Vuosikooste 2021

31.12.2021

Tänään on vuoden viimeinen päivä. Uskomatonta, mutta sinne se vuosi taas meni humps vaan. Silmänräpäys sitten me oltiin täällä olkkarissa, naurettiin ja halattiin kun raskaustestissä näkyi kaksi vielä vahvempaa viivaa kuin pari päivää aiemmin ja uskallettiin iloita raskaudesta. Ihan hetki sitten me otettiin vastaan vuosi 2021 kantaen ihanaa salaisuutta ja juhlittiin meidän kymmenettä tapaamisen vuosipäivää. Mutta nyt se vuosi meni – ja huomenna alkaa 2022. KREISIÄ! On aika perinteisen vuosikatsauksen. Mitä meille tapahtui tänä vuonna? Aloitetaan tammikuusta.

Tammikuu

Pari päivää uuden vuoden jälkeen se alkoi: älytön raskauspahoinvointi ja väsymys, sekä migreenit. Tammikuun alku meni unettomuuden kourissa myös – olin aivan järkyttävän väsynyt, mutta sitten kuitenkin heräsin aina aamulla neljän-viiden maissa katsomaan The Crownia sohvalle, kun uni ei vaan enää tullut Koko ajan oli todella kuvottava ja hirveä olo, johon vain ruoka auttoi, mutta silti mikään ei meinannut maistua ja se ruokakin auttoi vain hetken. Jostain sieltä pahoinvoinnin keskeltä löysin kuitenkin voimaa kirjoittaa siitä, kuinka tänä vuonna aioin ELÄÄ.

Tammikuussa päästiin kurkkaamaan meidän vauvaa varhaisultraan ja kaikki alkoi tuntua todellisemmalta. Uskallettiin kertoa koululaisille, että he saavat pikkusisaruksen ja ehdittiin iloita muutama päivä ennen kuin alkuraskauden verenvuoto alkoi työmatkalla, enkä päässyt lääkäriin ultraan kuin vasta muutaman päivän kuluttua, koska aikoja ei ollut tarjolla matkakohteessa, eikä mua otettu päivystykseen varhaisten viikkojen vuoksi.  Ne päivät ja ylipäätään tammikuun loppu oli ihan hirveän raskasta ja pelottavaa aikaa, mikä paistoi läpi tästäkin. Mutta täysin sen arvoista, kun saatiin sitten ultrassa kuulla, että vauvan sydän lyö vahvana ja vuodon syynä on hematooma. Hematooman vuoksi mulle määrättiin pelkkää lepoa, jotta vuoto ei pahene ja johda keskenmenoon. Suurin osa tammikuusta kului siis sohvan nurkassa lepäillen, pahoinvoinnin, migreenien ja hematooman vuoksi. Kärsisin kyllä koska tahansa uudelleen sen epätietoisuuden kun palkaksi sai näin ihanan tyypin. Mutta oli se ihan hirveää silti.

Helmikuu

Juhlittiin alkukuusta meidän silloisen kuopuksen 4-vuotissynttäreitä hyvin pienesti korona-ajan tyyliin ja paljastettiin samalla vauvauutiset läheisille. Se oli ihana hetki. Se oli myös viimeinen päivä kun mulla oli veristä vuotoa hematooman vuoksi, sitten se loppui. Vietettiin hääpäivää 8.2. ja 10-vuotis -vuosipäivää 9.2. Samaaan aikaan aloin tuntea ensimmäiset hennot ”kalan pyrstön hipaisut” vatsassa ja uskalsin hengittää ensimmäistä kertaa sitten tammikuun puolivälin. Siitä ei mennytkään enää kuin pari viikkoa, niin meillä oli vihdoinkin np-ultra ja saatiin kuulla, että vauvalla kaikki edelleen hyvin. Sitten uskallettiin paljastaa jo julkisesti meidän uutiset. Helmikuu tuntui niin ihanalta ja toiveikkaalta synkän tammikuun jälkeen. Helmikuussa vietettiin myös lasten hiihtolomaa rennosti ja nautittiin siitä, että mulla ei enää ollut niin paha olo ja pystyin taas liikkumaan.

