En yleensä harrasta näitä englanninkielisiä otsikoita, mutta nyt oli vain niin osuva sanonta että oli pakko, eihän toi toimi suomeksi sitten yhtään! Muhun otettiin muutama viikko sitten Jerone.fi -nettikaupasta yhteyttä, ja kysyttiin haluaisinko yllättää meidän  Oton uusilla vaatteilla. Ja halusinhan mä! Lainasin Ottoa Akkavallasta hetkeksi tänne mun blogin puolelle, että sain stailata hänet kuviin. Jokainen Akkavaltaa lukeva tietää että tämä postaus ei olisi istunut Oton tyyliin, vaikka vaatteet mielestäni hänelle sopivatkin paremmin kuin hyvin!

Otto on viimeaikoina ollut ehkä vähän avoimempi erilaisille vaatteille, kun vielä meidän tutustuessa jolloin hän noudatti tiukkaa pillit-nahkatakki-bändipaita-mustatconverset -linjaa. Me tutustuttiin talvella 30 asteen pakkasten vallitessa, ja tämä kuului tyyliin ehdottomasti myös silloin.

Nykyään Otto saattaa katsella itsekin jo jotain vähän erikoisempia vaatteita, tai asusteita, ja yhä useammin lämpeää myös mun ideoille. Parkamallista talvitakkia olen haaveillut hänelle nyt sen reilut kolme vuotta, ja nyt mä sen vihdoin sain! Jeronen takkivalikoimassa oli monta muutakin kivaa vaihtoehtoa, mutta Platoon Deeluxe -takki kolahti ja kovaa, meille molemmille. Otto kuulemma odottaa jo innolla talvea, että pääsee käyttämään uutta takkiaan! Sori Otto, mä en odota talvea yhtä innolla, vaikka takista tykkäänkin.

Samana päivänä kun Otto sai tämän takin, me löydettiin Zarasta myös Tiaralle aivan ihana parkatakki. Tiaran takki ei tule mihinkään kerhokäyttöön, vaan talven citytakiksi ja kylmempien syyspäivien takiksi. Otto ja Tiara mätsäävät nyt kyllä niin hyvin, että pakko etsiä Zeldalle ja mullekin vielä jostain yhtä makeat takit. Viedään samanlaiset tuulipuvut ihan nextille levelille!

Takin lisäksi Otto sai myös uudet Converset, ihan törkeän siistillä leopardikuosilla. Mä oon niihin ihan rakastunut, herralla on kuulemma vähän totuttelua, vaikka niistä tykkääkin. En mä Ottoa leopardikuosiseen pukuun pukisi, mutta kengissä ne tuovat juuri sopivasti asennetta, ja huumoria asuun kuin asuun. Toivottavasti Otto tottuu kenkiinsä ja saan ihastella niitä joka päivä!

Yhteistyössä Jerone.fi

Mitäs tykkäätte Otosta mun stailaamana? Vieläkö tykkäätte parkatakeista monta vuotta jatkuneen suosion jälkeen? Tykkäättekö stailata omia miehiänne, ja mikä tärkeintä, tykkäävätkö he siitä että heitä stailataan? 😀

Kerron usein ajatuksistani, tekemisistäni ja meidän perheestä noin yleisesti. Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa pitkästä aikaa vähän enemmän itsestäni, ja ehkä yhden pienen bonus-asian vielä, josta tämä idea oikeastaan lähtikin. Halusin tarttua tähän ideaan myös siksi, että haluan haastaa itseäni. Keksinkö itsestäni vielä näin monen vuoden jälkeen 6 asiaa, joita en ennen ole kertonut?

1. En käytä itse ollenkaan hajuvettä. Mä ennen aina ostin hajuveden, käytin pari kertaa, sain ehkä migreenin, ja sen jälkeen ihastelin vain kaunista pulloa kaapissa. Nyt en ole ostanut pariin vuoteen enää mitään tuoksuja, paitsi Victoria’s secretin body splashin joka valitettavasti aiheutti myös migreeniä, vaikka tuoksuikin herkulle. Mua ei haittaa toisten hajut, mutta itse en näköjään pysty käyttämään. En tiedä mikä siinä on!

