Multa on pitkään toivottu postausta siitä, miten toimin erilaisissa ristiriitatilanteissa lasten kanssa. Mä aloin ensin jo naputtelemaan tätä kylmiltään, mutta sitten keksin, että postauksesta tulee paljon mielenkiintoisempi ja myös helpompi mulle toteuttaa, jos kysyn esimerkkitilanteita nimenomaan TEILTÄ. Kysyinkin siis instagramin puolella teiltä esimerkkitilanteita, joita lasten kanssa voisi tapahtua ja joihin haluaisitte kuulla mun reaktion tai toimintatavan. Näitä esimerkkitilanteita tuli ihan älyttömän paljon, joten valtavan suuri kiitos teille kaikille, jotka niitä lähetitte! Koska niitä tuli niin valtavasti, päätin selvyyden vuoksi jakaa postauksen kahteen osaan. Ekassa osassa käsittelen 0-7-vuotiaiden kanssa mahdollisia tilanteita, ja tokassa osassa sitä, miten toimisin vähän vanhempien lasten kanssa mahdollisissa tilanteissa.

Seuraavaksi luvassa siis teidän keksimiä esimerkkitilanteita ja sitten mun reaktioita niihin. Miten toimisin tilanteessa X. Omat reaktioni pohjautuvat siihen, miten itse toimin omien lasten kanssa tai miten olen toiminut aiemmin esim. hoitolasten kanssa tai mitä olen itse kokenut lapsuudessani. Mutta iso osa näistä esimerkeistä on tietty sellaisia, joita en koskaan ole itse oikeasti kokenut ja spekuloin vain omaa mahdollista toimintatapaani. Osa oli niin absurdeja tilanteita, että en oikeasti tiedä, mitä sellaisessa tilanteessa tekisin. Pystyisinkö reagoimaan niinkuin toivoisin itseni reagoivan? Olisiko mun ajattelemasta toimintatavasta mitään apua? En tiedä. Haluan myös muistuttaa, että minä olen vaan yksi äiti muiden joukossa, enkä suinkaan mikään kasvatusalan ammattilainen, joten mun esimerkit pohjautuvat vain omiin kokemuksiini ja ajatuksiini.

Mitä tekisin, jos lapsi kyselisi kovaan ääneen julkisella paikalla lisääntymisestä tai kysyisi muita kiusallisia kysymyksiä?

Vastaisin mahdollisimman rauhallisesti ja ikätasoon sopivasti. Näin mulle on itse asiassa käynytkin kerran! Se oli kuumottavaa, miljoonat katseet selässä bussissa (tai ehkä sittenkin vain pari mummoa matkalla kauppaan, mutta tuntui miljoonalta) ja lapsi kysyy ”äiti, mistä niitä vauvoja tulee?”. Vastasin silloin muistaakseni n. -3 tai 4-vuotiaalle lapselleni, että äidin mahaan laitetaan vauvan siemen, joka kasvaa kohdussa vauvaksi. Ja lupasin, että voidaan lukea kirjasta illalla päiväkodin jälkeen paljon tarkemmin, että miten se tapahtuu ja miten vauva tulee ulos. Tämä riitti silloin siinä tilanteessa hyvin ja illalla todellakin luettiin sitten. Olen huomannut sen, että jos yrittää kierrellä jotain itseä nolottavaa kysymystä julkisella paikalla, niin sieltä tulee sitten usein jotain vielä jännempää kysymystä perään! Parempi vaan siis vastata suoraan ja häpeilemättä.

Mitä tekisin, jos lapsi ei suostuisi pukemaan vaatteita ja on hirveä kiire, ja toinen lapsi itkee kuumissaan jo puettuna?

Jos tilanne olisi toistuva joka-aamuinen juttu, kokeilisin ekana tarrataulua, että lapsi saa hyvin sujuneesta aamusta tarran ja x määrästä tarroja on sitten vaikka jotain kivaa yhteistä tekemistä. Jos kyseessä olisi yksittäinen huono aamu, antaisin lapselle vaihtoehdoksi pukea joko itse, tai että äiti pukee. Sitten hän joko pukisi itse, tai sitten minä pukisin hänet. Joskus muutama vuosi sitten on tullut kiireaamuina puettua kaksi huutavaa spagettia hikikarpalot otsalla. Tarrataulu tuli meille silloin pari vuotta sitten käyttöön juuri muutaman sellaisen aamun vuoksi. Mä koin sen hyväksi keinoksi meillä silloin, mutta ei se tietty kaikilla varmasti toimi. Tässä auttaa se, että tietää sen helpottavan iän myötä tosi paljon. Tällaisia aamuja ei ole ollut sen jälkeen, kun molemmat isommat lapset oppivat pukemaan kunnolla itse kaikki vaatteet.

Mitä tekisin, jos taapero heittelisi huvikseen ruokaa lattialle tai sotkisi muuten ruokaillessa tahallaan, vaikka tietää, että ei saisi?

Ottaisin ruuan hetkeksi pois, kävisin läpi miten ruokaillessa toimitaan ja pyytäisin lupaamaan, että hän ei enää sotke. Sitten antaisin ruuan takaisin. Jos sama meno jatkuisi jälleen, toistaisin tämän vielä toisen kerran. Jos jatkuisi edelleen, nostaisin lapsen pois pöydästä ja antaisin ruokaa seuraavan kerran sitten seuraavaan ruoka-aikaan, koska ainakin meidän lapset kyllä syövät silloin jos heillä on oikeasti nälkä.

Mitä tekisin, jos lapsi ei suostuisi antamaan iPadia?

Kertoisin, että jos iPadia ei anna pois silloin kun yhdessä sovittu aika loppuu, ei seuraavana päivänä saa käyttää sitä ollenkaan. Meillä ei ole koskaan ollut tässä mikään kovin tiukka meininki, vaan yleensä, jos lapset pyytävät lisäaikaa, he saavat sitä. Sitä ei kuitenkaan tapahdu kovin usein, että pyytäisivät lisäaikaa. Yleensä he siirtyvät mielellään tekemään jotain muuta iPadin tai puhelimella olemisen jälkeen.

