En voi sanoin kuvailla miten iloinen olin aamulla, kun heräsin ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kunnon hellekauden jälkeen nuo sateet tuntuivat niin masentavalta, vaikkakin tulivat erittäin hyvään saumaan: pakottivat mut kököttämään sisällä lukemassa pääsykokeisiin, kun ulkonakaan ei ollut mitään kivaa tekemistä. Tänään on heti jäänyt lukeminen vähemmälle, kun ulkoilma houkutteli liikaa. Onneksi koko alue on käyty läpi jo useampaan kertaan ja mulla on kattavat muistiinpanot, sekä tärpit mahdollisia kysymyksiä varten – kiitos valmennuskurssin.

Matematiikkaa mun täytyy vielä tankata, harjoitustehtäviä tehdessäni mä hämmennyn liian usein vieläkin sanallisissa tehtävissä kysytystä asiasta, kun tuntuu että ne on välillä piilotettu niin hankalasti sinne. Onneksi suurin osa laskuista menee jo kuin vettä vaan, ja ilokseni tehtäviä tarkistaessakin huomasin että ei ollut kuin ihan pari väärin, vaikka tietenkään kokeessa ei saisi tulla yhtään virhettä.

Aamulla suunnattiin kohti Aurinkorannan pikkupuistoa, ja tutustuttiin mukavaan äitiin ja vauvaan kävelymatkalla. Oli ihana tutustua uuteen ihmiseen, ja kiva kun kerrankin joku alkoi vaan juttelemaan mukavia ja höpöttelemään, yleensä tuntuu että mä oon itse se höpöttäjä! On niin piristävää aina tutustua uusiin ihmisiin, ystäviä, kavereita ja tuttuja ei voi koskaan olla liikaa.

Puistossa vierähti yllättäen melkein kolme tuntia, sillä kompaktin kokonsa ansiosta se on helppo kahden alle kolmivuotiaan kanssa. Molemmat ovat kokoajan lähellä, vaikka olisivat täysin eri puolilla puistoa, ja on helppo seurata mitä he tekevät ja auttaa jos tarvitsee. Kyllä me tykätään isoistakin leikkipuistoista, mutta niissä en yksinkertaisesti jaksa olla (yksin lasten kanssa) niin kauan kuin pienessä puistossa, koska musta tuntuu että saan sydänkohtauksen kun yritän kontrolloida molempia tyttöjä yhtä aikaa jättikokoisella alueella, kun molemmat haluavat eri suuntiin.

Zelda viiletti ympäri puistoa ja kiipeili liukumäkeen, pyöri karusellissa ja tietysti myös keinui. Tiara laski liukumäkeä melkein koko kolme tuntia, ja löysi itselleen leikkikavereita roppakaupalla. Puiston jälkeen Zelda simahti istuma-asentoon rattaisiin, ja tultiin kaupan kautta kotiin. Sain itselleni hyvän lukuhetken parvekkeella, kun Zelda nukkui, Tiara lueskeli kirjoja pehmeällä parvekkeen matolla ja mä makoilin aurinkotuolissa ihanassa paahteessa.

Illalla päätettiin vielä teidän innostamana tehdä vähän pidempi iltalenkki ja pyörähtää muutaman kilometrin päässä lähimmässä Lidlissä. Niin moni teistä suositteli Lidlin jäätelöitä Lego-arvonnassa, että olihan se pakko käydä testaamassa. Oli kyllä tosi hyvää, syötiin Oton kanssa valkosuklaa-mansikka crisp -jäätelöt, ja tytöt söivät pienet sandwich-jätskit joissa oli kolmea eri jätskimakua sisällä.

Yllättävän pienillä sotkuilla päästiin vaikka Zeldakin popsi ihan itsekseen koko jäätelön, miten meidän tytöt voikin olla jo noin isoja että syövät jäätelönkin siististi? Tai no ainakin niin siististi ettei paita mene sotkuun, naamasta nyt ei voi sanoa ihan samaa, haha. Tosin mä sotken itsekin melkein aina naaman kun syön jäätelöä, oonko mä vain tumpelo vai käykö muillekin niin vielä tässä iässä?

