Berliinin tärpit

26.07.2014

Puhelimeni Google now-sovellus teki mulle hienon tarinan meidän kolmesta Berliinin päivästä, pyytämättä ja yllättäen. Se on viime aikoina innostunut tekemään mulle tarinoita vähän jos vaikka minkälaisista päivistä, ja välillä olen hihitellyt itsekseni kuinka merkittävänä se on pitänyt tavallista maanantai-iltaa kotona, kun on tehnyt siitä ihan tarinan. ”Tässä Iina ottaa peiliselfien ja tässä kuvan asustaan hississä. Tässä näkyy sotkuinen Zelda jäätelöä syömässä. Sitten Iina otti kuvan naistenlehdestä, ja hölmön naamanrypistelykuvan Oton kanssa. Tässä Iinan iltapalapatukka heilahtaneena”. Lopussa lukee aina ”sen pituinen se”.

Ihan hauskahan tuollainen ominaisuus on, niitä on kiva katsella, ja etenkin tämä koko kolmen päivän Berliinin reissu puhelinkuvina, kollaaseina ja gifeinä (kaikki by google now) oli ihan hauska ohjenuora tälle postaukselle. Otin melkein kaikesta kuvia myös puhelimella, vaikka tietenkin järjestelmäkameralla otetut kuvat ovat ne mitkä blogiin päätyvät, ja Instagramiinkin vain parhaat puhelinotokset. Rakkulakuvan Google now jätti pois tarinasta, I wonder why? Se oli kuitenkin merkittävä osa meidän matkaa.

Tarinasta inspiroituneena ajattelin nyt jakaa parhaat Berliinin vinkkini, kokemukset nähtävyyksistä, lempparikauppojen sijainnit ja muita itse hyödylliseksi kokemiani asioita myös teidän kanssanne. Käyn läpi keskustan tärkeimmät alueet joilla pistäydyttiin, ja jaan niistä kaupat, nähtävyydet ja ravintolavinkit. Loppuun kokosin vielä muutaman pikkuvinkin, jotka mielestäni on hyvä tietää, ja helpottavat matkan tekoa.

MITTE

IMG_0407xMitte on alue, jossa meidän hotelli sijaitsi, ja joka on vanhaa Itä-Saksan puolta. Mittessä on suuret kadut Friedrichstrasse ja Unter den Linden, joilta pääsee nähtävyyksille ja kauppoihin. Friedrichstrassella on suurimpia ketjuliikkeitä kuten H&M, Zara, Cos, Massimo Dutti, paikallinen vähän-hienompi-Tiger eli Butlers, lukuisia siistejä kenkäkauppoja, luksusliikkeitä Escadasta Armaniin, sekä tietenkin SE Galeries Lafayette. Siellä suosittelen ehdottomasti vierailemaan, on todellakin sen arvoista.

IMG_0673IMG_0656Galeries Lafayette sijaitsee osoitteessa Französischestrasse 23, mutta pääsisäänkäynti on siis Friedrichstrassella. Monta kerrosta mielettömiä vaatteita, meikkejä, kenkiä ja niitä laukkuja. Sieltä löysin tosiaan oman unelmalaukkuni, jonka esittelen vielä erikseen ostospostauksessa. Galeries Lafayetten pohjakerroksesta pääsee suoraan The Q -nimiseen ostoskeskukseen, jossa oli kaikenlaisia liikkeitä, taidenäyttelyitä pienissä gallerioissa ja siistit vessat.

Friedrichstrassea suoraan eteenpäin kävelemällä pääsee Checkpoint Charlielle. Itse Checkpoint Charlie on nopeasti nähty valkoinen kontti, mutta alueella on paljon infoseinämiä joista voi lukea englanniksi alueen historiasta, ja ne olivat tosi mielenkiintoisia. Checkpoint Charliessa sijaitsee myös museo, mutta siellä me ei käyty.

