Vain sanoja?

25.08.2015

Osa teistä ehkä lukikin Oton postauksen, törkeästä kommentista jonka sain? En halunnut ottaa tätä esille mun blogissa, koska en tykkää kirjoittaa täällä ikävistä asioista. Mutta ehkä mä haluaisin herättää ihmiset ajattelemaan sitä, miten paljon perättömät huhut voivat satuttaa.

Miettikää, että jos olet bloggaaja, kuka tahansa voi tulla kertomaan sinulle että olet tehnyt abortin – vaikka et ole – ja kertoa tämän saman asian totuutena ihan kenelle tahansa. Mä tiedän mistä tämä huhu on lähtenyt, surullista kyllä. Kun keväällä sanoin käyneeni tutkimuksessa, kävin tosiaan ihan vaan tutkimuksessa. Tutkimus suoritettiin Kätilöopistolla, naistentautien puolella ja sain siitä onneksi terveen paperit. Naureskelin silloin itsekseni, että toivottavasti kukaan ei näe mua siellä ettei tule jotain perättömiä raskaushuhuja, mutta samaan syssyyn ajattelin olevani typerä. Eikai nyt kukaan tuntematon tuollaista alkaisi levittää vailla todellisuuspohjaa.

En valitettavasti ollutkaan typerä ajatuksineni. Jossain vaiheessa juoruketjua tutkimus muuttuikin toimenpiteeksi, ja toimenpide muuttui abortiksi. Olisin paljon mieluummin saanut osakseni raskaushuhuja, ne ovat sentään positiivisia ajatuksia, ja ne on helppo kumota ja todistaa vääriksi. Mutta milläpä todistat ettet ole tehnyt aborttia, ainakaan menettämättä yksityisyyttäsi jakamalla terveystietojasi netissä?

Mua oksettaa se että joudun edes miettimään tällaista, miettimään että mun pitäisi jotenkin todistaa nämä huhut perättömiksi, että voisin olla oma itseni. Ettei kukaan vaan ajattelisi että ne huhut pitäisivätkin paikkansa. Mutta enhän mä sitä mitenkään järkevästi voi todistaa, ja vaikka todistaisin, se ei riittäisi. Aina tulee uusia huhuja, ja kun en itse tarjoile hopeatarjottimella luurankoja kaapista, niitä keksitään, ihan vaan että olisi jotain haukuttavaa ja juoruttavaa.

Usein mulle kommentoidaan kuinka näytän niin onnelliselta ja meidän perhe näyttää onnelliselta, se oikein huokuu kuulemma meistä. Me ollaan, me ollaan maailman onnellisimpia. Se onni ei mene rikki näistä inhottavista huhuista, enkä lakkaa näyttämästä meidän onnea täällä vain jotta ilkeät ihmiset vihaisivat meitä edes hippusen vähemmän. Mutta sitä se ei poista, että tuntuu äärimmäisen pahalta että joku uskoo ja levittää totena näitä sairaita valheita, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Vaikka jokaikinen ihminen jolla on mulle merkitystä, tietää aina asioiden oikean laidan eikä sekuntiakaan usko näihin juttuihin, tuntuu hirveältä jo se että edes yksikin tuntematon ihminen voi ajatella meistä tällaisia asioita.

Inhottavaa sanoa että siihen voi turtua, miten on edes mahdollista että joku turtuu kuulemaan jatkuvasti olevansa oksettavan ruma, anorektikko, huono äiti, narsistin vaimo, huora, ja nyt vielä tämä. Päivästä toiseen ajattelen että ”hehheh, tää on näitä ammatin varjopuolia, joo ei tunnu missään”. Tällainen kyllä tuntuu, se saa ajattelemaan miten naurettavaa on että asetan itseni tilanteeseen jossa tuntemattomat ihmiset kokevat oikeudekseen spekuloida jopa näin rankoista aiheista, liittyen mun ja mun perheen elämään.

Saamani kommentti ei loukannut vain mua ja mun perhettä, vaan se on loukkaava myös kaikkia niitä kohtaan jotka oikeasti joskus ovat abortin tehneet, syystä tai toisesta. Ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, että huhujen levittäminen, tuomitseminen ja ihmisoikeuksien polkeminen kulkevat käsi kädessä. Tästä pyhästä kolminaisuudesta on helppo hankkiutua eroon etsimällä sisältöä siihen omaan elämään, se auttaa huomaamaan että ne ajatukset siellä omassa päässä eivät välttämättä olekaan faktoja, tai edes tarpeellisia pohdintoja. Se auttaa huomaamaan että maailmassa on niin paljon kaikkea muuta mihin omia energiavaroja kannattaa käyttää, kuin toisten elämän spekuloiminen.

