Mielettömän viikon kuvasatoa

16.02.2014

Mä jotenkin kummallisesti ajattelin päässäni, että häiden jälkeen otan rennosti ja kiireet hellittävät, mutta mitä vielä – tämä viikko on ollut ihan samaa pyöritystä kuin ennen häitäkin. Sanallakaan en kuitenkaan halua valittaa kiireestä, päinvastoin! Huikeita asioita on tapahtunut tällä viikolla, ja jos tämä vuosi jatkuu samaa rataa kuin tähän asti niin en uskalla edes haaveilla miten hienoja asioita tänä vuonna saattaa vielä tapahtua kun on reilut kymmenen kuukautta vuotta jäljellä.

Kiire ei mua haittaa, mä oon oppinut nauttimaan siitä. Silloin kun on hiljaisempi viikko, niin olo tuntuu jotenkin aikaansaamattomalta, vaikka nautinkin myös sellaisista perus kotipäivistä puistoreissuineen ja rauhallisine ruuanlaittohetkineen. Ehdittiin me tälläkin viikolla rauhoittua myös kotona ihanan fajitaillallisen merkeissä, katsoa muutama jakso Himymiä jotka oli jäänyt katsomatta hääkiireiden aikaan, sekä tietysti leikkiä lasten kanssa.

IMG_5878x IMG_5881x IMG_5884x IMG_5887xFajitaksien reseptin olenkin täällä jo aiemmin jakanut, mutta en löytänyt sitä tähän hätään edes itse blogistani, eli jos joku sitä kaipailee niin kysykää vain!

IMG_5903 IMG_5917 IMG_5930Zelda oli eilen niin söppänä (tai on aina) kun luki niin keskittyneen vakavalla ilmeellä muumikirjaa, Muumit is serious business. Tiaran kanssa ollaan leikitty vaikka ja mitä, ja etenkin Zeldan päiväuniaikaan meillä lähtee Barbieleikit kunnolla vauhtiin kun saadaan kaivella piiloistaan esille kaikki kengät ja muut pikkutilpehöörit jotka pikkuahmattimme Zelda muuten vetelisi napaan. Tipa on tosi hienosti ymmärtänyt että pikkuesineitä ei saa levitellä sillon kun sisko on hereillä, vaan odottaa aina kiltisti siihen asti että Zelda nukkuu, ja kerää ne myös nätisti pois ennen Zeldan heräämistä.

IMG_5999 IMG_6021 IMG_5712 IMG_5716 IMG_5738 IMG_5758Eilen lähdin käymään Love Me Do -häätapahtumassa ystäväni Kaislan kanssa, ja oltiin lähinnä kavereiden moikkailu – ja kiertelytarkoituksella liikenteessä, mutta ilta huipentui siihen kuinka kaikeksi yllätyksekseni voitin Vuoden Hääblogi 2014 -palkinnon! Mä kirjoitan Love Me Do:sta ja palkinnosta lisää häblogini puolella, sekä Häät.fi -sivustolla lähipäivinä, mutta olen todella kiitollinen ja otettu tästä kunniasta, olette te vaan aivan hitsin mahtavia tyyppejä siellä ruudun toisella puolella♥

lovemedoIhanaa alkavaa viikkoa kaikille! Mä alan nyt herkuttelemaan dippivihanneksilla Oton kanssa, ja syvennyn pian vastaamaan kommentteihin joita olette laittaneet ihanan runsaasti viime päivinä! Jokainen kommentti merkitsee mulle oikeasti tosi paljon, ja piristää päivää. On ihanaa huomata, että mun kirjoittamista teksteistä herää ajatuksia, kysymyksiä ja mielipiteitä. Kiitos kaikille teille jotka jaksatte aina avata sanaisen arkkunne!♥


21 Responses to “Mielettömän viikon kuvasatoa”

  1. Laura sanoo:

    Olisi kiva sada Fajitas ohje näyttää niin herkulliselta ja Onnea voitosta

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon<3 Me tehdään fajitakset niin, että tehdään mango-avokadolisäke johon tulee mango, kaksi avokadoa ja chili pilkottuna ja päälle puristetaan limen mehu. Guacamoleen laitan kaksi avokadoa, n. 10 kirsikkatomaattia pieneksi pilkottuna, 1/3 kermaviilin tai maustamatonta jugurttia vajaa desi, puolikkaan sipulin, puolikkaan chilin, mustapippuria, suolaa ja ripaus sokeria, sekä yhden limen mehu. Ja kanaa paistan 600g ja lisään siihen fajitas-mausteseoksen! 🙂

  2. Tanja H sanoo:

    Huikean paljon haleja ja onnea vielä tätäkin kautta! Kuvia löytyy blogini FB-sivulta ja blogistakin nyt sekä ensi viikon aikana 🙂 !

