Tänään on vuoden viimeinen päivä. Uskomatonta, mutta sinne se vuosi taas meni humps vaan. Silmänräpäys sitten me oltiin täällä olkkarissa, naurettiin ja halattiin kun raskaustestissä näkyi kaksi vielä vahvempaa viivaa kuin pari päivää aiemmin ja uskallettiin iloita raskaudesta. Ihan hetki sitten me otettiin vastaan vuosi 2021 kantaen ihanaa salaisuutta ja juhlittiin meidän kymmenettä tapaamisen vuosipäivää. Mutta nyt se vuosi meni – ja huomenna alkaa 2022. KREISIÄ! On aika perinteisen vuosikatsauksen. Mitä meille tapahtui tänä vuonna? Aloitetaan tammikuusta.

Tammikuu

Pari päivää uuden vuoden jälkeen se alkoi: älytön raskauspahoinvointi ja väsymys, sekä migreenit. Tammikuun alku meni unettomuuden kourissa myös – olin aivan järkyttävän väsynyt, mutta sitten kuitenkin heräsin aina aamulla neljän-viiden maissa katsomaan The Crownia sohvalle, kun uni ei vaan enää tullut Koko ajan oli todella kuvottava ja hirveä olo, johon vain ruoka auttoi, mutta silti mikään ei meinannut maistua ja se ruokakin auttoi vain hetken. Jostain sieltä pahoinvoinnin keskeltä löysin kuitenkin voimaa kirjoittaa siitä, kuinka tänä vuonna aioin ELÄÄ.

Tammikuussa päästiin kurkkaamaan meidän vauvaa varhaisultraan ja kaikki alkoi tuntua todellisemmalta. Uskallettiin kertoa koululaisille, että he saavat pikkusisaruksen ja ehdittiin iloita muutama päivä ennen kuin alkuraskauden verenvuoto alkoi työmatkalla, enkä päässyt lääkäriin ultraan kuin vasta muutaman päivän kuluttua, koska aikoja ei ollut tarjolla matkakohteessa, eikä mua otettu päivystykseen varhaisten viikkojen vuoksi.  Ne päivät ja ylipäätään tammikuun loppu oli ihan hirveän raskasta ja pelottavaa aikaa, mikä paistoi läpi tästäkin. Mutta täysin sen arvoista, kun saatiin sitten ultrassa kuulla, että vauvan sydän lyö vahvana ja vuodon syynä on hematooma. Hematooman vuoksi mulle määrättiin pelkkää lepoa, jotta vuoto ei pahene ja johda keskenmenoon. Suurin osa tammikuusta kului siis sohvan nurkassa lepäillen, pahoinvoinnin, migreenien ja hematooman vuoksi. Kärsisin kyllä koska tahansa uudelleen sen epätietoisuuden kun palkaksi sai näin ihanan tyypin. Mutta oli se ihan hirveää silti.

Helmikuu

Juhlittiin alkukuusta meidän silloisen kuopuksen 4-vuotissynttäreitä hyvin pienesti korona-ajan tyyliin ja paljastettiin samalla vauvauutiset läheisille. Se oli ihana hetki. Se oli myös viimeinen päivä kun mulla oli veristä vuotoa hematooman vuoksi, sitten se loppui. Vietettiin hääpäivää 8.2. ja 10-vuotis -vuosipäivää 9.2. Samaaan aikaan aloin tuntea ensimmäiset hennot ”kalan pyrstön hipaisut” vatsassa ja uskalsin hengittää ensimmäistä kertaa sitten tammikuun puolivälin. Siitä ei mennytkään enää kuin pari viikkoa, niin meillä oli vihdoinkin np-ultra ja saatiin kuulla, että vauvalla kaikki edelleen hyvin. Sitten uskallettiin paljastaa jo julkisesti meidän uutiset. Helmikuu tuntui niin ihanalta ja toiveikkaalta synkän tammikuun jälkeen. Helmikuussa vietettiin myös lasten hiihtolomaa rennosti ja nautittiin siitä, että mulla ei enää ollut niin paha olo ja pystyin taas liikkumaan.

Maaliskuu

Aloin pitää päiväkirjaa blogiin mun raskausviikoista, kuten olin tehnyt aiemmissakin raskauksissa. Myös Otto kertoi omia fiiliksiään. Mietittiin jo kovasti nimeä tulevalle pikkusisarukselle ja kirjoitin myös tiukkaa tekstiä sukupuolen selvittämisestä. Lopulta mekin paljastimme vauvan oletetun sukupuolen gender reveal -videolla, vaikka se oletettu sukupuoli ei juuri muuta merkitsekään kuin sitä, että saatiin antaa vauvalle juuri se nimi, joka meillä oli mielessä. Maaliskuussa me ostettiin myös pihalle Lay Z Spa poreallas, joka oli ihan paras ostos ikinä! Siellä me ollaan kylvetty kyllä ihan lukemattoman monta kertaa lasten kanssa ja se teki kesästä niin ihanan, kun sai helleiltoina lillua siellä!

Huhtikuu

Meillä tuli vuosi täyteen tässä kodissa viime huhtikuussa ja silloinkin taidettiin vaan päivitellä sitä, miten hiton nopeasti aika kuluu. Saavutin raskauden puolivälin ja vietettiin myös meidän nuoremman koululaisen 8-vuotissynttäreitä, jälleen vain oman perheen kesken, koska hitsin korona. Mulla oli meneillään energinen keskiraskaus ja vointi oli super hyvä. Tein innolla töitä ja olin ihan fiiliksissä siitä, että mulla oli niin hyvä olo eikä supistellut, vaikka raskaus oli jo ”niin pitkällä”.

