Luistelemassa Jääpuistossa & muita lomakuulumisia

05.01.2019

Niin se lasten joululoma on vaan humpsahtanut ohi ja nyt on enää huominen sunnuntai ennen kuin koulu taas jatkuu. On ollut ihanaa kun lapset ovat olleet kotona! Mun vuoden alkua on varjostaneet edelleen päänsäryt ja migreenit, tosin eilen ja tänään olen viimein saanut olla ilman niitä kunnolla. Se on niin tylsää, kun aina välillä migreeni iskee pidemmäksi aikaa, mutta onneksi on sitten yleensä taas pitkän aikaa myös pois. Puolet lasten lomasta meni päänsäryssä, joten ei päästy tekemään ihan niin paljon kaikkea hauskaa kuin etukäteen toivoin. Toisaalta ollaan otettu tosi rennosti koko perhe, eikä olla suoritettu lomaa, vaan sekä levätty että touhuttu kivoja asioita.

Isot tyypit ovat olleet kavereiden luona yökylässä yhden yön, ja päässeet heidän kanssa uimaan. Ollaan käyty mun äidin ja lasten kanssa Oodissa ja ulkoilemassa. Ollaan tutustuttu uusiin ystäviin ja käyty leikkitreffeillä. Ollaan vietetty uusi vuosi ystävien kanssa yhdessä. Eilen me käytiin myös Jääpuistossa luistelemassa isojen tyttöjen ja mun ystävän Pauliinan kanssa. Lapset ovat leikkineet paljon naapurin lasten kanssa ulkona, ja ollaan myös katsottu paljon leffoja. Aika ihana loma mun mielestä, ja kuulemma myös lasten mielestä. Se onkin tärkeintä.

Vietettiin sellaista isojen tyttöjen päivää perjantaina, kun käytiin eka leikkitreffeillä ja sitten mentiin luistelemaan ja kaakaolle. Lapset nauttivat tosi paljon siitä, kun vietettiin muutama tunti vain ”isojen kesken”. Toisaalta, sitten kun pikkusisko ja Otto liittyivät meidän seuraan, oltiin kaikki ihan onnesta soikeana. Kyllä sitä vaan ehtii muutamassakin tunnissa tulla ikävä, ja on ihana katsoa miten kaikkien lasten kasvot loistavat, kun he saavat kaikki olla yhdessä ja halia.

Me oltiin Jääpuistossa ekaa kertaa ja kokemus oli vähän ristiriitainen. Luistelu oli suht edullista (6€/aikuinen & 3€ lapsi), jää oli tietysti hyvässä kunnossa ja miljöö aivan ihana, mutta toinen pukuhuone oli kokonaan kiinni ja luisteluharjoitteluun tarkoitettuja telineitä oli käytössä vain neljä, vaikka pieniä luistelijoita oli hurjasti enemmän. Olin kuullut aiempina vuosina, että telineitä on paljon enemmän, ja pukuhuoneitakin on ennen ollut käytössä kaksi, joten se oli vähän harmi. Lisäksi jäin kaipaamaan lukollisia kaappeja, joihin tavarat voisi laittaa luistelun ajaksi, nyt ne piti joko ottaa kentän reunalle ja tuijotella niitä, tai jättää ne avonaiselle hyllylle minikokoiseen pukuhuoneeseen johon pääsee kuka tahansa. Eihän niitä kaappeja tietysti ole missään kaupungin ilmaisilla jäilläkään, mutta silloin kun maksaa kokemuksesta niin ne toisivat mukavasti lisäarvoa luistelun hinnalle, vaikka toimisivatkin kolikkopantilla tms.

Muuten kokemus oli kyllä ihana ja me kaikki nautittiin ulkoilusta ja luistelusta niin paljon! Luisteltiin melkein pari tuntia ja luistelun jälkeen lapset jäivät vielä kiipeilemään aivan jättimäiseen lumikasaan luistelukentän laidalle. Oli ihanaa nähdä, miten niin lyhyessä ajassakin taidot karttuvat niin paljon. Tänä talvena tullaan varmasti käymään luistelemassa useamman kerran, kun se on isojen kanssa niin iisiä jo.

Tänään me vietettiin vielä Lapset päättää -päivää, joka oli aika mahtava lopetus lomalle. Siitä tulee oma postauksensa vielä, koska päivä oli jälleen kerran aivan ihana ja yllättävä! Ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti teillä on ollut ihana vuoden alku!