Syksyllä otin anonyymikommentoinnin pois päältä, koska kyllästyin kuuntelemaan sitä kaikkea lokaa jota mun niskaan päivittäin heitettiin. Päätös oli parhaita, joita bloggaamisen aikana olen koskaan tehnyt, blogin kirjoittelu muuttui taas ahdistavasta puuhasta ihanaksi kun ei tarvinnut miettiä että mitä kuraa sinne kommenttiboxiin on tällä kertaa ilmestynyt. Silti jäin kaipaamaan niin monen mukavan anonyymikommentoijan kommentteja, jotka usein piristivät päivää. Minulla oli myös ikävä keskustelua, sitä keskustelua joka on koko tämän yli puolentoista vuoden ajan ollut se suola ja sokeri, kirsikka kakun päällä tässä blogissa. Mielipiteiden innokasta vaihtoa puolin ja toisin. Teräviä huomioita, lukuisia tarinoita ihanien lukijoiden elämästä ja arkipäivästä, kokemusten jakamista. Mä en haluaisi että mun blogista puuttuu se keskusteluosio täysin, sillä vaikka kehuvat ja iloiset kommentit ovatkin upeaa luettavaa eikä niihin kyllästy koskaan, on mukavaa tietää myös herättäneensä ajatuksia ja käynnistäneensä keskustelua jostain ajankohtaisesta aiheesta. 15 720 julkaistua kommenttia, viisitoistatuhatta ajatusta on mun blogissani jo jaettu, niin hyvässä kuin pahassa. Ilman anonyymikommentointia määrä olisi varmasti tuhansia pienempi, enkä tosiaankaan voi kieltää etteikö minua harmittaisi se että kommentit vähenevät ainakin puolella kun eston laittaa päälle. Mutta valitettavasti en näe muuta ratkaisua kuin estää anonyymikommentoinnin jälleen kerran.

              Mä en ole saanut mitään niin hurjan törkeitä, ilkeitä tai inhottavia kommentteja tämän vapaan kommentoinnin aikana kuin joskus aikoinaan, mutta en keksi yhtäkään syytä miksi mun pitäisi päivästä toiseen jaksaa iloisen asiallisesti vastata vaikkapa täysin provomielessä esitettyihin loukkaaviin kysymyksiin tai uteluihin meidän yksityisasioista. Sydänverta en vielä ole joutunut vuodattamaan, enkä niin aio joutua tällä kertaa tekemäänkään, sen verran olen viisastunut. Sen näkee kommenteista jo nyt että niiden sävy muuttuu vain ilkeämmäksi kokoajan ja en halua ottaa sitä riskiä että joku laukoo taas jotakin niin typerää että uhraan sille jopa kyyneliä tai edes pahoitan mieleni. Anonyymikommentoinnin sallimisen piti olla vain yhden postauksen etuoikeus, nimenomaan keskustelun herättämiseksi, mutta myönnän että jäin taas koukkuun siihen että kommentteja tuli paljon. Onhan se mieltä hivelevää kun kommenttiboxissa lukee viiden sijaan viisikymmentä tai sata ja saa lukea roimasti enemmän ihmisten mielipiteitä ja kertomuksia. Siksi annoin tämän jatkua, vaikka niitä inhottavaan sävyyn laitettuja kommentteja tuli jo heti alusta asti ja päätös oli selkeästi virhe.

                     Mä häviän itse paljonkin siinä että estän kommentoinnin teiltä anonyymeiltä, yllämainittujen syiden ja sen lisäksi että teidän kaikkien mukavien tyyppien ihanat jutut jäävät lukematta, mä joudun myöskin pelkäämään sitä että ilkeät spekulaatiot meidän yksityisasioista leviävät av-palstoille joita mun ei itse olekaan niin helppo kontrolloida. Viimeksi tuon eston aikaan luin mm. yhtäaikaa spekulaatiota siitä että olenko raskaana vai en, siitä että olen lihonut jumalattomasti ja siitä että olen liian laiha – kaikki samaan aikaan ja kaikki silloin kun raskaus ei näkynyt millään tavalla eikä mun paino tai ulkonäkö muutenkaan ollut muuttunut mitenkään kuukausiin. Lukuisista ilmiannoista huolimatta kesti silti  viikkoja ennenkuin keskusteluketju poistui palstalta. Jokainen itse raskaanaollut osaa kuvitella miten pahalta tuntuu kun omaa erittäin aikaisessa ja epävarmassa vaiheessa olevaa raskautta retostellaan julkisesti, ei todellakaan hyvältä. Raskaus on ehkä yksityisin asia jota maailmasta löytyy ja siitä pitäisi saada kertoa tasan silloin kuin itse haluaa. Ei ainakaan silloin kun joku valopää, joka on kuullut asiasta joltain kumminkaimantutuntoverilta, joka on kuullut asian ihmiseltä, jolle itse olen asian luottanut vaikkei olisi selkeästi pitänytkään, päättää sitä alkaa jakelemaan  ikävään sävyyn anonyymisti keskustelupalstalla.  

