Uudenvuoden aatto

02.01.2013

Hei kaikille ja ihanaa vuotta 2013! Täällä sitä nyt ollaan, Kideblogeissa kirjoittamassa! Mitä tykkäätte blogin uudesta ulkoasusta? Mun mielestä tää on selkeä ja paljon parempi alusta mun kuvan ja värintäyteisille postauksille kuin aiempi ulkoasu kuvallisine bannereineen. Ihanaa aloittaa uusi blogivuosi puhtaalta pöydältä ja uudella ulkoasulla. Tyyli ei kuitenkaan tule muuttumaan postauksissa vaikka osoite onkin muuttunut, joten nyt jatkuu tuttuun tapaan aivan mun normaaleilla höpinöillä!

Me aloitettiin uudenvuoden juhlinta kokkaamalla Oton kanssa samaa meksikolaistyylistä salaattia kuin viime vuonna ja sen kaveriksi tehtiin savuporopiirakkaa. Syötiin yhdessä koko perhe hyvä ateria ennen kuin sitten suunnattiin Oton kanssa uudenvuoden viettoon meidän ystävien Karon ja Jonsun luokse Espooseen. Tiara jäi kiltisti nukkumaan omaan sänkyynsä ja mun äiti tänne sen ja Mörkön kanssa. Oli mahtavaa nähdä kaikkia kavereita pitkästä aikaa ja meillä olikin tosi mukava ilta. Istuskeltiin ja kuunneltiin hyvää musiikkia, mä nauroin kun toiset pelasi juomapeliä ja ne mokaili kokoajan ja nautiskelin pipareita ja konvehteja. Kahdentoista aikaan suunnattiin jollekin kentälle ampumaan raketteja missä oli paljon muitakin ihmisiä ja paleltiin hyisevän vesisateisessa säässä.

Kahdeltatoista pussattiin Oton kanssa, kun tuli sekunnilleen tasan kaksi vuotta meidän ekasta pususta! Musta on ihanaa että ollaan tavattu ensimmäistä kertaa Oton kanssa juuri uudenvuoden aattona, se tuo aina oman romanttisen lisänsä jo muutenkin tavallisuudesta poikkeavaan ja kivaan päivään. Silti tuntuu hurjalta että samaan aikaan siitä on jo kaksi vuotta kun tavattiin mutta kuitenkin vain kaksi vuotta! Niin paljon on tapahtunut näiden kahden vuoden aikana ja silti aika on kulunut kuin siivillä ja tuntuu hurjalta ajatella että näin suuria juttuja on tapahtunut näinkin lyhyessä ajassa. Onnellisempi en voisi olla, ja toivon että meille tulee vielä ainakin 200 yhtä ihanaa yhteistä vuotta!

IMG_1227xIMG_1236x IMG_1239 IMG_1245 IMG_1249 IMG_1252 collagejeje collagejejjee IMG_1350 IMG_1351 IMG_1352 IMG_1354

Tervetuloa myös tänne Kideblogeihin lukemaan mun blogia! Mä kirjoittelen tämän viikon aikana mahdollisesti vielä jonkinmoista esittelytekstiä itsestäni, jos vaikka joku sattuisi uutena eksymään lukemaan meidän juttuja täältä. Nyt on kuitenkin riennettävä suihkuun, tänään olisi nimittäin meno ripsipidennysaikaa varaamaan ja hoitamaan muita juoksevia asioita. Ihanaa alkanutta vuotta kaikille vielä kerran!.


62 Responses to “Uudenvuoden aatto”

  1. Mintue sanoo:

    Hienoa Iina! Näyttää tosi hienolta ja ihan sun näköiseltä. Onnea uudelle vuodelle! 🙂

  2. Minävaan sanoo:

    Moikka! Tosi kivan selkeä tää uus ulko-asu, ainut että kommentointiboksi on hukassa,löytääkö tätä muuten kun valitsemalla yksittäisen postauksen? 🙂 Hyvää Uutta Vuotta teille!!

    • Iina sanoo:

      Heippa! Kiitoksia paljon :)! Kommenttiboksiin pääsee myös postauslistauksessa aina postauksen otsikon vieressä olevaa puhekuplaa painamalla, se on ehkä? vähän vaikea spotata siitä mutta siinä se on! 🙂 Hyvää uutta vuotta sinnekin<3

      • Minävaan sanoo:

        Haha löytyihän se :”D
        Sekin piti vielä sanoa että huippua kun kaikki voi kommentoida!
        Mulla olis monesti ollu asiaa ja kommentoitavaa mutta sitten huomasinkin että anot ei voi kommentoida 🙂

        • Iina sanoo:

          No hyvä että löytyi :D! Kiva juttu että tulit heti kommentoimaan kun se on mahdollista, toivottavasti saan lueskella sun piristäviä kommenttejasi myös jatkossa :)!

