Voiko autolla ajaminen olla ekologista

14.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa, ja toimin Santanderin brändilähettiläänä.

Yksi eniten kysymyksiä ja kiinnostusta herättäneistä aiheista autoiluun liittyen on ollut autolla ajamisen ekologisuus. Aihehan on aivan äärettömän ajankohtainen, varsinkin IPCC:n julkaistua maanantaina odotetun ilmastoraportin. Fakta on se, että muutoksia on tehtävä maailmanlaajuisesti, ja niitä on tehtävä nopeasti. Autojen ekologisuuteen ja päästöihin liittyy paljon harhaluuloja ja ennakkoluuloja, ja tästä asiasta pitäisi ehdottomasti puhua enemmän. Se on kuitenkin ehdottoman totta, että autoista tulevia päästöjä on pakko vähentää.

Hybridiautojen ekologisuus

Asia, josta itselläni on ollut paljon epätietoisuutta, ovat hybridiautot. Ainakin itse olen haaveillut hybridiautosta meidän perheelle seuraavaksi autoksi, koska ensimmäisenä ajatuksena se tuntuu tosi hyvältä ja paljon ekologisemmalta, että auto kulkee osittain pelkällä sähköllä. Tässä seuraavasta autosta haaveillessa ja selvitellessä on kuitenkin käynyt ilmi, että esimerkiksi tällä hetkellä meidän reilut 2 vuotta vanha dieselillä kulkeva citymaasturimme saattaa olla juuri meidän käytössä päästöiltään melkein samaa luokkaa, kuin monet saman ikäiset hybridit.

Hybridin ekologisuuteen vaikuttaa se missä sillä ajetaan, kuinka paljon ja onko se ladattava hybridi vai ei-ladattava hybridi. Ladattavan hybridin käyttö vaatii ekstravaivaa, jotta siitä saadaan kaikki hyöty irti.  Hybridi ei kaikessa ajossa ole esimerkiksi dieseliä ekologisempi, sillä myös hybridiauto käyttää fossiilista polttoainetta aivan samalla tavalla nopeuksien noustessa, ajon ollessa epätasaista tai ladatun virran loppuessa, ja keskikulutus voi silloin olla sama tai jopa korkeampi, kuin dieselillä. Meidän auton keskikulutus on parhaimmillaan reilut 4l/100km, mikä on sama kuin monessa hybridissä bensiinimoottoria käytettäessä.

Me ajetaan autolla paljon pitkää matkaa esim. Ouluun, sekä kehäteitä pk-seudulla, ja meidän auton ikäisten hybridien vahvuudet ovat erityisesti kaupunkiajossa. Se ei siis olisi ollut kaksi vuotta sitten välttämättä meille kaikkein ekologisin vaihtoehto. Onneksi hybridiautot kehittyvät koko ajan, ja osa hybrideistä pystyy hyödyntämään sähkömoottoria myös tasaisessa ajossa kovillakin nopeuksilla.

7-paikkainen hybridiauto?

Hybridiautoja on myös todella vähän tarjolla 7-paikkaisina, jollaista me ollaan pitkään mietitty. Tällä hetkellä ainoa 7-paikkainen malli Suomessa on mun käsittääkseni Toyota Prius +, joka ei vaan kohtaa meidän toiveiden ja tarpeiden kanssa. Toisaalta, voihan niitä olla tulossa lisää eri valmistajilta. Me ollaan toistaiseksi luovuttu hybridiauto-haaveista. Ollaan päädytty viime aikoina vähän toisenlaiseen ratkaisuun. Kaikkea ei voi saada, mutta halutaan ehdottomasti tehdä kaikki voitavamme, jotta meidän aiheuttamat päästöt olisivat mahdollisimman pieniä.