                  Mutta vaikka tässä onkin myös huonot puolensa, mä oon päässäni edelleen punninnut ne hyödyt suuremmiksi. Vaikka joudunkin pelkäämään mitä tämän jälkeen löydän mahdollisesti liikenteenlähteistäni bloggerissa (ehkä sen pahamaineisen vauva-lehden av-palstan taas, ehkä demi.fi:n) mä en ainakaan joudu päivittäin, tai joka kerta kun bloggerin avaan lukemaan edes sitä yhtä ärsyttävään sävyyn kirjoitettua kommenttia, enkä myöskään pelkäämään että mun silmille pamahtaa joku törkeä loukkaus. Kommenttienvalvontaa kun mun on pakko seurata itse kokoajan mutta palstat voin sentään onneksi halutessani jättää lukematta. Mun ei myöskään tarvitse vastata typeriin, täysin vittuilumielessä laitettuihin kysymyksiin eikä perustella kenellekään miksi mä haluan meikata vaikka olisin vain kotona tai miksi juon kupillisen kahvia päivässä, nämäkin asiat kun esimerkiksi ovat jonkun mielestä suorastaan verrattavissa rikollisuuteen.

                    Mua harmittaa aivan hirveästi teidän ihanien tyyppien kommenttien poisjäänti, varsinkin kun teidänkin maineenne samalla tahriintuu vaikka niitä inhottavia anonyymejä ei olekaan kuin pari valittua. En oikeastaan edes tiedä kumpi olisi pahempaa, se että ilkeitä anonyymejä olisi monta vai tämä nykyinen tilanne jossa ilkeät kommentit tulevat usein ryppäinä, samasta ip-osoitteesta muutaman minuutin sisällä. Onko kauheampaa se että on yksi vaikeasti pakkomielteinen vai se että on monta jotka haluavat tahallaan ”vähän ärsyttää”?  En tiedä, enkä varmastikaan tule koskaan saamaan siihen vastausta. Mutta näillä mennään, en tiedä haluanko anonyymien kommentointioikeutta palauttaa enää kun tämä(kään) kokeilu ei sujunut asiallisissa merkeissä. Toivon siis taas kerran että te mukavat tyypit jaksatte nähdä sen vaivan että luotte itsellenne Google-tilin ja tulette kommentoimaan kuten ennenkin ja lisäksi toivon että ymmärrätte mun päätöksen!                     

Eilinen ravintolareissu olikin aika spektaakkeli metrolakon ja hurjan kylmän ilman vuoksi! Meidän matka ravintolaan joka olisi normaalisti n. 20 min matkan päässä kesti yhteensä 1,5 tuntia kun piti käyttää korvaavaa bussilinjaa metron sijasta, paluumatka kesti suunnilleen ”vain” tunnin kun paluumatkan bussi ei ollut ihan niin hidas ja mennyt ihan yhtä väärää reittiä kuin menomatkan bussi. Oli ehkä hieman turhauttavaa käyttää matkoihin yhteensä 2,5h kun normaalisti niihin olisi yhteensä mennyt reippaasti alle tunti! Vaikka Helsingin metro yhdellä hieman haarautuvalla linjallaan on esimerkiksi länsinaapurimme pääkaupungin Tukholman metroon verrattuna aika surkuhupaisa, huomaa sen tarpeellisuuden kyllä tälläisinä viikonloppuina paremmin kuin hyvin ja muistaa taas vähän arvostaa metrolinjankin olemassaoloa. Mutta ehkäpä teitä ei niin kovasti kiinnosta meidän matkustustavat vaan voisin kertoa vaikka meidän viikonlopusta vähän muutenkin! Kreikkalaisessa ravintolassa oli mielettömän hyvää ruokaa ja parasta seuraa, ilta oli siis oikein onnistunut! Tiara vetäisi bussimatkan aikana hyvät päikkärit ja olikin koko ravintolareissun ajan kuin naantalin aurinko houkutellen vieraiden pöytien täditkin ihastelemaan itseään.

