unelma lykkääntyisi jälleen. Etsimme kuumeisesti sijoitusasuntoa, mutta oikein mitään sopivaa ei tuntunut löytyvän. Treenasin paljon, koska huomasin, että siitä tulee parempi fiilis.

 

Huhtikuu

Huhtikuun alussa matkustin vuoden neljännen kerran Ouluun ja hautajaisiin. Ne olivat kauneimmat ja surullisimmat hautajaiset, missä olin koskaan ollut. Päätin keskittyä täysillä töihin ja huhtikuu olikin yksi mun yrittäjyyshistorian kiireisimpiä kuukausia. Painoin aivan täysillä hommia ja se teki kyllä hyvää. Juhlimme kakkosen 10-vuotissynttäreitä ja se oli ihana ilon pilkahdus. Kävimme Oton kanssa vihdoin treffeillä juhlimassa helmikuun hääpäivää Shinobissa ja se oli ihana ilta. Alkoi tuntua keväisemmältä ja aurinko antoi voimaa. Maalasimme myös ulko-oven pinkiksi, mikä oli paras juttu ikinä. Se muutti eteisen synkästä ihanaksi. Huhtikuussa oli myös eduskuntavaalit, joissa tietysti äänestimme.

Toukokuu

Vaihdoimme taas olkkarin järjestystä, mikä muutti koko alakerran fiiliksen. Paras järjestys ikinä. Käärijä-huuma valtasi koko Suomen ja tietysti meidät myös. Kaikki vihreä trendasi ja seurasimme euroviisuja suuren jännityksen vallassa. Paljastimme silloin, että saamme uudet somesta tutut naapurit Sallan ja Markuksen. Tämä oli niin ihana juttu, vuoden eka superihana uutinen. Se tuli niin tarpeeseen. Juhlistimme Hannen nelikymppisiä, kävimme Heurekassa ja esikoisen kevätkonsertin esitystä katsomassa. Tiukka työtahti jatkui toukokuussakin, mikä teki hyvää. Varasimme myös reissun Rodokselle kesäkuuksi koko perheelle.

Kesäkuu

Käytiin koko perhe Tampereen reissulla mun työn puolesta ja meillä oli niin hauskaa! Reissun päätteeksi kävimme omakustanteisesti Särkänniemessä, mikä oli lapsille vuoden kohokohta siihen asti. Juhlittiin Oton synttäreitä ja Oton veljen kolmikymppisiä. Matkustimme kuun puolivälissä viikoksi Kreikkaan ja se oli niin ihanaa. Vuokrasimme auton koko viikoksi ja yövyimme ihanassa airbnb-talossa, jossa oli oma uima-allas. Lepäsimme, nautimme auringosta ja lämmöstä ja rentouduimme täysillä. Reissu tuttuun kohteeseen oli ihana turvallinen rentoutumisloma, juuri sellainen jota kaipasimme siihen hetkeen. Olemme muistelleet reissua vuoden aikana niin monta kertaa, se oli meille kaikille ihana elämys. Reissun jälkeen vietimme kotona kaupunkijuhannusta. Kesäkuu oli vuoden ensimmäinen  aidosti pelkästään ihana kuukausi, jolloin tapahtui vain kivoja juttuja. Silloin alkoi tuntua, että ehkä vuoden suunta voikin kääntyä, ehkä meille on luvassa vielä mukavampi vuoden toinen puolisko.

 

Heinäkuu

Vaihdoimme heinäkuussa huoneita päittäin pienten kanssa ja teimme uuden lastenhuoneen meidän vanhaan makuuhuoneeseen. Se oli niin kiva projekti ja lapset rakastuivat uuteen huoneeseensa. Kävimme veneilemässä ja kahdesti Suomenlinnassa läheisten kanssa. Kävin ulkona mun päiväkotikavereiden kanssa, joiden kanssa olemme tunteneet jo 26 vuotta. Lasten kanssa oli ihan paras päivä, kun menimme katsomaan Barbie-elokuvan, jota olimme odottaneet koko alkuvuoden. Se oli vielä parempi kuin toivoimme! Maalasimme uusia tauluja esikoisen kanssa olkkarin seinälle. Pidimme lasten kanssa New York -päivän, jolloin teimme Helsingissä niitä juttuja, joita teimme New Yorkissa viime vuonna, söimme pizzaa, kävimme museossa ja korkeassa paikassa, shoppailimme pikkuputiikeissa, joimme boba teetä ja kävelimme ihan sikana. Vietimme Oton kanssa treffi-iltaa ja kävimme syömässä ja ajelemassa muutaman tunnin. Loppukuusta ajoimme Ouluun ja mun serkun luokse. Lapset pääsivät ratsastamaan ja hoitamaan eläimiä.

