Voi rakkaus

03.01.2015

Jotenkin sitä vaan meinaa pakahtua rakkaudesta kun katsoo omia lapsia ja miettii millaisia he ovat, millaisia ovat olleet ja millaisia tulevat olemaan. Molemmat tytöt ovat kasvaneet kovasti ja heidän kanssaan on yksinkertaisesti ihan parasta hengailla! Kummallakin on niin omat juttunsa, mutta silti niin hurjasti yhteistä. Heillä on yhteiset leikkinsä ja vitsinsä, joista vanhemmat eivät tajua mitään. Hauskaa on esimerkiksi huutaa ”aaaarttu!” vuorotellen, aina vähän kovemmalla ja kovemmalla äänellä. Toim. huom. he eivät tunne ketään Arttua.

P1012877x P1012896xTaapero ja leikki-ikäinen keksivät kyllä välillä niin pönttöjä juttuja että ei tosikaan, mutta ainakin saa nauraa joka päivä, ja naurua ei voi koskaan olla liikaa. Päivät ovat kommelluksia täynnä, ja kyllä täällä saa olla välillä tiukkanakin ettei mene aivan höpöhöpöksi, mutta pääosin kaikki sujuu mutkattomasti. Kyllä nuo neidit toki osaavat myös tapella leluista, vaikka yhdessä tykkäävätkin leikkiä. Joululahjat kuitenkin ympättiin samantien yhteen, niitähän on silloin enemmän, kuten toinen neideistä fiksusti totesi.

P1012878x P1012914xIsompi on opettanut pienemmän laskemaan kymmeneen, ja osaa tulkita jokaikisen sanan jonka pienempi sanoo, vaikka me vanhemmat kuultaisiin se vasta ensimmäistä kertaa. Tulkille on välillä käyttöä, en olisi heti hiffannut että metro on ”ehhoo” ja ”kikkikki” on pingviini, kun kuopus sitä itsepintaisesti hoki ruokapöydän vierellä, tarkoittaen joululahjaksi saatua pingviinipeliä. Hyvä että ymmärtävät toisiaan!

P1012964xTytöt ovat selvästi nauttineet kun ovat saaneet olla yhdessä koko loman, eikä toinen ole lähtenyt aina kerhoon pariksi tunniksi. Hauskaa oli myös huomata, että kun tytöt jäivät kaksin mummun kanssa kotiin meidän lähtiessä Zeldan kummisedän synttäreille pari viikkoa sitten, tyttöjä ei harmittanut ollenkaan, vaan he jäivät leikkiensä keskelle ja sanoivat että ”voisitteko jo lähteä, niin me saataisiin mummulta pastilleja”, ovelat ketkut. Mutta meidän lähtiessä kolmestaan elokuviin esikoisen kanssa, kuopuksen jäädessä mummun hoitoon, oli molemmilla vähän harmi, kun toinen ei tullutkaan mukaan. Niin erottamattomia he ovat, pienet rakkaat.

P1012929x P1012949xSaan kyllä olla niin onnellinen että meille on siunaantunut noin ihanat pienet neidit, joiden kanssa pienetkin jutut tuntuvat välillä seikkailulta, ja joille haluaa tarjota vain parasta. Äitiys, ja omat lapset saavat musta parhaat puolet esiin, koska haluan olla heille vain ja ainoastaan paras. Tuki ja turva johon voi aina luottaa, ja se pönttö joka lähtee höpsöihinkin leikkeihin täysillä mukaan vaikka onkin jo aikuinen. Toki minäkin joskus olen myös kakkapää-äiti joka ei ala leipomaan ”joulukakkua” enää nukkumaanmenoaikaan viikko joulun jälkeen, mutta sekin kuuluu elämään!

P1012967x

Tyttöjen hameet ja paidat uusia löytöjä Zarasta. Sukkahousut Little pieces & h&m.

