Tavoitteet vuodelle 2020

09.01.2020

Mun tärkeimpänä tavoitteena viime vuodelle oli olla armollisempi itselleni. Koen onnistuneeni siinä osittain: olin joissain asioissa itselleni armollisempi kuin ennen. Joinakin iltoina annoin vaan olla jos en jaksanutkaan tehdä enää töitä lasten mentyä nukkumaan, ellei ollut pakollisia deadlineja ja uskalsin pitää hieman enemmän lomaa, kuin aiempina yrittäjävuosina. Olin myös itselleni armollisempi äitinä ja ehkä myös puolisona.

Joka kerta kun hölläsin, huomasin miten paljon siitä oli hyötyä. Ja joka kerta kun vaadin itseltäni liikaa, asetin itselleni kohtuuttomia tavoitteita tai vertasin itseäni toisiin, huomasin miten siitä ei ollut mitään hyötyä. Silti en osannut täysin välttää asettamasta itselleni paineita tai vaatimuksia (tai vertaamasta). Mutta armollisuutta kun kerran harjoittelen, niin on sanottava, että onnistuin armollisuudessa silti viime vuonna paljon paremmin kuin sitä edellisenä vuonna. Oikeasti paljon paremmin. Tärkeintä oli oivaltaa se, että siitä seuraa enemmän hyvää, että en tee jotain (enkä koe siitä huonoa omaatuntoa) kuin siitä, että vaadin itseäni tekemään tai olemaan jotain väkisin, vaikka en jaksaisi tai haluaisi. Se oivallus ei tullut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Se oli tärkeä oivallus. Uskon, että se määrittelee tämän ja kaikkien tulevienkin vuosien kulkua hyvin vahvasti.

Tänä vuonna aion asettaa itselleni lisää samansuuntaisia tavoitteita. Olkoon tämän vuoden teemoja armon ja rakkauden lisäksi lempeys ja mukavuus. Lempeys ja mukavuus niin itselleni kuin toisillekin, sanojen kaikissa merkityksissä. Mun mielestä lempeä on aivan ihana sana, se on niin suomalainen ja pehmeä. Toinen suomalainen sana jota rakastan, on lämpimämpi. Lempeämpi, lämpimämpi. Ai että, heti tulee sellainen olo, että haluan halata jotain!

Tein instassa viime viikolla jonkun kirjahaasteen, jossa piti avata lähin kirja sivulta 20 ja lukea siitä kolme ensimmäistä adjektiivia. Ne adjektiivit kuvaisivat mun vuotta 2020. Mun lähin kirja sijaitsi keittiössä mun vasemmalla puolella ja sieltä löytyivät sanat konkreettinen, rennompi, mukavampi. Sopivat aika hyvin teemaan, eikö?

Mä olen just se ihminen joka vähän uskoo näihin hömppäjuttuihin ja voihan se kuulkaa olla, että ihan vaan koska nyt luin ne sanat, niin mun vuosi todella tulee olemaan konkreettinen, rennompi ja mukavampi. Siksi, että ne sanat pyörii mun takaraivossa heti vuoden alusta asti. Ehkä ne jollain tasolla myös määrittävät sitä, miten toimin ja teen, vaikka en aina sitä tiedostaisikaan.  Tai sitten eivät. Nuo sanat ovat kuitenkin niin ihanat, että ihan mielellään annan niiden ohjailla mua, jos ovat ohjaillakseen. Toki jos olisin lukenut kolme ihan hirveän ikävää sanaa, olisin lempeästi ja armollisesti voinut myös kuitata, että tämähän oli ihan hömppää, eikä siihen kannata uskoa.

Näiden ajatusten pohjalta kirjaan itselleni muutaman tavoitteen:

1. Konkreettisuus – enemmän tekoja, vähemmän pohdiskelua. En halua uhrata aikaa ”pitäisikö vai eikö” -ajatuksille tänä vuonna, kun senkin ajan voisi käyttää siihen, että tekee jotain siistiä. Olen jo sen verran ”iso”, että ne mun ”pitäisikö vai eikö” -ideat harvoin on niin hulluja, että oikeasti kannattaisi jättää tekemättä tai pitäisi miettiä kahteen kertaan. Yleensä kyse on vain siitä, että jännittää tai on epävarma itsestä tai siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka idea on hyvä. Eli jahkailun sijaan vaan tuumasta toimeen!

