Heinäkuussa saimme käyttöömme aivan uusiksi remontoidun harmaan unelmakeittiön. Nyt käyttökokemusta on karttunut jo muutaman kuukauden verran ja kaikki tavarat ovat löytäneet omat paikkansa. Keittiössä on kokattu isolla porukalla ja ollaanpa me järjestetty pienet (ja porrastetut) synttäritkin. Kaapit, laatikot, laitteet ja toiminnot ovat tulleet tutuksi. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on meidän unelmien keittiö, joka vastaa meidän kaikkia tarpeita. Siellä ei ole mitään mitä me ei tarvita (kuten vaikka kuivauskaappia) ja siellä on kaikki mitä me tarvitaan.
Ihan ensimmäisenä voisin aloittaa kodinkoneista. Me ostimme kaikki uudet isot kodinkoneet, pienkoneet sen sijaan säilytimme samana, sillä ne menivät kaikki aamiaiskaappiin piiloon. Mutta astianpesukone, höyryuuni, jääkaappi, pakastin ja induktioliesi integroidulla aktiivihiili-liesituulettimella meille tuli uutena Siemensiltä remontin yhteydessä. Me ollaan oltu niihin erittäin tyytyväisiä. Näin parin kuukauden jälkeen ei edelleenkään olla testattu ihan kaikkia hihifstelyominaisuuksia, joita esimerkiksi uunissa ja liedessä on, mutta arkikäytössä kaikki perusjutut on kokeiltu.
Parasta on se, että liedellä levyn saa kuumaksi alle minuutissa. Se nopeuttaa arkista ruuanlaittoa älyttömästi. Samoin se, että uuni lämpenee tosi nopeasti. Kiertoilmauuni paistaa tasaisesti ja nopeasti vaikka kolme pellillistä ruokaa kerralla. Tällä viikolla ajateltiin testata ensimmäisen kerran uunin pyrolyysipuhdistusta, sillä meillä kävi leipoessa niin, että yhdestä kakusta valui uunin pohjalle hulluna nestettä ja täytettä ja huomattiin se vasta paistoajan lopuksi. Täytyy raportoida siitäkin sitten, että miten toimi.
Jääkaappi ja pakastin toimivat mainiosti molemmat. Jääkaappi on aavistuksen pienempi kuin meidän vanha (koska se on integroitu) ja siihen on pitänyt hieman totutella, että on oppinut järjestämään sen uudella tavalla aina silloin kun on juuri tehnyt viikon ostokset. Mutta toisaalta, tässä jääkaapissa on paljon fiksummin jaettu tila ja hyllyjä on enemmän, ne ovat vain hieman matalampia. Aina ollaan saatu kuitenkin kaikki hyvin mahtumaan. Pakastimessa on vielä hyvin tilaa, eikä me muutenkaan mitään superpakastajia ollakaan, eli pakastin ei koskaan ole yhtä täynnä meillä kuin jääkaappi.
Sen jälkeen kun lisäsimme seinähyllyn keittiön päätyseinälle, on kaikelle ollut looginen oma paikka. Juomalasit ovat kätevästi heti vesihanan vieressä, missä niitä tarvitaankin. Samoin kastelukannu, vesikannu ja muutama maljakko kukille. Viini- ja skumppalasit meillä on sen sijaan yläkaapissa, kun niitä tarvitaan melko harvoin, lähinnä vain juhlaillallisilla tai äitienpäiväbrunssilla. Ne voi ihan hyvin ottaa sieltä ylhäältä silloin. Yläkaapeissa on myös vähemmän käytettyjä maljakoita, juhlakoristeita sekä juhla-astioita, kuten kakkukupuja, kakkuvateja ja muita.
Uunivuoat, leikkuulaudat ja patakintaat olemme sijoittaneet kätevästi heti uunin alle, jotta nekin ovat käden ulottuvilla. Samoin ruoan säilytysastiat, kakkuvuoat ja leivontakulhot ovat kaapissa uunin yläpuolella. Ja folio, kelmu ja leivinpaperi löytyvät kätevästi myös uunin alta.
Meillä on itse asiassa aika vähän keittoastioita (2 kattilaa, 1 iso pannu ja 1 lettupannu), koska meidän vanhat kattilat ja yksi vanha pannu eivät sopineet uuden lieden kanssa yhteen. Tänne muutettuamme ostimme yhden uuden keskikokoisen kattilan ja ollaan huomattu, että me tullaan näillä toimeen aivan riittävästi. Jouluna voi olla, että kaipaisi enemmänkin astioita, mutta onneksi tänä vuonna me vietetään jouluaattoa muualla kuin kotona, niin lisä-keittoastiat on sitten vasta 2021 joulun ostoksia aikaisintaan.
Keittoastioiden kanssa lieden alapuolella ovat myös mausteet. Tasolla lieden vieressä on ne eniten käytetyt, suola, pippuri, oliiviöljy ja valkoviinietikka. Ostimme mausteille kesällä oikein purkit Ikeasta, että ne saa nätisti esille. Mutta edelleen meillä on valmiiksi pestyt purkit tyhjillään ja mausteet pusseissa laatikossa. Otan tämän projektiksi sitten joskus, mutta yllättäen aina tulee mieleen miljoona muuta asiaa, jotka täytyy hoitaa ennen sitä.
