Uusi kuukausi, uusi alku!

01.10.2012
Ette uskokaan kuinka ikävä mulla on ollut tätä että saan tulla lörpöttelemään teille päivän tai viikon kuulumiset, kertoa mitä kaikkea ihanaa neiti on oppinut, sanonut ja tehnyt sekä tulla kyselemään teidänkin kuulumisianne! Nyt ajattelin vihdoin kamalan pitkäksi venyneen tauon jälkeen alkaa postailemaan normaaliin tahtiin, eli niin usein kuin kerkeän! Muuttohässäkkä tässä on vasta aluillaan ja tulee varmasti jonkinverran vaikuttamaan postaustahtiin jossain vaiheessa, mutta koitan silti postailla niin usein kuin kerkeän. Muutto on tosiaan kolmen viikon päästä keskiviikkona, enkä millään enää jaksaisi odottaa! Eilen käytiin taas kerran kurkkimassa uuden talon liepeillä että miltäs siellä oikein näyttää ja nyt oli hommat jo niin hyvällä mallilla että pihalla olivat istutuksetkin valmiina ja lasten leikkipaikka oli ihanasti laitettu, jopa meidän sukunimetkin löytyivät jo rapussa olevasta taulusta! 
            Uuteen kotiin on tullut hamstrattua sisustustavaraa verhoista seinätarraan ja perjantaina käytiin katsomassa meille uusi sohvakin joka tuodaan viikon päästä maanantaina meille kotiin, jes! Sohva on juuri sellainen ihanuus jonka meille halusinkin, eli tummanharmaa vuodekulmadivaani (mikä sanahirviö!!) ihanalla kangasverhoilulla joka on kuulemma lapsiperheeseenkin juuri sopivan kestävä ja pestävä. Mun pitäis vaan vielä jatkaa enemmänkin tuota tavaroista luopumista kuin niiden hamstraamista, toisinsanoen vieläkin löytyisi myytäviä huonekaluja jos kiinnostusta löytyy! Meidän sohva on jo myyty, sekä dvd-hylly mutta ollaan nyt tultu siihen tulokseen että uusitaan myös tv-taso (toisinsanoen meidän musta kirjahylly jää tarpeettomaksi) ja sisustusvärit menee uusiksi eli mm. punaisesta IKEAn nojatuolista olisi päästävä eroon. Laitelkaa ihmeessä sähköpostia couturecouture@windowslive.com, myynnissä myös sänky, vanha tv-taso (tai ei vanha, mutta se joka oli käytössä ennen kirjahyllyä), mustavalkoinen työpöytä ja vaikka mitä muuta! En vieläkään ole saanut aikaiseksi noita laittaa myyntiin FB-kirppikselle tai huutikseen joten nyt on vielä hyvä sauma napata mitä haluaa (jos haluaa).
                Postauksen kuvamateriaali on tällä kertaa täysin mun puhelimen kamerasta peräisin, eli toisinsanoen laatu vähän on mitä on. Blogitauon aikana myös kamera on pysynyt tauolla ja sinne on kertynyt vain muutama hassu kuva, joten oon sitten räpsinyt puhelimella ettei ihan kokonaan oo tapahtumat jääneet ikuistamatta. Mä aattelin nyt kertoa vähän tauon tapahtumista, jutut eivät ole kronologisessa järjestyksessä mutta eiköhän noista vähän saa käsitystä siitä mitä me ollaan puuhasteltu!
Blogitauon aikana ollaan…
 …Käveleskelty uuden kodin ympäristössä ja ihasteltu maisemia, enää 23 yötä muuttoon!
 … Ulkoiltu ja neiti on nukkunut monet, monet päikkärit vaunuissa!
 …Ulkoiltu vähän lisää! Miten toi neiti onnistuukin aina sammumaan istuma-asentoon ilman tuttia rattaisiin? Tiara on sellanen että se vaan alkaa nukkumaan jos nukuttaa, ihan sama ollaanko kaupassa tai vaikka rock-konsertissa, neiti pistää simmut kiinni ja alkaa koisimaan!
 …Ja vielä vähän ulkoiltu! Ja ulkoilutettu myös ihanaa nallepipoa jonka Nona-kummi antoi synttärilahjaksi kera samanlaisten lapasten ja kaulaliinan!
 …Leikitty mummun kanssa ja saatu mummulta aivan ihana mun serkun ja hänen avovaimonsa tuunaama keinutuoli Tiaralle ihanilla viidakon eläimillä ja neidin nimellä varustettuna! Tirriskän piti testata keinua niin seisten kuin istuenkin ja tuo seisominen näyttäisi kiinnostavan edelleen enemmän vaikka ahkerasti ollaan koitettu opettaa että keinussa pitäisi istuskella. Ehkä se siitä ajan kanssa oppii!
 …Oltu kipeänä, kuten Tiaran kuumeisista silmistä varmaan huomaakin. Oli se toinen niin raasuna kun makoili ja nukkui vain kokoajan ja välillä yritti jutella ja naureskella vaikka ihan selvästi oli aivan kauhea olo. Onneksi kuume laski ja neiti on terve!
…Shoppailtu! Tästä puuttuu puolet ostoksista kun en oo vielä kerennyt niitä kuvailemaan ja osa on narulla kuivumassakin kun oon pessyt ahkerasti pyykkiä, mutta löydettiin Tirriskälle ainakin kuvassa näkyvät parit perusbodyt ja -villatakki, ihana ihana ballerinahame, valkoinen nallepipo sekä fleece vk-haalarin alle. Itselleni ostin meikkejä, paidan ja ihanat viininpunaiset leggingsit joille tuo kuva ei tee kauheasti oikeutta joten pitääkin esitellä ne hieman tarkemmin kunhan tässä kerkeän!
Nyt mä luovutan, mulla on pää tosi kipeä ja tietokone ei kyllä ole paras kaveri siihen, mutta olin luvannut itselleni että tänään mä aloitan kirjoittamisen uudelleen enkä voinut/halunnut sitä lupausta rikkoa. Anonyymikommentointi lähtee nyt tämän postauksen myötä pois kokonaan, niin kauan olen sitä pähkäillyt ja nyt ajattelin sitten kokeilla, joten kiltit ihanaiset nimettömänä kirjoitelleet, jos jaksatte vain ja haluatte niin tehkää ihmeessä tunnukset niin voimme jatkaa jutustelua jatkossakin! Ihanaa alkanutta lokakuuta sekä viikkoa kaikille ja isot kiitokset vielä tsemppauksesta!♥♥
MITÄ TEILLE KUULUU?!♥

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.