Meidän lapsille laitteet itsessään eivät tunnu olevan mitenkään erityisen koukuttavia. Jos lapselle on tarjolla jotain muuta mielekästä tekemistä kuin se laite, hän siirtyy ihan mielellään tekemään sitä. Esimerkiksi jos lapsi on ollut puhelimella ja kysyn, että pelataanko porukalla Kimbleä tai haluaako hän piirtää Top Model -hahmoja siskonsa kanssa, niin hän aika varmasti tulee pelaamaan tai piirtämään mielellään, vaikka aika ei edes olisi lopussa. Sen sijaan jos esim. itse makaisin sohvalla selaamassa puhelinta ja samaan aikaan kieltäisin lasta muuten vaan olemasta puhelimella, se voisi tuntua lapsesta epäreilulta.

Mitä tekisin, jos lapsi hajottaisi tietokoneeni?

Riippuisi ihan täysin lapsen iästä. Jos taapero tahallaan hajottaisi mun tietokoneen, niin eipä siinä auttaisi muu kuin sanoa, että ei saa rikkoa ja kertoa, että nyt äiti ei voi tehdä töitä, kun tietokone on rikki. Pyytäisin myös taaperoa pyytämään anteeksi. Sitten täyttäisin vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiöön ja kiroilisin mielessäni. Jos hän rikkoisi sen vahingossa, pyytäisin olemaan jatkossa varovaisempi ja sanoisin, että se ei haittaa. Jos isommat lapset vahingossa hajottaisivat tietokoneen, mä sanoisin, että ei se haittaa mitään ja vahinkoja sattuu. Toki pyytäisin heitäkin olemaan jatkossa varovaisempia. Sitten täyttäisin sen vahinkoilmoituksen ja kiroilisin mielessäni. En osaa kuvitella tilannetta, jossa isommat lapset tahallaan hajottaisivat tietokoneen.

Mitä tekisin, jos lapsi saisi jonkun lahjan ja sanoisi sen olevan ihan tyhmä lahjan antajan kuullen?

Sanoisin lapselle, että ei ole ok sanoa niin. Muistuttaisin lasta siitä, että kenenkään ei ole mikään pakko antaa lahjoja, vaan se on aina vaan kivaa ekstraa, jos joku haluaa jotakin antaa. Yrittäisin tuoda lapselle esiin jonkin hyvän puolen lahjasta, oli se mikä tahansa. Lisäksi pyytäisin lasta pyytämään anteeksi lahjan antajalta ja pahoittelisin itsekin kovasti ikävää käytöstä, sekä kiittäisin lahjasta.

Mitä tekisin, jos lapsi ei suostuisi tekemään iltatoimia?

Taaperon kanssa vaihtoehdot ja yllärit usein toimivat meillä parhaiten. Jos hän ei esimerkiksi halua pestä hampaita, pyydän valitsemaan peseekö hän hampaat isin vai äidin kanssa. Silloin hän yleensä valitsee tyytyväisenä kenen kanssa pesee hampaat ja sitten ne pestään. Lupaan myös, että hän saa lopuksi pestä itse. Sama jos hän ei halua syödä iltapalaa, ”en halua syödä iltapalaa!!!” annan kaksi iltapalavaihtoehtoa, joista hän saa valita ja silloin hän yleensä tyytyväisenä valitsee jomman kumman.

Mitä tekisin, jos lapsi ei suostuisi jäämään omaan sänkyyn nukkumaan vaan tulisi sieltä koko ajan leikkimään?

Tämä on paha, en oikeasti tiedä miten lapsen saisi siinä tilanteessa jäämään sänkyyn. Meillä kaikki kolme ovat vaan jääneet sänkyyn aina siitä lähtien kun ovat lastensänkyyn siirtyneet. Ei ole siis kokemusta karkailuista. Varmaan yrittäisin palauttaa lapsen vaan aina takaisin sänkyyn, ehkä hän jossain vaiheessa nukahtaisi?

Mitä tekisin, jos lapseni kieltäytyisi syömästä raakoja kasviksia?

En pakottaisi syömään niitä. Tarjoaisin kypsennettyjä kasviksia useammin ruualla raakojen lisäksi, sekä tietty hedelmiä ja marjoja. Kannustaisin rohkeasti maistamaan ja kehuisin vuolaasti aina jos lapsi maistaisi.

Mitä tekisin, jos lapsi purisi/löisi/muuten satuttaisi tahallaan toista lasta?

Kertoisin lapselle, että toisia ei saa koskaan purra/lyödä/satuttaa, koska se ihan oikeasti käy kipeää ja on ehdottoman väärin. Pyytäisin lasta pyytämään anteeksi satuttamaltaan henkilöltä ja lupaamaan, että ei enää tee niin.

Mitä tekisin, jos lapsella ei olisi yhtään kavereita?

Ihan ekaksi juttelisin tästä varmasti päiväkodissa tai koulussa aikuisten kanssa ja kyselisin siitä, millainen tilanne on silloin kun lapsi on siellä ja selvittäisin, että kaverittomuuteen ei liity kiusaamista. Pyytäisin, että aikuiset kiinnittävät tähän huomiota esim. päiväkodissa tai iltapäiväkerhossa ja rohkaisevat muita lapsia ottamaan lapsen mukaan leikkiin. Rohkaisisin myös lasta pyytämään muita lapsia leikkiin kanssaan. Lisäksi varmaan koittaisin järjestää paljon leikkitreffejä tuttavaperheiden kanssa, joissa on lapsia. Jos niitä kavereita löytyisi sitä kautta kuitenkin.

Yrittäisin järjestää lapselle positiivisia kokemuksia yhdessä muiden lasten kanssa, jotta hän innostuisi itsekin aktiivisemmin hakeutumaan toisten seuraan. Harrastustoiminnasta saa helposti myös kavereita ja kannustaisin lasta myös naapuruston muiden lasten kanssa leikkimään, jos sellaisia naapurustossa olisi. Pienempien lasten kanssa voisin lähteä mukaan esim. perhekerhoon tai avoimeen päiväkotiin tms. joissa voi tavata muita samanikäisiä lapsia. Tämä on toki varmasti todella paljon kiinni lapsen persoonasta myös, eikä mulla ole omakohtaista kokemusta siitä, että lapsella ei olisi yhtään kaveria, tai että lapsi olisi tosi ujo. Näitä lähtisin ekana itse kokeilemaan, mutta voihan se olla, että olisin ihan hakoteillä.