2. Hiljennä huono omatunto! Mulla on taipumus tuntea huonoa omatuntoa tosi helposti, silloinkin kun yritän olla itselleni armollinen tai silloinkin, kun jonkun muun mielestä olen tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto on juuri sellainen asia, joka ei vie mua yhtään mihinkään, eikä anna mulle tai kenellekään toiselle yhtään mitään. Siksi mun on turhaa tuntea sitä.

Silloin kun tarvitsen lepoa (vaikka aina olisi hommia tehtäväksi) tai haluan pitää vapaapäivän, sen pitäminen on sijoitus mun omaan tai mun perheen hyvinvointiin. Ihan viimeinen asia, mistä tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa. Ja jos teen jotain siistiä työjuttua, minkä vuoksi olen hetken pois lasten tai Oton luota, se mahdollisesti vie mua eteenpäin uralla, tai saan luotua tärkeitä kontakteja. Ei siitäkään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tai jos vietän kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja lapset ovat mummun tai isoisän kanssa, se tekee hyvää parisuhteelle, mikä taas on hyväksi koko perheelle. Miksi siitäkään pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? On tärkeää tiedostaa jos oikeasti toimii jossain asiassa väärin ja pitää esimerkiksi pyytää anteeksi tai muuttaa toimintatapoja, mutta sellaiset asiat kuin lepääminen, uran edistäminen tai parisuhdeaika eivät ole niitä. Ne ovat normaalia arkea ja elämää, mistä on turha potea huonoa omaatuntoa.

3. Rento yhdessäolo – niin ystävien kun sukulaisten ja perheenkin kanssa. Enemmän porukalla rauhassa kokkailua, spontaaneja treffejä ja ”hei mitä kuuluu” -puheluita. Vaikka usein kalentereiden yhteensovittaminen on hankalaa ja treffejä joutuu sopimaan välillä pitkän ajan päähän, ei siinä menetä mitään jos kysyy vaikka spontaania lounas- tai leikkitreffiseuraa. Ja joskus saattaa yllättyä, kun sopiva hetki löytyikin heti.

4. Ainakin kolme viikkoa lomaa vuoden aikana. Oikeaa lomaa. Viime vuonna pidin yhden viikon  putkeen Mallorcalla ja toisen viikon parin päivän pätkissä vuoden aikana. Tänä vuonna otan tavoitteeksi yhteensä kolme viikkoa lomaa.

Siinäpä ne pähkinänkuoressa, mitä tältä vuodelta toivon. Jännittävää nähdä mihin tämä vuosi vie meidät, koska tällä vuodella on mahdollisuus olla yksi käänteentekevimmistä meidän elämässä: asuntohaaveen mahdollinen toteutuminen vihdoinkin, Oton valmistuminen, keskimmäisen koulutaipaleen aloitus vain muutamia isoja juttuja mainitakseni. Mitä ikinä vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti saadaan viettää tämäkin vuosi yhdessä ja terveenä, ne ovat mun suurimmat ja tärkeimmät toiveet aina ja ikuisesti.

Mitä te toivotte tai tavoittelette vuonna 2020?


Ilotulituksia kansalaistorilla ja leffan katselua villakalsareissa

02.01.2020

Sellainen oli meidän uusi vuosi pähkinänkuoressa. Käytiin ensin kansalaistorilla katsomassa lasten ilotulitus alkuillasta ja tultiin sitten loppuillaksi kotiin. Kansalaistorilla oli ihan valtavasti lapsiperheitä, hienot esitykset lavalla ja lapsille sopivan näyttävä ilotulitus. Oli kivaa käydä katsomassa sitä ja lapset tykkäsivät tosi paljon. Me ei olla enää muutamaan vuoteen ostettu omia raketteja, eikä tulevaisuudessakaan tulla ostamaan. Siksi musta on tosi kiva, että perheille järjestetään tällainen tapahtuma, jossa kaikki voivat käydä ihmettelemässä ilotulituksia yhdessä, eikä kaikkien tarvitse ostaa omia raketteja. 