Tyttöjen ja tuon ihan yhtä rakkaan (ja yhtä pöntön) aviomiehen kanssa me nautiskellaan vielä kolmesta jäljelläolevasta lomapäivästä, joiden aikana pitäisi ainakin saada joulukoristeet veks ettei käy niinkuin viime vuonna, että tonttuverhot on ikkunassa vielä huhtikuussa. Viimeistään luppiaisena, esikoista lainaten, on aika käydä työn touhuun ja viedä kuusi varastoon, ja vastaanottaa kevät kotiin.

Ihanaa ja rakkaudentäyteistä lauantai-iltaa kaikille <3


27 Responses to “Voi rakkaus”

  1. Voi sama tunne täälläkin. Lapsi tai lapset ovat elämän suurimpia lahjoja. <3

  2. Jelena sanoo:

    Ihanaa, että teidän tytöt tulevat toimeen. Toivon, että sama meno jatkuu, kun he ovat vanhempia! Itsekin haluaisin olla läheisempi mun siskon kanssa kuin olen. Mutta minkäs teet…

    Minä ja mun sisko ei oltu koskaan mitään älyttömän läheisiä. Mä leikin mieluummin yksin kun taas siskoni halusi aina olla kaverin kanssa. Teini-iässä mä halusin kovasti siskon ja hänen kavereidensa mukaan, mutta mua ei huolittu mukaan, koska olin vielä ”nolo pentu” siskoni sanoja lainaten 😀 Nykyään ollaan jo aikuisia, mä oon 20-vuotias ja siskoni täyttää pian 23 vuotta. Ollaan yhteyksissä harvakseltaan, n. kerran 1-3 kk välein. Kun mä käyn hänen kotonaan, mut potkitaan pois n. 30-45 minuutin jälkeen siskon muiden menojen vuoksi. Mun luokse taas ei ole koskaan aikaa tulla… Mutta voin vaan toivoa, että meidän välit lämpenee joskus ja saatais nauttia toistemme seurasta enemmän.

    • Iina sanoo:

      Voi miten harmi kuulla, että teillä ei ole välit tulleet läheiseksi vaikka sisaruksia olettekin :/ Kuulostaa kyllä siltä että sinä olet yrittänyt kaikkesi! Toivottavasti saatte välit joskus lämpimämmiksi ja läheisemmiksi <3

  3. ... sanoo:

    En kestä noita Zeldan ihania paksuja poskia! 😀 Tekisi mieli nipistää niitä aina pikkuisen kun näkee kuvia hänestä.

  4. Sanna sanoo:

    Tässä tiivistyy varmasti juuri se, miksi ihmiset usein haluavat lapset pienellä ikäerolla. Ootte te vaan upea perhe, ihanat tyttöset ja mahtavat, osaavat vanhemmat! Teidän juttuja on vaan kerrassaan ihana lukea.<3

  5. Srnni sanoo:

    Voi kuinka ihania teidän tytöt oikeasti onkaan! Ja nuo kuvat, erityisesti tuo Tiaran naurukuva ja Zeldan tokavika, niin söpöjä <3

  6. miisa sanoo:

    Onpa söpö toi Zeldan farkkuhame! 🙂

  7. Roosa sanoo:

    Zelda on niin sun näköinen tossa vikassa kuvassa <3

  8. Ansku sanoo:

    Ihana teksti ylisöpöistä tytöistänne 🙂 tuli mieleen kuinka minä ja pikkusiskoni järjestimme lentokentällä kerran pienenä kunnon elokuva kohtauksen minun tullessa lomamatkalta ja pikkusiskoni oli vanhempieni kanssa vastassa, olimme kuulemma juosseet halaamaan toisiamme ja itkeneet ja halailleet niin sydäntäsärkevän söpösti että kyllä vieressä raavaat miehetkin olivat pyyhkineet silmiään 😀

  9. hulamaja sanoo:

    Ihana kirjoitus ihanista tytöistä <3
    Meillä kans pojat onkin paita ja peppu lyhyen ikäeron ansiosta, mutta nyt isommiten (5 ja 6) on alkanut olla entistä enemmän kinasteluakin… Mutta voi sitä tylsyyttä jos toinen on jossain reissussa ja toinen kotona.:D ihanat muruset!

