Häätarjoilut

05.03.2014

Mun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa meidän häätarjoiluista, jotka olivat aivan uskomattoman herkullisia! Kaikki meidän tarjoilut tulivat hääpaikkamme ravintola Dylan Milkin puolesta, mikä oli todella kätevää kun ei erikseen tarvinnut venkslata pitopalvelun ja hääpaikan ja alkoholitarjoilujuiden kanssa. Ainoastaan kakku tuli Kakkuhelmi -nimisestä konditoriasta, mutta senkin Dylan Milk tilasi meille meidän toiveiden mukaisesti.

Me saatiin menuvaihtoehdot joskus viime elokuussa jo valittavaksi, ja rehellinen ollakseni mä en ennen menujen printtaamista hääviikolla edes muistanut yhtäkään ruokalajia joka oltiin valittu. Menuja värkkäillessä alkoi kuitenkin nousta vesi kielelle kun yhä uudelleen luin ruokalajien ja boolien nimiä, ja hääpäivänä mä odotinkin niitä ruokia ihan superisti! Nälkä oli vihkimisen jälkeen melkoinen ja buffetin antimet nähdessäni mä olin taivaassa. Me haluttiin alkupaloiksi paljon erilaisia salaatteja, ja salaattivalikoima olikin menestys. Mun suosikki oli kylmäsavulohisalaatti, mutta kaikki muutkin olivat tosi herkullisia.

169_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 171_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 172_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 174_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 176_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 178_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 179_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Pääruokana meillä oli kanaa, peruna-oliivi-artisokkapaistosta ja vuohenjuusto-valkoviinikastiketta. Pääruoasta ei jostain syystä löytynyt yhtään kuvaa, mutta sekin oli tosi herkullista ja monet vieraat kehuivat etenkin kastiketta. Mä itse vedin itseni niin ähkyyn jo salaateilla että en kovin paljoa pääruokaa syönyt, mutta tykkäsin siitä silti kovin.

Jälkkäriksi meillä oli tietenkin se hääkakku (ja karkkibuffet), ja hääkakkuun me valittiin valkosuklaa- ja mustikkamousset sekä valkosuklaahiput ja mustikat täytteeksi. Hääkakku oli koristeltu herkullisella sokerimassalla ja voin sanoa täysin rehellisenä että se oli parasta kakkua mitä ikinä olen syönyt! Jotenkin tulee sellainen ajatus että superhienon näköinen kakku ei välttämättä olisikaan niin hyvää, kenties sen vanhan moni kakku päältä kaunis -sanonnan takia, mutta meidän hääkakku oli kyllä todella hyvää.

180_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 181_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 182_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 242_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Jälkkäreiden kanssa tarjolla oli myös Mojito -booli ja Frozen Cranberry -booli jotka menivät kuin kuumille kiville. Boolien jälkeen meille oli tehty oma Mojito -baari koska se on mun lempparidrinkki, ja tarjolla oli kolmea erilaista Mojitoa kaikkien perus alkoholijuomien lisäksi. Mun lemppari-Mojito oli ehdottomasti Passion-Mojito, joita kumosinkin muutaman siinä loppuillasta.

Me tarjoiltiin vieraille myös iltapala, mikä oli huippuhyvä juttu, sillä kaikilla alkoi loppuillasta varmasti jo hiukomaan. Iltapalaksi meillä oli Dylan Milkin hot dog -valikoima ja kaikki vieraat tuntuivat niistä kovasti tykkäävän, onneksi! Hodarit oli sopivan rento ja hauska iltapalavaihtoehto meidän mielestä, ja ilmeisesti hyvä valinta juuri siksi.

186_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 188_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 372_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva

© Täydenkuunkuva

Kaikenkaikkiaan me oltiin todella tyytyväisiä sekä tarjoiluihin, että hääpaikkaan. Dylan Milkin henkilökunta oli ja on ihan mahtavaa, ammattitaitoista ja ennenkaikkea otti meidät kaikessa huomioon. En epäröinyt kysyä pieniä tai isompiakaan juttuja, ja aina kysymyksiin vastattiin mitä pikimmiten. Mä voin ehdottomasti suositella Dylan Milkia hääpaikkana, meille se ainakin oli maailman paras hääpaikka!