Maaliskuu

Aloin pitää päiväkirjaa blogiin mun raskausviikoista, kuten olin tehnyt aiemmissakin raskauksissa. Myös Otto kertoi omia fiiliksiään. Mietittiin jo kovasti nimeä tulevalle pikkusisarukselle ja kirjoitin myös tiukkaa tekstiä sukupuolen selvittämisestä. Lopulta mekin paljastimme vauvan oletetun sukupuolen gender reveal -videolla, vaikka se oletettu sukupuoli ei juuri muuta merkitsekään kuin sitä, että saatiin antaa vauvalle juuri se nimi, joka meillä oli mielessä. Maaliskuussa me ostettiin myös pihalle Lay Z Spa poreallas, joka oli ihan paras ostos ikinä! Siellä me ollaan kylvetty kyllä ihan lukemattoman monta kertaa lasten kanssa ja se teki kesästä niin ihanan, kun sai helleiltoina lillua siellä!

Huhtikuu

Meillä tuli vuosi täyteen tässä kodissa viime huhtikuussa ja silloinkin taidettiin vaan päivitellä sitä, miten hiton nopeasti aika kuluu. Saavutin raskauden puolivälin ja vietettiin myös meidän nuoremman koululaisen 8-vuotissynttäreitä, jälleen vain oman perheen kesken, koska hitsin korona. Mulla oli meneillään energinen keskiraskaus ja vointi oli super hyvä. Tein innolla töitä ja olin ihan fiiliksissä siitä, että mulla oli niin hyvä olo eikä supistellut, vaikka raskaus oli jo ”niin pitkällä”.

Toukokuu

Vietettiin vappua ja alettiin pikkuhiljaa tekemään ensimmäisiä hankintoja vauvalle. Alkoi tuntua siltä, että vihdoinkin kesä on pian täällä. Mulla oli edelleen tosi hyvä olo raskauden suhteen, eikä mitään sen suurempia vaivoja. Mietittiin Oton kanssa sitä, miten järjestetään vanhempainvapaat ja tultiin siihen tulokseen, että heti kun mahdollista, Otto jää kotiin. Käytiin 3D/4D-ultrassa ja se oli ihan taianomaista. Miten selkeästi saatiin nähdä meidän vauvan kasvot ja miten rauhassa saatiin tuijotella hänen ihanaa puuhasteluaan mahassa. Siitä sai niin realistisen käsityksen siitä, millainen meininki hänellä on. Se oli todella hieno kokemus, jota muistelen edelleen.

Kesäkuu

Lapset jäivät kesälomalle koulusta ja oli tosi hyvät ilmat! Nautittiin kesästä ja Otto piti kesälomaa. Päätettiin vauvan lopullinen nimi. Käytiin työreissulla pohjoisessa ja oltiin muutama yö myös Oulussa sukuloimassa. Oli ihanaa nähdä vihdoinkin kaikkia rakkaita ihmisiä, kun koronatilanne oli hieman parempi ja moni jo rokotettu. Juhlittiin juhannusta rakkaiden ystävien kanssa meillä ja saatiin tavata ensimmäistä kertaa meidän rakas kummipoika. Meidän koululaiset kävivät kesäleirillä ja vietettiin aikaa Oton ja meidän 4-vuotiaan kanssa muutama päivä. Käytiin Lintsillä ja toteutettiin hänen toiveita niiden päivien ajan. Oli hassua larpata yksilapsisen kolmekymppisen pariskunnan elämää, mutta johan siinä tuli ikävä meidän tavallista menoa ja meininkiä ja koululaisten juttuja. Raskaudessa alkoi viimeinen kolmannes.

