Vuosi kotona – kuvia kodista silloin ja nyt

04.04.2021

Tänään tuli vuosi siitä, oltiin nukuttu täällä ensimmäinen yö. Muistan kuin eilisen sen, kuinka kasattiin tavaroita, syötiin pakastepizzaa ja lämmitettiin sauna perjantai-iltana 3.4.2020. Se oli niin parasta. Se tunne oli aivan huumaava. Vihdoinkin me saatiin muuttaa meidän ikiomaan kotiin ja tehdä niitä juttuja, joista oltiin niin pitkään haaveiltu. Ensimmäiset puoli vuotta me melkein joka päivä ihmeteltiin toisillemme, että ajattele, että me saadaan asua juuri täällä. Niin suurelta ja isolta asialta se tuntui. Nyt siihen on ehkä jotenkin jo tottunut, että tämä tosiaan on meidän koti. Ei tule enää toisteltua joka päivä tuota. Mutta joka ikinen päivä olen edelleen kiitollinen. Täällä on niin älyttömän hyvä olla. Täällä on meidän koti.

Tämä koti on kokenut aika suuren muutoksen siitä päivästä, kun me ekan kerran astuttiin kynnyksen yli. Tummat kohokuviotapetit ovat vaihtuneet värikkäisiin maaleihin. Tumma kivilattia vaaleaan eteisessä ja keittiössä. Korkeakiiltovalkoinen ja tummilla tasoilla varustettu keittiö mattaharmaaseen ja vaaleisiin komposiittitasoihin.

Pikkuhiljaa meidän oma tyyli on alkanut rakentua. Edelleen moni paikka on aivan kesken, kuten olohuone, kodinhoitohuone, eteinen ja meidän oma makuuhuone. Mutta paljon ollaan saatu myös valmiiksi. Keittiö, ruokailutila ja lastenhuoneet ovat sellaisia, että niissä ei tarvitse tehdä enää mitään (paitsi joskus hamassa tulevaisuudessa uusia 4v:n ja vauvan nukkumaratkaisu, kun he joskus muuttavat samaan huoneeseen). Kylpyhuoneet ja sauna olivat jo valmiiksi juuri sellaisia kuin toivottiin, eikä niillekään onneksi tarvitse tehdä mitään.

En usko, että oma koti tulee koskaan kokonaan valmiiksi, ei ainakaan ilman rajatonta budjettia. En toisaalta haluaisikaan, että tulisi. Sehän olisi vallan tylsää. Toiveet ja tarpeet muuttuvat ja se on ihan okei.

Ehkä järkevin strategia olisi tarttua jäljellä oleviin tiloihin yksi huone kerrallaan, kuten ollaan tähänkin asti tehty. Helpoin ja edullisin kohde olisi varmaankin eteinen. Sinne pitäisi uusia vain komeron sisusta, säilytyskaluste ja seinien väri. Luultavasti aloitetaan siitä jo melko pian. Kallein tulee olemaan varmaankin kodinhoitohuone, sillä sieltä pitää uusia kodinkoneetkin. Meidän kuivausrumpu on Oton perheen vanha ja se on oikeasti to-del-la vanha. Ja pesukonekin on vuodelta 2012, eli pian 10 vuotta vanha. Toimii edelleen kuin unelma, mutta se alkaa 7kg koneena olla liian pieni meidän pian  k u u s i h e n k i s e l  l e  perheelle. Nämä meillä on tarkoituksena uusia vielä ennen vauvan syntymää helpottamaan pyykkihuoltoa vauva-arjessa. Muilla tiloilla ei sinällään ole niin kiire, vaikka tietysti sitä aina innostuu kaikesta ja toivoisi, että saisi niitä ihania juttuja toteutettua mahdollisimman nopeasti. Mutta kaikelle on aikansa.

Tämä koti on ollut meille paras mahdollinen miljöö viettää korona-arkea. Täällä ei ole kaatunut seinät päälle, ulos on päässyt milloin vaan ja on riittänyt mielekästä tekemistä. Asuinalue on ollut juuri sitä mitä toivottiin ja palvelut ihanan lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä, jotta täällä on ollut rauhallista. Naapurit ovat mukavia, kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Lapsilla on turvallista kulkea täällä lähikauppaan, pyörälenkille, kavereille (silloin kun koronatilanne sallii) tai puistoon. Oma piha on ollut luksusta ja trampoliini helpottanut lasten innostamista ulos. Laatikkoviljely on ollut mukavaa puuhastelua ja grillijuhlat omalla terassilla pienelläkin porukalla olivat juuri sitä, mitä viime kesältä kaivattiin (ja kaivataan tältäkin kesältä, mikäli se vain onnistuu).