  3. Laura sanoo:

    Teijän uusvuos vaikutti tosi mukavalta :)! Tää on kyl tosi selkee tää blogi nykyään, mutta kysyisin että tuleeko tähän ulkoasuun enää mitään muutoksia:)?

    • Iina sanoo:

      Oli meillä ihan kivaa kyllä :)! Ja siis tää selkeys oli mulle nyt se pääasia mutta mikään ei oo kiveenhakattua eli ihan samalla tavalla saan muokkailla blogin ulkoasua kuin ennekin aina silloin kun siltä tuntuu :)!

  4. Kirsi sanoo:

    Huhheijaa, on teillä melkoinen tahti, jos ootte 2 vuotta sitten tavanneet ja nyt jo tulee toinen lapsi! Toivottavasti suhteenne kestää. Ootteko muuten kihloissa tai naimisissa? Tai oletko tehnyt aikaisemmin postausta suhteenne vaiheista? Hyvää uutta vuotta ja tsemppiä raskauteen!

    • Iina sanoo:

      Meillä on joo ihan hyvä tahti 🙂 Kihloissa ollaan oltu jo pitkästi yli vuosi ja häitä olisi tarkoitus näillä näkymin juhlia vuonna 2014! Olen tehnyt kyllä aiemminkin postauksia meidän suhteesta, ainakin kysymyspostausten vastauksissa on paljon aiheeseen liittyvää, sekä ”rakkaus”- ja ”parisuhde” -tagien alta löytyy myös tekstejä meidän suhteen vaiheista 🙂 Hyvää uutta vuotta sinnekin ja kiitos!

  5. Noora sanoo:

    Haa, en olekaan jotenkin aiemmin tajunnut että te olette alkaneet seurustella ihan samaan aikaan kuin me. 😀 Meille tosiaan tuli uudenvuodenyönä/1.1. täyteen kaksi vuotta yhdessäoloa ja vauvakin tulossa melkein samoilla viikoilla kuin teillä. 😀 Tosin te olette yhden Tiaran verran edellä, mutta ehkä me taas kompensoidaan sitä pussaamalla alttarilla ensi kesänä… 😀

    Huoh noi teidän ruuat näyttää hyviltä, ää! Kivalta näyttää myös tää uus blogi, selkeä ainakin. 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahah aijaa ollaanko! Aika hauska sattuma kyllä miten sama tilanne meillä on :D! Vaikka ollaankin yhden Tiaran verran edellä 😉 Ja voi mä oon kade teidän ensi kesän häistä, itse joudun odottelemaan vielä ainakin seuraavaan vuoteen ;D Mutta ehdinpähän karistella raskauskilot rauhassa! 😀 Kiitos paljon ja kiva että tykkäät uudesta blogista! 🙂 Hyviä vointeja!

  6. Jarno sanoo:

    Kivalta näyttää! 🙂
    Oii. Noi safkat. Mulle kiitos heti tänne D::D:D <3<3

  7. laura sanoo:

    Moi! :>

    Luen sun blogia bloggerin kautta ja kun meen sinne sivulle mistä näkee että uus postaus on tullut, niin nää kideblogin postaukset ei siellä näy :c osaatko neuvoo mitä mun pitäis tehä?

  8. RR sanoo:

    Hyvää Uutta Vuotta teille:) Hauska lukea tätä sun blogias, kun meillä on mennyt aika samalla tahdilla; mulla on Tiaraa vajaa kuukauden vanhempi poika(joka myös syntyi melkein kuukauden etuajassa), mekin ollaan miehen kanssa oltu yhessä noin 2vuotta ja meilläkin tulee toinen tuossa kesällä:)

    • Iina sanoo:

      Hahah aika hauska sattuma että noin samalla tavalla on asiat menneet meillä molemmilla 😀 Onnea toisesta pienokaisesta ja mukavaa odotusaikaa sinulle :)! Kiitos kommentistasi!