Huomenna mä irtaudun tästä paskamyrskystä ja lähden työmatkalle, enkä aio uhrata ajatustakaan näille asioille. Mä kovasti toivon että jälleen kerran, voisin keskittyä siihen olennaiseen täällä, ja te kaikki ihanat lukijat saisitte mahdollisuuden lukea sitä mitä täältä varmaankin yleensä haettekin, positiivisuutta ja inspiraatiota. En vaan voi antaa olla, en varsinkaan kun kuulen oman äitinikin äänestä miten pahalta hänestä tuntuu mun puolesta, se että mä joudun kuuntelemaan ja lukemaan tällaista.  Mä toivon että sinua joka kommentoit, ja kaikkia teitä jotka meidän asioilla pitkin maita ja mantuja spekuloitte, hävettää edes vanhempana se miten järkyttävän ilkeitä ja ajattelemattomia olette olleet.

Hyvää yötä teille kaikille ihanille<3


53 Responses to “Vain sanoja?”

  1. Agu sanoo:

    Tsemppiä. Jotkut anot taitavat tämän mielenpahoittamisen. Itse myös suutahdin tästä, vaikkei sitä mulle osoitettukaan. Kateelliset ne siellä vaan huutelee..

  2. Meri sanoo:

    Hyvä Iina, älä anna tollasten huhujen latistaa! Olet kaunis ja sulla on ihanat tytöt ja upea perhe. Et ansaitse tommosta, mutta ilmeisesti sellasia ihmisiä on liikaa, joilla on niin tylsää että pitää rueta keksimään tollasia perättömiä juttuja jakamaan niitä. Toivon teille kaikkea hyvää 🙂

  3. anitaa sanoo:

    Taas todistetaan että tämä täällä on paskanpuhujien ihmemaa! Oot Iina yks parhaista bloggareista joita seuraan! Pidä pää pystyssä, äläkä anna juorujen latistaa, tiedät itse totuuden ja se riittää!:)

  4. Elisa sanoo:

    Järkyttävää, että jotkut menee noinkin pitkälle tuossa kiusaamisessa! Tuli paha mieli teidän puolesta. Mukavaa työmatkaa!

  5. Anna sanoo:

    Moikka!
    Oon lukenut sun blogia jonkun vuoden, enkä oo koskaan mitään kommentoinut. Mut nyt on pakko.
    Hoidit tän homman hienosti! Nostan todella sulle hattua. Helppo muiden on sanoa, et ”anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos”. Kyllä haukkujen kuuleminen itsestä tai läheisistä satuttaa ja laittaa miettimään, saati tälläisellä asialla juoruaminen. Mikään ei ole niin inhottavaa, kun tarkoituksella toisen satuttaminen. Puututaan me aikuiset siihen, niin toivottavasti lapset saa saman mallin.

    Muistuttaisin vielä, et jokaisella terveyspalveluja käyttävällä (ja sosiaali..) asiakkaalla on myös vaitiolovelvollisuus. Asiakas ei saa kertoa eteenpäin mitä on nähnyt tai kuullut. Jokaisella tulee olla oikeus käyttää terveyspalveluita siten, että oma yksityisyys säilyy. Käydä siis tutkimuksissa, toimenpiteissä ja missä milloinkin ilman, että joku kertoo nähneensä siellä tai vielä parempaa, lähtee itse värittämään tarinaa.
    Tsemppiä sulle ja kauniille perheelles

  6. anna sanoo:

    tuli paha mieli teidän puolesta.. Ei voi uskoa, ettl kellään olis niin tyhjä ja paska elämä että pitää mennä henkilökohtaisuuksiin noin julmalla tavalla. Koittakaa nyt hyvät ihmiset käsittää, että kaikilla on oikeus yksityisyyteen. Sairasta!

  7. Jellu sanoo:

    Moikka! En oo pitkään aikaan kommentoinut! varmasti tollanen tuntuu pahalta vaikka kuinka sitä ei miettiskään:( mä en voi ymmärtää niitä ihmisiä jolla on niin tylsä ja paska elämä että ne keksii tommosia juttuja! Tärkeintä on että sä tiedät sulla on ihana onnellinen perhe,hyvät ystävät ja parhaat lukijat 😉 ilkeät kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos samantien! 😀 ja voi että noita kuvia! Toi tyyli! <3

