Joulukalenteri 2014 luukku 15

15.12.2014

joulukalenteriluukku15Meillä on tänä vuonna pienoinen juhla-asudilemma jouluksi. Tiaralle on liikaa vaihtoehtoja, ja Zeldalle ei vielä ole yhtäkään asuvaihtoehtoa, mikä johtuu siitä, että tilaamani mekko olikin hänelle aivan liian iso, ja Tiaralle taas sopiva. Me kuvattiin vähän Tipan kanssa näitä asuvaihtoehtoja ja ajateltiin kysyä teidän mielipidettä, mikä on lemppari. Ja tietenkin myös vinkkiä, että millainen asu Zeldalle voisi sopia, kun olette nähneet mitä neiti esikoisella on mahdollisesti päällä!

Tilasin tosiaan viime viikolla lapsille vähän sekä arki- että juhlavaatteita Nextiltä, jonka olemassaolon olin iloisesti unohtanut pitkäksi aikaa. Tilasin sieltä viimeksi varmaankin yli vuosi sitten, ja nyt päädyin vaan selailemaan niitä sivuja, enkä voinut jättää tilaamatta. Esittelen arkivaatteita täällä myöhemmin, mutta nyt joulukalenteriluukussa saatte nähdä kolme juhla-asua jotka saapuivat Nextiltä, ja joiden väliltä ei osata päättää!

1. Kimalteleva paita ja siistit paksut leggingssit.

P1011619x P1011631x P1011660xMä rakastan tuota paitaa, se on sellainen että voisin itsekin laittaa päälle isommassa koossa. Kuvio on ihanan näyttävä, mutta tyylikkään värinen, ja vetoketjuyksityiskohta takana on valloittava. Housut ja paita on myös yhdistelmänä mukava päällä, vaikka kyllä tuo meidän prinsessa mekoistakin tykkää.

2. Punainen peplum-helmainen mekko

P1011676x P1011685xTämän mekon piti alunperin olla Zeldalle, mutta kuten näette, se on Tipallekin melkein reilu. Mutta on se kyllä suloinen! Rusetti on niin ihana, ja mekko on pehmeä ja näyttävä. Tämä on se kaikkein jouluisin vaihtoehto punaisella värillään, haha!

3. Metallinhohtoinen jumpsuit

P1011701x P1011715xInstagramissakin jo pikaiseen vilahtanut jumppis on ehkä se mun oma suosikki. Se on vaan niin päheä, enkä ole nähnyt Suomessa näin pienille mitään vastaavaa, paitsi jonkin paljettiyläosaisen mustan haalarin Lindexillä. Hmm. ehkä sellainen Zeldalle ja tämä Tipalle? En tiedä, en osaa kyllä nyt yhtään päättää!

parasjouluasuEli mikä näistä on teidän suosikki? 1,2 vai 3? Auttakaa meitä kun me ollaan Tipan kanssa tälläisiä horoskooppimerkkimme tyypillisiä edustajia jotka eivät osaa päättää edes pikkuasioiden välillä, hahhah!

Millaisia jouluasuja teillä on pikkutyypeille? Miten tykkäätte itse pukeutua jouluna?

 


145 Responses to “Joulukalenteri 2014 luukku 15”

  1. julia sanoo:

    ehdottomasti numero 2! Ihanan jouluinen 🙂

  2. Jellu sanoo:

    Tuo 3.! Aivan ihana! <3 hienosti neiti poseeraa 😀 meniskö ykkönen Zeldalle? Sopii ainakin yhteen kolmosen kanssa 🙂

  3. Tytti sanoo:

    1 on ihana, mut kyl toi perinteinen punanen on jouluaatoksi paras eli 2 🙂 ykkönen vois olla loistava uudenvuodenaaton asuna 🙂