Meidän auton päästöt verrattuna muihin

Autolla ajaminen on tällä hetkellä yksi eniten hiilidioksidipäästöjä aiheuttavista asioista, johon kuluttajat voivat vaikuttaa. Siksi mä koen tärkeänä sen, että me valitaan niin pienipäästöinen menopeli kuin mahdollista. Meidän tämänhetkisen auton CO2-päästöt ovat 99g/km, kun keskiarvo on 2017 ensirekisteröidyillä (eli uusilla) autoilla 118,8g/km (lähde Liikennefakta.fi)Liikennekäytössä olevien kaikkien henkilöautojen keskimääräinen CO2-päästö oli vuoden 2017 lopussa 160,0 g/km, eli kyllähän meidän auto on todella paljon pienipäästöisempi, kuin suurin osa autotiellä vastaan tulevista kavereista. Pienet tai olemattomat päästöt on mulle ihan ykkösprioriteettina myös seuraavaa autoa hankittaessa. Liikennefaktan mukaan keskimääräisten päästöjen pitää pienentyä 5,5g/km vuosivauhtia, jotta päästään tavoitteisiin. Meidän tavoitteena on siis vieläkin pienipäästöisempi seuraava auto, ja mieluisin vaihtoehto meille olisi täyssähköauto.

Tulevaisuudessa sähköauto?

Viime aikoina ollaan keskusteltu siitä, että mikäli reilun puolen vuoden kuluttua, uuden auton hankinnan ollessa ajankohtaista, ei vielä ole olemassa 7-paikkaista täyssähköautoa, joka kohtaisi meidän budjetin kanssa, me ollaan valmiita luopumaan niistä kahdesta ylimääräisestä paikasta, joita aiemmin ollaan pidetty niin tärkeänä. Me tarvitaan niitä paikkoja lähinnä silloin kun mun äiti on meillä kylässä, tai kun kuskataan lasten kavereita, tai muita ylimääräisiä kyytiläisiä. Tähänkin asti ollaan selvitty ilman niitä, vaikka välillä se on vaatinut järjestelyitä. Ollaan kyllä valmiita tekemään niitä hieman hankalampia järjestelyitä, jotta voidaan leikata meidän päästöjä tuntuvasti arjessa.

Santanderin All in One mahdollistaa rahoituksena meille sen, että jatkossakin ajetaan upouudella ja ehkä jopa päästöttömällä autolla. Jos rahoitettaisiin auto kokonaan omasta pussista, ei pystyttäisi ottamaan käyttöön yhtä uutta ja kallista autoa, koska samaan aikaan meillä on myös asunnon etsintä meneillään. Mun mielestä on jokaisen autoilijan velvollisuus miettiä hyvin pitkään ja hartaasti millaisella autolla ajaa, ja kuinka paljon hiilidioksidia päästää vuodessa ilmakehään. Budjetin lisäksi on tärkeää miettiä sitä omaa vastuuta, ja löytää omalle elämäntilanteelle ja budjetille sopiva balanssi päästöjen kanssa. Kaikille autoilijoille ei todellakaan ole mahdollista vielä hankkia sähköautoa, mutta täytyy toivoa että tilanne muuttuu, ja ne yleistyvät, monipuolistuvat ja hinnat laskevat. Uudet autot ovat onneksi vanhoja pienipäästöisempiä, vaikka eivät olisikaan hybridejä tai täyssähköautoja. Mä seurailen melko usein Santanderin uusien autojen valikoimaa, ja tarkastelen tarjontaa tulevaisuutta silmällä pitäen.

Auto 2018 -tapahtumasta inspiraatiota

Ollaan menossa ensi kuussa Auto 2018 -tapahtumaan tsekkailemaan vähän tulevaisuuden tuulia, sillä siellä esitellään paljon sellaista, mistä ei vielä nyt ole mitään tietoa. Onhan siis hyvinkin mahdollista, että etenkin tämän IPCC:n raportin jälkeen markkinoille tulee fiksumpia ja ekologisempia vaihtoehtoja myös meille mahdollisesti 7-paikkaista autoa etsiville. Yksi 5-paikkainen täyssähköauto meillä on ollut jo mietinnässä, ja uskon, että messuilta saadaan lisää inspiraatiota ja tietoa. Meille sähköautossa tärkeää olisi myös pitkä kantama, sillä Ouluun on se 605 kilometriä (n. 400km kantama olisi hyvä, sillä silloin riittäisi yksi pikalataus matkan puolivälissä, tosin kantamakin vaihtelee monista eri tekijöistä kuten lämpötilasta riiippuen). Odotan tapahtumaa innolla, sillä uuden auton hankinta on suuri päätös, joka pitää tehdä huolella, ja seuraavien vuosien hiilidioksidipäästöt huomioon ottaen. Myös Santander on tapahtumassa mukana.

