Siitepölykausi on täällä – mistä apua allergiaoireisiin?

19.04.2022

Kaupallinen yhteistyö: AllerVEX 

Siitepölyaika on taas täällä ja jännittää jo valmiiksi, että millaiset oireet minulle tänä vuonna tulee, kun koivun siitepölykausi alkaa. Viime vuonna raskausaikana pääsin tosi helpolla ja minulla onkin usein ollut niin, että raskaus vähentää niin allergiaoireita kuin esim. flunssiakin. Nyt kun en ole raskaana, niin saa taas jännätä, että tuleeko pahat vai lievät oireet ja kauanko ne kestää. 

Lapsena olen ollut todella pahasti siitepölylle allerginen ja käyttänyt eri allergialääkkeitä ja suihkeita ja tippoja ja astmapiippuja. Muutaman kerran lapsuudessa sain myös isomman allergisen reaktion siitepölyaikaan ja jouduin käymään päivystyksessä. Aikuisiällä allergia on sen verran helpottanut, että en ole enää tarvinnut suurta lääkearsenaalia. Oireita on kuitenkin ollut edelleen. Aivastelua, sekä silmien kutinaa ja kuivumista. 

Eikä niistä oireista silti kivaa ole kärsiä senkään vertaa. Se on niin kurjaa kun kevät on kauneimmillaan ja on ihan innoissaan lämmöstä ja valosta ja sitten pitäisi vaan sulkeutua sisälle ja pitää kaikki ovet ja ikkunat kiinni siihen asti, että pahin aika on ohi. Ja eihän se oikein näin neljän lapsen kanssa onnistu, vaan sitten on vaan yritettävä pärjätä oireiden kanssa ja ulkoilla niistä huolimatta. Katkeransuloinen hetki kun ensimmäiset vihertävät nuput ilmestyvät puihin. Niin ihanaa, mutta niin kauheaa siihen asti, että siitepölykausi hellittää. 

Tänä vuonna olen ainakin hyvin varautunut siitepölykauteen, sillä sain testiin AllerVEX Silmäsuihketta, joka  on tarkoitettu silmän allergisen sidekalvotulehduksen hoidon tueksi. Se lievittää silmien ärsytystä ja punoitusta, kosteuttaa ja virkistää silmiä ja on super helppo annostella: suljetaan vaan silmät ja suihkautetaan. Ihanaa! Itsehän siis henkilökohtaisesti inhoan silmätippoja, enkä edes osu ikinä silmään ekalla kerralla kun niitä laitan. Suihkauttaminen on paljon helpompaa kuin tipan saaminen silmään.

 

Eniten allergiaoireita minulle aiheuttaa koivun siitepöly, ja koivun siitepölykausi on vasta vähän myöhemmin, joten hieman armonaikaa on vielä onneksi eivätkä oireet ole vielä alkaneet. Tällä hetkellä eniten kukkii norkko.fi-sivun mukaan leppä, jolle en ole allerginen, ja tietysti katupöly aiheuttaa oireita myös osalle. AllerVEX onkin siitä hyvä, että siitepölyallergian oireiden lisäksi se on tarkoitettu helpottamaan myös katupölystä ja esimerkiksi eläinpölystä aiheutuvia allergiaoireita. 

AllerVEX Silmäsuihketta voi käyttää kerrallaan enintään 30 päivän ajan ja sitä käytetään 1-2 suihkausta/silmä 3-4 kertaa päivässä. AllerVEXia suositellaan käyttämään 3-4 päivän kuurina ja pisimmillään 30 päivää yhtäjaksoisesti. AllerVEXin teho alkaa jo ensimmäisen käyttökerran aikana.  Koska sen annostelu on hygieenistä, samaa pakkausta voi käyttää tarvittaessa myös lapsi tai puoliso. AllerVEX sopii yli 6-vuotiaille lapsille ja aikuisille. HUOM! Jos on raskaana tai imettää, pitää kysyä omalta lääkäriltä neuvoa ennen tuotteen käyttöä.

Käy lukemassa lisää AllerVEXista heidän nettisivuilta, missä on kerrottu kattavasti kaikki olennainen.