Välillä on yllättänyt jotkin pientaloasumisen jutut, kuten orava välikatossa, mutta onneksi siihenkin löytyi sitten ratkaisu ja orava saatiin onnistuneesti häädettyä, eikä se saanut mitään tuhoja aikaan. Eläimiä meidän pihalla pyörii harva se päivä, lintuja, pupuja ja oravia. Kunhan eivät mene välikattoon enää, mä rakastan niitä. Luonto on lähellä ja se on ihanaa. Lumitöitä sai tänä talvena tehdä tosi ahkerasti, viime talvenkin edestä, mutta Otto ainakin omien sanojensa mukaan nautti siitä. Ensi talvena mäkin voin auttaa niissä, kun en ole enää raskaana ja joudu lepäämään, kuten alkuraskaudessa jouduin.

Lapset rakastavat omia lastenhuoneitaan, jotka saivat itse suunnitella. Vaikka 4-vuotiaalla on oma huone, niin suurimmaksi osaksi kaikki lapset nukkuvat meidän isojen tyttöjen huoneessa, jossa on yksi ylimääräinen sänky ja leikkivät 4-vuotiaan huoneessa. Aivan kuten etukäteen arveltiinkin, ja siksi myös se yksi ylimääräinen sänky hommattiin sinne toiseen huoneeseen. Heillä on ollut oikein riittävästi tilaa omille ajatuksille, leikeille, rauhalle ja lukemiselle. Tämänkin pääsiäisloman he ovat nukkuneet kaikki kolme yhdessä ja iltaisin huoneesta on kuulunut ihana höpötys.

Ollaan rakastettu sitä, että meillä on tuplasuihkut, juuri niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Kun saunotaan koko perhe, ne auttavat ja nopeuttavat hommaa huomattavasti. Yläkerran kylppärin yksinäistä suihkua ei toistaiseksi ole vielä käyttänyt kukaan (jep, kuvitelkaa!), mutta mikäli me asutaan täällä isojen tyttöjen murrosiän lähestyessä, sillekin varmaan tulee enemmän käyttöä. Ja se korkea huonekorkeus, josta niin kovasti haaveilin, on edelleen mun lemppariasia tässä kodissa. Rakastan sitä joka ikinen päivä. Se on se meidän kodin the juttu, ja se tuottaa mulle iloa edelleen ihan valtavasti.

Tavallaan tuntuu kuin me oltaisiin asuttu täällä aina, niin koti tämä on. Toisaalta muistaa hyvin sen matkan tänne, joka yhdeksän vuoden aikana kuljettiin. Sen ansiosta osaa arvostaa tätä vielä miljoona kertaa enemmän. Kippis kuluneelle vuodelle ja kaikille tuleville päiville, viikoille ja vuosille tässä rakkaassa kodissa.


Uuden kodin talvi & joulu

19.10.2020

Me ollaan kaivettu viltit ja kynttilät esiin ja ripustin tänä aamuna esikoisen kanssa myös tunnelmavalot olohuoneeseen. Illat ovat pimenneet siinä määrin, että on ihana kun kotona on vähän tunnelmavaloja – tai jouluvaloja, miten niitä nyt haluaa kutsua. Voin kertoa, että olen odottanut sieltä maaliskuusta asti, että saan alkaa laittamaan syksyn hyggetunnelmaa ja ennen kaikkea JOULUA tähän kotiin. Vielä ei ole joulu, ei, mutta Ikean jouluosasto on jo auki ja tällä viikolla avataan Stockmannin joulumaailma. Joulukarkkeja ja -kalentereita on hyllyt täynnä kaupoissa ja mä nostin jo jouluvillapaidat esille ylähyllyiltä. Kyllä se joulu sieltä tulla jollottaa.

Sohvalle vaihdoin jo vähän talvisempiä tyynynpäällisiä ja vihreä väri oli ihana lisä olkkariin. Se toi vähän väriä meidän vaaleuden keskelle. Meillä oli vaaleanpuna-vihreä olohuone vanhassa kodissa tosi pitkään ja olen aina rakastanut sitä yhdistelmää. Nyt mietinkin, että haluaisin vielä tuoda aavistuksen lisää vihreää olkkariin. Viherkasvit ja tyynyt tekevät paljon, mutta kenties vihreä samettirahi voisi olla sellainen ihana lisä. Ihanaa kun oli jo valmiiksi kaapissa paljon vihreitä tyynynpäällisiä, jotka sopivat mun suunnitelmiin.