  4. Elisa sanoo:

    Tuo mekko on mielestäni paras vaihtoehto joulua ajatellen! 🙂 Nuo muutkin ovat hurjan ihania, mutta ehkä ”liian asiallisia” jouluun. 🙂 Mitä kokoa mekko on? Voisin harkita itsekin tuollaista tytölle 🙂

  5. Nelli sanoo:

    Haha, veikkaan että ykkönen ja kolmonen ovat sellaisia, että Tiara isompana varmaan ihmettelee että mitä mulla oikein oli päällä 😀 Mutta väliäkös tuolla, nyt ovat trendikkäitä ainakin mun mielestä on vaan hauskaa katsella omia lapsuuskuvia ja huomata kuinka nopeasti muoti muuttuu. Itse valitsisin ehkä ton kolmosen, toi sun kuvailu paljettihaalarista Zeldalle kuulostaa siltä että sopisivat ihanasti yhteen. Mutta mihin vaan päädytkin niin kivalta näyttää kaikki asut, ja Tiara on ihan vallattoman suloinen 🙂

    • Iina sanoo:

      Hahaa se voi olla, mutta tosiaan musta on ainakin hauska nähdä niitä lapsuusvuosien trendejä omissa vanhoissa kuvissa :D! Ne haalarit kyllä mätsäis kivasti! Kiitos hurjan paljon sinulle ja ihanaa joulua<3

  6. Satu sanoo:

    Jouluksi punaista, juhlavaa, mutta kuitenkin mukavaa päällä, eli nro 2!
    3. olisi passeli uudenvuoden juhlintaan mielestäni 🙂

  7. Sofia sanoo:

    Tykkään kolmosesta! Kaunis. 🙂

  8. Ehdottomasti vaihtoehto 2!
    Kyllä jouluna pitää jouluista olla ja mikäpä sen jouluisempaa, kuin punainen väri 😉
    Mekko muutenkin aivan ihana, niin tyttömäinen, hillitty, mutta siinä on sitä jotain!

    Meillä Kevin saa mennä samalla asulla, kuin viime vuonna, eli punaiset farkut, punainen pitkähihainen, päälle musta liivi sekä tietysti tonttulakki. Tytöille on hurjasti kaikkia ihania jouluisia vaatteita, mutta eipä pojille oikein ole kun pukuja (jotka jouluun ´´pikkasen” liian juhlavia) tai perus vaatteita…. Ärsytti niin paljon, että oli pakko ostaa kaverin tytölle ihana punainen haalari, missä oli vähän valkoista röyhelöä, lahkeissa kunnon rypytykset ja vyötäröllä pieni rusetti 😉

  9. Henna sanoo:

    3!!! Sun instassa sitä jo ihastelin <3

  10. ida sanoo:

    3 🙂 Kakkonen vois olla vaikka Joulupäivänä 25 pv ja kolmonen aattona 24 pv 🙂

  11. Tintti sanoo:

    2 on söpö! :—) 1 menee, mutta mun mielestä eri housut.

  12. liinta sanoo:

    Kolmonen! Aivan ihana! 🙂 Ihan valloittavasti Tiara kyllä poseeraa näissä 😀 Taidettu ottaa vähän mallia, haha!

  13. Jelena sanoo:

    Ei mä en kestä miten sulonen Tiara on <3 Erityisen ihana poseeraus on tuo punaisen mekon ensimmäinen kuva!!

    Mutta mun lemppariksi noista asuista kyl nous kolmonen. Vaikka onhan tuo punainen mekko ja kukkapaitakin älyttömän sulosia ja kauniita, mut jotenki toi jumpsuit iskee muhun. Varmaan siks, kun se ei ole sellainen perinteinen jumpsuit, joka tuli muutama vuosi sitten aikuisille muotiin 🙂

  14. Nimetön sanoo:

    2. asu eli punainen mekko saa minun ääneni (: Siinä on sellaista joulutunnelmaa ja juhlavuutta ilman että menee kuitenkaan yli. Näyttää mukavalta vaatteelta liikkumistakin ajatellen.

