Toivepostaus: Raskausajan ruokavalio ja liikunta

05.08.2011

Koska mä oon edelleenkin kipeänä, mun elämässä ei oo tapahtunu mitään jännää niistämisen ja kurkkupastillien ostamisen lisäksi joten päätin et tänään sit toteutan taas toivepostauksen. Multa on kyselty tosi paljon viime aikoina just mun ruokavaliosta ja liikuntatottumuksista ja esitettiinpä mulle ihan suoranainen postaustoivekin aiheesta joten tässä tää nyt ois. Ajattelin kertoa teille raskauden ajan ruokarajoituksista ja haitoista mitä kielletyt ruuat saattavat aiheuttaa.

Sushi on kiellettyä siksi että se sisältää raakaa kalaa ja merilevää, jotka molemmat voivat olla haitallisia raskauden aikana. Kypsentämätön kala, mäti ja kypsentämättömät pehmeät juustot saattavat sisältää listeria-bakteeria joka voi aiheuttaa odottavalle äidille vakavan infektion ja johtaa keskenmenoon tai sikiön aivokalvontulehdukseen. Listeria-bakteeri kuolee kuumennettaessa ruoka kauttaaltaan vähintään 72 asteessa, mutta selviää pakastamisesta tai suolaamisesta.
                      Pellavansiemenet sisältävät syaanivetyä ja kadmiumia ja jotka ovat haitallisia sikiölle. Pieni määrä pellavansiemeniä esimerkiksi leivässä ei haittaa, kiellettyä on se että toistuvasti syö suuria määriä pellavansiemeniä. Maksapasteija ja kaikki maksavalmisteet yleensäkin sisältävät A-vitamiinia mikä voi lisätä keskenmenon ja sikiövaurioiden riskiä. Muutkin A-vitamiinia sisältävät tuotteet ovat haitallisia (esim. A-vitaminoidut mehut ym). Yrttiteet saattavat sisältää luontaisesti haitallisia aineita eikä niiden turvallisuudesta raskauden aikana ole riittävästi tietoa, siksi niitäkään (kuten muitakaan luontaistuotteita) ei suositella raskausaikana. Korvasienten käyttöä ei suositella niiden sisältämän gyromitriini -nimisen myrkyn takia. Salmiakki ja lakritsi nostavat verenpainetta ja aiheuttavat turvotusta joten niiden syöntiä kannattaa vältellä tai ainakin vähentää.
                       Pehmeitä juustoja saa siis syödä kuumennettuna, kuten pakastemarjoja ja kalaakin. Kaikki valmisruuat ja pakasteet pitää kuumentaa tosi huolellisesti koska niissä kaikissa on listeriariski.