Miten voi autoilla ekologisemmin

Kun me ajetaan autolla, me mietitään aina, että onhan autoilu varmasti kannattavin vaihtoehto. Esimerkiksi silloin, kun olen menossa yksin johonkin tapahtumaan, käytän lähes aina julkisia, enkä pyydä kyytiä. Alle 3km matkat kävelen yksin (tai rattaiden kanssa) ollessani lähes poikkeuksetta. Lähikauppaan kävellään. Ouluun matkustaessa taas auto on selkeästi ekologisin vaihtoehto, kun toinen vaihtoehto on lentäminen. Me saadaan ajaa aika pitkään autolla niillä päästöillä, mitä meidän perheen yhdestä edestakaisesta Oulun lennosta syntyisi. Yritetään aina miettiä mikä on järkevintä ja kannattavinta, sekä meidän perheen että ympäristön kannalta. Silloin kun mennään autolla, meitä yleensä istuu autossa se viisi henkeä.

Voiko autolla ajaminen olla ekologista, oli otsikon kysymys. Mä toivon, että tulevaisuudessa autolla ajaminen voi olla ekologista, ja että siihen keksitään yhä parempia ja innovatiivisempia ratkaisuita, kuinka voidaan vähentää sekä autojen käytöstä, että jo autojen valmistuksesta syntyviä päästöjä. Monille auto on välttämättömyys matkojen tai työn takia, ja uskon, että tulevaisuudessa on ihan pakko keksiä fiksumpia ratkaisuja autolla ajamisen toteuttamiseen mahdollisimman vähäpäästöisesti.


23 Responses to “Voiko autolla ajaminen olla ekologista”

  1. roma sanoo:

    Hei. Yksi hyvä vaihtoehto on biokaasulla ja pensalla toimiva auto. Meillä autona volkswagen Caddy pakettiauto johon tankataan kaasua. Caddya myös henkilöautona, kannattaa tutustua!

  2. Nimetön sanoo:

    Ekologisuus on vaikea juttu. Omalla autolla Ouluun voi olla lentämistä ekologisempaa, junalla matkustaminen taas autoilua kannattavampaa jne.
    Pääkaupunkiseudulla julkisten käyttäminen on ihan eri juttu kuin harvempaan asutulla maaseudulla: meiltä ei julkisen liikenteen kanssa lähdetä täältä yhtään mihinkään. Paitsi tietysti taksilla, onhan sekin julkinen liikenneväline, mutta tuskin edestakaisin ajaessaan ratkaisevasti ympäristöystävällisempi vaihtoehto, kuin oma auto.

    Onko taas uudella autolla ajaminen ekologista? Auton vaihtaminen parin vuoden välein? Millaisia ympäristövaikutuksia auton valmistamisesta koituu, minne päätyvät ne vanhat autot? Onko uuden auton pienemmät päästöt lopulta kokonaisuudessaan pienemmän, jos verrataan siihen, ettei uutta autoa lainkaan valmistettaisi?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Loistavia pointteja, juuri näin. Junalla matkustaminen olisi ekologisempaa sen matkan verran, mutta sitten taas Oulussa me kuitenkin tarvittaisiin autoa, koska meitä on viisi, eikä me mahduta kaikki sukulaisten kyytiin. Autolla on siis paljon kannattavampaa mennä sinne myös siellä liikkumisen vuoksi meidän perheelle. Ja tuo on myös hyvä pointti, että kuinka paljon päästöjä aiheutuu uuden auton valmistamisesta. Sitä olen itsekin pohtinut. Jos esimerkiksi fossiilisilla polttoaineilla kulkevat autot kielletään kokonaan jossain vaiheessa, on kaikkien pakko hankkia uusi auto. Kumpi säästää enemmän päästöjä? Vanhoilla autoilla ajaminen, vai niiden korvaaminen uusilla?