  15. Nauru sanoo:

    Oon kai jotenkin vanhanaikainen, kun mun mielestä tuo punainen ois ehdottomasti paras vaihtoehto joulun viettoon ! Sen sijaan jompi kumpi noista sähäkämmistä asuista sopisi uutta vuotta juhlistamaan, kuten tuolla ylhäällä joku jo taisikin mainita 🙂

  16. hulamaja sanoo:

    Ykkönen 🙂

  17. Hemu sanoo:

    Liputan kakkosta! 🙂

  18. Embu sanoo:

    Kakkonen ehdottomasti! Kaikista jouluisin vaihtoehto 🙂

  19. Anna sanoo:

    Valitsisin 2. Ekan paita näyttää tosi epämukavalta, vähän liian isolta, eikä sovi ainakaan tollasten kalsareiden kanssa… Myös toi haalari näyttää oudolta ton ikäsellä, eikä kankaastaan huolimatta jotenkin yhtään juhlavalta. Mekko noista paras, mutta sekin jotenkin liian ison näköinen. On kuitenkin jouluinen ja lapselle sopiva! 🙂

  20. Riikka sanoo:

    Kakkonen ehdottomasti! Ihanan jouluisen punainen, ja sopii mielestäni Tiaralle erittäin hyvin! Jotkin nätit siistit sukkikset vielä jalkaan niin asu on täydellinen!

  21. maria sanoo:

    1 tai 2. haalarissa on ehkä se, että vedetty vähän liikaa alaspäin tota kuminauha-kohtaa, niin ei kauheesti näytä istuvan. mutta 1 on ehkä enemmän se the juttu 🙂

  22. Nimetön sanoo:

    Kakkonen on tosi jouluinen ja näyttää kivalle! 🙂

  23. Mimosa_ sanoo:

    Kakkonen ehdottomasti 🙂

  24. Meeri sanoo:

    Ehdottomasti 2, se on kivan jouluinen. 1 ja 3 vaihtoehdot kävisi kivasti esimerkiksi uutena vuotena 🙂

  25. Pauliina sanoo:

    Kaikki on yhtä ihania, mutta ehdottomasti tuo 2! (: On niin jouluisen värinen ja söötti toi rusetti! (:

  26. Netteriina sanoo:

    Ykkönen on paras, kakkonenkin on hyvä, mutta kolmonen näyttää mielestäni vähän liian isolta.

  27. Maiju sanoo:

    Aivan ihana Tiara!! <3
    Mun lemppari näistä on 3, ei jouluasun tarvitse aina olla punainen 😉

  28. Mila sanoo:

    Tuo ihana joulunpunainen mekko!

  29. Ansku sanoo:

    1. On mielestäni paras, todella tyylikäs pikkuneiti 🙂

  30. Heyni sanoo:

    Kakkonen on jouluisin 🙂

  31. Amanda sanoo:

    3! 🙂 Itse tykkään pistää jouluna vähän paremmat vaatteet päälle, mutta nekin kuitenkin löytyy ihan arkivaatteiden osastolta vaatekaapista, vaikka en niin ahkerasti käytäkään kuin niitä ihan arkisimpia vaatteita.

  32. sssss sanoo:

    Ihanasti Tiara poseeraa! 😀 Mun suosikki on punainen mekko ihan siksi että tykkään perinteisestä punaisesta joulun värinä 🙂

  33. Tiia sanoo:

    Mun mielestä ykkönen on paras. Paita on niin hieno ja housut sopii tosi hyvin paidan kanssa yhteen. 🙂

  34. tuua. sanoo:

    1. Rento mutta silti siisti. Mun suosikki 🙂

  35. st.brigitten sanoo:

    2 🙂 Meillä on tytöillä mekot ja pojalla kauluspaita+suorat housut. Sama meillä aikuisillakin 😀 Sitten ennen kirkkoa ja kirkon ja juhlaillallisen jälkeen saavat ollu tonttupuvuissa (anttilasta lotta ja lassin) jos haluavat 🙂

  36. Linda sanoo:

    Punainen mekko on parhain 🙂 Istuu nätisti päälle.

