Nuorena vanhemmaksi

05.02.2013

Multa toivottiin postausta siitä millaista on tulla nuorena vanhemmaksi. Mitä siinä on hyvää, mitä huonoa. Olenko kohdannut ennakkoluuloja tai muita vaikeuksia jotka korreloivat suoraan ikääni? Mitä nuori vanhempi tekee paremmin, mitä huonommin? Vai onko eri ikäisten vanhempien toimintatavoissa edes eroa? Mihinkään näistä kysymyksistä en tietenkään voi esittää mitään yksiselitteistä vastausta, kaikki mun mielipiteet ja näkemykset kun pohjaavat ainoastaan mun omiin kokemuksiini. Mutta mä oon yrittänyt pohtia tätä aihetta kuitenkin mahdollisimman laajasti ja miettiä myös muita nuoria äitejä kuin itseäni.

Mikä sitten on nuori äiti, tai kuka? Nuori äiti on ikänsä puolesta tavallaan väliinputoaja, johon ei välttämättä osata suhtautua. Nuori äiti kun ei ole enää teiniksi luokiteltava, mutta ei kuitenkaan keskivertoensisynnyttäjäkään. Usein nuoret äidit niputetaankin samaan kastiin teiniäitien kanssa, vaikka niin henkiset kuin aineellisetkin resurssit vanhemmaksi saattavat olla aivan eri luokkaa kuin vaikka yläkoulua lopettelevalla nuorella joka tulee raskaaksi. Mä en itse millään tavalla halua paheksua teiniäitejä, enkä missään nimessä voi sanoa että olisin muutaman lisäikävuoden takia jotakin muuta parempi äiti. Mutta silti koen loukkaavaksi sen että usein nuoret äidit perusvalmiuksiltaan rinnastetaan vielä teineihin. Tuskinpa kukaan teini-ikäinenkään haluaisi tulla rinnastetuksi 11-12 -vuotiaaseen varhaisteiniin tai vastaavasti vaikkapa keski-ikäinen eläkeikäiseen?

Ikä ei mun mielestä vanhemmuudessa loppupeleissä merkkaa mitään, vaan se millaiset valmiudet vanhemmaksi on muuten. Lisäksi ikä numeroina on erittäin häilyvä käsite, ei kukaan osaa sanoa tarkkaa ikää milloin joku muuttuu nuoresta aikuiseksi. Ihmisen lähtökohtiin olla vanhempi vaikuttavat monet muut tekijät paljon enemmän kuin itse ikä, kuten vaikkapa aiemmin elämässä koetut asiat, perhesuhteet, parisuhde, tukiverkko tai sen puuttuminen vain muutamia mainitakseni. Ja se millainen vanhempi joku lopulta on, ei mielestäni kuitenkaan riipu todellakaan ainoastaan siitä millaiset lähtökohdat on saanut, vaan kaikkein eniten ihmisen luonteesta. Kuka tahansa voi osoittaa toisten ennakkoluulot vääriksi ja olla aivan loistava vanhempi vaikka tilanne olisi mikä hyvänsä, ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa saattaa myös palaa loppuun.

Mulla on ollut omasta mielestäni hyvät lähtökohdat vanhemmuuteen. Rakastava avomies joka on tukenut alusta asti, huolehtiva äiti joka on aina valmis tulemaan avuksi jos vain pyydetään ja lisäksi mahdollisuus myös taloudellisesti tarjota Tiaralle ja tulevalle vauvalle kaikki tarvittava ja enemmänkin. Alusta asti olen myös tiennyt olevani henkisesti valmis äidiksi ja valmis siihen että lapsi muuttaa koko elämän. Silti niin monet tutut ja puolitutut ovat olleet ennakkoluuloisia mun kyvystä olla vanhempi, ihan vain siksi että olen myös elänyt normaalia nuoruutta enkä ole ollut mikään absolutisti tai seurustellut 12-vuotiaasta asti saman pojan kanssa.

Mulla on tämänhetkisenä koulutuspohjana ylioppilastutkinto ja keskenjääneet parturi-kampaajan opinnot. Suurimmat ennakkoluulot ainakin mun käsityksen mukaan nuorten vanhemmuudessa liittyvät koulutukseen – tai sen puutteeseen ja siihen että koulutuksen puute tarkoittaa automaattisesti huonoa taloudellista tilannetta johon ei ole hyvä tuoda lasta. Kuitenkin totuus on se että monet nuoret aikuiset tulevat oikein hyvinkin toimeen töitä tekemällä, vaikkei korkeakoulututkintoa vielä olisikaan takataskussa. Se ei myöskään tarkoita automaattisesti koulunkäynnin lopettamista, että tulee vanhemmaksi. Ainakin mulla on tarkoitus pyrkiä sinne korkeakouluun heti kun kuopus on tarpeeksi vanha, mutta siihen asti bloggaaminen riittää mulle sivutyöksi kotiäitiyden lisäksi oikein hyvin.

En missään nimessä ole sitä mieltä, etteikö siis toisen asteenkin tutkinnolla pärjäisi elämässä ja vanhempana ihan mainiosti, mun urahaaveet vaan nykyisin vaatii sitä korkeakoulututkintoa ja siksi olen sinne pyrkimässä. Tiedän myös monta muuta opiskelevaa nuorta äitiä ja isää, eikä mielestäni ole lainkaan epätavallista että nuoret vanhemmat ovat urahaaveidensa suhteen kunnianhimoisia. Ainakin mulla äidiksi tuleminen on toiminut todellisena kunnianhimoboostina, ennen en ollut kovinkaan kiinnostunut suunnittelemaan tulevaisuutta pitkälle, mutta nykyään mulla on tarkat suunnitelmat ja tiedän että mä pystyn saavuttamaan mun haaveet kunhan teen tarpeeksi kovasti töitä.

Vanhemmaksi tuleminen kasvattaa ja opettaa vastuuta. Se opettaa rakastamista ja pyyteettömän rakkauden vastaanottamista. Vanhemmuus tuo mukanaan kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä (niiden kaikkien miljoonien muiden upeiden asioiden lisäksi). Mulle äitiys on ollut maailman paras kasvattaja, ellen mä olisi äiti, musta ei välttämättä vieläkään olisi tullut mitään kovin järkevää enkä välttämättä olisi selvillä siitä mitä elämältä haluan.

Se, että monikaan ei usko nuorten hyvään vanhemmuuteen saattaa ruokkia jo entisestään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten äitien ja isien huonoa itsetuntoa vanhempina. Silloin on ehkä matalampi kynnys luovuttaa: ”en mä kuitenkaan onnistu, ei kukaan usko että muä pystyn tähän!”. Itse olen siitä onnekas, että en ole varsinaista paheksuntaa koskaan kohdannut esimerkiksi neuvolan taholta, mutta tiedän moniakin joita neuvolantädit eivät varmastikaan ole kohdelleet samantasoisesti vanhempien äitien kanssa ja ovat jopa avoimesti halveksuneet.

Toisaalta sen olen huomannut itsekin tässä kahden raskauden aikana, että nyt toista kertaa raskaanaollessani esimerkiksi äitiyspolilla mun huoli supisteluista otettiin paljon enemmän tosissaan nyt kuin Tiaraa odottaessani. Eli mahdollinen alentuva käytös nuorta kohtaan saattaa myös selittyä pelkästään sillä että on tulossa ensimmäistä kertaa vanhemmaksi eikä muka tiedä vielä mistään mitään. Mutta tämä taas ei sitten liity nuorena vanhemmaksi tulemiseen millään tavalla, vaan on jo ihan oma aiheensa.

Mä koen sen olleen ainoastaan positiivinen asia, että olen nuori. Silloin kun Tiara ei vielä nukkunut kokonaisia öitä ja oli pienempi, me jaksetttiin Oton kanssa hyvin. Toki välillä väsytti, mutta eiköhän kaikkia vanhempia väsytä joskus. Ja uskon että jaksan hyvin myös valvoa toisen vauvan kanssa, jos vauva ei nukukaan vaikka yhtä hyvin kuin isosiskonsa. Mä en tiedä johtuuko se nuoruudesta vaiko mun luonteestani, mutta koen olleeni vanhempana valveutunut ja innostunut selvittämään hyviä keinoja toimia kasvattajana. Mut ja mun ikätoverit on jo pienestä pitäen opetettu tiedonjanoisiksi ja me ollaan myös saatu hyvät valmiudet oppia etsimään sitä tietoa.