 

Loka-marraskuu on kyllä ihan lempivuodenaika sisustuksen kannalta, kun saa alkaa suunnittelemaan joulun koristuksia! Haluaisin ihan hirveästi hyödyntää meidän korkeaa huonekorkeutta joulukoristusten kanssa, mutta hieman mietityttää, että miten saan esimerkiksi jotain koristeita ikkunoihin tuonne ihan ylös? Meillä on yksi ihan valtava paperitähti ja olisi ihan mieletöntä saada se tuonne aivan ikkunan yläreunaan, mutta miten?? Lisäksi meillä edelleen puuttuu olkkarista varsinainen kattolamppu ja sellainen olisi toki myös kiva saada ylös nyt kun illat ovat niin pimeitä. Olohuoneessa on kyllä halogeenispotit seinässä ylhäällä, jotka valaisevat, mutta kyllä se kattovalo toisi myös kauniisti tunnelmaa ja kotoisuutta. Meillä on melko korkeat A-tikkaat, mutta ei niillä kyllä läheskään noin ylös pääse. Ehkä olisi hyvä sijoitus ostaa oikeasti korkeat tikkaat, sillä me tullaan tarvitsemaan niitä kyllä tässä vuosien varrella, niin ikkunan pesuun kuin asioiden kiinnittämiseenkin.

Sisällä mua kiinnostaa tänä jouluna koristeissa erityisesti kulta, valkoinen, musta-valkoinen, perinteinen punavalkoinen joulu, jalokiven vihreä ja vaaleanpunainen, sekä luonnonmateriaalit. Eli todella sekalaiset jutut, joista puoletkaan ei sovi yhteen. En ole vielä päättänyt varsinaista tämän joulun teemaa tai teemaväriä, kun niin moni juttu kiinnostaa. Olen kuitenkin Pinterestissä pinnaillut kaikkea jo valmiiksi.  Myös DIY-jutut kiinnostaa tosi paljon ja pian aion ainakin jo alkaa kuivattamaan appelsiinisiivuja ja askartelemaan tupsuja myös! Joulukalenterin suunnittelu on ollut täydessä vauhdissa jo useamman kuukauden ja suuri osa luukuista on jo suunniteltu. Tänä vuonna tulee entistäkin enemmän DIY-ideoita (paljon muutakin kuin tupsuja ja appelsiinisiivuja) ja hurjasti muuta ihanaa joulufiilistelyä.

Olen aina puhunut siitä, kuinka haluaisin tehdä sellaiset kreisit amerikkalaistyyliset valokoristukset ulos sitten kun meillä joskus on oma koti. Ja no, nythän meillä se on! En ole ihan vielä saanut Ottoa innostumaan valtavasta valoshowsta mutta onhan tässä vielä aikaa. Ollaan käyty jo katselemassa erilaisia valosarjoja ja valoeläimiä eri kaupoissa. Olisi vaan niin siistiä, kun oma koti olisi sellainen ihana valoisa väripilkku kaiken pimeyden keskellä. Uskon, että tästä tulee kuitenkin sellainen hieman kärsivällisyyttä vaativa monivuotinen projekti. Eli ostetaan varmasti pikkuisen kerrallaan aina vuosittain pari valosarjaa ja sitten jossain vaiheessa meillä on se unelmien valoshow.

Joko siellä ollaan aloitettu joulukoristeiden suunnittelu tai syksyn hyggeily? Kuulun itse Sydämeeni joulun teen -ryhmään Facebookissa ja sieltä kyllä saa hurjasti vertaistukea tähän jouluhulluuteen, kun moni muu fiilistelee joulua jopa jo kesällä. Ja Pinterest on tietty toinen paikka, mistä saa hulluna vertaistukea jouluhulluuten mihin aikaan vuodesta tahansa. Voisin viettää tuntikausia siellä selaten erilaisia ihania jouluideoita!


Asumisen neliöistä ja kuluista – mikä on sopivasti?