Suolan käyttöä pitäisi vähentää koska suola turvottaa ja nostaa verenpainetta. Kahvi ja energiajuomat sisältävät runsaasti kofeiinia. Runsas kofeiinin saanti raskauden aikana saattaa aiheuttaa sydämentykytystä ja vapinaa. Liiallinen kahvin juonti aiheuttaa usein myös närästystä.    
Miten olen itse noudattanut raskausajan ruokavaliosuosituksia?
Koska mä oon ehkä vähän (Oton mielestä aika paljon :D) hysteerinen meidän vauvan turvallisuudesta, oon noudattanut todella orjallisesti näitä ruokasuosituksia. Oon ihan oikeesti välttänyt kaikkea mitä on käsketty, mikä on välillä ollut hankalaa ja aiheuttanut päänvaivaa useita kertoja kun oon käynyt ulkona syömässä. Kerran tilasin kanawrapin Southern Fried Chickenissä ja söin sitä kaikessa rauhassa kunnes huomasin suussani Cheddar -juustoa joka siis myös lasketaan pehmeeksi juustoksi ja panikoin sit seuraavat kolme tuntia sen juustopalan takia. No eihän siitä tietenkään mitään tullut ja Suomessa (suomalaisissa tuotteissa) on muutenkin aika hyvä hygienia et ei noissa säädöksissä varmaan näin tarkka tarvis olla, mut eipä siitä varmaan haittaakaan ole että oon niitä noudattanut.
                               Mun tädit ja äiti ja kaikki on mulle sanonu et söivät kyllä kaikkea mahdollista myös raskausaikana mut mä oon pitäny pintani ja en juonu ees lasillista Marlin Vital monivitamiinimehua koska siinä oli A-vitamiinia :D. En usko et se todellakaan ois vaikuttanu, mut tiiän et jos oisin sen lasillisen juonut nii oisin silti panikoinu siitä seuraavat kaks päivää. Samoten oon jättäny syömättä kaikki pellavansiemeniä sisältävät leivät vaikka leivissä se määrä onkin vaarattoman pieni. Vaikka tää rajotusten tarkka noudattaminen vaikeuttaaki ajoittain kaupassa käyntiä ja ruuanlaittoa yleensäkin, on mulla itsellä paljon helpompi olla kun toimin näin.
                               Mulla on kauhee ikävä sushia ja graavilohta ja sit ku oon synnyttäny nii Otto saa hakee mulle sushit sairaalaan! Toinen mun lemppari on valkohomejuusto ja sitäki ajattelin ahmia sit urakalla vauvan syntymän jälkeen, vois vaikka ristiäisiin sit tehdä kaikkia herkkuja missä on kaikkia ruoka-aineita mitä en raskausaikana saanu syödä nii saisin tavallaan ”palkinnon” siitä et oon kiltisti välttäny kaikkea jo yhdeksän kuukautta.
Liikunta
Raskausajan liikunnasta mulla ei omalta kohdaltani ole mitään ihmeellistä kerrottavaa ainakaan toistaiseksi, mä oon lähinnä tehnyt reippaita ja vähemmän reippaita kävelylenkkejä sekä satunnaisesti tehnyt youtubesta löytyvän Secon Trimester Workout -videon sarjaa jonka linkitinkin jo aiemmin tässä postauksessa. Haluaisin kokeilla äitiysjoogaa tai pilatesta, mut en vaan ole saanut aikaseksi, laiska kun oon. Mä oon onneksi perus hyvässä kunnossa kumminkin vielä aiempien liikuntaharrastusten jäljiltä (mm. tanssi ja kuntosali), että en oo kokenu tarpeelliseksi alkaa mitenkään himoliikkumaan. 
                         Tärkein suositus raskausajan liikunnasta onkin se että liikkuu kuten normaalistikin liikkuisi, mutta tietenkin välttäen sellasia liikkeitä joissa on mahdollista kaatua tai pudota. Pomppivat liikkeet eivät myöskään ole raskauden puolivälin jälkeen hyväksi vauvalle eli juoksuakin pitää loppuraskaudessa vältellä.
Sellanen toivepostaus tällä kertaa, mut on mulla viel loppukevennys teille:
Kerrassaan typerryttävän noloa että toi tyttö esittää kaikille olevansa raskaana vaikka toi kuva on selkeesti vaan kopioitu multa ja muokattu maailman paskimmin. Toi kuva on laitettu galleriaan kaks päivää sen jälkeen kun tein postauksen jossa toi kuva oli. En ois ees varmaan itte ikin löytäny tota kun en nykyään Irc-galleriaa käytä pahemmin mut te lukijat olitte valppaina ja mulle on linkattu toi monta kertaa toi sivu. Ilmotin Irc-gallerian ylläpidolle mut ne on niin hitaita et saapa nähdä kauanko toi tyttö viel esittää kaikille olevansa raskaana. Mä en kyl voi ymmärtää miten joku voi keksii jotain tollasta? Liekö kyseessä sitten samainen anonyymi joka mulle aina sitä paskaa latelee menemään, who knows… 
Mut mä jatkan nyt kurkkupastillien syömistä, viettäkää te hauska perjantai-ilta munkin puolesta♥

20 Responses to “Toivepostaus: Raskausajan ruokavalio ja liikunta”

  1. Derya sanoo:

    onneks mä löysin ton, nyt sitä ainaki hävettää :DDD harmillista ku se ei hyväksyny mun fb pyyntöä</3 NYYH!!11

  2. Jade sanoo:

    Anteeks mitäääää = D nyt ei ihan ymmärrys kyllä riitä tohon, mitä tommosen ehkä hyvällä tsägällä 13 vuotiaan ”raskaana” olevan, pikku tytön päässä oikein liikkuu ?…huoh, todella surullista.Mut hei tosi paljon tsemejä sulle loppu raskauteen, oot uskomattoman upee ja vahva nuori tuleva mamma =)löysin blogis abaut muutama päivä sitten, ja oon nyt jo kahlannu lävitse lähes tulkoon kaikki aikasemmat postaukset ja jatkossaki pakko kahlata tottakai mukana !