Jonkin verran meiltä on kyselty hääbudjetista, mutta tarkkoja rahasummia en halua paljastaa täällä, ymmärrätte varmaan. Sen verran kuitenkin voin sanoa että alkoholitarjoilujen ottaminen ravintolasta ei ole mitään halpaa lystiä, eli meillä tarjoilut olivat ehdottomasti se kaikkein suurin menoerä. Mutta hyvänä puolena pidän sitä että kaiken sai samasta paikasta, eikä itse tarvinnut huolehtia mistään. Täysin kaiken rahan arvoista!


15 Responses to “Häätarjoilut”

  1. AnnaMaria sanoo:

    Teillä on kyllä olleet hyvät häätarjoilut. Oikein nälkä tulee tässä lukiessa:) Ja tuo mojito-baari on kiva idea eikä varmaan vielä kovin yleinenkään Suomessa.

    Tosiaan tuo vieraiden kestitseminen on kyllä hääbudjetissa se isoin yksittäinen osa… Meillä meni omissa häissä karkeasti arvioituna 40% budjetista juurikin ruoka- ja juomapuoleen. Mutta se kaikki on sen arvoista, olisi kamalaa jos häissä joutuisi kärsimään nälästä…

    P.S. Tuo teidän hääkakku oli tosi kaunis, tyylikäs ja aivan teidän tyylinen. Ihana<3 Oikein pystyn kuvittelemaan ne valkosuklaa- ja mustikkamousset…

  2. Lilian sanoo:

    En itseasiassa ymmärrä miksi et halua tuoda hääbudjettianne julki?
    Siitä syystä että saitte paljon blogin kautta, mainontaa vastaan, etkä todellisuudessa tiedä mitä moiset häät
    tulisivat maksamaan? Vai onko kyse niin suuresta summasta että blogia pitävä
    kotiäiti ja puhelinvaihteena toimiva mies eivät kykenisi sitä kuukausipalkoillaan maksamaan. Tai siis sinun kohdallasihan ei voida palkasta puhua. Olen myös ihmetellyt miksi et laita yhteistyöpostausten loppuun, muidenkin kideläisten käyttämää sponsorointimerkkiä? Ihmetyttää moinen. Olen lukenut jo kauan blogiasi ja huomannut että suurinosa postauksistasi on nykyään jotain yhteistyöjuttuja, eikä se ole mielestäni läheskään yhtä kiinnostavaa kuin rehelliset tekstisi ennen.

    • Hämmästynyt lukija sanoo:

      Ohhoh, kylläpä paistaa katkeruus tästä kommentista läpi. Olisikohan tätäkin voinut tiedustella asiallisesti ilman kuittailuja toisen ihmisen läheisen ammatista ja bloggaajan harrastuksesta? Menepä ”Lilian” itseesi.

  3. st.brigitten sanoo:

    Voi nam noita salaatteja 😛 Meillä oli täysin alkoholittomat häät ja muutenkin saatiin ruuat ja kahvitarjoilut tosi halvalla suhteilla+itse tekemällä. Teillä on kyllä varmasti maksanu nuo tarjoilut, mutta näyttävät ainakin joka pennin arvoisilta! 😛 Tuli kyllä kamala nälkä näitä kuvia katsellessa!

  4. merih sanoo:

    Itteleenkin tuli kova hääkuume kun tätä sun blogia on lukenut. En ole aikaisemmin blogejasi kommentoinut. Todella mahtavia kirjotuksia, jatka Iina samaan malliin 🙂 Ja hyvä Lilian mitä väliä sillä paljonko heidän häät on tullut maksamaan, jos olet itse noin katkera, niin perusta oma blogisi ja järjestä itse ”yhteistyö häät”. Tuskinpa itsekään jokaiselle vastaantulijalle selittelet henkilökohtaisia raha asioitasi!

  5. Elina sanoo:

    Ihanat tarjoilut teillä ollut ja tosi hauska idea tuo Hot Dog-baari 🙂

  6. Paukku sanoo:

    Kiitos inspiroivasta ja tyylikkäästä hääblogista! Tuota mainostamista vaan olen minäkin miettinyt, kun et ole tietääkseni mitenkään antanut ymmärtää hyötyväsi millään tavalla joidenkin yhteistyökumppaneittesi (näin oletan niiden olevan) mainostamisesta/esille tuomisesta blogissasi, esim. juhlapaikka, hääpuku ja valokuvaajat. Kaiken sen mielelläni sinulle suon, saavathan yhteistyökumppanitkin paljon mainosta suositun blogisi ansiosta, mutta eikö se olisi lukijoitakin kohtaan reilua ilmoittaa selkeästi, jos saat jotain korvausta näkyvyyttä vastaan? Toki ymmärrän kyllä senkin, ettei ole mukava antaa vaikutelmaa, että suunnilleen kaikki on sponsoroitu, sekin kun tuntuu herättävän ärsyynnystä joissakin lukijoissa. Mutta pikkuisen itseäni on tämä asia häirinnyt muuten niin upeassa blogissa.

