Oton tatuointi + tatuointitarjous

27.06.2016

Moni teistä on kysellyt tänä keväänä Oton tatuoinnista, tai oikeammin tatuoinneista. Ei ole mikään salaisuus että mieheni on koukussa leimoihin, ja on tänä keväänä ottanut useammankin. Hän on halunnut jo pitkään edistää tatuointiprojektejaan, mutta se on aina jäänyt ja jäänyt, ja sitten kun hän pääsi tatuoinnin makuun, on niitä alkanut ilmestyä yksi toisensa perään.

Haastattelin tatuointitaiteilija Petrie Butleria Petrie Artista keväällä töiden merkeissä, ja samalla tuli puheeksi sitten Oton tatuointiprojekti. Päätettiin tehdä yhteistyötä ja niinpä Petrie päätyi toteuttamaan yhden Oton pitkäaikaisimmista tatuointihaaveista. Petrie oli mulle etukäteen tuttu jo muutaman kaverin ottaman leiman kautta, ja tiesin että tässä on nyt sellainen mahdollisuus johon kannattaa ehdottomasti tarttua!

Aloitettiin proggis jo huhtikuun puolella. Petrien tatuointi- ja lävistysstudio Petrie Art sijaitsee Iso-Roobertinkadulla osoitteessa Iso Roobertinkatu 41, lähellä Sinebrychoffin puistoa, ja sinne siis suunnattiin koko perhe eräänä huhtikuisena torstaina. Olin näyttänyt Oton toivoman kuvan etukäteen Petrielle, ja oltiin puhuttu tulevan tatuoinnin koosta ja yksityiskohdista. Petrie muokkasi kuvasta omannäköisensä ja valmisteluiden jälkeen alkoi hakkaamaan kuvaa Oton olkavarteen.

Petrie Art on ihan mieletön paikka täynnä kaikkea mahdollista inspiroivaa tavaraa Otonkin lempparipeleistä, -leffoista ja -sarjoista kuten Legend of Zeldasta, Adventure Timesta, Pokemonista ja Star Warsista. Olisin voinut vaan tuijotella paikan seiniä vaikka monta tuntia, niin paljon kaikkea siistiä sieltä löytyy. Petrie on ihan mielettömän lahjakas piirtämään, ja seiniltä löytyykin paljon myös hänen myytävänä olevia tatuointejaan. Vaikka tämä kuva olikin Oton pitkäaikainen oma haave, niin seuraavaksi Otto on ottamassa Petrien suunnitteleman Pokemon-tatuoinnin.

Tatuointi tehtiin kahdessa erässä, ensimmäisellä kerralla suurin osa ja toisella kerralla pienimmät yksityiskohdat ja värien syvennys. Jo ekan kerran jälkeen leima näytti tällaisen noviisin silmiin ihan valmiilta, mutta täytyy sanoa että nyt kun se on kokonaan valmis on se ihan mielettömän siisti. Iho sai parantua välissä, ja lisäksi me käytiin Mallorcalla myös kertojen välissä ja se vähän hidasti touhua. Nyt se on kuitenkin parantunut täysin tokasta kerrastakin, ja näyttää hyvältä. Otolla on tarkoitus jatkaa koko käsi täyteen, ja tatuointi onkin muokattu niin että siitä on helppo jatkaa eteenpäin ihan mitä tahansa.

Petriellä on maailman rennoin ja mukavin asenne, joten hänen kanssaan on helppo olla ja jutella eikä tarvitse miettiä että tatuointihetki voisi olla jotenkin kiusallinen. Hänellä on myös vuosien kokemus ja hurja määrä tyytyväisiä asiakkaita, eli tässä on paikka johon todellakin uskaltaa mennä leimattavaksi. Ja Petrie keittää myös hyvät kahvit, hah!

Me junailtiin Petrien kanssa teille huipputarjous. Eli jos varaat tatuointiajan Petrieltä nyt kaverin kanssa ja mainitset että bongasit tarjouksen täältä, saatte molemmat tatuoinnista 20% alennusta. Eli aika huikean tuntuva alennus, kun miettii minkä hintaisia esimerkiksi isommat tatuoinnit ovat. Nyt kannattaa siis mennä kaverin kanssa ottamaan leimaa jos on siitä pitkään vaikka haaveillut. Teidän ei siis tarvitse mennä fyysisesti yhdessä samaan aikaan ottamaan tatuointeja (ellette halua) mutta muistakaa varata yhdessä ne ajat, niin saatte varmasti alennuksen.

Ajan voi varata puhelimitse numerosta 044 5545002 tai laittamalla sähköpostia Petrielle, petrieart(at)gmail.com. Petrien tyyliä voi seurata instassa @petrieart ja fb:ssä hänen sivuiltaan. 

Jos teillä on mitä tahansa kysyttävää liittyen Oton tatuointiin tai tatuointeihin ylipäätään niin kysykää ihmeessä, lupaan vastata ja kysyä Petrieltä jos en itse tiedä vastausta! 🙂

Ihanaa maanantaita kaikille <3