Musta on jo hetken aikaa tuntunut, että mä olen aina väärässä paikassa nykyään, tai toisinsanoen, teen väärää asiaa. Tänä keväänä meidän koko elämänrytmi on kokenut mullistuksen kun mä aloitin työt ja tytöt päiväkodin. Samaan aikaan olen kuitenkin halunnut pitää yllä blogia tismalleen samanlaisena kuin aina ennenkin, ja olen yrittänyt olla tinkimättä tyylistäni, tahdistani tai postausten laadusta. Välillä se on tarkoittanut sitä, että mä olen ihan piipussa, kirjaimellisesti aivan loppu, ja silti yritän takki tyhjänä vielä yömyöhällä selviytyä mun puuhista, mikä kostautuu aamulla entistä pahempana väsymyksenä.

Kun mä sanon että musta tuntuu että olen aina väärässä paikassa, tai teen väärää asiaa, mä tarkoitan sitä tunnetta, että aina pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Kun tyhjennän astianpesukonetta, mietin sähköposteja. Kun katson leffaa ja vastaan kommentteihin samalla, mietin että pitäisi muokata kuvat ja vastata sähköpostit. Kun olen metrossa ja kuuntelen spotifya, mietin postausideaa. Töissä mä pystyn keskittymään täysillä töihin ja unohtamaan kaiken muun, ja lasten kanssa ollessa myös, mutta ”oma aika” on ollut viime kuukausina täysin vieras käsite mulle, ja siihen on tultava muutos. Koska jokainen tarvitsee myös niitä rentoutumisen hetkiä, jolloin antaa aikaa vain itselleen ja antaa itsensä levätä.

Mä tiedän että blogin ylläpitäminen päivätyön ja äitiyden ohella ei ole mahdottomuus, olenhan siitä itsekin selvinnyt nämä kuluneet kuukaudet, ja niin monet muut mun lisäksi, ja vielä paljon paremmin kuin minä. Mulla on vain ollut hurjasti opettelua aikatauluttamisessa ja siinä että osaisin suunnitella itselleni hetkiä niin että ehdin tehdä kaikki asiat JA että aikaa jää myös sille rentoutumiselle.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet niin järkyttävän täynnä tekemistä, että en ole yksinkertaisesti ehtinyt vastaamaan kommentteihin tai sähköposteihin. Kun illalla raahautuu seitsemän aikaan kotiin, ehtii olla lasten kanssa tunnin ennenkuin he menevät nukkumaan, ja sen jälkeen lösähtää sohvalle ensimmäistä kertaa päivän aikana istuen (jos ei metroa lasketa) ei vaan enää riitä energiaa mihinkään, vaikka silti jotain yrittääkin tehdä. Ja niinä päivinä kun on lasten kanssa kotona, haluaa vaan olla koko päivän heidän kanssaan ja ottaa kiinni sen kaiken ajan jonka on viettänyt heistä erossa työpäivinä. Iltaisin yritän sitten kuroa umpeen loputonta tehtävälistaa.

Hyvä ja huono puoli on se, että ideoiden puutteesta ei ole kyse, eikä myöskään haluttomuudesta kirjoittaa. Mulla on pitkä lista tulevia postauksia, mun pää pursuaa juttuja ja muistivihko on täynnä ajatuskarttoja, mieleen putkahtaneita mietteitä ja myös teidän toiveita. Mä rakastan edelleen kirjoittaa, postauksen kirjoittaminen on rentouttavaa ja mä uppoudun aina täysillä kirjoittamiseen, into blogia kohtaan ei ole laantunut. Joskus vaan toivoo että vuorokaudessa olisi ne ylimääräiset viisi tuntia.

Juuri nyt mun on helppo avautua tästä aiheesta, joka on pyörinyt mielessä jo viikkokaudet, koska tiedän että ihan pian helpottaa. Oton kesäloma kolkuttelee jo muutaman viikon päässä, mikä tarkoittaa että mun päivät lyhenevät huomattavasti kun pois jää tarhaan viennit ja hakemiset, työpäivän jälkeiset kauppareissut ja muut. Lisäksi saan helpommin itselleni blogiaikaa niinä päivinä kun en ole töissä, koska Otto voi lähteä lasten kanssa vaikka pariksi tunniksi puistoon päivällä, eikä mun tarvitse jättää ihan kaikkia blogijuttuja yömyöhälle.

Mun ei ole helppo sanoa että en jaksa, ja siksi olen yrittänyt kaikin keinoin jatkaa niinkuin ennenkin, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta, varsinkaan kommenttien osalta. Mä pyydän sitä anteeksi, ja lupaan teille että tähän tulee muutos. Mä alan oppia pikkuhiljaa aikatauluttamaan paremmin ja paremmin, ja olen vihdoinkin ymmärtänyt sen kuinka paljon niinkin yksinkertaiset jutut kuin järjestys, taulukot ja kalenterin ylläpitäminen auttavat tässä(kin) asiassa. Silti mulla on edelleen kiinniotettavaa, ja paljon onkin.

Lupaan yrittää parhaani, että pääsen ajantasalle kaikessa. Lupaan silti myös itselleni, että en stressaa ja kiusaa itseäni silloin kun kalenteri on tupaten täynnä, vaan annan myös itselleni luvan rentoutua ja ottaa joskus sen oman hetken, vaikka se tarkoittaisikin jonkin tehtävän asian lykkääntymistä. Tällainen kevyt avautuminen tähän perjantain myöhäisiltaan. Hyvällä filiksellä täällä ollaan, varsinkin nyt kun sain nämä mielessä pyörineet ajatukset kakistettua ulos. Onneksi te tyypit siellä olette parhaita, ja uskon että moni äiti osaa myös samaistua siihen kuinka oma rooli menee ehkä vähän hukkaan kun aloittaa työt, ja aika pitääkin jakaa täysin eri tavalla kuin aiemmin.

Ihanaa viikonloppua kaikille, ottakaa rennosti<3