Huomenna lapset saavat päättää

30.07.2018

Joskus ollaan puhuttu Oton kanssa, miten hauskaa olisi taas pitkästä aikaa viettää sellainen päivä, että lapset saavat päättää kaikesta. Pidettiin viimeksi sellainen joskus ennen kuopuksen syntymää, joten siitä on hujahtanut ihan hullun pitkä aika. Lapset ovat kasvaneetkin varmaan kilometrin siitä, kun viimeksi pidettiin sellainen, ja lisääntyneet tietysti yhdellä.

Tänään illallisella me juteltiin lasten kanssa kompromissien tekemisestä, toisten huomioimisesta ja siitä, miten tehdään päätöksiä yhdessä. Siinä keskustellessa jotenkin välähti, ja ehdotin vaivihkaa Otolle, että josko me pidettäisiin huomenna Lapset päättää -päivä. Otto sanoi heti, että no mikä ettei! Mikä oikeasti voisi olla parempi tapa harjoitella kompromissien tekemistä, yhdessä päättämistä ja toisten huomioimista käytännössä ja mukavalla tavalla, kuin suunnitella yhdessä siskon kanssa kokonaisen päivän ohjelma koko perheelle! Ehtona päivän pitämiselle oli, että kaikki päätökset pitää tehdä yhdessä ja yhteisymmärryksessä, eikä kumpikaan saa yksin määräillä. He suostuivat ilomielin.

Isot tytöt olivat aivan hurjan innoissaan, ja alkoivat heti suunnittelemaan ja miettimään, mitä me voitaisiin tehdä yhdessä ja mitä syödään aamupalaksi. He ovat olleet nyt yhdessä kesälomalla kahdeksan viikkoa, ja alkaa huomata, että välillä he ovat jo vähän kyllästyneitä toisiinsa. He puhuvat joka päivä siitä, kuinka odottavat jo koulun ja päiväkodin alkua ja ikävöivät kavereita, jotka ovat olleet reissussa.

Ollaan huomattu, että viimeisen parin viikon ajan sisarusten välisiä kahnauksia on ollut tavallista enemmän. Siksi ajattelin, että joku tällainen yhteinen kiva ”projekti” voisi saada heihin vielä intoa ja hyvää fiilistä toisistaan ja yhdessä olemisesta, niin ei tunnu koulun ja päiväkodin odottelu niin pitkältä.

Tämä huomisen päivän suunnittelu tuntui onneksi sujuvan heiltä hyvin, ja he näyttivät löytävän heti yhteisen sävelen. Mua oikeasti vähän jännittää, että mitä he huomiselle keksivät! He miettivät myös, että millainen päivä meillä olisi huomenna, jos pikkusisko saisi päättää kokonaan yksin. Kuulemma me syötäisiin pelkkää puuroa aamupalaksi, kerättäisiin ihan hirveän paljon kiviä, syötäisiin lounaaksi ja päivälliseksi maissia ja iltapalaksi mansikoita, katsottaisiin kissavideoita, metsästettäisiin leppäkerttuja kädelle, luettaisiin muumikirjoja ja käytäisiin uimassa. Aika hyvin he tuntevat taaperoikäisen siskonsa, sillä juuri tällaista päivää olisin itsekin odottanut, jos 1v5kk olisi ollut puikoissa.

Lapset tietävät, että huominen ei ole mikään pelkkien huvipuistojen, lelukauppojen, glitterin ja roskaruuan päivä, eivätkä he aio suunnitella samalle päivälle Hoplopia, Lintsiä, museoita, lelujen ostamista, uimista ja Korkeasaarta. Heillä tuntui olevan ihan realistinen käsitys siitä, että joku yksi tällainen aktiviteetti voitaisiin päivään mahduttaa, ja sitten he miettivät kaikkia pienempiä yksityiskohtia, kuten ehkä banaanilettuja aamupalaksi ja pikkulegoilla rakentelua yhdessä puuhasteluksi.

Mutta saa nähdä, he menivät puoli tuntia sitten nukkumaan, ja aika pitkään kuului kuiskuttelua huoneesta, ja välillä pientä kiherrystäkin tänne alas asti. Mitähän ihmettä he ovat keksineet? Niin siistiä! Huomisesta tulee varmasti tosi ihana päivä, ja kerron mielelläni, millainen meidän päivästä sitten tuli, lasten luvalla tietysti! Luulen ainakin, että he toivovat, että äiti ei tee huomenna yhtään töitä, joten huomenna taitaa olla mullakin vapaapäivä. Se todellakin kelpaa.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Mitä luulette, että teidän lapset keksisivät, jos saisivat päättää kaikesta? Tai mitä olette tehneet, jos olette viettäneet lapset päättää -päivää?