                 Kyllähän mä itsekin tiedän että Tiara on hurmaavan valloittava tyyppi ja varmasti varastaa monien sydämen, eikä mua ollenkaan haittaa keskustella mun tyttären ihanuudesta tuntemattomienkaan ihmisten kanssa. Mutta varsinkin näin flunssa-norovirus-mikälie -tautikautena mun mielestä olisi ihan mukavaa jos kaikki eivät tulisi kysymättä lääppimään Tiaran naamaa  tai hipelöimään ahkerasti sormiruokailua harrastavan ipanan kätösiä. Eilenkin ensin bussissa muutama mummeli hiplasi Tiaran naamaa ja sitten ravintolassa parikin kertomansa mukaan itsekin n. varhaisteini-iässä olevan mukulan hieman terästetyltä glögiltä tuoksahtavaa äitiä tuli ensin ihastelemaan Tiaraa ja sitten paijaamaan sen naamaa ja ottamaan kädestä kiinni ja kaiken tämän loppuhuipennuksena vielä kysyivät saako Tiaraa ottaa syliin! Olenkohan mä ihan hysteerinen vai ärsyttääkö jotain muutakin äitiä se kun tuntemattomat hipelöivät heidän lapsiaan täysin kysymättä? Kyllä mä sen ymmärrän että vaikkapa vauvakerhossa kaikki lapset leikkivät keskenään ja syövät samoja leluja eikä siinä mitään, mutta että aikuiset ihmiset  tulee toista tökkimään! Apua, mikähän näissä sunnuntaipäivissä on kun ne saavat mut tällä tavalla paasaamaan? Nyt kyllä on pakko siirtyä vähän iloisempiin juttuihin ja laittaa muutama kuvakin eilisillalta! Mun ja Oton yhteiskuvat ovat taas tapansa mukaan oikein onnistuneita mielenkiintoisia mutta onneksi edes ruoka-annokset näyttivät ja maistuivat hyvältä!

Tässäkin ravintolassa oli tietysti se perus lastenlista nakkeineen, lihapullineen ja ranskalaisineen, lihapullat onneksi olivat sentään samoja hyviä kreikkalaistyylisiä lihapullia kuin omassa alkupala-annoksessanikin, mutta ihmetyttää vain se vähän että miksei niitä iänikuisia ranskalaisia voi korvata vaikkapa kuorellisilla lohkoperunoilla tai perunamuusilla. No mutta Tiara tykkäsi kovasti ja se on pääasia! Neidille maistui myös mun tsatsiki ja Oton halloumijuusto oikein hyvin, ehkäpä ensi kerralla pitääkin tilata Tiaralle lastenlista-annoksen sijaan jokin alkupala-annos, ne kun ovat yleensä suhteellisen sopivan kokoisiakin tuon ikäiselle syöjälle! Syömisestä puheenollen, huomattiin tänään että Tiaralle on jossain vaiheessa ilmestynyt kaksi poskihammasta ylös! Ihmekään kun neiti popsii nykyisin jo isotkin ruokapalat oikein hyvin! Hauskaa miten Tiaralle on tulleet kaikki tähänastiset kahdeksan hammasta aina pareittain, nämäkin poskihampaat olivat kummallakin puolen yläleukaa ja tismalleen yhtä paljon puhjenneet ulos ikenistä, eli jo melkein kokonaan. Milloinkohan Tiaralle tulee lisää alahampaita kun niitä on tällä hetkellä siellä  vasta kaksi ja ylhäällä kuusi? No eikai niillä kiire ole vielä tullakaan mutta on hassun näköistä kun ylhäällä on jo yli puolet hampaista ja alhaalla ei vielä melkein ollenkaan! Loppukevennyksenä mulla on vielä kuvia meidän eiliseltä pulkkailureissulta ja muutama tonttukuva jotka vihdoin sain Tiarasta napattua ja tilattua joulukortitkin. Linssinsuojus on mahtava lelu Tiaran mielestä ja sen avulla sain tytsyn pysymään jopa pari minuuttia hymyillen paikoillaan!