Elokuu

Alkukuusta olimme jumissa Oulussa, kun meidän auto meni rikki. Muutaman ekstrapäivän aikana löysimme sopivan sijoitusasunnon, jonka halusimme ostaa. Meidän lainalupaus oli kuitenkin ehtinyt umpeutua (ovat voimassa vain 3kk kerrallaan) ja jouduimme aloittamaan koko prosessin alusta jonkun kesäsijaisen kanssa, joka ei tuntenut meitä ollenkaan. Siinä oli monenmoista jännitystä ja odottelua ja vaihetta, mutta lopulta saimme kaupat tehtyä ja lainankin vielä paremmilla ehdoilla, kuin aiempi lupaus oli ollut.

Vietimme kuopuksen 2-vuotissynttäreitä muumiteemalla ja koulut alkoivat. Kolmonen aloitti samalla eskarin ja kaksivuotias päiväkodin. Jännitin sitä etukäteen, mutta aloitus sujui hienosti. Otolla oli töihinpaluu, mutta samalla meillä alkoi kypsyä ajatus, että ehkä uskallamme sittenkin perustaa sen yhteisen yrityksen vielä tänä vuonna. Kävimme myös lasten kanssa Vuosaaren huipulla.

Syyskuu

Toinen meidän perheen juhlakuukausi on syyskuu ja silloin juhlitaan niin minun, esikoisen kuin mun äidinkin synttäreitä. Tänä vuonna juhlapäiviin liittyi erityinen jännitys ja pelko, sillä mun äidin yli vuoden odottama leikkaus oli buukattu minun ja esikoisen synttäreiden välissä olevalle päivälle. Äiti oli jo leikkaussalissa kaikki valmiina, kun leikkaus pitikin yllättäen peruuttaa kiireellisemmän potilaan vuoksi. Tämä oli lopulta onni onnettomuudessa, mutta silloin ei sitä vielä tiedetty.

Otto piti mulle synttäripäivänä Yes dayn, eli sanoi kaikkeen mulle kyllä. Meillä oli niin hauska päivä (tai heh ainakin mulla oli, kun sain päättää kaikesta). Olimme aivan ihmeissämme siitä, että esikoinen täytti jo 12 vuotta. Miten voi olla mahdollista!

Lokakuu

Äidin leikkaus siirtyi syyskuulta lokakuun 10. päivään ja sitä päivää odotimme pelonsekaisin tuntein. Leikkauspäivänä sain soittaa kello viiden jälkeen illalla sairaalan osastolle ja kysyä miten leikkaus oli sujunut, ja kun vihdoin soitin ja sain kuulla kaiken mitä oli tapahtunut, olin todella järkyttynyt ja lamaantunut. Saimme roppakaupalla lisää huolta, komplikaatioista jollaisia en ollut osannut edes pahimmissa painajaisissani kuvitella. Seuraavana päivänä uuden leikkauksen jälkeen huoli helpotti hieman, mutta parin päivän toipumisen jälkeen äidin vointi romahti täysin ja hän joutui uudelleen teholle. Ajoimme Ouluun äidin luokse ja vietin monta päivää äidin kanssa siellä. Kukaan ei voinut luvata, että äiti toipuu ja vielä yksikin uusi romahdus olisi tarkoittanut, että hänellä ei ole enää mahdollisuuksia kotiutua ja elää itsenäisesti.

Pelko ja epätietoisuus oli hirveää, mutta jostain äiti löysi vielä voimaa ja tahtoa toipua. Pikkuhiljaa hän alkoi palautua omaksi itsekseen ja pääsi pois teho-osastolta. Edessä oli pitkä tie toipumiseen, mutta ainakin oli toivoa. Se viikko Oulussa sattui juuri syysloman ajaksi, mikä oli hyvä. Lapset saivat viettää Oton ja mun tädin ja serkun kanssa syyslomaa sillä aikaa kun minä olin ollut sairaalalla. Kotiin palattuamme kerroimme somessa, että olimme perustaneet Oton kanssa yhteisen yrityksen ja Otto jäi pois palkkatöistä. Kuukausi oli täynnä töitä ja olin melko uupunut kaikesta. Kaikki stressi purkautui fyysisenä oireina. Pikkuhiljaa näin, että äiti alkoi oikeasti toipumaan ja huoli helpotti vähän. Ei ollut mitään tietoa kuinka pitkä aika sairaalassa vierähtäisi, mutta oli kuitenkin se toivo, että hän sieltä vielä kotiin pääsee.