  3. Faz sanoo:

    Mua kanssa kiinnostaisi faktat nimenomaan autojen valmistamiseen liittyvästä ekologisuudesta. Jostain luin (tuskin oli mikään luotettava lähde) että on ekologisempaa ajaa vanhalla bensa-autolla kuin täyssähköautolla kun ottaa huomioon autojen valmistuksen ekologisuuden. Kuinka ekologisia ovat esimerkiksi täyssähköautojen akut tai niiden valmistus? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No siis just tämä mua myös mietityttää esimerkiksi siinä, jos kielletään kokonaan fossiilisilla polttoaineilla kulkevat autot johonkin tiettyyn vuoteen mennessä, että mikä sitten säästää eniten niitä päästöjä. Tottakai uuden auton valmistuksesta aiheutuu myös paljon päästöjä. Tää on niin vaikea aihe, koska ihan kaikella on ainakin kaksi puolta. Haluaisi tehdä mahdollisimman fiksuja ja ympäristöystävällisiä valintoja, mutta on vaikeaa tietää mikä loppupeleissä on se kaikkein ”pienin paha”, kun mihinkään ei ole yksiselitteisiä vastauksia.

  4. Iina sanoo:

    Kiinnostava aihe! Itse ajattelen, että autoihin pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin materiaan: uutta ei kannata hankkia, jos vanha ei ole käyttökelvotonta. Henkilökohtaisesti en näe uuden auton ostamisessa myöskään taloudellisesti mitään järkeä, koska sen arvo tippuu välittömästi, kun liikkeestä ajaa ulos. Mutta toki on hyvä, että vaihtoehtoja on monenlaisia, ja autokannan uusiutuessa (siis esim. käyttökelvottomaan kuntoon hajonneiden tai kolaroitujen autojen kautta tulevan poistuman myötä) on tietenkin tavoiteltavaa, että uusissa autoissa olisi aiempaa pienemmät päästöt. Ja näinhän asia onkin, vaikka tietysti uusienkin autojen välillä on eroja. Mielestäni ajatus kaikkien käyttökelpoisten vanhempien autojen kieltämisestä päästöjen vuoksi tai ihmisten pakottaminen auton uusimiseen, jos vanhan ainoa vika ovat suuremmat päästöt, on aika järjetöntä. Toki ilmastonmuutoksen kannalta olisi hyvä, että siirtymä tapahtuisi nopeasti, mutta järkevämmältä tuntuu, että se tapahtuisi juurikin luonnollista tahtia.

    Meillä on melkein 15 vuotta vanha, mutta hyväkuntoinen ja toimiva auto. Päästöt eivät toki varmasti ole sieltä pienimmästä päästä, mutta itse pyrin vaikuttamaan sitten mieluummin vähentämällä ajokilometrejä. Sekä minä että mieheni asumme kätevästi keskustan lähellä, joten pääsemme keskustaan ja yliopistolle kävellen tai pyörällä. Autosta kokonaan luopuminen ei kuitenkaan ole mahdollista, koska tarvitsemme sitä miehen vanhemmilla vierailemiseen ja muualle bussiyhteyksien kantamattomiin kulkemiseen.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Sulla on tosi hyviä pointteja, ja myös mun mielestä olisi täysin järjetöntä, että kaikki pakotettaisiin siirtymään. Silti se nopea uusiutuminen olisi tietty hyvä, mutta miten se käytännössä tapahtuisi? En todellakaan tiedä. Hyvä ajatusmalli tuokin, että vanhaa ei kannata vaihtaa uuteen, ellei se ole käyttökelvotonta. Mä ajattelen monessa asiassa samoin, mutta auton kanssa mietin sitä niinkin, että tarpeetkin voi muuttua ja, vaikka vanha olisikin käyttökelpoinen vielä jollekin toiselle, voi uusi olla parempi meille. Santanderin rahoituksessa hyvä on just se, että auton arvo ei tipu, tai ainakaan se ei vaikuta meidän lompakkoon mitenkään, koska autolle on taattu hyvityshinta sopimuksen lopuksi (jäljellä olevan rahoituksen määrä), tai saadaan myydä auto johonkin muuhun autoliikkeeseen, maksaa jäljellä oleva rahoitus pois ja pitää mahdollinen voitto itsellä/käyttää uuden auton käsirahana. Meille tämä on omasta mielestä fiksuin vaihtoehto, mutta ei varmasti kaikille! 🙂