Mitä tekisin, jos lapsi jäisi joka kerta äänekkään itkun saattelemana päiväkotiin?

Tämä olisi varmasti aivan sydäntä särkevää. Itse en ole kokenut sellaista jatkuvaa äänekkäiden itkuaamujen sarjaa, mutta muutama itkuinen aamu on tullut päiväkotivuosien aikana vastaan. Joka kerta se on tuntunut vanhempana yhtä raskaalta ja itseäkin on alkanut itkettää. Jos lapsi olisi vasta aloittanut päivähoidon, yrittäisin vaan jaksaa ja pyytäisin henkilökuntaa aina laittamaan esim. viestiä, kun itku on loppunut. Ainakin meillä niinä itkuisina aamuina itku on kuulemma loppunut aina heti, kun vanhempi on hävinnyt näköpiiristä, eli viestiä on tullut heti. Se on tuonut mielenrauhaa ja auttanut jaksamaan päivän ajan, vaikka eron hetki itkuinen olisikin.

Yrittäisin tukea lasta parhaani mukaan niin, että hänellä on mahdollisimman turvallinen olo jäädä hoitoon. Perheen valokuva ja oma tärkeä unilelu tai rätti tai jokin muu esine tuovat lapselle turvaa hoitopäivän aikana. Kotona kävisin lapsen kanssa aina etukäteen läpi, mitä hoitopäivän aikana tapahtuu ja milloin vanhempi tulee hakemaan. Pienikin lapsi ymmärtää helpommin, jos kertoo, että tulee vaikka silloin kun välipala on syöty tai että tulee sitten, kun lapsi on ehtinyt leikkiä iltapäivällä vähän aikaa ulkona.

Jos kyse olisi vanhemmasta lapsesta, selvittäisin tarkasti, ettei päiväkodissa ole mitään sellaista, joka tekee siellä olemisesta ikävää lapselle. On tosi hyvä vaihtaa muutenkin lapsen kanssa kuulumisia aina päiväkotipäivän jälkeen ja jutella miten siellä menee yleisesti.

Mitä tekisin, jos lapsi ei suostuisi keräämään leluja?

Riippuu täysin sotkun määrästä ja lapsen iästä. Jos kyseessä on taaperon olohuoneessa levällään olevat lelut, yritän houkutella keräämään yhdessä mun kanssa. Yleensä taapero alkaa keräämään leluja, kun näytän itse esimerkkiä ja muistutan, että ei voi levittää seuraavaa leikkiä, ennen kuin edellinen on kerätty. 3-4-vuotiaiden kanssa muistan, että meillä toimi tosi hyvin siivouksen pelillistäminen. Laitettiin munakellosta aikaa ja lapset siivosivat sen aikaa kun kello tikitti. Jos he ehtivät siivota kaiken, he saivat esim. tarran tai aloittaa jonkun kivan uuden leikin, jota ei ihan joka päivä leikitty. Nykyään meillä riittää, kun pyytää nätisti isompia siivoamaan omat huoneensa. Välillä menen myös mielellään avuksi, jos näen, että huone on tosi sotkuinen ja taakka tuntuu lapsesta yksin ylivoimaiselta. Välillä nyt vaan tulee enemmän sotkua ja silloin on kiva, jos vanhempi tulee avuksi.

Mitä tekisin, jos lapsi oksentaisi mun päälle kaupassa?

Tää olis kyllä mun pahin painajainen! Olen itse joskus pienenä oksentanut ruokakaupassa limuosastolla (olin silloin 2-3-vuotias ja muistan edelleen tilanteen). Mutta ei kai siinä auttaisi muu, kuin infota henkilökuntaa mikäli sotkua on tullut muuallekin kuin mun päälle, ja lähteä mahdollisimman  nopeasti pois ihmisten ilmoilta tartuttamasta muita.

Mitä tekisin, jos lapsi kiroilee?

Mikäli kyse olisi taaperoikäisestä, en kiinnittäisi mitään huomiota. Vaikka naurattaisi, yrittäisin vaan pitää pokan. Tämä me ollaan koettu kyllä ja tämä on ollut toimiva keino. Kiroileminen ei ole pienestä lapsesta mielenkiintoista jos kukaan ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Yksikään meidän lapsista ei ole kiroillut sen jälkeen kun on täyttänyt 2v, vaan sen jälkeen heistä on ennemminkin tullut sellaisia kirosanapoliiseja, jotka paheksuvat jos aikuiset päästävät joskus vahingossa ärräpäitä. Nuorempana mä itse kiroilin enemmän, nykyään taas kirosanoja pääsee lähinnä jos varvas osuu johonkin pöydän kulmaan tai joku muu asia menee lahjakkaasti pieleen. Ei siis ole mitenkään päivittäistä tai edes viikottaista. Pyydän aina anteeksi, jos päästelen rumia sanoja lasten kuullen. Mutta sanoja ne kirosanatkin vain on, eikä ne kyllä ketään satuta. Jos isompi lapsi kiroilisi vastaavassa tilanteessa, jossa itse joskus kiroilen, niin olisin varmaan vain ymmärtäväinen.

Jatko-osa eli Mitä tekisin jos… 7v+ ilmestyy mahdollisimman pian! Otin kaikki esimerkit talteen ja vastaan niihin mitä pikimmiten. Kiitos vielä ihan älyttömän paljon näistä kaikista esimerkkitilanteista!

Koska monia näistä tilanteista en ole itse edes kokenut, mutta moni tuntui kaipaavan sellaisiin tilanteisiin vinkkejä tai neuvoja, pyytäisinkin nyt teitä jakamaan neuvoja ja kokemuksia! Miten te toimisitte tai olette toimineet em. tilanteissa? Ei tarvitse vastata kaikkiin kysymyksiin tietenkään, mutta etenkin jos teillä on omakohtaista kokemusta jostakin näistä tilanteista, ja olette keksineet toimivia keinoja tilanteiden ratkaisuun, olisi varmasti monelle kultaakin kalliimpaa lukea niitä kokemuksia. 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kauppakeskus Valkean kanssa.

