Mä ajattelin näin tuoreena rouvana kirjoittaa muutaman sanan parisuhteesta ja avioliitosta. Avioliitossa en ole kauaa ehtinyt vielä olemaan, eli siitä en tiedä vielä juuri mitään muuta kuin sen miten ihanat häät meillä oli, ja sen miten kamalaa tämä sukunimenvaihdoksen jälkeinen korttienvaihtorumba on. Mutta parisuhteesta mulla alkaa olla jo kokemusta, sillä juhlimme vuosipäiväämme hääpäivän jälkeisenä sunnuntaita, kun tuli kolme vuotta yhdessäoloa täyteen. Kolme vuotta ei ehkä ole mikään päätähuimaavan pitkä aika olla parisuhteessa, mutta toisaalta me olemme kokeneet tämän kolmen vuoden aikana ne kaikki yleisimmät mullistukset joihin parisuhteet useimmin kaatuvat.

Yhteenmuutto, se tapahtui meillä kun seurustelua oli takana reilut kolme viikkoa, ja Tiara oli ilmoittanut tulostaan. Raskausuutisen jälkeen ei vain haluttu nukkua enää yhtään yötä erillään, vaan olla lähellä toisiamme. Virallinen yhteenmuutto tapahtui vasta kuukautta myöhemmin, mutta se taas ei tuntunut enää miltään muulta kuin helpotukselta, sillä oltiin ”asuttu yhdessä” neljän pojan soluasunnossa, Oton huoneessa nyhväten se koko kuukausi.

Mulla oli oma asunto silloin myös, mutta en tullut toimeen kämppikseni kanssa, enkä halunnut pahoittaa raskaushormoneissa mieltäni hänen sanomisistaan joten asuimme siksi mielummin vielä ahtaammin. Neljän pojan solussa eläminen oli oikeastaan aika hauskaa, välillä kaipaan vieläkin meidän yömyöhään valvottuja iltoja kun heitettiin läppää Oton kämppisten kanssa ja istuttiin katolla katsomassa auringonnousua porukalla. Kun heti aluksi joutui asumaan toisen kanssa kymmenen neliön huoneessa, jakaen vessan ja suihkun kolmen muun kanssa, ei omaan asuntoon muuttaminen tuntunut parisuhteen kannalta missään, ainakaan sanan negatiivisessa merkityksessä.

Kuten sanottua, yhteenmuutto ei siis ollut meille mikään suuri mullistus, vaan oikeastaan saimme vain enemmän tilaa ja täydellisen oman rauhan. No entäs ne raskaushormonit sitten? Raskauden, parin ensimmäisen lapsen odotuksen luulisi olevan suuri mullistus parisuhteelle. Tuleva vauva saattaa jännittää molempia kovasti ja tietysti myös se, miten käy parisuhteen kun vauva viekin kaiken huomion. Raskaus varmasti muuttaa parisuhdetta yleensä, ainakin jonkinverran. Meidän parisuhde alkoi raskaudesta, ei ollut aikaa totutella mihinkään muuhun, vaan arki oli heti raskaushormoneja, suolakurkkujen rahtaamista kaupasta ja rauhallisia koti-iltoja.

Sitten kun Tiara viimein syntyi, tuntui kuin sydän olisi pakahtunut rakkaudesta. Meillä oli oma perhe, ja mikään ei varmasti lisää yhteenkuuluvuudentunnetta yhtä tehokkaasti kuin oman lapsen syntymä. Tiara oli helppo vauva, ei koettu mitään karmeita väsykriisejä, vaan vauva-arki sujahti meidän elämään kuin itsestään. Mä olen tainnut löytää itselleni aikamoisen kultakimpaleen aviomieheksi, kun koskaan ei ole tarvinnut tapella lastenhoitovuoroista, valittaa baarireissuista tai siitä ettei toinen siivoa.