2. Sain korvakorut kolmevuotiaana, kun olin mummolassa kesälomalla. Kävin laittamassa ne silloin 13-vuotiaan tätini kanssa Oulun keskustassa, ja mun Helsingissä töiden takia ollut äiti ei lievästi sanottuna oikein digannut siitä kun ilmoitin tästä innoissani puhelimitse. Täti kuitenkin hoiti mun korvikset hyvin ja puhdisti ne säännöllisesti, ja samat reiät on korvissa edelleen!

3. Mun pikkuvarvas meni pilalle häämatkalla, se kammottava rakko joka siihen tuli, on tullut jäädäkseen. Aina kun se paranee, tulee tilalle uusi, ja varvas on muutenkin parin kuukauden rakkoilun jälkeen aika karua katsottavaa. Kiva häämatkamuisto eikö vain!

4. En pysty käyttämään enää epämukavia vaatteita tai kenkiä, niinkuin joskus teininä. Ennen tärkeintä oli ulkonäkö, nykyään se että vaatteissa on hyvä olla. Siksi lähden usein liikkeelle rennoissa slip-oneissa, ja farkuissa jotka eivät purista yhtään. Epämukavissa vaatteissa on vain hankala olo, eikä pysty yhtään rentoutumaan.

5. Mulla on pakkomielle mun nenästä. Kaikki aina sanoi pienenä, että jos nenää pyyhkii ylöspäin, niin tulee possunenä. Ja vielä nykyäänkin, kun Otto tökkää mua nenään niin että se menee possuasentoon, mun on pakko painaa nenää takaisin alaspäin. Vaikka tiedän ettei se oikeasti vaikuta mihinkään! Olen pönttö, tiedän.

+ Yksi paljastus meidän parisuhteesta. Tämä on se asia, josta koko ajatus lähti. Asia josta en ehkä kirjoittaisi omaa postausta, mutta jonka halusin ehdottomasti kertoa, en edes tiedä miksi. Mutta niin, me puhutaan joskus toisillemme laulaen Oton kanssa. Vaikka kumpikaan meistä ei osaa laulaa. Tänään esimerkiksi puhuttiin varmaan tunnin ajan Frozen-leffan Let it go -biisin melodiaan. ”Haluatko sinä kahviii? Miiinä voisin keitelläää” ”En tahdo kahvia, mut otan mehua, jos jaksat kaataa miinulleeeee”. Ihan normaaleja ollaan joo!

Onko teillä hassuja yhteisiä tapoja puolison kanssa? Entä hassuja pakkomielteitä? Nyt saa jakaa kaikki omat outoudet!

Biisinsanoituksiin mieltyneenä lainasin Robinilta postaukselle otsikon. Yksi teistä ihanista toivoi postausta mun ja Oton erilaisuuksista ja samanlaisuuksista, kun kuulemma blogien perusteella vaikutamme niin erilaisilta ihmisiltä. Se on varmasti totta, sillä suurin osa meidän kiinnostuksenkohteista on aivan kuin toiselta planeetalta, kun verrataan toisiamme. Ei me kuitenkaan täysin erilaisia ihmisiä olla, kyllä se toimiva suhde vaatii niitä samankaltaisuuksiakin, enkä usko että oltaisiin oltu yhdessä kolmea ja puolta vuotta jos meissä ei mitään samaa olisi.

Siinä missä Otto on kiinnostunut peleistä ja paranormaaleista ilmiöistä, muhun iskee muoti ja chicklit. Ottoa ei juuri vaatetus kiinnosta, hänen lempiasunsa mulle on farkut, toppi ja hiukset auki. Mä taas rakastan etsiä vaatteita Otolle, ja olen saanut entisen huppari-teeppari-farkut-converset -herran ostamaan farkkushortseja, kauluspaitoja, nahkapaikatuin olkapäin varustettuja neuleita ja vaikka mitä kenkiä itselleen.

Vaikka Otto tykkää perusvaatteista, hän ei koskaan yritä rajoittaa mun pukeutumista tai hauku mun asuja, vaikka ne erikoisia olisivatkin. Päinvastoin, Otto kannustaa tekemään niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Sama toimii toisinpäin, vaikka mä kannustankin Ottoa kokeilemaan rohkeasti erilaisia tyylejä, en ikinä pakottaisi häntä ostamaan tai pukeutumaan vaatteisiin joista hän ei oikeasti tykkää. Lähinnä vaan autan löytämään uusia ja erilaisia tyylejä, joita hän ei muuten ehkä tulisi ajatelleeksi.

