Perjantaina kun suljin kotioven perässäni, mä jätin kaiken stressin vaatekomeron perimmäiseen nurkkaan, tietokoneen kansi kiinni pöydälle, ja vahingossa myös muistikortin kamerasta kotiin. Jepjep. No, ei se haitannut onneksi. Ensimmäisenä iltana ei paljoa kuvailtukaan, mutta Tukholmasta käytiin sitten ensimmäiseksi ostamassa uusi muistikortti ja sain vihdoin räpsittyä muutamia kuvia, että ei tästä sentään ihan kuvaton postaus tule!
Ensimmäisenä iltana me aloitettiin reissu katsomalla leffaa hytissä. Naurettiin kippurassa komedialle, ja sen jälkeen suunnattiin myöhäisempään buffet-kattaukseen syömään. Oli ihanaa syödä ihan kaikessa rauhassa ja vaan höpötellä kaikkea, vaikka vedettiinkin kauheat överiähkyt ja ruuan jälkeen oli pakko levätä vähän aikaa hytissä, haha! Ihana Vilma oli juuri sopivasti tänä viikonloppuna töissä, ja me piipahdettiin sitten Vilman ja Oton kanssa katsomassa laivan keskiyön show, ja mentiin sen jälkeen vielä käymään laivan yökerhossa tanssimassa. Oli ihan superhauska ilta, kiitos vielä Vilmalle<3
Lauantaiaamuna lähdettiin heti aikaisin aamulla Tukholmaan pyörimään, ja käytiin hakemassa se muistikortti. Tukholmassa oli aika sateinen ja ällö sää, joten ulkona käveleskelyt jäivät kyllä ihan minimiin. Kierrettiin Gallerianin liikkeitä, käveltiin Drottninggatanilla ja ostettiin tytöille tuliaisia. Käytiin me syömässäkin. Tukholmassa oli kauheasti Halloween-asuihin pukeutuneita ihmisiä, ja Drottninggatan oli koristeltukin halloween-teeman mukaisesti isolla kummituksella ja kurpitsalla. Åhlensin edustalla oli jo jouluvalot ja kuuset esillä, ihanaa!
Palattiin laivalle vasta ihan viimetipassa, ja käytiin pyörimässä vielä laivan kaupat kertaalleen ympäri, minkä jälkeen mentiin ravintola Tavolataan syömään. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää, olisin voinut syödä vaan koko illan! Istuttiin ihan kaikessa rauhassa, ja nautittiin hiljaisuudesta. Tavolata on ihanan rauhallinen ravintola verrattuna buffetiin, jossa on menoa ja meininkiä kyllä kerrakseen. Molemmissa on ehdottomasti puolensa, kivaa vaihtelua kuitenkin kun käy kokeilemassa molempia.
Ruuan ja pitkän Tukholmassa pyörimisen jälkeen me oltiin ihan loppu, ja eilinen me vietettiinkin hytissä loikoillen ja leffoja katsellen. Se oli ihan parasta, sai vaan öllöttää ja olla kahdestaan koko illan. Kahdenkeskinen aika tuli niin tarpeeseen, kun koko syksy on ollut yhtä hullunmyllyä. Pienet reissut ja irtiotot arjesta piristävät kyllä ihan hurjasti, ja niiden jälkeen on aina yhtä ihana palata kotiin. Oli ihana nähdä tytöt ja antaa heille tuliaiset, joista riittikin riemua koko päiväksi.
Musta tuntuu että sain tästä minilomasta enemmän voimia kuin mistään pitkään aikaan. Heti kun tultiin kotiin, mä hoidin pari asiaa jotka olen jättänyt viikkokausiksi roikkumaan, ja tuntuu että energiaa on nyt vaikka muille jakaa. Toivottavasti tämä fiilis kestää pitkään! Kiitos rakkaalle Otolle maailman kivoimmasta reissusta, ja mun äidille joka piti tytsyköistä hyvää huolta sillä aikaa kun me rentouduttiin. Ensi viikolla hulina jatkuu taas, mutta perjantaina lähdetäänkin sitten koko perheen kesken laivalle. Tytöt odottavat reissua jo ihan innoissaan, ja kieltämättä ei muakaan harmita yhtään lähteä näin pian uudelleen laivalle pyörimään. Nyt mentiin meidän ehdoilla, viikonloppuna tehdään kaikki sitten ihan niinkuin lapset haluavat.
Huomenna on tulossa postausta uusista ripsipidennyksistäni, ja illemmalla sitten jotain muutakin. Mulla on monta ideaa joita toteutan tässä lähiaikoina, ihana palata blogiarkeen. Ainakin asuja, Tukholman ostoksia ja parit uudet kengät on tulossa esittelyyn, ja vähän syvällisempiäkin aiheita! Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!<3
Tukholma on ihana kaupunki, munkin ihan lemppari! Nyt on jo liian pitkä aika viime käynnistä, mutta maaliskuussa ollaan menossa koko perheen kanssa yhdeksi päiväksi. 🙂
Kiva kun saitte kahdenkeskistä aikaa ja sait rentoutua!