Nyt mä painelen viimeinkin untenmaille! Mulla on parikin postausideaa takataskussa ja tuun heti postailemaan kunhan vain ehdin, toivottavasti mahdollisimman pi
an. Ensi torstaina maailman paras Netta saapuu meille muutamaksi päiväksi Jyväskylästä ja ohjelmassa on luvassa ainakin hurjasti joulushoppailua, hyvää ruokaa ja varmaankin myös naurua huvittaville vanhoille yhteiskuville alkaen vuodesta 2007. Hui, siitäkin on jo viisi vuotta! Mutta nyt siis hyvää yötä, ihanaa alkanutta joulukuuta ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Siitä taitaakin jo olla aikaa kun viimeksi mitään mielipidejuttuja blogissani kirjoittelin, mutta nyt kasvoi ärsytys niin suureksi että on ihan pakko vähän purkaa ajatuksia tänne! En tiedä johtuuko mun suuri ärtymykseni raskaushormoneista vai kiivastunko nyt aivan oikeastikin näin paljon tälläisestä asiasta mutta samapa tuo, nyt annan tulla tuutin täydeltä! Me oltiin siis tänään koko perhe keskustassa Aleksin joulukadun avajaisissa, tapahtumassa joka pienenä ja vähän isompanakin oli mulle todella tärkeä. Siitä alkoi jokavuotinen joulunodotus ja oli upeaa käydä morjenstamassa joulupukkia ja tonttuja. Ihmisvilinässä oli oma viehätyksensä, Joulukadun avajaiset oli (ja on edelleen) kyllä tapahtuma joka todella kerää kaikki helsinkiläiset samalle kadulle yhtä aikaa. Mun suuri järkytys tämänpäiväisestä tapahtumasta johtuu varmasti osittain siitä, että avajaisissa olen viimeksi ollut 2000-luvun alussa ollessani noin 10-vuotias ja silloin tapahtuma vielä tuntui odottamisen arvoiselta ja taianomaiselta. Ehkä latasin liian suuria odotuksia lapsuuden muistojen pohjalta, mutta totuus on se että avajaisista puuttui kaikki se joulun riemu ja tunnelma, mitä odotin ja minkä takia innoissani paikalle raahauduimme vaikka säätiedoite sadetta lupailikin.

                  Raflaava otsikko juontaa siitä, että mä en kertakaikkiaan voi ymmärtää mitä Angry Birdsit tekevät Joulupukin kulkueessa! Ihan oikeasti, kenen idea oli tuoda  nuo muutenkin jo totaalisen ylimarkkinoidut tuotteet joulukulkueeseen mukaan? Tapahtumassa oli toki paljon ulkomaalaisia turistejakin katsomassa joille linnut varmasti olivat ihan kiva lisänähtävyys, mutta eikö Joulupukissa ole jo tarpeeksi viehätystä turisteillekin? Angry Birdsit ovat oikein kattavasti edustettuina suunnilleen Suomen jokaisessa vähänkin suuremmassa kaupungissa ja  turistit kyllä varmasti löytävät lintuinnostukselleen Suomen reissulla vastinetta vaikkei niitä siihen kulkueeseen olisikaan otettu mukaan! Mun mielestä on vaan aivan järjetöntä liittää kaksi täysin toisiinsa liittymätöntä asiaa yhteen ja tehdä siitä mm. markkinointivideo. Niin, se video, katsokaapa tämä pätkä:

Kenen järjettömän typerä idea on, että ”Porot ovat karanneet ja Angry Birdsit pelastavat joulun jakamalla lahjat Joulupukin kanssa!”? Mun mielestä on ihan hirveää, että tuollaista soopaa tehdään ja videokin on selkeästi tehty lapset mielessä pitäen, mikä tekee siitä vielä kahta kauheamman. En mä ainakaan halua lapsilleni opettaa että Angry Birdsit ne pelastavat joulun vaan kertoa sitä oikeaa Joulun tarinaa tontuista, poroista ja Joulupukista joka reellä matkaa maailman halki. Mun mielestä tämä on suunnilleen Joulun raiskaus näin suoraan sanottuna! Joku voisi nyt tulla sanomaan, että ei oikeaan Joulusanomaan kuulu joulupukki vaan Luukkaan evankeliumin jakeet 1-20, mutta eiköhän me kaikki tiedetä että nykyisin Joulu suurimmalle osalle ihmisistä tarkoittaa nimenomaan tätä punavalkoista, tonttujenkirjavaa juhlaa ja se uskonnollinen puoli on useimmille vain sivuseikka. Näin ei varmasti aina ole ollut ja nyt mulla herääkin kysymys että tämänpäiväinen Joulukulkueko oli sitten suunnannäyttäjä sille miltä Joulu seuraavien vuosien saatossa alkaa näyttää? Joulun klassikkolaulut on uudelleensanoitettu jo Smurffien toimesta ja poroja ei enää tarvita kun lahjat jakavatkin Vihaiset linnut. Muutaman vuoden päästä Joulupukin pajassa työskentelee varmaankin Bakugan seuranaan Hello Kitty ja Joulupukki kyllästyy Joulumuorin pehmeän pullavaan olemukseen ja vaihtaa nuorempaan, olisiko joku Bratz-hahmoista kenties sopiva? Ihan oikeasti, eikö Joulu voisi olla se yksi asia maailmassa, jota ei tarvitsisi markkinoida piirroshahmojen avulla, vaan se kelpaisi ihan omana itsenään kuten aina ennenkin.