    • Iina sanoo:

      Kaikesta mitä olen sponsoroituna saanut, olen erikseen maininnut selkeästi. Juhlapaikka, hääpuku, ja valokuvaajat eivät ole sponsoroituja, vaan olen heitä aivan itse halunnut tuoda esille. Mun mielestä on ikävää syyttää piilomainonnasta, sillä mä olen täällä moneen kertaan tuonut esille että aina jos jotain saan yhteistyön merkeissä, niin kerron siitä. 🙂

  7. Manna sanoo:

    Moi! Herkullisen näköiset tarjoilut! Nam!! Minuakin kiinostaa hääbudjettinne ja sekuinka paljon olette blogin poulesta saaneet häihinne? Itse en pidä mitään pahaa siitä että ottaa blogin puolesta yhteisttö juttuja, ja et mielestäni niitä ” ilmaiseksi” saa. Vaan jaat oman elämäsi julkisesti mitä moni ei aina muista ja otat vastaan samalla be kaikista p***immat palautteet ja herjaukset! Minä ainakin pidän blogistasi!!

  8. Janika sanoo:

    Moikka!
    Mulla tuli vaan sellanen mieleen, että oliko teiän häissä kasvissyöjiä/vegaaneja?
    Itsellä sitten kun häät tulevat (toivottavasti) joskus ajankohtaisiksi niin ruokatarjoiluasia on suuresti mietinnässä, kun mun suvussa on paljon kasvissyöjiä sekä muutama vegaanikin mutta miehen suvusta ei kukaan.

  9. O sanoo:

    Olisko mahdollista saada postausta siitä, että miten hääohjelma toteutui, esim. kuinka hääbingo ja sukunumen hyvästely sujuivat käytännössä, kuinka porukka oli tekemisessä mukana jne? 🙂

  10. M sanoo:

    Minuakin kiinnostaa budjetti, vaikka ymmärrän ettei raha-asioita tule leviteltyä kaikille.

    Syy, miksi budjetti kiinnostaa on varsin selvää. Tulee paljon mm. Blogien kautta haettua vertauspohjaa. Usein tavoitteena on, ettei häitä järjestetä kahdesti, jonka vuoksi vertailukohtaa haetaan toisilta. Yks niistä on raha. Paljonko mikäkin vaatii. Paljonko vaatii tälläiset ostohäät, jossa kaikki tulee pitopaikan puolesta. Entäs osittain tee-se-itse-häät saati täysin itse valmistellut. Näiden lisäksi kiinnostaa, paljoonko tulisi varautua juomapuolta suunnitellessa, karkkibuffettia, hääpukua, autoa, paikkavuokraa, koristelua ymym, varten. Hyvin perusasioita.

    Mutta ymmärrän, ettet halua budjettia esitellä, enkä moiti siitä 🙂
    Minulla olisi kehitysidea. Seuraan molempia blogejasi. Toisinaan mietin, että poseeratessasi olisi upeaa, jos esittelisit vaatteet ylväästi. Tarkoitan tällä, mm. jalkojesi asentoa. Sisäänpäin käännetyt jalkaterät antavat ujon/aran vaikutelman. Viihdyt kameran edessä ja uskon, että itsekin hyötyisit, jos voisit kehittää jo olemassa olevia taitojasi. Samoin hyötyisivät myös he, joiden vaatteita blogissa esittelet. En tiedä, mitä mieltä itse olet?

    Ymppäsin nämä nyt tähän, koska en kommentoi yleensä…niin menkööt nyt samassa. Jään linjoille 😉 mukavaa kevättä teiidän perheelle! Toivon, että kahdenkeskinen risteilynne onnistuu. Kävimme juuri oman avokin (+ ystävä pariskunnan kanssa) tallinnassa ja nautimme todella. Meillä on 3- ja 1-vuotiaat muksut 🙂

  11. Emma sanoo:

    Moikka!

    Teen opinnäytetyötä häämatkailun tulevaisuudesta. Olisin äärimmäisen kiitollinen jos ehtisit käydä vastaamassa netissä olevaan kyselyyni, se auttaisi tutkimustani valtavasti.

    Super iso kiitos etukäteen ja ihanaa kesää!

    kysely: https://www.webropolsurveys.com/S/766F9828CBB42149.par

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.