Be a lady they said

28.02.2020

Girls Girls Girls -lehdessä julkaistu Cynthia Nixonin tähdittämä mieletön video inspiroi mua kirjoittamaan, koska videon sanat ja lauseet kuulostivat juuri niiltä sanoilta ja lauseilta, joita mullekin on sanottu niin monta kertaa. Monet sanat, joita nuorempana luin itsestäni, ovat porautuneet ikuisesti mun mieleen, enkä koskaan tule unohtamaan niitä. En, vaikka olen kovasti itselleni sanonut, etteivät ne ole totta. En, vaikka olen vuosien ajan kovettanut itseäni ja yrittänyt unohtaa ne. Monet sanat nykyäänkin satuttavat, ainakin sen hetken kun niitä luen.

”Älä välitä”

”Älä anna niille huomiota, ne vain innostuu”

”Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”

Niin sanotaan aina, kun näistä kertoo. On parempi hiljaisesti hyväksyä, lukea niitä yksin hiljaa ja olla kertomatta, ettei ne vaan innostu enää enempää. Usein se auttaakin, ainakin hetken, että ei vaan sano mitään. Kunnes on jotain uutta sanottavaa. Niiden sanojen kanssa on niin yksin, eikä tiedä mitä niille tekisi. Vaikka tietää, ettei kannata välittää, ei osaa olla välittämättä. Vaikka tietää, että ne sanat on valhetta, ne satuttavat silti. Suurimmaksi osaksi kommentointi on tietenkin onneksi positiivista ja ihanaa, mutta joskus se ottaa koville, kun hyväntahtoisen palautteen lisäksi ulkonäkööni, naiseuteeni ja jokaiseen tekemääni tai tekemättä jättämääni asiaan takerrutaan kynsin hampain joka ikinen päivä.

Kauniimpi, rumempi, luonnollisempi, panostaisit itseesi enemmän, läskihän susta jäi, onko sulla anoreksia? Näytät oksettavalta. Sulla on huoran maine, ei susta vaimoa saa. Olet läheisriippuvainen, teetkö koskaan mitään ilman miestäsi? Miehesi juoksee baarissa joka viikonloppu ja pettää sua, kun olet niin ruma. Hevosnaama, anorektikko, pyöristyneet kasvot. Luonnoton,  liikaa meikkiä, pinnallinen. Liian luonnollinen, nuhjuinen. Raha, raha, raha, välität vain rahasta. Eikö perhe ole tärkein? Tekisit oikeita töitä. Etkö osaa olla hetkeäkään ilman perhettäsi? Huono esimerkki, liian siloiteltu, epäaito, huolehtisit ulkonäöstäsi, nuorena olit kauniimpi kun meikkasit enemmän. Onneksi et enää näytä samalta kuin ennen. 

Huomaatko sinäkin ristiriidan? Koskaan et minkäänlaisena voi olla riittävän hyvä, että kelpaisit kaikille. Mun anoreksia- ja läskikommenttien välissä on pahimmillaan ollut viisi kiloa. Siksi ei kannata edes yrittää kelvata kaikille. Mutta ääni päässä huutaa aina silti, että yritä yritä yritä! Mä kuulen näitä sanoja enemmän, koska olen esillä. Se ei silti oikeuta niitä. Eikä mun ikinä oikeasti tarvitse yrittää miellyttää ketään. Ei, vaikka joka päivä saan kuulla olevani jollain tavalla vääränlainen tai tekeväni jollain tavalla väärin. Näissä kuvissa näkyvät kommentit ovat jäävuoren huippu yhdeksän vuoden ajalta, ne muutamat, joita en ole poistanut suoraan, jotka löytyivät yleisimmillä ikävillä sanoilla blogin kommenttihausta. Oma lukunsa ovat ne, joista varsinaiset haukkumasanat puuttuvat tai ne postausten mittaiset tiivistelmät siitä, mikä kaikki minussa, meidän elämässä tai mun tekemässä työssä on pielessä. 