Toukokuu

Vietettiin vappua ja alettiin pikkuhiljaa tekemään ensimmäisiä hankintoja vauvalle. Alkoi tuntua siltä, että vihdoinkin kesä on pian täällä. Mulla oli edelleen tosi hyvä olo raskauden suhteen, eikä mitään sen suurempia vaivoja. Mietittiin Oton kanssa sitä, miten järjestetään vanhempainvapaat ja tultiin siihen tulokseen, että heti kun mahdollista, Otto jää kotiin. Käytiin 3D/4D-ultrassa ja se oli ihan taianomaista. Miten selkeästi saatiin nähdä meidän vauvan kasvot ja miten rauhassa saatiin tuijotella hänen ihanaa puuhasteluaan mahassa. Siitä sai niin realistisen käsityksen siitä, millainen meininki hänellä on. Se oli todella hieno kokemus, jota muistelen edelleen.

Kesäkuu

Lapset jäivät kesälomalle koulusta ja oli tosi hyvät ilmat! Nautittiin kesästä ja Otto piti kesälomaa. Päätettiin vauvan lopullinen nimi. Käytiin työreissulla pohjoisessa ja oltiin muutama yö myös Oulussa sukuloimassa. Oli ihanaa nähdä vihdoinkin kaikkia rakkaita ihmisiä, kun koronatilanne oli hieman parempi ja moni jo rokotettu. Juhlittiin juhannusta rakkaiden ystävien kanssa meillä ja saatiin tavata ensimmäistä kertaa meidän rakas kummipoika. Meidän koululaiset kävivät kesäleirillä ja vietettiin aikaa Oton ja meidän 4-vuotiaan kanssa muutama päivä. Käytiin Lintsillä ja toteutettiin hänen toiveita niiden päivien ajan. Oli hassua larpata yksilapsisen kolmekymppisen pariskunnan elämää, mutta johan siinä tuli ikävä meidän tavallista menoa ja meininkiä ja koululaisten juttuja. Raskaudessa alkoi viimeinen kolmannes.

Heinäkuu

Vaihdettiin olohuoneessa järjestystä, ja olkkarista tuli paljon tilavampi. Mulle järjestettiin ihanat yllätysbabyshowerit, joita en osannut yhtään odottaa. Olin niistä aivan pöllämystynyt! Otto oli kesälomalla kuun ensimmäiset pari viikkoa vielä ja se oli ihanaa aikaa. Mulla oli edelleen todella hyvä olo. Käytiin Oton kanssa treffeillä ja veneilemässä koko perhe ja uitiin iltaisin Hietsussa tai omassa porealtaassa. Pidettiin Oton kanssa raskauskuvaukset auringonlaskussa kahdestaan ja se oli ihanaa. Vietettiin myös lasten kanssa kahdenkeskistä aikaa vielä ennen syntymää. Kävin jokaisen lapsen kanssa erikseen viettämässä heidän toivepäivää kahden kesken. Käytiin mm. leffassa, ravintolassa syömässä ja ostoksilla ja jätskillä. Katse alkoi kääntyä pikkuhiljaa kohti elokuuta ja paljon oli vielä puuhaa ennen synnytystä. Jännitettiin, että ehtivätkö lapset palata takaisin kouluun kuun puolivälissä ennen kuin pikkusisarus lähtee syntymään, sillä laskettu aika oli 1.9.2021. Kirjoitin synnytyssuunnitelman aivan heinäkuun lopussa.

Elokuu

Mulla oli tosi hyvä olo. Alettiin pikkuhiljaa kuitenkin laittamaan vauvalle kamppeita valmiiksi. Turvakaukalo asennettiin autoon ja pestiin pikkupyykkiä. Sairaalakassikin tuli vihdoin pakattua. Yhtäkkiä 3.8. mun synnytys käynnistyi ilman mitään ennakkovaroituksia aamupäivällä supistuksilla ja illalla saimmekin tavata meidän tuoreimman perheenjäsenen. Se oli aivan maagista. Hän syntyi kuukauden etuajassa, aivan kuten vanhin isosiskonsa kymmenen vuotta aiemmin. Ennenaikaisuuden vuoksi meitä tarkkailtiin sairaalassa ja koronarajoitusten vuoksi Otto sai vauvan ensimmäisinä päivinä tavata meitä vain tunnin päivässä. Se oli ihan hirveää. Lisämaidon tuputus nosti vanhoja haavoja pintaan. Onneksi imetys lähti sujumaan hyvin, vauva ei kellastunut liikaa ja pääsimme ennätysnopeasti kotiin jo perjantaina aamulla. Pidin äitiyslomaa ja tutustuimme vauvaan kaikessa rauhassa koko perhe, kun lapsetkin ehtivät vielä kesälomailemaan ennen koulun alkua. Loppukuusta koulu alkoi ja meidän 4v palasi dagikseen ja yhtäkkiä olimme päivät täällä kolmestaan, minä, Otto ja vauva.

Syyskuu

Vauva täytti jo kuukauden silloin kun hänen olisi pitänyt vasta syntyä. Alkukuusta vietimme vauvan kastejuhlaa kummien ja isovanhempien kanssa ja se oli aivan ihanaa. Juhlat olivat täynnä rakkautta ja meidän esikoinen esitti isoisänsä kanssa siellä upean lauluesityksen. Seuraavana viikonloppuna juhlittiin mun 30-vuotissynttäreitä yhdessä Oton perheen kanssa. Mulla oli ihanat juhlat, vaikka kovin kovasti ei juhlittukaan kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Esikoinen täytti kymmenen vuotta ja se oli kyllä ihan käsittämätöntä! Miten meillä on jo niin iso esikoinen! Syyskuu meni todella nopeasti, vauva kasvoi kovaa vauhtia ja Otto oli palannut töihin isyysvapaan jälkeen.