Pelit ei ole koskaan ollut mun kiinnostuksenkohteiden toplistan kärkipäässä, mutta pelasin mäkin pienenä meidän kasibittisellä Super Marioa joka päivä. Mä en ennen Ottoa tiennyt mikä on MMO tai rpg, mutta nytpä tiedän. Ennen ajattelin Wowin olevan typerää, koukuttavaa ajan ja rahan hukkaa. Oton kanssa olen oppinut että se voi olla monia eri taitoja kehittävä harrastus, joka antaa harrastajalleen paljon. Vaikka mä en olisikaan itse innostunut uusista haarniskoista tai jousipyssyistä pelissä, tai sen yhden pelin loppuratkaisusta, satuttaako se mua että kuuntelen kun toinen kertoo itselleen tärkeästä asiasta? Ei.

Kuten parisuhteessa muutenkin, kuuntelu on tärkeää myös kiinnostuksenkohteissa mun mielestä. Se että arvostaa toista sen verran, että kiinnittää huomiota toisille tärkeisiin asioihin, on välttämätöntä. Jos sua ei kiinnosta mitä sun miehelläsi on sulle kerrottavaa, miksi olette edes yhdessä? En mäkään aina jaksa innostua ja hihkua mukana, kun psn networkiin on julkaistu uusi hyvä peli, tai katsoa animea, kun en piirretyistä elokuvista pidä, mutta mä voin silti olla läsnä ja kuunnella, olla iloinen toisen puolesta.

Meidän erilaisia kiinnostuksenkohteita on siis pelit, anime, paranormaalit ilmiöt, muoti, kauneus ja jossain määrin myös musiikki. Mä rakastan klubimusaa, r’n’b:tä ja Rihannaa. Otto kuuntelee kaikkea örinähevistä emo- ja pelimusiikkiin. Tykätään me kuitenkin molemmat hiphopista ja monista suomalaisista artisteista, enkä mä vanhana Asking Alexandria -fanina inhoa niitä Oton örinöitäkään, vaikka en enää sellaista musiikkia itse laitakaan juuri soimaan.

Ei se kuitenkaan ole mikään ongelma, että musiikkimaussa on eroja. Spotifysta löytyy molempien suosikit ja biisejä on helppo vaihtaa niin että molemmat saavat kuunnella omia lemppareitaan. Ja tokihan Otolla on työmatkat ja kuulokkeet joista kuunnella päivisin mitä haluaa, niinkuin mullakin on päivisin aikaa kasvattaa meidän tytöistä pikku tanssijoita klubimusan tahtiin.

Silloin kun Otto pelaa, on mulla aikaa (heh, ihannetilanteessa jos ei olisi niin paljon töitä tehtäväksi) lukea kirjoja, katsoa hömppäleffoja ja selata lookbookia ja pinterestiä, tai nettikauppoja. Me myös bloggaillaan nykyisin aina yhtäaikaa, joten mun blogihommat eivät enää vie yhtä paljon meidän yhteistä aikaa kuin ennen. Istua nakotetaan yhteisen tietokonepöydän ääressä makkarissa, höpötellään ja oikoluetaan toistemme kirjoituksia. Sitten kun sitä yhteistä aikaa on, me katsotaan leffoja tai sarjoja, syödään ja jutellaan.

Leffoissa meillä on tosi samanlainen maku, rakastetaan molemmat kunnon toimintaleffoja, draamoja ja komedioita, kauhukin menee. Otto tykkää ehkä enemmän scifistä kuin minä, ja mä taas romcomeista, mutta vuorotellen katsotaan niitäkin sulassa sovussa. Sarjamaku meillä on myös lähes identtinen, ja yleensä katsotaankin iltaisin juuri lempisarjojamme, vaikka nyt kaikki ovatkin kesän korvalla harmillisesti jääneet tauolle ja joudutaan odottelemaan kevääseen asti Game of Thronesia, Shamelessia ja muita lemppareita.