15.09.2020

Meidän perheessä on viisi henkeä ja meillä on tässä asunnossa n. 100 neliötä. Se tarkoittaa n. 20 neliötä per henkilö, mikä tuntuu oikein riittävältä meille. Opiskeluaikanani asuin kämppiksen kanssa kaksiossa, josta oma osuuteni oli 10 neliön huone + toki puolet pikkuvessan kokoisesta keittiöstä ja puolet pikkuvessasta. Helsingissä on myynnissä ja vuokrattavana paljon yksiöitä, jotka eivät ole edes sen 20 neliön kokoisia. Moni pariskunta asuu alle 40m2 asunnossa, enkä näe sitä lainkaan kummallisena. Päin vastoin. Esikoisen ensimmäisen elinvuoden mekin asuimme kolmistaan kaksiossa, jossa oli 52 neliötä. 

Lapsuuteni asuin äidin kanssa kaksiossa ja muutimme kolmioon vasta ollessani 10 vuotta. Muutaman vuoden ajan meillä molemmilla oli omat huoneet äidin kanssa ja täytyy sanoa, että en varmaan olisi selvinnyt järjissäni muuten äidin vakavan sairauden vuosista 2006-2008 yhdistettynä omaan teini-ikääni. Mun pää ei olisi kestänyt, jos en olisi voinut edes joskus sulkea ovea äidin sairaudelta, niin karulta kuin se kuulostaakin. Sen sijaan tilaa en juurikaan kaivannut enempää, kuin sen oman huoneen. Lähes aina jos olin kotona, mun luona oli kaveri tai kavereita, yleensä myös yökylässä. Ollessani 17-vuotias (melkein 18) muutimme uudelleen kaksioon taloudellisista syistä ja siitä sitten hyvin nopeasti muutinkin omilleni asumaan. Kun asuin omillani, mun 10 neliön huoneessa yöpyi parhaimmillaan seitsemän ihmistä. En ole siis koskaan asunut mitenkään erityisen tilavasti, enkä ole koskaan mitään valtavaa lukaalia ympärilleni kaivannutkaan. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Huomasin, että Juliaihminen oli kirjoittanut tosi hyvin ja kiinnostavasti otsikolla Liian iso asuntolaina syö elämästä vapauden. Heidän nelihenkinen perheensä asuu 78 neliön kerrostaloneliössä Helsingissä – ja maksaa sopivan kokoista asuntolainaa, jonka jälkeen jää rahaa myös sijoitettavaksi, säästöön ja muuhun hauskaan, mitä elämässä voi haluta tehdä. Samasta syystä mekin asumme juuri nyt tässä sadan neliön paritalon puolikkaassa, emmekä esim 100 tuhatta euroa kalliimmassa kuuden huoneen talossa, johon olisimme myös ehkä juuri saaneet lainan, mutta emme halunneet. 

Ihan ensimmäinen juttu, jota me lähdimme miettimään ennen kuin edes haimme lainaa, oli maksimisumma, jonka haluamme kuukaudessa käyttää asumiskuluihin. Sen maksimisumman piti olla sellainen, että rahaa jää myös muuhun kuin pelkkään asumiseen. Ei myöskään haluttu laittaa kaikkia säästöjä kiinni vain yhteen kohteeseen (=asuntoon) vaan haluttiin oman suunnitelmamme mukaisesti hajauttaa. Kun haaveissa on myös asuntosijoittaminen lähitulevaisuudessa, piti rahaa jäädä säästöön (ja mahdollisuus säästää lisää) myös sitä varten. 

Meille tämä asunnon koko on alusta asti tuntunut riittävältä, mutta moni muu on sitä kommentoinut esimerkiksi täällä blogissa. En tiedä ovatko nämä ihmiset itse asuneet koko elämänsä sitten esimerkiksi suurissa ja tilavissa omakotitaloissa, mitä itse en ole tehnyt, enkä siksi mitenkään osaa nähdä kotiamme ahtaana tai pienenä. Minulle tämä on suurin koti, jossa koskaan olen asunut. 100 neliötä oli meidän minimi asunnon koolle etsintävaiheessa ja siihen kokoon me lopulta myös päädyttiin huolellisen harkinnan jälkeen. 

