Välipäivien salapoliisisuunnistus lasten kanssa

28.12.2021

Kaupallinen yhteistyö: Telia

Joko siellä tulee joulu korvista ulos, vai vieläkö hengailette tyytyväisenä pyjamissa konvehteja nautiskellen ja joulukuusta ihaillen? Meillä on vielä hyvä joulumeininki täällä, mutta kieltämättä katse alkaa kääntyä kohti uutta vuotta ja vähän on jo kaivannut muutakin tekemistä kuin jouluttamista.

Me ollaan katsottu joulun pyhinä erästä tuoretta koko perheen suosikkisarjaa C More TV:ssä ja inspiroiduttiin sen pohjalta viettämään teemapäivää. Askarreltiin lasten kanssa Arvaa kuka -pelin hengessä erilaisia hahmokortteja, sekä vihjeitä. Yksi hahmoista oli leikisti varastanut meidän ison joulukonvehtirasian (vaikka oikeasti minä taisin kyllä syödä ne) ja sitten lasten tehtävänä oli vihjeitä etsimällä selvittää kuka hahmoista oli tämän katalan varkauden takana.

Vihjeissä luki kaikkea sellaista kuin ”epäillyllä ei ole viiksiä” tai ”epäillyllä ei ole ruskeat silmät” ja niiden pohjalta he sitten sulkivat pois hahmoja yksi toisensa jälkeen. Lopulta syylliseksi paljastui eräs hahmo, jolla ei ollut viiksiä, mutta oli partaa, musta pitkä tukka ja siniset silmät. Kuulemma ”vähän isin näköinen”, tiesivät lapset kertoa, vaikka itse en ihan huomannut yhdennäköisyyttä, heh.

Askartelussa kesti ehkä 15 minuuttia ja tämä peli on siitä hauska, että sitä voi hyvin pelata aina uudelleen. Tästä saa vieläkin pidemmän ja hauskemman, jos tekee lisää hahmokortteja ja enemmän vihjeitä ja piilottelee niitä vaikeampiin paikkoihin. Salapoliisihengessä leikittiin myös aarteen etsintää, missä jokainen sai vuorollaan piilottaa ”aarteen”. Tällaiset yhteiset koko perheen pelit ja leikit on mun mielestä yksi hauskimpia juttuja siinä, että on iso perhe! Pääsee niin hyvin tunnelmaan ja saa toteutettua kaikkea hauskaa yhdessä isolla porukalla. Kahdestaan Oton kanssa ei varmaan tulisi leikittyä salapoliisisuunnistustakaan.

Salapoliisisuunnistus ohjeet:

Tarvikkeet: paperia ja erivärisiä kyniä

Tee näin:
  1. Askartele mahdollisimman monta hahmokorttia, esimerkiksi 8-10, tai vieläkin enemmän. Pidä huolta, että hahmoissa on sekä eroja että yhteneväisyyksiä, kuten: kiharat tai suorat hiukset, hattu tai ei hattua, viikset tai ei viiksiä, silmälasit tai ei silmälaseja, erivärisiä silmiä, erivärisiä hiuksia niin, että syyllistä ei pysty heti päättelemään, mutta se on kuitenkin mahdollista.
  2. Päätä syyllinen ja askartele vihjekortit, esimerkiksi kuusi erilaista vihjettä: Kuten ”epäillyllä ei ole kiharat hiukset”, tai ”Epäilty käytti hattua”.
  3. Piilota vihjekortteja ympäri kotia.
  4. Suunnistuksen voittaja on se, joka päättelee ensimmäisenä oikean syyllisen.
  5. BONUSVINKKI: Vihjekortteja kannattaa askarrella enemmänkin, jotta syyllisenä voi olla eri pelikierroksilla eri tyypit!
  6. Halutessanne voitte myös sonnustautua mahdollisimman salapoliisimaisiin vaatteisiin!

Arvaatteko mistä sarjasta on kyse? Salapoliisivinkin lisäksi voin kertoa, että tämä sarja paljastuu, kun käytte kurkkaamassa Telian sivuilta mun suositukset! C More TV on kotimainen suoratoistopalvelu, jota voi katsoa C More -sovelluksella puhelimella, pädillä, tietokoneella cmore.fi, useimmilla älytelevisioilla ja Telia TV digiboksin käyttöliittymän kautta. Kuvan voi myös siirtää isolle TV-ruudulle Chromecastilla tai Airplaylla, mikä on kätevää.

C More TV:ssä on tarjolla niin sarjoja kuin leffojakin lapsille, aikuisille ja koko perheelle. C More TV tilauksessa näkyy myös muutamia mainoksia, mutta ei häiritsevän paljoa. C More TV -tilaukseen ei sisälly urheilua, mutta me ei olla mitenkään erityisen kovia penkkiurheilijoita meidän perheessä, vaan keskitytään enemmän nauttimaan sarjoista ja leffoista. Niitä C More TV:ssä löytyy yllinkyllin.

C More TV:ssä on kotimaisia alkuperäissarjoja, kuten Onnela, Sunnuntailounas, Ex-Onnelliset, Rantabaari, Aallonmurtaja ja Roba, monia kansainvälisiä huippusarjoja sekä paljon leffoja. Lisäksi sieltä löytyy kattava valikoima lastenohjelmia, ja myös monia sellaisia, mitä ei muualta näe. Sieltä löytyy niin vanhoja klassikoita omasta lapsuudestani kuin uusimpia lasten suosikkeja. Ja salkkarifaneille sieltä löytyy koko viikon jaksot etukäteen aina maanantaisin!

Meidän perheen lempparit on listattuna TÄLLE sivulle, joten jos kaipaatte uutta katseltavaa, niin kannattaa käydä sieltä kurkkimassa. Me taidetaan ottaa nyt kolmas erä salapoliisisuunnistusta (siihen jää koukkuun kun on niin hauskaa!) ja sitten pidetään varmaan leffailtaa lasten kanssa, nyt kun konvehtivaraskin on saatu kiinni ja uskaltaa avata uuden rasian!