Kumpi vai kampi?

30.03.2014

Musta oli huippukivaa kun te siihen viimeisimpään asupostaukseen kommentoitte kummasta asusta tykkäsitte enemmän ja miksi, ja ajattelinkin että voisin tehdä aina silloin tällöin postauksia kahdesta erilaisesta asusta! Moni on ehkä huomannut että pukeutumisjutut on lisääntyneet mun blogissa, ja mä oon siitä tosi iloinen! Hukkasin pitkäksi aikaa oman tyylini, tai oikeastaan tajusin sen olevan hukassa ja elin sellaista tyylinetsimiskautta, enkä jotenkin kokenut oloani itsevarmaksi missään asuissa vuosi-pari taaksepäin. Kirjoitin tyylin etsinnästä täälläkin pariin otteeseen, ja ehkä se omalta osaltaan auttoi mua. Nykyään on nimittäin paljon harvemmassa ne kerrat, kun astuttuani ovesta ulos kadun vaatevalintojani. Myös ne kerrat, kun kriiseilen vaatekaapilla että ei ole mitään päällepantavaa, ovat harventuneet huomattavasti.

Aikoinaan mulla oli melkeinpä joka postauksessa päivän asuja, silloin kun aloitin bloggaamisen siis. Onneksi tyyli on hieman kehittynyt tuosta vajaan kolmen vuoden takaisesta blogin aloituksesta, vähän aikuisempaan ja siistimpään suuntaa. Silloinkin olin kyllä itsevarma ja tyytyväinen asuihini, mutta näin jälkeenpäin monet asut naurattavat! Nyt kuitenkin vuorossa perjantain ja lauantain päivän asuja.

IMG_8096 IMG_8130x IMG_8095Takki Sheinside* / Toppi H&M / Hame Sheinside* / Kaulakoru Glitter* / Sukkikset H&M / Kengät Zara / Aurinkolasit Glitter* / Laukku Michael Kors / * = saatu blogiyhteistyön kautta

Perjantain asu vilahtikin osittain jo Instagramissa Halusin perjantaina pukea keväisen, pirteän asun ja laitoin pitkästä aikaa päälleni hameen. Punaiset ballerinatkin kaivoin kätköistä pitkän talvitauon jälkeen ja oli ihanaa kävellä keveillä kengillä, kuivilla ja lumettomilla kaduilla. Sain torstaina tuon Glitterin ihanan statement -kaulakorun kun olin siellä Glitterin hiusaamussa, ja se on kyllä aivan mielettömän ihana ja tuo näyttävyyttä asuun kuin asuun. Oon tykännyt erilaisista kettinki-kaulakoruista jo tosi pitkään, ja omistanutkin useamman sellaisen, mutta tämä on niistä ehdottomasti näyttävin.

Muistan vieläkin elävästi kun vuoden 2006 heinäkuun USA:n Marie Clairessa (jonka kannessa komeili Nicole Richie, mun senaikainen tyyli-idoli jonka mukaan leikkasin pitkät kutrini ylikasvaneeseen polkkamittaan) oli kauniilla blondilla mallilla kultainen kettinkikaulakoru, ja talutushihnassa maailman söpöin ranskanbuldoggi – mä olin myyty. Mulla on tuo lehti vieläkin tallessa, ja näin kahdeksan vuotta myöhemminkin mä tykkään niistä kuvista edelleen, ja inspiroidun myös.

IMG_8332x IMG_8341x IMG_8353xTakki Sheinside* / Paita H&M / Farkut Dr.Denim / Kengät Spirit Store / Laukku Michael Kors / Aurinkolasit Glitter* / Kukkanauha Glitter*  / * = saatu blogiyhteistyön kautta.

Lauantain asun jujuna oli arvatenkin tuo ihana Glitterin hiuskoriste, jonka päätin letittää tukkaani. Kampaus oli tosi yksinkertainen, kampasin vain kaikki hiukseni oikealle sivulle, tupeerasin pienen etuheiton ja laitoin kukkanauhan siinä olevalla pinnillä kiinni. Letitin nauhan pikkulettiin mukaan, ja that’s it! Kannattaa kokeilla, helppo ja yksinkertainen kikka tehdä näyttävä kampaus.

Muuten pidin asun aika simppelinä, koska jo kukat itsessään olivat niin värikkäitä että perus lauantain asu olisi voinut saada pelle-efektin liiallisesta väripaljoudesta muissa pukimissa. Mä rakastan tuota tikattua tekonahkatakkia, se on ensinnäkin tosi lämmin koska se on kevyesti topattu, ja toiseksi se on tosi ajankohtainen juuri nyt. En usko että musta olisi pukemaan sellaista ihan tavallista mustaa peruspilottia, mutta tuo tikattu versio on hienostunut ja ihana.

Kumpi asu kolahtaa enemmän? Mikä on teidän tämän kevään must-hankinta tai luottovaate?