Loppupeleissä koen, että asunnon koko (kunhan se nyt on edes jollain tasolla riittävä, eikä esimerkiksi niin, että yrittäisimme tunkea kaikki viisi yksiöön) on ihan sivuseikka meille. Niillä kaikilla muilla asioilla oli niin paljon enemmän merkitystä. Sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä, toiminnoilla, sopivilla asumiskuluilla, pihalla, saunalla ja sisustuksella. Jollekin toiselle se voi olla toisin – ymmärrän, että jos on tottunut asumaan väljästi niin, että ympärillä on paljon avaraa tilaa ja kaikille, vieraillekin, on oma huone, niin ei välttämättä haluaisi asua kuten me. 

Silloin ei ehkä priorisoi sijaintia niin paljon, vaan on valmis muuttamaan kauemmas keskustasta tai pk-seudulta. Tai joku on ehkä remonttitaitoinen ja ostaa vanhemman ja edullisemman, mutta suuremman talon, jota laittaa itse. Tai joku on ehkä valmis suurempiin asumiskuluihin ja tinkii jostain muusta, mistä me ei haluttu tinkiä. Tai ehkä joku on niin onnekas, että ei tarvitse tinkiä mistään, vaan voi saada ihan kaiken mitä haluaa: uuden seitsemän huoneen omakotitalon läheltä Helsingin keskustaa ja säästöt, sijoitukset, harrastukset ja matkustelun. Meidän piti kuitenkin tehdä valinta ja me valittiin näin. 

Näiden reilun viiden kuukauden aikana asunnon jokainen huone ja neliö on ollut käytössä, mutta kertaakaan en ole kaivannut lisää tilaa. Tämä on ollut sopivan kokoinen siivota ja jokaiselle on löytynyt oma rauhallinen nurkka, jossa olla ihan yksin, jos on halunnut. Kaikki ne asiat joita priorisoitiin, ovat aidosti olleet merkityksellisiä. Ja ennen kaikkea: asumiskulut ovat olleet aivan mahtavat. Eivät piiruakaan liian suuret, vaan tismalleen sopivat. Yleisesti sanotaan, että asumiseen saisi käyttää maksimissaan 30% talouden tuloista. Se on ihan hyvä ohjenuora, mutta me halutaan pitää se prosentti vieläkin matalampana. 

Mä en itse halua, että meidän menot kasvavat jatkuvasti samassa suhteessa kuin tulot kasvavat. Mulle vapautta ja hyvää fiilistä tulee siitä, että menot pysyvät järkevinä meille. Silloin mun ja meidän on helpompaa nauttia myös niistä tuloista ja kerryttää lisää passiivista tuloa. Siksi me ajellaan Skodalla, eikä ostettu Teslaa tai Porschea, vaikka varmasti rahoitus tai leasing olisi järjestynyt niihinkin, kun silloin ei ollut edes asuntolainaa maksettavana. Siksi meillä on 100 neliön koti, eikä 150 neliön. Ehkä joskus elämässä tulot kasvavat vielä niin paljon, että nuokin valinnat voivat olla meille meidän mielestä järkeviä ja sopivan kokoisia menoja. Tai sitten eivät.

Juuri nyt tässä kulkee kuitenkin meillä sopivan kokoisen raja ja musta on hyvä, että me tiedetään se. Se, että juuri nyt tämä koti on meille tosi sopiva (ja auto myös) ei tarkoita, etteikö me joskus voitaisi olla sitä mieltä, että kaivataan lisää tilaa tai erilaista autoa. Se tarkoittaa vaan, että juuri tällä hetkellä emme koe sellaiselle mitään tarvetta, vaan meistä tuntuu hyvältä juuri näin. Ja se olikin meidän suurin toive asuntoa etsiessä, että sille ei olisi mitään deadlinea, että “asutaan tossa kaksi vuotta ja säästetään lisää”, vaan että voitaisiin asua siinä juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ehkä ikuisesti, tai sitten ei. 

Mikä teille on tärkein prioriteetti omassa asumisessa? Pystyttekö toteuttamaan asumisessa kaikki haaveet, vai oletteko tehneet kompromisseja?


Hei hei vanha koti

08.06.2020

Tänään painoimme vanhan kodin oven kiinni viimeisen kerran. Olihan tämä hemmetti soikoon yksi työmaa, olla kahden kodin välillä kolme kuukautta. Kolmen kuukauden aika antoi toki ihanan vapauden tunteen, että “meillähän on vielä hyvin aikaa tyhjentää asunto ja varasto, purkaa aita ja paviljonki, maalata seinät takaisin valkoiseksi, tilata hälytysjärjestelmän purku, paikata kolot seinissä, viimeistellä aulan lattia ja kodin lattialistat ja myydä tarpeettomat tavarat”. Samalla se ei sopinut kyllä yhtään meidän viime tippaan asiat jättäville luonteille, eikä mun stressinsietokyvylle. Meille sopii paremmin sellainen muutaman päivän rykäisy, jollaisia muutot ovat aiemmin olleet.