Me ollaan Oton kanssa suhteellisen nuoria vielä silloinkin kun Tiara ja pikkutyyppi saavuttavat täysi-ikäisyyden ja ainakin tilastojen valossa meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä mahdollisesti vielä lapsenlapsenlapsienkin kasvu ja kehitys ainakin aikuisuuden kynnykselle asti. Mun mielestä se on ihana asia, ja vaikka en vielä osaa itseäni kuvitellakaan pullantuoksuisena mummona tai isomummona varsinkaan, tulen iloiseksi ajatellessani meidän mahdollisesti jonain päivänä suurta perhettä joka monessa polvessa juhlii vaikkapa meidän 50-vuotishääpäivää.

Mä en aio vedota kliseeseen siitä miten ennenkin on tultu  vanhemmiksi jo nuorena, jopa nuorempana kuin mitä itse olen koska se on fakta että ajat ovat muuttuneet, kasvatus on muuttunut ja nuoret ovat muuttuneet. Ennen ei ollut teini-ikää, vaan hypättiin lapsuudesta suoraan aikuisuuteen. Nykyään kenenkään ei yleisesti ottaen edes oleteta olevan tai käyttäytyvän kuin aikuinen vielä parikymppisenä eikä parikymppisenä vanhemmaksi tuleminen enää ole normi kuten ennen, vaan paljon poikkeuksellisempaa. Se ei silti ole totta että nykyajan nuoret vanhemmat olisivat jotenkin huonompia kuin ikätoverinsa vuosikymmenten takaa, maailma vain on erilainen ja nuorilta odotetaan erilaisia asioita.

Mun mielestä olisi aika jättää vanhemmuuden ikärasismi jo pikkuhiljaa taka-alalle ja siirtyä arvioimaan ja arvostamaan ihmisiä mieluummin yksilöinä. Mä en ole loistava äiti siitä huolimatta että olen nuori äiti (kuten mulle usein toitotetaan), mutta en myöskään siksi että olen nuori äiti. Mä olen loistava äiti siksi että toimin aina niinkuin on parhaaksi mun lapsille ja tulen toimimaan tästä päivästä ikuisuuteen asti, olin sitten 21 -vuotias tai 71-vuotias.

IMG_3706x

Tämä on mun näkökulma nuoreen vanhemmuuteen, mikä on teidän?


81 Responses to “Nuorena vanhemmaksi”

  1. Avatar Janita sanoo:

    Tosi hyvä teksti. Arvostan sua todella paljon :)

    Oot oikeassa siinä että ei se ole iästä kiinni vaan siitä, miten toimii.

    Tsemppiä<3

  2. Avatar Miia sanoo:

    Sulla on kyllä sana hallussa! :) Mulla menee melkolailla yhteen toi mielipide nuoren vanhemmuudesta. Pikku hiljaa saisivat kyllä lopettaa yleisiltä tasoilta ns. väheksynnän iän puitteissa. Jokainen voi olla hyvä äiti, jos on hyvät lähtökohdat ja perusta perheelle.

  3. Avatar katariina sanoo:

    Itsekin olen nuori äiti, itseasiassa kanssasi juuri samana vuonna syntynytkin. Tyttäreni on juuri yksi, ja minä opiskelen ammattikorkeakoulussa. En ymmärrä, miksi meidän kaikkien oletetaan jättävän opiskelut kesken, koska on lapsi. Samalla tavalla kuka tahansa voi opiskella, miksei myös mekin? :)

  4. Avatar Jaanh sanoo:

    Itse tulin äidiksi ekan kerran reilu vuosi sitten, 21-vuotiaana enkä kokenu ees olevani mitenkää nuori. Mun vanhemmat on saaneet mut ”nuorena”, isäni on mua 20 vuotta vanhempi ja siinä on etunsa varsinkin nyt. Meijän tytöllä on jaksavat isovanhemmat ja on kiva ajatus, että jos kaikki menee hyvin nii he ovat elämässämme vielä kauan. :)

  5. Avatar Sofia sanoo:

    Ihana teksti! Meidän esikoinen syntyy tänä vuonna, kun mulla on ikää 22 vuotta. Myös mieheni äiti oli 22-vuotias mieheni syntyessä, mutta hän ei muista kokeneensa minkäänlaista ennakkoluuloa ikänsä takia; itse oon sitä joutunut kohtaamaan. Nykyään nuorta äitiyttä pidetään usein automaattisesti vahinkona, että tää kakara ei osannut käyttää ehkäisyä. Ihan niinkuin lapsen saaminen olisi joku hirveä takapakki elämässä, joka kannattaa siirtää mahdollisimman pitkälle!

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos, mukavaa että tykkäsit :)!! Mäkin täytän tänä vuonna itseasiassa 22 vuotta, hui!! :D Ja aivan totta, nuorten vanhempien lasten usein automaattisesti oletetaan olevan vahinkoja vaikkei niin olisikaan, mikä on todella törkeää mun mielestäni! Lapsen saaminen on maailman upein asia :)

  6. Avatar kata sanoo:

    Aivan loistava teksti! Mulla itselläkin 15-vuotiaalla tytönalulla on aina ollut haaveena tulla nuorena äidiksi, juuri sen takia, että ehtii nähdä lapsenlapsienkin elämää sekä tosiasia vain on se, että nuorena jaksaa enemmän. Mun oma äiti ja isä on mennyt naimisiin 19-vuotiaana, mikä sai paljon ihmetystä, koska hehän olivat nuoria ja kokemattomia, eivätkä tienneet mitä ”oikea parisuhde” on. Kappas vain tänä vuonna juhlitaan heidän 21vuotis hääpäivää ;) Kaikkien tuttavien ihmetystä lisäämään saatiin se, että vuoden päästä äiti odottelikin jo mun veljeä :–D Kuitenkin äiti ja isä on nuoresta iästä huolimatta ollut varmasti monia vanhempia ihmisiä kypsempiä! Jokainen on erilainen, jotkut ottaa jo 15vuotiaana enemmän vastuuta ja muita ihmisiä huomioon, kuin 35vuotias. Niinkuin sanoit ikä on vain numeroita. Äiti on kuitenkin aina sanonut mulle, että tärkeintä on se, että tietää itse mihin on valmis ja mihin kykenee. Ootte joka päiväinen piristys näillä ihanilla kuvilla! Kun on ollut huono päivä ja näkee sun positiivsen ja ihanan iloisen postauksen, tajuaakin että ehkei tämä asia olekaan murehtemisen arvoinen. Eli todellakin niin iso hatunnosto sun positiivisesta elämän asenteesta :–) Tsemppiä loppuraskauteen, toivotaan että kaikki menee hyvin <3 olette ihania!

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos, ihanaa että teksti kolahti! Ja kiitos sun kauniista sanoista muutenkin<3 :)

      Ihanaa että sun vanhempien suhde on kestänyt noin hienosti, toivottavasti saan itse nauttia vähintäänkin yhtä kestävästä onnesta Oton kanssa :)! Se on ihan totta että ikä on suurimmaksi osaksi vain numeroita ja tärkeintä on omat voimavarat ja luonne :)

      Mukavaa kevättä sulle ja ihana olet ihan itse!! :)

  7. Avatar Emppu sanoo:

    Mä oon lähestulkoon täysin samaa mieltä sun kanssas!!!!

    Tuli mieleen, kun kirjoitit, ettet oo ollu absolutisti jne. niin näätkö siinä jotain pahaa, vai miksi siitä mainitsit? :)

    Oon seurannu sun blogias melkein alusta asti ja seuraan varmasti jatkossakin. Niin kuin oon jo sanonutkin monta kertaa: OLETTE PARHAITA!<3 Ootan niin paljon teidän pikkusen syntymää!!!! ;)

    • Iina Iina sanoo:

      Kiva kuulla että tykkäsit tekstistä :) Ja ihanaa että tykkäät seurailla mun blogia, kiitos hurjan paljon :)<3

      Ja en tietenkään mä näe absolutismissa mitään pahaa, vertasin vain omaa nuoruuden aikaista alkoholikäyttäytymistäni absolutismiin ihan neutraalissa mielessä :)

      Ihanaa kevättä sulle!