Sain eilen Sheinsidelta kovasti odottamani paketin, joka sisälsi pari rentoa kesätoppia ja yhden kevyen jakun. Toinen topeista, lyhyt, valkoinen superihana pitsitoppi, pääsi tänään käyttöön, ja mä tykkään kovasti tuosta valkoisesta pitsistä, vaikka toppi onkin vähän läpinäkyvä. Valkoinen sopii kivasti nyt tuon vaaleanpunaisen hiusvärin kanssa, ja mä oon alkanut itsekin tottua jo tähän pinkkiin, vaikka välillä iskee hetkellinen blondinkaipuu. Mitä mieltä te olette, onko toi väri nyt oikeasti toteutettuna hitti vai huti?

Toppi Sheinside* / Housut Dr. Denim / Kengät Zara / Laukku Michael Kors / Käsikoru Ti Sento* / *saatu blogiyhteistyön kautta

Mun piti tehdä sellainen pikapostaus parin lauseen kuulumisilla, koska oikeasti pitäisi lukea, mutta jotenkin mä vain innostuin höpöttämään! Viime aikoina on tullut postattua niin usein, että tällainen hiljaiselo päivän postaustaukoineen saa kunnon puheripulin aikaan. Nyt on kuitenkin pakko tarttua koealueeseen taas, sillä kokeeseen on enää vajaat 38 tuntia, apua! Huomenna luvassa arvontaa, ja perjantaina tulen sitten kokeen jälkeen kertomaan että mitkä fiilikset jäi. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille<3

Ajauduin tänään tilanteeseen, jollaiseen en koskaan uskonut joutuvani. Tilanteeseen, jossa vanhempi naishenkilö puuttui mun kasvatukseeni metrossa, koska ilmeisesti pidän liian tiukkaa kuria lapsilleni. Nainen oli kyllä ystävällinen, jutteli kovasti Tiaralle, joka istui itsekseen penkillä, mun seistessä vieressä rattaiden kanssa. Hän ihasteli Tiaran kissalegginsejä ja kehui Tiaraa, kun hän luki mainoksista kirjaimia ja numeroita, ja lauleskeli omia laulujaan. Musta on mukavaa kun ihmiset juttelevat ihan muutenvaan, Tiarakin on aina innoissaan kun joku huomioi, ja juttelee mukavia.

Mä kuitenkin hämmennyin siitä, että nainen kehtasi puuttua mun kasvatukseen, nollata täysin mun auktoriteetin lapsen edessä. Älkää ymmärtäkö väärin – mä olen tasan sitä mieltä, että jos mun lapset käyttäytyvät huonosti, enkä itse huomaa sitä, heille saa sanoa käytöksestä. Mutta tänään ei ollut kyse siitä. Mä pyysin Tiaraa ystävällisesti ottamaan kengät pois metron penkiltä, koska muutkin ihmiset istuvat siinä, eikä mielestäni ole kohteliasta pitää kenkiä penkillä. Käytin suunnilleen sanoja ”Ottaisitko Tiara ne jalat pois penkiltä, ei ole kivaa muille istua siihen sinun jälkeesi, kun pidät siinä likaisia kenkiä”. Tiara otti heti jalat pois penkiltä, ja istui ihan tyytyväisenä loppumatkan. Kiitin nätisti Tiaraa yhteistyöstä, ja tilanne oli sillä selvä.

Tämä naishenkilö kuitenkaan ei suvainnut mun ystävällistä pyyntöä tyttärelleni, vaan alkoi kovaan ääneen sanomaan, että ”No eihän se nyt haittaa kun on niin kauniit kengät, ja eihän ne nyt niin likaiset ole, kyllä niitä saa pitää penkillä!”. Mä en oikein tiennyt mitä sanoa siihen, totesin vaan uudelleen että mun mielestä se ei ole kanssamatkustajia kohtaan kohteliasta pitää kenkiä siinä, riippumatta siitä millaiset kengät ulkoiselta olemukseltaan ovat.

Mä koen olevani kasvattajana rento, mutta kuitenkin johdonmukainen, ja mun mielestä hyvät käytöstavat kuuluvat ehdottoman tärkeänä osana kasvatukseen. Johdonmukaisuushan tässä kenkägatessakin oli taustalla, joo, kengät eivät ehkä näin kesällä, kuivalla ja kauniilla säällä ole likaiset, tai aiheuta sen suurempaa vahinkoa penkeille tai kanssamatkustajien housuille. Mutta milläs selität kolmivuotiaalle marraskuussa ekoilla loskasäillä, että nyt ei olekaan enää ok pitää kenkiä penkillä, jos hän on saanut tehdä niin jo pitkään? Luultavasti vastaukseksi tulisi uhmaikäisen perusargumentti ”Mutta minä haluan!”, ja kiukkukohtaus, joka ärsyttäisi metrovaunullista ihmisiä.