Marraskuu

Laitoimme joulukuusen heti marraskuun ensimmäisinä päivinä ja se toi valoa synkkyyden keskelle. Pyhäinpäivänä veimme ensimmäistä kertaa kynttilän mummun lisäksi myös papalle ja muille läheisille. Lumi toi joulukuusen lisäksi valoa ja oli ihana nähdä miten taapero nautti talviulkoilusta. Odotimme kovasti esikoisen kanssa reissua, josta oli puhuttu pitkään: matkustimme kahdestaan Amsterdamiin hänen 12-vuotissynttärimatkalle. Se matka oli ihana hengähdystauko kaikesta. Nautimme toistemme seurasta, kävimme Anne Frankin talossa, söimme herkullisissa ravintoloissa, kiertelimme putiikeissa ja kävelimme kauniita kanaalien rantoja pitkin. Juttelimme kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja fiilistelin sitä, miten uskomattoman ihana 12-vuotias me ollaan kasvatettu. Vielä enemmän fiiliksissä olen siitä, että jokainen meidän lapsi pääsee kokemaan samanlaisen reissun täyttäessään 12 vuotta.

Äiti oli koko marraskuun sairaalassa, mutta edistyi siellä hienosti. Olin ja olen niin ylpeä hänestä. Kotiin pääseminen alkoi loppukuusta näyttää jo mahdolliselta ja todennäköiseltä melko piankin.

Joulukuu

Teimme perinteisen perhejoulukalenterin tonttuoviversiona, eli tonttu toi aina yön aikana tonttuoven postilaatikkoon viestin, mitä päivän luukusta löytyisi. Äiti pääsi kotiin sairaalasta, mikä oli samalla helpotus ja kauhistus. Nyt piti vain luottaa, että hän pärjää itse. Vietimme itsenäisyyspäivää ja kävin yhden yön reissulla Tampereella meidän 10-vuotiaan kanssa. Kävimme myös koko perhe Tampereen Muumi-museossa. Joulua edeltävät viikot kiisivät ohi valtavalla nopeudella ja olivat todella työntäyteiset. Lapsilla oli myös upeita esityksiä harrastusten joulunäytöksissä. Joululoma tuli todella tarpeeseen ja vietimme ihanan joulun yhdessä läheisten kanssa. Välipäivinä näimme ystäviä ja kävimme mm. Turussa. Vietimme Oton kanssa myös ihanan treffipäivän ja kahdenkeskisen yön ensimmäistä kertaa sitten kuopuksen syntymän. Se oli ihanaa.

Vuoristoratavuosi 2023 oli vuosi, jonka aikana toteutui monta suurta unelmaa, mutta myös vuosi, jona koettiin valtavan suuria pelkoja ja suruja ja saatiin niitä puheluita, joita kukaan ei halua saada. Vuosi, jona heräsin keskellä yötä siihen, kun sairaalasta soitetaan, että nyt täytyy varautua ihan mihin tahansa ja seuraavat tunnit näyttävät miten käy. Kohtasin tänä vuonna vanhat traumat kävellessäni samoja OYSin käytäviä kuin silloin 14-vuotiaana, kun äiti sairastui ensimmäistä kertaa. Samat tunteet, pelko ja epätietoisuus, tismalleen samassa ympäristössä. Se ei ollut helppoa.

Olen kuitenkin valtavan onnekas, kun kaikesssa mitä ikinä onkin tapahtunut, on mun vierellä ollut Otto ja tukena maailman paras perhe. En ole kertaakaan ollut yksin, en ole joutunut pelkäämään yksin tai  suremaan yksin. Se on niin iso voimavara ja se on niin paljon enemmän kuin mitä mulla 14-vuotiaana oli. Olen niin valmis sanomaan heipat tälle vuodelle kuin vain voi olla.