  8. Avatar Sini sanoo:

    Aivan loistava kirjoitus! :) Kumpa näin ajattelisi moni muukin. Itse ehdin täyttää vähän ennen ensimmäisen lapsen syntymää 19 vuotta. Ja koin saavani juuri neuvolasta hieman negatiivista ”palautetta” iästäni ja pärjäämisestäni pienen vauvan kanssa. Ja nyt 6 vuotta myöhemmin palaute ja tuki oli täysin erilaista. Ja tällä kertaa terkkari oli myös sitä mieltä että lapset pitäisi tehdä nuorena. Aina se että taloudellinen tilanne olisi parempi ei tee lapsesta sen onnellisempaa. :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos, kiva että tykkäsit tekstistä! :)

      Inhottavaa että olet joutunut kokemaan tuollaista neuvolassa :/ Ei se ole neuvolantädin tehtävä arvostella vaan nimenomaan tukea, oli äiti minkä ikäinen hyvänsä! Ja ihan totta, ei se tietenkään ole mikään onnellisuuden mittari paljonko vanhemmilla on rahaa pankkitilillä!

  9. Avatar Ina sanoo:

    Aivan Ihana teksti! :))

  10. Avatar Juulia sanoo:

    Täyttä asiaa! :) Oon ihan samaa mieltä joka asiasta. Vitsi sä osaat kirjottaa hyvin ja kiinnostavasti! Saat ajatukset tekstiksi ja siitä ymmärtää hyvin mitä haet takaa. Ei pelkästään tässä, vaan ihan kaikessa :) Tykkään niin lukea teidän kuulumisia ja sun/teidän ajatuksia :) Jatka samaan malliin!
    Oon tosi laiska kommentoimaan, mutta minä lueskelen tekstit joka kerta :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos, ihana saada tuollaista palautetta!<3 :) Näin bloggaajana lämmittää kyllä mieltä jos kirjoitustaitoa kehutaan, se on asia jossa mä haluan kehittyä päivä päivältä paremmaksi! Mukavaa kevättä sulle ja kiva että kommentoit :)<3

  11. Avatar Jelena sanoo:

    Pullantuoksuinen mummo<3 hyvä postaus! Itsekin kun sain pojan 19-vuotiaana niin jotkut sitä epäili miten sitä pärjätään,hyvinhän tässä menee! Vaikka joskus kun uhmaa pukkaa bussissa tai kaupassa niin tulee vieläkin niitä katseita " toi on teiniäiti,ei osaa" vaikka olenkin jo kohta 24v :D

    • Iina Iina sanoo:

      Haha, kiitoksia paljon :)!! Ja muakin kyllä vieläkin katsotaan paheksuvasti, vaikka mäkin oon ”jo” 21 :D Mut kai me vaan näytetään niin nuorilta sitten (vaikka eihän sekään saisi olla mikään syy arvosteleville katseille!) :D

  12. Avatar Lilli sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Arvostan.

    Siitä olen kuitenkin eri mieltä, että kenestäkään ei tule loistavaa äitiä vain siksi, että saa lapsia ja silloin ”tietää, mikä omille lapsille on parasta”. Aika moni saattaa ajatella, että tukistaminen on jossain tilanteessa oikein tai puolivuotiaalle voi syöttää karkkia ja perustella sen juuri noin: ”Minä äitinä tiedän, mikä lapsilleni on parasta”. Sinä olet varmasti hyvä äiti.

    Monilla nuorilla äideillä voi olla vielä sellainen ongelma, että lapsen saadessa alkunsa parisuhde on vielä todella tuore ja sen jatkuminen voi olla epävarmaa. Mikä nykyään on erityisesti nuorille ihan tavanomaista (eikä tämä tilastollinen totuus tarkoita, että vain nuoret vanhemmat eroaisivat tai, että ikääntyvät vanhemmat eivät). Tsemppiä teille, olette ihana perhe!

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos, mukavaa että tykkäsit :)

      Mä en kyllä missään vaiheessa tekstiä sanonut tai perustellut mitään sillä että ”äitinä tiedän mikä on lapselleni parhaaksi”, mä sanoin että mä TOIMIN aina siten mikä on mun lapselle parhaaksi ja se on kyllä ihan eri asia. Mä osaan ottaa huomioon asiantuntijoiden suositukset, lait ja vaikkapa lääkärin neuvot kasvatuksessa, enkä ajattele kapeakatseisesti että itse muka tietäisin aina kaiken parhaiten. Sitä juuri tarkoitin tiedonjanoisuudellani ja sillä että olen vanhempana valveutunut! Jos joku tosiaan ajattelee niin että vain hän itse kaikessa tietää mikä on lapselleen parasta niin silloin hän ei välttämättä kyllä toimi lapsensa parhaaksi mun mielestäni.

      Ja mä en koe tuoretta parisuhdetta automaattisesti ongelmaksi, kuten tuossa viikonloppuna kirjoittelinkin niin meillä tulee lauantaina Oton kanssa 2 vuotta seurustelua täyteen ja 17. päivä tulee kaksi vuotta siitä kun tein positiivisen raskaustestin Tiarasta. Mun mielestä suurin ongelma on ihmisten ennakkoluulot kuten tekstissä kirjoittelinkin, eivät nuoret vanhemmat :).

      Mukavaa kevättä sinulle!

      • Avatar Nimetön sanoo:

        Ei pitkä parisuhde takaa mitään, mutta tuo turvaa. Ihan niin kuin koulutus, vakituinen työpaikka tai säästöt pankkitilillä. Näin siis itse koen, olemme erilaisia jokikinen :). Ehkä sellaisen asian vanhempana äidiksi tulleet hoitavat tunnollisemmin; imetyksen. Poikkeuksia toki on senkin suhteen.

        • Avatar Nimetön sanoo:

          Minä olen pitkässä liitossa ja puolestaan koen, että jos lapsi olisi tullut seurustelun alkuaikoina, olisi ehkä ollut helpompaa ymmärtää meidät perheenä. Tai tarkoitan sitä, että kun on pitkään ollut kahdestaan miehen kanssa niin yhtäkkiä kun siihen tulee pieni lapsi parisuhteen keskelle, niin ollaan aika huuli pyöreenä että miten tästä eteenpäin. Se on ihan erilainen kombinaatio silloin. Jos taas olisi vasta tavannut miehen ja heti tulisi lapsi, niin sitä kasvaa tavallaan suoraan siihen perhe-elämään, eikä ehdi rutinoitua sellaista kahden keskeistä parisuhdetta. Se saattaa joissain tapauksissa olla se yhdessä pitävä voima. Meillä melkein tuli ero (ja saattaa vielä tullakin), kun kahdeksan kahdenkeskeisen vuoden jälkeen pamahti lapsi meidän keskelle.

          Kukaan ei pysty sanomaan milloin on valmis äidiksi. Jos sitä odottaa, niin on aina väärä aika tai paikka. Äitiyteen kasvetaan, oli ikä mikä tahansa. Tottakai joku 15-vuotias on henkiseltä ja fyysiseltä tasolta ihan eri asia kuin 20-vuotias. Nuorena ne lapset ennen vanhaankin tehtiin niin ihmetyttää miksi nykyaikana on tällainen vouhotus.

          Kyllä tässä maailmassa ehtii töitä tehdä ja kouluttautua vaikka viidelle eri ammatille. Me teimme lapsen mun korkeakouluopintojen aikaan, valmistuin vain puoli vuotta myöhemmin kuin muut, vaikka olin äitiyslomalla välissä. Ja voin sanoa, että kannatti koska nyt kun olen töissä, en todellakaan haluasi jäädä äitiyslomalle tai hoitovapaalle koska tulot tippuisivat niin paljon. Kouluaikana kun oli tottunut jo pieneen opintotukeen niin ei tehnyt pahaa olla äitiyslomalla. :)

          Olet fiksu nuori nainen ja varmasti ehdit elämässä tehdä vaikka mitä. Nauti pienistä tytöistäsi, lapset kasvavat niin nopeasti. Kaikkea hyvää teille.

          • Iina Iina sanoo:

            Mielenkiintoista saada myös erilaista näkökulmaa äitiyteen! Tässäkin huomaa miten erilaisia tilanteet voivat olla ja miten eri tavalla ihmiset voivat kokea eri asiat. Ei ole yksiselitteistä tapaa toimia oikein vanhempana tai oikeaa ikää saada lapsi. Kaikki on kiinni omasta asenteesta ja valmiuksista!