Tukholma on oikeesti niin paras! Mä oon käynyt siellä varmaan 30 kertaa ja silti en ikinä kyllästy, se on se kaupunki missä mä haluan joskus vielä asua! Kiva että teilläkin on reissu tulossa, reissaaminen on kivaa :)!
Todella huomaa, että reissu on tehnyt hyvää kun innostus välittyy tänne asti! 🙂 Parisuhteelle pitää antaa aikaa välillä myös ilman lapsia, se tekee hyvää arjen keskellä. Vaikuttaa olleen mukavaa ja rentoa, laivalla ja Tukholmassa on kiva olla! 🙂 Olisi ihana lähteä itsekin vaikka joulukuussa Tukholmaan, saa nähdä että tuleeko lähdettyä vai käytäiskö jossain Suomen kaupungissa minilomalla.:)
Voi ihanaa, kiitos! Kiva että välittyy, on ollut kieltämättä pipo vähän tiukalla viimeiset viikot 😀 Ja kyllä, se on ihan totta että parisuhteellekin pitää antaa aikaa 🙂 Toivottavasti pääsette kivalle minilomalle, oli se sitten Tukholmaan tai jonnekinpäin Suomea :)!
”Hän sisäfileetä” :DD
Haha kylläpä osaan taas kirjoittaa tosi hyvin 😉 Hän saa nyt olla siinä kun on pakko mennä nukkumaan 😀 saapahan joku muukin hyvät naurut! 😀
Nyt tulee kommentti joka ei liity postaukseen!
Sillon ku täällä oli se joku päivitys tjsp jonku aikaa sitten, meni kideblogien mobiili sivustot todella huonoiksi.. tosi inhottavaa ku käyn aina kattomassa puhelimella ja nyt se ei enään onnistu kun on niin hankalaa eikä postauksista saa huonon näkymän takia mitään irti :/ mulla on käytössä sgs4 eli android ja ongelmana on se, että kun avaan kideblogit ja minkä tahansa blogin täältä niin zoomaus ei onnistu, vaan sivu on jostain syystä valmiiksi jo zoomattu todella isoksi ja joutuu sormella liikuttamaan ruutua jotta pystyy lukemaan ja luonnolisestikin kuviakaan ei sitten näy kokonaisuudessaan. Oon koittanu kääntää näyttöä zoomata sormin ja näppäimillä yms mutta tuntuu ettei mikään auta!
Onko mobiilisivuston ongelmaa esiintynyt muilla ja jos on niin olisiko sitä mahdollista palauttaa ennalleen tai korjata niin että se toimii? 🙂 harmittaa nykyään kun ei näe postauksia kokonaan ja tykkään sinun ja oton blogeista kovasti!
Toivottavasti asialle voidaan tehdä jotain ja hyvää joulun odotusta teidän perheelle! 🙂
Itselläni oli sama ongelma,mutta kun vaihtaa asetuksista kohdan ”käytä sivuston tietokoneversiota” toimii normaalisti..
Joo toi on todella ärsyttävää! Ennenkään versio ei ollut hyvä mut sitä sentään sai jotenkuten luettua. Nyt kyllä lähestulkoon mahdotonta tai siis tooodella epämukavaa… eikö teille saisi kunnon mobiiliversiota? Jossa siis teksti olisi automaattisesti ruudun leveydellä!
Tämä sama asia häiritsee mua myös, jokaikinen päivä! Valitettavasti ei vaan ole mun käsissä sitä korjata, vaikka yrittänyt olenkin. Lupaan että parannus tilanteeseen tulee viimeistään keväällä! Siihen asti ainoat vinkit on puhelimella selaimen vaihtoehto (mulla onnistuu normaalisti lukeminen androidin oletusselaimella), tai sitten tuo että vaihtaa asetuksista tietokonenäkymän. Mutta joo, tosi ärsyttävää kun se lukeminen on niin hankalaa! Hyvää joulun odotusta sinnekin ja toivottavasti pysytte mukana, vaikka lukeminen ei olekaan niin helppoa!
Teillä oli varmaan ihan vitun kivaa 🙂
No oli kyllä 🙂
Ihanaa, että pääsitte kaksistaan laivalle, niinkuin joku jo sanoikin, parisuhdetta täytyy huoltaa 🙂 mekin kävimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa viettämässä laatu aikaa yhden leffan ajan, mutta sekin teki mielettömän hyvää : D
Olette kyllä niin hyvännäköinen ja onnellisen oloinen pari, ihanat<3
Voi ihanaa että kävitte leffassa! Se varmasti teki hyvää 🙂 Kiitos hurjan paljon kauniista sanoista, ja ihanaa joulun odotusta sinne!<3