 

Videon tarkoituksena oli kiinnittää huomiota nimenomaan naisten kohtaamiin ahtaisiin ja ristiriitaisiin muotteihin ja arvosteluun yhteiskunnassa. Kun katsoin videota, en edes ajatellut miehiä. Niistä ilkeistä ja inhottavista sanoista mulle ei tullut mieleen miehet tai miesten mulle asettamat paineet, vaikka niihin haluttiin videolla kiinnittää huomiota.

Mulle tuli mieleen tämän blogin kommentit ja mun 90% naisista koostuva seuraajakunta. Ne ihmiset, jotka mulle näitä sanoja sanovat, ovat (ainakin pääosin) naisia. Naisia, jotka itse elävät näiden samojen vaatimusten ja arvostelun ristitulessa ja silti siirtävät niitä eteenpäin toisille jatkuvasti. Vastuu tämän kulttuurin muuttamisesta on myös meidän naisten omissa käsissä. Naisten vaatimukset toisilleen ovat ihan yhtä ristiriitaisia kuin tuolla videolla. Me naiset eletään maailmassa, jossa edelleen ollaan monessa asiassa heikommilla kuin miehet. Siksi se tuntuukin niin hemmetin typerältä, että naiset itse myös ylläpitävät niitä naurettavia vaatimuksia, slutsheimaavat ja arvostelevat niin elämän valintoja, arkea, kehoja kuin ulkonäköäkin ja samalla kaventavat entisestään sitä muottia, johon meitä ahdetaan.

Video sanoitti hienosti sen, millaisessa vaatimusten ristitulessa koen ainakin itse olevani. Todella monet ovat sen jakaneet ja siihen samaistuneet, vaikka toki se on saanut myös kritiikkiä. Mulle tämä video oli voimaannuttava, koska usein näiden sanojen ja tunteiden kanssa on tosi yksinäinen olo. Nyt sain huomata, että en ole niiden kanssa yksin. Tiesinhän minä sen, mutta usein se unohtuu. Siksi arvostan ihan älyttömän paljon sitä, että näistä asioista keskustellaan ja niitä nostetaan esiin. Vain siten näistä ristiriitaisista vaatimuksista voidaan luopua.

Ymmärrän sen, että ne ahtaat muotit ja vaatimukset ovat syvällä rakenteissa, eivät toisia haukkuvat naiset niitä itse ole keksineet. Mutta jokainen voi itse valita olla arvostelematta toisia. Jokainen voi itse valita, että kun tekee mieli haukkua toisen ulkonäköä, arvostella toisen työtä tai äitiyttä tai kommentoida toisen vaatteita negatiivisesti, onkin hiljaa, ei sano mitään. Jokainen voi myös valita puuttua ja puolustaa, kun huomaa jonkun toisen kohtaavan ristiriitaisia vaatimuksia.

En halua pienentää itseäni, vaan haluan rohkeasti olla juuri sitä mitä olen. En halua, enkä aio antaa koskaan sitä valtaa jollekin toiselle, että hän saisi määritellä kuka ja millainen mä olen naisena, äitinä tai ihmisenä. En halua olla hiljaa asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä, koska pelkäisin, etten ole oikeanlainen puhuessani niistä. En halua pukeutua vähemmän huomiota herättävästi, koska pelkäisin, että näytän jonkun mielestä naurettavalta. En halua kovettaa itseäni, jokaisella on oikeus olla herkkä. En halua esittää, etten pahoittaisi mieltäni ilkeistä sanoista.

Video oli todella tarpeellinen ulostulo ja keskustelun herättäjä. Se toimi ainakin mulle tärkeänä vertaistukena. Olen niin kiitollinen siitä, että nykyään tällaisten sisältöjen tekeminen ja laajalle leviäminen on mahdollista. Tällaiset rohkeat teot rohkaisevat myös minua. Mitä rohkeammin uskallan itse puhua, sitä vähemmän ilkeillä sanoilla on muhun valtaa.