            Kiitoksia hurjan paljon että jaoit omat kokemuksesi ja kauniista sanoistasi myöskin! Kaikkea hyvää myös teille<3 :)

        • Iina Iina sanoo:

          Olet ihan oikeassa, tokihan mainitsemasi asiat tuovat turvallisuudentunnetta ja ihan konkreettista turvaa myöskin, mutta sitä en ymmärrä että miten ne liittyvät nuoreen vanhemmuuteen? Kyllä nuoressakin perheessä usein (ei välttämättä aina, mutta ei ole aina vanhemmassakaan perheessä) on taustalla pitkä parisuhde, koulutusta ja vakituinen työpaikka sekä rahaa pankkitilillä ihan samalla tavalla kuin vanhemmassakin. Ja itse tunnen kyllä montakin nuorta äitiä joilla imetys on sujunut aivan loistavasti, itsekin ajattelin imettää niin pitkään kuin vain mahdollista ja toivon kovasti jo senkin takia että vauva olisi tällä kertaa täysiaikainen jotta imetys sujuisi paremmin :).

      • Avatar Lilli sanoo:

        Okei, luin siis tekstin jotenkin huonosti/ymmärsin väärin tuon jokainen on paras äiti lapsilleen -osuuden.

        Sanoisin kuitenkin, että on enemmän poikkeus kuin sääntö, että muutaman viikon tuttavuuden jälkeen TUNTEE ihmisen OIKEASTI niin hyvin, että tietää haluavansa jakaa koko elämän tämän kanssa. Ja vaikka niin siinä vaiheessa ajattelee niin, että kahden vuoden päästä on edelleen samaa mieltä.;) Mut siistii että teillä menee hyvin.:)

        • Iina Iina sanoo:

          No ei tekstissä ollut kyllä mitään ”jokainen on paras äiti lapsilleen” -osuutta, sillä itse en ainakaan ole automaattisesti sitä mieltä :).

          Varmasti on harvinaisempaa että lyhyt suhde kestää kuin että se päättyy eroon, sitä en missään vaiheessa sanonutkaan, sanoin vain että kukaan ei voi automaattisesti olettaa että lyhyt suhde ei kestäisi, se on mun mielestäni vain törkeää ennakkoluuloisuutta. Mustakin on ihan mahtavaa että meillä menee hyvin! :)

          • Avatar laura sanoo:

            Mä oon sitä mieltä että kyse ei ole siitä kuinka kauan suhde on kestäny ennen lapsen tuloa, vaan ihan ihmisistä yksilöinä. täällä yksi esimerkki pitkästä suhteesta joka lapsen tulon jälkeen muuttui niin paljon että otettiin aikalisä. Vaikka olis ollu kakskymmentä vuotta yhdessä niin lapsi muuttaa parisuhdetta niin paljon ettei se ole varmaa jatketaanko yhdessä vai erotaan.

          • Iina Iina sanoo:

            Mä olen samaa mieltä kuin sä, ei se suhteen ikä ole sen merkityksellisempi kuin ihmisenkään ikä, kun tilanteita, ihmisiä ja parisuhteita on niin joka lähtöön :) Ihanaa että teidän aikalisä jäi vain aikalisäksi ja saitte kaiken selviämään<3 :)

  13. Avatar Mira nda sanoo:

    Tosi hyvin kirjoitettu teksti, antoi paljon ajattelemisen aihetta, varsinkin kun asia on itseäänkin koskettava! Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

  14. Avatar nisan sanoo:

    Nyt oli taas pakko tulla kirjottaa! Ensinnäkin taas aivan loistava teksti! ja kaikki noi edellisetkin ku tänään luin kun en aijemmin kernnyt.
    Mua ärsyttää tää ku nuoria vanhempia pitää arvostella, se on ihan väärin! Mun yks ystävä sai vauvan ku se oli 16v, se on pärjänny loistavasti, sen vanhemmat ja siskot auttaa aina jos tarvihtee ja välillä sillonki ku ei tarvii, sillä ei vaan oo niin hyvin asiat ku sulla ku sulla on Otto, tän lapsen isä lähti kävelemään heti ku sai tietää vauvasta. Sit tiiän yhen kaverin kaverin joka sai ensimmäisen lapsen kans 16v, sille tuli joskus joku random mummo sanomaan kaupassa että ei noin nuorella voi olla lasta, ethän sä voi osata hoitaa tota! jotenki niin järkyttävää! Mun mielestä nuorempi äiti voi olla jopa parempi ku vanhepi! En tajuu tota et jotkut vieraat ihmiset tulee päin naamaa arvostelemaan!

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos, ihana että tykkäät ja että tää teksti kolahti :)!

      Tuollainen on kyllä tosi törkeää, että täysin vieraat ihmiset tulevat arvostelemaan vaikka eivät tiedä tilanteesta yhtään mitään :/ Itsekin olen joskus tuollaiseen törmännyt ja muistaakseni kirjoittelinkin aiheesta viime kesänä. Sitä on kyllä niin vaikea ymmärtää että miksi kukaan kokee tarpeelliseksi käyttäytyä niin törkeästi! Mutta kai se on hyväksyttävä että meitä ihmisiä vain on olemassa ihan joka lähtöön.. Hienoa kuitenkin kuulla miten hienosti sun kaverit on pärjänneet lastensa kanssa vastoinkäymisistä huolimatta, me nuoret ollaan vahvoja :)!

  15. Avatar Jenni sanoo:

    Itsekin juuri valmistuin ylioppilaaksi ja nyt suuntana ammattikorkeakoulu ja on kyllä tullut huomattua, että aina on älyttömiä ennakkoluuloja juurikin koulutukseen liittyen nuoria äitejä kohtaan. Meillä siis 2,5-vuotias tytär. Vähän aikaa myös minun vanhemmillani oli minua kohtaan ennakkoluuloja, pelkäsivät että unohdan kokonaan opiskelut. Toki on myös niitäkin olemassa, jotka ihan oikeasti jättävät koulutuksen unohduksiin, mutta ainakaan omassa lähipiirissäni en ole sellaisia äitejä havainnut. Ja olen huomannut että koulunkäynti on mukavaa omaa aikaa äitiyden rinnalla.

    • Iina Iina sanoo:

      No sepä se, onhan varmasti sellaisiakin äitejä jotka jättävät koulut käymättä mutta heitäkin kyllä löytyy ihan joka ikäluokasta, ei vain nuorten äitien joukosta pelkästään. Sä olet juuri loistava esimerkki siitä että nuori äiti voi opiskella ja mennä eteenpäin elämässä hienosti! :)

      • Avatar Nimetön sanoo:

        Hyvä esimerkki kirjoittajasta joka jätti koulun kesken eikä tunnu kiinnostavan edes kouluun paluu vaan lapsien teko. Onhan se kiva jos mies elättää <3 Ei meinaan äitiysrahalla paljon shoppailla.

        • Iina Iina sanoo:

          Et tainnut lukea koko tekstiä ollenkaan :———–D Kateellisuus paistaa kyllä tekstistäsi läpi aika kivasti! Ikävää että purat sen noin lapsellisesti etkä osaa iloita toisten onnesta. Jos et ole sattunut huomaamaan niin blogini on siirtynyt tänne KIDEblogit -portaaliin, toisinsanoen kirjoitan blogia nykyisin sivuTYÖkseni :) Tiedätkö mitä työ yleensä tarkoittaa? Ja jos olisit lukenut tekstin tietäisit myös opintosuunnitelmistani, mutta sen sijaan tulet mieluummin avautumaan mulle mun elämästä, josta et tiedä mitään. No, kukin tavallaan. Sä puolestasi olet hyvä esimerkki lukutaidottomasta kateellisesta raukasta<3

  16. Avatar Elsi sanoo:

    Olet kyllä erityisen ihana tyyppi tämän blogisi perusteella :) Tykkään sun kirjotustyylistä ja muutenkin elämän asenteesta! Tsemppiä loppuraskauteen, minä pidän täällä peukkuja :)

  17. Avatar M sanoo:

    Haluaisitko kirjottaa opiskelusuunnitelmistas? Kiinnostais kovasti. :) Ihania noi Tiaran kenkien sovittelukuvat!:)

  18. Avatar PikkuMy sanoo:

    Nyt tällaisen ”vanhan” äidin pitää kans sanoa tähän pari sanaa :)
    Olen 33 ja esikoinen täyttää kohta 3v. Itse en ollut valmis 10vuotta sitten äidiksi ja onneksi tajusin sen silloin. Voi niitä lapsia ;)
    Mä tarvin pitkän ajan löytää itseni ja kun miehen kanssa päätettiin että katsotaan tulisiko meille vauva olin valmis sitoutumaan.
    Mutta joskus mietin että olisinko ollut sittenkin parempi äiti kun olin nuorempi??? Olisinko ollut vähemmän väsynyt ja enemmän läsnä (koen monesti huonoa omatuntoa siitä että on paljon muutakin mitä pitää hoitaa…) Jos mulla ei olisi ammattia vielä, eikä yritystä ym mitä mulla ei ollut 10v sitten niin silloin olisi enemmän aikaa vaan lapsille.
    Oli miten oli, ei voi elää jos elämää vaan tässä ja nyt. Ja pääasia on että on tyytyväinen ja ikä on vaan numeroita. Tunnen itseni välillä ihan teiniksi ;) Poika sanoo joskus mulle ”teiniäiti” :D (oppi sanan kun näki sarjaa telkkarista)
    Mä ajattelen että äidit kuin äidit on omille lapsilleen tärkeitä ja rakkaita ihan iästä riippumatta. Ja on hienoa että on eri-ikäisiä äitejä, olishan tää muuten tylsää. Tunnen monen ikäisiä äitejä, tiedän loistavia teini-äitejä ja aika surkeita ”vanhoja” äitejä sekä toistepäin. Eli ei hyvä äiti ole iästä kiinni!
    Hyvä kirjoitus Iina!