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon<3 🙂 Ja joo, varmasti meilläkin se kinastelu lisääntyy iän myötä, teini-ikää etenkin odotan kauhulla, kun tytöillä on tapana lainailla toistensa vaatteita yms teini-iässä ja meikkejä sun muita, että niistä varmaan tulee sitten ainakin taistelua ;DD

  10. hulamaja sanoo:

    Onkin = on kuin 😉

  11. Henna sanoo:

    Musta toi on niin huikeeta, että kuinka isommat sisarukset osaa tulkata sitä pienempää. Mun veljellä on kahden vuoden ikäerolla lapset (nykyään ovat jo 6 ja 8) ja niillä oli kanssa ihan käsittämätön yhteys. 😀 Ihan käsittämättömiä sanoja ja lauseita missä ei ollut mitään järkee aikuisen korvaan, niin isosisko osas kertoo ihan tasan mitä pikkuveli haluaa. 😀

  12. Netta sanoo:

    Moi! Aivan ihana postaus. Mulla on 1v9kk nuorempi sisko ja ollaan kans aina oltu kuin paita ja peppu, lukuunottamatta tietysti teini-iän kapinavaihetta jolloin tapeltiin varmaan 4kertaa viikossa 😀 Tuli ihan postauksesta mieleen meidän lapsuutemme yhdessä leikkien. Tiara on selvästi omaksunut hienosti isosiskon roolin, todella suloista 🙂 ja pakko vielä sanoa, että nytkun Zeldakin alkaa jo näyttää vauvan sijaan pieneltä ihmiseltä niin mun silmiini näyttää siltä että teille on kasvamassa aikamoinen kaunotar, isosiskonsa ja äitinsä tavoin 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Mä voisin kirjoittaa tästä aiheesta loputtomiin, jotenkin sitä on vaan niin huikeaa seurata sitä sisarussuhteen kehittymistä!! 😀 Ja voi ihanaa, teillä on varmasti ollut ihanaa kun on ollut aina toisenne tukena ja turvana <3 Mä uskon että jokaiset sisarukset tappelevat teini-iässä, silloin sitä ollaan niin herkillä kuitenkin 😀 Varmasti on meilläkin täällä jos jonkinmoista tuoksinaa silloin 😀 Ja kiitoksia kovasti, meidän kaikkien tyttöjen puolesta<3

  13. Jarno sanoo:

    Siiiiiis aivan ihania! ♥ Ei riitä edes sanat kuvaamaan mun empatiaa tyttöjä kohtaan, jos asuisin siellä niin olisin varmaan teillä 24/7 :DDD Zeldakin niin kasvanu!

  14. st.brigitten sanoo:

    Ihanat tytöt <3 Meillä on lapset kans tosi läheisiä keskenään ja täällä kans esikoinen ymmärsi pikkuveljeään paremmin kuin me, silloin kun pikkuveli opetteli puhumaan. Varmaan sama nytkin taas edessä kun kuopus alkaa puhumaan, että isommat tulkkaa 😀 Mulla ja mun siskolla (1,5v ikäeroa) oli pienenä ihan oma salakieli ja vielä nykyäänkin ajatellaan monesti samaa asiaa yhtäaikaa ja saatetaan soittaa toisillemme tismalleen yhtäaikaa (mikä on tosi ärsyttävää kun puhelin piippaa varattuaXD)

    • Iina sanoo:

      Läheiset sisarussuhteet on kyllä niin rikkaus, ja tulkkaustaidot erittäin kätevät näin vanhemman näkökulmasta 😉 Mulla on mun äidin kanssa toi sama, me aina yhtäaikaa otetaan puhelimet käteen ja ollaan soittamassa toisillemme :DD Ihanaa kun olette siskon kanssa vieläkin läheisiä<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.