  8. A sanoo:

    Luin Oton postauksen aiemmin tänään, ja kun mietin mistä tällainen käsitys on jollekin edes syntynyt, ei mennyt kauaa kun vastaan tuli pitkiä kommenttiketjuja teistä – ei olisi kannattanut lukea. Niitä kommentteja lukiessa mut valtasi ihan äärettömän paha olo siitä miten ihmiset kehtaa kirjoittaa niin pahasti toisista ihmisistä joita ei vieläpä todellisuudessa tunne. Mä en tiedä miten te Oton kanssa pystytte käsittelemään kaiken sen kritiikin, mutta mielettömästä vahvuudesta se ainakin kertoo. Mun silmissä te olette molemmat upeita ihmisiä sekä vanhempia, ja uskon että monet ovat mun kanssa samaa mieltä. Kiitos että jaksat pitää tätä omaa, positiivista linjaa yllä, tuot monille (mukaanlukien mulle) paljon piristystä päiviin ja samalla osoitat että typerillä huutelijoilla ei todellisuudessa ole mitään väliä kun muistaa mikä elämässä oikeasti on tärkeää 🙂 Ihanaa alkavaa syksyä teille <3

  9. Marja sanoo:

    Sä näytät upealta näissä kuvissa! Harvoin kommentoin mutta nyt on niin kaunista että se täytyy ääneen sanoa 🙂 Tsemppiä ja älä lannistu! Sulla on minusta paras blogi, mulla on vakkariseurannassa nelisenkymmentä blogia joten se on mun mittapuulla jotain se 🙂 olet upea!

  10. Olin niin raivona kun luin tosta Oton blogista,ärsytti teidän puolesta mitä myllytystä joudutte kestämään :/ :/. Ihanaa työmatkaa ja tsemppiä <3

  11. Minävaan sanoo:

    Voi ei, tuli paha mieli sun puolesta ja tuli myös vähän ikävä olo tuosta kommentoijasta. Onko jollain asiat noin huonosti, että lohdullisin vaihtoehto on lähteä levittämään tuollaista perätöntä huhua netissä. Ja sitä paitsi, vaikka tuo olisi tottakin, niin millä oikeudella hän arvostelee sua ihmisenä tai äitinä? Yksityisasiat ovat yksityisasioita ja niistä pitäisi pystyä pitämään aina kiinni, ilman että kenelläkään on oikeutta sanoa niihin juuta tai jaata. Toivottavasti tuo kommentoija kasvaa, oppii ja tajuaa, ettei netissä voi sanoa ihan mitä huvittaa, nettikin kun on täynnä ihmisiä.

    Kaikkea hyvää teille Iina! Olet kaunis ihminen sekä ulkoisesti että sisäisesti (niin hyvin kun blogin kautta voi sanoa) ja sulla on ihanat lapset ja rakastava aviomies. Toivotaan, että juorut hälvenee 🙂

  12. Ella sanoo:

    Iina, olet hieno ihminen❤

  13. iirismatilda sanoo:

    Heipsan! Eksyin tänään blogiisi ensimmäistä kertaa ja jäin selailemaan toinen toistaan kivempia postauksia ja kivoja kuvia teijän perheen elämästä. Jotenkin olit tosi tutunnäköinen, ja kun pääsin muutaman viikon takaiseen postaukseen Haltiasta tajusin, että olin nähny teijät siellä 😀 muistan kuinka ihailin teijän ilosta menoa siellä. 😀 mut joo kiva blogi!

  14. annimaria sanoo:

    Voi hyvää päivää, itellä ei kävis ikipäivänä edes mielessä lähteä ruotimaan et miksi oot sielä lääkärissä käyny. Tässä huomaa joidenki ihmisten ajattelumaailmaa, aika vinksahtanutta! Paljonpaljon tsemiä sulle ja perheelles ❤

  15. Eppu sanoo:

    Huhhuh miten ihmiset kehtaa!! Voisivat pitää suunsa kiinni jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.. Oon parisen vuotta lukenut sun blogia, vaikutat todella upealta ihmiseltä ja rakastavalta äidiltä. 🙂 Kaikkea hyvää teille! <3

  16. Roosa sanoo:

    Täytyy sanoa, että sä hoidit tän homman kotiin tyylillä. Kuinka helppoa olisikaan ollut kirjottaa takaisin postaus ’sinä #>$% idiootti pidä huolta omista asioistasi’ tyylillä, sen sijaan käytit jälleenkerran fiksuja sanoja. Ja näytit olevasi näiden paskanjauhajien yläpuolella. Nostan sulle kuvitteellista hattua, koska en voi edes kuvitella miten itse reagoisin tällaiseen kommentointiin.
    Jatka samalla linjalla. Nauti ihanasta perheestäsi, olet kaunis!

  17. Miia sanoo:

    Lohdutuksen sanoiksi voisin kirjoittaa, että jokainen järkevä ihminen, joka vähääkään on blogiasi seurannut kyllä ymmärtää miten pötypuheeltä tuollaiset anonyymien kommentit kuulostaakaan. 🙂 Kuten sanoit, ei tällaisille kannata kahta ajatusta uhrata! 🙂

    Pidät yhtä parhaimmista, mielenkiintoisimmista ja aidoimmista blogeista mitä seuraan, eli jatka samaan malliin. <3

  18. Iidaa sanoo:

    Tosi törkeetä, kateus tekee ihmisistä tollasia.:/ Tsemppiä sulle, oot hieno ihminen!:)<3

  19. Ansku sanoo:

    Oon lueskellut blogiasi jo pidemmän aikaa ja todellakin siitä huokuu rakkaus ja hyvät fiilikset, mitä selkeästi teidän perheellä on !

