My Day: päivä vauvan kanssa

14.04.2022

Kaupallinen yhteistyö: Bambo Nature 

Pitkästä aikaa on vuorossa kunnon My day -blogipostaus, niin saan samalla muistoihin talteen millaisia meidän normipäivät olivat kahdeksan kuukauden ikäisen vauvelin kanssa. Tässä postauksessa yhteistyökumppanina mukana on mun vuosikumppani Bambo Nature ja samalla pääsette kurkkaamaan vähän meidän vaippa- ja ihonhoitomeininkejä. 

Herätys klo 07.30

Rauhallinen hetki, oma aamupala, aamukahvi ja vähän TikTokia ennen kuin vauva herää. Aamupalan ja kahvin jälkeen starttailen työpäivää käymällä meilit läpi. 

 

Vauva herää + aamuimetys klo 08.30

Ekana heräämisen jälkeen vauva tulee yleensä tissille ja ruokailee siinä rauhassa ja heräilee vielä. Ihana pötkötellä ja halia yhdessä. 

Vaipan & vaatteiden vaihto klo 08.45

Ihan ekaksi Otto vaihtaa vauvalle kuivan vaipan. Ja vauva ei halua ollenkaan pysyä paikoillaan.  Meidän vauvalla on päivisin käytössä Bambo Nature 4-koon housuvaippa, joka on helppo pukea päälle liikkuvaiselle vauvalle, joka ei halua makoilla paikallaan. Päivän leikeissä on tärkeää, että on istuva vaippa josta ei tule ohivuotoja, mutta joka mahdollistaa lapselle vapaan liikkumisen. Siksi Bambo Nature housuvaippa sopii hyvin, koska se istuu napakasti ja vaipan tehokas ydin imee kosteuden tehokkaasti pois iholta ja ehkäisee näin vaippaihottumaa. 

Aamupalahetki 09.00

Vauva syö aamiaiseksi Oton kanssa valmiin puuropussin, hänen lemppari on puolukka-ruispuuro. 

Leikkiä isin kanssa 09.15

Aamupalan jälkeen vauva leikkii ja touhuilee kaikkea mahdollista Oton kanssa. Vauva purkaa puisia leluruokia laatikosta, nousee pöytää ja tuolia ja ja pianoa vasten seisomaan, yritää saada kaukosäädintä ja peliohjainta ja kaikkea muutakin. Ihana touhutyyppi. Otto lukee hänelle myös kirjoja ruotsiksi. Sillä aikaa mä teen töitä: ensin pikalaittaudun ja sitten kuvaan ja editoin kamppiskuvat. 

Lounas 11.15 

Lounaaksi vauva saa lihapötköä, vihanneksia ja makaronia. Ruoka maistui hyvin ja ei jäänyt kuin murusia jäljelle. Vauvan sormiruokailua on kyllä niin hauska seurata ja hän on kehittynyt siitä varsin taitavaksi tämän kevään aikana. Otto ja minä syödään samalla lounasta. Ruokailusta aiheutuneet sotkut on helppo puhdistaa syönnin jälkeen esimerkiksi Bambo Nature -kosteuspyyhkeillä, joita meillä on aina valmiina kotona. Joutsenmerkitty kosteuspyyhe on valmistettu viskoosista, joten se on pehmeä vauvan ihoa vasten, eikä sisällä hajusteita tai väriaineita. Näin voi olla varma, että kosteuspyyhkeellä on minimaalinen ihoärsytyksen riski. Lisäksi kosteuspyyhkeet ovat biohajoavia, eivätkä sisällä muovia.

Vaipanvaihto  11.45

Ruuan jälkeen on taas aika vaihtaa vaippa. Unien ajaksi laitetaan Bambo Nature teippivaippa koossa 4, joka suojaa sivuilta ja selästä nukkuessa housuvaippaa enemmän, koska se istuu vieläkin napakammin. 

Kaikilla Bambo Nature vaipoilla on Joutsenmerkki, joka takaa sen että vaippa on käynyt läpi tiukan testauksen ja voi luottaa siihen, että vaipat ovat turvallisia ja ympäristöystävällisiä. 

Imetys 11.50

Ennen päikkäreitä vielä vauvalle tissiä, niin jaksaa sitten nukkua hyvin ensimmäiset unet. Ihana yhteinen hetki. 

