Rentoa hengailua

04.03.2014

Eilen tosiaan oli se haastattelu josta aiemmin mainitsin, eli Radio Novan haastattelu, joka tulee ulos naistenpäivänä. Mua vähän jännitti, mutta onneksi mua haastatellut Jonna oli huippukiva tyyppi, jonka kanssa synkkasi heti. Haastateltaessa olin kuulemma sanavalmis, mikä mua hämmentää koska tuntuu että ennen olin aina se jota jännitti avata suu koulussa luokan edessä tai se joka punastui kun piti esitelmää muodin historiasta. Haastattelu sujui sukkelaan kahvittelun lomassa, ja odotan innolla että kuulen sen lauantaina.

Yksi teistä ihanista mulle kommentoikin juuri tuohon Aussie Blog Awards -postaukseen, että mulla taitaa kaikesta päätellen olla aivan huippu vuosi meneillään, ja oikeaan kyllä osui. Jotenkin tämä alkuvuosi on ollut sellaista pyöritystä, että ihan jännittää mitä kaikkea tämä vuosi vielä tuokaan tullessaan. Tietysti vuoden ehdoton kohokohta olivat meidän häät, mutta jo pelkästään blogin ansiosta tapahtuneita ihania juttuja on ollut niin paljon että halkean onnesta, enkä malta odottaa loppuvuotta. Välillä tuntuu että on vaikea pysyä perässä, kun tapahtuu niin paljon kaikkea, mutta onneksi on kalenteri joka on sutattu tusseilla ja kuulakärkikynällä täyteen kuukausiksi eteenpäin, ja joka pitää ajatukset, menot ja deadlinet kasassa.

IMG_6441x IMG_6450x IMG_6455x IMG_6457x IMG_6463xVaikka meillä on ollut flunssaa ja muita pieniä vastoinkäymisiä niin en kyllä voi tai halua todellakaan valittaa, oon valmis kyllä niistämään toisenkin viikon jos selviän näillä pikkujutuilla ja saan noin paljon kaikkea muuta hienoa elämääni. Flunssa alkaa jo vähän helpottaa, täytyy vaan pitää peukut että Tipa ja Otto säästyvät tältä. Nähtiin eilen mun ystäviä Oonaa ja Kaislaa Kampissa samalla kun kävin haastattelussa. Heillä on muuten molemmilla superkivat blogit jos haluatte käydä kurkkimassa, Oona kirjoittaa esikoisen odotuksesta ja esittelee ihania vauvantarvikkeita, ja Kaisla kirjoittaa kivoja muoti- ja lifestylejuttuja.

IMG_6482 IMG_6506 IMG_6511Tipalla jalassa Instagramissakin vilahtaneet uudet Adidaksen popot jotka tilasin taannoin Zalandolta. Mä oon aivan ihastunut ja niin on Tipakin!♥

IMG_6530 IMG_6538 IMG_6561xMä saan kyllä olla äärimmäisen kiitollinen siitä, että mulla on niin ihania ystäviä jotka jaksavat piristää aina, ja olla myös turvallisia, luotettavia aikuisia meidän lapsille! Tänään nähtiin vielä Jemmiä, Oliviaa ja pikkutypyä kun Jemmi aamulla laittoi viestiä ja kysyi tarvitseeko tämä flunssamörkö Redbullia piristykseksi. Ihana! En ikinä kieltäytyisi Redbullin ja hyvän seuran yhdistelmästä, ja oli kyllä huippukiva päivä, otettiin rennosti  verkkareissa sillä aikaa kun lapset viihdyttivät toisiaan, ja voi että oli isommilla tytöillä vauhdikkaat leikit.

Viikko lähestyy jo puoliväliä, työn alla on muunmuassa häätarjoilu- ja photobooth -postaukset, yksi toivepostaus, kuulumisia, sekä uusi ulkoasu blogille joka lähiviikkoina tulee paljastumaan. En malta odottaa että saan kaiken valmiiksi ja ulkoasun paljastettua! Kiitos vielä hurjasti teille kaikille jotka olette mua käyneet Aussie Blog Awardseissa äänestämässä ja hyvää yötä♥


32 Responses to “Rentoa hengailua”

  1. Nimetön sanoo:

    On kyllä suloiset tytöt sulla<3 Zeldakin niin ihana pallero, tulee vauvakuume!!

  2. - sanoo:

    Yleensä olen kaikkiin tällaisissa äänestysjutuissa tosi laiska, enkä äänestä, vaikka ajatuksissa kyllä äänestäisin. Joo o, näinkin laiska voi olla haha. Mutta nyt kun olen seurannut, en voi kun ihmetellä ja ihailla miten pystyt järjestämään häät ja samalla panostamaan näin paljon blogiin, ja ennen kaikkea, kahteen pieneen lapseen. Huh! Huikeaa!! Lepääthän itsekin joskus?? 😀 Olet ihana ihminen ja perheesi on myös ihana! Kaikkea hyvää teille!

