Meidän sunnuntai kuvina

28.10.2013

Mä ajattelin nyt pitkästä aikaa tehdä päivä kuvina -postauksen kun nyt on ollut aika tekstipainotteista meininkiä täällä blogissa. Eilisen sunnuntain vietin kamera kaulasta roikkuen ja koitin ikuistaa meidän sunnuntain juuri sellaisena kuin se oli. Eilinen oli aika perus sunnuntai, ei myöskään kauheasti eronnut arkipäivästä kun Otto oli töissä, mutta sentään saatiin aamulla nauttia aamupala yhdessä eikä Otto ollut töissä kuin muutaman tunnin ja meillä oli ihan leppoisaa tyttöjen kanssa sillä aikaa.

IMG_6070 IMG_6073 IMG_6088Klo 9:30 Aamu alkoi proteiiniletuilla aka banaaniletuilla, meidän koko perheen ja varmaan aika monen muunkin suurella suosikilla, tosin meillä tällä kertaa lettujen kaverina toiminut vaahterasiirappi ei taida olla se kaikkein terveellisin lisuke. Onneksi Tiara ei älyä siirapin päälle vaan ne letut yksistään ovat hänelle oikea superherkku! Zeldakin sai maistaa protskulettua ekaa kertaa, mutta naaman ilmeestä päätellen maku oli turhan erikoinen vielä meidän neiti hienohelmalle, täytyy jatkaa maisteluharjoituksia.

IMG_6120 IMG_6158 IMG_6110IMG_6165Klo 10:30 Melko pian aamiaisen jälkeen Zelda nukahti päivän ensimmäisille päiväunille ja sillä aikaa me väritettiin Tiaran kanssa värityskirjaa ja mä kuvailin edellispäivän ostoksia eiliseen postaukseen. Tipa suostui kerrankin jopa hymyilemään kameralle, mikä on vähintäänkin harvinaista nykyään. Ihana iloinen Tiara♥

IMG_6195 IMG_6237 IMG_6273 IMG_6300 IMG_6364Klo 13:00 Zeldan herättyä päikkäreiltä me jatkettiin leikkejä Tiaran huoneessa. Tipa lueskeli kirjaa ja Zelda pyöri ympäri lattiaa palloa metsästäen. Pallo on Zeldan suosikkilelu tällä hetkellä, varsinkin tuo sopivan pieni ja pehmeä pikkumyypallo jota on hyvä pureskella ikenillä ja antaa sille suloisia halauksia. Kamerakin näytti olevan pikkunakin mielestä oikein kiinnostava kapistus kun sitä piti tavoitella kokoajan.

IMG_6448 IMG_6527 IMG_6561Klo 14:30 Zelda meni kakkospäikkäreille ja me Tiaran kanssa harjoteltiin aakkosia ja Tipa piirteli, minkä jälkeen päätettiin rakentaa oikein superhieno prinsessalinna legoilla yhdessä. Kuvassa linnan rakennus on vielä kesken, mutta oli se kyllä hieno linna vaikka itse sanonkin. Duploleikit on mun ja Tipan lemppareita, rakennellaan aina vaikka mitä hauskoja torneja ja monikerroksisia taloja Tipan Duplo-prinsessoille. Rankkojen  leikkien jälkeen oli aika pillimehun (Tiara halusi ehdottomasti tuon keltaraidallisen pillin joten mun piti tyhjentää mun laukusta hätävarapillimehupurkki lasiin kun se oli ainoa mehu mitä meidän kotoa löytyi).

IMG_6612 IMG_6657Klo 16:15 Sitten odoteltiinkin isiä kotiin että saataisiin vähän murua rinnan alle, onneksi ihan iloisina ja pirteinä. Arkena tuntuu että se viimeinen tunti ennen kuin Otto tulee kotiin on aina tosi pitkä ja jotenkin erityisen rauhaton, mutta tänään meillä oli ihan letkeää senkin aikaa.

IMG_6675x IMG_6677x IMG_6683x IMG_6688x IMG_6696xKlo 17:00 Ruoaksi syötiin meidän uutta vanhaa suosikkia eli tacoja, nam! Tacoja ja tortilloja säestää meillä aina mun itsetekemä guacamole josta on tullut mun bravuuri, siitä tulee joka kerta yhtä hyvää ja en enää edes osaisi tai haluaisi syödä texmexiä ilman sitä. Kaupan avokadodipit 6% avokadojauheineen eivät todellakaan pärjää tälle herkulle! Tiarakin tykkää guacamolesta kuin hullu puurosta, hänen täytyy aina saada sitä ja hän osaa jopa lausuakin sen aivan oikein.