33 Responses to “Kumpi vai kampi?”

  1. Jennaaa sanoo:

    omasta mielestäni kolahtaa ensimmäinen asusi kun nenä päähän :) Upea on, mutta myös toinen on kiva :)

  2. oliviagggg sanoo:

    Lauantain asu on mun mielestä ihanempi! Ei sillä, että toinen olisi ollut huonompi tai mitään, mutta itse pidin lauantain asusta, siksi, että se oli aikuismaisempi. :)

  3. Julia sanoo:

    Mä tykkään enempi tuosta lauantain asusta, se on jotenkin niin yksinkertasen ihana! :)

  4. enni sanoo:

    Lauantain asu on enemmän mun mieleen! Tykkään kanssa ihan sikana kun hymyilet reilusti noissa kuvissa!! Sulla on kaunis hymy ja olisi kiva kuulla lisää juttua hampaistasi. Olen miettinyt hampaiden valkaisua, mutten tiedä mikä menetelmä olisi hyvä ja kannattaisiko valkaisua tehdä kotona vai jossain hoitolassa… Yks juttu kumminkin häiritsee, nimittäin noi kulumat polvissa! Jotenkin ärsyttävästi pistää silmään :D

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon! :) Mä kävin hampaiden valkaisussa nyt keväällä, löytyy tuosta sivupalkin avainsanoista ”hampaiden valkaisu” eli siitä pääset postaukseen aiheesta! :) Ja voi sanopa muuta, ärsyttää noi kulumat muakin, menee viikko siitä kun ottaa uudet housut käyttöön niin on polvet kuluneet, konttaan liikaa :D

  5. Katarooma sanoo:

    Tuo kukkaletti on ihana. Ihastelin sitä jo edellisessä postauksessa…

  6. tytteli USA:sta sanoo:

    Tykkään molemmista, niin erilaiset ja ihanat!
    Ei kyllä ikinä uskoisi, että olet saanut kaksi lasta. VAU, Iina sä olet niin tajuttoman upea, sisältä ja ulkoa

  7. kk sanoo:

    Sulla on kyllä ihana tyyli! Ykkönen näytti paremmalle koska on pikkuisen ”erilaisempi”, mutta itse olisin valinnut tokan asun, koska tuo takki on aivan ihana.
    Olis kiva nähdä koosteita sun juhlatyyleistä ja arkityyleistä; mistä aiemmista tyyleistäsi oot pitänyt enemmän ja mistä vähemmän; mihin kiinnität nykyään huomiota… On sulla vaatekollaaseja ollut ennenkin ja niitä on ollut niin hauska lukea, että jos inspiraatiota löytyy ni olis tosi jees lukea!

    • Iina sanoo:

      Voi ihana että toivoit tätä postausta, olen haaveillut sellaisen kirjoittamisesta mutta pohdin että kiinnostaako ketään! Mutta kerran ainakin yksi kiinnostunut löytyy niin pakkohan se on tehdä :D Kiitoksia ihan mielettömän paljon!♥♥

  8. ElviiraOona sanoo:

    Kummatkin asut ovat aivan ihania!! Ja noi sun hiukset näyttää ton kukkajutun kanssa aivan huikean upeilta :-)

  9. Nimetön sanoo:

    Näytät niin pirun hyvältä viimeisessä kuvassa!

  10. mamba sanoo:

    Sulla on ihan todella ihana tyyli, oon jo kauan ihaillu! Ja muutenkin vaikutat tosi mukavalta tyypiltä ja hyvältä äidiltä. :) Näistä asuista musta ylempi on kivempi, koska toi hame on ihana!

  11. AnnaMaria sanoo:

    Ylempi parempi, vaikkei toisessakaan mitään vikaa ole ja toi kukkaletti on niin ihanan keväinen (Olisipa itselläkin pitkät hiukset) :)

    Ensin katsoin, että mitä erikoista näissä kuvissa on, mut sitten hoksasin, ettei sulla oo korkokenkiä :) Oon niin tottunut viime aikoina siihen, et sulla on kuvissa aina korot…. :D

    P.S. Näistä kuvista tulee tosi keväinen fiilis, kun hymyilet noin kauniisti auringonpaisteessa :)

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon!!♥ :) Hahah, korkkarit saa asut näyttämään niin paljon huolitellummalta, mut ei niitäkään aina jaksa :D

      Voi kun lämmin ilma tulisi takaisin eikä olisi auringonpaisteesta huolimatta noin kylmä kuin nyt!

  12. Linkku sanoo:

    Lauantain asu on mahtava!! Erityisesti ton hiuskoristeen takia, tosi siisti :)

  13. Elisabet sanoo:

    Molemmat niin ihania, mutta ehkä eniten iskee eka asu ! Tykkään tosi paljon tuosta hameesta. :) Oon muuten samaa mieltä yhden edellisen kommentoijan kanssa, että olis mukava sellainen vaatepostaus, missä kertoisit sun erilaisista tyyleistä (myös ihan vaan niistä, joissa kotona parhaiten viihdyt!) :)

  14. Cinderella sanoo:

    Launtain asu kolahtaa meikäläiseen enempi vaikka molemmat on tosi upeita. Ihana nainen olet!

  15. sara sanoo:

    Ehdottomasti keväinen hame-asu vei minusta voiton :) Tuo kukkakoriste tosi pirtsakka!

  16. Cami sanoo:

    Mun täytyy selkeesti napata sulta kampausidea ton kukkakoristeen suhteen, näyttää hyvältä :)

  17. Nimetön sanoo:

    Ihanat sukkahousut ja ballerinat :)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.