  3. Maryanneh sanoo:

    Oho en tiennytkään että on noin paljon ruokia jotka on haitallisia sikiölle 😮 Ja hahahah toi galtsu pissis. miten jollai voi olla pokkaa tommoseen, säälittävää ottaa toisten kuvia ja muokata oma naama siihen :’D

  4. Iina sanoo:

    Derya: Hahha niinpä :DD Olit eka joka mulle tost sano :D♥ Nolottaa kyl ton puolest nii paljo XDJade: No äläpä muuta sano :D:D:D Ja kiitos paljon, ihanasti sanottu ja tuli hyvä mieli♥ Tosi kiva et tykkäät blogista ja tulit kommentoimaan, tuuhan jatkossakin! :))Maryanneh: Joo no niitä kyl riittää, en mäkää tienny ennen ku mulle lätkästiin kilometrin mittanen lista kouraan 😀 En kyl tajuu miten joku tosiaan kehtaa tehä tollast ku toi ihmeen missubarbi :D:D Sen formspring on ehk huvittavinta luettavaa ikinä 😀

  5. Anonymous sanoo:

    oooouuuumai! ;o toi irckuva on jo jotain aivan mielettömän typerää! miten joku voi ees tehdä tommosta?! ;o ja tosta kuvasta näkee niiiin helposti ja heti, että se on kopioitu täältä sun blogista! mutta Iina, jätä tommoset ihmiset omaan arvoonsa, sä oot ylempänä kuin he! =) todella paljon onnea tulevasta pienestä prinsessasta ja hyvää loppuraskautta! =) ps. olet todella ihana ihminen ja susta tulee varmasti erittäin hyvä ja upea äiti! =)

  6. Anonymous sanoo:

    hei kultapieni :—) toivotan todella paljon onnea sinulle,tulevalle pienokaisellesi ja miehelle! todella katalaa tuo ton teinin kopioiminen,aivan järkyttävän feikisti muokattu jne. onnea sulle vielä kerran! (—:

  7. nuokki sanoo:

    no huhh! kylläpä on säälittävä toi mahan-kopiointi juttu! :DD HUH!

  8. Aniina sanoo:

    Mä luulin eka, että tuon blondin naama on tehty paintilla mutta ne taitaakin olla ihan oikeat meikit :DD Noh, anteeksi tuolle teinille ihan kauheesti, mutta tämä piristi mun iltaani ihan suunnattomasti! 😀

  9. Iina sanoo:

    Anonyymi 21.21: Hahah älä :DD Niin mä jätänki, tolle ei oikeesti voi muutaku nauraa :D:DD Mutta kiitos paljon ihanasta kommentista ja kaikkea hyvää sulle :)♥Anonyymi 21.21: Vooi kiitoksia ihana♥ Toi on kyl tosi huvittava toi pikkuteini :D:DNuokki: Hahah niinpä, en ees tienny et noin alas voi vajota :D:DAniina: On se varmaa paintil ”kaunistanut” sen meikkejä :D:DD Ja eiköhän toi piristä aika monen muunki iltaa, ite oon kans ainaki nauranu tolle ihan kippurassa :D::DD

  10. Heidi sanoo:

    Itelläni kävi alkuvuodesta niin että joku oli ”varastanut” mun elämän. Vaihtanut vaan nimet ja päivämäärät synttäreiks. Kirjoitti blogia (jossain supermodel-jotain? paikassa). Oli kiva katsella omia kuvia ja lukea ”omasta” elämästä.. Silloin ei naurattanut ei yhtään..Onneksi silloin ylläpito poisti 2 päivän sisällä kyseisen käyttäjän! Tuon ruokailun suhteen raskauden aikana: olin ite myös tosi tarkka mitä suuhun laitoin. Hyvä etten pienessä kuplassa asunu! 😀

  11. Aino sanoo:

    säälittävä toi teini 😀 haluu vaa pelkkää huomioo.. Must toi on periaattees tosi hyvä et otat noi ruoka hommat niin vakavasti <: nii ei ainakaan tapahu mitää ! Mut älä ota liian vakavasti ♥ 🙂

  12. Anonymous sanoo:

    hei kysyisin sult sellasta et monennella viikolla tunsit ekaa kertaa sikiön liikkeet?