Yksi yhdistävä kiinnostuksenkohde meillä on vielä ylitse muiden: ruoka. Siihen suhtaudutaan rakkaudella, panostetaan ja nautitaan rauhassa silloin kun lapset sen sallivat. Vaikka Otto inhoaa sushia ja mä taas rakastan, meillä on muuten melkein samat lempiruuat ja molemmat tykkäävät kokata. Tie miehen sydämeen kävi meilläkin vatsan kautta, Otto muistelee vieläkin lämmöllä kuinka ensimmäisiä kertoja Oton luona yökyläillessäni olin tehnyt meille lihapullia ja perunamuusia ruuaksi sillä aikaa kun Otto oli iltavuorossa, yhteentoista asti illalla.

Vaikka meillä on paljon samojakin kiinnostuksenkohteita, en pidä niitä parisuhteen kannalta mitenkään tärkeänä. Uskoisin että me oltaisiin ihan yhtä onnellisia, vaikka Otto inhoaisikin blogeja, eikä tykkäisi katsoa leffoja. Paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita tärkeämpi asia avioliitossa on yhteiset arvot. Ja yhteiset arvot meiltä löytyy, kuten pappikin meidän vihkitilaisuudessa sanoi. Me molemmat ollaan koti-ihmisiä, pidetään perhettä suuressa arvossa ja oltiin haaveiltu omista lapsista pitkään ennen tapaamistamme.

Kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä, ja ollaan samaa mieltä siitä miten asiat hoidetaan. Kumpikaan ei puutu toisen tapaan olla vanhempi, tai sysää hommia vain toiselle osapuolelle. Me molemmat huolehditaan kodista, ollaan lasten kanssa ja hoidetaan asioita tasapuolisesti. Toki vetovastuu on mulla kun olen päivisin kotona, mutta iltaisin Oton tultua töistä kotiin me ollaan kyllä ihan yhtä paljon lasten kanssa. Meillä ei myöskään tarvita mitään sopimuksia tai listoja asioiden hoidosta puoliksi, kaikki soljuu mukavasti yhteisymmärryksessä.

Kummallakaan ei ole tarvetta rellestää ja juosta kaupungilla harva se viikko, tai edes kuukausi. Siksi kummallakaan ei ole myöskään tarvetta kieltää, jos jompikumpi haluaa joskus käydä jossain. Nalkutus on suhteen tappaja, ja sitä mä en halua tehdä omassa parisuhteessani koskaan, enkä onneksi joudukaan. Kun asioista jutellaan avoimesti, ja muistetaan sanoa asialliseen sävyyn heti jos joku harmittaa toisen käytöksessä, eikä padota ärsytystä sisälle viikkokausia ja laukaista väsykiukussa juuri ennen nukkumaanmenoa maanantai-iltana, on kaikki paljon helpompaa.

Harmituksen aiheita useammin muistetaan kuitenkin kertoa, mikä toisessa on ihanaa. Siitä mä tykkään Otossa, että se ei ole mikään jöröjukka joka ei huomaa jos mulla on uusi kampaus. Otto kehuu aina kun on aihetta, ja piristää jos on huono hetki tai päivä. Mä olen samanlainen, ja olisi kuluttavaa olla aina vain itse kehumassa toista, eikä saada itse koskaan vastakaikua.

Meitä yhdistävät myös ihanat yhteiset ystävät, jotka välittävät meidän perheestä ja meistä, ja haluavat viettää meidän kanssa aikaa. Toki meillä on omiakin kavereita, joita nähdään itseksemme, mutta silloin kun satutaan pääsemään yhdessä jonnekin, ei ole koskaan vaikeaa päättää kenen kanssa mennään. Ystävistähän sen näkee hyvin, että me ollaan samanhenkisiä ihmisiä. Meidän aiemmin ”omat” kaverit ovat nykyään yhteisiä kavereita, ja monet ennestään toisilleen tuntemattomat kaverit ovat nykyään kavereita keskenään.

