Auringon ylistystä

27.03.2014

Meillä on ollut aivan ihana viikko, rennosti kiireinen – toisinsanoen ollaan touhuttu paljon, mutta ollaan tehty kaikkea kivaa, nähty paljon kavereita ja nautittu ihanasta säästä. Auringon vaikutusta mielialaan ei voi tarpeeksi ylistää, musta tuntuu etten ole viikkokausiin ollut näin pirteä, vaikka aamu on alkanut tällä(kin) viikolla pari kertaa jopa ennen kuutta. Aurinko tuo vain niin mahtavan fiiliksen ja energisen tunteen, kaikki on mahdollista kun talven kaamos on viimein selätetty.

Melkein joka päivä ollaan keretty leikkipuistoon kahteenkin otteeseen  ja tytöt ovat nauttineet kun on ollut leikkiseuraa. Tänään ei puistoon ehditty, kun suunnattiin heti aikaisin aamusta Polhemille Glitterin hiusaamuun (josta myöhemmin lisää kuvia ja tarinaa), mutta samalla kun käytiin viemässä mun hääpuku myyntiin käytettyjen morsiuspukujen liike Lovebirdsiin Töölöön, tehtiin ihana aurinkoinen kävelylenkki ystäväni Kaislan ja tyttöjen kanssa Helsingin kauniilla kaduilla.

DSC_1421 IMG_7698 IMG_7700On ollut ihanaa rentoilla, lähteä mukavissa vaatteissa ulkoilemaan ja vain nauttia. Tämän viikon jälkeiset seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan ihan superkiireiset, ja nyt jos koskaan on aika ladata akkuja, että jaksaa mennä aamusta iltaan ja jopa yöhön asti sitten. En voi kuin huokaista helpotuksesta, että mun äiti tulee ensi viikolla tänne meidän seuraksi niin saan kaikki kiireet hoidettua. Enpä olisi uskonut villeimmissä kuvitelmissanikaan vaikkapa vuosi sitten, että joskus tulen olemaan blogin tiimoilta näin menossa!

Luulen että ihanan viikon jälkeen suurin energiaboosti tulee kuitenkin huomenna alkavasta viikonlopusta. Meillä on kaksi kokonaista yhteistä vapaapäivää perheen kesken, vailla mitään suunnitelmia, ja odotan niitä erittäin innokkaasti. Ollaan oltu viimeksi yhdessä kokonainen viikonloppu vapaalla kuukausi sitten, joten kiva että saadaan olla ihan rauhassa, syödä aamupalaa yhdessä pitkän kaavan mukaan ja lähteä ulos nauttimaan auringosta koko perhe.

DSC_1417 DSC_1430 DSC_1436 DSC_1442Meidän tytöillä on muuten päässä aivan hurmaavat Viljamin puodista saadut pipot! Saimme viime viikolla neljä erilaista pipoa tytöille ja tykkään kyllä kaikista kovasti, mutta tytöt ovat valinneet suosikeikseen keltaisen ja oranssin. Pipot ovat ihanan pirteitä ja erilaisia, ja tykkään noista kuoseista tosi paljon. Miksi pipon pitäisi olla tylsä tai yksivärinen kun se voi olla noin ihana!

Huomenna luvassa lisää juttua tästä päivästä, sekä yksi kiva arvonta! Viikonloppuna luvassa myös paljon muuta mukavaa, kun mulla on aikaa istua alas ja kirjoittaa, sekä Otto kotona kuvaamassa. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!♥

PS: Indiedays Blog Awards 2014 -ehdokkaat on nyt julkistettu, ja te ihanat olitte ehdottaneet mut ehdolle Viihdyttävin blogi -kategoriaan.  Kiitoksia hurjasti ehdokkuudesta, mä oon niin iloinen tästä! Jos haluatte vielä käydä äänestämässä mua, pääsette äänestämään TÄSTÄ! Se on nopeaa, helppoa ja mahdollisesti myös palkitsevaa, sillä kaikkien äänestäjien kesken arvotaan Asuksen Fonepad 7 ja lippupaketteja blog awardseihin! Mä toivon että tiedätte, miten hurjasti jokainen ääni mulle ja varmasti muillekin ehdokkaille merkitsee. Se mikä itselle vie vain minuutin, on toiselle suuri mahdollisuus ja kunnia! Siksi kävin itsekin äänestämässä Mami Go Go -Minttua upeasta A beautiful body -haasteesta, The Good Morningin Kaisaa, jonka blogi on mielestäni ihana, raikas tuulahdus blogimaailmassa, sekä tietysti sädehtivää Karoa.♥


10 Responses to “Auringon ylistystä”

  1. Mymmyryy sanoo:

    Onko Zeldan puku Reiman? Onko tuossa sellainen todella ohut kangas?

    Ostin just kirpparilta Reiman puvun ja mietin sen kestävyyttä. Meidän pieni ei kylläkään vielä ryömi tai konttaa mutta jos sattuu puku kestämään ensi syksyyn niin sitten meno onkin jo erilaista 🙂

  2. O sanoo:

    ihanan pirteä postaus! 🙂 ja pakko kysyy et oletteko enään emilian (mutsis on) kanssa kavereita? 😮

  3. Lelly R sanoo:

    Tytöt on niin supersuloisia! On aivan ihanaa lukea näitä sun postauksia, kun niistä saa aina niin hyvän mielen. (:

  4. titti sanoo:

    Minkä kokoinen toi Zeldan Reiman puku on ja paljonko hän on pitkä? Mietin tollaista meidän Minille ja ajattelin et kumpi 74 vai 80.. 🙂

    • Iina sanoo:

      Tää on kokoa 80 ja hihoista tosi reilu, mut niskahaara ja lahkeet on sopivat 🙂 Zelda oli 10kk neuvolassa muistaakseni 73cm, oiskohan pari senttiä kasvanut päälle! 🙂

  5. Annaby sanoo:

    Multa lähti ääni sulle, koska postaukset on nimenomaan viihdyttävää lukemista. Mulla on tosi erilainen elämäntilanne, mutta silti saat mutkin lukemaan ne lastenvaunuvertailut ja lapsiperheen arkipostaukset. Vaikutat niin aidolta ja iloselta kaiken aiikaa, että postauksia on ilo lukea 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjan paljon!!♥ Ihana kuulla että tykkäät niistäkin aiheista jotka eivät ole välttämättä omaa elämäntilannetta niin lähellä 😀 Oot ihana, kaikkea hyvää sulle!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.