Kotona tehtiin perinteinen hodaribuffet ja sen jälkeen suunnitelmissa oli tehdä ulkona tähtisadetikkukuvioita ja käydä katselemassa muiden ilotulituksia vielä, mutta me jämähdettiin lasten kanssa sohvalle katsomaan yhdessä leffoja ja meillä oli niin mukavaa siinä. Ei tehnyt yhtään mieli alkaa pukemaan ja lähteä ulos märkään, pimeään ja tuuliseen ilmaan. Pidettiin juustoiltaa koko porukalla ja nautittiin. Lapset saivat valvoa siihen asti että vuosi vaihtui ja laskettiin yhdessä kympistä alaspäin viimeiset sekunnit. Sitten he menivät kiireen vilkkaa nukkumaan ja vuoden ensimmäisenä aamuna herättiin kaikki vasta kymmeneltä. 

Uuden vuoden aatto oli ihanan rauhallinen ja samalla meiningillä jatkettiin vuoden ensimmäisenä päivänä. Aamupäivällä mä kävin juoksulenkillä upeassa auringonpaisteessa, sitten syötiin vähän lounasta ja lähdettiin koko perhe leikkipuistoon. Puistoilun jälkeen käytiin kotona vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin loppuillaksi ystäväperheen luokse syömään ja kyläilemään. Meillä oli niin kivaa ja rentoa.

En ole koskaan ajatellut, että vuoden ensimmäinen päivä jotenkin määrittelisi tulevan vuoden suuntaa. Onneksi näin ei ole, muuten mun koko viime vuosi olisi kulunut hirveässä migreenissä, kuten vuosi sitten 1.1.2019 kului. Mutta toivon, että tehdään mahdollisimman paljon näitä samoja merkityksellisiä asioita kuluvana vuonna ja kuluvalla vuosikymmenellä, mitä tehtiin tämän vuoden ekana päivänä:

Vietetään aikaa perheen kesken, ulkoillaan, urheillaan, nähdään ystäviä ja keskitytään olennaiseen, eli olemaan läsnä rakkaille ihmisille. Sitä ollaan tehty koko joululoman ajan muutenkin. Tänään vietettiin lapset päättää -päivää ja se oli ihan mahtavaa. Yksi kivoimmista lomajutuista, mitä voi tehdä! Siitä tulee myöhemmin videota, sillä kuvattiin päivä myös videolle. Mun insta storysta voi kuitenkin käydä katsomassa Oton tunnelmat päivän päätteeksi, hahhah! 

Vaikka blogi ja somekanavat eivät ole viettäneet täyttä hiljaiseloa, olen kuitenkin ottanut lasten joululoman ajan todella rennosti niiden suhteen. Tämän loppuviikon ajan menen vielä melko rennolla meiningillä, koska lapset ovat lomalla, mutta ensi viikolla lapset palaavat kouluun ja hoitoon ja mä palaan vihdoin normaaliin työrytmiin. Musta tuntuu, että mulla on niin paljon ideoita ja kerrottavaa, etten edes tiedä mistä aloittaisin! 

Tämä ihan kunnon chillailu ilman minkäänlaista stressiä tai paineita on selkeästi tehnyt mulle todella hyvää, koska mä oikein pulppuan ideoita. Se tunne on ihana ja niin helpottava. Ei ole epäilystäkään etteikö mulla riittäisi paljon asiaa tällä(kin) vuosikymmenellä. Vaikka nautin hirveästi rennosta meiningistä, niin nyt on jo sellainen kutkuttavan odottava tunne, että on ihana päästä tekemään työjuttuja pian kunnolla taas.

PS: Kirjoitin muuten ig storyyn, että oli meidän yhdeksäs uuden vuoden pusu Oton kanssa. Kuten tavallista, laskin väärin. Onneksi kukaan ei ainakaan kertonut huomanneensa. Mutta hitto vie, se oli kymmenes uusi vuosi yhdessä, kymmenes kerta kun pussattiin keskiyöllä vuoden vaihtuessa. Tästä lähti meidän kymmenes yhteinen vuosi ja vuoden päästä juhlitaan sitä, että me ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä.

Mielettömän upeaa uutta vuotta vielä teille kaikille ja kiitos, kun olette täällä tänäkin vuonna <3