Kyllä, me ollaan erilaisia. Mutta me ollaan myös samanlaisia, niissä tärkeimmissä asioissa. Mä törmäsin tällä viikolla erääseen blogitekstiin, jossa pohdittiin onko ainoa oikea rakkaus sellaista, joka satuttaa ja jonka tietää olevan tuhoontuomittua. Mulla on kokemusta myös siitä satuttamisesta ja riipivästä ”rakkaudesta”, ja mä olen sitä mieltä että ei missään nimessä. Mun mielestä oikea rakkaus on sitä, mikä ei satu koskaan, ja minkä tietää kestävän mitä vastaan ikinä tuleekaan. Se että voi luottaa toisen rakkauteen, ja suhteen kestävyyteen ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö rakkaus voisi olla intohimoista, palavaa ja kutkuttavan ihanaa. Mä voin kertoa, että vieläkin kun odotan Ottoa töistä iltaisin kotiin, ja tiedän sen olevan bussissa, mulla tulee sellainen kutkuttava tunne että iik kohta mä nään mun Otsukan.

PS: Kuvituksena kuvat joita otettiin maailman kauheimmasta kuvakulmasta, sängyllä makoillen laivalla viime viikolla. Otettiin ne koska haluttiin nauraa sille miten idiootilta näytettiin, ja niiden ei pitänyt päätyä minnekään. Tässä ne nyt kuitenkin on.

Eilen oli Oton 24v-juhlat, ja oli mahtia päästä juhlimaan ystävien kanssa, ja sitä ennen vielä treffeille kahdestaan Oton kanssa. Kyselin teiltäkin ravintolavinkkejä videopostauksessa, mutta päädyttiin lopulta niinkin perusvalintaan kuin Pizza Hutiin, kun tajuttiin ettei olla käyty siellä ikinä yhdessä. Me ei haluttu mennä mihinkään superhienoon paikkaan, koska oltiin pukeuduttu rentoa grilli-iltaa varten, joten Pizza Hut oli oikein hyvä valinta. Mä söin vanhan lempparini Super Supreme -pizzan, ja kyllä se vaan maistui vuosien tauonkin jälkeen yhtä hyvältä.

Oli ihanaa istua ja syödä vaan kahdestaan, ihan rauhassa vailla mitään maidon kaatumisia, pöydälle kiipeämisiä ja muita. Silti huomasin katsovani miten kiva lasten leikkipaikka ravintolassa oli, ja kuinka hauskaa olisi tulla sinne lastenkin kanssa syömään. Aina sitä vaan ikävöi lapsia, vaikka kuinka nauttiikin omasta ajasta. Onneksi tytöt saivat olla tutussa ja turvallisessa omassa kodissa mun äidin kanssa yötä, ja ennen kahdeksaa illalla tuli jo viesti että molemmat nukkuvat rauhallista yöunta.

Pizzareissulta lähdettiin kohti Espoota, Kaislalle ja Simolle valmistautumaan iltaan. Kesällä on yleensä kaikilla aina vaikka ja mitä menoja joka viikonloppu, mutta nyt onnistuttiin saamaan koko porukka kasaan ja kaikki kutsutut tyypit tulivat paikalle. Hengattiin vajaan 20 hengen porukalla ja grillailtiin grillikatoksessa, sekä kuunneltiin musiikkia. Oli ihan parasta nähdä kaikkia pitkästä aikaa! Me oltiin Kaislan ja Karon kanssa vähän vähemmistönä siellä kun kaikki muut olivat poikia, tai no miehiähän nuo taitaa olla jo, mutta mun mielestä poikaporukassa hengaaminen on aina ollut rentoa.

Kaisla oli leiponyt synttärikakuksi mokkapaloja, ja Otto sai kavereilta lahjojakin, uskoisitteko tuota hempeän vaaleanpunakukallista pakettia pojan paketoimaksi, aww! On meillä vaan ihania ystäviä, ei voi muuta sanoa. Mun lahjan Otto saa vasta huomenna teknisistä vaikeuksista johtuen, täytyy toivoa että herran on siihen sitten tyytyväinen kun joutui vielä odottamaan yhden ekstrapäivän.

Grillailun jälkeen me tanssittiin Espoossa vielä pari tuntia, ennenkuin lähdettiin Kaivohuoneelle jatkamaan meininkejä. Kaivolla oli hauskaa, tanssittiin ja jopa pojatkin tanssivat, mitä ei yleensä tapahdu ikinä! Huomaa vissiin mikä mulle oli se paras juttu ystävien näkemisen lisäksi: tanssi, aika paljon tullut hoettua sitä sanaa tässä postauksessa. Mutta minkäs sille mahtaa, mä vaan rakastan tanssia. Ihan loistava ilta kyllä kertakaikkiaan. Yksi teistä ihanista lukijoistakin tuli moikkailemaan, mikä oli hauskaa, vaikka en kyllä ehkä siihen aikaan illasta ollutkaan enää parhaimmillani, haha!