IMG_6707x IMG_6713Klo 18:30 Päivällisen jälkeen alkoi pikkuipanaa väsyttämään ja hän nukahti ihan yhtäkkiä sohvalle istuma-asentoon. Saatiin onneksi Tipa hereille että yöunet eivät menneet ihan plörinäksi  ja käytiin laittamassa kynttilä parvekkeen lyhtyyn palamaan nätisti. Tyttöjen mentyä nukkumaan mä nautin vielä yhden mukillisen glögiä ja paahtoleivän guacamolella kuorrutettuna, on muuten tosi hyvää vaikkei ehkä uskoisi, ja aloin naputtelemaan blogijuttuja ennen kuin puolen yön jälkeen kaaduin rättiväsyneenä mutta tyytyväisenä sänkyyn.

Sellainen sunnuntai meillä, millainen teillä?


55 Responses to “Meidän sunnuntai kuvina”

  1. Erika sanoo:

    Ihania kuvia, Tiara on niin nättinä taas. Meilläkin nuo samat paidat neidillä. 🙂

  2. Tiia sanoo:

    Kyllä sun nyt pitää jakaa nuo ohjeet meille muillekki ku niitä niin kehut ;D Itse ainaki voisin kokeilla molempia ja odotin et ohjeet ois ollu tässä tekstissä, mutta ei ollukkaa!

    • Iina sanoo:

      Mä vallan unohdin laittaa kun kirjoittelin tätä eilen yöllä silmät ristissä valmiiksi, tässä ohje:

      avokadoa, 1/3 purkki kermaviiliä, 1 limen mehu, 1/2 chili, 1 tomaatti, salottisipulia, 1tl mustapippuria, vähän suolaa ja vähän sokeria and thats it! Ekaksi avokadot mössöksi haarukalla tai sauvasekoittimella, sitten puristaa limet siihen ja sen jälkeen lisää kermaviilin ja kaikki muut ainesosat niin pienenä silppuna kun vain saa pilkottua ja avot! 🙂

  3. Jelena sanoo:

    Ihanat noi kuvat Tiarasta, kun juo mehua ja nukkuu sohvalla 😀
    Ja Zelda näyttää siltä, et olis kasvanu parikytä senttiä tosta noin vaa! Teidän sunnuntai näytti mukavan rennolta 🙂 Ja toi duplo-linna oli älyttömän hieno! Vaikka se sun mukaan olikin vielä keskeneräinen…

    • Iina sanoo:

      Haha Tiara on niin ihana höntti♥ Ja Zelda on tosi pitkä, ottaa oikeesti varmaan kohta Tiaran kiinni kun se on niin kirppu 😀 Se oli ihan rento ja mukava sunnuntai! Kiitos paljon, mä rakastan rakentaa Duploilla ja ootan joulua kuin hullu puuroa et päästään ostamaan joululahjaduploja 😀

  4. ninnnu sanoo:

    Saisiko tuosta sun Guacamolesta reseptiä vaikuttaa hyvältä:) Ja ihanat tytöt <3

  5. seittemäätoistasavvoo sanoo:

    Juuri tälläsii postauksii lisää!<3 Zeldan silmät on mitä ihanimmat helmet *-* ja Tiarakin söpönä:)
    Edellisen kommenttini voit unohtaa jos tämä blogailu pysyy samana ja se aiheesta kirjoittamasi postaus oli myös hyvä ja selvensi jonkin verran munki ajatuksia.

    Enkä todellakaan aio ikinä lopettaa tätä lukemista ennen kuin sinä itse lopetat ja silloinkin varmaan selaan vielä vanhoja postauksiasi!:)

    • Iina sanoo:

      Kiva että tykkäsit postauksesta, tai no tästä ja siitä aiemmasta :)! Mulla pysyy bloggaaminen just samana kuin aina ennenkin, omannäköisenä! 🙂 Kiitos paljon ihanasti sanottu!♥ 🙂

  6. Nappe sanoo:

    Eiks Tiara nuku enään päiväunia ollenkaan?
    Olisi kiva kuulla miten ne jäi pois, vai ootkohan mahtanut jo kertoa siitä?
    Miten vaikutti yöuniin jne.
    Itellä nimittäin 1,5kk nuorempi tyttö ja on ehkä jättämässä pian päikkärit pois.