Aloitettiin melko aikaisin kyllä tyhjentämällä varasto ja alkamalla myydä tavaraa pois huhtikuun alussa. Ne puuhat sujuivat sutjakasti ja moni tavara sai uuden hyvän kodin. Palkattiin ammattilainen tekemään ne lattiat loppuun, joita ei itse koskaan saatu valmiiksi. Ja hitsi, niistähän tuli ihan super hienot. Juuri sellaiset kuin mun visio alunperin 3,5 vuotta sitten olikin. Otto sai maalattua ja paikattua seinät ja purettua pihalta kaiken ja hälytysjärjestelmäkin käytiin jo purkamassa. Jäljelle jäi siivous, koska sitä ei kannattanut lattiarempan aikana tehdä. Ja siivous tehtiin toki hyvin perusteellisesti, koska tottakai haluttiin jättää uusi koti uusille asukkaille mahdollisimman siistiin kuntoon. Saimme siihen kulumaan kaksi kokonaista sunnuntaita. 

Vanhan asunnon huolehdittavat asiat ovat kolkuttaneet takaraivossa nyt kolme kuukautta, että tuo pitäisi vielä tehdä ja tämä ja tuo. Siellä on rampattu esittelemässä asuntoa potentiaalisille muuttajille useampaan kertaan (asokoteja tarjotaan yleensä monelle ihmiselle yhtäaikaa) ja seisottu muutama tovi tyhjällä terassilla odottelemassa kun ihmiset tutustuvat asuntoon, sekä sovittu kontaktittomia treffejä tavaroiden ostajien kanssa ulos niin ikään. 

Nyt saadaan jättää se osa taakse elämässä ja siirtyä täysin uudelle sivulle. Enää ei tarvitse stressata vanhan kodin asioita, vaan voi keskittyä rauhassa tähän uuteen. 

 

 

Vanhasta kodista jää niin paljon rakkaita muistoja. Se on se koti, jonka lattialle mulla meni lapsivedet kuin elokuvissa. Koti, jonne toimme meidän vastasyntyneen kuopuksen Naistenklinikalta. Se on se koti, jossa esikoinen aloitti koulutiensä ja keskimmäinen kasvoi päiväkotilaisesta eskarilaiseksi. Siellä jännättiin Oton pääsykokeiden tuloksia ja juhlittiin monet synttärit rakkaiden kanssa. Siellä kokattiin ihanat jouluruuat monena vuonna ja vietettiin isoja perhejouluja täynnä hersyvää naurua. Siellä ihmeteltiin toukokuista lumisadetta, helteisintä heinäkuuta ikinä ja järjestettiin grillijuhlia pihalla. 

Se, mitä jään tuosta kodista kaipaamaan ovat mielettömän upeat auringonlaskut sekä maailman mukavimmat naapurit. Onneksi täällä uudessakin kodissa on mielettömän mukavat naapurit. Auringonlaskuja ei ehkä samalla tavalla näe ainakaan kesäisin, kun pihan edessä on niin valtavan paljon korkeita puita. Mutta meille paistaa maailman kaunein aamu- ja päiväaurinko ja rakastan korkeiden puiden tuomaa yksityisyyttä ja rauhaa. Puolensa kaikessa.

Jokainen koti, jossa olen asunut, on jättänyt omat jälkensä elämään. Tämä koti, johon me nyt muutimme, on mun elämän viidestoista koti. Toivon, että siitä tulee myös pitkäaikaisin koti, jonka tarinaa saamme kirjoittaa monen luvun verran. Ainakin tarinan alku jää mieleen. Emme tule koskaan unohtamaan muuttoa tänne. Sisäänmuuttoa, jonka järjestimme kahdestaan kolmen lapsen kanssa muutamassa päivässä koronan takia. Toki kokonaisuutena muutto pitkittyi sen kolme kuukautta vielä – muuten ei tällainen olisi meiltä onnistunutkaan. 

