Festarityylillä blogigaalaan

28.04.2015

Viime syksyn Indiedays blog awardseista viisastuneena mä päätin tällä kertaa jo aivan aluksi, että puen päälleni sellaiset vaatteet jossa mun ei tarvitse sekuntiakaan miettiä sitä miten mekko pysyy päällä, tai miten istuminen tai kävely tai kuvissa poseeraaminen onnistuu. En halunnut stressata, enkä myöskään ylipukeutua. Mä löysin mun tämänkertaisen gaalamekon oikeastaan ihan vahingossa, kun en sitä oikeastaan vielä edes etsinyt.

Oltiin shoppailemassa ihan casuaalisti, etsittiin lähinnä Otolle kenkiä ja paitoja, ja päätin tsekata nopeasti H&M:n naisten osaston. Törmäsin ihanan rentoon Coachella-mallistoon josta en ollut kuullut edes mitään, ja ihastuin mustaan kuvioituun hapsumekkoon aivan täysin. Kävin heti sovittamassa sitä, ja se istui hyvin. Ensimmäinen kerta kun gaala-asun löytyminen ei tuottanut järjetöntä stressiä eikä vienyt juurikaan aikaa. Toki hävettää vähän että olin missannut näin ihanan malliston kokonaan, olen tosi ajantasalla ja silleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle gaala-asuissa on tärkeää se, että ne eivät ole kertakäyttöisiä. Pari kertaa olen lainannut asun PR-toimistoilta kun olen halunnut pukea ylleni jotain ekstrajuhlavaa jota olen tiennyt käyttäväni vain kerran. Ne jotka olen ostanut (ihan ekaa mekkoa lukuunottamatta) ovat kaikki päässeet myöhemmin käyttöön muissa tilaisuuksissa. Tämä festarimalliston mekko on sellainen jossa tulen varmasti viilettämään ensi kesänä useammankin hellepäivän, tosin korkkareiden sijaan yhdistettynä tennareihin ja tukka hulmuten. Hapsuja pitää kuitenkin ehkä vähän lyhentää, sillä lenkkarit jalassa mulla ei riitä kyllä pituus niihin ilman että kompastun, korkkaritkin riittivät vain nippanappa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rennon mekon yhdistin Zaran mustiin lempparikorkkareihin, pikaiseen ponnari-lettiviritelmään ja yhteen ensimmäisistä kaulakoruista joita suunnittelin meidän sovelluksella. Mun mielestä perhoset ja festarimekko sopivat aika kivasti yhteen, mitä te olette mieltä? Lisäksi ostin vielä glitteristä metallivärisiä ”tatuointeja” ja laitoin isoimman niistä olkapäähän. Mä oon nähnyt noita aika paljon nyt Pinterestissä selatessa ja innostuin kun löysin paketillisen. Oikeaa tatuointia mulla ei ole, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaan, vaikka niistä tykkäänkin. Mutta mun mielestä tuollainen yhden illan koriste oli hauska ja sopi myös mun tyyliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mekko H&M loves Coachella / Kengät Zara / Koru EYE jewelry / Laukku Michael Michael Kors

Mä tykkäsin tästä asusta ihan superisti, se on ehkä mun lemppari tähän mennessä! Mä suuntaan tänään toistamiseen viikon sisään Porvooseen, tällä kertaa mulla on siellä työjuttuja. Hauskaa että en ole käynyt siellä kuin kerran ihan pienenä, ja nyt sattumalta tulee käytyä näin usein. Mutta joo, aivan ihanaa päivää kaikille, toivottavasti se aurinkokin sieltä jossain vaiheessa pilkistäisi!

Mitä te olette mieltä, gaala-asu hot or not?


45 Responses to “Festarityylillä blogigaalaan”

  1. Laura sanoo:

    Toi on kyllä ihan superkiva mekko! 🙂

  2. Enni sanoo:

    Mie tykkäsin sun asusta tosi paljon <3 ihastelin sitä ohimennen gaalassa! Mun päivätapahtuman asu oli kans vähän festarivaikutteinen, hattu ja vaalee rento pitsipaita! Illan sitten kans pitsinen mut ei ehk muuten niin festarimainen 🙂

    Olisin halunnu tulla moikkaan sua gaalassa mut ujous vei voiton! 😀 onnea kuitenkin sijoituksesta awardseissa ja ehkäpä mie ens syksynä sit kerään rohkeutta ja tuun moikkaa! <3 täällä mie aina lueskelen sun blogia vaikka oon vähän laiska kommentoimaan, ig:ssä oon pari kommenttia tainnut jälkeeni jättää :')

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitoksia ihan hurjasti <3 🙂 Ja voi sun asu kuulostaa tosi kivalta! Festarityylissä on sitä jotain!