Lokakuu

Lokakuussa vauva täytti jo kaksi kuukautta ja muutenkin alettiin pikkuhiljaa päästä kiinni siihen vauva-arkeen sen vastasyntyneen vaiheen jälkeen. Imetyskin sujui hyvin. Vauva alkoi olla enemmän hereillä päivisin ja seurustella ja höpötellä. Se oli ihanaa! Synnytyksestä palautuminen sujui tällä kertaa melko kivuttomasti ja olin siitä tosi iloinen. Tein paljon töitä vauvan päiväuniaikoina ja Otto teki vielä omia töitään. Lokakuu oli melko rankka ja väsyttävä, mutta onneksi Otto piti myös hieman syyslomaa loppukuusta ja se auttoi jaksamaan. Vietettiin myös halloweenia ja pukeuduttiin Cruella-elokuvan teemaan. Täytyy sanoa, että lokakuu on varmaan sumuisin kuukausi kaikista tämän vuoden kuukausista – silloin oli jotenkin kauheasti kaikkea puuhaa ja en oikein muista hirveästi mitään yksittäisiä hetkiä. Mutta kiva kuukausi sekin oli!

Marraskuu

Pyhäinpäivän viikonloppuna juhlittiin meidän koululaisten yhteisiä halloweensynttäreitä ja sitten olikin aika kääntää katse kohti joulun odotusta. Vauva täytti jo kolme kuukautta, ja sai ensimmäiset rokotukset. Oton vanhempainvapaan alku alkoi olla jo niin lähellä, että sen saattoi melkein maistaa. Koristeltiin joulukuusi ja muutenkin laitettiin joulua kotiin. Pysähdyin miettimään sitä, miten valtava muutos tämän ja edellisen marraskuun välillä oli tapahtunut, sillä viime vuoden marraskuu oli todella rankka ja haastava. Tämä marraskuu taas oli täynnä toivoa, odotusta ja iloa.

Joulukuu

Otto jäi vanhempainvapaalle marraskuun lopussa ja se tulikin kreivin aikaan, sillä joulukuun ensimmäiset kolme viikkoa olivat vuoden kiireisintä työaikaa. Vauva täytti jo neljä kuukautta. Tein blogijoulukalenteria ja kotona meillä oli perhejoulukalenteri ja paljon kivaa jouluisaa tekemistä, joka päivälle jotain. Valmistauduttiin yhdessä jouluun ja jännitettiin, että pysytäänkö kaikki terveenä tässä karmeassa pöpötilanteessa. Onneksi pysyttiin ja saatiin viettää joulua yhdessä läheisten kanssa. Joululoma on tähän asti ollut aivan ihana ja tehnyt niin hyvää. Olla vaan kiireettömästi, nauttia päivistä, pelata lautapelejä, käyttää samoja collegehousuja monta päivää ja tehdä lumiukkoja ulkona. Meillä on ollut niin ihanaa. Joulukuussa olen ottanut niin rennosti, että olen unohtanut jopa kirjoittaa ylös vauvan neljän kuukauden kuulumiset. Mutta ensi viikolla ikää on viisi kuukautta, niin jospa rustaan sitten kahden kuukauden kuulumiset kerralla pakettiin, sovitaan niin!

Tämä vuosi on ollut kokonaisuutena aivan käsittämättömän ihana. Vaikka vuoden alku oli ihan älyttömän rankka ja pelottava, vuoden loppu oli taianomaisen ihana. Olen niin kiitollinen kaikesta, mitä ollaan tänä vuonna saatu kokea ja ennenkaikkea siitä, että nyt meidän perheessä on kuusi jäsentä. Vuosi sitten tähän aikaan uskalsin vasta toivoa, että ehkä meillä vuoden kuluttua on oma pieni vauva täällä. Ja nyt hän on tässä. Täynnä iloa ja ääntä ja touhua, täynnä rakkautta ja naurua. Kiitos rakkaat ihanat tyypit siellä tästä vuodesta. Korvaamattoman arvokkaasta vertaistuesta ja ihanista sanoista, tsempeistä ja myötäelämisestä <3

Upotan tähän loppuun vielä lyhyen videon tämän vuoden kohokohdista, jonka julkaisin Instagramissa tällä viikolla<3 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön 🌼 Iina Hyttinen 🌼 (@iinalaura) jakama julkaisu

Olkoon ensi vuosi mahtava ja yhtä täynnä rakkautta kuin tämä! Onnellista uutta vuotta <3 

Mun tärkeimpänä tavoitteena viime vuodelle oli olla armollisempi itselleni. Koen onnistuneeni siinä osittain: olin joissain asioissa itselleni armollisempi kuin ennen. Joinakin iltoina annoin vaan olla jos en jaksanutkaan tehdä enää töitä lasten mentyä nukkumaan, ellei ollut pakollisia deadlineja ja uskalsin pitää hieman enemmän lomaa, kuin aiempina yrittäjävuosina. Olin myös itselleni armollisempi äitinä ja ehkä myös puolisona.

Joka kerta kun hölläsin, huomasin miten paljon siitä oli hyötyä. Ja joka kerta kun vaadin itseltäni liikaa, asetin itselleni kohtuuttomia tavoitteita tai vertasin itseäni toisiin, huomasin miten siitä ei ollut mitään hyötyä. Silti en osannut täysin välttää asettamasta itselleni paineita tai vaatimuksia (tai vertaamasta). Mutta armollisuutta kun kerran harjoittelen, niin on sanottava, että onnistuin armollisuudessa silti viime vuonna paljon paremmin kuin sitä edellisenä vuonna. Oikeasti paljon paremmin. Tärkeintä oli oivaltaa se, että siitä seuraa enemmän hyvää, että en tee jotain (enkä koe siitä huonoa omaatuntoa) kuin siitä, että vaadin itseäni tekemään tai olemaan jotain väkisin, vaikka en jaksaisi tai haluaisi. Se oivallus ei tullut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Se oli tärkeä oivallus. Uskon, että se määrittelee tämän ja kaikkien tulevienkin vuosien kulkua hyvin vahvasti.

