Vauhdikkaan vauvan menossa mukana

27.09.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa, ja toimin tämän vuoden ajan Liberon ambassadorina.

Nova on syntymästään asti käyttänyt Liberon vaippoja, eli reilut seitsemän kuukautta. Tällä hetkellä meillä on käytössä jo viitoskoko, joka istuu hänelle hyvin ja pysyy mukana päivän meiningeissä. Jo Novan ollessa vastasyntynyt me ihastuttiin Liberon Touch-vaippoihinjotka on meidän lisäksi aika moni muukin testannut parhaiksi vaipoiksi. Ollaan testattu myös Comfortia ja Up&Go -housuvaippoja. Niissäkään ei ole ollut mitään vikaa, mutta ollaan silti palattu aina takaisin Toucheihin, koska ne vaan on meidän lemppareita. Ne on pehmeitä, kauniita, ja mukavia. Miettikää, vaippakin voi olla kaunis.

Liberon Touch -vaipat on kehitetty n. 1,5 vuotta sitten, eli ne ovat aivan uusinta uutta. Vuosi sitten Libero järjesti kaikkien aikojen suurimman vaippatestinsä Pohjoismaissa, jossa yli 60 000 perhettä testasi Touch-vaippoja. Mukana oli Suomesta yli 7000 perhettä, ja kaikkien perheiden vastaukset koottiin tietokantaan, mistä ne ovat kenen tahansa luettavissa koska tahansa.

Vaikka Libero Touchit ovat muutenkin uusia ja parhaita, on tullut aika päivittää ne vielä parempiin. Testiperheiden vastaukset lähetettiin Göteborgiin Liberon laboratorioon, ja vastausten pohjalta vaippoja on upgreidattu vielä paremmiksi. Uudet Libero Touchit ovat entistäkin pehmeämpiä, parhaiten istuvia ja jokaisessa koossa on kätevä kosteusindikaattori. Jokainen uusi pehmeä yksityiskohta on toteutettu yhdessä vanhempien kanssa, vanhempien toiveiden pohjalta.

Eli parhaastakin voi vielä parantaa, ja sitä Libero pyrkii aktiivisesti tekemään yhteistyössä vaippojen käyttäjien, eli meidän perheiden, kanssa. Nyt kun Nova jo liikkuu tosi paljon, on vaipan istuvuudella suuri merkitys. Välillä hän on ihan ylösalaisin, hän kierii, konttaa, kävelee ja pyörii. Vaippa ei saa puristaa tai olla tiellä, se ei saa olla liian paksu tai ahdistava. Vaipan pitää tuntua mahdollisimman vähän, mielellään ei ollenkaan. Ainakaan me ei olla huomattu että vaippa ikinä häiritsisi Novan menoa, ainoastaan vaipan laittaminen. Hän ei nimittäin meinaa pysyä enää paikoillaan sen vertaa että vaipan saisi päälle, kun on niin hurjan kova kiire joka suuntaan koko ajan.

Liberolla on juuri nyt käynnissä kampanja, jossa ostamalla Liberon Touch-vaippoja saa alennuskoodin Lindexin verkkokauppaan. Alennuskoodilla saa vähintään 30€ ostoksesta 10 euron alennuksen. Koodi käy siis vain Lindexin verkkokauppaan, ja se on mukana Liberon vaippapaketeissa, joista löytyy kampanjatarra, joka sisältää uniikin koodin ja ohjeet, kuinka käyttää alennus. Tarjous koskee koko lastenvaatevalikoimaa (44-170cm). Toimitus lähimpään Lindex-myymälään on maksuton, muualle 4€ toimitusmaksu. Tarjous on voimassa 30.11.2017 asti. Liberon tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin.

Tuntuu tosi haikealta kirjoittaa tätä ambassador-vuotemme toisiksi viimeistä postausta – vastahan Nova syntyi ja me laitettiin ensimmäinen minikokoinen Touch-vaippa tyypille päälle. Muistan ne pienet rimpulajalat ja unelmanpehmeän vastasyntyneen ohuen ihon. Siitäkään ei muka ole kauaa kun liityttiin  Libero-kerhoon ja päivitin meidän kerhosivulle kuvia Novasta.

Nyt kun katsoo niitä samoja kuvia  niin huomaa että hän oli ihan minipieni vielä silloin. Nyt hän on jo tuollainen ihana rakas möllykkä jonka jaloista huomaa että äidin supermaito on maistunut, yhdessä kiinteiden ruokien kanssa. Ja niihin pieniin hentoisiin jalkoihin on tullut uskomatonta voimaa ja tarmoa. Onneksi vielä ei olla ihan lopussa, on tätä vauvavuotta vielä vähän jäljellä<3

Ihanaa päivää kaikille!