  5. Nk sanoo:

    Moikka itse ajamme Biojätteistä valmistetulla etanolilla.on ekologista ja tuotetaan suomessa

  6. joopalijoo sanoo:

    Auto maksoi 1100 euroa. Noilla santtuanteron hinnoilla olisi kolmantena kuuna auto maksanut enemmän. Ei ole vara tuollaisiin luksuksiin.

    Olisi myös mielenkiintoista tietää, että onko todella loppujen lopuksi halvempaa romuttaa vanha toimiva auto kuin valmistaa uusi tilalle?

    Oma tilanne on sellainen, että ympäristötekoja ei voi enää paljoa tehdä. Vinkit, joita raportin myötä on lehdet täynnä ei auta kun esim. ”jätä viikon toinen saunakerta välistä” menee mönkään jo siinä, ettei käydä kuin kerran viikossa saunassa ja joskus jää sekin käymättä. Sama juttu monien muidenkin vinkkien kohdalla.

    Auto on kuitenkin se ehkä turhauttavin tämän suhteen. Ei keskivertokansalaisella ole varaa laittaa puolta tonnia auton vuokraamiseen kuussa. Loistavaa jos ei kuulu tähän kansanryhmään ja rahaa löytyy mutta aika absurdia suositella tällaista vaihtoehtoa. Toki mainosteksti kyseessä ja lukijat lie löytyvät samasta viiteryhmästä, joten ehkä viesti menee oikeaan osoitteeseen.

    Palatakseni tuohon omaan ostokseen. Vuoden 2002 auto, eli vanha mutta tähän mennessä palvellut ongelmitta. En äkkiseltään keksi että mitä pitäisi mennä rikki että siirtyminen noin suuriin kuukausimaksuihin oli millään lailla järkevämpää. Erityisesti kun mitä vanhempiin laitteisiin mennään, niin sitä helpompaa ja usein halvempaakin on korjaus & varaosat.

    Turhauttaa olla ns. yhteiskunnan taakka eikä pystyä tekemään mitään maailman pelastamisen eteen mutta en voi kuin tyydytellä mieltäni ajatellen, että ehkä olen tehnyt sitä koko elämäni kun en lentomatkoja sun muita lomia tai ylimääräisiä ostoksia ole isommin pystynyt tekemään.

    Toisaalta en ole halunnutkaan eikä koskaan ole tuntunut että on vaikka jokin citymaasturi puuttunut siitä täydellisen elämän kombinaatiosta. Tyytyväinen minä lopulta olen, sillä paljon huonommin voisi asiat olla. Toivon että ei asiat menisi enää huonompaan ja he, joilla on varaa tehdä isompia päätöksiä, tekisivät niitä.

    Meni nyt vähän liirumlaarumiksi mutta pointtina oli ehkä se, että tästä paistaa turhan paljon läpi se, että auto on sponsoroitu tapaus. Ja vaikka puhuisitte vilpittömästi, niin sitä on vaikea uskoa silloin kun tekstistä on maksettu. Ymmärtänette varmaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hyvää pohdintaa sinun kommentissa, ja olet ihan oikeassa. Sitä mä tuossa tekstissäkin kirjoittelin, että eihän siihen todellakaan kaikilla ole mahdollisuutta, sen tiedostan täysin. Se, että ei matkusta esimerkiksi usein on jo itsessään hieno ympäristöteko, joten sä teet todellakin paljonkin ilmastonmuutoksen eteen, etkä missään nimessä ole ”taakka”. Mutta tähän kohtaan ”Meni nyt vähän liirumlaarumiksi mutta pointtina oli ehkä se, että tästä paistaa turhan paljon läpi se, että auto on sponsoroitu tapaus.” halusin vaan vastata, että auto ei kyllä ole sponsoroitu, vaan rahoitus ja auto on otettu jo 2,5 vuotta sitten, ja tämä yhteistyö on alkanut vasta tämän vuoden puolella. Eli ihan itse ollaan se aikanaan otettu ja valittu, vailla mitään tietoa mistään mahdollisista yhteistöistä, ja ihan itse sitä joka kuukausi omasta pussista maksetaan. Tämä teksti on toki kaupallinen yhteistyö, jonka kirjoittamisesta saan asiaankuuluvan palkkion, mutta meidän auto ei ole ”sponsoroitu”.