Tänä vuonna aion asettaa itselleni lisää samansuuntaisia tavoitteita. Olkoon tämän vuoden teemoja armon ja rakkauden lisäksi lempeys ja mukavuus. Lempeys ja mukavuus niin itselleni kuin toisillekin, sanojen kaikissa merkityksissä. Mun mielestä lempeä on aivan ihana sana, se on niin suomalainen ja pehmeä. Toinen suomalainen sana jota rakastan, on lämpimämpi. Lempeämpi, lämpimämpi. Ai että, heti tulee sellainen olo, että haluan halata jotain!

Tein instassa viime viikolla jonkun kirjahaasteen, jossa piti avata lähin kirja sivulta 20 ja lukea siitä kolme ensimmäistä adjektiivia. Ne adjektiivit kuvaisivat mun vuotta 2020. Mun lähin kirja sijaitsi keittiössä mun vasemmalla puolella ja sieltä löytyivät sanat konkreettinen, rennompi, mukavampi. Sopivat aika hyvin teemaan, eikö?

Mä olen just se ihminen joka vähän uskoo näihin hömppäjuttuihin ja voihan se kuulkaa olla, että ihan vaan koska nyt luin ne sanat, niin mun vuosi todella tulee olemaan konkreettinen, rennompi ja mukavampi. Siksi, että ne sanat pyörii mun takaraivossa heti vuoden alusta asti. Ehkä ne jollain tasolla myös määrittävät sitä, miten toimin ja teen, vaikka en aina sitä tiedostaisikaan.  Tai sitten eivät. Nuo sanat ovat kuitenkin niin ihanat, että ihan mielellään annan niiden ohjailla mua, jos ovat ohjaillakseen. Toki jos olisin lukenut kolme ihan hirveän ikävää sanaa, olisin lempeästi ja armollisesti voinut myös kuitata, että tämähän oli ihan hömppää, eikä siihen kannata uskoa.

Näiden ajatusten pohjalta kirjaan itselleni muutaman tavoitteen:

1. Konkreettisuus – enemmän tekoja, vähemmän pohdiskelua. En halua uhrata aikaa ”pitäisikö vai eikö” -ajatuksille tänä vuonna, kun senkin ajan voisi käyttää siihen, että tekee jotain siistiä. Olen jo sen verran ”iso”, että ne mun ”pitäisikö vai eikö” -ideat harvoin on niin hulluja, että oikeasti kannattaisi jättää tekemättä tai pitäisi miettiä kahteen kertaan. Yleensä kyse on vain siitä, että jännittää tai on epävarma itsestä tai siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka idea on hyvä. Eli jahkailun sijaan vaan tuumasta toimeen!

2. Hiljennä huono omatunto! Mulla on taipumus tuntea huonoa omatuntoa tosi helposti, silloinkin kun yritän olla itselleni armollinen tai silloinkin, kun jonkun muun mielestä olen tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto on juuri sellainen asia, joka ei vie mua yhtään mihinkään, eikä anna mulle tai kenellekään toiselle yhtään mitään. Siksi mun on turhaa tuntea sitä.

Silloin kun tarvitsen lepoa (vaikka aina olisi hommia tehtäväksi) tai haluan pitää vapaapäivän, sen pitäminen on sijoitus mun omaan tai mun perheen hyvinvointiin. Ihan viimeinen asia, mistä tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa. Ja jos teen jotain siistiä työjuttua, minkä vuoksi olen hetken pois lasten tai Oton luota, se mahdollisesti vie mua eteenpäin uralla, tai saan luotua tärkeitä kontakteja. Ei siitäkään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tai jos vietän kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja lapset ovat mummun tai isoisän kanssa, se tekee hyvää parisuhteelle, mikä taas on hyväksi koko perheelle. Miksi siitäkään pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? On tärkeää tiedostaa jos oikeasti toimii jossain asiassa väärin ja pitää esimerkiksi pyytää anteeksi tai muuttaa toimintatapoja, mutta sellaiset asiat kuin lepääminen, uran edistäminen tai parisuhdeaika eivät ole niitä. Ne ovat normaalia arkea ja elämää, mistä on turha potea huonoa omaatuntoa.

3. Rento yhdessäolo – niin ystävien kun sukulaisten ja perheenkin kanssa. Enemmän porukalla rauhassa kokkailua, spontaaneja treffejä ja ”hei mitä kuuluu” -puheluita. Vaikka usein kalentereiden yhteensovittaminen on hankalaa ja treffejä joutuu sopimaan välillä pitkän ajan päähän, ei siinä menetä mitään jos kysyy vaikka spontaania lounas- tai leikkitreffiseuraa. Ja joskus saattaa yllättyä, kun sopiva hetki löytyikin heti.

4. Ainakin kolme viikkoa lomaa vuoden aikana. Oikeaa lomaa. Viime vuonna pidin yhden viikon  putkeen Mallorcalla ja toisen viikon parin päivän pätkissä vuoden aikana. Tänä vuonna otan tavoitteeksi yhteensä kolme viikkoa lomaa.

Siinäpä ne pähkinänkuoressa, mitä tältä vuodelta toivon. Jännittävää nähdä mihin tämä vuosi vie meidät, koska tällä vuodella on mahdollisuus olla yksi käänteentekevimmistä meidän elämässä: asuntohaaveen mahdollinen toteutuminen vihdoinkin, Oton valmistuminen, keskimmäisen koulutaipaleen aloitus vain muutamia isoja juttuja mainitakseni. Mitä ikinä vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti saadaan viettää tämäkin vuosi yhdessä ja terveenä, ne ovat mun suurimmat ja tärkeimmät toiveet aina ja ikuisesti.

Mitä te toivotte tai tavoittelette vuonna 2020?

Sellainen oli meidän uusi vuosi pähkinänkuoressa. Käytiin ensin kansalaistorilla katsomassa lasten ilotulitus alkuillasta ja tultiin sitten loppuillaksi kotiin. Kansalaistorilla oli ihan valtavasti lapsiperheitä, hienot esitykset lavalla ja lapsille sopivan näyttävä ilotulitus. Oli kivaa käydä katsomassa sitä ja lapset tykkäsivät tosi paljon. Me ei olla enää muutamaan vuoteen ostettu omia raketteja, eikä tulevaisuudessakaan tulla ostamaan. Siksi musta on tosi kiva, että perheille järjestetään tällainen tapahtuma, jossa kaikki voivat käydä ihmettelemässä ilotulituksia yhdessä, eikä kaikkien tarvitse ostaa omia raketteja. 