Heinäkuu

Vaihdettiin olohuoneessa järjestystä, ja olkkarista tuli paljon tilavampi. Mulle järjestettiin ihanat yllätysbabyshowerit, joita en osannut yhtään odottaa. Olin niistä aivan pöllämystynyt! Otto oli kesälomalla kuun ensimmäiset pari viikkoa vielä ja se oli ihanaa aikaa. Mulla oli edelleen todella hyvä olo. Käytiin Oton kanssa treffeillä ja veneilemässä koko perhe ja uitiin iltaisin Hietsussa tai omassa porealtaassa. Pidettiin Oton kanssa raskauskuvaukset auringonlaskussa kahdestaan ja se oli ihanaa. Vietettiin myös lasten kanssa kahdenkeskistä aikaa vielä ennen syntymää. Kävin jokaisen lapsen kanssa erikseen viettämässä heidän toivepäivää kahden kesken. Käytiin mm. leffassa, ravintolassa syömässä ja ostoksilla ja jätskillä. Katse alkoi kääntyä pikkuhiljaa kohti elokuuta ja paljon oli vielä puuhaa ennen synnytystä. Jännitettiin, että ehtivätkö lapset palata takaisin kouluun kuun puolivälissä ennen kuin pikkusisarus lähtee syntymään, sillä laskettu aika oli 1.9.2021. Kirjoitin synnytyssuunnitelman aivan heinäkuun lopussa.

Elokuu

Mulla oli tosi hyvä olo. Alettiin pikkuhiljaa kuitenkin laittamaan vauvalle kamppeita valmiiksi. Turvakaukalo asennettiin autoon ja pestiin pikkupyykkiä. Sairaalakassikin tuli vihdoin pakattua. Yhtäkkiä 3.8. mun synnytys käynnistyi ilman mitään ennakkovaroituksia aamupäivällä supistuksilla ja illalla saimmekin tavata meidän tuoreimman perheenjäsenen. Se oli aivan maagista. Hän syntyi kuukauden etuajassa, aivan kuten vanhin isosiskonsa kymmenen vuotta aiemmin. Ennenaikaisuuden vuoksi meitä tarkkailtiin sairaalassa ja koronarajoitusten vuoksi Otto sai vauvan ensimmäisinä päivinä tavata meitä vain tunnin päivässä. Se oli ihan hirveää. Lisämaidon tuputus nosti vanhoja haavoja pintaan. Onneksi imetys lähti sujumaan hyvin, vauva ei kellastunut liikaa ja pääsimme ennätysnopeasti kotiin jo perjantaina aamulla. Pidin äitiyslomaa ja tutustuimme vauvaan kaikessa rauhassa koko perhe, kun lapsetkin ehtivät vielä kesälomailemaan ennen koulun alkua. Loppukuusta koulu alkoi ja meidän 4v palasi dagikseen ja yhtäkkiä olimme päivät täällä kolmestaan, minä, Otto ja vauva.

Syyskuu

Vauva täytti jo kuukauden silloin kun hänen olisi pitänyt vasta syntyä. Alkukuusta vietimme vauvan kastejuhlaa kummien ja isovanhempien kanssa ja se oli aivan ihanaa. Juhlat olivat täynnä rakkautta ja meidän esikoinen esitti isoisänsä kanssa siellä upean lauluesityksen. Seuraavana viikonloppuna juhlittiin mun 30-vuotissynttäreitä yhdessä Oton perheen kanssa. Mulla oli ihanat juhlat, vaikka kovin kovasti ei juhlittukaan kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Esikoinen täytti kymmenen vuotta ja se oli kyllä ihan käsittämätöntä! Miten meillä on jo niin iso esikoinen! Syyskuu meni todella nopeasti, vauva kasvoi kovaa vauhtia ja Otto oli palannut töihin isyysvapaan jälkeen.