    En voi käsittää niitä ihmisiä, jotka eivät koe että bloggarit, vloggarit, muusikot, mitkä vaan julkisuuden henkilöt on kanssa.. Tadaa! IHMISIÄ.

    Sanat satuttaa, niihin toki turtuu jonkin verran kun paskaa saa niskaansa, mutta kyllä joku raja pitäisi jokaisen ihmisen tajuta olla ylittämättä..

    Hoidit tilanteen hienosti niinkuin aina, musta on rohkeaa että uskallat blogissasi ottaa esiin myös näitä vaikeitakin asioita ja nostaa niitä ihmisten tietoisuuteen. (Vaikka varmasti helppoa se ei todellakaan ole, eikä sun pitäisi edes kokea olevasi velvoitettu vastaamaan tuommoiseen paskamyrsky huhumyllyyn..mutta silti teet sen, koska tiedostat asian olevan ehkä merkki jostain isommasta pahoinvoinnista.)

    Pidä ittes just tommosena, kaikkea hyvää teiän perheelle ja tiedä, että olet kertaa rohkeampi ja parempi ihminen kuin tommoset sontaläjät, jotka levittää jotain hemmetin aborttihuhuja!

    ✌ ei muuta, Ansku.

  20. Laureea sanoo:

    Sairasta miten jotkut jaksaa keksiä perättömiä juoruja. Tsemppiä Iina, olet ihana❤️

  21. santsu sanoo:

    Siis voi luoja kuinka ihmiset on törkeitä…
    Kuinka ihmiset kehtaa keksiä perättömiä juoruja tuntemattomista ihmisistä ja levitellä ympäriinsä…

  22. Miiu sanoo:

    On kyllä niin hurjaa. Ei ymmärrä.
    En muutenkaan tajua miksi kukaan haluaa pahoittaa kenenkään mieltä. Ja vielä tollasella asialla!
    Mutta tosiaan, tiedät että teillä on ihana perhe, rutista heitä ja koita unohtaa moiset hölmöydet:)

  23. Mymmyryy sanoo:

    Mä en osaa nyt kommentoida tähän mitään järkevää, niin sanattomaksi vetää ihmisten julmuus ja typeryys..

    Virtuaalinen halaus Sinulle ihana Iina, olet täyttä kultaa <3

  24. Emmye sanoo:

    Ihan käsittämättömän törkeätä, että kukaan kehtaa tehdä jotain tuollaista!! Kun ei meille lukijoille kuulu kuin se, mitä sinä jaat itsestäsi ja teidän perheestä. Se on kuitenkin vain osa kaikesta eikä se kokonaisuus. Mä en oikeasti voi edes käsittää, että kukaan kehtaa levitellä juttuja, joista ei edes mitään tiedä. Ja mun mielestä oleellista ei edes ole se, että olisitko tehnyt abortin. Sinulla, kuten kaikilla muillakin, on oikeus yksityiseen. Sinä olet ihminen, vaimo, äiti, tytär ja vaikka mitä kaikkea ennen kuin olet bloggaaja. Ähh, kun tulin vihaiseksi ja pahalle tuulelle jo pelkästä ajatuksesta. Mutta kyllä sä tälläkin kertaa onnistuit inspiroimaan: käsittelin asian mun mielestä äärettömän fiksusti. Itse en olisi pystynyt samanlaiseen kirjoitukseen. Mutta mielestäsi kirjoitit hyvän ja asiallisen postauksen ja samalla osoitit kaikille, millainen olet ja miten toimit. Oikein paljon tsemppiä ja halauksia!! ❤️

  25. ellen sanoo:

    Hyvä Iina!
    Tuollaset huhut ja ihmiset jotka niitä levittää on vaikea jättää omaan arvoonsa, kokemusta on… kun viime syksynä irtisanouduin edellisestä työstäni syy oli spekulaatioiden mukaan se että olisin raskaana ja häpeän (?) takia lopettanut työt. Ihana että osaat käsitellä asian näin kohteliaasti ja selkeästi, itse en siihen pystyisi.
    Tsemppiä ja iloisia ajatuksia!

  26. Oona sanoo:

    En vain käsitä nykyajan kapeakatseista ja itsekeskeistä elämäntapaa. Muiden tunteista ja elämästä vähät välitetään, katkeruus ja kateus päihittää kunnioituksen ja arvostuksen. Ihminen ei osaa enää olla ihminen toiselle.

