Vauvan sukupuoli – aiommeko selvittää sen?

17.03.2021

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, ensi viikolla meillä on ylimääräinen ultrakäynti yksityisellä, koska haluttiin ihan oman mielenrauhan takia käydä kurkkaamassa pikkuista myös tässä niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Siinä ultrassa on mahdollista jo nähdä tulevan vauvan oletettu sukupuoli. Aiommeko selvittää sen? Kyllä. Aiommeko paljastaa sen? Kyllä.

Se, mikä se vauvan oletettu sukupuoli on ultrassa, ei muuta meidän suhtautumista vauvaan tai sitä, miten häntä tulevaisuudessa kasvatetaan. Mutta se antaa meille mahdollisuuden nimetä hänet jo ennen syntymää ja on lapsille kiva, konkreettinen juttu, joka tuo tulevaa pikkusisarusta taas aavistuksen lähemmäs. Myös lasten kanssa ollaan juteltu jo aiemmin siitä, että syntymässä (tai varsinkaan ultrassa) määritelty sukupuoli ei kuitenkaan kerro ihmisestä yhtään mitään, eikä takaa sitä, että pikkusisko olisi ikuisesti pikkusisko, tai pikkuveli olisi ikuisesti pikkuveli. Vasta tulevaisuus näyttää sen, millainen persoona ja millainen sukupuoli-identiteetti kullekin lapselle muotoutuu.

Tuli meille lapsi millä tahansa oletetulla sukupuolella, häntä kasvatetaan samanlaisella rakkaudella, lempeydellä ja avoimuudella kuin meidän kolmea aiempaakin. Tiedostaen, että ei ole olemassa vain kahta sukupuolta ja tiedostaen, että hänellä on oikeus muodostaa juuri sellainen sukupuoli-identiteetti itselleen, joka hänestä tuntuu oikealta. Häntä ei tulla sullomaan minkäänlaiseen lokeroon, eikä koskaan tulla olettamaan, että hän pitäisi tietyistä asioista tai olisi tietynlainen oletetun sukupuolensa vuoksi. Hänellä, kuten jokaisella, tulisi olla oikeus kasvaa juuri sellaiseksi tyypiksi, kuin itse haluaa.

Mulla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia, enkä koskaan ole arvannut sukupuolta ”oikein” ollessani raskaana. Siksi en ole edes yrittänyt tällä kertaa. Toki todennäköisyydet kolmen tyttöoletetun vanhempina puhuvat sen puolesta, että samalla linjalla jatkettaisiin edelleen. Mutta sitähän ei voi etukäteen tietää, kaikki on mahdollista.

Jakaessani ultrakuvan aiemmin, sain runsaasti viestejä seuraajilta, jotka innostuivat soveltamaan nub-teoriaa meidän kuvaan. Osa viesteistä oli sitä mieltä, että vauva on selvä poika. Osa taas sitä mieltä, että nubin perusteella ehdottomasti tyttö! Uskon, että teorian perusteella sukupuoli on mahdollista päätellä, mikäli on siihen erityisen perehtynyt. Mutta ei sekään mikään aukoton totuus ole, kuten tämäkin tulkintojen kirjo osoittaa. En siis ole tuudittautunut vielä niidenkään perusteella minkäänlaisiin fiiliksiin siitä, kumpaa sukupuolta vauva oletetusti on.

Vatsan muodon perusteella on veikattu poikaa myös. Mutta vatsan muoto vaihtelee päivittäin, se näyttää ihan erilaiselta aamulla heti herättyä, istuessa, illalla nukkumaan mennessä ja kävellessä. Välillä se on pyöreä, välillä leveä, välillä terävä pallo, välillä se näyttää vaan turvotukselta. Makoillessa se ei vielä juurikaan erotu. Vatsan muodon perusteella meille on aiemminkin veikattu poikaa, joten siihen ei ole kyllä mitään luottamista. En usko, että vatsan muoto kertoo mitään vauvan sukupuolesta.

Toiveita meillä ei myöskään sukupuolen suhteen ole. Tavallaan ymmärrän ne toiveet vauvan sukupuolen suhteen, vaikka itselläni ei toiveita olekaan. On inhimillistä toivoa jotain tiettyä ja haaveilla, kunhan tiedostaa sen, että vaikka vauva olisikin syntyessään sitä toivetta vastaavaa sukupuolta, se ei tarkoita sitä, että ne oletetun sukupuolen varaan rakennetut haavekuvitelmat välttämättä toteutuisivat. Jokainen voi luoda mielikuvia ja kuvitella millainen vatsassa kasvava vauva tulee olemaan, mutta vasta aika näyttää millainen hän sitten lopulta on, millaisista asioista hän kiinnostuu jne.

Millaista olisi, jos meille tulisi poika? Miten pojan kasvatus eroaisi tytön kasvatuksesta? Tätäkin multa on kysytty. En osaa kuvitella etukäteen, koska en voi tietää millainen persoona lapsella on. Ja siitähän kaikki on kiinni. Vauvavuoden aikana ehkä siten, että en pukisi itse oma-aloitteisesti hänelle mekkoja. Jos hän taas itse joskus myöhemmin pyytäisi saada pukeutua mekkoon, en epäröisi sekuntiakaan. Toinen eroava juttu joka tulee mieleen, ja jonka olen kuullut on se, että poikavauva saattaisi pissiä helpommin mun päälle vaipan vaihdossa!