IMG_0532 IMG_0542Unter Den Linden, suuri Friedrichstrassen poikkikatu, johtaa suoraan Brandenburgin portille, joka on oikeasti tosi näyttävä ja kaunis. Unter den Lindenillä sijaitsee myös mm. Madame Tussaud’s, ja muita nähtävyyksiä. Brandenburgin portin välittömässä läheisyydessä on myös juutalaisten muistomerkki, joka sekin oli mielestäni vaikuttava kokemus, joka kuvasti hyvin sitä mitä on tarkoitus. Loputtomat kivipaadet ja pitkät käytävät saivat aikaan ahdistuneen fiiliksen, vaikka kliseisesti tunneleiden päässä näkyi myös valoa. Juutalaisten muistomerkiltä on helppo kävellä mitä tahansa katua pitkin takaisin Friedrichstrasselle, ja etsiä kiva ravintola.

IMG_0424 IMG_0432IMG_0441x IMG_0461xMeidän ehdoton ravintolasuosikki koko reissulla oli Friedrichstrassen rautatieaseman kohdalla, osoitteessa Friedrichstrasse 101, sijaitseva Hans Im Glück. Hannu Hanhi on rento burgergrilli, joka on skandinaaviseen tyyliin sisustettu ja koivunrungoilla koristeltu, raikas paikka. Mielettömän hyvää ruokaa, ei todellakaan mitään perus ketjuravintolaburgereita. Itse söin kokojyväleivälle tehdyn kasvisburgerin, joka sisälsi tulista kasvispihviä, grillattuja ja tuoreita kasviksia, ihanaa kastiketta ja juustoa. Paikassa oli todella hyvä palvelu, hyvää musiikkia ja niin hyvät mojitot ettei mitään järkeä. Suosittelen ehdottomasti sour apple mojitoa!

IMG_0475 IMG_0486x hansimgluckIMG_0492TAUENZIENSTRASSE & KU’DAMM

Tauenzienstrasselle pääsee helposti, kun jää S-junasta pois Wittenbergin asemalla. Kaufhaus des Westens eli KaDeWe sijaitsee heti aseman pääovia vastapäätä. KaDeWe on näyttävä tavaratalo joka huokuu tyyliä. Sen sisältä löytyvät kaikki luksusmerkit omine shop-in-shopeineen, sekä paljon sellaisia peruslaadukkaita Stockamerkkejä kuten Tommy Hilfiger ja Armani Jeans. KaDeWessa kannattaa käydä jos mielii Topshopiin tai Topmaniin, sillä ne ovat siellä hyvin edustettuina. Otto löysi itselleen KaDeWen Topmanista koruja sekä siistit farkut.

Alkupäässä Tauenzienstrassea on tori, jossa on paikallisia kebuloita ja kahviloita, sekä ilmainen nettipiste bluepoint, jossa voi siis käydä vaikka Facebookissa, tai tarkistamassa jonkin paikan sijainnin. Tauenzienstrassea eteenpäin kävellessä se yhdistyy Kurfurstendammiin eli Ku’Dammiin, ja näiltä kahdelta kadulta löytyy melkeinpä jokainen ketjuliike jonka kuvitella saattaa. Hyvä keskittymä kauppoja löytyy kauppakeskus Europa-Centeriä vastapäätä, kun lähes vierekkäin ovat Zara, H&M, Bershka, Pull & Bear sekä Forever 21. Europa-Centerissä puolestaan sijaitsee mm. Kentucky Fried Chicken, kanaruokien Mäkki.

Ku’Dammilla me selkeästi keskityttiin hardcoreshoppailuun, sillä mulla ei ole sieltä yhtään kuvaa KFC:n kuvaa lukuunottamatta, ja se ei ole postauksen kannalta kovinkaan tärkeä. Mutta siellä tosiaan riittää kauppoja ja nähtävää!

ALEXANDERPLATZ

Alexanderplatzilla sijaitsee Primark, brittiläisen halpavaateketjun kolmikerroksinen megastore, joka on elämys, kuten kaikki Primarkit. Kolme kerrosta, ihan tupaten täynnä ihmisiä Hullut Päivät -tyyliin, ja tuhottomasti ylihalpoja vaatteita, asusteita ja kodintavaroita, sekä -tekstiilejä. Primarkiin ei kannata mennä nälkäisenä, ettei ala huippaamaan, eikä täydellä mahalla ettei tule paha olo. Siellä shoppailu on elämys, ja uskoisin että jokainen löytää sieltä jotain.