Siitä on jo muutama viikko kun vietettiin hiihtolomaa Oulussa, mutta ikävä Ouluun on jo ehtinyt kasvaa suureksi. Me vaan viihdytään siellä koko perhe niin hyvin rakkaiden ihmisten luona. Vietetään yleensä tietysti eniten aikaa mun sukulaisten luona, mutta toinen paikka, jossa tulee joka reissulla käytyä useamman kerran, on Kauppakeskus Valkea Oulun keskustassa.

Muistan, kuinka suuri kauppakeskus oli suunnitteilla Oulun keskustaan jo silloin kun itse olin muuttamassa sieltä pois vuonna 2010. Silloin kauppakeskuksella ei vielä ollut nimeäkään, mutta voi vitsit sitä olisi tarvittu silloin kun talvet olivat kylmiä ja kaivattiin rentoa hengailupaikkaa keskustassa omalle kaveriporukalle. Toki Oulussa oli kivoja kahviloita ja joitakin kauppoja jo ennen Valkeaa, mutta sellainen rento kohtaamispaikka nuorille ja vähän vanhemmillekin puuttui täysin. Ei ollut mitään. Shoppailemaankin lähdettiin aina Helsinkiin, että pääsi niihin ”hyviin kauppoihin”.

Nykyään mulla taitaa olla ihan toisin päin. Varsinkin lastenvaatteiden suhteen mä teen nykyisin parhaat löydöt Oulussa. Helsingistä puuttuu ne  monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman omaavat lastenvaateputiikit täysin, siinä missä Oulussa on aivan loistava Noomi, joka löytyy Valkean 3. kerroksesta. Se on ihan vakiopaikka jossa käydä meille aina kun mennään Ouluun. Noomin sisäänostaja on selkeästi perillä siitä, mitä lastenvaatemaailmassa tapahtuu ja osaa valita juuri ne ihanimmat helmet ekologisilta ja eettisiltä lastenvaatemerkeiltä valikoimiin.

Mä rakastan hypistellä vaatteita paikan päällä ja Noomissa pääsee näkemään ja sovittamaan useimpia tämän hetken ihanimmista lastenvaatemerkeistä. Valkean 3. kerros on painotettu lasten liikkeisiin ja Noomin lisäksi sieltä löytyy meidän vakkari Polarn O. Pyret, Sokos Lapset (mm. adidasta, Levi’stä, Vansin kenkiä & Name itiä) sekä Jasmin lasten & äitiysasut. Lapsille löytyy sporttivaatetta ja kenkiä hyvin myös Athlete’s Footista Valkean 1. kerroksesta. Valkeassa kaikki lastenvaatelempparit löytyvät helposti saman katon alta.

Vaikka rakastan Valkean lastenvaatetarjontaa, siellä on tosi hyvin liikkeitä myös aikuisille. Kaikki ne kaupat joita Oulun vuosinani sinne kaipailin löytyvät nykyään Valkeasta ja on siellä paljon enemmänkin. Otto tekee parhaat löydöt Voltista, Carlingsista, Mick’sistä, Ragsista ja The Athlete’s Footista. Ragsissa myydään esim. Bille Beinoa, Carlingsista löytyy Makiaa ja Mick’sissä on kattava valikoima esimerkiksi R-Collectionin vaatteita. Voltissa ja Athlete’s Footissa on myös kaikkea kattavasti. Teen itse parhaat löydöt itselleni samoista liikkeistä kuin Otto, paitsi tietty Voltissa nyt ei ole mulle mitään.

Vaikka Valkea on nostanut Oulun shoppailumahdollisuudet ihan uusiin sfääreihin siitä kun siellä itse viimeksi asuin, se ei ole vain ostospaikka. Kauppakeskus Valkeassa on myös aivan ihana ravintolamaailma Kööki, johon kuuluu herkullisia ravintoloita ja kahviloita. Me käydään Oulussa vieraillessamme usein syömässä esim. Valkean Friends & Brgrsissa, josta saa todella hyviä hamppareita. Ne valmistetaan  paikan päällä leivotuista sämpylöistä ja tarkkaan valituilta tuottajilta hankituista tuoreista raaka-aineista. Lisäksi Köökistä löytyy esimerkiksi Hanko Sushi, Fafa’s, kiinalainen ravintola Kirin ja Wok’s wok-ravintola, vain muutamia mainitakseni. Koko Köökin tarjonta näkyy Valkean sivuilta ja 21.3. Valkeassa järjestetään Kööki-päivä, jolloin Köökin ravintolat esittäytyvät kesäkadulla 1. kerroksessa.

Mun lempparikahvila koko Oulussa on Bacaro Doppio, joka löytyy Valkean kesäkadulta. Siellä on mahtava henkilökunta ja viihtyisä miljöö. Bacaro Doppiosta saa erikoiskahvien lisäksi myös ihan älyttömän hyviä italialaisia pariloituja leipiä. Mun ehdoton lemppari on Mezzaluna Provolone-täytteellä. Bacaro Doppiosta saa kahvit helposti mukaan ja siellä on kiva myös ihan vaan hengailla vaikka pidempäänkin.

Ruokaostokset hoituvat helposti Valkean K1-kerroksen Sokos Herkussa, jonka yhteydessä on myös rento ravintola, jossa tarjoillaan viikonloppuisin suosittua brunssia. Sokos Herkku on hyvä ruokakauppa, jossa on niiden arjen perustarvikkeiden lisäksi hyvä valikoima myös pienten tilojen ja tuottajien tuotteita ja kaikkea vähän spessumpaa. Ja ihania leivonnaisia!

Valkeaan on tosi helppo tulla niin autolla kuin julkisillakin. Talven paukkupakkasilla on luksusta ajaa autolla suoraan Kivisydämeen tai Valkean omaan parkkihalliin, joista pääsee molemmista suoraan hissillä ylös. Ei tarvitse palella yhtään! Ainakin näin helsinkiläisen näkökulmasta pysäköinti Valkean parkkihalleissa on ihan älyttömän edullista. Vaikka Oulun seudulta löytyy myös kauppakeskuksia, joissa on ilmainen pysäköinti, niissä ei ole ainakaan meidän tarpeisiin yhtä kattavaa valikoimaa, kuin Valkeassa. Valkeasta löytyy kauppojen ja ruuan lisäksi myös 4. kerroksesta kaunis ja viihtyisä perhehuone, jossa hoituvat helposti ruokailut, vaipanvaihdot ja hengähdystauot.