Viime keväänä, Zeldaa viimeisillään odotellessani tuntui kuin jokaikinen lehti olisi tyrkyttänyt otsikkoa ”toinen lapsi aiheuttaa kriisin parisuhteelle”. Vaikka olin varma meistä ja meidän suhteen toimivuudesta, ne saivat mut silti hormoneissani pillittämään yksin peiton alla Oton ollessa töissä ja panikoimaan, taitavasti kirjoitettuja artikkeleita siis. Mun raskausaika oli todella rankka vuodelevosta johtuen, ja mun äiti joutui asumaan meillä apuna kuukausia, kun en saanut nostaa mitään maitopurkkia painavampaa tai käydä juuri muualla kuin vessassa. Se oli kieltämättä rankkaa myös parisuhteelle, niitä kahdenkeskisiä hetkiä ei ollut nimeksikään, ja tuntui melkein kuin olisi kauhea ikävä Ottoa vaikka asuttiin kokoajan saman katon alla.

Zeldan synnyttyä mä pääsin sentään viimein liikkeelle, ja Otto jäi kotiin pitkälle isyyslomalle, jonka perään piti vielä kesälomaa. Kun tytöt nukkuivat iltaisin (ensimmäisinä viikkoina Zeldakin nukkui lähestulkoon kokoajan), me käperryttiin kylki kyljessä sohvalle katsomaan sarjoja ja leffoja, ja mussuttamaan jäätelöä. Se oli ihanaa aikaa, kaiholla muistelen sitä tämän kiireen keskeltä. Zeldan kanssa vauva-arki on ollut haastavampaa, johtuen varmasti aika pitkälti siitä että asetin itse itselleni niin kovat vaatimukset, kun mulle iski viimeisen vauvan syndrooma ja halusin että kaikki onnistuu täydellisesti. Koskaan ei kannata pyrkiä täydellisyyteen, siitä ei seuraa mitään muuta kuin harmaita hiuksia. Riittävän hyvä on tosiaan riittävän hyvä, ja itseltään tai puolisoltaan ei kannata vaatia enempää kuin mihin tietää pystyvänsä.

Tällä hetkellä me aletaan olla jo voiton puolella vauvavuoden kanssa, mikä on enemmän kuin ihanaa. Termi ruuhkavuodet ei ollut mulle tuttu vielä muutama vuosi sitten, mutta nykyään se termi kuvailee meidän elämäntilannetta kyllä vähintäänkin osuvasti. Kiireestä huolimatta, me pyritään pitämään arki toimivana, ja myös lepäämään aina kun mahdollista. Kun arki toimii, kaikki toimii. Arkeen kannattaa panostaa kaikkensa, sillä se on se elämä mitä sä elät. Jos tavallinen arki on paskaa ja kaikki positiiviset odotukset kohdistaa niille elämän huippuhetkille, lomamatkoille, jouluille ja vuosipäiville, tulee helposti ristiriitoja.

Kun arki sujuu mukavasti ja kokee olonsa tyytyväiseksi jokapäiväisessä, normaalissa elämässä, ei tarvitse kokoajan jotain extra special megaylläreitä tunteakseen itsensä rakastetuksi. Ei mulla mitään lahjoja tai kynttiläillallisia vastaan ole, mukavaa niitäkin on välillä saada. Mutta tärkeintä on että rakkautta, kunnioitusta ja toisesta välittämistä löytyy tavallisesta arjesta, joka päivä. Meiltä on usein kysytty kysymyspostauksissa, että miten hoidamme parisuhdetta, ja tässä on mun paras vinkkini.

Me ollaan nuori aviopari, ja nuori perhe. Kaikki tilastot puhuvat meidän liiton kestävyyttä vastaan, ja kieltämättä tiedän itsekin monia jotka ovat eronneet lasten ollessa pieniä. Me ollaan kuitenkin menestyksekkäästi uhmattu tilastoja jo muutama vuosi, ja samalla tiellä aiotaan jatkaa edelleen. Avioliitto ei toistaiseksi ole hetkauttanut suhdettamme suuntaan eikä toiseen, mutta häät itsessään olivat yhdistävä ja rakkaudentäyteinen kokemus. Niiden eteen tehtiin hulluna hommia, yhdessä ja kaikki huipentui ihanaan päivään. Suurin muutos on ehkä se että nyt me näytetään paperilla vakuuttavammalta, kun kuulutaan virallisesti toisillemme.

Arjen romantiikka kuulostaa kliseiseltä, mutta siinä on meidän salaisuus.♥