    • Iina Iina sanoo:

      Mä oon aivan samaa mieltä sun kanssa tuosta mitä sanoit siitä että äitejä on joka lähtöön ihan kaikissa ikäluokissa :) Ja oli mielenkiintoista kuulla myös sun näkemys siitä miten itse olet kokenut äidiksi tulemisen :)! Mä luulen että eri iässä lapsen saamisessa on aina puolensa, niin hyvät kuin huonotkin mutta se on nimenomaan tärkeintä että itse on tyytyväienn ja lapset ovat tyytyväisiä! Kiitoksia paljon ja kiva että tykkäsit kirjoituksesta!

  19. Avatar Linkku sanoo:

    Voi että miten ihana ja fiksu teksti! Kunpa ihmiset eivät arvioisi toisia äiteinä pelkän iän perusteella vaan oikeasti sen IHMISEN…

  20. Avatar "mummo" sanoo:

    Olen itse keski-ikäinen äiti, jonka lapset ovat jo lentäneet pesästä. Olen saanut lapset monen aviolittovuoden jälkeen, ehkäpä ”normaali-ikäisenä”. Mielestäni IHANNE on se, että lapset hankitaan vasta esim. opiskelujen jälkeen (tiedän, tiedän, että kuulostan vanhanaikaiselta, mutta kirjoittajahan kysyikin mielipidettäni!) On paljon HELPOMPAA opiskella silloin, kun ei ole lapsia ja joutuu huolehtimaan vaan itsestään. Tiedän kokemuksesta. Siitä huolimatta totean, että on monia nuoria äitejä, jotka selviävät hienosti lastenhoidosta, varmaan moni paremmin kuin vanhempi ”kollegansa”. Elämänkokemuksella ja nuoria seuranneena totean, että on myös nuorina äidiksi tulleita, joiden voimat, taidot, kokemus, tahto jne. ei riitä vastuunkantoon. Sitten on eri asia, jos kaikki ei sujukaan hyvin, vaan esim. syntyy vammainen lapsi. Ja toki näkee oikein nuoria äitejä, joilla oma kasvu ja kehitys on vielä kesken, eikä todellakaan ole valmiuksia huolehtia lapsesta. Hyvä äitiys ei ole iästä kiinni vaan omasta kehitysvaiheesta, luonteestakin ja paljolti TAHDOSTA.

    Kuitenkin tiedän senkin, että vaikka kuinka tahtoisi, ei aina onnistu olemaan hyvä äiti. Nuorena äitinä olin kovin varma omasta onnistumisestani – tein kaiken lapsen parhaaksi ja juuri niinkuin luin kirjoista ja kuvittelin olevan parasta. Mutta. Se ei ollutkaan parasta minun lapselleni. Myöhemmin tämän ollessa murrosikäinen, kuulin pilanneeni koko hänen elämänsä, olin mitä epäonnistuinein äiti.

    En halua pelotella, mutta siihenkin voi varmaan valmistautua, että myöhemmin joutuu huomaamaan tehneensä tahtomattaan virheitä, epäonnistuneensä monessa asiassa. Kuitenkaan liikaa syyllisyyttä ei kannata ottaa kantaakseen, kun on parhaansa yrittänyt, kukaan ei voi enempää vaatia.

    Se on tosiasia, että nuori näkee asiat erilailla kuin vanhempana, väkisinkin enemmällä elämänkokemuksella. Nuoruuteen kuuluu ”oikeassa oleminen”, kaiken parhaiten tietäminen, aikuiset tuntuvat fossiileilta, mitään tietämättömiltä jne. Tunnen itseni mummoksi, kun sanon, että kannattanee kuitenkin säilyttää hiukkasen nöyryyttä ja ehkä jopa kuunnella niitä, jotka ovat monta lasta kasvattaneet ja monet karikot läpikäyneet.

    Oivoi tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, harmi, että oma blogi on aivan muista asioista, eikä sinne voi kirjoittaa tällaisia.

    • Iina Iina sanoo:

      Kivaa että tulit kertomaan oman näkemyksesi vanhemmuuteen! :)

      Mä en missään vaiheessa sanonutkaan, että nuorena äitiyden ja opiskeluiden yhdistäminen olisi helppoa, ei se sitä varmasti olekaan, mutta siitä huolimatta monet nuoret äidit siihen kykenevät. Mulla ei ainakaan ole äitinä tai myöskään urakehityksen kannalta aikomuksena pyrkiä menemään sieltä mistä aita on matalin vaan sieltä mikä on mulle ja mun perheelle parasta :).

      Varmasti ei kukaan ole äitinä virheetön, mutta ei mielestäni tarvitsekaan. Tärkeintä on nimenomaan että yrittää parhaansa, kuten sanoitkin :). Mä en koe tietäväni asioita paremmin kuin muut tai olevani aina oikeassa, vaikka nuori olenkin. Mutta en myöskään koe olevani millään tavalla huonompi äiti kuin joku minua vanhempi, vain siksi että olen nuori. Kyllä nuoretkin osaavat ottaa neuvoja vastaan ja olla nöyriä, eivät ehkä kaikki mutta suurin osa kuitenkin. Tottahan se on että nöyryys tulee elämänkokemuksen mukana, mutta toisille sitä elämänkokemusta tosin saattaa kertyä paljonkin jo nuorella iällä kun vastaavasti taas joku vanhempi saattaa olla kokenut paljon vähemmän.

      Juuri sitä tekstilläni tarkoitin, että ei voi iän perusteella tehdä mitään yleistä linjausta siitä kuka on millainenkin äiti, kun niin moni muukin asia siihen hyvään äitiyteen vaikuttaa. Kukaan ei myöskään syntymäajan perusteella voi tietää, mitä joku on elämässään kokenut ja kuinka paljon kokemuksistaan oppinut. :)

      Mä oon parhaat neuvot saanut omalta äidiltäni, tädeiltäni ja mummoltani sen lisäksi että itsekin tykkään ottaa asioista selvää ja arvostan kyllä kovasti heidän antamiaan neuvoja. Kuitenkin pian kahden lapsen äitinä koen että mulle on itsellenikin jo kertynyt kokemusta äitiydestä sen verran paljon että tiedän omat resurssini ja osaan etsiä sen kultaisen keskitien kaikkien neuvojen joukosta ja miettiä mikä on meille hyvä tapa toimia. Olen varma että samat neuvot olisin saanut myös vaikka olisin tullut äidiksi vasta 30-vuotiaana, ja että samalla tavalla silti olisin luottanut myös omiinkin vaistoihini niiden lisäksi.