      Tuu ihmeessä moikkaamaan jos törmäät jossain, se ois ihan parasta ja ei mua tartte pelätä! Ja voin kertoa että aina kun joku moikkaa meen itte ihan hämilleni ja oon silleen apua :DD vaikka siis moikkailusta tykkäänkin! Kiva että kommentoit <3 Ja aivan ihanaa vappua!

  3. Lunakuu sanoo:

    Mekko on kiva mutta hapsut ei. Tekee asusta jotenkin sotkuisen. Mutta muuten tykkäsin kokonaisuudesta! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Sekin voi toki olla et hapsut ois näyttänyt ehkä paremmalta jos en ois vaan noussut kiireessä taksista ja poseerannut, vaan ehkä oikaissut noita hapsuja vähäsen ensin :DDD Kiitos <3

  4. Milla sanoo:

    Aivan ihana tää asu, niin persoonallinen ja ihan siun tyylinenkin! 🙂 Kauniit yksityiskohdat, tuo ”tatuointikin” on hieno. Miulla oli omissa häissä lisätty selkään sellainen kimalteleva musta ”tatuointi” strasseilla, oli aivan ihana ja kesti monta päivää häiden jälkeenkin. Olikohan neljä päivää, mitä kestävät iholle liimattuina suihkusta ym. Huolimatta? 🙂 Sekoitti vähän, kun häävisassa kysyttiin, et montako tatuointia miulla on. 😉

  5. Tytti sanoo:

    Mun täytyy kans sanoa, et en oikeen lämmenny noille hapsuille… Mutta kauniilta näytät! 🙂

  6. Nella sanoo:

    Kaunis mekkoo, mutta kauniimpi olisi ilman hapsuja… Jotenkin selkeämpi ja klassisempi! 🙂

  7. Nella sanoo:

    Kaunis mekko ja look, mutta kauniimpi olisi ilman hapsuja… Jotenkin siistimpi ja klassisempi. 🙂

  8. eihapsuille sanoo:

    Itse leikkaisin tuosta mekosta nuo hapsut pois. Mekko on kaunis, mutta nuo hapsut jotenkin alentaa mekon arvoa 🙂
    Ja sun hiukset näyttää, ettei niitä olis kammattu, ponnarilla vaan kiinni :))

  9. Myy sanoo:

    Täytyy kyllä varmaan ekaa kertaa sanoa että täysin not :/ Tuollaista tilaisuutta haluaa kunnioittaa tyylikkäällä asulla. Jos mukavuutta kaipaa niin voi jäädä verkkarit jalassa kotiin, ei tuollaisia tilaisuuksia joka päivä ole 🙂 Mutta tähän loppuun vielä että se on kyllä tärkeintä että itse tykkää! 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Niin tuo Indiedaysin gaala ei tosiaan ole mikään iltapukugaala, vaan juhla jonne monet tulevat housuissa tai minihameessa ja topissa esimerkiksi, että pukukoodiin nähden mun asu oli oikein sopiva 🙂 Itse koin että asuni oli tyylikäs ja kunnioitti tapahtuman henkeä. Ehkä näistä blogigaaloista saa blogien kautta jotenkin glamourimman kuvan kuin mitä itse paikan päällä olemalla :).

  10. Juulia sanoo:

    Kiva asu! Hapsut on aika hauskat 😀

  11. Agu/47palasta sanoo:

    Nyt iski mekkokateus! Aivan tosi ihana on se! 🙂

  12. Tiia sanoo:

    Ehdottomasti hot! Ihana printti, tykkään myös hapsuista vaikka ne varmaan on vähän epäkäytännölliset 😀

  13. Nimetön sanoo:

    Ihana mekko, pakko käydä tsekkaamassa löytyiskö täältä H&M:ltä!