Lokakuu

Lokakuussa vauva täytti jo kaksi kuukautta ja muutenkin alettiin pikkuhiljaa päästä kiinni siihen vauva-arkeen sen vastasyntyneen vaiheen jälkeen. Imetyskin sujui hyvin. Vauva alkoi olla enemmän hereillä päivisin ja seurustella ja höpötellä. Se oli ihanaa! Synnytyksestä palautuminen sujui tällä kertaa melko kivuttomasti ja olin siitä tosi iloinen. Tein paljon töitä vauvan päiväuniaikoina ja Otto teki vielä omia töitään. Lokakuu oli melko rankka ja väsyttävä, mutta onneksi Otto piti myös hieman syyslomaa loppukuusta ja se auttoi jaksamaan. Vietettiin myös halloweenia ja pukeuduttiin Cruella-elokuvan teemaan. Täytyy sanoa, että lokakuu on varmaan sumuisin kuukausi kaikista tämän vuoden kuukausista – silloin oli jotenkin kauheasti kaikkea puuhaa ja en oikein muista hirveästi mitään yksittäisiä hetkiä. Mutta kiva kuukausi sekin oli!

Marraskuu

Pyhäinpäivän viikonloppuna juhlittiin meidän koululaisten yhteisiä halloweensynttäreitä ja sitten olikin aika kääntää katse kohti joulun odotusta. Vauva täytti jo kolme kuukautta, ja sai ensimmäiset rokotukset. Oton vanhempainvapaan alku alkoi olla jo niin lähellä, että sen saattoi melkein maistaa. Koristeltiin joulukuusi ja muutenkin laitettiin joulua kotiin. Pysähdyin miettimään sitä, miten valtava muutos tämän ja edellisen marraskuun välillä oli tapahtunut, sillä viime vuoden marraskuu oli todella rankka ja haastava. Tämä marraskuu taas oli täynnä toivoa, odotusta ja iloa.

Joulukuu

Otto jäi vanhempainvapaalle marraskuun lopussa ja se tulikin kreivin aikaan, sillä joulukuun ensimmäiset kolme viikkoa olivat vuoden kiireisintä työaikaa. Vauva täytti jo neljä kuukautta. Tein blogijoulukalenteria ja kotona meillä oli perhejoulukalenteri ja paljon kivaa jouluisaa tekemistä, joka päivälle jotain. Valmistauduttiin yhdessä jouluun ja jännitettiin, että pysytäänkö kaikki terveenä tässä karmeassa pöpötilanteessa. Onneksi pysyttiin ja saatiin viettää joulua yhdessä läheisten kanssa. Joululoma on tähän asti ollut aivan ihana ja tehnyt niin hyvää. Olla vaan kiireettömästi, nauttia päivistä, pelata lautapelejä, käyttää samoja collegehousuja monta päivää ja tehdä lumiukkoja ulkona. Meillä on ollut niin ihanaa. Joulukuussa olen ottanut niin rennosti, että olen unohtanut jopa kirjoittaa ylös vauvan neljän kuukauden kuulumiset. Mutta ensi viikolla ikää on viisi kuukautta, niin jospa rustaan sitten kahden kuukauden kuulumiset kerralla pakettiin, sovitaan niin!

Tämä vuosi on ollut kokonaisuutena aivan käsittämättömän ihana. Vaikka vuoden alku oli ihan älyttömän rankka ja pelottava, vuoden loppu oli taianomaisen ihana. Olen niin kiitollinen kaikesta, mitä ollaan tänä vuonna saatu kokea ja ennenkaikkea siitä, että nyt meidän perheessä on kuusi jäsentä. Vuosi sitten tähän aikaan uskalsin vasta toivoa, että ehkä meillä vuoden kuluttua on oma pieni vauva täällä. Ja nyt hän on tässä. Täynnä iloa ja ääntä ja touhua, täynnä rakkautta ja naurua. Kiitos rakkaat ihanat tyypit siellä tästä vuodesta. Korvaamattoman arvokkaasta vertaistuesta ja ihanista sanoista, tsempeistä ja myötäelämisestä <3