  9. Nimetön sanoo:

    Hei! Olen seurannut blogiasi nyt ehkä kuukauden tai pari. Itse odotan ensimmäistä lastani ja tänään näin toisessa ultrassani iloisesti pomppivan ja huitovan pikku ihmisen :} Sun blogias on kiva lukea ja nyt vielä kivempi, kun pääsen kommentoimaankin 🙂 Toivon sulle kaikkea hyvää vuodelle 2013 ja siitä eteenpäinkin.

    • Iina sanoo:

      Hei! Kiitos hurjan paljon ihanasta kommentistasi ja paljon paljon onnea odotukseen<3 IHana kuulla että ultrassa kaikki oli hyvin ja mukavaa että jaksoit tulla kommentoimaan! Kaikkea hyvää myös sinulle 🙂

  10. :( sanoo:

    Kodikkuus ja persoonallisuus katosi jonnekkin…en pidä yhtään tästä uudesta sivusta, mutta toivottavasti blogimerkinnät säilyvät yhtä ihanina 🙂 Kaikkea hyvää vuodelle 2013!

    • Iina sanoo:

      Harmi juttu että olet tuota mieltä, mutta toisaalta eihän kaikkia voi aina miellyttää! Itse halusin aloittaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä, uskon että myös blogin ulkoasu tulee saamaan lisää persoonallisuutta kunhan ensin itse juurrun tänne kunnolla ja opin kaikki parhaat muokkauskikat! Postausten sisältö ainakin säilyy samana, sen voin luvata! 🙂 Kaikkea hyvää myös sinulle :)!

  11. Minnis sanoo:

    Ihana uusi blogi ! Jokapäivä tuun ihan innoissani lukemaan sun blogia! Oon jo ihan sun blogihistorian alusta asti seurannut teidän matkaanne perheeksi ja semmoisen ootte ihanan jo saaneet <3 Onnea vielä uudesta tulokkaasta, tuskin maltan odottaa koska neiti syntyy ja saan lukea synnytyspostausta 😀 (jos semmoisen aiot tehdä :D) Ihanaa vuotta 2013 teille kaikille 🙂

    T. Minnis

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos! Aivan ihana kommentti, piristit kyllä todella mun päivää :)! Kyllä mä aion synnytyskertomuksen kirjoittaa sitten kun sen aika koittaa! Ihanaa vuotta ja kaikkea hyvää sinullekin<3 🙂

  12. mie vaan:) sanoo:

    Jätäthän vanhan blogisi näkyviin?:) Outoa kun ulkoasu on yksinkertainen mutta ihan sun näköinen ja eiköhän se silmä siihen totu;)

    • Iina sanoo:

      No täällä on kaikki samat postaukset luettavissa kuin vanhassakin blogissa joten ei se varmaan jää näkyviin ikiajoiksi, mutta toistaiseksi se on vielä näkyvillä 🙂 Kiitoksia, mustakin tää on mun näköinen ja saattaapi olla että ei se aivan näin yksinkertaiseksi jää, ei sitä tiedä mitä mä vielä keksinkään ;D

  13. M sanoo:

    Tää on muuten tosi kiva mut oon tottunu lukemaan blogeja silleen että viimeiseksi luettu postaus on mun kirjanmerkeissä ja meen siitä aina vaan uudempaan tekstiin ja laitan kirjanmerkkeihin uudestaan taas ja täällä se ei onnistukkaan, apua.. :–DD

  14. Miuku sanoo:

    Mikä neuvoksi kun bloggeri ei nyt enää näytä sun uusia postauksia? Tämänkin huomasin vasta facebookista….

    • Iina sanoo:

      Tällä hetkellä mulla ei vielä ole muuta neuvoa kuin että seuraile facebookissa, mä infoan heti kun postaukset päivittyvät taas normaalisti blogger-lukijoille :(! Sen piti toimia heti niin mutta valitettavasti niin ei käynytkään 🙁

  15. Heli sanoo:

    Moi Toveri! Onnea vuosipäivästä! Heitäppäs mulle (tai kaikille) toi savuporopiirakan ohje, näyttää tosi hyvältä! 🙂

    • Iina sanoo:

      Moikka! 😀 Kiitos, oli se kyllä ihan herkullista! Alkuperäinen ohje oli Valion sivuilta mutta muokkasin sitä suht rankalla kädellä, mä kirjoittelen sen oman versioni vaikka tänään itselleni ylös jotenkin fiksusti niin voin jakaa sen sitten vaikka täällä :)!