  3. titti sanoo:

    Ihania kuvia ja kuulumisia 🙂

  4. Ellu sanoo:

    Sulla on ihan loistava asenne elämään ja uskon että nimenomaan sen takia myös mahtavia asioita tapahtuu sulle! Ihmiset aliarvioi aivan liikaa oman mielen ja asenteen voimaa. Jatka samaan malliin! 😀

    P.s. Kävin äänestämässä sua. 😉

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon!!♥ Mä oon kyllä kans vähän sitä mieltä että positiivisella asenteella pääsee pitkälle! 😀 Kaikkea hyvää sulle♥♥

  5. Emma sanoo:

    Mua yleensä ärsyttää lukea pelkkää hehkutusta ja sitä miten kaikki on niin ihanaa. Se tuntuu jotenkin niin teennäiseltä. MUTTA, sinä, joka näytätkin AINA niin positiiviselta, onnistut kirjoittamaan sitä ainaista ihanuutta niin ettei se ärsytä. Oot niin positiivisen ihanan olonen, että tekis mieli ottaa pojat kainaloon ja tulla teille käymään ja saada imettyy itteensä tota energisyyttä. Ootte ihania 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahah voi ihana :D!♥ Kiitos hurjasti!♥ En mä nyt AINA oo pelkästään ilonen, oonhan mä täällä kirjottanut rankemmistakin jutuista 😀 Mut oon kyllä sellanen peruspositiivinen tyyppi etten kauaa jaksa harmitella! Kaikkea hyvää sulle ja aurinkoista kevättä :)!

  6. Anna sanoo:

    Etin sun blogissa instagrammin nickin, en valitettavasti löytäny, saisko sitä nickiä 🙂

  7. Jenna Koskela sanoo:

    Ihana Tipa ja tipan uudet kengät ! Bongasin kengät jo Instasta 😉
    Onnea äänestykseen, ehdottomasti sait jo mun ääneni !
    Aurinkoista viikkoa teille ja koittakaa häätää se flunssan poikanen nyt lopullisesti pois teidän perheestä <3

  8. Nelli sanoo:

    Olipa kiva postaus taas 🙂 Ja mun sydän suli tolle kuvalle missä Zelda pitää linssinsuojusta kädessä, niin sulonen!

  9. Ciara sanoo:

    Vitsi mulla tuli jotenkin sinä heti mieleen kun mainostettiin sitä pelasta perheemme supermarjo ohjelmaa! 😀 Tuntuu, että teidän perheessä on jotenkin kaikki just kohdillaan. Sä olisit kyllä ehdottomasti parempi sen ohjelman vetäjäksi! 😛

  10. Nimetön sanoo:

    Hei hieno juttu tuo ehdokkuus jo toisiin blogi-awardeihin! Muistelisin kesällä 2012 aloittaneeni blogisi seuraamisen, ja on kyllä sanottava että suunta on jatkuvasti vain ylöspäin (: Ja miten paljon kaikkea upeaa olet nyt vuoden sisään esimerkiksi saanut blogin(kin) kautta ja myös välitettyä lukijoille, huh! Jee, jatka samaan malliin, mutta tosiaan muista pitää huolta itsestäsikin senkin supernainen 🙂

    PS. Söpöt Tiara ja Zelda tämän postauksen kuvissa taas!

    • Iina sanoo:

      Kiitos! Nää tais muuten olla jo kolmannet, kun oli ne hääblogiawardsitkin mistä napsahti voitto, en kyllä voi käsittää miten uskomattoman hienoja juttuja sitä saa kokea :)! Ihana kuulla että blogi menee parempaan suuntaan mielestäsi, pyrin kehittymään jatkuvasti ja kovasti toivon että se tulee esille myös blogissa!

      Kaikkea hyvää sulle ja terkkuja pikkuapinoiltakin!♥

  11. Inga sanoo:

    Tiaran kengät on ihan sairaan mageet!! Tiaran viimesen kuvan poseerausasento on paras, kyllä on suhun tullu, muutenkin niin tyylikäs ja kaunis! 😉 <3 Ihanat tytöt teillä, Zeldakin hirmu söpö pallero! <3

  12. krista sanoo:

    Sulle sopii ihan mielettömän hyvin toi keskijakaus!! Niin sulonen pikku-zelda <3

  13. mie sanoo:

    mulla ois toivepostausidea. Vaipankäyttö Tiaralla. Ootteko ruvennu jo pois vaipoista ja mitä merkkiä suositte ja muuta tietoa mikä ois sun mielestä hyvä tietää.

    • Iina sanoo:

      Mä en näistä vessajutuista kirjoittele täällä, en usko että Tiara tykkäisi isompana että niitä jakaisin kymmenille tuhansille ihmisille täällä 🙂 Mutta voin sanoa että vaipat on jääneet pois käytöstä jo kauan sitten! Mukavaa viikkoa sinulle 🙂

  14. Sandra sanoo:

    Sulla on kyllä niin mahtava ja miellyttävä blogi, että piti käydä äänestämässä! Ihana teidän perhe. Niin ja toivottavasti voitat, olet ansainnut sen 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos hurjasti, ihanaa että tykkäät :)!!♥ En usko että voitan kun on niin kovatasoista seuraa, mutta ehdokkuus itsessään on jo unelmieni täyttymys :)!

  15. :) sanoo:

    Voi että, nyt vasta pääsin katsomaan häävideon ja oli se oli ihan mielettömän ihana ja liikuttava! Onko mahdollista nähdä lisää videoita? 🙂 Tässähän tulee ihan hääkuume 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitoksia, se on kyllä kiva video munkin mielestä :)! Häävideoita ei ole valitettavasti tulossa lisää, kun halutaan pitää loput häistä ihan vain itsellämme♥

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.