    Arvostan paljon sun positiivista elämäntapaa ja sitä kuinka pyrit selkeesti näkemään ihmisissä aina hyvää. Voi kun kaikki osaisivat ajatella niin ja kunnioittaa jokaisen elämää. Maailma olisi paljon mukavempi paikka. Paskanjauhajat eivät vaan vielä ole hoksanneet ettei elämän tarvitse olla pelkkää negatiivisuutta täynnä. Paljon enemmän saisi elämästä irti jos välitettäisiin toisistamme.

    Älä lannistu, vaikka kommentit ja huhut varmasti lannistaa. Joidenkin ihmisten elämä vain on tyhjää täynnä, kun ei olla ymmärretty mitä rakkaus ja ystävällisyys voisivat saada aikaan. Tsemppiä kommenttien ja huhujen käsittelyyn sekä läpikäymiseen, se on varmasti raskasta. Muista että on myös paljon niitä mukavia ihmisiä, joita inspiroit kirjoituksillasi sekä annat jotakin hyvää ja positiivista heidän päiviinsä. Pidä kiinni tosta sun elämänasenteesta, se on varsinainen rikkaus nykypäivänä! Kaikkea hyvää teidän koko perheelle <3

  27. Jelena sanoo:

    Just tätä mä bloggaamisessa oon aina pelännyt. Mulla ei siis ole omaa blogia, mutta haluaisin sellaisen tehdä (ja ehkä joskus teenkin, jos keksin sille nimen)… Pistää vaan mietityttämään noi ilkeydet, joita bloggaajat valitettavasti joutuu kuuntelee (lukee) 🙁 Mulle tulee aina surullinen fiilis, kun luen sun blogista jonkun ilkeän kommentin tai jos teet postauksen siitä, että joudut blokkaa anonyymien kommentit ilkeiden kommenttien takia :/ Ei kukaan ihminen ansaitse haukkuja ja perättömiä juoruja osakseen… Kateelliset huutelee, mutta täytyy kyllä olla pirun tylsä elämä, että lähtee spekuloimaan ja levittelee perättömiä juoruja tuntemattomien ihmisten elämästä! Tottahan se on, että jokainen bloggaaja asettaa itsensä julkisuuteen, mutta ei kaikkea todellakaan tarvitse blogissa jakaa eikä kaikki asiat meille lukijoille kuulukaan. Harmi vaan, että on myös vatipäitä, jotka eivät tätä asiaa ymmärrä…

    Hirvittää edes ajatella, että mitä kaikkea sä joudut postauksia kirjotellessa miettiä; tyylillä ”jos mä mainitsen sivulauseessa, että kävin tutkimuksessa, niin eihän kukaan vedä siitä vääriä johtopäätöksiä ja rupee levittelee ilkeitä huhuja” tms. Ei kenenkään pitäisi joutua miettimään, että mikä asia nyt on niin arkipäiväinen, että siitä ei todellakaan voi keksiä mitään juorua. Tai joutua ylipäätään miettimään (ja kohtaamaan) sitä, että joku keksii ilkeillä tolla (tai jollain muulla) tavalla.

    Tsemppiä ja ihanaa jatkoa sulle! 🙂 Pysy vahvana, vaikka se ei varmasti aina olekaan helppoa.

  28. qnmt sanoo:

    Näis, kun käsittelet Oton kanssa samaa aihetta, on hauska huomata, miten erilainen kirjoitustyyli teillä on 🙂
    Sunkin tekstistä huokuu läpi semmoinen syvä pettymys ja paha mieli, mutta hyvin hyvin erilaisella tavalla kuin Otolla. Ihana kontrasti.

    En toki voi puhua kuin omasta puolestani, mutta pelkkä positiivinen kukkasilla tanssiminen ei ole realistista vuoden jokaisena päivänä. Tottakai väliin kuuluu negatiivisempiakin päiviä ja tekstejä. Mielestäni ne vain syventävät lukijan yhteyttä blogaajaan. Mielestäni niitä saakin olla välillä 🙂 Itse en edes pystyisi kirjoittamaan onnellisuudesta ja elämän ihanuudesta jos oma mieli on maassa.