  37. Sandra sanoo:

    Niin suloinen Tiara! Musta myös tuo punainen mekko on juuri jouluun sopiva! Joulun jälkeisinä päivinä tai uutena vuotena sopii nuo toisetkin asut. Hienoja ovat kyllä kaikki! Haaveilen, että vielä joku päivä saan katella omalle tyttärelle tuollaisia vaatteita, kun ne on niin kauniita 🙂

  38. Inga sanoo:

    Ykkönen!! Niin mahdottoman tyylikäs, ja tuo hopea/harmaa sopii hyvin jouluun. Jos haluaa vähän väriä niin punanen tonttulakki vaan päähän! 😉

  39. Siiri sanoo:

    1. on liian aikuismainen. Kakkonen Tiaralle ja samantyyppinen mutta eri värinen Zeldalle 🙂

  40. Ee sanoo:

    Kakkonen ehkä jouluna, kolmonen ois täydellinen uudeksi vuodeksi! 🙂 Mutta tosi söpöjä kaikki ja sopivat kaikki Tiaralle hyvin :3

  41. jonna sanoo:

    1 on aivan ihana! 2 on omasta mielestäni liian ison näkönen. Ihanasti poseeraa tedän pikkuneiti<3

  42. Nette sanoo:

    Jouluna vaihtoehto 2 ja uutena vuotena 1! 🙂

  43. Iida sanoo:

    Kakkonen ehdottomasti jouluun 🙂

  44. A sanoo:

    2 on ihana ja sopii hyvin Tiaralle 🙂 Sekä mekon malli että kangas ovat tosi kauniita.

  45. Essi sanoo:

    Kakkonen on jouluisin, kannatan sitä! Tiara näyttää muuten ihan sulta tuossa ekassa mekkokuvassa 🙂

  46. Kaija sanoo:

    2 on niin jouluinen

  47. Lilja sanoo:

    Munkin lemppari joulun viettoa varten on kyllä 2.! Ja niinkuin ylempänäkin mainittiin niin esim. uutta vuotta varten sopisi vaikka tuo 1., ihastuin itsekin tohon upeaan paitaan! Tiara on kyllä ihan huippu näissä kuvissa 😀

  48. RK sanoo:

    Kakkonen on kyllä selkein joulumekko!

  49. tyttö999 sanoo:

    2. on mun mielestä ihanan rennon näköinen joulua varten, jos ollaan vain kotona 🙂
    3. on hyvä esim uutena vuotena tai muissa juhlissa 🙂

  50. Ehdottomasti numero 2. Niin söpö!!

  51. Jenna sanoo:

    Ehdottomasti 3!! 🙂

  52. Jarno sanoo:

    Tai itseasiassa kaikki vaihtoehdot ovat hyviä, ja sopivia, mutta jotenkin tuo 2 on niin jouluinen, ja tuo rusetti on ihana! Muutenkin sanoit, että mekko on näyttävä, ja mun mielestä myös sopivan juhlaan sopiva! 🙂

  53. Tiia sanoo:

    Aika huikee toi 3! Vois tilata ittekin jo jemmaan, jos itelle joskus omaa lasta suodaan, ihan mahtava!
    Mut jouluun kannatan silti kakkosta, koska mulla on joku päähänpinttymä, että jouluna täytyy olla punasta päällä 😀
    Tiara vaikuttaa kyllä niin mainiolta nappulalta, ihania poseerauksia ja niin tomerana! <3
    T.Tiia

  54. Nimetön sanoo:

    Ehdottomasti 2! 🙂 Muut on vähän kuin teinin kaapista lainattuja eli ei niin sopivia pienelle lapselle.