                Nyt ehkä poikkean hieman alkuperäisestä aiheesta, mutta mua on jo pidempään ärsyttänyt se kuinka ihan pienille lapsille tungetaan kaupallisia hahmoja joka tuutista ja siksi olen koittanut kyseistä tapaa itse välttää. Tiaralle Hello Kitty -pehmolelu on vain kissa ja Angry Birdsit kaupan hyllyllä lintuja siinä missä muutkin ja näin saa ollakin siihen asti että Tiara itse kiinnostuu jostakin hahmosta. Mä ymmärrän vanhemmilla lapsilla piirroshahmoinnostuksen, olinhan itsekin pienenä Marsupilamin ja Barbien perään eikä mulle kelvannut mikä tahansa nukke kun se oli oltava Baby Born, mutta juttu onkin siinä että löysin ne itse sitten kun olin sen ikäinen että aloin tarkkailla ympäristöä, telkkarin mainoksia ja Amon lelukuvastoa joulun alla. Kukaan ei niitä minulle tyrkyttänyt ellei sitten lähdetä isompien lasten suosikkilelujen takana vaikuttavaan markkinointikoneistoon. Nykyisin sensijaan monien vanhempien mielestä se tuntuu olevan tärkeää että jo pienellä taaperolla on oma suosikkihahmonsa ja mä en ymmärrä että miksi! Uskokaa tai älkää, Tiara oli puolivuotias kun sain blogiini ensimmäisen ”Mikä Tiaran suosikkipiirroshahmo on?” -kysymyksen. Puolivuotias! Tiara on nyt vuoden ja kaksi kuukautta, eikä sitä suosikkia onneksi ole vieläkään ja jos se musta on kiinni niin ei tule olemaan vielä vuosiin. 

                 Mä en ole mikään kaupallisuuden vastustaja todellakaan, näkeehän sen siitäkin miten innoissani osallistun vuoden pahimpaan kulutusjuhlaan joulukoristehankinnoillani ja joululahjainnostuksellani, mutta joku raja sentään mullakin on. Nykymaailma on kaupallinen ja se on mulle ihan okei, mutta jo maalaisjärkikin sanoo ainakin mulla sen että ei se kaupallisuus kuulu vauvoille tai taaperoille. Vauvojen ja taaperoiden kuuluu oppia liikkumaan ja ymmärtämään yksinkertaisia asioita, tietää mitä lehmä sanoo ja mikä on lusikka. Ei sitä mikä on tämän hetken IT-hahmo lelumarkkinoilla. Ymmärrän että Joulukulkueen kohderyhmään kuuluvat ennenkaikkea vähän isommat lapset kuin Tiara, sekä ne jo kertaalleen mainitut turistit, enkä nyt kokenutkaan Angry Birdsien mukanaoloa kulkueessa henkilökohtaisena loukkauksena pientä lastani kohtaan joka ei pahemmin koko kulkueesta vielä mitään ymmärtänyt, mutta Jouluperinnettä ne mun mielestä loukkasivat. Voipa olla, että ensi vuonna jää Joulukadun avajaiset käymättä ja me viritellään ihan omat joulukauden avajaiset kotosalla perinnejoulutunnelmineen. 

Mä kirjoittelen myöhemmin niitä kuulumisia lisää ja vähän kuviakin kulkueelta, varmaankin viimeistään huomenna, mutta siihen asti toivottelen ihanaa iltaa kaikille!

