Lauantain asua ja fiiliksiä

10.01.2015

Eka viikonloppu loman jälkeen tuli nopeammin kuin huomattiinkaan, tästä se arki taas lähti käyntiin! Toki meillä oli pehmeä lasku arkeen, kun Otto oli loppiaiseen asti lomalla, mutta kuitenkin. Fiilis on hyvä, ja on ollut kiva palata arkeen. Torstaina oli Tipalla eka kerhopäivä ja sekin sujui mukavasti, ja kerhoon tuli kuulemma kivoja uusia kavereitakin vanhojen seuraksi. Mäkin oon saanut nauttia kavereista kun Kaisla ja Karo kävivät meillä kylässä tällä viikolla.

P1010665x P1010674xNeule Sheinside* / Housut Dr. Denim / Kengät Crocs* / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta

Päivän rentoiluasuna toimi Sheinsidelta saatu ihanan pörröinen neule, jonka selässä on nappiyksityiskohdat. Tämä neule on ollut mulla tosi paljon käytössä viime aikoina, kun se on niin ihanan pehmeä ja mukava.Vaihdoin tänään jakauksen paikkaa pitkästä aikaa sivulle, ja tuntui kivalta vaihtelulta, kun niin pitkään on menty keskijakauksella. Ihan kuin hiukset näyttäisivät vähän elinvoimaisemmilta näin laitettuna, tai sitten tämä on toiveajattelua, haha! Tykkäättekö te pitää jakausta sivulla vai keskellä?

Tehtiin muutaman kilsan kävelylenkki ja pyörähdettiin vähän kauempana kaupassa, ja muuten ollaankin vietetty vaan leffapäivää kotona Viaplayn ja Monsterit Oy:n merkeissä. Ajateltiin illan päälle katsoa Oton kanssa kahdelleen vielä joku toinen leffa, jos löytyisi joku kiva. Huomenna suunnitelmia on vielä vähemmän kuin tänään, eli ei ollenkaan. Taidetaan vaan käydä ulkona ja ottaa rennosti, ihan parasta!

P1010357xP1010575xMä olen tällä viikolla myös valmistellut maanantain blogimuuttoa, ja kieltämättä vähän jo jännittääkin! Muistakaahan laittaa uusi osoite muistiin sitten, että ette mene hukkaan! Eli maanantaista eteenpäin meidän juttuja voi lukea sitten osoitteesta butimahumannotasandwich.indiedays.com ja päivitän toki uuden osoitteen myös Facebookiin, Blogloviniin ja kaikkiin muihinkin blogin seurantakanaviin! Iik, kieltämättä jännittää vähän enemmänkin kuin vähän, mutta ei se mitään. Eiköhän kaikki hyvin suju!

Olen tosiaan ottanut bloginkin suhteen vähän rennommin tämän viikon, kun ollaan hiljalleen totuteltu arkeen, mutta ensi viikosta eteenpäin aion terästäytyä! Teiltä on tullut kivoja postaustoiveita, ja mulla on itselläkin muistissa nyt monen monta postausideaa joten jutut eivät ainakaan ole loppumassa kesken! Jos on jotain postaustoiveita mitä toivotte saavanne lukea, niin jakakaa ihmeessä, mua aina kiinnostaa että mitä te toivotte ja mistä haluaisitte erityisesti lukea.

Ihanaa viikonloppua kaikille<3


22 Responses to “Lauantain asua ja fiiliksiä”

  1. Jenny sanoo:

    en oo kuullu kenenkään muun käyttävän sanaa ’kahdelleen’. se on kahdestaan tai kaksistaan, mut toi kuulostaa kyllä tosi oudolta 😀

  2. Jellu sanoo:

    Sellainen postaustoive olisi että tekisit meikkivideon 🙂 miten meikkaat arkisin/juhlaan ja miten meikkaat kulmat ja mitä tuotteita käytät 🙂

  3. Ihanat ♥

    Hei mä laitoin sulle viestii FB:ssä sun omaan sekä blogin puolelle, voipi olla muut kansiossa 🙂

  4. st.brigitten sanoo:

    Heti katsoin, että tukka näyttää jotenkin eriltä 🙂 Mä pidän jakausta monesti sivulla, keskellä aika harvoin.

  5. Veera sanoo:

    Tuo hiustyyli sopii sulle erinomaisesti. Tosi tyylikäs ja aikuismainen !

  6. käpytin sanoo:

    Mun mielestä tyttöjen kasvettua on hauskaa huomata miten selkeästi Tiara muistuttaa sua ja Zelda Ottoa! Semmoinen postaus ois hauska missä oiskin semmosta vertailua mitä piirteitä tytöt on teiltä kummaltakin perineet 🙂

  7. ellu sanoo:

    Ihana asu ja jotenki huippu kivasti sun hiukset tässä!!:o<3 ihanat asut myös lapsilla:)

  8. Vivian sanoo:

    Kauniit kuvat! Ihanan rento asu siulla näissä ja jakaus sopii just hyvin. Mie pidän yleensä sivujakauksia jommalla kummalla puolella ja keskelle laitan jakausta todella harvoin, vaikka viime aikoina on sitäkin tullut kokeiltua enemmän. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos paljon ihana<3 Mulla taas on just niinpäin et 99% ajasta keskijakaus ja joskus harvoin vaan sivulla 😀 Mut tää on kivaa vaihtelua, pitäis useammin pitää sivulla!

  9. slla sanoo:

    Hei, mulla olis kans postausideaa! Oon suhteellisen tuore lukija, joten oon pahoillani jos oot jo aiheesta postauksen tehnyt, mutta mua kiinnostaisi lukea, miten suhtaudut median naiskuvaan nimenomaan kahden tyttölapsen äitinä. Tietenkin tytöt on vielä toivottavasti niin pieniä ettei mitään ulkonäkö-juttuja mietitä, mutta tulevaisuuden kannalta.

    Kiitos ihanasta blogista 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tää on mielenkiintoinen aihe! Olen sivunnut näitä juttuja ainakin yhdessä postauksessa (vielä kun muistas että missä), mutta tosiaan näistä saa kyllä ihan omankin postauksen kirjoitettua :)! Mutta usko pois, 3v miettii jo paljon ulkonäköjuttuja, äiti ja isi saa olla tarkkana mitä sanoo! ;D Kiitos itsellesi, kiva että tykkäät!<3 Ja mukavaa kevättä!

  10. Salla sanoo:

    Onpa kaunis neule! Jakauksen paikka tosiaan vaikuttaa yllättävän paljon kampauksen yleisilmeeseen. Mulla on otsalla ärsyttävä pyörre joka kiepauttaa hiukset aina hullunkurisesti jos yritänkään sovittaa jakausta muualle kuin vasemmalle puolelle päätä…

    Täytyypä laittaa uusi osoite muistiin 🙂

    Mukavaa sunnuntaipäivää!

    Salla / http://happy-heels.blogspot.fi/

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia hurjan paljon<3 Mulla on takaraivolla ärsyttävä pyörre, voin vaan kuvitella miten rasittava se on edessä!! 😀 Toivottavasti löysit tiesi tänne ja oikein mukavaa viikkoa<3

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.