Tänään olen

..nukkunut tyttöjen kanssa kahdeksaan.

..herännyt kurkkukipuun ja siihen että aivastin ainakin kymmenen sataa kertaa ennen kun sain silmät auki.

..juonut kolme kuppia kahvia ja yhden mukillisen kaakaota.

..puhunut kaksi kertaa maratonipuhelun rakkaan ystävän kanssa.

..hoitanut monta ”virallista” puhelua, niin monta että kuopus aloitti tänään kaikki leikkipuhelunsa sanomalla ”iinahyttine hawoo”.

..tehnyt lounaaksi makaronia eilisen vuohenjuustopastakastikkeen seuraksi.

..suunnitellut unelmieni ruokailutilaa ja tuskaillut, miksi mistään ei löydy pöytää jonka haluaisin = meidän nykyistä pöytää valkoisena.

..todennut että mun on pakko tyytyä johonkin muuhun, koska meidän nykyisen pöydän maalaamisessa on niin iso homma sen hankalan pinnan ja maalaustilan puutteen takia, että ei se vaan kannata, kai.

..purkanut sähköpostia, joka on ihan tukossa. Vastaan mahdollisimman pian myös niihin teidän ihaniin viesteihin joihin en vielä ole saanut vastattua.

..hämmentynyt teidän vastaanotosta eiliseen postaukseen, mä olen suunnattoman iloinen siitä että tykkäsitte siitä, ja moni kävi kommentoimassa ihanasti myös<3

..vastannut teidän kommentteihin, ja todennut jälleen kerran miten onnekas olen, kun saan keskustella joka päivä teidän mahtavien tyyppien kanssa, saada uusia näkökulmia ja vaihtaa ajtuksia. Kiitos, ihan oikeasti.

..pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja viikannut vanhat kaappiin.

..tehnyt ruuaksi riisiä, kanaa ja parsakaalia kermaisessa pippurikastikkeessa.

..maannut sängyn alla lasten kanssa koska meidän piti leikkiä siellä kuulemma.

..pötköttänyt kuopuksen kanssa sohvalla, tyyppi viihtyi kainalossa melkein tunnin ja me lauleltiin (minä raakuin kurkkukipuisena) ja höpöteltiin ja halittiin, Tiara piirsi sillä aikaa hämähäkkejä jotka näyttivät tuhatjalkaisilta.

..nauranut lasten äärimmäisen tarkoille korville. Otto luki lapsille iltasaduksi kirjaa, jossa oli maailmankartta. Otto osoitti kartasta ”Dehä e Indien” Tiara kysyi kiinnostuneena ”Ai Indie, ai som Indiedays?”

..yrittänyt valmistaa iltaherkuksi mukikakkua sokerittomasta vähärasvaisesta kaakaojauheesta ja ruokokidesokerista, koska vähemmän terveelliset kaverit sattuivat puuttumaan kaapista. Ei kannattanut, maistui jauholle.

..melkein itkenyt onnesta, kun Otto lähti mukikakkuepisodin jälkeen kauppaan ja osti mulle ihan rehellisen rasvaisen ja sokerisen suklaalevyn. Nam.

..kirjoittanut tämän tekstin, lukenut sen kaksi kertaa, ja todennut että kurkkukivusta ja mötköolosta huolimatta tänään on ollut kuitenkin aika kiva maanantai.

Millainen teidän maanantai on ollut?

 

 

Ja nyt en puhu sellaisesta tahtomisesta, että rakkaus olisi tahdon asia, että voisi rakastaa toista vain koska tahtoo rakastaa. Nyt puhun siitä mihin mun mielestä rakkaus ja parisuhde, ja oikeastaan kaikenlainen kanssakäyminen perheen ja muiden rakkaiden läheisten kanssa perustuu. Lähimmäisenrakkaudesta.

Ihastumisessa  voi olla itsekäs. Voi etsiä ja tavoitella sellaista puolisoa joka miellyttää itseä, etsiä niitä ominaisuuksia joista itse tykkää ja ehdottaa sellaisia treffejä jotka ovat omaan mieleen. Voi miettiä mikä on itselle helpointa, millainen tapaamisjärjestely sopii itselle, kuinka paljon tarvitsee aikaa itselle ja kuinka usein haluaa huomioida toista. Voi pelata pelejä, leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, pitää jännitystä yllä.

Rakkauden ja ihastumisen mun mielestä erottaa sellainen yksinkertainen tosiasia, että rakastaminen on kaikkea muuta kuin itsekästä. Rakastaminen on halua tehdä toinen onnelliseksi, pyrkimystä tehdä toiselle mahdollisimman paljon hyvää, joka päivä. Jos on parisuhteessa, ja itsellä on halu tuottaa toiselle onnea ja iloa, osoittaa toiselle rakkautta ja ennenkaikkea pyrkiä tekemään arjesta mahdollisimman mukavaa sille toiselle, on musta aika oikeilla jäljillä. Jos se toinen vielä ajattelee samalla tavalla, niin mikäs sen parempaa. Jos taas haluaa tehdä arjesta mahdollisimman mukavaa itselleen, miettii miten pääsisi itse kaikkein helpoimmalla, miten saisi toiselta mahdollisimman paljon rakkaudenosoituksia ja miten ehtisi tekemään mahdollisimman paljon omia asioitaan, ei mun mielestä ole kyse rakkaudesta.

Useinhan sanotaan, että rakkaus on sitä että ajattelee toista ennen itseään, ja mun mielestä se on juuri niin. ”Tee toiselle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän”, pitää paikkansa, niin kauan kuin sanoja ei vääristellä muotoon ”tee näin ja näin niin saat puolisosi tekemään sinulle näin ja näin”. Mä en suostu uskomaan että maailma olisi täynnä niin aaseja miehiä (tai naisia) että näitä lehtien viekkaita puolison ohjailuvinkkejä tarvittaisiin sen takia.  Parisuhde ei perustu sille, miten saa puolison toimimaan mahdollisimman hyvin oman pillin mukaan.

