Päivä Tukholmassa & shoppailu kolmen lapsen kanssa

27.09.2017

Maanantaina vietettiin päivää Tukholmassa tyttöjen ja Oton kanssa, ja meillä oli ihan mielettömän mukavaa. Juuri nyt kaikki kolme tyttöä ovat omalta osaltaan ihan mahtavassa matkustusiässä, ja varmasti isompien osalta jo tottuminenkin vaikuttaa: heidän kanssaan on todella mukavaa ja helppoa matkustella. Ollaan matkusteltu tyttöjen kanssa pienestä asti melko usein, varsinkin näitä pienempiä reissuja, ja heistä on tullut mahtavia matkaseuralaisia. Heidän kanssaan on ihan parasta tutkia uusia ja vanhoja tuttuja paikkoja, shoppailla, käydä syömässä ja etsiä uusia nähtävyyksiä tai vaikka vessaa.

Me ollaan löydetty sellainen yhteinen hyvä matkustusflow ja osataan mennä jo rennolla asenteella. Varsinkin me vanhemmat ollaan opittu löysäämään pipon nyörejä matkustaessa, ja kun lapset saavat luottamusta ja vapautta, he myös haluavat olla niiden arvoisia. Se luottamus ja vapaus ei tarkoita sitä että päästettäisiin lapset yksin liikkumaan vieraassa kaupungissa, ei tosiaankaan. Mutta se tarkoittaa sitä että vaikkapa laivan buffassa he saavat käydä itse hakemassa mieleisiään ruokia, kun ollaan ensin tsekattu tarjonta läpi ja reitti takaisin omalle pöydälle on selvä. Ja kaupungilla he saavat tutkia paikkoja, eikä me ikinä matkusteta tulipalokiire-aikataululla, vaan varataan aina aikaa siihen että voidaan myös spontaanisti tehdä asioita. Esimerkiksi jos joku kauppa, tai patsas, tai vaikka kahvila näyttää lapsista erityisen kivalta, voidaan mennä sinne. Pieniä juttuja, mutta lapsille niin tärkeitä.

Heillä on matkalla mukana myös omat lompakot joissa on vähän omaa rahaa, säästettyjä viikkorahoja ja lahjaksi saatuja rahoja. Omista rahoistaan he saavat päättää ihan itse miten käyttävät ne, ja saavat myös harjoitella aina maksamista halutessaan itse, toki vanhempien avustuksella. Tällä kertaa lapset ostivat itselleen lelut laivalta omalla rahalla, ja sitten maista me Oton kanssa ostettiin kaikille kolmelle omat uudet lasten kirjat.

Kierrettiin melkein tunti Tukholmassa isossa BR-lelukaupassa, ja lopuksi matkaan tarttui kolme huippumielenkiintoista ja mahtavaa kirjaa, eikä yhtään lelua. BR-lelukauppa Tukholmassa on jotain aivan erilaista kuin vastaavat Suomessa. Siellä on joka paikassa mukavia tuoleja, joissa lukee että ota paussi ja istu hetki tässä sillä aikaa kun lapset leikkivät leikkipaikkojen tavaroilla. Kauppa on huippusiisti ja tilava, siellä on mukavaa viettää aikaa ja tutkia. Lisäksi plussaa siitä että siellä oli kompakti mutta tosi kiva kirjavalikoima, en tiedä yhtäkään lelukauppaa Suomessa josta saisi ostettua lasten kirjoja (jos sellainen jo löytyy niin kertokaa ihmeessä!). Toivottavasti joku joskus perustaa Suomeen yhtä mukavan ja avaran lelukaupan.

Meillä toimiva resepti lasten kanssa reissussa shoppailuun on se, että käydään vuorotellen lasten ja aikuisten kaupoissa/paikoissa. Näin mielenkiinto pysyy lapsilla yllä, mutta aikuisetkin pääsevät shoppailemaan niin halutessaan. Jos vaan tykittäisi putkeen kymmenen vaatekauppaa, niin kyllä varmana alkaisi lapsilla kyllästyttää. Me tehdään aina matkoilla shoppaillessa niin että käydään ekaksi vaikka lastenvaatekaupassa (niissä on lähes aina leikkipaikka), sitten aikuisten vaatekaupassa, sitten lelukaupassa, sitten aikuisten vaatekaupassa, ja sitten vaikka syömässä. Välillä lapset saavat purkaa energiaa kiipeämällä betoniporsailla, leikkimällä hyppykisaa tai tutkimalla paikallista puistoa. Ei nyt välttämättä juuri tässä järjestyksessä, eikä aina noissa kaikissa, mutta kuitenkin, you get the point.