Suosittelisinko asokotia muille? Tätä on kysytty moneen kertaan. Ehdottomasti! Minä pidin kovasti siitä, että me saimme samalla säästettyä rahaa itsellemme, kun lyhensimme asokodin lunastusosuuden lainaa. Vuokralla kaikki meni vuokranantajan taskuun, mutta asossa 20% asumiskuluista kuitenkin kertyi lainan lyhennyksenä omaan taskuun. On sekin parempi kuin ei mitään. Se oli oiva siirtymä vuokralta kohti omistuskotia. Siellä oli hyvä ja rauhallinen asua ja sai kuitenkin vaikuttaa vähän enemmän asunnon ulkonäköön kuin vuokralla. Se oli meille täydellinen ratkaisu niiksi vuosiksi, jotka siellä asuimme. 

Nyt oli kuitenkin jo aika sanoa heipat  ja tirauttaa helpotuksen ja haikeuden kyyneleet pihalla vielä viimeisen kerran. En arvannutkaan, että muutto nostaisi näin suuria tunteita vielä pintaan, mutta kai tämä samalla päätti yhden elämäni oudoimmista kolmen kuukauden ajanjaksoista. Kyyneleet olivat paljon muutakin kuin asunnon hyvästelyä ja helpotusta siitä, että kaikki on vihdoin hoidettu. Ne olivat myös kaikkia niitä tunteita tästä keväästä: pelkoa tulevasta, huijarisyndroomaa siitä, että voidaanko me oikeasti muuttaa edes näin upeaan kotiin ja ollaanko me ansaittu se, stressiä kaikista niistä asioista, jotka olivat täysin meidän harteilla toisin kuin normaalissa arjessa. Se kaikki alkaa ainakin toistaiseksi olla takana ja edessä on kesä, joka on vasta aluillaan. 

Nyt on jonkun toisen aika aloittaa seuraava tarinan sivu siinä kodissa, ja meidän jatkaa hyvin alkanutta tarinaa täällä. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


Nämä asiat yllättivät pientaloasumisessa

04.06.2020

Kaksi kuukautta tässä kodissa takana ja moni asia on kyllä yllättänyt tähän mennessä. 

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut se, miten hiton paljon asioita pitää vaan ostaa! Ja me vielä ollaan päästy helpolla, koska ihanat edelliset asukkaat jättivät meille tänne esim. naapureiden kanssa puoliksi ostetun sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Mutta siis niin monet jutut puutarhaletkusta (ja sen telineestä) korkeisiin tikkaisiin ja jopa postilaatikon nimikyltti! Siis tottakai ne pitää itse ostaa, mutta kun on aina asunut ennen vuokralla tai asoasunnossa, niin joku muu on huolehtinut niistä. Nyt ei. 

Ja siis vaikka joku nurmikon kastelu, niin tietenkin sitä pitää kastella ja hoitaa, mutta ei siihen ole koskaan kiinnittänyt ennen huomiota, kun joku muu, kuten huoltoyhtiö on aina huolehtinut tällaiset asiat. Ei se nurmikko itsekseen nättinä pysy jos ei kesällä vaikka sada yhtään.

Jätehuollon toteutumisesta täytyy huolehtia itse. Lämmitys, vesi ja sähkö – kaikki sopimukset piti tehdä ihan itse ja mittarilukemiakin täytyy seurata. Ei meillä ennen ole ollut mitään käsitystä siitä, paljonko kulutamme esim. vettä kuukaudessa, kun ei ole ollut mittareita vaan kiinteä maksu per hlö/kk, joka menee suoraan. Täytyy myös pysyä kärryillä kodin eri toimintojen huolloista. Vesikiertoisen lattialämmityksen virtauksista, ilmanvaihtokanavista ja siitä, että sadevesiviemärit eivät tukkeudu (+ miljoonasta muusta asiasta). Onneksi saimme kaikkeen hyvät kirjalliset ohjeet edellisiltä asukkailta, joilla on jo vuosien kokemus juuri tästä talosta ja sen seuraamisesta ja ylläpidosta. Olemme niistä ikuisesti kiitollisia. 

Yksi iso yllätys mulle on ollut se, miten elementissään Otto on täällä. Hän muistaa kaikki ne asiat, mistä pitää itse huolehtia ja huolehtii niistä mielellään. Näiden kuukausien aikana on vaan vahvistunut se tunne, että oli todellakin oikea juttu muuttaa tänne keskustan sijaan, jota myöskin harkittiin vahvasti. Kun mä näen miten onnellinen hymy kasvoillaan Otto leikkaa pihalla nurmikkoa, kiusoittelee lapsia puutarhaletkusta syöksyvällä vedellä ja tsekkailee meidän istutuslaatikoiden tilannetta, mulla on niin hyvä fiilis.