Ekat päiväunet 12.00

Lähdetään ulos lenkille niin vauva nukahtaa kätevästi vaunuihin. Tehdään yleensä n. 30-45min lenkki jonka jälkeen vauva jatkaa unia vaunuissa meidän kuistilla. Monesti Otto käy yksinkin vauvan kanssa lenkillä ja mä teen myös sen aikaa töitä, mutta tänään halusin lähteä mukaan ja saada itsekin vähän raitista ilmaa. 

Töitä 12.30 

Lenkin jälkeen vauva nukkui vielä terassilla ja mä kerkesin hyvin tehdä töitä ja Otto viettää hetken omaa aikaa. 

Vauva herää 14.00

Vauva tulee tissille rauhassa heräilemään halimaan ja mäkin otan tauon töistä. Lapset tulee koulusta kotiin ja moikkaa vauvaa. 

Välipalaa 14.15

Otto antaa vauvalle välipalaksi hedelmäsmoothien ja mä teen vielä hetken aikaa töitä. 

Leikkiä 14.30

Vauva leikkii yhdessä isosiskojen ja Oton kanssa ja mä teen edelleen töitä. 

Vaipanvaihto 15.00

Teippivaippa vaihtuu taas housuvaippaan, jonka saa nopeammin laitettua päälle. Putsaus onnistuu kätevästi lennossa Bambo Nature kosteuspyyhkeillä vaikka olkkarissa, niin ei tarvitse yrittää saada vauvaa pysyttelemään hoitotasolla. Kaikista Bambo Nature -vaipoista löytyy muuten kätevä kosteusindikaattori, joka voi helpottaa esimerkiksi sopivan vaihtorytmin löytämistä, kun sen avulla tietää milloin vaippa täytyy vaihtaa, eikä tarvitse arvailla. 

5-vuotiaan haku dagiksesta 15.15

Otto käy vauvan kanssa hakemassa 5-vuotiaan, joka rakastaa sitä kun vauva tulee mukaan hakemaan häntä. Mä teen vielä sillä aikaa töitä. 

Kaverin luokse 16.00 

Otto käy 5-vuotiaan kanssa heittämässä mut ja vauvan mun ystävän luokse kylään illaksi. Kotoa lähtiessä laukkuun on kätevää pakata parin varavaipan lisäksi pieni 10kpl kosteuspyyhepaketti, josta voi napata avun, kun vauva mutustelee maissinaksua ja muhju jää joka paikkaan kiinni. Kosteuspyyhkeellä sotkut saa pyyhittyä näppärästi.

Hoito- tai käsilaukkuun voi näppärästi pakata myös pienemmän 100ml tuubin Bambo Nature vartalovoidetta, jota on helppo sipaista iholle reissunkin päällä tarvittaessa. Voide kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti, joten ihon kuivat kohdat on helppo hoitaa missä vaan. 

Me syötiin vauvan kanssa illallista kaverin luona ja siellä oli vauvalla myös toinen vauvakaveri, ihana ilta yhdessä MUN vanhojen päiväkotikavereiden kanssa, joiden kanssa ollaan tunnettu jo yli 25 vuotta. Vauva myös nukkui pienet päikkärit automatkalla. 

Takaisin kotona 19.00

Otto kävi hakemassa meidät samalla kun haki yhden lapsista karate-treeneistä. Sitten hengailua kotona. Vauva leikkii siskojen kanssa je me aikuiset hoidetaan kotitöitä. 

Vauvan kylpy klo 19.30

Käydään vauvan kanssa aina illalla suihkussa tai kylvyssä. Nyt kun vauva osaa jo itse istua, hän rakastaa hengailla kylvyssä leikkimässä. Laitan monesti kylpyveteen muutaman tipan Bambo Nature kylpyöljyä, joka on kätevä ja helppo tapa antaa lisäkosteutusta vauvan iholle. 

Kylppäristä löytyy iso pumppupullo hius- ja vartalonpesuainetta, jolla vauvan iho ja hiukset saadaan pestyä hellävaraisesti ja ilman kyyneliä silloin kun on tarve. Hius- ja vartalonpesuaine ei sisällä kuivattavia sulfaatteja. Bambo Nature tuotteissa ei käytetä mitään turhia tai ylimääräisiä aineita, jonka takia myös sulfaatit on jätetty pois. Sulfaattien poisjättäminen poistaa myös kirvelyn, joten lasten hiustenpesu on huomattavasti mieluisampaa kaikille. Tuote sopii erityisesti vauvan herkälle iholle, mutta sitä voi käyttää koko muullekin perheelle.  