Mun mielestä Valkea on tuonut Oulun keskustaan eloisuutta, suuren kaupungin fiilistä ja paljon tekemistä. Ollaan muutaman muun Oulusta jo pois muuttaneen kaverin kanssa juteltu, että oltaisiinkohan me oltu niin kyllästyneitä Ouluun, jos Valkea olisi ollut olemassa jo meidän teini-iässä. Ei välttämättä oltaisi. Fiilis koko kaupungista olisi voinut olla ihan erilainen. Helsingissä, missä on hurjasti kauppakeskuksia, ei yhden kauppakeskuksen rooli välttämättä ole kovin olennainen koko kaupungin viihtyvyydelle. Mutta Oulussa Valkea on elävöittänyt koko Oulun keskustaa ja siellä näkee nykyään niin paljon enemmän ihmisiä kuin ennen. Mun mielestä se on ihanaa ja virkistävää. Oulu on ihan mieletön, omanlaisensa kaupunki eikä missään muualla ole samanlaista fiilistä kuin siellä.

PSST! KILPAILU MUN @IINALAURA -INSTAGRAM-TILILLÄ: VOITA 70€ LAHJAKORTTI VALKEAAN!

Käy kommentoimassa mun instatilillä Valkeassa otettuun kuvaan, että olet mukana, niin olet mukana arvonnassa. Voittajalle on luvassa 70€ lahjakortti voittajan vapaasti valitsemaan Valkean liikkeeseen! Arvonnan tarkat säännöt näet TÄÄLTÄ.

*Postauksen kuvassa päällä olevat vaatteet saatu Gina Tricotista. 

Pitkästä aikaa ajattelin, että olisi hauskaa listata muutama ajankohtainen lempparijuttu täällä blogin puolella! Tänään siis luvassa mun tän hetkisiä suosikkeja ihan random-asioista.

1. Lemppari sarja, jonka olen viimeksi katsonut:

Workin’ Moms Netflixissä! Ihan huippu sarja, jotenkin niin viihdyttävä ja samaistuttava ja hauska. Katsottiin eka tuotantokausi Oton kanssa alle viikossa, ja se on meille nopea tahti. Kanadalainen sarja kertoo useammasta pienen vauvan äidistä, jotka tasapainottelevat työn, vauva-arjen, ystävien ja parisuhteen välillä.

2. Lemppari-arkiruoka:

Oton jättirapu-sitruunapasta! Ihan tajuttoman hyvää, tätä tulee laitettua varmaan kerran viikossa, eikä vielä olla kyllästytty. Mun on pakko jakaa sen resepti täällä blogissakin, kunhan muistan kysyä Otolta koko reseptin.

3. Lemppari sarja, jota katsoa lasten kanssa yhdessä:

Go! tai Tanssityttö Mia, kuten suomenkielisessä Netflixissä. Ihan älyttömän koukuttava espanjalainen sarja, jonka saa suomeksi puhuttuna. Me ollaan katsottu tätä lasten kanssa monena iltana yksi jakso ja viime viikonloppuna katsottiin monta jaksoa putkeenkin! Sarja kertoo teini-ikäisestä Miasta, joka pääsee hienoon eliittikouluun opiskelemaan tanssia. Aika sellainen perinteinen koulumaailmaan sijoittuva musikaali-teinidraama, mutta sopii mun mielestä ihan hyvin kouluikäisten lasten kanssa katsottavaksi. Sarjan luoja on yksi Violetta- ja Soy Luna -sarjojen tuottajista ja lauluntekijöistä.

4. Lemppari-kirja, jota luen parhaillaan:

Suvi Ratisen Matkaystävä (sain arvostelukappaleen Otavalta) on koukuttanut mut lukemaan monena iltana. Yhtenä aamuna luin myös, kun heräsin kaksi tuntia ennen lapsia, enkä saanut enää unta. Kirja kertoo lestadiolaisyhteisössä kasvaneesta nuoresta naisesta, joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Kirjan teemat on tosi mielenkiintoisia ja mä tykkään hirveästi kirjoittajan tyylistä kertoa asioita.

*Allaolevan kuvan vaatteet saatu Gina Tricotista. 

5. Lempparipuuha taaperon kanssa:

Palapelit ja magneetit! Meidän taapero on löytänyt palapelit nyt ihan toden teolla ja hän on aivan innoissaan tekemässä niitä joka päivä. Hän tykkää tehdä palapelejä ihan oikeasti ja myös iPadin Disney palapeli-appilla. Toinen, mistä hän on nyt kovin innoissaan on magneetit. Löysin kirjakaupasta sellaisen ison metallirasian, jossa on neljä erilaista taustaa ja 140 erilaista magneettia, joilla taustoille voi rakentaa mielettömiä kuvia. Kakkuja, synttärijuhlat, erilaisia naamiaisasuja ja vaikka mitä. Niiden parissa on vierähtänyt viime aikoina pitkiä aikoja.

6. Lemppariherkku:

Uudet Kinder-tuutit. Siis ekaksi olin sitä mieltä, että tuutti oli ihan pettymys, odotin kai liikaa, että se maistuisi ihan rakastamaltani Kinder Buenolta. Siltä se ei kyllä maistunut. Jostain syystä kuitenkin päädyin ostamaan sitä kaupasta uudelleen, ja se oli ihan sittenkin ihan älyttömän hyvää! En vaan keksinyt mitään muuta jätskiä, jota mulla olisi tehnyt enemmän mieli. Vaikka se ei maistu Buenolta, se on oikeesti tosi herkkua.