  55. riina sanoo:

    Itse antaisin Tiaran itse päättää minkä haluaa asuista valita 😉

  56. Ninni sanoo:

    Minun suosikki on tuo ihana punanen mekko! 🙂

  57. millamai sanoo:

    Tuo mekko on aivan ihana, ja kuvastaa mun mielestä parhaiten tiaran vekkulia luonnetta 🙂 Toki mekko on aika perinteinen ja sinänsä helppo valinta, mutta mun mielestä tiara näyttää tuossa mekossa ihanan pirteältä tonttutytöltä, kun taas noissa muissa näyttää enemmänkin lapselta, jolle on vain puettu erikoinen vaate. Mutta jos Tiara itse valitsisi lempparinsa, niin silloinhan olisi varmasti kantajansa näköinen vaate!

    • Iina sanoo:

      Hahaa kun Tipa ei osaa päättää, se on pähkäillyt koko viikon! Siksi me päätettiin yhdessä kysyä teiltä ;)! Mutta toi mekko on kyllä ihana, siihen me varmaan päädytään! 🙂

  58. is sanoo:

    2. on kivoin, vaikka suloiseltahan Tiara näyttää kaikissa asuissa! 🙂

  59. AnnaMaria sanoo:

    Eka tai kolmas…. 🙂 Ja Zeldalle kans jotain kimaltavaa 😉

  60. Ella sanoo:

    Kakkonen on söpöin! Ihanan jouluinen ja sopii hyvin Tiaralle 🙂

  61. Essir sanoo:

    2 on ihanan jouluinen ja juhlava, mutta 3 aivan ihana. Laittaisin 2 tai 3! 😀 😀

  62. Essir sanoo:

    2 on ihanan jouluinen ja juhlava, mutta 3 aivan ihana. Laittaisin 2 tai 3! 😀 😀 Niin on ihania, että en osaisi päättää noiden väliltä? 🙂 😀

  63. Liina_ sanoo:

    2, koska jouluinen ja juhlava :)!

  64. Enni sanoo:

    3 on ihan mahtava! Niin tyylikäs Tipa! 🙂 Vaikka tykkään kyllä noista muistakin, niin kyllä kolmonen vie voiton! <3

  65. coco sanoo:

    Kakkonen on kaikkein paras, tosi nätti mekko 🙂 Se on jouluinen, sopii Tiaralle hyvin ja on kaiken lisäksi todella ajaton! Varmaan meillä kaikilla on ollut tuonkaltainen punainen mekko päällä joskus jouluna ja sitä on sitten ihana Tiaran joskus aikuisena katsoa kuvia kun sillä on tuollainen mekko päällä, kun taas tuon haalarin kanssa saattaa olla sellainen ”wtf”-hetki, vaikka se nyt tyylikäs onkin 🙂 Noita muita asuja voi käyttää muulloin. Pue lapsesi punaisiksi tonttutytöiksi vielä kun voit :DD

  66. napin sanoo:

    Syötte tarpeeksi sotkuisesti vaan niin pääsee kaikki asut käyttöön ;D sivuhuomiona ihania nuo tipan poseeraukset. On tainnut neiti olla tarkkana kun äitiä on kuvattu, nimittäin tutulta näyttää.

    • Iina sanoo:

      Hahaa hei toihan oli paras vaihtoehto, joo näin me tehdään!! 😀 Ja haha muakin pisti vähän naurattamaan noi poseeraukset, tulivat kuin apteekin hyllyltä vaikka yhtään en neuvonut :DDDDd

  67. Nimetön sanoo:

    Numero 3, tosi ihana! Mutta ite laittaisin valkoisen pitkähihasen tohon alle, olis musta jotenkin siistimmän näköinen 🙂

  68. Martta sanoo:

    2. ehdottomasti! Kaikki nättejä mutta jouluna jouluista 🙂

  69. Essi sanoo:

    Toka eli punainen mekko on musta paras! 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.