  14. Marika sanoo:

    Asu ilman hapsuja ja tatuointia niin olis jees minusta. Hapsut tekee kokonaisuudesta jotenki sotkuisen ja tatuointi on minusta vain erikoinen?

  15. idaaa sanoo:

    ihana asu!! oon erityisesti rakastunut tohon sun laukkuun. niin täydellinen <3

  16. esteri sanoo:

    Hassu hapsujen tuomitsemiskomitea täällä 😀 hyvältä näyttää mun mielestä (:

  17. Mertsi sanoo:

    Kiva kyllä on tuo mekko ja tyylikkäänä oot ollu paikalla. Olen tosin edelleen sitä mieltä, että sulle ei oikein ole eduksi noin pitkä tukka (mielestäni sopii yleensäkin tosi harvalle), jos se ei ole mitenkään kampauksella/nutturalla. Lyhyt tukka siis olisi ollut parempi tai sitten joku kampaus, jossa hiukset on kiinni. 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Mä jotenkin koin että tuohon mekkoon sopi se että olkapäät on paljaana, eli hiukset kiinni, mutta sitten taas festarihenkeen se että hiukset ei olleet liian laitettu. Omaa polkkaa en saanut kiinni niinkuin halusin ja siksi päädyin pidennyksiin 😀 Mä oon aina ollut pitkän tukan fani, mutta ihmisillä on niin eri makuja! Kiitos paljon<3

  18. Allu sanoo:

    Ihana mekko, juuri sellainen minkä itsekin nappasin välittömästi kokeiltavaksi 🙂

  19. anna sanoo:

    tykkään mekosta, ”tatuointi” ei taas ole niin kiva! Mut ihan ok sekin ja sopii kokonaisuuteen 🙂 mun mielestä taas nuo hapsut on kiva lisä mekkoon!

  20. eveliina sanoo:

    Asu olisi ollut tuohon juhlaan sopivampi ilman noita hapsuja, mutta tuo tatuointi, vau! Sopii todella hyvin sun hiuksiin!:)

    Mua on jäänyt vähän ärsyttämään se että mainostat ehkä vähän liikaa tuota eye jewelrya. Kyllä sen ymmärtää että haluat tuoda sitä tänne blogiin ja indtagramiin sillä olethan sinäki osa firmaa työntekijänä mutta silti ärsyttää melkeinpä joka päiväinen mainostaminen. Pidin eye jewelryä aluksi mielenkiintoisena mutta kiinnostus lopahti jatkuvan mainostamisesi vuoksi.En halua sanoa tätä pahalla ja toivottavasti ymmärsit mitä ajoin takaa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitoksia paljon :)! Tavallaan ymmärrän mitä ajat takaa, mutta toisaalta en koe liikaa mainostaneeni, kun olen esitellyt kaksi korua kahden kuukauden aikana ja maininnut pari kertaa jotain töistä. Jos jokapäivä mainostaisin niin se olisi liikaa.

  21. Essi sanoo:

    Wau miten ihana mekko! Miusta tuo tatuointikin on ihan piste i:n päälle! Oot vaan niin upea! 🙂

  22. roosa sanoo:

    Mun makuun hapsut on liian ysäriä, ehkä mä vielä totun. Itse olisin ehkä laittanut hiukset esim. nutturalle, ettei asukokonaisuus olisi niin ”roikkuva” (apua en keksi tähän sopivaa sanaa? Tarkoitan kun on sekä hapsut valtoimenaan roikkumassa, sekä tukka vapaasti roikkumassa poninhännällä). Mekon kuosi ja istuvuus on kyllä erittäin bueno! Tatuointi näyttää hyvältä ruskettuneella iholla, nami 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Hhaha kieltämättä niissä jotain ysärivibaa on 😀 Kiitoksia <3 Ja kieltämättä asun pitää olla tasapainossa, tässä on ehkä monen silmiin liikaa roikkuvaa vaikka mun mielestä asu oli kiva 😀 Mä aion kesälläkin käyttää noita tatskoja, ne on tosi hauskoja!

  23. Elisa sanoo:

    Ihana asu! Kokonaisuus on ihanan rento mutta siisti, ja kivaa kun olet kokeillut noita uusia tatuointeja! Tuo vähän särmää kokonaisuuteen 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.