Valkoisemmat hampaat helposti

03.05.2015

Kävin suuhygienistillä hampaiden valkaisussa reilu vuosi sitten, hieman ennen meidän häitä. Se raikas tunne kun hymy oli täydellisen valkoinen, oli vaan niin ihana, että olen sitä kovasti kaivannut nyt, kun vuosi ja miljoona kahvikupillista myöhemmin hymy ei olekaan ollut enää aivan niin säteilevä. Hampaiden valkaisu suuhygienistillä oli ihan ok kokemus, ja koin hoidon tehokkaaksi, mutta se on kuitenkin aika kallista, ja mielelläni jättäisin vuosittaisen valkaisun väliin jos olisi vaihtoehtoinen keino pitää hampaat vitivalkoisina.  Siksi hihkuinkin innosta kun sain mahdollisuuden osallistua Indiedaysin ja Swiss Clinicin Swiss Whitening -kampanjaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Swiss Whitening on hampaiden kotivalkaisutuote, joka lupaa selkeästi valkoisemmat hampaat vain 3-7 käyttökerran jälkeen. Kotivalkaisussa mä olin aivan ummikko ennen tätä, ja kieltämättä ajatus siitä että hengailen kotona valkaisumuotti suussa vähintään puoli tuntia kerran päivässä viikon ajan tuntui hassulta. Kokeiltuani valkaisua ensimmäisen kerran, mä totesin että jännitin ihan turhaan, ei se niin hankalaa ollutkaan. Tietenkään kommelluksilta ei perus Iina-tyyliin vältytty tälläkään kertaa, mutta tuotteen lupaukset täyttyivät mun säheltämisestä huolimatta, ja itse ainakin olen todella tyytyväinen lopputulokseen kuuden käyttökerran jälkeen.

IMG_3169x

Paketissa tulee siis ruiskullinen valkaisugeeliä, kolme hammasmuottia jotka muotoillaan omaan suuhun sopivaksi, sekä hygieeninen säilytysrasia muoteille. Muotit muotoillaan pitämällä niitä kiehuvan veden alla n. 2-3 sekuntia, ja laittamalla ne sen jälkeen suuhun ja puremalla hampaita luonnollisen purennan mukaan yhteen hetken aikaa. Sitten muottia pidetään kylmän veden alla niin kauan että se kovettuu oman purennan muotoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse onnistuin hidastelemaan ensimmäisen muotin kanssa niin että se meni aivan veteläksi (pidin vahingossa varmaan tupla-ajan sitä kuuman veden alla), ja kun yritin laittaa sitä suuhun, se meni toiselta puolelta kaksinkerroin, eikä olisi ehkä ikinä täyttänyt tehtäväänsä, elleivät Swiss Whiteningin muotit olisi uudelleenmuotoiltavia. Paketissa muotteja tulee kolme, yksi ylä- ja alaleukaan ja yksi tälläisten munkaltaisten tumpeloiden harjoittelukappaleeksi. Tämä harjoittelukappale on siis kuitenkin mahdollista pehmentää kiehuvassa vedessä uudelleen, ja muotoilla sen jälkeen, kuten kaikki kolme muottia. Todella kätevää!

IMG_3224x

Sain kuin sainkin muotin siis tehtyä, ja annostelin valkaisugeelin siihen, minkä jälkeen pidin muottia aina n. 30-40 minuuttia kerrallaan suussa. Valkaisua ennen ja sen jälkeen pestään aina hampaat. Ei siinä sen kummempaa, ensimmäisen muottien muotoilun jälkeen hampaiden kotivalkaisu on Swiss Whiteningilla yhtä iisiä kuin vaikkapa kasvonaamion laittaminen. Mä hoidin valkaisun aina ilta-aikaan kun lapset olivat nukkumassa, kyselyikäisen ja tahtoikäisen kanssa kun ei päivällä ole mitään mahiksia olla puolta tuntia puhumatta.

Valkaisugeeliä tulee ruiskussa aika reilu satsi, ja sitä jäi mullakin yli kätevästi vielä vaalean tuloksen ylläpitoa varten. Swiss Whitening suosittelee uusintakäsittelyä aina 8-12 kuukauden välein, jotta hampaat pysyvät tasaisen valkoisina jatkossakin. Ainakin mulla jäi tätä uusintaa varten ihan hyvä määrä geeliä. Kaikkia hampaita ei myöskään tarvitse valkaista, riittää kun valkaisee ne 6-8 etummaista hammasta jotka näkyvät puhuessa ja hymyillessä, sekin auttaa jos toivoo että geeli riittää mahdollisimman pitkään.