    Blogi on kuitenkin lähes poikkeuksetta kirjoittajansa näköinen. Se elää kirjoittajan mukana. Kirjoittajan arjessa. Ja ihmisen arkeen kuuluu huonojakin päiviä 🙂

    Tsemppiä, hauskaa työmatkaa ja aurinkoista loppukesää <3

  29. Sinisiipi sanoo:

    Mä en vaan ymmärrä enkä tule ikinä ymmärtämään, miksi joku ihminen kokee oikeudekseen tai edes haluaa vatvoa muiden ihmisten henkilökohtaisia asioita netissä? Ja vielä tulla kommentoimaan järkyttävän rumasti ilman mitään parempaa tietoa mistään?? En vain ymmärrä, en sitten millään. Mikseivät ihmiset voi vain keskittyä siihen omaan elämään ja hankkia vaikka harrastuksen ettei tarvitse pilata muiden päivää. Mulle tuli teidän puolesta aivan älyttömän turhautunut ja ikävä olo. Tsemppiä teille, olette aivan ihania ja aitoja koko perhe! Muistakaa että noita idiootteja kohden teillä on paljon enemmän järkevämpiä ja mukavia lukijoita.

  30. Petra sanoo:

    Aivan täyttä asiaa, hämmästyin kyllä kuinka hyvin kirjoitatkaan asioista! 🙂

  31. Maria sanoo:

    Joillain ei vain ole muuta tavoitetta elämässään, kuin yrittää satuttaa toisia parhaimpansa mukaan. Ei tohon voi muuta sanoa, kun että ****************** pitkä liuta kirosanoja! Ihania kuvia:)

  32. Helluw sanoo:

    Huhhuh miten ihmiset voikaan olla ilkeitä ja kateellisia. Sä oot Iina ihana ja niin kaunis! Sulla on aivan ihanat lapset ja ihana mies vierellä. Sulla on hyvä työpaikka ja menestyvä blogi. Joillekkin kateellisille se näköjään on vaan yksinkertaisesti liikaa. Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä miten ilkeitä jotkut ihmiset tosissaan voi olla. Oon aina ajatellut tai siis kuvitellut, että kun itse on kiltti ja ystävällinen kaikille, niin saa samaa kohtelua myös takas. Nyt vähän vanhempana mun silmät on avautunut ja oon tajunnut, että eihän se tosiaankaan näin menekkään. Monesti just se kiltti ja ystävällinen ihminen saa ne pahimmat haukut ja juorut.

    Musta toi kommentti oli silti liikaa. Tuntui itsestäkin pahalta lukea se eilen Oton blogista. En vaan tajua mitä jotkut ihmiset voi saada tuollaisesta mielipahan aiheuttamisesta. Vaikka kirjoitat julkista, suosittua blogia, se ei tosiaankaan oikeuta ketään hyökkäämään tuolla tavoin ja keksimään perättömiä valheita. Kateelliset tosiaankin huutelee! Toivottavasti tämä kyseinen kommentoija saa tulevaisuudessa itselleen niin täydellisen elämän, että hänen ei jatkossa tarvitse tulla purkamaan pahaa oloaan ja kateellisuuttaan suhun tai kehenkään muuhunkaan..

    Toivon että jatkat samaan malliin blogisi kanssa. Totta kai tuollaiset ilkeydet satuttaa. Me lukuisat kivat lukijat silti halutaan lukea näitä ihania, piristäviä postauksia ja odotetaan uusia postauksia innolla. Mäkin oon aktiivisesti lukenut näitä jo monta vuotta. Enkä nykyisin enää muita blogeja edes luekaan kun tätä sun ja tietty Oton blogia.
    Älä siis anna tuollaisten lannistaa.

    Olet mahtava! ♥ Ihanaa alkavaa syksyä sulle ja ihanalle perheellesi! ♥ 🙂

  33. Milla sanoo:

    Järkyttävää millaista soopaa joudutte sietämään joltain anonyymiltä. 🙁 Jokainen saisi kyllä huolehtia oman elämänsä kuntoon sille mallille, ettei ole tarvetta keksiä jotain pahoja asioita muista ja varsinkaan levittää sellaisia. Tai ylipäänsä olisi tarvetta puuttua muiden elämään tuolla tavalla. Valitettavasti osa ihmisistä ei kasvaessaankaan ymmärrä tehneensä väärin, mutta tuskinpa tuollaisella asenteella elämä käy kovin helpoksi ja kyllä paha saa palkkansa tavalla tai toisella. 🙂 Tsemppiä teille arjen keskelle, olette ihana perhe!

  34. st.brigitten sanoo:

    Mä olin ihan järkyttynyt kun luin palstalla keskustelun missä joku tota asiaa totuutena levitti. Mietin, että miten sä oikein jaksat kun ihmiset puhuu niin törkeyksiä teistä. Sä oot herttaisin ja ihanin bloggaaja ikinä, nousi kyyneleet silmiin. Halauksia teille, teidän onni tekee monet muutkin onnelliseksi <3

  35. Tia sanoo:

    Mun mielestä sun ei pitäis edes joutua miettimään miten todistaisit ettet ole aborttia tehnyt. Tuntuu ihan älyttömältä, että joku ihminen voi laittaa tuollaisia juoruja liikkeelle. 🙁 tsemppiä sinne ikävien kommenttien kanssa!