  21. Avatar hulamaja sanoo:

    Kiitos tosi hyvästä blogitekstistä! :)
    Täälläkin yksi nuori äiti, moi. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2008 massu pystyssä ja pari kuukautta valkolakin saannista synnytin ihanan pojan. Sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen, mutta tolpilleni pääsin tosi nopeasti, noin puolen vuoden sairastamisen jälkeen. Ja vuoden 2009 joulukuussa saimme seuraavan pojan ;) Vähänhän sitä kieroon katteltiin kun parikymppisenä jo oli kaksi lasta, mutta toisaalta varsinki neuvolan puolelta oltiin ihan alusta asti tosi ihania eikä ikinä mitään rumaa sanottu tms, ja masennus otettiin heti vakavasti ja sain apua niin psykologilta kuin perhetyöntekijöiltä.. Ja meidän molempien perheet on aina ollu tukena, ja miehen kans vakaa parisuhde. Miehellä on ikuinen vauvakuume, mutta ollaan yhteistuumin päätetty että lapsiluku vois olla tässä. Tukiperhelapsi otetaan omien lisälasten haaveilun sijaan ;)
    Alotin ite yliopisto-opinnot syksyllä 2010, ja mies samaan aikaan lähihoitajaopinnot, eli nuorempi poika oli 9kk ikäinen tuolloin.. hyvin on mennyt ja lasten hoito järjestetty tähän asti kotona, nyt 3- ja 4-vuoden iässä menivät vasta päiväkotiin kun mies valmistui ja sai töitä… :) itellä opinnot vielä jatkuu. Hullua ajatella, että esikoinen aloittaa eskarin ENS VUONNA. :D Että kyllä sitä me nuoretki osataan ja jaksetaan! ;) tsemppiä sinulle loppuraskauteen <3

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos, mukavaa että tykkäsit tekstistä ja kiitos tsempeistä!<3 :)

      Sä olet selvä todiste siitä miten hienosti nuori äiti voi pärjätä ja yhdistää niin äitiyden kuin opiskelutkin! :) Ihanaa että ryhdytte tukiperheeksi, mäkin oon joskus miettinyt että sitten kun ollaan siihen toimintaan sopivan ikäisiä niin se voisi olla aivan mieletön juttu! Musta olisi upeaa olla tukena jollekin apua tarvitsevalle lapselle. Nimenomaan nuoretkin osaa ja jaksaa ;)!! Kaikkea hyvää teidän ihanalle perheellenne! :)

      • Avatar hulamaja sanoo:

        Kiitos <3
        tuohon tukiperheasiaan vielä, että siihen puuhaan kaivataan ihan kaikenikäisiä, ja niin lapsettomia, lapsiperheitä, sinkkuja, yksinhuoltajia, pariskuntia, nuoria, keski-ikäsiä, "mummo-/pappaikäisiä" jne jne! :) esimerkiksi mun pikkusisko (19-v sinkku, lähihoitajaopiskelija) kiinnostui puuhasta ja miettii josko alkaisi joko tukihenkilöksi tai -perheeksi. :)
        toivon ja odotan kovasti, että saamme pian oman tukilapsemme, siinä on kyllä varmasti pitkään jatkuva ja ihana uusi ihmissuhde. :,)

        • Iina Iina sanoo:

          Aijaa, no ompa mahtavaa kuulla. En tiedä miksi olin sellaisen käsityksen saanut että vasta 25-vuotiaana voi alkaa siihen toimintaan, kai mulla sekoittui vain adoption ikäraja tähän asiaan vaikkei niillä mitään tekemistä toistensa kanssa olekaan :DD hyvä että valaisit mua :)!! Ja aivan varmasti odotat, osaan kuvitella että tukiperheenä toimiminen on todella antoisaa ja ihanaa puuhaa :)!

  22. Avatar Mari sanoo:

    Sain esikoiseni 26-vuotiaana ja koin että se oli outo ”väliinputoajaikä” saada muksu. Tuntu että kaveripiirissä ja sukulaisissa oli vaan niitä jotka sai muksuja heti kakskymppisenä tai sitten päälle kolmenkymppisenä. Mammakerhoissa en oikein osannut hengata 19/20-vuotiaiden kanssa eikä niiden päälle kolmekymppisten äitienkään kanssa. No, se ikä oli minulle se paras mahdollinen tulla äidiksi ja kyllä olet siinä oikeassa että äitiyden mukana tulee järkeä päähän. :) Me mentiin me naimisiinkiin 24-vuotiaina ja kaikki kaverit sanoi että oletteko hulluja kun menette naimisiin, ja vielä näin nuorena. Samat ihmiset jotka sillon sanoi että olettko hulluja nyt 33/35-vuotiaana ihmettelee että miks ei menty 10 vuotta sitten naimisiin, kun vanhemmat olisi maksaneet häät… Nyt kun on pari muksua niin ei enää jakseta/ole rahaa mennä naimisiin kun ei kuulemma kehtaa vanhemmilta ottaa enää rahaa häihin. Meille ollaan kateellisia että on varmaan ihanaa kun on naimisissa. :D

    • Iina Iina sanoo:

      Mä luulin että 26-vuotiaana olisi jo tosi yleistä saada muksuja, mutta näköjään voi olla tuollaisiakin kokemuksia! Ymmärrän kyllä hyvin että oli vaikeaa mammakerhoissa löytää omanlaista porukkaa, kuitenkin 19-vuotiaalla ja 26-vuotiaalla äidillä saattaa olla aivan erilainen maailmankatsomus, vaikka toisaalta ajatukset saattavat käydä hyvinkin yksiin :D Mäkin oon mammakerhoissa jutellut hirveästi muiden äitien kanssa, toisten kanssa on kolahtanut heti yli 10v ikäerosta huolimatta ja toisten kanssa taas juttu ei ole luistanut ollenkaan.

      Ihanaa että menitte naimisiin nuorena, se olisi tarkoitus meilläkin ;D Me tosin kyllä säästetään ihan itse rahat häihin ja vaikka se tuleekin kalliiksi niin halutaan silti mennä naimisiin, koska koetaan se tärkeäksi jutuksi Oton kanssa molemmat! :) Kaikkea hyvää teille!

  23. Avatar Nelli sanoo:

    Olen itse aina vihannut yleistämistä ja tämä nuorien äitien automaattinen paheksunta on juurikin sitä. Fyysinen ikä on tosiaan hyvin pitkälti vain suuntaa antava numero, jokainen kehittyy niin henkisesti kuin fyysisestikin omia aikojaan. Onhan se totta, että aivojen kehitys teini-ikäisellä on vielä aivan kesken. Otsalohko, joka mahdollistaa tulevaisuuteen tähtäävän ja monipuolisemman ajattelun sekä syy- ja seuraussuhteiden paremman ymmärtämisen kehittyy vasta parikymppisellä. Kuitenkin moni teinikin pystyy jo todella aikuismaiseen ajatteluun, aikuismaisempaan kuin moni aikuinen.

    Inhottaa myös se ainainen hokeminen, miten iän tuoma elämänkokemus tuo viisautta, jota nuorella ei voi olla. Onhan se totta, että ikä tuo useimmille myös viisautta, mutta unohdetaan se, että moni nuori on voinut joutua lyhyen elämänsä aikana kokemaan jo kaikenlaista, mikä on kasvattanut häntä ja opettanut laaja-alaisempaa ajattelua.

    Luulen, että suurimmat ennakkoluulot tulevat ehkä kuitenkin nuorten taloudellisesta tilanteesta. Sitä tunnutaan ajattelevan, että nuori automaattisesti kasvattaa lapsensa sosiaalihuollon kustannuksella, mikä sitten aiheuttaa paheksuntaa. Kuten totesitkin, nuorellakin voi olla jo hyvä työpaikka ja hän voi pystyä myös itse kustantamaan jälkikasvunsa. Kaikki ovat erilaisia ja ovat erilaisessa tilanteessa elämässään…

    Itse en ole vielä äiti, vaikka krooninen vauvakuume vaivaakin. Olen kuitenkin joutunut kohtaamaan ikärasismia omassa työssäni. Olen juuri valmistumassa korkeakoulusta 23-vuotiaana ja sen olen oppinut, ettei omaa ikää kannata sanoa ääneen, niin ei siitä tarvitse ennakkoluuloja kuunnella.

    Mutta onnittelut vielä omasta nuoresta äitiydestäsi! Ole ylpeästi juuri oma itsesi, hyvä esimerkki onnistuneesta nuoresta äidistä.

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos, mukava kuulla positiivista palautetta omasta äitiydestään! :)

      Teiniäitiydestä mulla ei omakohtaista kokemusta ole kun itse olen juurikin parikymppisenä vasta tullut äidiksi ja siksi kirjoitinkin tekstini vain nuoren äidin näkökulmasta kuten sanoinkin heti aluksi. Mutta tietenkin sen lisäksi että kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa, on varmasti myös näitä juttuja jotka vain tapahtuvat tietyssä iässä ja vaikuttavat omalta osaltaan esimerkiksi teinin valmiuksiin olla vanhempi.

      Siitä olen todella samaa mieltä kanssasi että joku on saattanut jo nuorella iällä kokea todella isojakin asioita jotka ovat kasvattaneet ja opettaneet ja antaneet elämänkokemusta. Se ei ole siis iästä kiinni välttämättä!

      Ikärasismi on inhottava asia ja mun mielestä sen voisi kyllä lopettaa kaikissa asioissa, ei pelkästään äitien arvostelussa vaan työelämässä ja muuallakin. On oikeasti inhottavaa arvottaa toisia syntymäajan perusteella, oli kyseessä mikä asia hyvänsä.