Upotan tähän loppuun vielä lyhyen videon tämän vuoden kohokohdista, jonka julkaisin Instagramissa tällä viikolla<3 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön 🌼 Iina Hyttinen 🌼 (@iinalaura) jakama julkaisu

Olkoon ensi vuosi mahtava ja yhtä täynnä rakkautta kuin tämä! Onnellista uutta vuotta <3 


Tavoitteet vuodelle 2020

09.01.2020

Mun tärkeimpänä tavoitteena viime vuodelle oli olla armollisempi itselleni. Koen onnistuneeni siinä osittain: olin joissain asioissa itselleni armollisempi kuin ennen. Joinakin iltoina annoin vaan olla jos en jaksanutkaan tehdä enää töitä lasten mentyä nukkumaan, ellei ollut pakollisia deadlineja ja uskalsin pitää hieman enemmän lomaa, kuin aiempina yrittäjävuosina. Olin myös itselleni armollisempi äitinä ja ehkä myös puolisona.

Joka kerta kun hölläsin, huomasin miten paljon siitä oli hyötyä. Ja joka kerta kun vaadin itseltäni liikaa, asetin itselleni kohtuuttomia tavoitteita tai vertasin itseäni toisiin, huomasin miten siitä ei ollut mitään hyötyä. Silti en osannut täysin välttää asettamasta itselleni paineita tai vaatimuksia (tai vertaamasta). Mutta armollisuutta kun kerran harjoittelen, niin on sanottava, että onnistuin armollisuudessa silti viime vuonna paljon paremmin kuin sitä edellisenä vuonna. Oikeasti paljon paremmin. Tärkeintä oli oivaltaa se, että siitä seuraa enemmän hyvää, että en tee jotain (enkä koe siitä huonoa omaatuntoa) kuin siitä, että vaadin itseäni tekemään tai olemaan jotain väkisin, vaikka en jaksaisi tai haluaisi. Se oivallus ei tullut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Se oli tärkeä oivallus. Uskon, että se määrittelee tämän ja kaikkien tulevienkin vuosien kulkua hyvin vahvasti.

Tänä vuonna aion asettaa itselleni lisää samansuuntaisia tavoitteita. Olkoon tämän vuoden teemoja armon ja rakkauden lisäksi lempeys ja mukavuus. Lempeys ja mukavuus niin itselleni kuin toisillekin, sanojen kaikissa merkityksissä. Mun mielestä lempeä on aivan ihana sana, se on niin suomalainen ja pehmeä. Toinen suomalainen sana jota rakastan, on lämpimämpi. Lempeämpi, lämpimämpi. Ai että, heti tulee sellainen olo, että haluan halata jotain!

Tein instassa viime viikolla jonkun kirjahaasteen, jossa piti avata lähin kirja sivulta 20 ja lukea siitä kolme ensimmäistä adjektiivia. Ne adjektiivit kuvaisivat mun vuotta 2020. Mun lähin kirja sijaitsi keittiössä mun vasemmalla puolella ja sieltä löytyivät sanat konkreettinen, rennompi, mukavampi. Sopivat aika hyvin teemaan, eikö?

Mä olen just se ihminen joka vähän uskoo näihin hömppäjuttuihin ja voihan se kuulkaa olla, että ihan vaan koska nyt luin ne sanat, niin mun vuosi todella tulee olemaan konkreettinen, rennompi ja mukavampi. Siksi, että ne sanat pyörii mun takaraivossa heti vuoden alusta asti. Ehkä ne jollain tasolla myös määrittävät sitä, miten toimin ja teen, vaikka en aina sitä tiedostaisikaan.  Tai sitten eivät. Nuo sanat ovat kuitenkin niin ihanat, että ihan mielellään annan niiden ohjailla mua, jos ovat ohjaillakseen. Toki jos olisin lukenut kolme ihan hirveän ikävää sanaa, olisin lempeästi ja armollisesti voinut myös kuitata, että tämähän oli ihan hömppää, eikä siihen kannata uskoa.