Puhdas vaippa ja ihon rasvaaminen (tarvittaessa) 20.00

Kylvyn jälkeen rasvataan iho vartalovoiteella, josta on myös pumppupullo saatavilla ja se onkin näppärä sijoittaa hoitotasolle. Siitä on helppo annostella muutama pumppaus voidetta ja levitellä se vauvan iholle. Monesti kylvyn jälkeen vauva saa myös ihanan vauvahieronnan, jolloin Bambo Naturen iho- ja kylpyöljyä voi käyttää myös hierontaöljynä. Yöksi laitetaan taas Bambo Nature -teippivaippa. Vaipat ovat ihanan pehmeitä ja mukavia ja niissä on hyvä nukkua.  Lopuksi laitetaan puhdas yökkäri. 

Iltapala 20.30

Vauva saa iltapalaksi banaanilettuja, jotka on hänen lemppareita. 

Iltasatu ja hyvät yöt 20.45 

Iltasatu ja hyvät yöt ja halimista. Luetaan aina illalla iltasatu yhdessä, se on ihana iltarutiini, josta vauva ja myös me vanhemmat nautitaan kovasti. Yleensä toinen meistä lukee iltasadun vauvalle ja toinen 5-vuotiaalle. Isommat koululaiset lukevat iltaisin kirjaa itsekseen, mutta toki välillä tulevat kuuntelemaan myös 5-vuotiaan iltasatua, jos kirja on heitäkin kiinnostava. Ja välillä 5-vuotias haluaa kuunnella vauvan iltasatua. 

Vauvan nukutusta 21.00

Kaikki lapset menevät samaan aikaan nukkumaan. 5-vuotias käy unille yhtäaikaa vauvan kanssa yhdeksältä ja isommat saavat lukea vielä sängyssä puoli tuntia. Me käydään vauvan kanssa meidän sänkyyn ja hän nukahtaa tissille. Yleensä nukutuksessa ja pinnasänkyyn siirtämisessä kestää n. 20 minuuttia – puoli tuntia. 

Hetki telkkaria + aikuisten iltapala 21.30

Omaa aikaa yhdessä Oton kanssa. Katsotaan Netflixistä Bridgertonia siihen asti, että mua alkaa nukuttaa. Syödään myös iltapalaa ja höpötellään. 

Nukkumaan 23.00

Yleensä viimeistään tähän aikaan mulla silmät lupsumaan ja on aika mennä nukkumaan. 

Sellainen oli meidän yksi tavallinen arkipäivä tällä viikolla! Bambo Naturen tuotteet kulkevat luonnollisesti osana meidän arkea ja ollaan oltu kyllä todella tyytyväisiä, kun elokuusta asti on niitä käytetty. Bambo Naturella kerrotaan avoimesti kaikki käytettävät raaka-aineet ja niiden tarkoitus tuotteissa. Lisäksi nettisivuilta löytyy vinkkejä ja ohjeita blogitekstien muodossa, sekä muiden vanhempien esittämiä kysymyksiä, jos kaipaa vertaistukea tai apua vauva-arkeen. 

Bambo Nature Verkkokaupasta saa kätevästi tilattua kaikki tuotteet vaikka suoraan kotiovelle, jolloin vaippapaketteja ei tarvitse raahata kaupasta. Vaippoja voi tilata pussi kerrallaan tai laatikoittain, jos sama vaippakoko on käytössä pidempään. Tilaaminen on helppoa ja nopeaa ja maksaminen onnistuu joustavasti Klarnalla. Ja mikä parasta: Bambo Nature -vaipoilla on uudet upeat kierrätettävät pakkaukset! Vaippojen pakkaukset on valmistettu FSC™ (Forest Stewardship Council) sertifioidusta paperista, jonka lisäksi sillä on toimialan vaatimat standardoinnit. Se tarkoittaa, että pakkaus voidaan kierrättää tavallisessa paperijätteessä, mikä on ihan mahtava juttu! Uusi, kierrätettävä paperipakkaus ulkopuolella ja ympäristöystävälliset vaipat sisällä.

Psst! Bambo Nature on mukana myös Lapsimessuilla Helsingin Messukeskuksessa ensi viikolla 22.-24.4.2022, osastolla 6n28!