Kuulumisia & Sheinside-arvonnan voittaja

17.07.2014

Moikka! Kulunut viikko on ollut yhtä hulinaa, huomaa että loman lähestyessä loppuaan sitä yrittää puristaa siitä kaiken viimeisenkin irti. Ollaan hoidettu asioita ennen Berliinin reissua, joka viimeinkin koittaa ensi viikolla, ja lisäksi mä oon kokoustanut Kidenaisten kanssa. Tänään oltiin sitten koko perhe valokuvauksissa, joista lisää myöhemmin!

Paljon ollaan saatu aikaiseksikin, mutta en voi kyllä sanoin kuvailla miten paljon odotan meidän kahdenkeskistä kahden yön minihäämatkaa ensi viikolla! Matkaan ei ole enää monta päivää, ja olen jo ihan into piukassa täällä. Käsittelin tätä häämatka-aihetta hääblogissani jo kauan sitten, ja totesin silloin jo että kaksi yötä on mulle ihan ehdoton maksimimäärä, vaikka moni suosittelikin edes yhden yön pidempää matkaa, jotta siitä saisi enemmän irti.

Mä oon kuitenkin todennut sen tässä parilla blogimatkalla käytyäni, että se yksi yö erossa lapsista on mulle jo niin iso juttu (vaikka lapsille ei niinkään), että kahta yötä enempää en mitenkään pysty olemaan erossa.  Zelda on kuitenkin vasta 1v3kk, me ehditään Oton kanssa matkustella kahdestaan vaikka maailman ympäri sitten kun tytöt ovat aikuisia, nyt riittää ihan hyvin tällainen minipyrähdys, ja pidemmät reissut sitten lasten kanssa yhdessä. Onneksi lapset saavat olla kotona, tutun ja turvallisen mummun kanssa, eikä mun tarvitse heidän pärjäämisestään stressata ollenkaan, enemmän stressaan sitä omaa ikävöimistäni.

IMG_0062 IMG_0072Huomenna Otto lähtee mökille poikien kanssa viikonlopuksi, ja meillä on kotona tyttöjen viikonloppu. Äiti tulee huomenillalla Oulusta Mörkön kanssa tänne ja otetaan ihan rauhassa, ulkoillaan jos säät sallivat, ja tehdään hyvää ruokaa. Ehkä voisi pyörähtää kauppatorilla syömässä mansikoita, tai tehdä jotain muuta hauskaa, mitä omassa lapsuudessani tehtiin äidin kanssa kesäisin. Odotan innolla, että päästään viettämään äidin ja tyttöjen kanssa rauhassa yhdessä aikaa, kun viimekerrat on olleet aina niin hulinaa äidin ollessa täällä.

Lopuksi vielä Sheinsiden kesäarvonnan voittaja! Voittajaksi arpoutui Jenny, paljon onnea voitosta! Välitän sun sähköpostiosoitteen eteenpäin Sheinsidelle, niin he ottavat sieltäpäin suhun yhteyttä, ja saat palkintosi.

sheinsidevoittajaViikonlopun aikana on tulossa toinenkin arvonta, joten pysykää kuulolla. Tulossa on myös vihdoinkin toivottua ruokapostausta, kun olen muistanut kuvata ruokia ja kokata vähän eri ruokia, kuin mitä aiemmin olen blogissani jakanut.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille<3


8 Responses to “Kuulumisia & Sheinside-arvonnan voittaja”

  1. Iina sanoo:

    Me oltiin Berliinissä, joulukuussa -12. Se on niin kaunis ja ihana paikka, ja varsinkin myös joulun alla, kun voi kierrellä kaikkia ihania joulumarkkinoita ja juoda lämmintä glühwein:iä (meniköhän oikeen) 🙂 Suosittelen piipahtamaan myös talvella 🙂 Missäpäin Berliiniä majoitutte? Suosittelen piipahtamaan ainakin sellaisessa paikassa, kun Simon-das-strabe, se on pitkä katu täynnä mitä ihanimpia ravintoloita 🙂 Ja siellä kadun päässä on sellainen brunssipaikka kuin Intimes mikä kannattaa ehdottomasti tsekata 🙂

    Ihanaa reissua <3

  2. amanda sanoo:

    mä aina oon vääntäny itkua jos oon ollu kaks yötä erossa mun kahdesta pipanasta, yks yö vielä menee mut toinen.. niin se on ihan kamalaa 😀 ja siinä oot oikeessa, kerkeette myöhemminkin 🙂 tollanen mini-irtiotto arjesta kahdestaan tekee varmasti todella hyvää<3 pitäkääki kivaa ja puhukaa muustakin kuin niistä kotona olevista lapsista tai tekemättömistä kotitöistä <; <3 nauttikaa, ootte sen varmasti ansainnu!

  3. Manna sanoo:

    Moi!

    Sulla on oikeasti hyvä asenne ja ote hommiin. Oon tosi erilainen kanssasi monessa asiassa ja täytyy nyöntää, että jossain vaiheessa pidin blogiasi sellaisena teiniäidin blogina. Kuitenkin enemmän juttuja silloin tällöin luettua, aloin todella tykkäämään ja kirjoituksistasi huokuu tosi kypsä asenne vanhemmuuteen ja elämään. Se on todella arvostettavaa. Hienoa, että uskallat olla omanlaisesi ja antaa sillä hyvää esimerkkiä lapsillesi. Myös tuo kommenttisi pidemmistä yökyläilyistä ja siitä miten ei tarvitsekaan lasten luota olla pois vielä tässä vaiheessa on tosi hyvä juttu. Kaikki tietenkin tavallaan, mutta välillä surettaa, kun ihan ystäväpiirissä alle vuoden ikäiset lapset ovat olleet yökylässä isovanhemmilla viikonlopun tai pidempäänkin. Eihän se pahalta kuulosta, lapsi ei välttämättä ole siellä ollut erityisen itkuinen tai mitään, mutta se ei poista sitä faktaa, että lapsen elämässä äiti/isä on jo muutaman päivän poissaololla kadonnut. Musta vanhemmuus on haastavinta juurikin, kun lapset ovat pieniä ja vaativat vanhemman lähes jatkuvaa läsnäoloa. Mutta on se myös sen arvoista, rakentaa vankka kiintymyssuhde! Tsemppiä teille ja ihanaa aikaa tyttöjen kesken!

    • Iina sanoo:

      Moikka ja ensinnäkin ihan hurjan iso kiitos sun kauniista sanoista<3 🙂 Mulle merkitsee paljon kuulla että joku arvostaa mua vanhempana, koska tärkeintä mulle on olla hyvä äiti tytöille ja hyvä puoliso Otolle 🙂 Ihanaa kesää sinulle ja kiitos vielä<3

  4. RR sanoo:

    Jotenkin niin piristävää lukea tätä sun blogia. Antaa uskoa, että maailmassa on vielä tasapainoisia, järkeviä, lapsiansa viisaasti ja terveellä järjellä kasvattavia ihmisiä! Romanttista häämatkaa teille, nauttikaa toisistanne 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos ihan hurjasti, niin ihanasti sanottu!<3 Hienoa kuulla että tuollainen fiilis välittyy sulle täältä, enempää en voisi toivoakaan 🙂 Ihanaa loppukesää sinulle<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.