Kotona tehtiin perinteinen hodaribuffet ja sen jälkeen suunnitelmissa oli tehdä ulkona tähtisadetikkukuvioita ja käydä katselemassa muiden ilotulituksia vielä, mutta me jämähdettiin lasten kanssa sohvalle katsomaan yhdessä leffoja ja meillä oli niin mukavaa siinä. Ei tehnyt yhtään mieli alkaa pukemaan ja lähteä ulos märkään, pimeään ja tuuliseen ilmaan. Pidettiin juustoiltaa koko porukalla ja nautittiin. Lapset saivat valvoa siihen asti että vuosi vaihtui ja laskettiin yhdessä kympistä alaspäin viimeiset sekunnit. Sitten he menivät kiireen vilkkaa nukkumaan ja vuoden ensimmäisenä aamuna herättiin kaikki vasta kymmeneltä. 

Uuden vuoden aatto oli ihanan rauhallinen ja samalla meiningillä jatkettiin vuoden ensimmäisenä päivänä. Aamupäivällä mä kävin juoksulenkillä upeassa auringonpaisteessa, sitten syötiin vähän lounasta ja lähdettiin koko perhe leikkipuistoon. Puistoilun jälkeen käytiin kotona vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin loppuillaksi ystäväperheen luokse syömään ja kyläilemään. Meillä oli niin kivaa ja rentoa.

En ole koskaan ajatellut, että vuoden ensimmäinen päivä jotenkin määrittelisi tulevan vuoden suuntaa. Onneksi näin ei ole, muuten mun koko viime vuosi olisi kulunut hirveässä migreenissä, kuten vuosi sitten 1.1.2019 kului. Mutta toivon, että tehdään mahdollisimman paljon näitä samoja merkityksellisiä asioita kuluvana vuonna ja kuluvalla vuosikymmenellä, mitä tehtiin tämän vuoden ekana päivänä:

Vietetään aikaa perheen kesken, ulkoillaan, urheillaan, nähdään ystäviä ja keskitytään olennaiseen, eli olemaan läsnä rakkaille ihmisille. Sitä ollaan tehty koko joululoman ajan muutenkin. Tänään vietettiin lapset päättää -päivää ja se oli ihan mahtavaa. Yksi kivoimmista lomajutuista, mitä voi tehdä! Siitä tulee myöhemmin videota, sillä kuvattiin päivä myös videolle. Mun insta storysta voi kuitenkin käydä katsomassa Oton tunnelmat päivän päätteeksi, hahhah! 

Vaikka blogi ja somekanavat eivät ole viettäneet täyttä hiljaiseloa, olen kuitenkin ottanut lasten joululoman ajan todella rennosti niiden suhteen. Tämän loppuviikon ajan menen vielä melko rennolla meiningillä, koska lapset ovat lomalla, mutta ensi viikolla lapset palaavat kouluun ja hoitoon ja mä palaan vihdoin normaaliin työrytmiin. Musta tuntuu, että mulla on niin paljon ideoita ja kerrottavaa, etten edes tiedä mistä aloittaisin! 

Tämä ihan kunnon chillailu ilman minkäänlaista stressiä tai paineita on selkeästi tehnyt mulle todella hyvää, koska mä oikein pulppuan ideoita. Se tunne on ihana ja niin helpottava. Ei ole epäilystäkään etteikö mulla riittäisi paljon asiaa tällä(kin) vuosikymmenellä. Vaikka nautin hirveästi rennosta meiningistä, niin nyt on jo sellainen kutkuttavan odottava tunne, että on ihana päästä tekemään työjuttuja pian kunnolla taas.

PS: Kirjoitin muuten ig storyyn, että oli meidän yhdeksäs uuden vuoden pusu Oton kanssa. Kuten tavallista, laskin väärin. Onneksi kukaan ei ainakaan kertonut huomanneensa. Mutta hitto vie, se oli kymmenes uusi vuosi yhdessä, kymmenes kerta kun pussattiin keskiyöllä vuoden vaihtuessa. Tästä lähti meidän kymmenes yhteinen vuosi ja vuoden päästä juhlitaan sitä, että me ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä.

Mielettömän upeaa uutta vuotta vielä teille kaikille ja kiitos, kun olette täällä tänäkin vuonna <3 

Vuoden viimeisiä viedään, nyt on meneillään viikko 50! Ihan käsittämätöntä, että kolmen viikon kuluttua tämä vuosi ja samalla koko vuosikymmen on ohi. Muistelin jo aiemmin koko kulunutta vuosikymmentä, mutta nyt on aika pureutua tarkemmin tähän vuoteen. Älkää säikähtäkö, tavallinen vuosikooste ilmestyy kyllä vuoden viimeisenä päivänä, kuten yleensäkin. Tänään halusin tehdä Irc-Galleria -kyselyiden tyylisen 2019 x 19 -kysymyshaasteen, jossa vastaan erilaisiin hauskoihin kysymyksiin kuluneesta vuodesta (joita on 19). Nämä kysymykset vedin ihan hatusta yhtenä päivänä autossa, kun oltiin matkalla kotiin ja kirjoitin ne vaan ylös sitä mukaa kun niitä putkahteli mieleen.