  36. salla sanoo:

    Pakko kyllä kommentoida että hieman loukkasi minuakin tuo kommentti vaikkei sitä oltu mulle osoitettukkaan mutta niin ilkeältä kyseinen kommentoija sai asian kuulostamaan. Itse olen abortin tehnyt ja paljon sitä jälkikäteen miettinyt. Se on ollut kauheaa mutta myös elämäni paras ratkaisu. En halunnut lasta elämään jossa ei olisi isää, ei säännöllisiä tuloja, ei asuntoa jossa mahdollisuutta omaan huoneeseen. Päätin, että se oli oikea ratkaisu vaikka pahalta tuntui. Nyt noin 4 vuotta myöhemmin ihana mies rinnallani,molemmilla hyvä työ ja juuri ostettu asunto ja odotamme lasta <3 Mihin olisinkaan silloin joutunut tai lapseni jos olisin hänet epävakaassa elämäntilanteessa pitänyt. ja minäkään en aikoinani pitänyt aborttia ehkäisy keinona, lääkäri oli vain määrännyt minulle liian matalahormoniset pillerit jotka eivät toimineet niinkuin olisi pitänyt. Jokainen tekee omat ratkaisut ja abortti voi olla myös lapsen parhaaksi.

    Sun ilosella asenteella vaan eteenpäin ja omaan arvoon tollaset. Ei oo kaikki kunnossa tollasella ihmisellä.

  37. Krista sanoo:

    Moikka. Mä olen jäänyt aivan koukkuun sun ja Oton blogeihin. Luen kaikki postaukset heti kun ne vain ilmestyvät, enkä voi käsittää miten joku haluaa tahallaan tehdä kiusaa ja pahoittaa mieltä. Kirjoituksesi ovat aivan ihania, niistä huokuu se miten juuri te olette te. Ja Otto on kirjoituksissaan mahtava! Välillä nauran kyyneleet silmissä, miten joku onkaan niin aito. Älkää siis koskaan milloinkaan muuttuko. Kiitos, olen puhunut. 🙂

  38. Linkku sanoo:

    Ei voi muuta kun kauhistella joidenkin ihmisten ilkeyttä ja ajattelemattomuutta 🙁 tsemppiä sulle ja koita jaksaa tän kaiken keskellä! <3 vaikka pahalta tuntuiskin, niin onneksi tuollaisten ihmisten mielipiteillä ei oo mitään merkitystä! Toivottavasti muutkin tajuais olla kuuntelematta ja uskomatta tuollaista pajunköydensyöttäjää.

  39. taru sanoo:

    Sulla on ihailtava asenne, ihanaa ettet luovuta! Kiitos hyväntuulisesta blogista! Ja aurinkoisia ajatuksia jatkossakin! 🙂

  40. julia sanoo:

    Huh..on kyllä kateutta ilmassa. Ootte ihana perhe! <3

  41. Kristiina sanoo:

    Oon nyt kirjottanut ja pyyhkinyt pois ja kirjottanut uudelleen kun en oikeastaan tiedä mitä sanoa.

    Kirjoitin itse pitkään blogia, mutta se jäi erään idiootin kommentoijan ansiosta.
    Olisin kovasti halunnut jatkaa, mutta jotkut kommentit vaan satuttivat liikaa.

    Mutta älä sä Iina välitä.
    Kusipäitä mahtuu tähän maailmaan,
    onneksi heitä ei todellakaan tarvitse ymmärtää.

    Ootte Oton kanssa äärettömän mahtavia ihmisiä ja vanhempia, voi kun teidänlaisia ihmisiä olisi enemmän…
    Koittakaa jaksaa ja pitää edelleen mieli positiivisena! 🙂
    Kristiina

  42. zirpale sanoo:

    Pakko kommentoida ensimmäistä kertaa ikinä, vaikka olen blogiasi lukenut Tiaran vauva-ajoista lähtien. Satuin lukemaan sen aiemman postauksen kommentteja ja huomasin tuon aborttikommentinkin ennen kuin Otto edes kirjoitti siitä. Sen huomasi keksityksi samoin tein. Ja olen varma, että kukaan, joka on pitempään teidän perheen elämää (osaa siitä) seurannut, tietää ettei abortti olisi teidän perheelle teidän tilanteessanne vaihtoehto. Tsemppiä, ootte parhaita! <3

  43. Inga sanoo:

    Oon ihan sanaton. Miten joku voi edes levittää huhuja noin vakavasta aiheesta?! Vaikka tänne blogin puolelle päätyy yleensä vain positiivisia kommentteja, voin kuvitella mitä kaikkea paskaa sääkin joudut lukemaan. 🙁 Oot vahva nainen, tsemppiä! <3

  44. noora sanoo:

    Sairasta että ihmiset laittaa tuollaisia huhuja kiertämään. Miten tylsä oman elämän pitää olla että alkaa tuollaista tekemään? Kiukuttaa niin paljon sun puolesta että joudut tollasta kestämään. Oot kuitenki aivan älyttömän ihana ihminen ♥ Ehkä just noin ihanasta ihmisestä ihmiset yrittää keksiä väkisin jotain ikävää.