Mä koen itse pääseväni paljon helpommalla, kun pysyn johdonmukaisena joka tilanteessa, jolloin lapsikin tietää missä mennään. Ei se Tiaraa luultavasti hirveästi vahingoita, jos hän ei saa pitää kenkiä penkillä. Vaikka mä olen käytöstapojen suhteen varmaankin aika tiukka, en kuitenkaan huuda tai komenna rumasti tyttöjä, vaan pyydän tai ehdotan nätisti, ja se yleensä riittää.

En häpeä uhmaa, tai kiukkukohtauksia. Jos Tiara suuttuu keskellä kauppaa siitä, että kiellän häntä tökkimästä Zeldaa nenään hänen seistessään tätä vastapäätä seisomalaudalla, se on ihan okei. Yritän selvitä tilanteesta rauhallisesti, mutta kuitenkin tiukasti. Pyrin välttämään lapsen kurkkusuoranahuutoa viimeiseen asti, mutta jos lapsi kuitenkin suuttuu niin kovasti että alkaa karjumaan, ei sille voi enää mitään, eikä siinä ole mitään hävettävää. Ainakin meidän uhmaikäinen myös rauhoittuu nopeasti kun vanhempi osoittaa ymmärtävänsä, että hänellä on paha mieli, ja kertoo mistä se  johtuu. Sitten voidaan yhdessä keksiä jotain mukavampaa mietittävää.

Eri tilanne on kuitenkin se, jos lapset käyttäytyvät oletukselta huonosti. Mielestäni vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että he näkevät ja seuraavat mitä lapset tekevät, ja puuttuvat jos lapset tekevät jotain mitä ei saa tehdä, tai käyttäytyvät epäkunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan. Tervehtiminen, kiitos, anteeksi ja asioiden pyytäminen kauniisti käskyttämisen sijaan, ovat perusasioita, jotka jokaisen puhetaitoisen, niin lapsen kuin aikuisenkin tulisi osata.

Mua suoraansanoen hävettäisi, toden teolla, jos mentäisiin yhdessä jonnekin tilaisuuteen, ja Tiara ei tervehtisi ihmistä joka juttelee hänelle. Mua hävettäisi, jos keskittyisin itse niin paljon Instagramiin, että mun tyttäreni ehtisi sillä aikaa kääntää puoli Lindexiä ylösalaisin, ja sotkea tavaroita. Mua hävettäisi, jos mun lapsi ottaisi lelun toisen lapsen kädestä, tai etuilisi liukumäkijonossa, niin etten itse tajuaisi reagoida siihen mitenkään, vaan jonkun muun pitäisi sanoa. Ei siksi, että häpeäisin lastani, vaan siksi että kokisin itse epäonnistuneeni.

Käytöstapojen opettaminen ja kasvatus ovat vanhempien tehtävíä. Ne eivät ole vaikeita tehtäviä, ainakaan tässä vaiheessa kun kasvatettavat ovat vielä pieniä ihmisiä, jotka imevät kaiken ympäriltään, ja joihin vanhempien esimerkki vaikuttaa vielä todella paljon.  Mä ainakin haluan kasvattaa meidän lapsista sellaisia tyyppejä, joiden kanssa muiden on helppo tulla toimeen, ja jotka kunnioittavat kanssaihmisiään, kuten myös eläimiä ja niin omiaan kuin muidenkin tavaroita.

Zelda osaa jo monta hienoa sanaa, mutta kyllä eniten lämmittää mieltä, kun syötyään tai saatuaan haluamansa lelun käteen, yksivuotiaan suusta kuuluu ”kiitti” ja kasvoille leviää onnellinen hymy perään. Sen lisäksi että on tärkeää opettaa käytöstapoja, on tärkeää tehdä niistä myös kivoja asioita lapsille kehumalla hyvästä käytösestä, eikä ärsyttävää pakkopullaa josta ei saa mitään krediittiä. Kun lapsi ajattelee, että on mukavaa sanoa ruuan jälkeen kiitos tai tarjota kaverillekin pillimehua, niin tulee myös tehtyä oletukselta.

Mä olen ylpeä meidän hyväkäytöksisistä lapsista, ja aion jatkaa samaa linjaa jatkossakin. Alle kolmivuotiailta on turhaa vaatia liikaa, tai suuttua jos toinen ei muista aina käyttää konditionaalia halutessaan jotain, mutta on hyvä pitää käytöstavat jatkuvana osana arkea, ja muistuttaa niistä kauniiseen sävyyn silloin kun se on paikallaan.