2019 x 19 kysymyshaaste:

1. Asiat jotka yllättivät tänä vuonna: No ainakin se, että Tempparit ei kiinnostanut enää. Ollaan katsottu jo monta vuotta Temptation Island Suomea Oton kanssa, mutta tänä syksynä ei vaan enää jaksanut. Katsottiin ekat jaksot, tai siis huomattiin, että ei katsottu niitä ollenkaan, vaikka telkkari oli päällä. Se oli sen aikakauden loppu, heh. Yllätyin myös siitä, miten huono Game Of Thronesin loppu oli, sekä siitä, että meillä on näin vuoden lopuksi 34-vuotias naispuolinen pääministeri. Se on ihan mielettömän hienoa, etenkin näin kolmen tytön äitinä on upeaa, kun he saavat jo näin pienenä nähdä naisen valtion johdossa, kuten itsekin sain pienenä nähdä naispuolisen presidentin.

2. Uudet ihmiset joihin tutustuin tänä vuonna: Tapasin monta uutta ihmistä työrintamalla, mutta tutustuin myös somessa moneen uuteen ihanaan äitiin, joiden kanssa juttu luistaa tosi hyvin. Tänä vuonna musta tuntuu, että olen tutustunut erityisen moneen uuteen ihmiseen, joiden kanssa juttelusta tulee vaan niin hyvä fiilis aina. Esimerkkinä ainakin Puhu Muru -blogista tuttu Marja Kihlström, sekä äitikaveri Fatima, jonka kanssa ollaan tiedetty toisemme pitkään, mutta tutustuttu vasta tänä vuonna. Olen niin iloinen siitä, että mun ympärillä on entistä enemmän sellaisia upeita tyyppejä, jotka inspiroivat ja antavat energiaa ja joiden kanssa asiaa riittää aina vaan.

3. Vuoden mieleenpainuvimmat päivät: Keväällä se päivä, kun meidän kuopus aloitti päiväkodin. Eskarilaisen eka eskaripäivä jäi myös mieleen ja kesältä meidän ihanat treffit Oton kanssa. Meidän hääpäiväbileet helmikuussa olivat niin ihanat, niitä ollaan muisteltu koko vuosi. Ja tietty kaikki yhteiset reissut ja erityisesti mun synttäripäivä Mallorcalla. Lisäksi nautin ihan hirveästi meidän kahdenkeskisestä mökkireissusta pari viikkoa sitten.

4. Vuoden paras sarja ja leffa: Ehdottomasti paras sarja oli Tshernobyl, se oli vaan niin käsittämättömän hyvä, että sen voisi katsoa koska tahansa uudelleen. Vuoden paras leffa on vaikeampi, hmmm. Ainakin Once upon a time in Hollywood oli kova, sekä pari viikkoa sitten katsottu The Irish Man ja eilen kutsuvierasensi-illassa nähty Frozen II. Tällä hetkellä houkuttelisi katsoa myös Marriage Story, jota on kovasti kehuttu, ehkä siitä tulee vielä vuoden paras leffa.

5. Vuoden soitetuin biisi: Meillä se oli oikeasti varmaan Ikuinen vappu, kiitos meidän 2-vuotiaan. Mutta itse taisin soittaa eniten ainakin Dua Lipan Don’t Start Nowta, Ed Sheeranin koko tuotantoa, sekä Miss Lin Lev nu dö seniä.

6. Vuoden kosmetiikkatuote: Sanoisin tähän, että Cliniquen Moisture Surge -kosteusvoide. Kosteuttaa tosi hyvin mun kuivaa ihoa. Ja lisäksi Avenen Tolerance -ripsiväri, joka sopii myös super herkille silmille ja silti erottelee ripset ja pidentää kivasti. Just sopiva mun tarpeisiin ja molemmat ovat täysin hajusteettomia.

7. Vuoden lempparireissu: Mallorcan reissu ja meidän kahdenkeskinen mökkireissu. Molemmat olivat aivan uskomattoman ainutkertaisia reissuja, tosin ihan eri tavoilla.

8. Lause joka jäi mieleen tältä vuodelta: Varmaankin mun rakkaan ystävän sanoma lause, että parisuhteessa ja perheessä on hirveän tärkeää, että tuetaan kaikkien perheenjäsenten unelmia ja on yhteisiä päämääriä, joita tavoitella. Toki se on sellainen asia, joka näin ääneen ajateltuna on ihan itsestäänselvyys, mutta sen kuuleminen jotenkin konkretisoi sitä. Musta tuntuu, että sen jälkeen olen entistä hanakammin tavoitellut unelmiani ja auttanut myös lapsia ja Ottoa tavoittelemaan heidän unelmiaan.

9. Tilanne jossa ylitin itseni tänä vuonna: Viisaudenhampaan poisto. Ihan oikeasti, vaikka se monelle on pikkujuttu (ja omakin operaatio osoittautui lopulta tosi helpoksi), se päätös mennä sinne oli mulle ihan valtava juttu. Mikään ei ole pelottanut mua niin paljon kuin se silloin (aiemman järkyttävän kokemuksen takia) ja olen tosi ylpeä, että menin.

10. Uusi asia jonka tein tänä vuonna: Vietin semi-lihattoman lokakuun, eli ei laitettu kotona liharuokia kuukauteen. Se oli yllättävän helppoa ja hauskaa, eikä tuntunut mitenkään hankalalta keksiä lihattomia reseptejä. Oikeastaan se tuntui aika normilta. Meille jäi siltä kuukaudelta vielä lisää kivoja kasvisreseptejä repertuaariin.

11. Asia, joka sai mut itkemään tänä vuonna: Musta tuntuu, että itkin tänä vuonna aika paljon. Itkin todella vuolaasti viisaudenhampaan poistossa, kyyneleet vaan valui solkenaan. Itkin onnesta meidän mökkireissulla. Itkin, kun taapero aloitti päivähoidon. Mua itketti yksi harmittava päätös, jonka jouduin tekemään. Kyse ei ollut mitenkään niin valtavasta ja merkittävästä asiasta, mutta mua itketti silti, koska se tuntui niin tärkeältä. Mua itkettivät monet inhottavat kommentit surusta, mutta myös vielä useammat kannustavat ja ihanat kommentit ilosta. Musta tuntuu, että ylipäätään olen ollut jotenkin tunteellisempi koko vuoden, kuin pitkään aikaan. Monet leffatkin on saaneet mut itkemään, vaikka välillä meni pitkiä aikoja, ettei koskettavista koskettavinkaan leffa saanut kyyneltä silmäkulmaan.