Siten lapset eivät ehdi kyllästyä, mutta me isommatkin päästään vähän shoppailemaan. Ja me kyllä nautitaan myös niistä lelukaupoista Oton kanssa, ja vastaavasti lapsetkin tykkäävät vaateshoppailusta. He tulevat aina mielellään makutuomariksi sovituskoppiin, ja käyvät into piukassa hakemassa vaikka eri koon vaatteesta, jos sovittaessa koko onkin väärä. En tietenkään mihinkään kauas päästä hakemaan vaatetta, mutta jos kyse on pienestä putiikista mistä voin tiirailla lasta sovituskopin verhonraosta koko hakemisen ajan, niin silloin se on enemmän kuin ok. Lapsista on kivaa osallistua, oli kyse sitten mistä tahansa. Kun heidät ottaa mukaan myös ”aikuisten” shoppailuun, on kaikilla paljon hauskempaa. Toki puhun vain omista lapsistani, ei varmasti kaikkia lapsia kiinnosta makutuomarointi tai minkäänlainen shoppailu.

Nova viihtyy hienosti omissa mukavissa rattaissaan, ja lelukaupassa hänkin pääsi pois rattaista tutkimaan paikkoja. Välillä Nova oli sylissä, ja välillä hän sai kävellä sisällä kaupassa pitäen meidän käsistä kiinni. Lelukaupassa hän pääsi leikkimään. Rattaissa mukana oli leluja, ja kirjoja jotka sai kiinnitettyä rattaisiin etteivät ne pudonneet hukkaan. Ja ruokatauolla hän oli tietenkin syöttötuolissa, ja välillä kävi tissillä.

Lasten viihtyvyys reissussa syntyy niistä pienistä asioista joilla heitä huomioi, ja kun lapset viihtyvät, on aikuisillakin mukavampaa. Reissun ei ainakaan meillä tarvitse olla joko tai, että tehdään vaan lasten juttuja, tai vaan aikuisten juttuja, vaan kaikkea voi yhdistellä kivasti keskenään niin että koko perhe viihtyy. Pidemmillä reissuilla me tehdään aina pääasiassa kaikkea muuta kuin shoppaillaan, mutta tällä kertaa laivalla kaikki oli pelkästään lapsia varten, niin Tukholma-päivä oli ihan ok keskittää shoppailuun.

Nyt on kiva olla kotona ja puuhailla kotijuttuja, ja viettää ihan normiarkea. Seuraavaa reissua odotellessa!

Ihanaa tiistaipäivää kaikille <3


5 Responses to “Päivä Tukholmassa & shoppailu kolmen lapsen kanssa”

  1. Lotta sanoo:

    Kiitos Iina kivasta blogista, odotan aina innolla uutta postausta! Blogisi on laadukkaan oloinen ja kirjoituksesi on todella sujuvaa ja miellyttävää lukea. Tämä on lempiblogini, vaikkei itselläni vielä olekaan lapsia!

  2. Nina sanoo:

    Tosi ihanan kuuloinen reissu! Tollasia juttuja haaveilen tekeväni omienkin lapsien kanssa :) sittenkun sellaisia siunaantuu:)

  3. Mia sanoo:

    Onpa kiva syv5ys kuvissa :)

  4. Erika sanoo:

    Hei!

    Olette kyllä niin ihana oikea kaupunkilaisperhe <3. Kuvista aloin pohtii miten erilaisessa ympäristössä omat lapset elää. Minä ja lapset kyllä rakastetaan myös kaupunkeja ja tehdäänkin retkiä kaupunkiin useasti. Me ei olla maalaisia muttei kaupunkilaisiakaan, mutta ehkä "kirkonkyläläisiä" ja tiedät varmaa mitää tarkoitan jos Oulussa käyt (Haukipudas, Kempele, Oulunsalo jne) :D Heh varmasi monen mielestä ihan landella asutaan, sillä miljöö on maalaismainen <3

    Haastan sinut tekemään postauksen "Syysretki Nuuksioon" <3 ja ruokaa tekemään sinne trangialla (on saattanut mennä ohi jos metsäretkejä olette tehnyt sillä seuraan tätä blogia satunnaisesti).

  5. Jonna sanoo:

    Hei, olen monesti pohtinut asiaa, kun lapsien kuvien jakaminen somessa on aiheuttanut monenlaista mielipidettä sekä kärhämää, että oletko sinä kokenut tunnettuna bloggaajana jotakin negatiivista sen suhteen, että avoimesti kerrot perhe-elämästäsi ja näytät lapsiesi kasvot? Onko siitä ollut mahdollisesti jotakin haittaa? Tai mitä muita ajatuksia sinulla on ko. asiasta? :)

    Kirjoitan itsekin blogia ja minulla on lapsi mutta jotenkin olen arastellut hänen kasvojensa näyttämistä blogissani vaikka tavallaan sitä tahtoisinkin. Todella ristiriitaiset fiilikset.

Kommentoi