    • Iina sanoo:

      Tiara nukkuu päiväunet melkein aina, ainoastaan päivinä joina me ei ulkoilla ollenkaan niin yleensä ei tule unikaan ja sunnuntaina me ei just menty ulos kun oli niiiiin superkökkö ilma ja sitten jäi unet pois :)! Mut Tipa nukkuu ihan samalla tavalla aina yöt, päiväunista riippumatta — > menee sänkyyn puol ysi ja herää puol ysi :D!

  7. Utelias sanoo:

    mä oon jo pidempää miettinyt kun postauksissa on lukenut sun miehen viikonloppu töistä. Mitä työtä hän siis tekee? 🙂

  8. Jarno sanoo:

    Sä osaat kokata, i know!!! 😀 Miten nättejä tyttöjä ♥

  9. Petra sanoo:

    Ystävällistä krittiikkiähän sai antaa?
    Mua jäi vähän harmittaa, kun tuntu, että teksti jäi kesken. Oletin ensin, että olis ihan aamusta ihan iltaan kuvineen päivineen, vai kävikö lapset sitte 18.30 jo nukkumaan?

    Ihania kuvia kyllä :’) ♥

    • Iina sanoo:

      Saahan sitä 🙂 Ei lapset menneet 18.30 nukkumaan mutta eipä me oikein tehty mitään ihmeellistä enää silloin ja silloin on muutenkin jo niin huono valaistus että on hankala saada kuvia otettua :S Mutta koitan vaikka ens kerralla tällästä toteuttaessani pitää sen kameran vieläkin pidempään mukana 🙂 Kiitos♥♥

  10. Hansku sanoo:

    Minkä merkkinen tuo Zeldan nokkamuki on? Näyttää kätevältä nuin pienelle. Vois hankkia meiän tyttöselle samanlaisen.

  11. pinkit helmet sanoo:

    Kiitos kivasta postauksesta ja ihastuttavista kuvista.
    Banaaniletut on meidänkin perheen herkku! Pitääkin tehdä ens viikonloppuna 🙂

  12. anni sanoo:

    näitä lisää, tosi kiva!tiaralla ja zeldalla on tuossa zeldan toisessa kuvassa tosi paljon samaa näköä:)
    muuten milloin videoo, ne on niin ihania:3

  13. -tuua sanoo:

    oi niin ihania kuvia taas kerran! 🙂 mä aina niin odotan sun postauksia, saavat aina hymyn huulille 🙂 Teidän arki näyttää niin onnelliselta ja ihan unelmalta! Tykkään erityisesti näistä päivä kuvina postauksista, näitä useemmin! ja videotkin on super kivoja!

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos <3 Ihana kuulla että odotat mun postauksia ja että ne saa hymyilemään, parempaa kehua ei voisi saadakaan :)! Pitää alkaa tekemään näitä useammin! Mukavaa viikkoa sinne!

  14. Anette sanoo:

    Mukavan näköinen sunnuntai 🙂

  15. Anne sanoo:

    Voi että mummun rakkaat tytöt on niin ihania, niinkuin on äidin tyttökin ! <3

  16. Jenny sanoo:

    Voikun tyttöset on niin suloisia<3 söispä meijänkin tyttö kaikkee hyvää:D
    T. nirson pikkutytön äiti:D

    • Iina sanoo:

      Haha, Tiara on raukka joutunut maistelemaan vaikka ja mitä kun me oton kanssa tykätään erikoisista ruuista niin se on tottunut kaikkeen 😀 chilit menee siinä missä graavilohi ja sienetkin!

  17. Nina sanoo:

    Kiitos mukavasta postauksesta! Minä jäin miettimään että missä kohtaa päivää yleensä ulkoilette? Ja syötte välipalaa, lounasta ja iltapalaa? Joku ruokapostaushan sinulta on vissiin tuloillaan, mutta jaksaisitko tehdä ihan perus arkiruokapostauksen? Itsekin olen ollut pian 3v kotona kahden lapsen kanssa, ja aina on mietittävä mitä taas syötäisiin. Mitä tykkäät tehdä, yleensä teet ja mitkä ruoat ovat Tiaran herkkuja?