13. Vuoden arkiresepti, jota kokattiin paljon: Ainakin uunifetapasta ja nachos supreme. Tehtiin myös usein kala-hamppareita ja teriyakilohta.

14. Tärkeä päätös, jonka tein tänä vuonna: Päätin alkaa oikeasti pitää huolta itsestäni ja lenkkeillä, päätin löytää aikaa itsestäni huolehtimiselle ja lopettaa tekosyiden keksimisen. Muutamassa kuukaudessa fiilis on kohentunut tosi paljon sekä henkisesti että fyysisesti.

15. Teinkö uuden vuoden lupauksia ja pidinkö niistä kiinni tänä vuonna? Muistelisin, että lupasin olla itselleni armollinen. Olen yrittänyt olla juuri sitä, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Sanoisin, että olen ollut ainakin armollisempi kuin ennen, joten kai mä onnistuin.

16. Vuoden ajatuksia herättävin kirja: Ainakin Michelle Obaman Minun Tarinani oli ihan mieletön kirja. Se herätti tosi paljon ajatuksia. Mieleen jäi myös Maria Veitolan Toisinpäin.

17. Uusi taito, jonka opin tänä vuonna: En tiedä lasketaanko sitä taidoksi, mutta podcastin tekeminen! Mua jännitti tosi paljon etukäteen, että miten pystyn tehdä podcastia, kun vihasin kuunnella omaa ääntäni. Mutta sitten siihen yhtäkkiä vaan tottuikin, että kuulee koko ajan oman äänen kaikuna kuulokkeista samalla kun puhuu. Eikä se häirinnyt yhtään enää. Olen oppinut myös monia uusia juttuja valokuvauksen saralla. Ja opin myös tosi monta lausetta espanjaa meidän Mallorcan reissua varten harjoitellessa.

18. Vuoden hauskin tapahtuma: Ed Sheeranin keikka! Se oli ihan mielettömän ihana hellepäivä ja meillä oli niin hauskaa siellä Oton kanssa. En ikinä unohda sitä kun tanssittiin hitaita Ed Sheeranin Perfectin tahtiin kuuman kosteassa kesäyössä.

19. Vuoden lempparivaate: Varmaankin mom jeansit, jotka olen vihdoin omaksunut kunnolla osaksi omaa tyyliä. Sekä mun nyt syksyllä ostamani Acne Studiosin villapipo.

Viimeksi kun tein jotain haastetta, olin unohtanut kysymyksiä pois. Sen kunniaksi tässä on nyt vielä kahdeskymmenes pitkä ”kysymys” ja vastaus. Oikeesti kyse oli vain siitä, että kirjoitin nyt vahingossa liikaa, eikun. 

Kolme asiaa, joista olen kiitollinen tänä vuonna: 1. Terveys, ollaan saatu olla tosi terveitä koko porukka kuopuksen muutamaa korvatulehdusta ja keskimmäisen keväällä murtunutta kättä lukuunottamatta. 2. Läheiset ihmiset. Meidän ympärillä on nykyään ihan uskomattoman hyvä tukiverkko, johon voi aina luottaa. Se on meille todella iso voimavara arjessa. 3. Mahdollisuudet, joita olen saanut työelämässä. Se on todella hienoa, että mun ympärillä on ihmisiä, jotka uskoo mun villeimpiinkin haaveisiin ja puskee mua eteenpäin. On valtavan suuri kunnia saada tehdä töitä niin hienojen tyyppien kanssa.

Sellaisia juttuja mulla tuli mieleen tästä vuodesta. Aika hieno vuosi! Mistä te olette kiitollisia näin vuoden lopuksi? Muihinkin kysymyksiin saa vastata halutessaan, on aina ihana kuulla teidän ajatuksia omasta elämästänne! 

Me askarreltiin lasten kanssa unelmakartat vuoden aluksi, sillä se oli juuri sopivaa tekemistä myrskyisään talvipäivään, jolloin ei tehnyt mieli mennä ulos. Tähän sain inspiraation ihanalta lukijaltani, joka kertoi omasta unelmakartastaan mulle instassa DM:llä. Lasten unelmakartoista tuli upeat, ja mun omasta tuli sellainen, joka inspiroi mua.

Tänä vuonna meillä on suurena haaveena meidän unelmien koti. Me otettiin pieni mietintätuokio asian suhteen tässä talvella teidän neuvojen jälkeen. Pikkuhiljaa on alkanut kirkastua ainakin alue missä halutaan asua, sekä ne tärkeimmät asiat, joita uudesta kodista pitäisi löytyä. Ollaan keskusteltu ystävien kanssa, jotka ovat vasta ostaneet asuntoja ja kuunneltu heidän kokemuksiaan ja neuvojaan. Ollaan käyty katselemassa erilaisia alueita, ihan vaan katselemassa, että millainen meininki missäkin on, ja missä mitkäkin kadut ja tiet sijaitsevat. Ollaan kyselty kokemuksia ja seurattu myynti-ilmoituksia. Ollaan katsottu google mapsista etäisyyksiä kouluista ja ollaan rajattu meidän toiveita. Enää ajatukset eivät harhaile täysin päinvastaisissa vaihtoehdoissa alueiden ja talojen suhteen, vaan on alkanut muodostua sellainen ”meidän talo” -fiilis.

Olen jo vuosien ajan ollut säännöllinen rahastosijoittaja, ja haluan jatkaa samalla tiellä edelleen. Haluan kuitenkin sijoittaa entistä vastuullisemmin, ja opetella uutta tänäkin vuonna. Mulle tuo ihan mielettömän suurta mielenrauhaa ja turvaa se, että tiedän, että rahaa on säästössä ja sijoitettuna sekä pitkällä tähtäimellä että lyhyemmän aikavälin mahdollisiin tarpeisiin tai yllätyksiin. Haluan jatkuvasti kasvattaa sitä summaa joka me kuukausittain säästetään, ja se on tavoitteena myös tänä vuonna.