Tänään saatiin nauttia aamulla pitkään nukkumisesta, ja ollaan vietetty päivää vain kotona hengaillen. Tein Oton synttäreiden kunniaksi ruuaksi uuniperunoita katkarapu- ja kylmäsavulohitäytteillä ekaa kertaa elämässäni, ja niistä tuli tosi hyviä! Pitää jakaa reseptit täällä niihin täytteisiin, kunhan saan kirjoitettua ne ylös. Huomenna mä suuntaan valokuvauskoulutukseen pariksi tunniksi, muuten ei ole vielä mitään suunnitelmia. Ihanaa kun  kesäloma on alkanut, tätä on niin odotettu!

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille ja paljon onnea Otolle<3

Ihana, rentouttava viikonloppu takana, ja tunnen taas oloni omaksi itsekseni, sillä blondiina, blondi Iina on tullut takaisin. Mä päätin tänään hankkiutua ahdistusta aiheuttaneesta pinkistä eroon, ja vietinkin sitten koko Zeldan päiväuniajan, kaksi tuntia, suihkussa. Pitkästä ajasta huolimatta väri lähti kuitenkin helposti irti, ja kerron huomenna tarkemmin tästä väristä eroon pääsemis -prosessista, jos siitä vaikka olisi jollekin muullekin virhearviointiin sortuneelle apua tulevaisuudessa. Vielä on ihan pieni pinkki vivahde osassa hiuksista, kun tietyssä valossa katsoo, mutta eiköhän se irtoa viimeistään seuraavassa suihkussa.

Eilinen kului väsyneenä rankasta viikosta, ja nukuin taas päiväunet, mutta tänään on ollut jo ihan uusi, pirteämpi fiilis. Ulkoiltiin kauniissa säässä, kokkailtiin hyvää ruokaa ja leikittiin tyttöjen kanssa. Enää viisi päivää, ja tämän päivän ohjelmasta, tai no lähinnä ohjelmattomuudesta, tulee arkipäivää, en malta odottaa enää! Kesälomalla vain taivas on rajana, ja se on fiilis jota tosiaan kaipaan tiukkaan aikataulutetun vuoden jälkeen. Onneksi tulevasta viikosta on tulossa ihana ja kavereiden täyteinen, veikkaan että ennen kuin huomaankaan on jo lauantai!

Nyt kun päässä on vähän neutraalimpi väri, uskalsin pukea ylleni Sheinsidelta saadun paketin viimeisen uutuuden, beigen värisen löysän jakun, josta tykkään tosi paljon. Kokeilin sitä itseasiassa jo perjantaina, otin asukuvatkin, mutta se vaan näytti liian väärältä mun silmään, enkä voinut tai halunnut niitä kuvia julkaista. Nyt vaalean tukan kanssa jakku näytti aivan erilaiselta, ja tykkään siitä tosi paljon! Ihanan viileä kesäiltojen lämmittäjä, joka sopii asuun kuin asuun.

Jakku Sheinside* / Toppi Sheinside* / Farkut Gina Tricot / Ballerinat H&M / Laukku Michael Kors / Aurinkolasit Gina Tricot* / Kaulakoru Lumoava* / * = saatu blogiyhteistyön kautta.

Entäs ne jännät uutiset sitten? Ehkä osa teistä tietääkin jo, se osa, joka seuraa Instagramissa käyttäjää @akkavalta.

Niin, mä saan nyt kokea sitten itse miltä tuntuu olla bloggaajan vaimo, haha! Mä oon ylpeä Otosta, siitä että Otto on löytänyt itselleen oman jutun, jota on harkinnut pitkään ja jota haluaa tehdä täysillä. En edes tiedä mitä muuta sanoisin, tää on nimittäin mullekin jännittävää! Mutta käykää kurkkimassa akkavalta.wordpress.com, etenkin jos ootte tykänneet Oton postauksista mun blogissa.

Mä alan nyt käymään kommentteja läpi, siinä riittääkin työsarkaa. Huomenna luvassa siis ainakin hiusjuttuja, sekä arvontojen voittajia. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!