  3. Minka sanoo:

    Voiiih.. Tuli nälkä.. Ihanan herkullisen näköistä ja oli varmasti makuistakin.
    Ja voi kateus sentään mikä määrä kenkiä ja barbien tavaroita! Jos Arielilla olisi oma huone siellä olisi joku nurkka pyhitetty vain barbeille!
    Ihana Tiara, kun ymmärtää asioiden tärkäyden jo. Sama homma meillä, että Ericin viereen ei tulla omien pikku lelujen kanssa 🙂

    Olet todella ansainnut voittosi. Olet niin aktiivisesti jaksanut kirjoittaa ja huomioinut kiireistä huolimatta lukijoitasi, ettei voi ku hattua nostaa. Onnea Iina 🙂

    • Iina sanoo:

      Haha, mullekin tuli kun luin tätä postausta uudelleen! Noi fajitakset on kyllä tän hetken lemppariruoka 😀

      Meillä on osa mun vanhoista barbeista ja niiden tavaroista jo annettu Tiaralle, ja mun äidin luona odottaa vielä pari laatikollista lisää tavaraa, mä olin niin barbiefriikki pienenä ja taidan olla vieläkin kun aivan onnesta soikeana aina leikin Tipan kanssa 😀

      Se on ihanaa miten nuorena lapset ymmärtävät kuinka tärkeää on huolehtia pikkusisarusten turvallisuudesta♥

      Kiitos sinulle ihana<3 Olisi siellä kyllä ollut todella monta muutakin ihanaa hääblogia jotka olisivat ehdottomasti voiton ansainneet!

  4. Mmarika sanoo:

    Onneaonnea, olet ansainnut voiton?

    Mä oon tulossa Helsinkiin lomalla 2,5 v. kummitytön kaa.. onko puuhailuvinkkejä? Muistaakseni joskus teit jutun Snadistadista mut nyt en sitä löytänyt :/

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon! 🙂

      Snadistadi on tosi kiva paikka, suosittelen! Se löytyy Kauppakeskus Ruoholahdesta ja on tosi iso ja viihtyisä paikka :)! Voiskohan Sealife olla jännä 2,5-vuotiaan mielestä? Kyllä veikkaan että ainakin meidän Tipa tykkäis, pitääkin kattoa joku hyvä viikonloppu ja mennä käymään :D!

  5. Niina sanoo:

    Tää ei nyt millään tavalla liity tähän postaukseen, mutta ootko huomannut, että siinä uusimmassa Vauva-lehdessä, jossa on juttua teistä, on kirjoitusvirhe Zeldan nimen kohdalla…? Lehdessä lukee, että Zeldan kokonimi on Zelda Ava Alessandra, mutta muistelen, että Zeldan toinen nimi on Alva eikä Ava… Täähän ei oo mikään iso eikä maata kaatava juttu, mutta itelläni vain pisti silmään, kun oon aina tosi tarkka siitä, että ihmisten nimet kirjoitetaan/sanotaan oikein. Terveisin nimimerkki: koko ikänsä saanut olla korjaamassa, että nimeni on sitten kahdella eikä yhdellä ii:llä 😀 Mutta oikein mukava oli kokonaisuudessaan se juttu teistä ja Zeldan nimestä, tykkäsin 🙂

  6. Annanne sanoo:

    Tää sun blogi on niin huippu!! Tykkään niiiiin paljon tästä kaikin puolin! 🙂
    Oisko muuten mahdollista, että tekisit postauksen häälahjoista ym. joskus kun kerkeet? Ois kiva nähdä mitä ootte saanu. 🙂

    Jatka samaan malliin!!♥

  7. ss sanoo:

    En haluaisi valittaa, mutta anteeksi vaan, miten niin ihmeessä ANSAITTU voitto?! Iinan HÄÄBLOGIN puolella on ollut vain muutamia kymmeniä postauksia muutaman kuukauden ajalta. Niissäkin vain kerrottu hankinnoista(ja ilmaissaanneista) yms omista häistään, eli ei mitenkään suurta yleistä hääaiheista panostusta.
    Toki ymmärrän että tämän blogin kautta tulee paljon äänestäjiä, mutta mielestäni hyvin epäreilua niitä kohtaan, joilla on oikeasti erittäin laadukas pelkkä hääblogi ja jakavat siellä ideoita/neuvoja ja näkevät vaivaa kirjoittaen satoja postauksia ja käyden kaiken läpi mahdollisimman yksityiskohtaisesti.
    Tämä blogi kyllä ansaitsisi palkintoja mahtavuudellaan, mutta mielestäni hääblogien kohdalla kunnia olisi voinut mennä jollekin joka oikeasti hääblogiinsa panostaa täysillä ja aivan mahtavia semmoisia kirjoittaakin. 🙁

    • Iina sanoo:

      Mä olen kyllä samaa mieltä siitä että todella moni muu hääblogi olisi voiton ansainnut, niin hienoja blogeja oli mukana 🙂 Mutta en lähde kuitenkaan sille linjalle että mun ei missään nimessä olisi kuulunut voittaa, sillä lukijat sen voittajan valitsivat, enkä mitenkään erityisesti mainostanut ehdokkuuden olevan käynnissä esim täällä blogissa, mitä kautta kävijöitä olisi voinut tulla.

  8. Daada sanoo:

    Apua Tiara on kyllä iha Oton näköinen tuossa lähikuvassa! 😀

  9. Annika sanoo:

    Voi vitsit, miten nostalginen olo tulee barbileikkikuvista :–D Ihania kuvia tytöistä ja hirmuisesti onnea voitosta, todellakin meni oikeaan osoitteeseen!

  10. Inga sanoo:

    olisko mahdollista saada tänne se juttu zeldan nimestä 🙂

  11. Laura sanoo:

    Sulle sopii toi keskijakaus, pidä se! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.