  7. Lotta sanoo:

    Kannattaa ottaa huomioon myös se fakta että täyssähköautolla ette aja Ouluun yhellä latauksella. Niillähän ajaa sen jonku 100-200km kun nopeudet on korkeita, sit pitää ladata ties kuinka monta tuntia ennen kun pääsee jatkamaan. Tämä on yks syy miksi mä en vielä edes ajattele sähköauton hankkimista, koska me ajetaan kans oulu-hel väliä monta kertaa vuodessa. Autoilu ylipäänsä ei ole kovin ekologista ja syyllistyn kyllä itsekkin siihen että ajan lyhyitä matkoja yksin…

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se riippuu tietysti siitä mikä auto ja mikä akku on kyseessä. Mä oon lukenut useita artikkeleita, ja kyllä niillä pääsee pidempäänkin kuin vaan 100-200km, mutta tietysti ne lämpötilanvaihtelut ja korkeat nopeudet kuluttaa sitä akkua nopeammin. Onneksi esim. ne pikalatauspisteet yleistyy koko ajan, ja jos sillä pääsisi edes sen 250-300km niin onnistuisi hyvin tuo Oulu-Hki -väli, koska siinä on tiheästi pikalatauspisteitä. Mutta täytyy jäädä seurailemaan, onneksi ei tarvitse vielä tehdä päätöstä! 🙂

  8. Iina sanoo:

    Monilla ei oo rahallisesti mahdollisuuksia laittaa aina sitä ekologisinta autoa. Ja se taas on yksi pointti, et millä se sähkö tuotetaan, mitä sit tankataan niihin sähköautoihin?? Onko se taas ekologista, ku kaikessa sähkön tuotannossa on puolensa.. jokainen toki itse valitsee, minkä kannalta asiaa ajattelee ja luontoa säästäå ja itellä se on, että jätän ulkomaanmatkat / lentokoneella matkustamiset tekemättä ja suojelen sillä ympäristöä ja taas teen synnin siinä, ku ajan keskivertopäästöisellä autolla .. valintoja. Jotkut vaikeitaki sellaisia..

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihan totta! Sitä mä tuossa tekstissäkin kirjoitin, että monilla ei oo siihen mahdollisuutta. Ja sähkön tuotannossa tietty vaikuttaa se, miten se sähkö tuotetaan. Esim me käytetään ekosähköä, jolloin sähkön tuotanto itsessään ei aiheuta päästöjä samalla tavalla kuin vaikka kivihiilen poltto. Se on hieno ympäristöteko, että ei matkusta lentokoneella! 🙂

  9. Nk sanoo:

    https://www.abcasemat.fi/fi/polttoaineet/eko-e85

    Lisään vielä linkin tuohon kommenttiin etanolilla ajamisesta.
    Käyppä lukemassa

  10. Lotta sanoo:

    Voitko linkata niitä artikkeleita missä on enemmän tosta miten pitkälle noilla autoilla pääsee? Mä oon ite löytäny vaan niitä missä puhutaan just siitä et niillä ei kovin pitkälle pötkitä, niin kiinnostais lukea! 🙂

  11. J sanoo:

    Se lentokone matkaa joka tapauksessa olitte te siellä tai ette. Mitä mieltä olet tästä?

  12. Nk sanoo:

    Meillä on siis vuoden 06 auto johon mies asensi etanoli muutossarjan.laite maksaa n 300€ ja valtio tukee etanoli autoilua 200 eurolla eli muutossarjan hinnaksi ei paljoa jää.näin saa vanhastakin autosta ympäristö ystävällisemmän.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.