    • Iina sanoo:

      Kiitos itsellesi, kiva että tykkäsit! 🙂 Mun täytyy tehdä se ruokapostaus pian, aiemmat ruokapostaukset löytyvät ruoka-avainsanan takaa :)! Mä teen arkena ja viikonloppuisin aikalailla samaa kamaa, joskus simppeliä ja joskus vaikeampaa, mutta rakastan kokkailla!

  18. Elisabet sanoo:

    Jee lisää tämmösiä♥ Onko tuo pikkumyy pallo ollu myös Tiaralla pienempänä, kun mä niin muistelen, et olisin nähny vanhemmissa postauksissa tuon samasen pallon Tiarallakin kuvassa? 🙂 Ihanat nuo popin vaatteet! Tuo sydänpaita on kyllä niin siisti. 🙂 Harmi, kun niitä ei oo pienemmille (ainakaan tietääkseni)!

  19. Johanna sanoo:

    Samaa mieltä kuin nimimerkki Nina… arkiruokapostaus olisi kiva. Voisi saada vinkkejä, kun itselläkin kaksi ipanaa ja tuntuu että aina saa olla miettimässä lounasta ja päivällistä (nyt tosin menivät perhepäivähoitoon, joten lounaan pähkäily toistaiseksi ohi, omaa lounasevästä lukuunottamatta). Ja kiitos tosi paljon reseptistä – menee heti kokeiluun. 🙂 Kiva ja vaihteleva blogi sulla.

  20. Petra sanoo:

    Näyttää tosi kivalta toi Tiaran pöytä jossa on noi liitutaulu ”täplät” saakos udella mistäs ne mahtaa olla? 🙂 ja mukavan näköinen päivä teillä on ollut 🙂 voi vitsit oon kai monta kertaa mun tytön kans kävelly sua vastaan mut en uskalla tulla esim juttelemaan 😀 ku jos häiritsen tai sulla on kiirettä ni oon vaa tyytyny ohi kävelemään 😀 oonpa nössö 😀

  21. Laura sanoo:

    Kiva postaus, suloiset tytöt! 🙂
    Haluaisin kuulla joskus Tiaran puhetta, esim videolla, kun mutsis on Emiliakin sitä kehui niin selkeäksi. T. Puheterapeutin urasta haaveileva

  22. minnis sanoo:

    Siis voi ei 😀 mä katoin piiiitkään tota vaalea siirappi-purkkia että onpa tosiaan vaaleta ihan tommosta läpinäkyvää ja suunnittelin jo että menen itse ostamaan samaa siirappia ja tekemään lettuja (vain ton ”läpinäkyvän” siirapin vuoksi :D) Kunnes tajusin että…niin..sitä siirappiahan on menny jo ja se on siellä pohjalla enään tommonen muutama sentti XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD se olikin tummaa ja lettuhimo meni ohi XD

    ja kiitos siihen blogi-identiteetin postauksen kommentin vastaukseen 🙂 tuli niin hyvä mieli siitä :)<3!

  23. dk sanoo:

    Hei, kiva postaus! Juttelin muuten viime viikolla erään tanskalaisen ystäväni kanssa lasten nimistä ja hän sanoi hänen poikaystävänsä haluvan antaa tyttölapselleen Zelda nimen :D. Jostain pelistä oli kuulemma ideansa saanut

  24. Laura sanoo:

    Hei mistä tuo lastenhuoneen valkoinen kirjahylly/laatikosto on? Pisti silmään, että juuri tuollainen ois meillekin lastenhuoneeseen hyvä!

  25. M sanoo:

    Mistä sä löydät hyviä avokadoja tähän aikaan? Tuntuu että kaikkialla ne on joko ihan kivikovia tai sitten jo liian lötköjä! Pari kertaa oon ostanut niitä kivikovia ja ne on sitten hiljalleen kypsynyt mutta ihan epätasaisesti, eikä makukaan ole ollut hyvä. Buu.

    • Iina sanoo:

      Mä ostan aina meidän Cittarista niitä Pirkka syöntikypsiä Hass-avokadoja, ne on aina hyviä kun valitsee sieltä vaan ne jotka on jo sopivasti vähän pehmeitä! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.