      Kiva että kommentoit ja kaikkea hyvää sinulle :)!!

  24. Avatar jassu sanoo:

    Olipa kyllä loistavaa tekstiä! Minä sain kuulla pienestä asukista parikuukautta sen jälkeen kun täytin 18, hirveää paheksuntaahan siittä tuli sukulaisiltakin jopa ja kaupungissa pyörivien mummojen katseista ja jopa jotkut uskaltautuivat avamaan suunsakkin että ”oletpas nuoren näköinen!”. nyt meillä reipas 8,5kk poju täällä ja mailman parhaat vanhemmat! Koskaan en ottanut nuita puheita itseeni, oikeastaan olen ylpeä siitä että päätin pitää lapsen ja ylpenä kävelen lapseni kanssa missä vain! :)

    • Avatar jassu sanoo:

      ps.. Ainiin koulut jäi kesken, mitä sitten? tässähän on vielä elämä aikaa! kirjoittelee 20 vuotias nuori ja ylpeä äiti! :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitoksia, mukavaa että tykkäsit tekstistä! :)

      Inhottavaa että olet joutunut tuollaisia puheita kuuntelemaan, mutta onneksi et ole niistä välittänyt vaan osaat olla ylpeä saavutuksistasi :)! Kaikkea hyvää teidän perheelle :)

  25. Avatar Anonyymi sanoo:

    Laitoin sulle s-postia tohon osotteeseen, mikä näkyy tossa sivulla hieman tähänkin aiheeseen liittyen:) Ois kiva jos kerkeisit lukee sen ja vastata!

  26. Avatar Minttu sanoo:

    Sain lapsen vähän ennen kuin täytin 21 v. Minä kohtasin hieman ennakkoluuloja neuvolassa, koska jäin yksin jo raskausaikana lapsen isän sairastuttua.
    Oli rankkaa ”vakuutella” ihmisille KYLLÄ PÄRJÄÄN yksinkin, siinä missä pärjäisin kaksin toisen kanssa! Minusta oli hullua, että jo raskausaikana ihmiset kyselivät jatkuvasti miten tulen jaksamaan? Eiväthän he olleet nähneet minua vielä äitinä.
    Nyt kun lapsi on kohta 2,5 v olen saanut mielenrauhan ja rauhan muuallakin ja löytänyt itseni ”äitinä”.
    Ei kiinnosta muiden neuvot tai tavat toimia – minä tiedän, miten lapseni kasvatan.
    Itselläni on ammattitutkinto taskussa, vakituinen työpaikka ollut vuoden ajan nyt.
    Enää kukaan ei ihmettele tai kummastele jaksamistani (mikä oli PRKL:een rasittavaa vauva-aikana!). Kaikenlisäksi olin koko raskauajan ja vauva-ajan hyvinvoiva, ettei mitään turhia ahdisteluja olisi tarvinnut :D
    Kaikesta selvisin kunnialla, välillä oli rankkaa valvoa yksin vauvan kanssa, mutta tiesin, ettei se kestäisi ikuisesti.
    Itsekin aion vielä opintielle, sitten kun aika on oikea! Nyt säästetään tulevaisuutta varten töitä tekemällä, sitten koulunpenkille :)

    Jos törmäisin teiniäitiin tai kehen tahansa ensimmäistä odottavaan:

    – en alkaisi neuvoa, jos hän ei kysyisi neuvoa
    – en pelottelisi tulevaisuudella – sitä kun emme voi tietää
    – en kertoisi vain omista vaikeista hetkistäni

    Sen sijaan:

    – tukisin tulevaa äitiä antaen toivoa, jos joku huolestuttaisi
    – antaisin neuvoja kysyttäessä, mutten arvostelisi toisen tapaa toimia (koska se on ahdistavaa, superäidit!!)

    • Iina Iina sanoo:

      Hienoa kuulla miten hyvin olet pärjännyt ja hatunnosto sulle tsemppihengestäsi! En varmana ois itse jaksanut noin hyvin kuin sinä jos mulla ei ois ollut Ottoa rinnalla, eli ihailen sua todella :) Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssa noista mitä tekisit/sanoisit jollekin tulevalle nuorelle äidille :) Tukeminen on tärkeintä ja neuvojakin saa antaa jos niitä kysytään :) Mukavaa kevättä sulle ja kiitos että kommentoit!! :)

  27. Avatar Laura sanoo:

    Siis aivan mahtava kirjoitus!:)

  28. Avatar Ulla sanoo:

    Itse tulin aivan toivotusti äidiksi vähän ennen kuin täytin 19. Suurimman ennakkoluulon, jonka kohtasin, oli synnärillä: juuri kun olin saanut vauvan rinnalleni, kysyi kätilö minulta ikää. Kerroin ja hän sanoi sarkastiseen sävyyn että no olet sinä nuori, vaan on kai se 18 vuotiaskin jo muka aikuinen. Siitä oli vähän ristiriitaiset tunteet alkaa opetella hoitamaan pientä rakasta nyyttiä..

  29. Avatar Jenny sanoo:

    Ihanaa tekstiä, todella fiksulta nuorelta naiselta! Tuota ikärasismia ilmenee niin monessa asiassa, esimerkiksi kun menin aviomieheni kanssa naimisiin 21-vuotiaana, monen mielestä olin raskaana ja sen takia ”kiire” alttarille (tosin olimme olleet yhdessä 4 vuotta ja lasta ei ollut tulossa). Nyt vuosi häiden jälkeen odotamme esikoista, joka syntyy kesäkuussa. Annat toivoa siitä, että ehkä minustakin on hyväksi äidiksi vaikka kauheasti jännittää :) Tulen siis kirjoittamaan gradua kotona kun lapsi syntyy (saas nähdä miten käy)! Tsemppiä teille!

    • Iina Iina sanoo:

      Voi ei miten kauniisti sanottu, kiitos tosi paljon :)!!<3 Paljon onnea raskauden johdosta ja mä oon ihan varma että susta tulee loistoäiti! Tsemppiä sinnekin, sekä raskausajalle että tulevan gradu-urakan kanssa :)!!

  30. Avatar A sanoo:

    Moi!:)

    Haluaisin ottaa tähän keskusteluun kantaa tuomalla esiin sellaisenkin asian, että vaikka vanhemmat olisivat ns. ihanteellisessa iässä, taloudellisesti hyvässä asemassa ja muutoinkin kaikki näyttäisi passelilta lapsen saamiselle, niin silti ei kaikista tule hyviä vanhempia ja lapsista onnellisia.

    En salaile sitä, että minulla on ollut huono lapsuus. Olen katkera siitä, mutta suht sinut jo asian kanssa näin 17vuotiaana. Omat vanhempani olivat n. 30 (äiti vähän alle), kun saivat minut. He olivat seurustelleet ennen kihlautumistaan viisi vuotta, menneet sitten naimisiin naimisiin. Isä oli äidin eka poikaystävä ja molemmat olivat eläneet muutenkin ns. kilttien nuorien elämää ja alkoivat seurustella suht nuorena. Molemmat hankkivat ammatit (isä kävi korkeakoulun) ja saivat hyvät työt. Meillä oli syntyessäni omistusasunto ja taloudellinen tilanne oli vakaa, myöhemmin jopa keskituloista parempi. Tilanteemme on varmasti muiden silmissä vaikuttanut ihanteelliselta. Olen saanut myös paljon materiaa, hyvin paljon. Olen saanut harrastaa mitä haluan ja minulle ollaan oltu jopa kateellisia siitä, miten paljon olen saanut. Se, mitä en kuitenkaan ikinä ole saanut, on rakkaus, varsinkin äidin rakkaus. Äitini oli ollessani lapsi, todella väkivaltainen ja dominoiva. Minut kasvatettiin kovalla, oikeasti kovalla kurilla ja lyöminen, hiuksista repiminen, seinille heittely ja potkiminen olivat arkipäivää. Huusin silloin, kun en muutakaan voinut. Isä ei ikinä käynyt käsiksi minuun, muttei myöskään tullut väliin ja olen siitä hänelle katkera.

    Äiti on aina puhunut minulle halveksuvasti ja jo pienenä ihmettelin, mikä minussa oli vikana, kun tuntui, että äiti inhosi minua. Koska hän puhui vanhemmille serkuilleni kivasti, ajattelin, että ehkä hän inhosi minua, kun olin pieni lapsi. Minusta tuli pikkuvanha ja yritin olla ikäistäni kypsempi, tämä on tuonut paljon paineita elämääni. Ajattelin myös, että ehkä sitten, kun olen vanhempi, äiti tykkää minusta. No, ei tykkää vieläkään, ei ainakaan näytä sitä. Saan edelleen kuulla päivästä toiseen, kuinka minusta ei tule mitään (tosiaan on ysin totari ja olen ns. kunnon nuori..) ja nähdä sen halveksuvan katseen.