  45. hemuli sanoo:

    Tuli kyllä niin paha mieli teidän puolesta, miten sanoinkuvaamattoman julmia ihmisiä voikaan olla!

    Ihanaa että olet jaksanut pitää blogia kaikista ikävistä kommenteista huolimatta! Ihailen myös sitä miten positiivinen pystyt olemaan ja näkemään asioissa aina hyviä puolia, se kannustaa itseänikin ajattelemaan positiivisemmin 🙂

    Teillä on ihana perhe ja parisuhde <3

  46. Tea sanoo:

    Todella naivia ja inhottavaa tuommonen kommentointi. Oikeen ihmetyttää, miten jotkut saattavat olla noin ikäviä (mustasukkaisiako?).
    Ihmetyttää kyös juuri se, etteikö lapsellisellakin ihmisellä olisi oikeus tarvittaessa aborttiin. Elämäntilanteita ja syitä voi olla niin monia ja vaikka kuinka olisi blogaaja ei se tarkoita että kaikki yksityiselämän asiat kuuluisi kaikille kerrottavaksi. Niin käsittämätöntä..

    Mutta voimia, ei varmasti ole kivaa. Muistat vain että suurin osa lukijoista myötäelää onneasi ja toivoo teille vain kaikkea hyvää. Se on murto-osa niitä kateellisia ja muuten ehkä ””ei niin hyvin mene” ihmisiä, jotka kannattaa jättää omaan arvoonsa..

  47. Tuntematon sanoo:

    Nimettömästi täällä kommentoin, perseestä kuinka joku voikin levittää tuollaista ja kaikkea muuta sinun, ja muiden bloggaajien, elämästä. Musta on ihana seurata kuinka jaat teidän iloa ja positiivisuutta! Ps. Viimeinen kuva on aivan superihana:)

  48. ReeLee sanoo:

    emmää tiedä ees mitä tähän kommentoi. Mutta haluan kommentoida. Voimia!

    Viimenen kuva on täydellinen!! Olet kaunis <3

  49. nenne sanoo:

    ihmiset on. Vuosia sitten kun elin vakivaltaisessa suhteessa,menin kouluun mustalla poskella. olin 22 vutias muut tytot 19 vuotiaita. He nauroivat minun mustalle poskelle, ja tulivat vittuilemaan ettei heidan poikaystavansa ikina tekisi niin. Ihmiset on matoisia.

  50. Jen sanoo:

    Hei Iina!

    Oon aika vasta alkanut lukea sun blogia, löytänyt täältä sellaista positiivista energiaa mun vaikeaan elämäntilanteeseen, ihania arkiruokapostauksia ja sinun kauniit, suloiset lapset sekä sun positiivinen energia ja kaikki, kauniit kuvat yms.
    Tuli itsellekin paha mieli kun olit saanut tuollaisia turhia syytöksiä. Kertoo paljon sen ihmisen omasta elämästä tuo, kun pitää keksiä tuollaisia perättömiä huhuja ihmisistä.
    Häpeäisi, kuka lieneekin.
    Älä anna Iina ilkeilijöiden lannistaa, jatka samaan malliin, olet vahva ja upea nainen ja sinulla on ihana mies ja lapset!

    Kaikkea hyvää elämääsi koko sydämestäni! 🙂

    -Jen

  51. Kia sanoo:

    Kommentoin jo Oton postausta, mutta pakko on tulla sullekkin sanomaan, että en voi käsittää, että maailmassa on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat toisille vain pahaa. Te jos ketkä, ette ole sitä ansainneet. Kovasti haleja ja tsemppiä!

  52. Emilia sanoo:

    Mun mielestä abortti on jokasen oma asia saatika että sitä vielä tarvii täällä todistella:o mutta joillakin ei vaan ole muuta tekemistä kun spekuloida muitten tekemisiä

  53. lukija sanoo:

    En voisi koskaan ajatella että olisit sen tehnyt. Muuten et kirjoittaisi niin kauniisti lapsistasi, sekä siitä, kuinka paljon heiltä saat ja heitä rakastat. Ja loppujenlopuksi tärkeintä on, että itse tiedät totuuden. Ei sinun tarvitse sitä kasvottomalle anonyymille millään tavalla todistaa. Paljon haleja<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.