Tänään tuli vuosi siitä, oltiin nukuttu täällä ensimmäinen yö. Muistan kuin eilisen sen, kuinka kasattiin tavaroita, syötiin pakastepizzaa ja lämmitettiin sauna perjantai-iltana 3.4.2020. Se oli niin parasta. Se tunne oli aivan huumaava. Vihdoinkin me saatiin muuttaa meidän ikiomaan kotiin ja tehdä niitä juttuja, joista oltiin niin pitkään haaveiltu. Ensimmäiset puoli vuotta me melkein joka päivä ihmeteltiin toisillemme, että ajattele, että me saadaan asua juuri täällä. Niin suurelta ja isolta asialta se tuntui. Nyt siihen on ehkä jotenkin jo tottunut, että tämä tosiaan on meidän koti. Ei tule enää toisteltua joka päivä tuota. Mutta joka ikinen päivä olen edelleen kiitollinen. Täällä on niin älyttömän hyvä olla. Täällä on meidän koti.
Tämä koti on kokenut aika suuren muutoksen siitä päivästä, kun me ekan kerran astuttiin kynnyksen yli. Tummat kohokuviotapetit ovat vaihtuneet värikkäisiin maaleihin. Tumma kivilattia vaaleaan eteisessä ja keittiössä. Korkeakiiltovalkoinen ja tummilla tasoilla varustettu keittiö mattaharmaaseen ja vaaleisiin komposiittitasoihin.
Pikkuhiljaa meidän oma tyyli on alkanut rakentua. Edelleen moni paikka on aivan kesken, kuten olohuone, kodinhoitohuone, eteinen ja meidän oma makuuhuone. Mutta paljon ollaan saatu myös valmiiksi. Keittiö, ruokailutila ja lastenhuoneet ovat sellaisia, että niissä ei tarvitse tehdä enää mitään (paitsi joskus hamassa tulevaisuudessa uusia 4v:n ja vauvan nukkumaratkaisu, kun he joskus muuttavat samaan huoneeseen). Kylpyhuoneet ja sauna olivat jo valmiiksi juuri sellaisia kuin toivottiin, eikä niillekään onneksi tarvitse tehdä mitään.
En usko, että oma koti tulee koskaan kokonaan valmiiksi, ei ainakaan ilman rajatonta budjettia. En toisaalta haluaisikaan, että tulisi. Sehän olisi vallan tylsää. Toiveet ja tarpeet muuttuvat ja se on ihan okei.
Ehkä järkevin strategia olisi tarttua jäljellä oleviin tiloihin yksi huone kerrallaan, kuten ollaan tähänkin asti tehty. Helpoin ja edullisin kohde olisi varmaankin eteinen. Sinne pitäisi uusia vain komeron sisusta, säilytyskaluste ja seinien väri. Luultavasti aloitetaan siitä jo melko pian. Kallein tulee olemaan varmaankin kodinhoitohuone, sillä sieltä pitää uusia kodinkoneetkin. Meidän kuivausrumpu on Oton perheen vanha ja se on oikeasti to-del-la vanha. Ja pesukonekin on vuodelta 2012, eli pian 10 vuotta vanha. Toimii edelleen kuin unelma, mutta se alkaa 7kg koneena olla liian pieni meidän pian k u u s i h e n k i s e l l e perheelle. Nämä meillä on tarkoituksena uusia vielä ennen vauvan syntymää helpottamaan pyykkihuoltoa vauva-arjessa. Muilla tiloilla ei sinällään ole niin kiire, vaikka tietysti sitä aina innostuu kaikesta ja toivoisi, että saisi niitä ihania juttuja toteutettua mahdollisimman nopeasti. Mutta kaikelle on aikansa.
Tämä koti on ollut meille paras mahdollinen miljöö viettää korona-arkea. Täällä ei ole kaatunut seinät päälle, ulos on päässyt milloin vaan ja on riittänyt mielekästä tekemistä. Asuinalue on ollut juuri sitä mitä toivottiin ja palvelut ihanan lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä, jotta täällä on ollut rauhallista. Naapurit ovat mukavia, kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Lapsilla on turvallista kulkea täällä lähikauppaan, pyörälenkille, kavereille (silloin kun koronatilanne sallii) tai puistoon. Oma piha on ollut luksusta ja trampoliini helpottanut lasten innostamista ulos. Laatikkoviljely on ollut mukavaa puuhastelua ja grillijuhlat omalla terassilla pienelläkin porukalla olivat juuri sitä, mitä viime kesältä kaivattiin (ja kaivataan tältäkin kesältä, mikäli se vain onnistuu).
Välillä on yllättänyt jotkin pientaloasumisen jutut, kuten orava välikatossa, mutta onneksi siihenkin löytyi sitten ratkaisu ja orava saatiin onnistuneesti häädettyä, eikä se saanut mitään tuhoja aikaan. Eläimiä meidän pihalla pyörii harva se päivä, lintuja, pupuja ja oravia. Kunhan eivät mene välikattoon enää, mä rakastan niitä. Luonto on lähellä ja se on ihanaa. Lumitöitä sai tänä talvena tehdä tosi ahkerasti, viime talvenkin edestä, mutta Otto ainakin omien sanojensa mukaan nautti siitä. Ensi talvena mäkin voin auttaa niissä, kun en ole enää raskaana ja joudu lepäämään, kuten alkuraskaudessa jouduin.
Lapset rakastavat omia lastenhuoneitaan, jotka saivat itse suunnitella. Vaikka 4-vuotiaalla on oma huone, niin suurimmaksi osaksi kaikki lapset nukkuvat meidän isojen tyttöjen huoneessa, jossa on yksi ylimääräinen sänky ja leikkivät 4-vuotiaan huoneessa. Aivan kuten etukäteen arveltiinkin, ja siksi myös se yksi ylimääräinen sänky hommattiin sinne toiseen huoneeseen. Heillä on ollut oikein riittävästi tilaa omille ajatuksille, leikeille, rauhalle ja lukemiselle. Tämänkin pääsiäisloman he ovat nukkuneet kaikki kolme yhdessä ja iltaisin huoneesta on kuulunut ihana höpötys.
Ollaan rakastettu sitä, että meillä on tuplasuihkut, juuri niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Kun saunotaan koko perhe, ne auttavat ja nopeuttavat hommaa huomattavasti. Yläkerran kylppärin yksinäistä suihkua ei toistaiseksi ole vielä käyttänyt kukaan (jep, kuvitelkaa!), mutta mikäli me asutaan täällä isojen tyttöjen murrosiän lähestyessä, sillekin varmaan tulee enemmän käyttöä. Ja se korkea huonekorkeus, josta niin kovasti haaveilin, on edelleen mun lemppariasia tässä kodissa. Rakastan sitä joka ikinen päivä. Se on se meidän kodin the juttu, ja se tuottaa mulle iloa edelleen ihan valtavasti.
Tavallaan tuntuu kuin me oltaisiin asuttu täällä aina, niin koti tämä on. Toisaalta muistaa hyvin sen matkan tänne, joka yhdeksän vuoden aikana kuljettiin. Sen ansiosta osaa arvostaa tätä vielä miljoona kertaa enemmän. Kippis kuluneelle vuodelle ja kaikille tuleville päiville, viikoille ja vuosille tässä rakkaassa kodissa.