IMG_0359 IMG_0365xLähellä Primarkia on myös esimerkiksi New Yorker, sekä massiivinen ja moderni ALEXA-kauppakeskus. ALEXAssa on aikapaljon samoja ketjuliikkeitä, joita olen jo maininnutkin, mutta sieltä löytyy myös esimerkiksi paljon kehuttu Pimkie (josta en itse kyllä löytänyt mitään ostamista, vaikka ihan kivoja vaatteita olikin), sekä Tally Wejl, joka sen sijaan on aivan ihana kauppa.

IMG_0382Alexanderplatzilla on paljon ravintoloita, niin hienoja kuin rennompiakin, mutta me valittiin kiireessä (ennen aikaa TV-tornille) vähän huonompi rafla, jonka ruoka ei ollut mistään kotoisin. En valitettavasti muista edes paikan nimeä, mutta se sijaitsi todella lähellä TV-tornia vasemmalla puolella, ja oli jokin ”italialainen” isolla terdellä varustettu punamustasävyinen ravintola. Älkää siis menkö ainakaan sinne! Ravintolan ja TV-tornin välissä oli muuten hauska pikku aukio, jossa oli trampoliineja maassa. Mä kävin siellä pomppimassa innoissani kuin pikkulapsi.

IMG_0601xKuten kävi varmaankin jo ilmi, TV-torni sijaitsee myös Alexanderplatzilla. TV-torni oli vaikuttava paikka, ja mieleen jäi erityisesti hissimatkat ylös. Hissien katot on jätetty läpinäkyväksi, ja hississä olevasta monitorista voi seurata matkan etenemistä. Mukavat hissipojat kertovat koko 40 sekunnin hissimatkan ajan tietoa tornista, ja ylhäällä avautuvat huikeat maisemat, ravintola ja baari. Me ostettiin liput torniin etukäteen netistä, ja vältettiin siten kokonaan jonottaminen, mikä oli mukavaa. Lippuja ei tarvitse tulostaa vaikka nettisivuilla niin lukeekin, vaan pelkkä QR-koodi puhelimessa riittää. Ennen hissimatkaa on lentokenttätyylinen turvatarkastus, jossa laukut tutkitaan ja pitää kävellä metallinpaljastimen läpi.

DSC_0072 DSC_0079x DSC_0080x IMG_0608x IMG_0650xMUUT VINKIT:

Berliinissä tarvitsee ehdottomasti käteistä. Monissa ravintoloissa käy maksuvälineenä ainoastaan käteinen raha, näin myös esimerkiksi KFC:ssä ja Burger Kingissä, sekä kaikissa hienommissa ravintoloissa. Käteistä tarvitsee myös vessakäynteihin (50 senttiä), sekä julkisen liikenteen lippuihin. Mun suomalainen kortti ei ainakaan toiminut keskustan lippuautomaateissa, vaikka lentokentän automaatissa se toimikin. Kannattaa siis pelata varman päälle ja pitää pari kolikkoa taskussa, kun mielii ostaa metrolippuja.

Berliinin CITY-TOILETTE:t ovat todella siistejä, maan alla olevia isoja vessoja joihin tosiaan maksaa sen 50 centtiä sisälle. Modernit vessat ovat varmaan puhtaampia kuin suomalaiset sairaalat, sillä niissä leijuu puhdas ja raikas tuoksu, ja niissä on kokoajan siivooja paikalla, minkä ansiosta kaikki kiiltelee puhtauttaan. Saisivat suomalaiset keskustan tummanvihreät haisulikopit ottaa mallia Saksasta.

DSC_0059BVG.de -sivustolla on samantyylinen reittiopas kuin HSL:llä ja kumppaneilla, sieltä on siis helppo suunnitella julkisen liikenteen reitit etukäteen. Päivälippu A+B-vyöhykkeillä maksaa 6,70 euroa, ja sillä saa käyttää kaikkia mahdollisia liikennevälineitä 24h ajan. AB-vyöhykkeet kattavat melkeinpä kaiken, myös Tegelin lentokentän. TXL-bussi kulkee suoraan Mitteen Tegelistä, ja matka-aika on ruuhkista riippuen n. 30-50 minuuttia. Me jäätiin pois Unter den Lindenillä, ja siitä myös noustiin kyytiin kun lähdettiin kotiin.