Ainahan me oltiin puhuttu tästä ja Otto on meidän yhteisten vuosien aikana muistellut haikeana lapsuuttaan, puutarhanhoitoa äitinsä kanssa yhdessä ja kaikkia niitä pientaloasumisen hyviä puolia. Ennen tänne muuttoa en osannut samaistua niihin muistoihin, enkä ollut edes tajunnut miten suuri merkitys näillä asioilla oli Otolle. Tiedän, että se näkyy muillekin, sillä saan lähes päivittäin viestejä, joissa hihitellään sille, miten onnelliselta Otto näyttää pihalla heiluessaan. 

Koska itse en ole koskaan ennen asunut näin, en voinut tietää miten onnellinen fiilis tästä mulle tulisi. En tiennyt miltä se tuntuu, kun on oma piha. Olen aina luullut, että se mun rauhallinen ja hetkeen keskittyvä fiilis Oulussa johtuu pelkästään siitä, että saa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja paljon niillä ihmisillä onkin merkitystä. Mutta osa siitä hyvästä olosta on aina tullut siitä, kuinka paljon ollaan Oulussa kesäisin ulkona. Siitä vapauden tunteesta, kun on tilaa hengittää.

Hengataan kesäisin Oulussa pihalla aamusta iltaan, kun se on niin helppoa. Ja nyt sen fiiliksen voi kokea myös kotona. Tämä on ehkä kaikista lähimpänä mun saavuttamatonta unelmaa (sitä, että Oulu ja Helsinki olisivat kartalla vierekkäin). Täällä tuntuu niin paljon Oululta kun ilman ihmisiä on mahdollista. 

En oikeasti tiennyt, että nauttisin näin paljon tästä rauhallisuudesta. Luulin, että kaipaisin myös sitä keskustan vilinää, pieniä kahviloita, kivijalkaliikkeitä ja ihmispaljoutta, kuten kaipasin meidän vanhassa kodissa asuessa. Mutta täällä en kaipaa niitä ollenkaan mun jokapäiväiseen arkeen. Luulin, että mun sisällä tulisi aina olemaan se ristiriitainen fiilis, jossa toinen haluaa omaa taloa ja toinen haluaa asua Ullanlinnassa, mutta olin väärässä.

Toki välillä tulee se tunne, että haluaisin lähteä keskustaan kävelemään ja katselemaan (ja silloin on helppo sinne lähteä hetkeksi piipahtamaan). Mutta mulle itselleni tällä hetkellä paljon suuremmat onnentunteet tulee itse keitetystä kahvista omalla pihalla linnunlaulua kuunnellen, kuin lattesta take away -mukissa Korkeavuorenkadulla. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi yleisesti parempi vaihtoehto nauttia se kahvi omalla pihalla, olen ainoastaan yllättynyt omista tunteistani. Luulin, että kaipaisin jotain sellaista, mikä nyt harvemmin edes käy mielessä. Nyt tämä tuli mieleen, kun oikein aloin kaivelemaan näitä “huomioita” mieleni sopukoista.

On monta uutta asiaa, joista pitää itse huolehtia. Toisaalta on myös monta asiaa, joita ei tarvitse enää miettiä. Sekin on mahtavaa. Ja rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on tilan lisäksi oma rauha. Rivitaloasumisessa oli puolensa (kuten se, että lapsille oli koko ajan leikkikavereita), mutta mä rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on täysin meidän oma rauha. 

Näin parin kuukauden kokemuksella sanoisin, että pientaloasuminen sopii meille. Katsotaan toki sitten uudelleen kun ensimmäinen ongelma tulee joskus vastaan – jotain hajoaa, eikä voikaan vain soittaa huoltoyhtiöön, niinkuin aina ennen on voinut. Täytyy toivoa, että saadaan elää ilman sellaisia huolenaiheita mahdollisimman pitkään. Mutta on se silti sen arvoista. Tämä rauhallinen ja harmoninen fiilis on kultaakin kalliimpi. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tuleeko teille mieleen asioita, jotka ovat yllättäneet teidät, kun on muuttanut vuokralta omaan kotiin, tai kerrostalosta pari-/omakotitaloon?