Mitä mieltä olette ennen-jälkeen -kuvista? Mun mielestä tuloksen ainakin huomaa aika selkeästi. Kuvat on tietenkin otettu eri päivinä ja erilaisessa valossa, että sekin saattaa osittain vaikuttaa, mutta silti, nyt on paljon parempi fiilis hymyillä kuin aiemmin.

IMG_3233x OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kampanjan myötä mulla ois teille nyt alekoodi kaikkiin Swiss Clinicin tuotteisiin, eli siis ei vain tähän valkaisuun. Koodilla saa kaikista yli 40€ arvoisista tilauksista 10,91 euroa alennusta. Koodi on BLOGINDIE10 ja voimassa tämän kuukauden loppuun asti. Lisäksi Swiss Whitening -setti on nyt vain 59 euron hintainen, eli tällä alekoodilla hintaa jää sille vain 48 euroa. Aika hyvä tarjous valkoisista hampaista, eikö!

Ihanaa, aurinkoista sunnuntaita kaikille!


Jäätävän ilman asukuvat

24.09.2014

Kuvattiin eilen asu, johon mun piti pukeutua tänään kun lähden kaupungille, koska tänään tulen niin myöhään illalla kotiin että kuvia ei saa enää otettua, eikä Otto ole päivällä kotona. Eilen asukuvia otettaessa kuitenkin heräsi sellainen pienenpieni fiilis, että taidan kyllä pukeutua tähän asuun vasta sitten kun lämpömittari näyttää taas yli +10 astetta lämmintä, sen verran jäässä olin eilen! Siitä todisteena hieno kuva, joka löytyy postauksen lopusta.

IMG_5934x IMG_5963x IMG_5974xTakki Sheinside* / Mekko Sheinside* / Korut Glitter* / Kello Guess* / Laukku Michael Kors / Kengät Zara / * = saatu blogin kautta

Sheinsidelta saatu ihana väljä vaaleanharmaa tweedtakki on täydellinen. Eilen meinasin tosin paleltua siinä, koska en muutaman minuutin kuvien räpsimistä varten viitsinyt pukea alle neuletta, jonka olisin kuitenkin joutunut lopuksi ottamaan pois. Neuleen tai collegen kanssa takki on varmaankin näille ilmoille juuri sopiva, mutta ihan talvitakki se ei ole.

IMG_6006x IMG_6020xMyös leopardikuvioinen mekko tuli Sheinsiden paketissa, ja se on tosi ihana, vaikka onkin mulle iso! Mulla on aina välillä hankaluuksia näiden kokojen kanssa, kun joskus S muistuttaa XS:ää ja joskus taas enemmän kokoa M. Erityisesti tuo leopardikuosi, täysin uudenlaisella värimaailmalla toteutettuna vei mun sydämen. Olisikohan tämän mallista mekkoa helppo kaventaa sivuilta ja pienentää hieman olkapäistä? Mä tykkään hirveästi leopardikuosista mutta viimeaikoina olen kyllästynyt siihen perinteiseen versioon, enkä ole juuri käyttänyt mitään leokuosilla varustettua. Mutta tämä mekko olisi kyllä niin ihana arkikäyttöön, ja mahdollisesti rennompiin juhliinkin.

Suurimmassa osassa kuvia mä irvistin ja olin aivan tikkujäykkänä, koska oli niin kylmä. Onneksi onnistuin pitämään ilmeen peruslukemilla edes muutamassa kuvassa, hahaha. Tässä kuitenkin yksi helmi epäonnistuneiden joukosta, tältä näyttää mun huvittava korkkarijuoksu tuulensuojaan:

IMG_5990xMä jatkan nyt asukriiseilyä, koska en ollut miettinyt muita vaihtoehtoja tämän asun tilalle tälle päivälle. Se on varma että lämmintä pitää olla, en halua palella ollenkaan. Palaan mahdollisesti illemmalla, nyt toivotan mukavaa ja aurinkoista päivää kaikille <3

Perinteinen leokuosi, leokuosi eri väreissä vai onko leopardit ihan no-no? Tykkäättekö laatikkomaisista takeista joita on nyt näkynyt paljon?