DM-ketjun kosmetiikkamarketteja on vähän joka puolella, esimerkiksi Alexanderplatzilla ja Friedrichstrassella. Niistä kannattaa hamstrata meikkejä, puhdistusaineita, laastareita, mitä ikinä keksiikään, itse löysin vaikka mitä kivoja meikkejä ja rakkolaastareita ihan pikkurahalla. Lisäksi niissä on jättiläisvalikoima matkakokoisia tuotteita 0,5-2 euron hintaan, joten olin salaa tyytyväinen etten jaksanut raahata shampoita ja muita mukaan, niin sain testata kivoja uusia pikkutuotteita.

DSC_0064Parhaat aamiaiset on paikallisissa leipomokahviloissa, Starbuck’s ja muut ketjut jäivät ihan toiseksi. Mittessä on paljon ihania terasseja tosiaan, ja ympäri Mitteä on ravintoloihden sisäänheittäjiä, jotka jakavat drinkkilippuja ja muita etukuponkeja. Meidän hotellikadulla Oranienburgerstrassella sijaitsi kivan oloinen ravintola Mirchi, jossa tarjoiltiin singaporelaista ruokaa ja coctaileja alle viidellä eurolla. Mua harmittaa ettei ehditty käymään siellä, sillä se oli molempina iltoina aivan täynnä ja ruoka olisi varmasti ollut hyvää. Mutta ensi kerralla sitten! Hotellikadullamme sijaitsi muuten myös Neue Synagogue, Berliinin jälleenrakennettu synagoga, joka oli aivan mielettömän kaunis rakennus.

IMG_0318Loppuun vielä lapsiperheen vinkit joita toivottiin: Mehän ei itse näissä käyty, mutta googlailun ja muiden kertomusten perusteella ne paikat joissa lasten kanssa vieraillaan vielä tulevaisuudessa, ovat ainakin Legoland Discovery Centre Mittessä, Berliinin eläintarha ja akvaario Zoologisher Gartenilla, sekä erilaiset Kinder Cafet (tässä lista yhdeksästä eri kahvilasta), eli lapsiperheiden omat kahvilat, jotka ovat täynnä leluja ja tekemistä lapsille. Mä veisin itse meidän tytöt myös ainakin TV-torniin, koska se on jännittävä ja hauska kokemus kenelle tahansa. Lisäksi Berliinissä on lukuisia ihania leikkipuistoja, osassa niistä myös uima-allas hellepäivien varalta.

Overall experience: Berliini on I-H-A-N-A! En voi kuin suositella. Me ei varmasti nähty vajaassa kolmessa päivässä kaupungista kuin murto-osa, mutta jo tämän perusteella voin kertoa että se on vaan ihan huikea kaupunki, jossa takuulla ei voi pettyä, tai sitten tekee jotain väärin. Kontrasti vanhojen kauniiden talojen, DDR:n aikaisten rakennusten ja huippumodernien pilvenpiirtäjien välillä on valtava, ja se juuri tekee mun mielestä Berliinistä niin kauniin. Siellä on kaikille kaikkea, ja kaupungin historian voi aistia joka puolella.


16 Responses to “Berliinin tärpit”

  1. Suvi K. sanoo:

    Berliini on kyllä yks semmosia paikkoja, jossa on pakko päästä käymään joskus! Ihania kuvia:)

  2. Emma sanoo:

    Mahtava ja erittäin kattava postaus Berliinistä! Tämän luettuani alkoi tehdä mieli matkustaa itsekin kyseiseen kaupunkiin, vaikka viime kerrasta onkin ”vain” kaksi vuotta 😀 Pidin myös kuvista, varsinkin kuvat susta ovat jotenkin ihanan raikkaita. Olet kaunis! 🙂

    • Iina sanoo:

      Kiitos hurjasti kauniista sanoista, kiva että tykkäsit :)!<3 Ja etenkin kiva kuulla toiselta Berliinissä käyneeltä, että onnistuin kertomaan kattavasti :)! Mukavaa kesän jatkoa<3

  3. !! sanoo:

    En ole aiemmin ehtinyt tai jaksanut alkaa kommentoimaan, mutta nyt sen teen!
    Nämä lyhyet hiukset sopii sinulle paaljon paremmin entä ne pitkät! Olet paljon ”aidomman” näköinen lyhyillä hiuksilla. Toivottavasti et ymmärrä tätä väärin, mutta näytit pitkillä hiuksilla teiniltä, mutta lyhyet hiukset tekee sinut paljon aikuismaisemman näköiseksi!

