En tiedä mitä sanoa! Koskaan, ikinä, milloinkaan en ole ollut näin onnellinen, eilinen päivä oli täydellinen. 8.2.2014 meni niin nappiin kuin vain on mahdollista, en uskaltanut edes toivoa mitään niin ihanaa. Takki on aika tyhjä nyt, mä oon niin häkeltynyt siitä miten upeita ihmisiä meidän ympärillä on, miten aidosti ja ihanasti meidän läheiset ovat onnellisia meidän puolesta ja ennenkaikkea siitä; miten ihanan aviomiehen vaimo mulla on kunnia olla.

Kun mä kävelin eilen kohti alttaria mun papan taluttamana, mä olin yllättävän rauhallinen. Naureskeltiin papan kanssa ja heitettiin läppää muka aivan tyynenä, mutta mitä lähemmäs kävelin Ottoa, sitä enemmän mua alkoi jännittää, kuulemma mä jopa vähän tärisin. Kuitenkin sillä samalla sekunnilla kun mä siirryin Oton käsipuoleen ja me asteltiin yhdessä alttarille, mut valtasi levollinen fiilis. Miksi jännittää kun on tekemässä sitä mitä on odottanut jo kauan, rakastamansa miehen kanssa?

Se fiilis kun me viimein sanottiin toisillemme tahdon ja pujotettiin sormukset sormiin, oli aivan mieletön. Vihkiseremonian aikana mulla ei tullut yhtään kyyneltä, mutta kirkon takahuoneessa uloslähtöä odotellessa kahdelleen, ensimmäistä kertaa miehenä ja vaimona, meillä molemmilla aukesi kyllä hanat oikein urakalla. Eivät olleet illan viimeiset kyyneleet todellakaan,  mutta jokainen kyynel tuli puhtaasta onnesta. Sitä ei voi uskoa, miten on voinut ansaita jotain näin upeaa ja hienoa elämäänsä.

Kuten mun ystävä totesi Facebookissa, on kuin onnen hyökyaalto olisi pyyhkäissyt meidän päältä eilen. En tiedä mitenpäin olla, kun kiemurtelen tässä vaaleanpunaisessa rakkaushötössä. Eilinen oli niin uskomattoman tunteikas päivä, etten ole kokenut mitään vastaavaa ellei lasten syntymää oteta lukuun. Meidän häissä oli aivan mielettömiä puheita, mutta itse en pitänyt puhetta, keskityin kuiskimaan rakkaudentunnustuksia Oton korvaan. Mutta jos olisin pitänyt puheen, se mitä olisin tahtonut koko hääyleisölle tai vaikka koko maailmalle kuuluttaa, on suunnaton ylpeyteni ja rakkauteni Ottoa kohtaan.

Otto tuli mun elämään kolme vuotta sitten, mullisti kaiken ja teki musta sen ihmisen joka mä oon tänä päivänä. Me oltiin molemmat koettu kovia, mutta meidän rakkaus korjasi kaiken sen mitä aiemmin oli mennyt rikki. Me ollaan kasvettu yhdessä vanhemmiksi, ja tästä meidän yhteinen elämä vasta alkaa. En malta odottaa mitä kaikkea ihanaa saan kokea tuon rakkaan aviomiehenki kanssa vielä elämässä!

Lisää hääkuvia- videoita ja tarinoita on tulossa mahdollisimman pian, suurin osa hääblogin puolelle, sillä But I’m a human not a sandwich palailee jo pikkuhiljaa tavalliseen arkeen useammin ilmestyvine postauksineen ja kommenttien vastauksineen. Mutta vielä tänään mulla on lupa käpertyä Oton kainaloon ja unohtaa kaikki muu. Kiitos tuhannesti teille kaikille ihanille mielettömistä onnitteluviesteistä, kommenteista ja tykkäyksistä. Sen lisäksi että mä rakastan Ottoa ihan uskomattoman paljon, mä rakastan myös sitä että saan blogata ja olla tekemisissä teidän kaltaisten huipputyyppien kanssa harva se päivä. Hyvää yötä ihanat, rouva Hyttinen kuittaa!