Mutta hän saisi leikkiä ihan samoilla barbeilla, parkkitaloilla, autoilla, nukeilla, kirjoilla, junaradoilla, duploilla, leikkikeittiöllä, Spidermaneilla, poneilla ja muilla leluilla, joilla meidän tytötkin ovat vauvana leikkineet. Hän saisi itse näyttää mistä kiinnostuu ja innostuu ja me tuettaisi häntä niissä omissa kiinnostuksen kohteissa. Hän saisi olla ihan samalla tavalla iloinen, surullinen, riehakas, rauhallinen, hiljainen, puhelias, utelias, ujo tai mitä tahansa onkaan, kuin meidän kolme aiempaakin lasta saa.

Yritin miettiä vielä, että opettaisinko pojalle elämästä joitakin asioita eri tavalla kuin tytölle? Opettaisinko hänelle, että tyttöjä pitää kohdella kauniisti ja heille pitää avata ovi? En opettaisi. Vaan opettaisin, kuinka arvokas, rakas ja tärkeä hän on omana itsenään, että hänen täytyy kohdella aivan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti, puuttua aktiivisesti kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuuteen tai rasismiin, kunnioittaa aina toisen ihmisen rajoja (ja toisten ihmisten hänen rajojaan), ja että aina on kohteliasta avata ovi, tai pitää ovea auki seuraavalle. Paitsi jos on ahtaassa välikössä ja on korona-aika ja olisi mahdotonta huolehtia turvavälistä pitäessään ovea auki. Tai jos joku pelottava tyyppi seuraa. Silloin on parempi vaan pujahtaa nopeasti eteenpäin.

Opettaisin tunnetaitoja ja turvataitoja. Opettaisin, että kaikkea ei tarvitse tietää ja ottaisin yhdessä lapsen kanssa asioista selvää. Opettaisin rakkautta, antaisin läsnäoloa ja luottamusta. Opettaisin ja antaisin siis niitä aivan samoja asioita, kuin jo opetan.

Jos oletettu sukupuoli selviää ensi viikolla ultrassa, me kerromme sen myös julkisesti, kuten olemme aiemminkin tehneet. On mahdollista, että se paljastuisi muutenkin, koska lapset saattaisivat puhua siitä, joku tietty vaate tai jonkin tietyn vaatteen puute voisi paljastaa tai saattaisin itse sanoa sen vahingossa epähuomiossa muutenkin. Ja sitä aivan varmasti spekuloitaisiin, jos en kertoisi. Joten sama se on paljastaa, ei se mikään salaisuus ole. Se ei silti muuta mitään. Toivon kovasti, että kumpi tahansa ”lupaus” me saadaan, en saisi mitään ”jee vihdoinkin teille tulee poika”, tai ”harmittaako, että ette vieläkään saaneet poikaa”-kommentteja. Koska me ei täällä odoteta mitään muuta kuin sitä, että elokuussa saataisiin syliin hyvinvoiva lapsi, jota meillä olisi suuri kunnia ja etuoikeus saada kasvattaa ja rakastaa.

Meidän lapset ovat nähneet YouTubesta gender reveal -videoita ja he muistavat edelleen meidän edellisen gender revealin vuodelta 2016. Se oli heille silloin tärkeä ja hauska juttu ja ovat kovasti toivoneet, että nytkin meillä on jotain hauskaa tilpehööriä, jonka avulla sukupuoli paljastetaan. (Viimeksi oli ilmapalloja).

Tullaan nytkin luultavasti tekemään joku gender reveal -video (kenties reels). Mutta mua henkilökohtaisesti ärsyttää, että kaikki oletetun sukupuolen paljastamiseen myytävät konfetit, ilmapallot ja muut ovat joko vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Omiaan vahvistamaan väreihin liittyviä sukupuolistereotypioita, joihin itsekin tässä kuvituksessa (ärsytyksestä huolimatta) turvauduin.

Toisaalta, jos paljastettaisiin oletettu sukupuoli keltaisella tai vihreällä konfetilla, niin kukaan ei arvaisi värin perusteella yhtään mitään. Joten luultavasti mekin tullaan tekemän paljastus juuri niillä stereotyyppisillä väreillä, vaikkakin samalla naureskellen sille, miten typeriä ne väristereotypiat on. Tuli meille millainen lapsi tahansa, hän taatusti tulee elämänsä aikana pukeutumaan sekä vaaleanpunaiseen että vaaleansiniseen.  Mutta olisipa mahtavaa, jos tähän gender reveal -hömppään keksittäisiin joku muukin keino, kuin nuo iänikuiset kaksi väriä.

Siinäpä tiivistetysti mun ajatuksia tästä aiheesta. Nyt vaan jännityksellä odotetaan ensi viikkoa. Eniten odotan sitä, että pääsenkö käyttämään mulla mielessä pyörivää nimiyhdistelmää, vai en. KÄÄK!

Nuo kuvien Minna Parikan puputennarit meillä on vaaleanpunaisena kuopuksen jäljiltä. Vaaleansiniseksi muokkasin kahteen kuvaan alleviivaamaan tätä postauksen aihetta. Mutta oli vauvan oletettu sukupuoli mikä hyvänsä, tulen näitä meidän puputennareita käyttämään. Näin kauniit (ja mun lempiväriset) kengät ansaitsee päästä ulos laatikosta, jos niille on sopivan kokoinen jalka tarjolla!