  16. :)) sanoo:

    Tiara on kyllä suloisin näkemäni pikkulapsi, mutta ei kai se ihmekään, kun sillä on noin kaunis äiti & komea isä! 🙂 Superhyvää uutta vuotta teille kaikille ja tulevalle vauvallekin toki myös!

  17. Nimetön sanoo:

    Sä olet niin suloinen ja hurjan pirteä ihminen! Miten sulla riittää aika ja energia kaikkeen, varsinkin nyt kun olet taas raskaana. Onko sulla ollut raskausajat vaikeita tai helppoja ja onko tullut jotain haasteita vastaan? (postausidea? 😀 olis kiva kuulla jotain haasteita, mitä esim. ensiodottajalle voi tulla vastaan ja miten niistä selviää yms.)

    • Iina sanoo:

      Kiitos, voi miten kauniisti sanottu :)! Mulla on nyt joku keskiraskauden ylienerginen vaihe meneillään, muutama viikko sitten olisin vielä halunnut vain nukkua, nukkua ja nukkua 😀 Kiitos postausideasta, voisinpa hyvinkin tuollaisen toteuttaa :)!! Kaikkea hyvää sinulle 🙂

  18. Niina sanoo:

    joitko yhtään mitään alkoholipitoista uv:na? 😉 edes huikkaa?

    • Iina sanoo:

      No enpä kyllä juonut, en edes sitä huikkaa. Itselleni ei ainakaan tulisi raskaanaollessa mieleenkään juoda edes pientä pisaraa alkoholia, surullista jos jollekin muulle tulee 🙁

  19. M sanoo:

    tärkeintähän on että ite tykkäät ulkoasusta, mun mielestä tämä on ihan persoonaton, tylsä ja niin harmaa :/ ei välity yhtään postausten ja sun persoonan iloisuus.

    blogger ei tosiaan anna mun ees seurata tätä blogia että ilmoittele kun asia korjaantuu:)

    kaikkea hyvää teille!

    • Iina sanoo:

      Niinhän se on 🙂 Ei mulla kyllä hirveästi tämän enempää ollut värejä vanhankaan blogin ulkoasussa :D! Mutta makuasioitahan nuo ovat, mulle se iloisuus tulee niistä postausten kuvista ja tekstin luomasta tunnelmasta, joille tällainen pelkistetty ulkoasu mun mielestä jättää enemmän tilaa :).

      Minäpä ilmoittelen! Kaikkea hyvää sinullekin 🙂

  20. peppi sanoo:

    Kiva tää uus ulkoasu!ü Tänne ei muuten ohjaudu automaattisesti sun vanhasta blogista, ainakaan mää en sitä kautta tänne pääse.:)

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon! Kyllä tänne ohjautuu, mutta siinä on muutaman sekunnin viive ennen kuin siirtyy tälle sivulle, kannattaa vaan odottaa rauhassa että selain päivittyy jos sitä kautta haluaa tulla tänne! 🙂

  21. Niun sanoo:

    Tykkään myös tästä ulkoasusta, ihanan selkeä! Nytkun kahtoo omaa blogia niin johan näyttää suttuselta, vaikka aika pelkistetty onkin enkä paljoa ole kirjotellut.. 😀

    Onnea muuten teille 2sta vuodesta 🙂

    -http://niunnn.blogspot.fi/

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia, kiva että tykkäät :)!! Munkin mielestä tää on mukavan selkeä nyt ja vaikka edellinenkin oli suht pelkistetty niin se tuntuu suttuiselta tähän verrattuna vaikkei sitä ollutkaan 😀 En usko että sunkaan blogi on yhtään suttunen! 🙂 Kiitos hurjan paljon<3

  22. Jenni sanoo:

    Heippa!

    Oon yleensä aina puhelimella netissä ja nyt tän muutoksen myötä blogin lukeminen ei oo niin ”mukavaa”. En tiiä oonko ainut jolla on tää ongelma, mutta kun avaan sun blogin teksti ja kuvat pienenee vasempaan reunaan ja ja sitten niitä pitää koko ajan zoomailla ja liikutella edestakaisin 🙁 Blogspotin kanssa tätä ongelmaa ei ollut 🙁

    Mutta hyvää uutta vuotta teidän koko perheelle! Ja onnea vielä raskaudestasi! 🙂

    • Iina sanoo:

      Moi!