Melkein kaikki kuivaruuat meillä on aamiaiskaapissa tai aamiaiskaapin alla olevissa kahdessa suuressa vetolaatikossa. Vetolaatikoista ylälaatikon sisällöt on järjestelty pienten säilytyslaatikoiden avulla osioihin, mikä tekee siitä todella paljon siistimmän. Ylälaatikossa on esimerkiksi kahvi, tee, leivät (kuvassa olivat lopussa, mutta yksi laatikko normaalisti varattu niille), leivontatarvikkeet, lasten pastillit, puurohiutaleet ja granolat, sekä pieni herkkulaatikko, jossa nyt on pähkinöitä, poppareita ja keksejä, sekä rusinoita. Pitäisi samanlaiset laatikot hommata vielä alalaatikkoonkin, niin saisi kaikki pastat, riisit, nuudelit, pavut ja säilykkeet ojennukseen. Rakastan sitä, että koko laatikon sisällön näkee kerralla, eikä mitään jää piiloon. Olen huomannut, että tämä vähentää jo nyt ruokahävikin syntymistä, kun asiat eivät unohdu jonnekin kaapin ylähyllylle tai taakse.
Aamiaisastiat eli kulhot, kahvikupit ja leipälautaset meillä on aamiaiskaapissa. Ruokailuvälineet sekä paistolastat ja kauhat meillä on vetolaatikossa heti lieden vieressä. Sen alapuolella olevassa laatikossa on vielä jotain kuivaruokia ja säilykkeitä. Meille kertyy joskus mun työn puolesta kerralla esimerkiksi isompi satsi samaa elintarviketta ja yleensä annetaan niitä myös ystäville tai läheisille ja olen lahjoittanutkin niitä välillä eteenpäin, mutta sellaiset, jotka säilyvät ikuisuuden ja tulevat varmasti vuosien saatossa käytettyä (kuten vaikka suola) me säästetään itselle. Ajattelin vaan mainita, jos joku ihmettelee mihin me tarvitaan esim. kuutta pakettia samaa suolaa.
Muut kuin leipälautaset meillä on taas kivitason toisella puolella kahdessa laatikossa, niin sieltä on helppo ottaa lautasia ja kattaa pöytä, kun on pöydän lähellä.
Lisäksi baaritason vieressä alalaatikossa on muoviastioita, kuten mukeja ja vesipulloja lapsille. Meillä nuorimmainen ei yllä vielä ottamaan lasia seinähyllyltä, mutta hän yltää onneksi muovimukeihin, jos haluaa ottaa itse vettä hanasta. Sen yläpuolisessa laatikossa on mun työjuttuja aivan sikin sokin, laatikko suorastaan pursuilee, siksi siitä ei ole kuvaa. Siellä on kaikki mun tärkeät paperit, monet laitteet ja laturit yms. Pitäisi siivota, niin voisi kuvata senkin. Teen töitä aina kivitasolla joko sen ääressä seisten tai baarijakkaralla istuskellen. Ihan sopiva työpiste mulle ja selkä pysyy suorana töitä tehdessä.
Jätteiden lajittelu hoituu meillä sekä pesualtaan alla olevissa neljässä astiassa että sitten kodinhoitohuoneessa olevissa kahdessa isossa astiassa, joihin kerätään pullot ja kartonki. Pesualtaan alla lajittelemme sekajätteen, muovipakkaukset, lasipurkit ja metallipakkaukset. Jätteiden lajittelua helpottamaan meillä on aikeissa ostaa pihalle oma biojätekompostori, mutta ei olla vielä tutustuttu aiheeseen riittävästi, että olisimme osanneet tehdä ostopäätöksen. Meillä on pihalla ainoastaan naapurin kanssa yhteinen sekajäteastia, eli muut jätteet kiikutamme rinki-ekopisteeseen ja biojätteelle ei tällä hetkellä ole paikkaa erikseen. Siksi kompostori on ehdottomasti tarpeellinen. Jos teillä on kokemuksia jostain hyväksi havaitusta biojätekompostorista, niin vinkatkaa ihmeessä!
Ollaan oltu tosi tyytyväisiä myös hanaan ja pesualtaaseen, sekä tietty tuohon meidän seinävalaisimeen! Se toimii muuten loistavana ilmapallo-telineenä, siihen saa kaikki synttärikoristeet kiinnitettyä kätevästi. Ei tarvitse enää sählätä teippien kanssa tai kiipeillä kiinnittämään verhotankoon jotain. Super hyvä! Ja vielä yksi aika olennainen osa meidän keittiötä on käymättä läpi, nimittäin kivitaso. Se oli arvokas ja nosti keittiön hintaa melkoisesti niin asennuksen kuin materiaalinkin osalta, mutta kaiken sen väärti. Siihen ei jää jälkeäkään, kaikki lika lähtee helposti pyyhkimällä. Ja mä vaan rakastan sitä, se oli täydellinen viimeinen silaus tälle keittiölle.
Sellaiset keittiöanalyysit! Kyllä mä vaan hykertelen tyytyväisyydestä aina kun saan häärätä täällä. Ja olen mm. innokkaasti imuroinut ja pyyhkinyt kaikki laatikot ja kaapit jo pari kertaa, kun se on niin ihanan helppoa. Ja nuo keittiökalusteiden mukana tulleet pohjamuovit laatikoihin on tosi hyvät, kun ne saa irroitettua ja pestyä tarvittaessa helposti. Helppo pitää keittiöstä hyvää huolta. Tykkään! Kaikki vastaa meidän tarpeita.