Nyt

18.08.2014

Nyt loppuu koko kesän kestänyt hälläväliä-ruokavalio, Kinder Bueno -addiktio ja sohvalla röhnöttäminen. Nyt alkaa uusi elämäntapa, terveellinen sellainen. Olen kirjoittanut blogissani monta kertaa siitä, että en harrasta mitään sen kummempaa liikuntaa, satunnaisia lenkkejä tai ajoittaisia kahvakuulatreeni-innostuksia lukuunottamatta. Olen kirjoittanut että yritän noudattaa suhteellisen terveellistä ruokavaliota, vaikka välillä sorrunkin fanipaloihin ja buenoihin. Olen tuskastellut ajanpuutetta, kiirettä ja motivaation puutetta.

Nyt olen kuitenkin tehnyt sen, mistä niin monta vuotta olen vain puhunut. Ottanut itseäni niskasta kiinni. Omaksunut uuden rutiinin arkeen, lenkkeilyn, josta on oikeasti tullut rutiini. Siinä suurena apuna on ollut ystäväni Oona, jonka kanssa lenkkeilystä ei ole voinut luistaa, sillä en tietenkään halua tuottaa ystävälle pettymystä jämähtämällä kotiin, ja mahdollisesti pilaamalla toisenkin hyvin alkanutta lenkkeilyuraa omalla laiskuudellani. Aloitin urheilemisen lenkkeilyllä juuri siksi, että se on niin helppoa, etenkin ystävän kanssa. Halusin tuoda arkeen sen tavan, että viikko tuntuisi oudolta ja kummalliselta ilman urheilua, ei sen kanssa.

Tänään aloitin lenkkeilyn lisäksi 12:n viikon treeniohjelman, johon tutustuin Kidekollegojeni ansiosta, kun me juteltiin ihan muuten vaan urheilusta. Meidän porukka on tiivis, ja tsemppaa toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa, ja toisten postatessa ryhmäkeskusteluun treenikuvia sitä innostuu itsekin. 12:ssa viikossa toivon, että saan muutettua elämäntapojani pysyvästi. Treeniohjelmaan kuuluu myös ruokavalio, ei mikään dieetti, vaan ohjenuora koko elämän kestävään terveelliseen syömiseen. Ohjelma painottaa nimenomaan sitä, että syö tarpeeksi, enkä mä aio pudottaa painoa grammaakaan, vaan muuttaa rasvakudoksen lihakseksi, ainakin toivottavasti.

Tämän päivän circuit-treenin jälkeen mulla on jalat aivan tuusannuuskana. Tunne on ihana, paras ja motivoiva. Mä tiedän että aamulla lihakset ovat vielä kipeämmät, eikös se seuraava päivä ole aina pahempi. Mutta odotan myös innolla huomista lenkkiä, ja keskiviikon seuraavaa circuitia. Haluan haastaa itseäni, ja päästä näkemään tuloksia. Ohjelma lupaa näkyviä tuloksia jo 12:ssa viikossa, mutta mä en halua vielä hehkuttaa sitä teille, kun en tosiaankaan voi tietää varmasti että toimiiko se. Aion nyt kuitenkin sitoutua tähän 12:n viikkoon, ja kun ne viikot ovat ohi, mä kerron muutoksesta, treenistä ja ohjelman toimivuudesta kaiken teille!