21 Responses to “Vauhdikkaan vauvan menossa mukana”

  1. Katri sanoo:

    Minkä kokonen Nova onkaan? Nimittäin meidän kohta 2v tyttö käyttää öisin libero touch teippivaippoja koossa 5

    • Joo sanoo:

      Joo mun esikoinen käytti 2,5v asti kokoa 3. Sit oppi kuivaksi. 😀 tää 1,5v kuopus käyttää kokoo 3 tai 4. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Nova on ihan normikokoinen, mutta mä tykkään enemmän käyttää 5-kokoa joka istuu paremmin 🙂 Mun mielestä mieluummin aina vähän reilumpi vaippa, kuin sellainen ihan nafti, ja nelosissa hän meni jo ylärajalla :).

  2. Nimetön sanoo:

    Mua taas häiritsee näis toucheissa se, että ne on jotenki tosi paksuja. Ne tuntuu heti siltä kun muut vaipat silloin kun niissä alkaa olla jo pissaa melko paljon. Tämä haittaa jos yrittää kokeilla onko tarvetta vaipan vaihdolle, mutta ei voi olla varma. Up&go meillä siis mielummin.

  3. A sanoo:

    Moikka! En tiedä, johtuuko tämä vain omasta koneesta, mutta useissa (varmaan sponsoroijaan liittyvissä linkeissä) kohdissa keskellä lausetta on tyhjiä kohtia 🙂 Eihän tullut vahingossa vahinkopostaus, kieliasukin tuntuu hiukan keskeneräiseltä?

    Tää kommentti ei tosiaan ollut mitään kettuilua siis – ensikerran kommentoija täällä! Tykkään blogistasi ihan superpaljon juuri ihanan sujuvan kieliasun vuoksi, siksi tämä postaus herätti huomion. Kirjoitat nimittäin yleensä ihanan soljuvaa ja mukavasti luettavaa tekstiä niinkin hyvin, että lapseton ja yleensä hyvin vähän lapsista kiinnostunut nainenkin tykkää postauksiasi päivittäin seurata 🙂 Lämpöisää syksynjatkoa sinulle ja perheellesi!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Hyvä kun sanoit, mulla nimittäin näkyi itselle se ihan oikein kun tarkistin puhelimella, mutta koneella katsoessa huomasin kummallisen välin yhdessä lauseessa. Olen nyt tsekannut monella koneella, ja nähnyt vain sen yhden välin jonka sittemmin korjasin, ja olen myös lukenut tekstinkin moneen kertaan läpi – ja mua jäi kovasti mietityttämään että mikähän kohta siinä oli sitten virheellinen? Jos haluat laittaa mulle kuvakaappausta tai vaikka kopsata tekstistä kohdan joka on pielessä sinulla, niin näkisin tosi mielellään! Kiitos paljon! 🙂 <3

      • Marjo-Riitta sanoo:

        Huomasin saman pöytäkoneella – postauksen toisessa lauseessa lukee näin: ”Nova on syntymästään asti käyttänyt , eli reilut seitsemän kuukautta. ”

        🙂

      • Marjo sanoo:

        Nyt tiedän mistä se saattaa johtua! Itselläni oli Adblock päällä, jonka vuoksi linkit eivät näkyneet – nyt kun otin Adblockin pois päältä, teksti näkyy ihan oikein 🙂

  4. Smiley sanoo:

    Tää postaus ei nyt oo itselle millään tavalla ajankohtainen, mutta ajattelin vaan huomauttaa muita – ja sua itseäsi – varten, että tästä postauksesta taitaa puuttua joitain linkkejä..? Ainakin mulla puuttuu sanoja vähän sieltä täältä tästä postauksesta, joten epäilen sun unohtaneen laittaa ne itse yhteistyölinkit tähän mukaan? 🙂

    • egge sanoo:

      Tätä samaa katsoin myös!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kommentoin juuri edellisellekin kommentoijalle, että itselläni näkyi vain yhdessä kohtaa tyhjä väli, vaikka tarkastin monella koneella (puhelimella ei näkynyt sitäkään)!

      Jos voisit laittaa mulle kuvakaappausta/kopsata mikä kohta näkyy hassusti tai puuttuu sanoja, niin voisin yrittää selvittää että mikä siinä on pielessä ja miksi ei näy ! 🙂 Kiitos paljon!