Mä haaveilen, että tänä vuonna pystyn toteuttamaan niitä unelmia ja suunnitelmia joita mulla on ollut tämän blogin ja muiden somekanavien suhteen jo jonkin aikaa, mutta jotka ovat olleet ajanpuutteen vuoksi hieman ”jäissä”. Kun Otto jää opintovapaalle ja meidän taapero aloittaa osa-aikaisen päivähoidon, mä pääsen viimein tekemään mun töitä päivällä. Kun on säännöllisesti varattu tarpeeksi aikaa työnteolle, se antaa täysin erilaisia mahdollisuuksia kuin se, että työt yrittää vain sumplia kaikille liikeneville illan ja yön tunneille.

Toki nämä vuodet ovat opettaneet myös organisointikykyä, josta tulee olemaan paljon hyötyä. Kun tiedän, että pystyn selviytymään mun töistä ilman niille varattua työaikaa arjessa, tiedän myös, että kun mulla on paljon töille varattua aikaa, pystyn paljon enempään kuin siihen, mitä olen viimeiset pari vuotta tehnyt. Se tuntuu kutkuttavan jännittävältä. Siksi Master your to do list löytyy tuolta.

Haluaisin myös voida fyysisesti vielä paremmin. Toivon, että käytettävän ajan lisääntyessä mä pystyisin palauttamaan liikunnan säännöllisemmäksi osaksi arkea, kuin mitä se nyt on. Olen ollut jo useamman kerran hyvällä tiellä liikunnan suhteen, mutta kun jostain on pitänyt luopua, olen luopunut siitä säännöllisyydestä. Vaikka se säännöllinen liikkuminenhan on juuri se, mistä saisi lisää energiaa. Onneksi pian ei tarvitse enää miettiä, mistä saisi niitä tunteja vuorokauteen, vaan voi tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaa. Ja onneksi lapset ovat pitäneet mut päivittäin liikkeessä silloinkin, kun säännöllistä liikuntaa ei muuten ole ollut. Lisäksi haluan pitää kiinni terveellisestä, värikkäästä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Mulla taisi olla nälkä kun askarreltiin, ja siksi karttaan päätyi jopa kaksi ruokakuvaa.

Tärkein leike jonka liimasin mun karttaan oli lause: All Force. No Fear. Sen mä haluan muistaa tänä vuonna ja kaikkina tulevina vuosina. Kun keskittää kaiken sen voiman, mikä kuluisi sen pelkäämiseen, että entä jos jokin menee pieleen, siihen, että tavoittelee määrätietoisesti unelmiaan, saa paljon enemmän aikaan. Siksi All Force. No Fear. Kun laittaa silmät kiinni ja oikein makustelee tuota lausetta päässä, voi tuntea sen voiman, minkä niistä sanoista saa.

Mitään ei sinulta puutu oli myös sellainen lause, jonka halusin lisätä mun karttaan. Vaikka mulla on 95% sellainen tunne, että multa ei tosiaankaan puutu mitään, mä haluaisin päästä siihen tilaan, jossa se 5% on paikallaan myös. Siihen tilaan, jossa ei tarvitse jahkailla, että haluaisiko sittenkin vielä lisää lapsia tai koiran tai ”jotain”. Haluaisin saavuttaa sen tilan, jossa kaikki tuntuu kokonaiselta. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että me ollaan niin nuoria vielä, ja meidän ympärillä monet ystävät elävät vasta juuri nyt niitä elämän merkittävimpiä hetkiä: häitä, esikoisvauvoja tai koiria. Siinä tulee helposti se tunne, että meidänkin elämään pitäisi vielä saada joku huippuhetki, kun ”kaikilla muillakin on”. Mutta ei tarvitse. Jos joskus meidän elämässä tapahtuu vielä jotain yhtä isoa, mä haluan, että se halu ja tarve siihen on sisäsyntyistä, eikä johdu siitä, että kaikki muutkin tekevät niin.

Muutaman matkakuvankin mahdutin unelmakarttaan, sillä tänä vuonna on tarkoitus matkustaa ainakin yhdelle pidemmälle reissulle lasten kanssa nyt keväällä. Mahdollisesti tehdään myös vuoden aikana Oton kanssa kahdenkeskinen reissu ekaa kertaa sitten vuoden 2015. Sille ei olla mietitty vielä minkäänlaista aikataulua tai edes matkakohdetta, mutta joku pienempi reissu, sillä kovin montaa yötä en vieläkään ole valmis olemaan erossa meidän taaperosta.

Konkreettisten lomareissujen lisäksi unelmoin siitä, että muistaisin aina välillä nostaa ne jalat ylös ja vaan olla. Siksi unelmakartassa on kuva ihanista villasukista ja sana ”Lepääminen”. En löytänyt lehdistä sopivaa kuvaa kuvastamaan perheen kanssa yhdessä olemista, joka on tämän vuoden tärkein unelma ja suunnitelma. Siksi tyydyin vain kirjoittamaan tuohon sanan ”Yhdessä”. Yhdessä perheen ja läheisten kanssa oleminen on tärkeintä, mitä mun jokaisessa vuodessa voi olla. Siksi tuossa on myös tuo kuva upeista kaunottarista, jotka näyttävät tiiviiltä ystäväporukalta. Haluan viettää paljon aikaa ystävien kanssa ja olla se, joka muistaa kysyä mitä kuuluu ja ehdottaa extempore -treffejä.

Mun mielestä tämän vuoden unelmat ja suunnitelmat kuulostavat aika hyvältä. Entäs te? Mistä te haaveilette tänä vuonna? Mitkä ovat teidän suurimpia tavoitteita tai toiveita tälle vuodelle?