    • Iina sanoo:

      Kiitos paljon, mäkin tykkään uusista hiuksista kovasti 🙂 En usko että ymmärsin väärin, mutta itse en vaan ymmärrä sitä miksi kehuun pitää sisällyttää myös loukkaus mukaan, se kuitenkin vähentää saadun kehun arvoa aika roimasti. Miksi ei keskittyä positiiviseen? 🙂

  4. Linkku sanoo:

    Ihan mahtava postaus! Kiva että osasit kertoa noin huikean paljon, vaikka vierailu lyhyehkö olikin 🙂 ite en henkilökohtasesti oo koskaan ollut sen kummemmin kiinnostunut Berliinistä, vaikka monenlaisia kehuja oon muilta kuullutkin. Tää kuitenkin sai kiinnostumaan, kai se on joskus tuollakin saatava käytyä! 😀 kiitos tästä, jos joskus menen niin tuun varmasti lukemaan tän uudestaan ja otan vinkeistä vaarin 😀

  5. Iidas sanoo:

    Onpas hyvä ja kattava postaus Berliinistä! Toi Alexanderplatzin Primark on muuten ihan uusi! Kävin Berliinissä huhtikuussa, jolloin ainoa (?) Primark sijaitsi melko pitkän metromatkan päässä Alexanderplatzilta. Nyt sitten luin sun kirjoitusta ja mietin et eikö muka vaan huomattu Alexanderplatzin Primarkia mut Google osasi kertoa, että se on avattu siihen vasta nyt kesällä 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos hurjasti<3 Sanoin tuossa aiemmallekin kommentoijalle, että tuntuu hyvältä kuulla joltain itsekin Berliinissä vierailleelta, että postaus oli kattava, koska te olette asiantuntijoita ;)! Se Alexanderplatzin Primark oli kyllä ihan mieletön! 😀

  6. Niina sanoo:

    Vautsi vau! En oo nyt pitkään aikaan kerennyt käydä koneella tsekkaamassa seuraamiani blogeja ja pakko myöntää, että suu loksahti alas kun näin sun uudet hiukset! A-I-V-A-N mielettömät! Sopivat todella hyvin sulle 🙂 sun innoittamana päätin nyt tehdä radikaalimuutoksen omaan turjakkeeseen.

  7. Laura sanoo:

    Todella kattava postaus, kiitos siitä! Itse olin myös tällä viikolla ma-ke Berliinissä, ja rakastuin kaupunkiin todella <3 Näkemättä jäi paljon, joten sinne on ehdottomasti palattava uudelleen! Kävin myös Oranienburgissa Sacsenhausenin keskitysleirillä, joka oli kyllä omanlaisensa, pysäyttävä kokemus. Tuo vierailu vei myös paljon aikaa, yli 3 tuntia. Noin suuressa kaupungissa on todella vaikea priorisoida, mitä haluaa eniten nähdä…

    Ihanaa loppukesää teille 🙂

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos hurjasti<3 Kiva kuulla myös sinulta, että onnistuin tuomaan kattavasti Berliiniä esille, kun siellä vierailleena tiedät itsekin mitä kaikkea huikeaa sieltä löytyy :)! Mä olisin ehdottomasti vieraillut keskitysleirillä myös jos ei kyseessä olisi ollut häämatka, mua kiinnostaa toisen maailmansodan aikainen historia ihan mielettömän paljon! Mutta ompahan käytävää vielä seuraavallekin kerralle 🙂 IHanaa loppukesää myös sinulle ja ihanaa että sinäkin rakastuit Berliiniin<3

  8. JjenniK sanoo:

    Ihana ja kattava postaus! Tää tuli todella tarpeeseen koska me ollaan mietitty miehen kanssa meidän häämatkakohdetta ja Berliini on ollut yhtenä vaihtoehtona meidän listalla ja todennäkösesti tän postauksen ansiosta me myös Berliiniin päädytään! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.