Kuinka vaalia läheisiä sisarussuhteita

14.11.2019

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla? 


Kuopus 1,5 vuotta

05.08.2018

Meidän rakas taaperoinen täyttää huomenna jo puolitoista vuotta. En kestä, en kestä, en kestä! Hän on maailman ihanin tyyppi, sanavalmis, hykerryttävän hauska, sydämellinen, pippurinen, dramaattinen, järkyttävän fiksu ja niin suloinen, että mulla tulee kyynel silmäkulmaan kun vain mietinkin häntä. Hän on persoonana aivan omanlainen, ja monessa asiassa niin erilainen kuin siskonsa. Toisaalta hänessä on myös paljon samaa kuin isosiskoissa, ainakin se, että hänkin on alkanut puhumaan tosi aikaisin ja paljon. Fyysisesti hän on kuitenkin rohkeampi ja menevämpi, kuin siskot samassa iässä. En ole hetkeen kirjoitellut taaperon kuulumisia, joten ajattelin, että nyt olisi oikein hyvä hetki tsekata 1,5 vuotiaan taidot ja lempparit.

Nyt puolitoistavuotiaana hän puhuu monen sanan lauseita ja käyttää yhdyssanoja paljon, ja kertoo jo alkeellisia tarinoita. Kun hän leikkii omalla, itse nimetyllä Ummi-nukellaan, hän kertoo että ”Ummi syö aapalaa (aamupalaa), Ummi pipi, Ummia sattuu. Ummi nukkuu, peitto tyyny. Ummille tutti, namnamnam. Ummi menee töihin, Ummi menee bussiin kotiin. Ummi tekee hiekkakakkua”. Hän on tarkka, että kukaan ei saa ottaa häneltä kädestä, muuten hän huutaa heti kuuluvalla äänellä ”MINUN! EI KÄDESTÄ!”.

Hän rakastaa soittaa rakkaille ihmisille (ja Armas-koiralle) leikisti ja oikeasti, ja osaa kertoa päivän kuulumiset. Hän muistaa kaikkien tapaamiensa ihmisten nimet (jotka vaan osaa sanoa), ja luettelee monta kertaa päivässä ketkä kaikki ovat hänen rakkaitaan. Naapureita hän moikkaa nostamalla reippaasti käden ylös ja sanomalla ”Moi!” aina kun naapuri sattuu tulemaan kohdalle. Ei sen väliä onko hän ennen tavannut tätä vai ei. Toimii myös liukuportaissa vastaan tuleviin ihmisiin, bussissa naapurirattaiden matkustajaan ja kaupan kassaan.

Hän tykkää hulluna eläimistä, ja lemppareita on kissat, hevoset, lampaat, koirat ja possut. Hän matkii niiden ääniä sujuvasti, ja lukee usein kirjaa, josta äänet saa kuulumaan. Ollaan käyty tänä kesänä muutaman kerran kotieläintiloilla ja lemmikkipuistossa, ja hän on joka kerta ollut ihan hurjan innoissaan, vaikka isoimpia eläimiä hän jännittääkin hieman. Eläinten lisäksi hän rakastaa autoja, busseja ja lentokoneita, joita hän bongailee innoissaan sormella osoitellen. ”KONE! AUTO!” Aina kun hän haluaa näyttää jotain tai leikkiä yhdessä, hän sanoo ”Tuu tuu tuu äiti! Kädet!” ja ottaa kädestä kiinni.

Kun mummu kysyy puhelimessa, että ”Mitä olet tehnyt tänään?” taapero voi kertoa että ”Syöny jäätyöä, menee uimaan.” Hän taivuttaa sanoja, mutta ei tietysti ihan oikein vielä kaikkea. Yritys on kuitenkin kova. Useimmin kuultu kommentti hänestä (maailman ihanin -kommentin lisäksi) onkin, että miten hän voi puhua noin paljon, sillä suu käy ihan koko ajan ja hän selostaa kaikkea. Ruotsiksi puhetta ei vieläkään tule kovin paljoa, mutta hän kuitenkin ymmärtää monet jutut myös ruotsiksi.  Ruotsinkielisiä sanoja on mamma, pappa, mumin, bebbe, banan, apa. Kaksikielisyydestä enemmän päivitystä TÄSSÄ melko tuoreessa postauksessa. Suomeksi hänellä on myös hassuja sanoja, kuten ”häipyy”, jonka hän on varmaan oppinut jostain isosiskojen lastenohjelmasta.

Meidän puolitoistavuotias on hurja vesipeto, ja näillä helteillä hän on käynyt suihkussa useamman kerran päivässä, ja uimassa ainakin joka päivä. Vedellä lutraaminen on hänen ihan lempipuuhaansa, ja häntä ei haittaa jos vettä menee naamalle, hän suorastaan nauttii siitä. Hän pyytää usein päästä uimaan ja suihkuun, ja jos kysytään haluaako hän lähteä rannalle, hän on jo puolimatkassa uikkari kainalossa.

Hänen lempiruokiaan on puuro, lohi ja etenkin maissi. Aina kun hän näkee maissia kaupassa, sitä on pakko saada ostoskärryyn. Hän tykkää grillatusta maissista, säilykemaissista ja ihan mistä vaan maissista. Aina kun hän näkee maissia, hän huutaa ”MAISSI, hyvää!”. Hän voisi suunnilleen elää pelkällä maissilla ja puurolla ja lohella, mutta syö toki muutakin. Lihasta hän ei kauheasti välitä, mutta kala ja kasvikset, sekä kaikki hiilihydraatit menevät kyllä hyvin alas. Ainut poikkeus lihoissa on nakki ja makkara, joita hän myös söisi niin paljon kuin napa vetää, mutta joita ei kuitenkaan suosituksia useammin saa, omasta mielestään valitettavasti. Hän syö lämpimät ruuat reippaasti haarukalla itse, ja jugurtit ja muut vetelee lusikalla naamariin oikein sujuvasti. Sotkua vielä tulee, mutta suurin osa ruuasta päätyy kuitenkin suuhun. Hän tykkää myös leikkiä heittelemällä ruokaa ympäriinsä ja kaatamalla vettä lattialle.