    Nykyään onneksi pääsen kotoa pois. Enää en kuuntele vanhempiani, lähden vain pois aina. 18vuotiaanahan voin sitten muuttaa pois kotoa. Nyt, kun katson elämääni taakse päin, tuntuu selviytyjältä. Mutta toisaalta pelkään, että kokemani on vahngoittanut minua. Suurin pelkoni on, että jonain päivänä, kun saan omia lapsia, olen heille samanlainen hirviö kuin oma äitini oli minulle. Tai, jos lasten isä kohtelee lapsia huonosti, en uskalla mennä väliin ja olen yhtä välinpitämätön kuin oma isäni oli.

    Halusin kertoa oman tarinani muistutukseksi siitä, että se ihanneikä ja talous (työ, ammatti..) eivät todellakaan takaa hyvää vanhemmuutta. Voin sanoa, että olisin halunnut olla mielummin vaikka 16vuotiaan yksinhuoltajan lapsi, joka olisi osannut halata ja sanoa ”äiti rakastaa sinua”. Minä en ole sitä ikinä kuullut, minun äitini, nyt 45v, ei ole ikinä halannut minua, vain tukistanut.

    Tuli kauhean pitkä teksti, mutta toivottavasti jaksoit lukea ja se herätti ajatuksia. Sanon vain, että älä välitä mitä muut sanovat iästäsi tai muusta. Tärkeintä on se, että teet lapsesi onnelliseksi ja näytät lapsellesi rakastavasi häntä. Kaikkea hyvää! :)

    • Iina Iina sanoo:

      Hei!

      Kiitos että sä jaoit oman tarinasi. Mä tulin ihan hirveän surulliseksi sun kokemista asioista ja tekstisi laittoi kyllä todella ajattelemaan. Mä en voi muuta sanoa kuin että sä oot ihan hurjan vahva tyttö ja mä oon varma että selviät mistä vaan. Toivon että saat vielä kokea mielettömän paljon rakkautta elämässäsi, vaikka se ei varmasti lapsuuden huonoja muistoja ja rakkaudenpuutetta poistakaan. Ja mä olen ihan varma, että jos ja kun susta tulee joskus äiti, sä oot ihan mahtava ja rakastava äiti sun lapsille. Jo se miten hienosti osaat kuvata kokemiasi asioita todistaa että sulla on paljon paremmat kyvyt eritellä sun tunteita ja näyttää niitä, kuin mitä sun omilla vanhemmillasi on ollut.

      Mä oon kyllä tietoinen siitä että äidinrakkaus ja äidintaidot eivät ole ikäsidonnaisia, toivon vaan että moni muukin tiedostaisi sen. Toivottavasti moni muukin lukee sun kommentin ja se laittaa ihmisiä ajattelemaan.

      Kaikkea hyvää sullekin ja tsemppiä ja iso kiitos vielä<3 Halauksia!

  31. Avatar "mummo" sanoo:

    Pakko kirjoittaa vielä ikärasismista. Tässäkin ketjussa joku siitä mainitsi ajatuksella, että nuoria kohdellaan syrjien. Luulenpa,että kyseessä on sukupolvien välttämätön kuilu. Luen paljon nuorien ja nuorien äitien blogeja ja kommentoinkin. Uskokaa tai älkää, usein koen ikärasismia! Mielipiteilleni ”nauretaan”, niitä pidetään vanhanaikaisina tai ainakin vähätellään.

    Ja siitä elämänkokemuksesta: olen ollut itse nuori ja muistan sen vielä oikein hyvin. Olen kokenut paljon vastoinkäymisiä jo nuorena, minulla on synnynnäinen vamma eikä elämäni ole ollut helppoa. Siitä huolimatta sanon / kirjoitan, että tietynlainen elämänkokemus tulee vain iän myötä. Sitten kun näkee maailmaa muualtakin kuin kotomaasta, kun on tuntenut muitakin ihmisiä kuin läheiset ystävät, kun on ollut useammassa työpaikassa, kun on kuullut monia elämäntarinoita jne… siis en tarkoita, että noita kaikkia tarvitsee kokea, mutta siitä kaikesta muodostuu elämänkokemus (toisilla se on ikävä toisilla opettava tms.) Elämänkokemuksella pitäisi pystyä myös näkemään nuoren äidin tilanne ja suhtautua siihen ymmärtävästi.

    Senkin olen huomannut, että vanhemman ihmisen kommentteihin suhtaudutaan heti selittävästi ja puolustellen, kun taas ikätoverien samansuuntaisia kommentteja on helpompi ottaa vastaan. Olen huomannut totuudeksi sen, että eniten oppii niiltä, jotka ovat eri mieltä.

    • Iina Iina sanoo:

      Ikärasismi on mun mielestäni väärin, kohdistui se minkä ikäiseen ihmiseen tahansa ja tämän myös itse ilmaisin tekstissäni. En siis millään tasolla ole sitä mieltä, että myöskään nuoret saisivat syrjiä vanhempia äitejä tai suhtautua heihin alentuvasti.

      Se on varmasti aivan totta että tietynlaista elämänkokemusta voi saada vain iän myötä, mutta niin on myös sekin että ei tarvitse olla kokenut ja nähnyt kaikkea ennen kuin tulee äidiksi. Kyllä äitinäkin ehtii hankkia elämänkokemusta :).

      Mä en tiedä viittasitko viimeisellä kappaleellasi mun vastauskommenttiini, mutta itse vastasin sinulle aiemmin pitkästi siksi, että sinunkin kommenttisi oli pitkä ja halusin ottaa siihen kantaa, ei minulla ollut vaikeuksia ottaa sitä vastaan :).

  32. Avatar jepa sanoo:

    eipä se korkeakoulu-koulutuskaa vaurautta lupaa.

  33. Avatar Minttu sanoo:

    Minun mielestäni harvoin tapaa äitejä, jotka tarkoittavat lauseella ”minä tiedän, mikä lapselleni on parasta” sitä, että rikkoo lapsen kasvatuksessa lakia tai suosituksia :D
    Olen saanut kuulla kolmekymppiseltä siskoltani paljon turhia ohjeita:
    mm. Itse lopetin tupakoinnin heti kun testi näytti positiivista – siskoni ruoski minua stressaamisesta ja sanoi ”tiedätkö, lapsi kärsii kun stressaat, polta vaikka mieluummin” <– ja ihan tosissaan! Siis tällaiset typerät äärimmäiset neuvot "kokeneilta" äideiltä tuoreille äideillä voivat olla ahdistaviakin!
    Siksi kirjoitin, "minä kyllä tiedän, mikä lapselleni on parasta!", etenkin jos saan neuvoja, jotka rikkovat omia moraalejani ja arvojani.
    Ja kun jotkut niitä neuvoja tyrkyttävät, ja vieläpä silloin kun niitä neuvoja vähiten kaipaa. Ehkä jonkinlaista pätemistä? En tiedä, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään ahdistella jotakin tuoretta äitiä.
    Olen käynyt koulun, että saan jonkinlaista pätevyyttä – joillekin sitten taas äitiys on yksi asia, jolla pädetään ja "kaikki tiedetään..". Surullista.

    • Iina Iina sanoo:

      Tuo on kyllä totta mitä sanot, harvoin tosiaan se sitä tarkoittaa. Kirjoittaessa on hankala ilmaista itseään (varsinkin äitiydestä tai mielipideasioista yleensä kirjoittaessa) ilman että samalla pyllistää jotakin päin ja sitten tulee aina joku joka ymmärtää väärin (en tarkoita nyt sinua), pointtina tässä se että vaikka kuinka koittaisi ilmaista itseään selkeästi, on aina joku joka ei ehkä vain halua ymmärtää ja sitten kun tälle vastaa jotain sovittelevaan sävyyn niin sitten joku toinen ymmärtää senkin väärin. :D

      Itsekään en koskaan menisi tyrkyttämään kenellekään neuvoja, ellei niitä multa nimenomaan erikseen pyydettäisi. Mun mielestä on myös tosi ahdistavaa ja tunkeilevaa jos joku väkisin haluaa päteä ja luulee tietävänsä kaiken, oli aihe mikä hyvänsä!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.