Nappasin viikonloppuna ennen-kuvat, ja en voi väittää etteikö mua ahdistaisi laittaa niitä tämän tekstin alle. Vaikka olen tavallaan ihan tyytyväinen kroppaani, olen kuitenkin siitä epävarma silloin, kun en seiso kropalleni edullisessa asennossa tai ole pukeutunut kropan hyviä puolia korostaviin vaatteisiin. Mä en koskaan kritisoi kroppaani tyttöjen kuullen, tai puristele jenkkiksiä peilin edessä heidän ollessa hereillä, mutta yksin omassa arvioivassa seurassani mä näen kyllä kropan johon en ole niin tyytyväinen kuin haluaisin olla. Tässä ne kuvat nyt sitten ovat, jostainhan sitä on pakko lähteä liikkeelle.

ennennnEnsimmäistä kertaa elämässäni mulla on oikeasti sellainen fiilis, että mä pystyn tähän. Ihanien ystävien lisäksi suurena motivaattorina toimii myös Otto, joka on valmis muutokseen myös. Paras motivaattori on kuitenkin se, että sanoo tavoitteen ääneen, sillä niinkin suurelle joukolle kuin teitä siellä ruutujen takana on lukemassa, olisi noloa kertoa 12 viikon kuluttua, että hups en jaksanutkaan treenata, täällä mä vedän taas buenoja sohvalla. Ainakin lenkkeilyn kohdalla lupaus blogissa säännöllisistä 3krt/vko lenkeistä on pitänyt, ja niin se saa pitää myös tämän elämäntaparemontin kanssa.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille, ja kiitos siitä että olette siellä. Te teette mun elämästä moninverroin parempaa<3


Tyttövaatteet, poikavaatteet vai vaatteet?

14.08.2014

Kirjoittelin jo aiemmin varsinaiseen ulkoiluun tarkoitetuista vaatteista, mutta nyt ajattelin ottaa vielä lähikuviin meidän tyttöjen kaupunkikuteet, ja niihin, sekä kaikkiin muhinkin lasten vaatteisiin liittyvän ilmiön: sukupuolen määrittämisen pukeutumisen perusteella. Kun pieni lapsi puetaan ulkovaatteisiin, ne vähäisetkin hiukset peittyvät pipon alle, ja vaatteiden malli on  melkeinpä sama kaikilla, ainakin niissä varsinaiseen ulkoiluun tarkoitetuissa vaatteissa. Pelivaraa jää juuri ja juuri värien verran, että lapsen sukupuolen voi vielä jotenkuten päätellä. Niin, miksi se sukupuoli pitää päätellä juuri vaatteista (tai päätellä ylipäätään)? Eikö olisi vaikka helpompi kysyä lapsen nimeä, jolloin yleensä se sukupuolikin selviää ihan luonnollisesti ja kohteliaasti.

Kaikkien ei tarvitse mahtua siihen samaan tytöille pinkkiä ja perhosia, pojille autoja ja sinistä -muottiin. Meillä vaatteissa isompi saa jo itse vaikuttaa etenkin väreihin, minä varmistan sen että vaate on tarkoituksenmukainen ja laadukas. Nuorempi menee vielä äidin mieltymysten mukaan, mutta tietenkin otan huomioon sen että kyseessä on erittäin liikkuvainen pikkutyyppi, joka ei paljoa perusta kiipeilyä hidastavista helmoista tai liian kireistä pöksyistä.

IMG_2127x IMG_2143x

Pipo Zara / Takki Kappahl  / Housut Zara  / Kengät Zara

Mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä enemmän he saavat päättää vaatteistaan itse. Tällä hetkellä lopulliset päätökset teen kuitenkin minä, ja tykkään valita tytöille värejä laidasta laitaan, hauskoja kuoseja ja ajankohtaisia malleja. Mun silmääni siinä ei ole mitään epäselvää, mitä sukupuolta lapsemme edustavat, tietenkään. Mutta joskus meidänkin tyttöjä on luultu pojiksi. Uskokaa tai älkää, tätä on tapahtunut jopa Molon silmiäsärkevän neonpinkkiin haalariin pukeutuneelle Tiaralle.

Mulla ei ole mitään tarvetta julistaa että meidän lapset ovat tyttöjä, eikä liioin olla määrittelemättä heidän sukupuoltaan. Tytöttely ei haittaa, kun se osuu oikeaan. Se ei tietenkään haittaa jos joku ei määrittele sukupuolta puhuessaan ollenkaan. Mutta se, että lapsia itseään hämmennetään puhuttelemalla vääräksi sukupuoleksi, on hassua. Jos ei ole 100% varma siitä, mitä sukupuolta lapsi edustaa, miksi heittää arvaus ilmaan?