Näiden ajatusten pohjalta kirjaan itselleni muutaman tavoitteen:

1. Konkreettisuus – enemmän tekoja, vähemmän pohdiskelua. En halua uhrata aikaa ”pitäisikö vai eikö” -ajatuksille tänä vuonna, kun senkin ajan voisi käyttää siihen, että tekee jotain siistiä. Olen jo sen verran ”iso”, että ne mun ”pitäisikö vai eikö” -ideat harvoin on niin hulluja, että oikeasti kannattaisi jättää tekemättä tai pitäisi miettiä kahteen kertaan. Yleensä kyse on vain siitä, että jännittää tai on epävarma itsestä tai siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka idea on hyvä. Eli jahkailun sijaan vaan tuumasta toimeen!

2. Hiljennä huono omatunto! Mulla on taipumus tuntea huonoa omatuntoa tosi helposti, silloinkin kun yritän olla itselleni armollinen tai silloinkin, kun jonkun muun mielestä olen tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto on juuri sellainen asia, joka ei vie mua yhtään mihinkään, eikä anna mulle tai kenellekään toiselle yhtään mitään. Siksi mun on turhaa tuntea sitä.

Silloin kun tarvitsen lepoa (vaikka aina olisi hommia tehtäväksi) tai haluan pitää vapaapäivän, sen pitäminen on sijoitus mun omaan tai mun perheen hyvinvointiin. Ihan viimeinen asia, mistä tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa. Ja jos teen jotain siistiä työjuttua, minkä vuoksi olen hetken pois lasten tai Oton luota, se mahdollisesti vie mua eteenpäin uralla, tai saan luotua tärkeitä kontakteja. Ei siitäkään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tai jos vietän kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja lapset ovat mummun tai isoisän kanssa, se tekee hyvää parisuhteelle, mikä taas on hyväksi koko perheelle. Miksi siitäkään pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? On tärkeää tiedostaa jos oikeasti toimii jossain asiassa väärin ja pitää esimerkiksi pyytää anteeksi tai muuttaa toimintatapoja, mutta sellaiset asiat kuin lepääminen, uran edistäminen tai parisuhdeaika eivät ole niitä. Ne ovat normaalia arkea ja elämää, mistä on turha potea huonoa omaatuntoa.

3. Rento yhdessäolo – niin ystävien kun sukulaisten ja perheenkin kanssa. Enemmän porukalla rauhassa kokkailua, spontaaneja treffejä ja ”hei mitä kuuluu” -puheluita. Vaikka usein kalentereiden yhteensovittaminen on hankalaa ja treffejä joutuu sopimaan välillä pitkän ajan päähän, ei siinä menetä mitään jos kysyy vaikka spontaania lounas- tai leikkitreffiseuraa. Ja joskus saattaa yllättyä, kun sopiva hetki löytyikin heti.

4. Ainakin kolme viikkoa lomaa vuoden aikana. Oikeaa lomaa. Viime vuonna pidin yhden viikon  putkeen Mallorcalla ja toisen viikon parin päivän pätkissä vuoden aikana. Tänä vuonna otan tavoitteeksi yhteensä kolme viikkoa lomaa.

Siinäpä ne pähkinänkuoressa, mitä tältä vuodelta toivon. Jännittävää nähdä mihin tämä vuosi vie meidät, koska tällä vuodella on mahdollisuus olla yksi käänteentekevimmistä meidän elämässä: asuntohaaveen mahdollinen toteutuminen vihdoinkin, Oton valmistuminen, keskimmäisen koulutaipaleen aloitus vain muutamia isoja juttuja mainitakseni. Mitä ikinä vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti saadaan viettää tämäkin vuosi yhdessä ja terveenä, ne ovat mun suurimmat ja tärkeimmät toiveet aina ja ikuisesti.

Mitä te toivotte tai tavoittelette vuonna 2020?