Yllämainittujen lisäksi lemppari on tietenkin tissi, joka on kuitenkin nykyään jo paljon pienemmässä roolissa kuin ennen. Hän käy rinnalla lähinnä aamuisin, eikä silloinkaan viihdy kuin ihan hetken. Pitkät imetykset ovat jääneet historiaan muutama viikko sitten, ja se on äidistä vähän haikeaa. En usko että meidän imetystaivalta on enää kovin paljoa jäljellä, mutta olen onnellinen ja kiitollinen jo näistä puolestatoista vuodesta. Sitten kun hän itse haluaa lopettaa, me lopetetaan, mutta mulla itselläni ei ole mikään kiire. Saa nähdä kestääkö tätä vielä päiviä, viikkoja vai kuukausia, voihan se olla, että hän innostuu vielä uudelleen.

Yöt sujuvat tosi hyvin, ja hän nukkuu edelleen isosiskojen kanssa samassa huoneessa kokonaisia öitä. Päiväunia hän nukkuu yhdet päivässä, yleensä iltapäivällä. Unet voivat kestää mitä tahansa tunnista kolmeen, riippuen vähän siitä, mikä on ollut päivän ohjelma. Yleensä ne ovat kuitenkin suunnilleen 1,5 tuntia. Hän nukkuu melkein missä vaan, esimerkiksi tällä viikolla hän nukkui yksiä ja samoja unia ensin rattaissa ruokakaupassa, sitten autossa turvaistuimessa, sitten Oton sylissä ja lopuksi vielä kotona sohvalla. Silloin oltiin tosin oltu Hoplopissa kolme tuntia riehumassa ennen unia, mikä saattoi vaikuttaa unen laatuun positiivisesti.

Taapero yrittää kovasti hyppiä ja juoksee niin kovaa kuin pienistä jaloistaan vaan pääsee. Hän tykkää kovasti tehdä hiekkakakkuja, rakentaa duploilla torneja ja levittää siskojen peleistä kortteja ja nappuloita. Nukkeleikit taitavat kuitenkin olla ne kaikkein suurimmat suosikit, ja ihanaa on myös työnnellä nukkea ulkona rattaissa. Myös piirtäminen ja maalaaminen on hänestä tosi kivaa, ja hän käyttää paljon eri värejä piirustuksissaan, ja selostaa mitä piirrokset esittävät. Ollaan kirjoitettu kuviin ylös kaikkien syherrysten ja viivojen merkitykset hänen kertomansa perusteella, niin saa sitten ihmetellä niitä myöhemmin.

Puistossa hän tykkää laskea liukumäestä, kiipeillä ja keinua. Hän rakastaa pikkukiviä ja hiekkaa, ja voi istua pitkänkin tovin vain leikkimässä kivillä ja järjestelemässä niitä. Potkupyöräily omalla nelipyöräisellä sujuu myös hyvin, mutta hän ei jaksa kauhean pitkään keskittyä siihen vielä, vaikka osaa. Omaa tahtoa löytyy rutkasti, ja hän osaa myös kujeilla ja tehdä jekkuja. Hänestä on hurjan hauskaa karkailla, kaataa vedet lattialle, hieroa jugurttia pöytään tai omaan tukkaan, ja silloin kun hän ei ole oloonsa tyytyväinen, hän huutaa hyvin kuuluvalla äänellä ”AI AI AI APUAAA, POIS TÄÄLTÄÄÄÄ!”. Esimerkiksi kaupassa jos hän yrittää juosta omille teilleen ja hänet ottaa syliin tai laittaa rattaisiin, on vastaus välitön ja erittäin kuuluva ”AIJAIJAIIIII! APUAA, ÄITIII ISIII, POIS TÄÄLTÄÄÄÄ!!” dramaattisen kiemurtelun siivittämänä. Voitte uskoa, että kaupassa on joskus hikikarpalot otsalla, hahah!

Hän on ihanan sosiaalinen ja sanavalmis tyyppi, jolta löytyy vahva oma tahto. Hän osaa olla dramaattinen aina välillä, mutta vastapainoksi osoittaa myös hellyyttä äärimmäisen vahvasti, ja tykkää naurattaa kaikkia. Siinä missä isommat tytöt ovat vähän rauhallisempia, hän on se meidän perheen villi luonnonlapsi, joka juoksee naurusta kiljuen paljain jaloin vaikka soratiellä, maistaa hiekkaa, dyykkaa vapaaehtoisesti mereen ja moikkailee kaikkia.

Hän oli kyllä ihan täydellinen vahvistus meidän perheeseen, ja on vaan ihan loistava tyyppi! Meidän kaikkien silmäterä, ja mainio pikkutyyppi, joka piristää sateisintakin päivää. Onnea puolitoista-vuotiaalle! PS: Meidän esikoisen 1,5v-postaus vuodelta 2013 löytyy TÄÄLTÄ ja keskimmäisen 1,5v-postaus vuodelta 2014 löytyy TÄÄLTÄ. Niin rakkaita kaikki kolme ihanaa!