Tyttöjen vaatteita ei ole valittu sen perusteella, että he varmasti näyttäisivät tytöiltä. Ne on valittu siksi, että ne ovat mielestämme näyttäneet kivalta, ja vaikuttaneet laadukkaalta/tarpeelliselta/hauskalta etc. Pääosin ostan vaatteet tyttöjen osastolta, tai sellaisina, että sopivat molemmille sukupuolille ihan yhtä hyvin (esim. Mini Rodini). Joskus kuitenkin löydän poikienkin puolelta jotain kivaa, enkä silloin epäröi valita sitä vain siksi että se on poikien puolelta. En loukkaannu siitä jos joku luulee lapsiamme pojiksi, en tietenkään. Mutta ihmettelen, mistä tämä tarve päätellä toisen sukupuoli kumpuaa aikuisilla ihmisillä niin vahvana? Mitä väliä sillä on?

IMG_2063x IMG_2069x IMG_2077xPipo Zara / Takki Zara / Farkut Primark / Kengät Zara

 Mä itse en ole mitenkään erityisesti sukupuolineutraalin kasvatuksen kannalla, en tosin sitä vastaankaan. Meillä lelut ja värit valitaan lapsen mieltymyksen, ei sukupuolen tai sukupuolettomuuden perusteella. En mitenkään tyrkytä barbeja, enkä kiellä autoja tai muitakaan poikien leluiksi miellettyjä leluja. Molemmilla leikitään into piukassa, sulassa sovussa junaradan, duplojen, nukkejen ja pehmolelujen kanssa. Välillä yhdessä ja välillä erikseen. Tytöt, tai ainakin Tiara, tietävät olevansa tyttöjä, ja tietävät kyllä kuka kaveri on tyttö ja kuka on poika, mutta kaikkien kanssa leikitään ihan samalla tavalla.

Jos meidän lapset haluavat pukea glitterperhosia päälleen, niin saavat ihan vapaasti, ei mulla ole mitään valittamista. Ihan yhtälailla he saavat pukeutua myös traktorikuosiin jos se tuntuu heistä kivalta. Tytöillä on aikamoiset prinsessanimet, mutta en mä kauhistuisi jos he löytäisivät itsestään vähemmän prinsessamaisen tyypin, ja haluaisivat käyttää vaikka toista, vähemmän prinsessamaista, nimeään kutsumanimenä.

Mulle itselleni tämän tekstin pointti on se, että nykyajan lapset ovat paremmassa tilanteessa, kuin yksikään aiempi sukupolvi. On vapaus olla juuri sellainen kuin itse haluaa, ja valita oma tyyli sen mukaan. Miksi emme tukisi tätä vapautta, ja lopettaisi turhan sukupuolistereotypisoinnin? Yhteiskunta on avoimempi ja suvaitsevampi kuin koskaan ennen, vaikka parannettavaa toki löytyy vieläkin. Mä aion rohkaista lapsiani pukeutumaan ja ilmaisemaan itseään rohkeasti, omalla tyylillään, millainen se sitten ikinä tuleekaan olemaan. Ja joskus kun joku täti tulee taas pojittelemaan, aion casuaalisti kysäistä, mikä tarve on määritellä se sukupuoli, ja miten sukupuoli vaikuttaa hänen mielikuvaansa lapsistani. Niin kerta!

Toim. huom. molempien tyttöjen vaatteet kuvissa pipoja lukuunottamatta tyttöjen osastoilta ostettu.

Onko teidän lapsianne luultu vastakkaisen sukupuolen edustajiksi? Millä perusteella valitsette lastenne vaatteet? Onko teille tärkeää, että lapsesta näkyy ulospäin, kumpaa sukupuolta hän edustaa? Kannatatteko sukupuolineutraalia kasvatusta? Ostatteko te lapsillenne vaatteita vastakkaisen sukupuolen vaateosastoilta?