Viikon arkiruoka #12

02.04.2015

Eilen ei tullut viikon arkiruokaa, eikä mitään muutakaan. Mun oli vaan pakko nollata yksi ilta, pelata candy crushia iPadilla, katsoa Temptation Islandia ja Bieber Roastia, ja vaan olla. En avannut konetta koko iltana, enkä ollut ehtinyt tehdä arkiruokapostausta aiemmin valmiiksi. Mutta, mä toivon että hyvää kannatti odottaa, sillä jaan teille nyt maailman helpoimman kalaruokareseptin, jonka valmistamisessa kestää tasan sen verran aikaa kun sulla kestää pilkkoa muutama vihannes. Se on oikeastaan ainoa kylmä pääruoka jota meillä syödään, ja se on lähestulkoon ainoa kalaruoka jota mieheni syö. Tämä ruoka maistuu myös lapsille, joista toiselle jopa niin hyvin että hän söi eilen varmaan ensimmäistä kertaa elämässään nopeammin kuin minä, vaikka meillä oli samankokoiset annokset (ennenkuin otin lisää :D).

Kyseessä on siis kylmäsavulohiwrapit, joita mun ohjeella tulee kahdeksan, ja jotka ovat niin täyttäviä että syötyäni kaksi mun teki mieli vaan makoilla sohvalla kolme tuntia. No, en makoillut, ja ähkykin onneksi hävisi nopeasti, mutta pointti oli että nam nam nam. Tämä ei ehkä nyt ole maailman pääsiäismäisin ruokaohje, mutta jos lammas ja pasha alkaa tulla korvista ulos jossain vaiheessa niin kokeilkaa, valmistusaika on viitisentoista minuuttia max ja se tuntuu aivan minimaaliselta siihen nähden miten törkeän herkullisia nämä ovat! Sopii hyvin myös lounaaksi. Tämä resepti saattaa vaikuttaa kevyeltä tai ei niin täyttävältä, mutta ainakin mulle avokado on sellainen joka täyttää mahan ihan superhyvin.

Kylmäsavulohiwrapit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

8 tortillaa (täysjyvä tai normi)

300g kylmäsavulohta

2 syöntikypsää avokadoa

1 rs kirsikkatomaatteja

1/2 kurkku

1 lime

1 ruukku jääsalaattia

1/3 pussi mozzarellaraastetta

1 rs Viola rapu-tuorejuustoa (tai jotain muuta oman maun mukaan)

ripaus mustapippuria

 

Pilko kaikki vihannekset ja salaatit ja kylmäsavulohi. Voitele tortillat raputuorejuustolla, täytä vihanneksilla, lohella ja juustoraasteella, purista limeä päälle ja lisää ripaus mustapippuria. Nautiskele kaikessa rauhassa, ja vaivu euforiseen olotilaan ihanasta mausta.

Ihanaa torstaipäivää kaikille <3 Palaan illalla kuulumisten kera!


7 Responses to “Viikon arkiruoka #12”

  1. Peura sanoo:

    Kiitos! Mie en käytännössä koskaan syö kalaa kotona (valmiskalapuikkoja lukuunottamatta) kun en oikein osaa kalaruokia kokata. Mutta tämä kuulostaa niin hyvältä ja iisiltä että pakko kokeilla! :>

    • Peura sanoo:

      Testasin ja oli ihan superhyvää!! Mukavan kevyttä ja raikasta, mutta kuitenkin yllättävän täyttävää. Kokeilin yrttituorejuustolla ja se toi kyllä ihanasti makua. Lisäsin myös sipulia kun joku kommenteissa tuosta mainitsi ja kuvassakin taitaa punasipulia(?) olla. Kylmäsavulohi oli paikallisesta lidlistä loppu, mutta kokeilin graavilohta ja toimi.

      Ehdottomasti otan ruokavaliooni, niin nopea ja helppo tehdä! ^_^

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla että maistui ja tosi kiva että testasit!! 🙂 Kiitos<3 Graavilohikin on kyllä herkkua, sopii varmasti vähintään yhtä hyvin kuin kylmäsavulohi! Ja oli kyllä sipulia, mä käytin banaanisalottisipulia kun siinä on ihanan pehmeä maku raakanakin! 🙂

  2. Juulia sanoo:

    Pakko kokeilla! Yhden kerran olen avokadoa maistanut ja maku ei ollut mieleeni.. Siitä on vierähtänyt jo vuosia, joten ehkä uskallan maistaa uudelleen tämän reseptin myötä. Kiitos ohjeesta, pistetään testaukseen! 🙂

  3. Alma sanoo:

    Nam, tätä täytyykin kokeilla! Näänkö väärin vai onko kuvissa mukana myös sipulia?

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.