Täällä nyt on ollut jos jonkinmoista spekulaatiota mun poissaolosta ja mä pahoittelen yli viikon hiljaiseloa, mutta sille on syynsä. Kuten olen blogin facebook -sivustolla jo viikko sitten kertonutkin, me oltiin koko perhe kipeänä ja vasta tällä viikolla on alkanut olo parantumaan vähän. Edelliseen postaukseen tulleet aika törkeät kommentit tietysti ovat myös osasyy siihen että kirjoittelu ei ole pahemmin huvittanut sängynpohjalta kuumeisena ja migreenin kourissa. Mä en koe olevani velvollinen ottamaan hymyssä suin vastaan kaikkia ilkeyksiä joita ihmiset vain ikinä jaksavat keksiä vain siksi että mulla on blogi ja mun mielestä on aivan naurettavaa edes ajatella niin. Senpä takia blogi tuleekin lähiaikoina kokemaan muutoksia, joiden laajuutta en aivan vielä ole päättänyt mutta jotka kaikki tulevat kyllä huomaamaan. 

            Mä niin kovin mielelläni jatkaisin mun blogia sellaisena kuin se on, mutta en vain kertakaikkiaan kykene siihen enää, tää kun ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun näitä kommentteja mun blogiin tulee. Ei kukaan halua lukea tuollaisia asioita joita te jotkut musta kirjoittelitte, varsinkaan niitä mitä mä oon jättänyt julkaisematta. Mun pappaa lainaten ”Hulluahan se on laittaa itsensä sinne toisten haukuttavaksi”. Mun pappa on oikeassa, me bloggaajat ollaan hulluja, kun altistetaan itsemme vapaaehtoisesti kamalille idiooteille, mutta minkäs sitä mahtaa kun tää on silti niin pirun ihana ja antoisa harrastus! Mutta niin hullu mä en halua enää olla että saisin samanlaisia kommentteja kuin tähän asti.

             Mä haluan vielä kerran kiittää teitä kaikkia jotka olette mielettömiä kannustuskommentteja edelliseen postaukseen jättäneet,jokaikisen niistä oon kyllä lukenut moneenkin kertaan ja te ootte ihan parhaita♥♥♥ Mä en tiedä milloin palaan normaaliin postausarkeen, koska en tosiaan ole  vielä päättänyt mitä mä teen blogin kanssa tulevaisuudessa, mutta siihen asti meitä voi seurata edelleen facebookissa ja nyt myös Instagramissa jota vihdoin oon oppinut käyttämään, @iinalaura on nimi. Toivottavasti mä keksin pian oikeanlaisen uuden tavan toteuttaa postauksia jotta pääsen vihdoin kertoilemaan kuulumisia ja kaikkea muutakin kivaa. Sen verran voin kertoa kuulumisista että äiti tuli tänään tänne (jee!!), Tiaralla on huomenna valokuvaus vauvakerhossa (jee!!), muutto on aikaistunut huikeasti yhdellä päivällä (jee!!) ja mennään viikonloppuna ostamaan meille uusi sohva (jee!!).

Ihanaa loppuviikkoa♥

Kuvissa iloinen Tirriäinen uudessa Missoni for LINDEXin ihanassa bodyssa♥

Mä en voi käsittää miten voin olla näin väsynyt, tai siis voin mutta en tajua miksi viime yönä nukuin niin huonosti! Tiara nukahti jo 19.30 ja nukkui ilman heräämisiä melkein kahdeksaan asti aamulla ja mäkin menin jo reilusti ennen kahtatoista peiton alle, mutta heräilin ihan koko yön varmaan kymmenen minuutin välein ihan itse! Aamulla väsytti niin vietävästi, sitten päätin että nukun silloin kun Tiara nukkuu päikkäreitään mutta kun ne neidin päikkärit kestää sen 40-60min kerrallaan niin enhän mä kerkeä nukahtaa niin ”lyhyessä” ajassa kun ajattelen vain kokoajan että kohta pitääkin jo herätä. No mutta toivotaan että mun viime yön heräilyongelmat jäisi viimeöisiksi eivätkä jatkuisi tänään. Saisi suunnilleen olla tulitikut pitämässä silmiä auki kun tätä kirjoittelen, älkää naurako (kovin paljoa) jos tulee kirjoitusvirheitä!