Kun sanon että rakkaudessa pitäisi ajatella kaikessa toista ennen itseään, tarkoitan tietenkin terveissä rajoissa. Nämä terveet rajat on yleensä olemassa, silloin kun rakkaus on molemminpuolista. Näin ei ole, mikäli toinen pyrkii tahallaan satuttamaan toista, vaikka toinen tekisi kaikkensa tehdäkseen hänen olonsa mukavaksi ja osoittaisi rakkauttaan. Kun rakastaa, ei halua satuttaa. Mun mielestä terveessä, rakastavassa parisuhteessa ei tarvitse itse taistella oman aikansa tai omien huomionosoituksiensa puolesta, vaan molemmat haluavat antaa niitä toisilleen koska rakastavat. Tietenkään ei voi olettaa että toinen lukee ajatuksia, ja osaa automaattisesti antaa vaikkapa enemmän apua tai siivota vessan useammin, jos ei siitä koskaan hänelle erikseen sano.

Siksi tahtomisen tärkein kumppani, on mun mielestä puhuminen. Pelkkä halu tehdä toiselle hyvää ei riitä, jos ei tiedä miten sitä hyvää parhaiten tekisi. Puhumisesta ei voi puhua liikaa, niinkuin kasvatuksessa, myös parisuhteessa se on tärkeää. Siinä missä lapselle ei saa antaa liikaa päätösvaltaa, eikä kysyä liian hankalia kysymyksiä ettei lapsi koe oloaan turvattomaksi, parisuhteessa pitää pystyä puhumaan kaikesta. Ei ole asiaa, jonka haluaisin salata omalta kumppaniltani, siltä ihmiseltä johon luotan eniten maailmassa.

Mä olen seurustellut ennen Ottoa, ja Otto ennen mua, ja me ollaan kyllä molemmat nähty millaista rakkaus ei ole. Vaikka meidän suhde on edennyt äärettömän nopeasti, me ei päädytty yhteen siksi koska oli pakko. Ei ollut. Me päädyttiin yhteen, koska me nähtiin, että tässä se rakkaus nyt on. Viime keväänä alttarilla, me tahdottiin rakastaa samalla tavalla sinne asti kunnes kuolema meidät erottaa. Me ollaan nähty, että meille rakkaus ei ole sitä että toisen naama ärsyttää niin paljon että miettii miten voisi ärsyttää sitä vielä enemmän. Meille rakkaus ei ole sitä, että joutuu itkemään tai pelkäämään toisen ilkeiden sanojen tai tekojen takia. Meille rakkaus ei ole sitä, että riidellessä uhkaillaan erolla. Rakkaus on molemminpuolista luottamusta.

Sitä, että riidellessä ei tarvitse pelätä että toinen jättää tai suuttuu liikaa. Sitä, että uskaltaa kiukutella huonona päivänä, eikä peittele tunteitaan koska pelkää että toinen ei kestä niitä. Sitä, että niistä rankoistakin vaiheista selvitään yhdessä, vaikka mitä tapahtuisi. Kyllä meilläkin kiukutellaan, koska kenelläpä ei joskus olisi väsymys, nälkä, huono päivä tai kaikkea sitä yhtäaikaa? Mutta meillä ei kiukutella tahallaan, eikä loukata toisia tahallaan, ikinä. Meidän suhde ei ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, vaikka se joskus siltä on voinut vaikuttaa. Ehkä suurimpia koetuskiviä meidän koko perheen elämälle on ollut mun kuukausien vuodelepo Zeldan odotusaikana, jolloin mun äiti asui meillä, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa Oton ollessa töissä ja mun ollessa täydessä nostelu- ja liikkumiskiellossa. Äiti oli maailman suurin apu, ja vielä tänä päivänäkin olen kiitollinen tuosta avusta. Mutta jokainen voi kuvitella omalle kohdalleen oman äitinsä tai anoppinsa kolmen hengen ja raskausmahan asuttamaan kerrostalokolmioon kolmeksi kuukaudeksi, ja itsensä samalla kykenemättömäksi toimimaan, ja pelkäämään oman lapsensa hengen puolesta.

Rakkaus on turvallisuutta. Vaikka noina aikoina meillä kaikilla oli hermot välillä äärimmilleen kiristyneenä, en koskaan pelännyt että se olisi meidän suhteen tuho. Se oli vaan välivaihe, josta me selvittiin ja saatiin maailman suurin palkinto, terve ihana tytär joka syntyi tismalleen täysi-aikaisena viikolla 37+0.

Rakkaus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mulle rakkaus on ehdotonta ja kokonaisvaltaista molemminpuolista huomioimista. Mä olen onnekas kun olen löytänyt kumppanin, jolle rakkaus tarkoittaa samoja asioita, ja joka vielä jopa sattuu rakastamaan mua. Se miksi mä alleviivaan sanoja mun mielestä, on siksi, että rakkaus on maailman henkilökohtaisin asia, ja mä tiedostan täysin, että on olemassa muunlaistakin rakkautta, kuin sitä mikä meillä tai mun mielestä toimii. Mun mielipiteet eivät todellakaan ole absoluuttinen totuus, eikä se mikä toimiii meillä toimi kaikilla muilla. Kaikki rakkaus on yhtä kaunista, niin kauan kun kaikilla sen osapuolilla on hyvä olla. Tasan viikon päästä on meidän ensimmäinen hääpäivä, ja kieltämättä sen lähestyminen saa tunteet pintaan. <3