Miten te suhtaudutte käytöstapoihin? Pidättekö niitä tärkeänä osana kasvatusta?

Mä nukuin viime yönä tosi huonosti, ja huonossa asennossa, joten aamulla olo ei ollut mikään maailman mairittelevin. Tiedättekö sen fiiliksen, kun mikään asento ei ole hyvä nukahtaa, ja kun lopulta löytää asennon, se ei ole kovin ergonominen, mistä saa nauttia sitten aamulla herätessä, kun niska on ihan jumissa ja sormia pistelee. Nukuin pienet päikkärit tyttöjen kanssa päivällä, ja ne helpottivat hetkeksi, mutta nyt alkaa olla jo tosi väsynyt fiilis.

Mä olen yleensä sellainen aamuvirkku, pirteä kuin peipponen heti herättyäni, enkä yleensä kaipaa edes kovin pitkiä yöunia, mutta tänään olen ollut ihan pihalla kaikesta. Onneksi oli sentään sunnuntai ja sai ottaa rennosti, vaikka päivä olikin tekemisentäyteinen. Aamulla oltiin ulkona, päivän Otto oli töissä, ja illan meillä oli vielä vieraita. Onneksi kerkesin tosiaan ottaa ne pienet torkut, muuten en olisi ollut kovin hyvää seuraa.

Aamulla ulkoiltiin tyttöjen kanssa nauttien välillä pilkistelevästä auringosta, ja sekin piristi kyllä ihanasti. Zelda käveli ympäri pihaa, ja me rakennettiin Tipan kanssa hiekkalinna, joka koristeltiin kivillä. Tiaralle kelpasivat koristeeksi vain vaaleanpunaiset kivet, ja hän suoritti tarkkaa laadunvalvontaa kivien valinnassa, kivissä ei saanut olla liikaa harmaata, vaan niiden piti olla mahdollisimman vaaleanpunaisia väriltään. Tämä värien valinta on tärkeää nykyään mös vaatteissa, legopalikoissa ja ties missä. Kaksi- ja puolivuotiaamme omaa jo painokkaita mielipiteitä.
Zelda on kuluneen viikon aikana hylännyt konttaamisen melkein kokonaan, ja alkanut sen sijaan kävelemään. Aina kun neiti meinaa kaatua, hän lisää vauhtia ja melkein juoksee määränpäähänsä, toimiva tekniikka! Olin ehtinyt unohtaa miten söpöä on kun yksivuotias tepastelee ympäriinsä tarmokkaasti, kokoajan hihityttää kun toisella on niin kiire jokapaikkaan. Zelda on myös tällä viikolla oppinut paljon uusia sanoja, kuten ”kiitti”, ”isi”, ”nonni”, ”vauva” ja ”Tipa”. Paras on nimenomaan tuo ”nonni”, se alkoi siitä kun Otto sekoitti Zeldan iltapuuroa, ja Zelda oli sitä mieltä että se oli jo valmista, ja totesi painokkaasti ”nonni!”. Nyt Zelda hokee sanaa sitten jatkuvasti, aina kun jokin on valmista, esimerkiksi kun kengät on laitettu jalkaan, on se osuva nonnin paikka.

Sain muutama viikko sitten jo Sheinsidelta ihanan mustan mekon, josta tykkään tosi paljon, mutta se on mulle liian iso. Hihansuut lerpattavat, ja vyötärö häviää kokonaan, mekko on suoranainen teltta mulle. Malli on aivan ihana, tyylikkään yksinkertainen kotelomekko, mutta kuvia varten jouduin kiristämään mekon takaa pompulan avulla, jotta sain sen näyttämään siltä miltä sen kuuluisi päällä näyttää. Harmillista!

Mekko Sheinside* / Kaulakoru Glitter* / Aurinkolasit Glitter* / Kengät H&M / Laukku Michael Kors

*saatu blogiyhteistyön kautta.

Pääsykokeet ovat perjantaina, joten ei ole enää kovin paljoa aikaa lukea. Perjantaihin asti mä aion keskittyä lukemiseen niin paljon kuin mahdollista, joten pahoittelen jo etukäteen jos se tulee näkymään postausten määrässä. Blogitaukoa en ainakaan suunnittele pitäväni, mutta tahti saattaa hieman hidastua, sillä nyt on pakko tsempata. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, toivottavasti säät suosivat ja päästään nauttimaan auringosta<3