Helleasuja

02.08.2014

Kuumuus on asettanut pukeutumiselle omat haasteensa. Alkukesästä shortsikelit vaikuttivat senverran kaukaisilta räntäsateessa värjötellessä, että en suonut ajatustakaan shortsishoppailulle. Muutamat yksilöt olin keväällä ostanut, ja parit löytyi vaatekaapista jo valmiiksi, mutta näin helteiden jatkuttua viikkotolkulla, on pukeutuminen muuttunut vähän tylsäksi. Etenkin kun kokoajan mennään syksyä kohti, ja juuri nyt sortsien tai hellemekon ostaminen tuntuisi yksinkertaisesti idioottimaiselta. Kaappia avatessa tietää että valinnanvaraa on aika niukasti, jos ei sitten halua tukehtua kuumuuteen.

Mulla on jäänyt esittelemättä yksi helppo hellevaate, jonka sain jo viikkoja sitten Sheinsidelta. Valkoinen, ilmava mekko. Se on ihanan kevyt ja söpö, vaikkakin tuulisella säällä saa tosissaan varoa Marilyn Monroe -efektiä, helma on aika leijuvainen. Tykkään avonaisesta selästä, ja siitä miten rusketus korostuu valkoisen värin ansiosta.

IMG_1212x IMG_1223x IMG_1244xMekko Sheinside* / Kengät H&M / Laukku Coach / * = saatu blogin kautta.

Eilen saapui uusi paketti Sheinsidelta, joka sisälsi aika pitkälti syysvaatteita. Kieltämättä Berliinin syysshoppailujen jälkeen on ollut aikamoinen syksykuume, eikä tämä paketti helpottanut sitä yhtään, hahha! Onneksi nautin kovasti myös helteestä, ja tiedän että saan nauttia myös syyspukeutumisesta myöhemmin vaikka kyllästymiseen asti. Kaksi toppia sentään olin valinnut Sheinsidelta, jotka helpottavat myös näin helteellä. Eilen käyttöön pääsi toinen niistä, ihana musta hapsuhelmainen neulostoppi, joka sopii kivasti farkkushortsien kanssa. Ei tunnu ne ainaiset muutamat sortsivaihtoehdot niin tylsältä, kun niiden päälle laskeutuvat näyttävät hapsut.

IMG_1434x IMG_1452x IMG_1476xToppi Sheinside* / Shortsit H&M / Kengät Topshop / Aurinkolasit Glitter* / Laukku Coach / Pompula lainattu Tiaralta / * = saatu blogin kautta.

Alempien kuvien kampauksesta täytyy sanoa, että olen syttynyt sille uudelleen. Pidennysten kanssa kokeilin muutaman kerran, mutta se oli jotenkin ihan too much. Pitkä polkka on itsessään niin vähäeleinen, että sen kanssa takaraivolla keikkuva puolinuttura ei ole ollenkaan liikaa, vaan rento ja hauska, ja ennenkaikkea käytännöllinen. Eipähän ole karvat naamalla vaikka kuinka tuulisi!

Mä lähden pian ulkoilemaan tyttöjen kanssa, kunhan Zelda herää päiväuniltaan. Aamulla ollaan keretty jo askartelemaan Tiaran ja Zeldan kanssa kummeille synttärikortteja, lukemaan kirjoja ja leikkimään hevosilla. Palaan illalla käsittelemään vielä tuon Lapsen verkkoidentiteetti -postauksen fiiliksiä, mutta haluan jo nyt kiittää teitä kaikkia ymmärryksestä, sekä toivottaa kaikille ihanaa päivää<3

Kumpi asu oli parempi, hapsut vai valkoinen mekko? Iskeekö puolinuttura?


18 Responses to “Helleasuja”

  1. Emilia sanoo:

    Erityisesti toi alempi asu on ihana! Ja nuttura on supersöpö 🙂

    Mekosta tulee ehkä hitusen mieleen jotkut sisäkköfibat (varmaan helmasta johtuen), mutta ei sekään haittaa 😀

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon<3 Ja heh jaan noi sisäkkövibat sun kanssa, ne oli mun eka ajatus mekosta :D:D:D Mutta jotenkin tykkään tosta yläosasta niin paljon että en anna pienen sisäkköyden haitata 😀

  2. Natali sanoo:

    You’re so beautiful! That white dress is such a cute choice for hot Summer days 🙂

    http://lartoffashion.blogspot.com

  3. anna sanoo:

    Hapsupaita parempi, mekko näyttää essulta!

  4. Nimetön sanoo:

    Voi kun sulla on tommoset täydelliset sortsi jalat, kateeksi käy! (kuulostaapa vähän creepyltä, hyvä alotus kommentille:D)

    Itelläkin on täällä aikamoinen syksykuume ollut jo jonkin aikaa, ne aleista mukaan tarttuneet neuleet huutelee kaapeista. Kesäisin aina haaveilen neuleista, nahkatakista ja nilkkureista mutta talvisin on ikävä helteitä jolloin voi vaan heittää mekon tai jonkun ihanan topin päälle 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahah ihana, voi kiitos<3 😀 Ja joo, sama täällä, en ikinä voi olla vain täydellisen tyytyväinen vallitsevaan vuodenaikaan, aina pitää haaveilla siitä ääripäästä 😀

  5. Lellu sanoo:

    Ihana tuo mekko, sopii sulle aivan täydellisesti! Pakko kysyä että mitä pidät siellä alla kun on selästä noin avoin? 😀

  6. Laura sanoo:

    Tuo valkoinen mekko on aivan ihana! sopii sulle tosi hyvin! 🙂 puolinuttura on mukavan rento ja sopii rentoon asuun tosi hyvin !

  7. is sanoo:

    Hapsuasu oli mun mielestä parempi, mutta tykkään ehdottomasti myös mekosta. Puolinuttura ei kyllä iske yhtään, yks mun inhokkikampauksista. Mut varmaan näin kesällä ja muutenki ihanan helppo ja käytännöllinen. Jos ite tykkää niin mikä ettei! 🙂

  8. Emmi sanoo:

    Tuo mekko on just ihana!:)

  9. Tykkään hapsuista, ja puolinuttura on tosi in ja sopii sinulle! Mä en osaa käyttää itse mekkoja lähes ollenkaan, vaikka kovasti haluaisin. Jotenkin koen ne niiiiiin epäkäytännölliseksi pienen taaperon kanssa liikkuessa. Joskus, jos lähden yksin kaupungille, saatan pukea päälle kesäisen hameen 🙂

    http://mkasvukipuja.blogspot.fi

    • Iina sanoo:

      Voi kiitos paljon ihana<3 Mä en oo koskaan itse ollut käytännöllinen pukeutuja 😀 En osaa edes ajatella, että mekko olisi jotenkin hankala taaperon tai vauvan kanssa, paitsi tietty imettäessä oli aina omat haasteensa pukeutumisessa! 😀 Mun pitäisi opetella pukeutumaan vähän tarkoituksenmukaisemmin!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.