7. Lempparipuuha isompien lasten kanssa:

Lautapelit! Ollaan pelailtu paljon lauta- ja korttipelejä lasten kanssa viime aikoina. Ollaan myös juteltu, että olisi hauskaa askarrella yhdessä ihan oma lautapeli, johon keksittäisiin itse kaikki säännöt! Tässä voisi olla kiva projekti meille seuraavaksi viikonlopuksi. Kipinä ideaan tuli mun serkulta, joka aina keksii mahtavia peli-ideoita ja askartelee pelejä itse.

8. Lemppareista lempparein lemppari: VALO!

Ootteko huomanneet, että päivät on pidentyneet ihan super paljon viime viikkoina? Enää muutama päivä ja auringonvaloa on päivässä kauemmin kuin pimeää. Tuntuu jotenkin niin ihanalta, kun koti kylpee valossa taas pimeän talven jälkeen. On niin kivaa, kun lasten kanssa on vielä monta valoisaa tuntia päiväkodin ja koulun jälkeen. Jotenkin tuntuu heti, että päivissä on enemmän tunteja, vaikka oikeasti vain se valon määrä on lisääntynyt. Valosta tulee niin kevätfiilis!

Sellaisia lemppareita. Tulipa hyvä mieli kun listasin näitä. On kiva aina välillä pysähtyä miettimään kaikkia hauskoja pikkujuttuja arjessa. Jakakaa ihmeessä teidän omat lempparit! Varsinkin lempparisarjat just nyt kiinnostaa, koska tosiaan katottiin Netflixistä just kaikki Workin’ Momsin jaksot loppuun ja muutkin meidän lempparisarjat on joko katsottu loppuun, tai sitten ollaan katsottu kaikki jaksot joita on saatavilla suoratoistopalveluissa.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Laurea Ammattikorkeakoulun kanssa.

Samalla kun Otto aloitti viime syksynä opinnot ammattikorkeakoulussa, monia kiinnosti aionko minä lähteä opiskelemaan myös. Korkeakoulututkinnon puute on ehkä se juttu, josta minua nuorena yrittäjä-äitinä on vuosien varrella eniten yritetty dissata. Niin myös silloin, kun Otto alkoi opiskelemaan. Kommenteissa (etenkin vähän syvällisempiä aiheita koskevissa) on usein tuotu alentuvaan sävyyn esiin sitä, että minähän en tiedä asioista juuri mitään, koska olen vain kouluttamaton kotiäiti. Itse taas henkilökohtaisesti en ole sitä mieltä, että ihmisen voi määritellä tämän opintojen perusteella. Korkeakoulututkinto ei ole mun mielestä se juttu, joka määrittelee esimerkiksi sen, millä tasolla keskustelukumppani on tai kuinka hyvin hän on perillä yhteiskunnallisista asioista.

Sen sijaan uskon, että korkeakoulututkinto toisi turvallisuutta tähän yrittäjän elämään. Se olisi todistus omasta osaamisesta ja lisävahvistus CV:ssä, joka antaisi mielenrauhaa. Vaikka mulla nyt on suunnitelmissa tehdä juuri sitä mitä juuri nyt teenkin, ei sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Korkeakoulututkinto on vaatimuksena monissa työpaikoissa, vaikka työ olisi juuri sitä, jonka itsekin olen tässä vuosien varrella tekemällä oppinut. Vaikka en tällä hetkellä koe palkkatyötä edes houkuttelevana vaihtoehtona itselleni, ei sitä koskaan tiedä.  Entä jos joskus tulevaisuudessa vaan törmäisin unelmien työpaikkaan, johon haluaisin hakea? En haluaisi, että työpaikan saaminen olisi silloin kiinni siitä, että multa puuttuu vaadittu tutkinto, vaikka osaamista muuten löytyisi.

Laurea Ammattikorkeakoulu haastoi mut pohtimaan omaa tulevaisuuttani opiskelun suhteen. Tässä kaupallisessa yhteistyössä aiheena siis mun tulevaisuus ja mahdollinen opiskelu.

Olen hakenut opiskelemaan ammattikorkeakouluun jo, mutta silloin jäin yhden pisteen päähän sisäänpääsystä. Se harmitti silloin ihan älyttömästi, mutta jälkeenpäin ymmärrän hyvin, miksi niin kävi. Hain opiskelemaan suoraan meidän todella raskaan vauvavuoden jälkeen vuonna 2014. Silloin mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja lukea pääsykokeisiin. En vaan jaksanut ja pystynyt tekemään parastani silloin, koska aika oli ihan väärä. Jälkeenpäin olen todella onnellinen, että en päässyt silloin opiskelemaan. Sain silloin hylkäyskirjeen jälkeen kovan draivin tehdä täysillä töitä blogin eteen. Siitä se alkoikin pikkuhiljaa rakentumaan sivutyön kautta lopulta yritykseksi.

Vuosien varrella mulle on aina ollut aina selvää, että jossain vaiheessa haluan lähteä opiskelemaan. Olen vain odottanut oikeaa hetkeä. Oton monimuoto-opinnot ovat vain vahvistaneet mun fiilistä siitä, että ehdottomasti minäkin haluan opiskella vielä itselleni korkeakoulututkinnon. On ollut mieletöntä seurata sekä Oton kehittymistä että sitä onnistumisen fiilistä, jonka hän opinnoistaan saa. Monen vuoden työputken jälkeen on varmasti ihan älyttömän virkistävää keskittyä täysillä kehittymään ja oppimaan juuri sitä alaa, joka häntä eniten kiinnostaa.

Laureassa voi opiskella amk-tutkinnon joko perinteisenä päivätoteutuksena, monimuotototeutuksena tai verkko-opintoina.  Ammattikorkeakoulussa mua kiinnostaa eniten liiketalous, eli haluaisin valmistua tradenomiksi. Se tukisi parhaiten omaa osaamistani ja valmistaisi mua parhaiten juuri niihin työtehtäviin, joita haluankin tehdä.

Mä näen oman tulevaisuuteni markkinoinnin ja yrittämisen parissa ja esimerkiksi Laureassa yrittäjyys on vahvassa roolissa kaikissa koulutuksissa. Laurea tarjoaa palveluja ja opintojaksoja yrittäjyyden tueksi opintojen aikana. Osan opinnoista voi suorittaa omassa yrityksessä työskentelemällä ja Laurea tarjoaa erilaisia yrittäjyyteen syventäviä opintoja. Ne kiinnostavat mua tosi paljon, koska yrittäjyys on niin laaja-alainen kokonaisuus. Vielä näin 2,5 vuodenkaan jälkeen musta ei tunnu siltä, että tietäisin siitä tarpeeksi, vaikka kokemusta löytyykin jo.