  5. neito sanoo:

    Mahtavatko Liberot haista edelleen voimakkaasti? Kun meillä lapset olivat pieniä ( nyt 8 ja 5) ja käyttivät vaippoja, niin Muumi-vaipat olivat ainoat vaipat, jotka eivät haisseet. Kaikkien muiden merkkien vaipat haisivat ihan järkylle, kun paketin avasi, enkä siksi halunnut käyttää niitä. Mieskin oli samalla kannalla kuin minä, joten en ollut ainoa herkkä nenäinen ja muistelen jonkun toisenkin valitelleen haisevia vaippoja. 🙂 Tymäkkä haju ei oikein herättänyt omaa luottamusta, heräsi epäilys turhista kemikaaleista.

  6. Noora sanoo:

    Meillä kans käytetty liberon vaippoja kohta 9kk ajan, ihan parhaita! Kokeiltu myös pampersin vaippoja, mutta niissä en niin tykkää siitä verkosta mikä nousee kun vaippa kastuu. Muutama muumi vaippa on myös kokeiltu, kun tullu näytteitä postissa, mutta ne ei mielestäni ime kunnolla. Libero siis nro 1!

    Eniten tykkään kans touch-vaipoista, mutta käytetty myös comfortia ja up&go vaippoja sillä niistä usein niin hyviä tarjouksia kaupoissa. Nyt kun up&go vaippoja uusitaan, 5 ja 6 koot jo uusittu, niin ne on paljon parempia ja pehmoisempia kuin aiemmat up&go vaipat. Ainoa miinus on ettei oo sitä kosteusindikaattoria kuin touch-vaipoissa on.

    Päivisin käytetään housuvaippaa, kun se on helpompi pukea pyörivälle tyypille ja saa vaikka vatsallaan maatessa laitettua, kun teippivaipan laitto tuottaa välillä haasteita 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon kattavasta kommentista ja kokemusten jakamisesta! 🙂 Housuvaipat on kyllä käteviä, mä käytän niitä kans välillä just päivällä sen takia kun Nova ei pysy paikallaan. Mut yöksi aina Touchit ja sit kans kun mennään jonnekin kaupungille tms. 🙂 Ois huippua jous Toucheja tulis kans housuvaippana! 😀

  7. Nimetön sanoo:

    Onko tämä postauksen teksti käännetty google kääntäjällä jostain valmiista tekstistä vai miksi se on näin sekavaa?

    Niin kenen kanssa postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä? Mikä Liberolla on juuri nyt käynnissä? Miten tuo lindexin alekoodi liittyy tähän vaippajuttuun?

    Ennen tekstisi on ollut todella hyvää ja miellyttävää lukea, mutta viime aikoina taso on tuntunut laskeneen sisällöllisesti sekä kommenttikentänkin perkaamisessa.

    Ota ihan suosiolla vapaata tästä bloggaamisesta ja lepää! Nyt, kun sulla on mies kotona niin pidä taukoa ja kokeilkaa elää ilman somea, blogia ja muuta ylimääräistä. Ehdit kyllä pyörittää yritystä myöhemminkin, kun vauvavuosi on ohi ja väsymystilannekin tasaantuu.
    Olet hyvä kirjoittaja ja sulla on todella hyviä ajatuksia ja mielipiteitä. Oon saanut sulta monia erilaisia näkökulmia ja sun tekstit ovat laittaneet ajattelemaan joitain asioita taas uudestaan ja oman näkökulmani kyseenalaistaen.

    Tsemppiä syksyyn teidän perheelle!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hei kiitos tästä kommentista! Sinun kommentistasi ymmärsin vihdoin mikä on ollut joillakin lukijoilla ongelmana tässä postauksessa: linkit (sanat joihin on upotettu linkki) eivät jostain syystä näy kaikilla koneilla ollenkaan, vaikka mulla itsellä näkyvät ja näkyvät sekä koneella että puhelimella selkeästi pinkkinä niinkuin aina. 🙂 Kyse on siis teknisestä ongelmasta, ja nyt osaan selittää sen meidän tekniselle tuelle joka toivottavasti voi korjata tämän. Mutta kiitos huolenpidosta ja kauniista sanoista <3 🙂

  8. Indiedays sanoo:

    Hei!

    Ne joilla ei linkit näy, niin tarkistakaa että teillä ei ole selaimessa Adblock käytössä, tai että sen asetuksista on ainakin laitettuna ”Don’t run on pages on this domain”. Ainakin tässä tapauksessa Adblock on yksi mahdollinen syypää siihen, että linkit katoaa postauksesta.

    T: Hannu

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.