  13. MINTY sanoo:

    Semmoinen pikku juttu, että A-vitamiinia ei pidä eikä saakaan vältellä kokonaan! Vaan superpaljon sitä sisältäviä tuotteita ois hyvä käyttää mahdollisimman vähän, mutta normaali saantisuositusten mukainen määrä on ok 🙂

  14. Charlotte sanoo:

    mun ei tarvinnu raskausaikana vältellä mitään koska kaikki mitkä oli ns.kiellettyjen listalla oli muutenkin mun yökötys listalla 😀 muuten mä en kiinnittäny syömiseeni huomiota mitenkään erityisesti…siis toi plikka! kuinka se voi haluta nolata ittensä noin? se vissiin vielä aikoo tehdä bloginkin?! 😀

  15. Anonymous sanoo:

    hei muistan kun joskus ikuisuus sitte kävin kattoon sun kuvii galleriassa ja ku ny löysin tän sun blogis nii ihmettelin et onpas tutun näköne tyttö 😀 mut ootpas sä muuttunu, siis et ulkonäöllisesti vaan tyyliltäs yleensäkin 😀 toivon sulle kaikkee hyvää ja onnea tulevan pienokaisen kanssa! (:

  16. Kiatipoti sanoo:

    Mäki linkkasin ton sivun 🙂 Kuinka joka kehtaa tehdä tuollain ? :O outoa toimintaa 🙁 Onnee vaan jatkoo !!!

  17. Anonymous sanoo:

    EEEEEEEEEEEI! en ikinä hommaa lapsia, jos salmiakin syöntiä pitää vähentää :(((( 😀 Saatan kiskoa sitä hirveitä määriä 😀

  18. Iina sanoo:

    Heidi: No huhhuh toi menee jo tosi sairaaksi! Luin ton tytön galleriasta et hänkin aikoo perustaa blogin et saapa nähdä kuinka paljon sit sinne aikoo kopioida materiaalia täältä :S Ja eipä siitä haittaakaan oo et on tarkka, jotkut vaan välillä nauraa mulle et oon nii hysteerinen :DAino: Nimenomaa, tosi säälittävää huomionhakemista 😀 Mut joo mä varmaan jatkan samalla linjalla näissä ruokajutuissa, ei tässä enää kauaa tarvii vältellä herkkuja onneksi :))Anonyymi 8.29: Mä tunsin ekaa kertaa viikolla 18 sellasii pienii hipasuja ja muljahduksia :)MINTY: En mä sitä kokonaan välttelekään, vihanneksissa ja hedelmissähän sitä onkin paljon siinä turvallisessa karotenoidi-muodossa, mut välttelen noita monivitaminoituja mehuja/monivitamiinivalmisteita joissa se on sikiölle haitallisessa muodossa niinku maksaruuissakin :)Charlotte: No mä taas oon tällanen juustohullu ja rakastaisin fetaa ja vuohenjuustoo ja mozzarellaa salaateissa ym 🙁 ja just graavilohta ja kaikkee 🙁 Sulla oli sit helppoo noiden ruokarajotusten kanssa 😀 Ja joo toi tyttö on kyl ihan kajahtanu, innolla odottelen sen ihanaa raskausblogia :—-DAnonyymi 12.43: Haha aijaa, hauska et muistit mut :)) Kiitos paljon ja kiva kun tulit kommentoimaan :)♥Kiatipoti: Jaa-a en todella tiedä, jotku on vaa sairaita 😀 Mut kiitti ja sitä samaa♥Anonyymi 14.49: Haha mäki söin ennen salmiakkii iha sikan ja saa sitä syödä raskausaikanaki jos ei oo verenpaineet korkeella :))

  19. Kiatipoti sanoo:

    Ai nii hei, voisiks millää linkittää mun blogia, seravaan postaukseen vaikka ?(: olis kiva saada vähä lukijoita.. Pakko ei tietenkään ole !http://mmakingpprogress.blogspot.com

  20. Anonymous sanoo:

    Hui kamala miten laiha ja pitkä oot ollu ;OO Kuvittelin että ennen raskautta oot ollu lyhyehkö ja no, suhtkoht hoikka mutta olit IHAN MIELETTÖMÄN LAIHA :D:D en siis sano mitenkää pahalla kaunis oot ollu ja edellee ja luultavasti jatkossa, mutta olin nyt vaan melko yllättyny. Ja hyvää jatkoo sulle. =)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.