Mulla tilanne on opiskelijana hieman erilainen kuin Otolla. Mä teen jo sitä työtä, jota haluankin tehdä, eikä mulle ole mahdollista jäädä opintovapaalle. Siksi liiketalouden amk-tutkinnon opiskeluun mulle sopivat vaihtoehdot olisivat monimuoto-toteutus tai verkko-opiskelu, koska tarkoituksena olisi jatkaa täysipäiväisenä työntekoa myös opiskelun ajan. Päivätoteutukseen en tässä elämäntilanteessa itse olisi valmis, mutta onneksi sille on nykyisin myös vaihtoehtoja.

Vaikka mua kiinnostaa eniten liiketalous, Laurea Ammattikorkeakoulussa on paljon muitakin erilaisia amk-tutkintoja. Liiketalouttakin voi sen ”tavallisen” liiketalouden lisäksi opiskella joko oikeudellisen osaamisen liiketalouden amk-tutkintona, turvallisuuden ja riskienhallinnan liiketalouden amk-tutkintona tai tietojenkäsittelyn liiketalouden amk-tutkintona . Liiketalouden eri linjojen lisäksi Laureassa voi opiskella esimerkiksi restonomiksi joko palveluliiketoiminnan amk-tutkintona tai palveluelämysten tuottamisen ja kehittämisen amk-tutkintona, sairaanhoitajaksi, terveydenhoitajaksi, fysioterapeutiksi, sosionomiksi, rikosseuraamusalan sosionomiksi ja estenomiksi.

Useammassa näistä on päivätoteutuksen lisäksi vaihtoehtoina myös monimuoto- tai verkkototeutus, mutta Laurean hakijan sivuilta näkee tarkat tiedot kustakin tutkinnosta sekä opetuspisteistä, joissa tutkinnot ovat tarjolla.

Vaikka Oton meininkiä seuratessa ajatus opiskelemaan lähtemisestä on alkanut houkuttelemaan muakin ihan toden teolla, uskon, että odotan vielä ainakin ensi vuoteen. Tämä siksi, että me ollaan juuri nyt saatu elämä sillä tavalla tasapainoon työn, Oton koulun ja vapaa-ajan suhteen niin, että jaksetaan hyvin. En halua ajaa meitä liian ahtaalle, vaan haluan, että me pystytään tekemään täysillä kaikkea sitä mitä tehdään. Mikäli Otto valmistuu silloin kun on suunniteltu, olisi mulle ehkä mahdollista lähteä jo vuoden päästä syksyllä opiskelemaan. Mutta mitään ei ole kiveen hakattu ja me mennään aina meidän elämän valinnoissa koko perhe edellä.

Mä koen kouluttautumisen itselleni todella tärkeänä asiana ja uskon, että saisin siitä paljon irti ja se voisi olla mulle tosi hyödyllistä. Koen, että mulle itselleni sopii opiskelu paremmin nyt aikuisena, kuin esimerkiksi niihin aikoihin kun olen itse tullut äidiksi ja olin vasta päässyt ylioppilaaksi. Kummallista kyllä, en ollut silloin valmis opiskeluun, mutta äidiksi sitten kuitenkin kasvoin. En usko, että olisin osannut silloin hyödyntää opintojani tarpeeksi, enkä usko, että olisin silloin panostanut niihin sillä tavalla kuin nyt olen valmis panostamaan.

Mun mielestä se on ihan mielettömän hienoa, että nykyään ei tarvitse tietää 19-vuotiaana koko elämän suunnitelmaa, vaan opiskelemaan voi lähteä monessa erilaisessa elämäntilanteessa ja monella erilaisella tavalla. Uskon, että jokaiselle on mahdollista löytää se oma tapa opiskella ja kehittää itseään.

Tämän kevään yhteishaku on jo ihan nurkan takana, sillä se alkaa 20.3. eli ensi viikolla. Kieltämättä tekisi mieli vähän hakea jo nyt, vaikka tiedänkin, että ensi vuonna olisi vielä parempi ja helpompi hetki mun opiskeluille. Yritän malttaa odottaa ensi vuoteen! Psst! tsekatkaa Laurean hakijan sivuilta lisää, jos kiinnostaa mitä esimerkiksi verkko-opiskelu tai monimuotototeutus tarkoittaa käytännössä, tai millaisia työllistymismahdollisuuksia on vaikkapa palveluelämysten tuottamisen ja kehittämisen restonomilla.

Kuinka moni aikoo hakea kevään yhteishaussa opiskelemaan? Mikä tutkinto teitä kiinnostaa? Löytyykö täällä muita opiskelusta haaveilevia tai myöhemmin aikuisiällä korkeakoulututkinnon suorittaneita? Koetteko muuttuneenne itse oppijoina iän myötä? 

Tämän postauksen tekemiseen lähti kipinä siitä, kun olin tuijottanut kaksi viikkoa Ryhmä Haun Rollea & keltaisella piirrettyä juuri ja juuri erottuvaa piirustusta teipattuna maalarinteipillä meidän olohuoneen verhoihin. Mistä tietää, että meillä asuu lapsia? No niiden ilmiselvien lelujen, lasten vaatteiden, kenkien ja tarvikkeiden lisäksi aika monesta muustakin asiasta. Meidän kotona elämä saa näkyä ja vaikka rakastan sisustamista, en pienistä säikähdä. Meidän kodin ei tarvitse olla muiden silmissä täydellinen, kunhan se on sitä meille. Lapset saavat toteuttaa itseään ja niin he todella tekevätkin.

Tässä siis muutama asia, joista tietää, että meillä asuu lapsia. Nämä kaikki eivät ole tapahtuneet tai olleet olemassa juuri yhtäaikaa, mutta tässä tämän vuoden puolella kuitenkin.