      Tuo ongelma on valitettavan yleinen kaikissa wordpress-pohjaisissa blogeissa, joihin Kideblogitkin kuuluu. Pitää vaan koittaa olla lämimättä sitä näyttöä sitten kun sen kerran on saanut sopivan kokoiseksi, niin mä ainakin oon aina tehnyt jos oon lukenut jonkin toisen portaalin blogeja esim 😀 Mutta se on aivan totta että ei se niin mukavaa ole! 🙁

      Kiitos paljon ja hyvää uutta vuotta sinullekin :)!

  23. jonski sanoo:

    Moikka! Rupesin ihmettelemään kun ei sulta oo näkyny ollenkaan postausta ja sit vasta muistin selvittää tieni tänne 🙂 bloglovinin kautta siis seurailen ja nyt on toosi kiva ku pystyn kommentoimaan :)!

    Toi salaatti näyttää tosi herkulta, voisiks laittaa senkin ohjeen jakoon?

  24. laurajulia sanoo:

    olevinaan kirjoitin tänne kommentin jo pari päivää sitten mutta ei se näköjään koskaan putkahtanut ilmoille! tää uusi ulkoasu toimii tosi hyvin 🙂 itsekkin tulin hiljattain siihen tulokseen että yksinkertainen ja rauhallisen sävyinen ulkoasu toimii niin postaukset ei näytä liian räikeiltä.

    tosi hassua että te ootte nyt seurustellut tavallaan ”vasta” kaksi vuotta ja teillä on jo vaikka mitä!! oman siipan kanssa lähennellään jo 2,5 vuotta ja tässä vasta varovasti puhutaan yhteenmuuttamisesta… 😀 mutta on ihanaa seurata teidän arkea ja onnea joka varmasti toimii! 🙂

    • Iina sanoo:

      Aijaa no voi harmi ettei kommentti tullut perille! Kiva että jaksoit kuitenkin kokeilla uudemman kerran :)! Kiitoksia paljon ihanasta kommentista ja mukavaa että tykkäät uudesta ulkoasustakin! 🙂 Ja hei, kaikki parit on erilaisia! Meillä tää salamarakkaus on vaan jotenkin toiminut mut teillä on edennyt kaikki vähän hitaammassa (siinä normaalissa) tahdissa ja siinä ei todellakaan ole mitään väärää ;D Kaikkea hyvää teille<3

  25. anneli sanoo:

    Heippa! Siis mää niin kuolaan tuota piirakkaa…. oisko mahollista jotain reseptin tynkää saaha? :p

  26. Katri sanoo:

    Oih, onnea 2 vuodesta!! Meilläkin vuosipäivä 1.1., juuri juhlittiin sitä viidettä kertaa <3 Tyhmä kysymys, mutta onko sulla tässä blogissa jossain sivupalkki missä on esim. just linkkejä blogloviniin tai kuvia tai mitään kun mulla näkyy vaan postaukset ja sitten yläbanneri? 🙁

    • Katri sanoo:

      Hups, heti kun kysyin niin se lataskin 😀 Mut tuntuu hyppivän niin, että välillä ei näy ja välillä näkyy 🙁

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos, onnea viidestä vuodesta! 🙂 Ja aijaa ompas outo ongelma, mulla on ainakin toiminut ihan hyvin tuo sivupalkki niin puhelimella kuin Oton koneella ja omallakin koneella :O! Toivottavasti ei pomppisi tuolla tavoin jatkossa sulla! 🙂

  27. Maiju sanoo:

    Moi! Oon jo pitemmän aikaa lueskellu sun blogia, alunperin kiinnostuin ku huomasin että ollaan oltu samalla yläasteella!(tunnistin ulkonäöstä) Aina innolla ootan uutta postausta ja seuraan Tiaran kehitystä, itelläni on 1,5v poika 🙂 Mukavaa jatkoa ja varmaan rupeaa multaki kommentteja satelee 😀

    • Iina sanoo:

      Moikka! Haha aijaa, aika hauska että ollaan oltu samassa koulussa! 🙂 Kiva että meillä on noin samanikäiset muksut, kommentoi ihmeessä niin usein kuin asiaa tulee mieleen, olisi mukava vaihtaa kuulumisia Tirriäisen ikätoverin äidin kanssa! 🙂 Mukavaa uutta vuotta teille!

  28. jonna sanoo:

    Kamalan kolkko tää ulkoasu, muutenkin ”hankala” tää uus blogi. Ja tänne ei jostain syystä ainakaan yks päivä pystynyt ollenkaan kommentoimaan, jostain syystä koko ajan tuli joku error… 😮

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.