             Jotain piristystä päivään sentään toi vihdoinkin saapunut H&M:n paketti, jonka sisältöön olen enemmän kuin tyytyväinen! Mä pistin Tirriskän reppuun ja kipittelin hakemaan pakettia, se täytyy kyllä vaunujen eduksi todeta että on se vain niin paljon mukavaa työnnellä sitä tavaraa eteenpäin vaunuissa kuin kantaa! Toikaan paketti ei ihan kevyt ollut ja siihen vielä kauppakassi ja Tirriskä niin kyllä oli pian vuoden vaunutellut äiti hukassa olemattomien hauistensa kanssa. Mutta tietysti se oli vain omaa tyhmyyttäni, olisinhan voinut ottaa vaunut mukaan vain tavaroita varten mutta kun se ei käynyt mielessäkään johtuen varmaan tästä mun ihanasta väsymyksestä. Sekin jäi harmittamaan että en saanut reppuilukuvia kun ei ollut kuvaajaa ja peilin kautta saan aina vain surkeita töhryisiä kuvia aikaiseksi (pitäisi varmaan pestä peili? :D)

               Kunhan huomenna alkaa viikonloppu niin me lähdetään yhdessä koko perhe lenkille ilman vaunuja ja sitten Otto saa kirjoittaa isi testaa kantamista -postauksensa! Mä olen kokenut kantokiertueviikon todella antoisaksi ja ennenkaikkia silmiä avaavaksi. Tuntuu että oon ihan uudella tavalla saanut näyttää maailmaa Tiarallekin ja onhan se nyt maailman ihaninta kun toinen on ihan siinä lähellä kiinni! Sen verran vakuuttunut mä olen että luultavasti klikkailen oman Tulan meille kotiinkin, uskoisin että sille todella tulee olemaan tarvetta! Alkukankeuden hälvettyä löysin kuin löysinkin itsestäni kantajan (tulee mieleen joku taudinkantaja mutta siis ihan sitä lapsen kantamista meinasin), mutta kantoliinat taitavat olla meille kumminkin vielä vähän liian hoocee juttu, onneksi siis on Tula! Mutta tässäpä vähän ostoksia ja neidin kuvia:

 Äidin ihana pieni hymytyttö, miten kukaan voikaan olla noin suloinen, kultainen ja aurinkoinen?

 Bleiseri ja toppi – H&M

 Kaulus-koru, neule ja toppi – H&M

Tää kaulus-kaulakoru on ehkä suloisin asuste mitä oon koskaan nähnyt ja se kyllä virkistää virttyneemmänkin villapaidan ihan uudennäköiseksi! Mä oon enemmän kuin tyytyväinen, ihana räiskyvän makea statement-koru jollaista oon mun garderobiini kaivannutkin. Ainut paha juttu vaan että oon nyt aivan lääpällään kaulus-koruihin ja kaupat on niitä pullollaan, mikä on todella huono yhdistelmä, koska kohta mun korulaatikot varmaan pursuaa noita eri väreissä ja malleissa!

Joku tuntui ainakin StatCounterin mukaan käyvän kiihkeää negatiivissävytteistä keskustelua mun tyylistä itsensä kanssa tuon mun edellisen postauksen kommenttiboxissa. Täytyy kyllä todeta että tällä hetkellä oon mun tyyliini tyytyväisempi kuin koskaan! Oon onnistunut karsimaan turhuuksia pois ja keskittymään enemmän ajattoman tyylikkäisiin vaatekappaleisiin virttyneiden trikooviritelmien sijaan. Toki niitäkin vielä löytyy, mutta harvenevassa määrin. Oon huomannut sen että ihmisiä ärsyttää jos joku on itseensä tyytyväinen, Suomessa kun se ei todellakaan ole sallittua mutta silläkin uhalla että saan seuraavaksi julistavia kommentteja mun hirveän kauhean kamalasta ulkomuodostani, mä totean että rakastan mun vaatekaapin sisältöä, mun hiuksia, mun vartaloa ja oon tällä hetkellä ulkomuotooni tyytyväisempi kuin koskaan! KYLLÄ, itsestään saa ja pitää tykätä! Koskaan en ole tuntenut oloani niin itsevarmaksi kuin nyt, äitinä! Ja toivon että tämä tunne kantaa läpi loppuelämän ja saan sen saman itsevarmuuden tunteen välitettyä niin Tiaralle kuin mahdollisille pienemmillekin sisaruksille. Ihanaa torstai-iltaa kaikille♥