1. Maalarinteipillä olohuoneen verhoihin teipatut taideteokset

Lapset kokivat, että olohuone kaipasi vielä hieman lisää taidetta. He keksivät itse, että hyvä paikka lisätaiteelle olisi olohuoneen verhot. Niinpä huolella väritetty Ryhmä Haun Rolle ja Taaperon piirtämä viivataideteos Ryhmä Hau -tarralla koristettuna pääsivät ihastuttamaan meidän olohuonetta verhoista käsin. Siihen 5v teippasi ne oikein näppärästi ja siinä ne olivat useamman viikon paikoillaan.

2. Duplot kaketaskussa

Välillä kun yrittää vaan ottaa kaukosäätimiä kaketaskusta, käsiin tulee vain duploja. Taaperon mielestä duploja on hauskaa tunkea kaikkiin pieniin koloihin, kuten kaketaskuun, sohvatyynyjen väliin, meidän kenkien sisään yms. Sitten niiden päälle on tosi kivaa astua (ei ole).

3. Epämääräinen pikkutavarapurkki keittiön ikkunalaudalla

Aina kun löydän kaikkea pientä ja epämääräistä väärästä paikasta, laitan sen tuohon purkkiin. Siellä on Lego Friendsien päitä, joku lasten minikokoinen vohvelikangas-askartelukokeilu, yksi poni, pinnejä, pompuloita ja pyyhekumeja. Ja kaikkea mahdollista. Jos siis lapsilla on joku hukassa, he voivat katsoa sieltä. Usein eivät kuitenkaan katso. Ainiin ja lumihiutale ikkunassa. Sen meinasin aivan unohtaa!

4. ”Karvulin lemmikki” ja ”asuste-teline”

Tämä tarina sai alkunsa eräänä kauniina aamuna viime viikolla, kun tyttäreni tuli ylpeänä esittelemään tekemäänsä karvamato-lemmikkiä, eli ”Karvulia”. Hetkeä myöhemmin löysin tämän aseteleman olohuoneesta ja kysyin mitä nämä ovat. Vastaukseksi sain ”no siinä on tietty Karvulin lemmikki!”. Eli siis karvamato-lemmikin lemmikki. Tuo toinen hieno kaveri tuossa on kuulkaas  toisen tyttäreni askartelema asuste-teline. Se on tehty kissapehmolelusta irronneesta imukupista, narusta sekä hintalapusta. Siihen on hyvä pujottaa pompuloita tai käsikoruja ja sen voi hyvin ripustaa imukupista vaikka ikkunaan. Kuinka kätevää!

5. Miljoonat piirustukset ja askartelut jääkaapin ovessa

Aina kun lapset tekevät omasta mielestään oikein extra-hienoja taideteoksia, ne laitetaan jääkaapin oveen. Siinä meillä on ihana taidegalleria kaikkia mahdollisia piirustuksia ja muita tärkeitä muistoja, kuten valokuvia ja kortteja. Mä rakastan meidän jääkaapin ovea just tuollaisena. Se on iloinen sekamelska, joka hymyilyttää aina kun siitä kävelee ohi.

6. Netflix-käyttäjä nimeltä ”mm. qaaszz *emoji* *emoji* *emoji*”

Kerran kun taapero katseli iPadilla automatkalla vähän Pipsa Possua Netflixistä, hän päätti samalla myös tehdä meille uuden käyttäjän, ”mm. qaaszzin”. Ei olla vieläkään poistettu sitä, koska se on vaan niin hauska (tai sitten meillä on vaan niin huono huumori). Joka kerta Netflixin avatessani hihittelen tuolle hienolle käyttäjälle.

7. Suihku täynnä ankkoja, veneitä, vauvanukkeja ja kuppeja

Välillä kun menee suihkuun, saa todella yrittää tehdä tilaa, että mahtuu seisomaan. Meillä on suihkuleluille oma kori, mutta yleensä ne vaan jäävät lapsilla levälleen. Tai ainakin he levittävät ne hyvin nopeasti joka puolelle samalla kun käydään suihkussa. Meidän taapero on aina tykännyt olla suihkussa ja kylvyssä, ja varmaan siksi meillä on kertynytkin näin paljon suihkuleluja. Huom. lattia on tässä kuvassa osittain märkä, koska Otto oli hetkeä aiemmin käynyt suihkussa. 

8. Piirustuskaappi

Vaikka mä siivoan sen n. kerran parissa viikossa, se näyttää hyvin nopeasti tältä. Meillä piirretään paljon. Lapset piirtävät lähes aina aamuisin, jos heräävät ennen meitä. Ja piirtävät he paljon muutenkin. Piirretään paljon myös yhdessä. Sellainen iso paperipaketti menee meillä jossain kuukaudessa tai parissa, kun lapset piirtävät niin hillitöntä tahtia. Meillä on kaikki muut kaapit konmaritettu mutta tämä piirustuskaappi, siihen ei pure konmarikaan. Vaikka olen yrittänyt kaikenlaisia fiksuja järjestyksiä ja paperitelineitä ja vaikka mitä, tämä on aina se lopputulos. Niinpä olen hyväksynyt yhden sekaisen piirustuskaapin pysyväksi osaksi meidän elämää.

Meillä ei siis todellakaan kaikki ole aina tiptop, eikä mun mielestä tarvitsekaan. Mä rakastan sitä, että lapset näkyvät meidän kotona ja saavat mun puolesta aina näkyäkin. Mä olen onnellinen siitä, että he kokeilevat ja askartelevat ja toteuttavat itseään. Se on oikeasti parasta mahdollista mitä voi olla! Mun mielestä kaikki askartelut ja muut on suloisia.

Nyt mä haluaisin kuulla tai nähdä teiltä, mistä teidän perheessä tietää, että teillä asuu lapsia. Löytyykö teiltä ihania askarteluita teipattuna hassuihin paikkoihin? Entäpä piirustuskaappia? Laittakaa insta storyyn ja tägätkää mut, niin jaan niitä omassa storyssani! Olisi ihan älyttömän hauskaa jakaa muiden hassuja lapsiperhe-sisustuselementtejä! Tai jos olet itse bloggaaja, olisi mahtavaa nähdä kokonainen postaus aiheesta. Miten lapset näkyvät teidän kodissa?